Mikä on ollut itsellesi suurin yllätys siinä, kun ikää on tullut lisää?

Nuorena urheiluvammoina leikattuihin niveliin on tullut vuosien saatossa kulumaa, jotka alkaneet keski-ikäisenä vaivaamaan vaikka 20v leikkauksesta menikin hyvin. Sen myötä mieluisia lajeja ei niin helposti voikaan harrastaa nivelkuipujen -rikon vuoksi ja painoa kertyy, jota vaikea saada pois. Ja sen myötä jäykistyy ja lihakset venyy huonommin, jonka myötä on aika raihnainen ja jäykkä olo. Sitten ei jaksa niin hyvin asioita kuin ennen. Alamäkeä mennään...

Työuralla taidan olla huipussani akateemisella tutkijan uralla. Olen miettynyt miten pystyn eläkeikään asti olemaan innovatiivinen ja seuraamaan alan kehitystä, joka kuuluu työn kuvaan. Nyt jo alkaa työ ja vastuu painamaan. Mieluusti tekisin lyhyempää viikkoa, mutta työnantaja ei siihen suostu.

Ulkonäkö alkanut rupsahtamaan ja ryppyjä tulemaan, paksut hiukset ohenemaan. Nyt 45v eikä enää hehkeä olo. Voisin mieluusti luovuttaa 20v iästä pois.

En ole kovin innoissani ikääntymisestä. Myönnetään.

Vierailija kirjoitti:

No sen kyllä ole huomannut, että yli 30v täti on ynseä, penseä ja kyyninen miehiä kohtaan. Nuori teininainen on ihanan iloinen ja naiivi:)

Ai? Mulla alle kolmikymppisiä työkavereina, valittavat ja päsmäävät naama norsunvitulla.

Vierailija kirjoitti:

Ikää vasta 26, mutta tuntuu, että olen nähnyt jo tarpeeksi. Yli puolet elämästä lukuisia mielenterveysongelmia ja fyysinen kunto on huono, kolottaa, kaikkialle särkee, sattuu ja ei jaksa. Ei taivu mihinkään, selkä rutisee kävellessä ja tuolilta noustessa naksuu jalat.

Muistikaan ei pelaa, unohtelen aivan liikaa.

Kyllä sitä jo pitkään on odottanut, että joutaisi täältä pois.

Olet gluteeni-intolerantti.

Että perusoikeuksia ei viranomaiset kunnioita tai noudata, eikä lakeja.

Sairastelu ja kipeät polvet / olkapäät ja muut nivelet, aikoinaan tein raskasta työtä pienellä palkalla

ja tässä kiitos......???

Nuorena opiskelin putkeen yliopistossa 10 vuotta ja tein kolme loppututkintoa. Olin täynnä energiaa ja harrastin paljon liikuntaa ja olin tarkka siitä mitä syön. Nyt olen nelikymppinen, väsynyt, lihonut ja masentunut. Burn out koettu kovimman kautta ja sen seurauksena mielialalääkkeet kaverina lopun elämää. Nuorena en olisi uskonut, että haaveammattini olisikin näin raskas ja stressaava. Opiskeluaikoina kävin iltaisin siivoamassa rahoittaakseni opiskeluni. Nyt mietin, olisiko elämä ollut kevyempää, jos olisinkin tehnyt työurani vaikka juuri siivoojana...tuskin ainakaan olisin näin uupunut jatkuviin uran vaatimuksiin. Kurkkua kuristaa ja pinna on tiukalla. Oikeastaan siis yllätti, että vaikka nuorena olinkin oikea duracel-pupu, niin rankka työelämä sai puristettua viimeisetkin voiman rippeet. 

Vierailija kirjoitti:

Yksi psykologinen muutos. Ajattelin aina, että se on helpotus, kun saa lapset kasvatettua isoksi ja sitten päästää maailmalle omilleen. Ja pah! Ensinnäkin murrosikä. Tarvitseeko enemmän sanoa. Valvot yöllä huolissasi, milloin teini tulee, onko ihan kunnossa, onko sen kaverit ok. Tietysti toivoo, että löytää seurustelukumppanin, jos itse nuori niin toivoo. Sitten toivoo, ettei koko ihmistä olisi ikinä ilmestynyt kuvioihin, kun oma nuori itkee silmät päästään, kun poika/tyttöystävä jätti tai petti. Sitten kun muuttaa omilleen ja viet viimeistä muuttokuormaa, itket äitinä itse ikävää ja ihmettelet, mihin vuodet meni ja koet yksinäisyyttä.

