Mikä on ollut itsellesi suurin yllätys siinä, kun ikää on tullut lisää?

Vanha ei jaksa, alkaa väsyttämään jo paljon aiemmin.

Se yllätti, että yli 40v ei enää omat vatsamakkarat häiritse, eikä kenenkään mielipiteet tai sanomiset mene ihon alle, eikä kiinnosta jos joku arvioi ulkoisia asioita- mulle on aivan sama miltä joku näyttää ja olen tyytyväinen siihen mitä minulla on.

Se, että mikään määrä koogas, meditointia tai mantroja ei muuta neuroottista hermokimppua miksikään. Minulla on useita stressiperäisiä sairauksia ja olen käytännössä työkyvytön stressin takia, vaikka olen hoitanut mieltäni ja tuijottanut napaani vuosikymmeniä.

Kaikki muu on muuttunut niin, etten ole ensinkään sama ihminen, mutta hermorakenne on ja pysyy.

Saatana.

N45

Vierailija kirjoitti:

Se, että mikään määrä koogas, meditointia tai mantroja ei muuta neuroottista hermokimppua miksikään. Minulla on useita stressiperäisiä sairauksia ja olen käytännössä työkyvytön stressin takia, vaikka olen hoitanut mieltäni ja tuijottanut napaani vuosikymmeniä.

Kaikki muu on muuttunut niin, etten ole ensinkään sama ihminen, mutta hermorakenne on ja pysyy.

Saatana.

N45

Koogas=jooga

Vierailija kirjoitti:

Se että sitä tuleekin koko ajan vaan aremmaksi eikä rohkeammaksi. Etenkin fyysisissä ja "hurjissa" jutuissa, että vaikkapa huvipuistolaitteissa oikeasti pelottaa inhottavalla tavalla ja tulee paha olo.

Tämä! Ja lisäksi himourheilijana on ollut pakko antaa periksi sille, että kovasta treenistä toipuu nykyään hitaammin kuin ennen. 40 oli sellainen rajapyykki tässäkin asiassa. On ollut pakko keventää treenejä eli vähentää kovia treenejä ja ottaa palauttavampaa tilalle.

Hyvänä asiana olen huomannut, että mitä suuremmassa määrin uskaltaa olla mitä on. Ei enää välitä muiden mielipiteistä ja uskaltaa vetää omia rajoja. On oppinut tuntemaan itsensä ja saanut sellaista rauhaa ja tasapainoa elämäänsä. En missään nimessä haluaisi olla enää 20+. Itselle se oli aika tuskaista itsensä etsimistä.

Se että nuorempana luulin että minun on "pakko" tappaa itseni sellaisten asioitten takia joille ei voi tehdä mitään (emotionaalinen trauma, ulkonäkö, synnynnäiset sairaudet jne). Kompromissin hyväksyminen oli mahdotonta.

Nyt vanhemmalla iällä otan vähän rennommin... ehkä voin silti elää. Ehkä voin silti antaa jotain maailmalle, olla vähemmän itsekäs, ehkä auttaa muita ihmisiä (tai ensinnäkin eläimiä, vaikka koiria). Jotain positiivista energiaa. En ole onnellinen, mutta hetkittäin iloinen asioista. Fiksu olen myös.

Rentous olla oma itsensä seurassa kuin seurassa ja tajuta olevansa ihan hyväksytty sellaisena kuin on. Kuusikymppisenä olo on ihan parasta.

Mukavuudenhalu lisääntyy, nuorena pystyi nukkumaankin vaikka missä

teltassa, nyt on pakko päästä hotelliin.

Enemmän pelkoja terveyden suhteen. Parin tapaturman jälkeen pelottaa jopa

pyöräileminen, jos vaikka kaatuu. Tässä iässä (66v) on kuitenkin nähnyt sen,

kuinka ihmisiä kuolee yllättäen, vanhoja koulukavereita yms.

Periaatteessa on ihan samantekevää miltä kukin näyttää, onko läski vai kuivan

kesän orava. Samaten pukeutuminen on yks hailee, kunhan jotain on päällä.

Mutta jostain syystä nämä tatskat ja lävistykset ihmetyttää. Mitä niillä halutaan

viestittää?

Olen tullut varovaisemmaksi ja olen huomannut, että voin yksinkertaisessakin hommassa loukata itseni pitkäaikaisesti. Ennen kiipeilin katoilla, telineillä ja ties missä. Enkä pelännyt oikein mitään vauhdikkaita lajeja. Nytkään en pelkää, mutta olen jotenkin varovaisempi ja tiedostan, että hommassa voi vaikka sattua!

Työelämässä järkytys, että 4-kymppiset on joillain aloilla jo ongelmajätettä.

