Mikä on ollut itsellesi suurin yllätys siinä, kun ikää on tullut lisää?

Se, että vieläkin kaipaan 20 vuotta sitten ollutta henkilöä, vaikka molemmilla on omat perheet, eikä olla tekemisissä mutta käyn päässäni läpi keskusteluja ja muistelen mitä milloinkin tapahtui ja tunteet läikähtelevät hetken sisällä samoin kuin silloin. On hienoa, että on muistoja mutta hitto, että ne raastaa sydäntä. En haluaisi arkea hänen kanssaan mutta haluaisin hetken, jolloin muisteltaisiin menneitä.

Täytin 30 ja huomasin että rupsahdin aivan täysin. Jatkuvasti yritän opetella uusia tekniikoita miten meikata paremmin tai laittaa hiuksia. Etsin vinkkejä ja yritän uudistaa tyyliä. Joudun nähdä valtavasti vaivaa ulkonäön eteen ja silti en kelpaa kenellekään...

Osa nuoremmista luulee ihan tosissaan, että vajaa 60-vuotias on dementikko ja niin huonokuuloinen, että hänelle pitää huutaa täysillä.

Että haetaan kotoa töihin, ja että mies iski minut. Kiloja on.

Et se kilteinkin mies pettää tilaisuuden tulleen. Koskee ihan kaikkia miehiä. Nuorena sitä vaan on liian hyväuskoinen.

Mielestäni suurin yllätys on ettei niitä seurustelukumppaneita ole oikeasti montaa. Nuorena mietti mitä elämä tuokaan mutta olen huomannut (myös muilla) että seurustelut seurustellaan alle 30v ja sitten niihin jäädään jotenkin kiinni. Sen jälkeen tulee ihan vain hyvällä tuurilla uusia kumppaneita. Ja hyviä keskusteluja tai persoonia voi laskea vain yhdellä kädellä, moni myös palaa vanhojen luo tai löytää uuden yhteyden heihin.

Että pimpsa kiinnostaa vielä ja mikä parasta märkää on vielä tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Et se kilteinkin mies pettää tilaisuuden tulleen. Koskee ihan kaikkia miehiä. Nuorena sitä vaan on liian hyväuskoinen.

Joo, ite oon kans ehkä liiankin kiltti, mutta jos pimpsaa on tarjolla, niin en kyllä jätä käyttämättä. Ja käytän sitä kyllä hyvin.

Entisenä, suhteellisen karvaisena naisena, mua ihmetyttää se, miten kaikki karvat on suorastaan hävinneet koko kropasta. Ei tarvitse enää sheivata, kun ei karvat kasva 🤷 N60

Että vielä kuusikymppisenä mietin tulevaisuuden tavoitteitani ja uusia työ- ja bisnesideoita. Nuorena ja vähän hölmönä uskoin ja jopa toivoin olevani tässä iässä jo mullissa. Kunto on sama kuin nelikymppisenä, samoin mieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et se kilteinkin mies pettää tilaisuuden tulleen. Koskee ihan kaikkia miehiä. Nuorena sitä vaan on liian hyväuskoinen.

Joo, ite oon kans ehkä liiankin kiltti, mutta jos pimpsaa on tarjolla, niin en kyllä jätä käyttämättä. Ja käytän sitä kyllä hyvin.

Ihana mies!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et se kilteinkin mies pettää tilaisuuden tulleen. Koskee ihan kaikkia miehiä. Nuorena sitä vaan on liian hyväuskoinen.

Joo, ite oon kans ehkä liiankin kiltti, mutta jos pimpsaa on tarjolla, niin en kyllä jätä käyttämättä. Ja käytän sitä kyllä hyvin.

Ihana mies!

Saattaapa tuo olla nainenkin

Itsepetosta.

Miksi ketään pitäisi kadulla katsella? Mutta siis 43v olen ja yhä katsotaan ja huudetaan ja pyydetään treffeille. En pidän siitä. En halua sellaista mistä ikinä. Miksi edes kadulla ei saa olla rauhassa vaikka pukeutuu peittävästi?

Että vuosien lisääntyessä lisääntyvät myös kivut ja vaivat.

Siitä miten ihanaa ja mukavaa elämä on aikuisena, siis 40 ja siitä eteenpäin. Ja miten ei todellakaan haluaisi olla enää kaksi- tai kolmekymppinen, ne olivat ainakin itselleni aika raskaita aikoja sitten loppujen lopuksi. Näin keski-iässä voi nauttia saavuttamistaan asioista ja ottaa rennommin, koska on esim. rahaa ja turvaa enemmän. Samalla sitten voi ihan täysillä unelmoida tulevasta ja toteuttaa haaveitaan.

Nuorempana ainakin minä olin koko ajan huolestunut, että miten tässä pärjää ja kelpaanko esim. työmarkkinoille, saanko töitä ja kumppanin, jne. Nyt kun elämänkokemusta on enemmän, niin ymmärtää, että kaikenlaista voi saada ja myös menettää ja aina voi aloittaa alusta.

Menetykset ovat joka tapauksessa väistämättömiä, mikään ei kestä ikuisesti. Tämä kannattaa muistaa silloin kolmekymppisenä, kun elämää rakennetaan. Kaikki on väliaikaista, niin työ, parisuhteet, lapsiperheet, ihan kaikki. On tärkeää rakastaa ennen kaikkea itseään ja olla mieleltään joustava ja sopeutuva kun elämä pakottaa luopumaan. 

Että keski-ikä on ihanaa aikaa!

Lihoo vaikka ei syö paljoa . Pirullista. 

Todella moni ennen niin iloinen ja mukava kaveripiirimme ihminen on jotenkin katkeroitunut ja elämänilo on kadonnut. Ihan kamalaa. Olen jättänyt suosiolla yhteiset tapaamiset vähemmälle, kun en jaksa kuunnella sitä jatkuvaa valitusta ja ankeilua

Se on surullista katsottavaa, kun aika moni on hirveällä meiningillä rakentanut omaa elämäänsä, mutta unohtanut ne tärkeimmät asiat eli hyvät ihmissuhteet (erityisesti se parisuhde) ja suhde itseen. Ja sitten keski-iässä ollaan pulassa, kun on rakennettu itselle häkki, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Eli on asunnot, autot, mökit, kiireiset urat ja lapset sekä paljon velkaa. Ja se parisuhde ihan viturallaan, se ei tunnu olevan korjattavissa eikä siitä voi lähteä, koska on rakennettu tämä kokonaisuus. Ja töissä ei viihdytä ja sitä ei voi taas vaihtaa, koska on nämä lainat ja tietty elintaso. 

Sitten kärvistellään ja aletaan hakemaan kaikenlaisia toksisia vaihtoehtoja, kuten pettäminen tai avoimet suhteet, jne.