Että elämä ei loppunutkaan 50-vuotispäivään. Että parisuhde voi parantua vielä vuosikymmenten yhdessäolon jälkeen. Että hyvä onni voi osua myös omalle kohdalle uuden ihmisen muodossa vielä tässä iässä, meillä se uusi ihminen on ihana miniä. Että terveyden haasteiden kanssa voi oppi elämäänb. Että kiitollisuus täysin tuntematonta henkilöä kohtaan voi tuntua näin pakahduttavalta.

Ehkä se kuinka vaikea on hyväksyä että on oikeasti vähän jo iäkäs. Vanha. Ai minä vai? Ikätoverit näyttää järkyttävän vanhoilta, kun muistaa miltä ne näytti teinivuosina, mutta ite 53v kuvittelen olevani ihan nuori tyttö vielä. Kunnes näen jonkun salaa nappaaman kuvan, että Heerraan Jestas kuka ihme mummo tuossa on?!

Olen 50. Tänään nuoret miehet katsoivat silmiini. Tyttö oli tehnyt mulle nuorentavan lettikampauksen.

Nousuhumala ei ole enää vuosiin aiheuttanut wau-fiilistä, ainoastaan hetkellisen "ihan kiva" -olon. Ihastuin viineihin jo alle parikymppisenä, enkä olisi ikinä uskonut vielä 10 vuotta sitten, että nyt 5-kymppisenä se ei juurikaan enää maistu.

Se, miten kyllästynyt elämään voi jo nelikymppisenä olla.

Vierailija kirjoitti:

Mukavuudenhalu lisääntyy, nuorena pystyi nukkumaankin vaikka missä

teltassa, nyt on pakko päästä hotelliin.

Enemmän pelkoja terveyden suhteen. Parin tapaturman jälkeen pelottaa jopa

pyöräileminen, jos vaikka kaatuu. Tässä iässä (66v) on kuitenkin nähnyt sen,

kuinka ihmisiä kuolee yllättäen, vanhoja koulukavereita yms.

Periaatteessa on ihan samantekevää miltä kukin näyttää, onko läski vai kuivan

kesän orava. Samaten pukeutuminen on yks hailee, kunhan jotain on päällä.

Mutta jostain syystä nämä tatskat ja lävistykset ihmetyttää. Mitä niillä halutaan

viestittää?

Minulla taas päinvastoin. Nuorempana en saanut nukuttua teltassa enkä oikein missään muualla kuin omassa sängyssäni. Nykyään nukun kotona lattialla, ja pystyn nukkumaan ihan missä vaan, milloin vaan. Pari uupumusta aiheuttavaa perussairautta on osasyy, mutta osasyy on myös parempi kyky rentoutua, ja tuo lattialla nukkuminen. Vain liian pehmeä sänky on enää ongelma.

Sairauksien myötä en pelkää enää yhtään mitään. En välitä punkeista tai käärmeistä, kävelen paljain säärin ja jaloinkin melkein missä vaan (lasinsiruja sentään yritän välttää). Ajan sähköpyörällä kesät talvet ja paskat huolin, mahdanko kaatua vai en.

Nuorempana en välittänyt vaatteista, nyt niistä on tullut minulle suoranainen pakkomielle. Iholleni kelpuutan enää vain silkkiä tai villasilkkiä, muutenkaan en huoli muuta kuin luonnonkuituja. Osittain tästä saa kiittää atopiaa, osittain sairauksia jotka tekee sen, että ensin hikoiluttaa ja sitten jos tulee vähänkään vetoa, tulee saatanallinen kipukohtaus. Osittain kyse on siitä, että olen päättänyt todellakin ANSAITSEVANI silkkisiä alusvaatteita. Olen sen arvoinen ja sitä rataa.

Muutenkin tyylistä on tullut minulle todella tärkeä. Sairaus jotenkin riistää ihmiseltä niin paljon, että ainoa mitä on jäljellä on henkilökohtainen arvokkuus, ja siitä haluan pitää kiinni kynsin hampain.

--------

Noin muuten tuli yllätyksenä se, että naiset muuttuvat kuulemma nelikymppisinä näkymättömiksi. Olen sitä seitsemän vuotta odottanut. Tämä on kummallista, koska olen aina näyttänyt mielestäni enemmän jonkinlaiselta vaihdokkaalta kuin vakavasti otettavalta hyvännäköiseltä ihmiseltä, eikä kroonisesti sairas atoopikko todellakaan ikäänny mitenkään hyvin, en minä ainakaan. Ehkä se on ne silkkiset alusvaatteet sitten.

N47

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mukavuudenhalu lisääntyy, nuorena pystyi nukkumaankin vaikka missä

teltassa, nyt on pakko päästä hotelliin.

Enemmän pelkoja terveyden suhteen. Parin tapaturman jälkeen pelottaa jopa

pyöräileminen, jos vaikka kaatuu. Tässä iässä (66v) on kuitenkin nähnyt sen,

kuinka ihmisiä kuolee yllättäen, vanhoja koulukavereita yms.

Periaatteessa on ihan samantekevää miltä kukin näyttää, onko läski vai kuivan

kesän orava. Samaten pukeutuminen on yks hailee, kunhan jotain on päällä.

Mutta jostain syystä nämä tatskat ja lävistykset ihmetyttää. Mitä niillä halutaan

viestittää?

Minulla taas päinvastoin. Nuorempana en saanut nukuttua teltassa enkä oikein missään muualla kuin omassa sängyssäni. Nykyään nukun kotona lattialla, ja pystyn nukkumaan ihan missä vaan, milloin vaan. Pari uupumusta aiheuttavaa perussairautta on osasyy, mutta osasyy on myös parempi kyky rentoutua, ja tuo lattialla nukkuminen. Vain liian pehmeä sänky on enää ongelma.

Sairauksien myötä en pelkää enää yhtään mitään. En välitä punkeista tai käärmeistä, kävelen paljain säärin ja jaloinkin melkein missä vaan (lasinsiruja sentään yritän välttää). Ajan sähköpyörällä kesät talvet ja paskat huolin, mahdanko kaatua vai en.

Nuorempana en välittänyt vaatteista, nyt niistä on tullut minulle suoranainen pakkomielle. Iholleni kelpuutan enää vain silkkiä tai villasilkkiä, muutenkaan en huoli muuta kuin luonnonkuituja. Osittain tästä saa kiittää atopiaa, osittain sairauksia jotka tekee sen, että ensin hikoiluttaa ja sitten jos tulee vähänkään vetoa, tulee saatanallinen kipukohtaus. Osittain kyse on siitä, että olen päättänyt todellakin ANSAITSEVANI silkkisiä alusvaatteita. Olen sen arvoinen ja sitä rataa.

Muutenkin tyylistä on tullut minulle todella tärkeä. Sairaus jotenkin riistää ihmiseltä niin paljon, että ainoa mitä on jäljellä on henkilökohtainen arvokkuus, ja siitä haluan pitää kiinni kynsin hampain.

--------

Noin muuten tuli yllätyksenä se, että naiset muuttuvat kuulemma nelikymppisinä näkymättömiksi. Olen sitä seitsemän vuotta odottanut. Tämä on kummallista, koska olen aina näyttänyt mielestäni enemmän jonkinlaiselta vaihdokkaalta kuin vakavasti otettavalta hyvännäköiseltä ihmiseltä, eikä kroonisesti sairas atoopikko todellakaan ikäänny mitenkään hyvin, en minä ainakaan. Ehkä se on ne silkkiset alusvaatteet sitten.

N47

Jatkan vielä, että lopetin vapaasukelluksenkin koska aloin mennä liian riskillä, tajusin että en pysty tekemään sitä enää turvallisesti. Mies kannusti tähän päätökseen, kieltäisi minua varmaan pyöräilemästäkin jos voisi.

Olin nuorena hyvin arkana ja lapsena suoranainen pelkuri, mutta nykyään en vaan kerta kaikkiaan piittaa. Ehkä puuttuu kaikessa se syy tulla takaisin ylös, kuten Big Blue elokuvassa sanotaan. (Siinä tyyppi kysyy vapaasukeltajalta, eikö se ole vaikeaa hommaa. Sukeltaja vastaa, että vaikeaa on vain keksiä joku syy tulla takaisin ylös.)

Korkeita paikkoja pelkään edelleen. Tai siis lähinnä pelkään edelleen hyppääväni.

N47

Täällä jo mainitut urheilullisen elämäntavan radikaali muuttuminen iän myötä. On surullista muuttua näin nopeasti heikommaksi, hitaammaksi ja kankeammaksi. Ei siinä ole mitään positiivista. Myös kipujen määrä on ollut yllätys. Särkyjä on paljon.

Positiivinen yllätys on ollut että elämässä koetut vaikeudet ovat todellakin muuttuneet vahvuuksiksi. Nopea ja oikeansuuntaisena reagointi yllättäviin muutoksiin on parantunut. Empatia on lisääntynyt ja kyky lähestyä luontevasti ihmisiä heidän vaikeissa elämäntilanteissaan.

Jossain 40v paikkeilla nyoret naiset (16+) alkoivat yhtäkkiä osoittaa mielenkiintoa. Onneksi olin jo silloin kerennyt erota

M45

Selluliitti, ihra, läski