Tuohon ikävään voin hyvin samastua. Kun ne muuttaa pois eikä tarvitse enää äitiä mihinkään. Koti tuntuu tyhjältä. Vasta äsken se oma lapsi juoksi halaamaan, kun tulet töistä ja kysyi, mitä ruokaa, kauhea nälkä.

Ikävää helpottamaan teetin jääkaapin oveen magneetin, jossa kuvassa molemmat lapset nojailee uudet pyjamat päällä joulupäivänä keittiön tasoon. Sellaisina pyjamapöksyinä minä heidät näen edelleen. Toista lastani olen nähnyt viimeksi toukokuussa, koska hän opiskelee ulkomailla. Koti tuntuu joskus niin tyhjältä, vaikka kutsun vieraita ja naapuri piipahtaa usein.

Mieheni sanoi, että hän nauttii, kun ei aina ole jotain hukassa eikä aamulla tarvitse etsiä, kenkää, sukkia, penaalia, mystisesti kadonnutta koulukirjaa. Silti hänkin tekee ruuanlaittovuorollaan aina liikaa ruokaa ja taittelee lehdestä sivuja, joista arvelee pojan olevan kiinnostunut.

Ei siihen vaan meinaa tottua, että kotona on enää me kaksi eikä tänne syksähdä edes lasten kavereita yllättäen kylään.

Että mua väsyttää ihan hirveästi.

Ei vielä pyöri, mutta aikanaan sitä hoidokiksi joudun minäkin

M66

Oma mies on muuttunut äreäksi ukoksi, jolla tuntuu olevan vankat mielipiteet asiaan kuin asiaan. Itse ei huomaa muuttuneensa. Juuri eilisiltana juteltiin siitä, miksi hän oli niin pahalla tuulella. Ei ollut 25 vuotta sitten tuollainen. Silloin oli sopuisa kaveri ja kiinnostunut toisista ihmisistä. Väitteli toki ajatuksista, mutta ei kuvitellut olevansa aina oikeassa eikä ollut kroonisesti pahalla tuulella.

Veri vanhetessa maistuu suolaiselta ja herkulliselta (hammaskiven poisto, vuotavat ikenet).

Voisin juoda itseni kuiviin.

Se, että en enää viihdykään niin hyvin yksin. Kai jonkinlainen kuolemanpelko on tullut. Silloin nuorena tuntui ettei tarvitse ketään, reissasin ilman pelon häivää ja saatoin vaikka nukkua jossain puiston penkillä tai metsässä ilman huolen häivää. Nykyään mietin jatkuvasti että mitä jos jotain tapahtuu, mitä jos loukkaudun, mitä jos saan sairaskohtauksen, mitä jos, mitä jos, mitä jos. En enää nauti edes täällä mökillä yksin olosta samalla tavalla kuin ennen ja silloin nuorena nimenomaan HALUSIN tulla tänne YKSIN. Äidillekin sanoin että saat olla pari päivää mun kanssa, mutta sitten haluan olla yksin. Nyt ruinaan äitiäni tänne, mutta ei hän oikein enää pärjää täällä kaikkine vaivoinensa.

Vähän harmittaa etten enää osaa olla sellainen huoleton nautiskelija kuten nuorena. Enkä todellakaan osannut odottaa sitä.

väsynyt kirjoitti:

Nuorena opiskelin putkeen yliopistossa 10 vuotta ja tein kolme loppututkintoa. Olin täynnä energiaa ja harrastin paljon liikuntaa ja olin tarkka siitä mitä syön. Nyt olen nelikymppinen, väsynyt, lihonut ja masentunut. Burn out koettu kovimman kautta ja sen seurauksena mielialalääkkeet kaverina lopun elämää. Nuorena en olisi uskonut, että haaveammattini olisikin näin raskas ja stressaava. Opiskeluaikoina kävin iltaisin siivoamassa rahoittaakseni opiskeluni. Nyt mietin, olisiko elämä ollut kevyempää, jos olisinkin tehnyt työurani vaikka juuri siivoojana...tuskin ainakaan olisin näin uupunut jatkuviin uran vaatimuksiin. Kurkkua kuristaa ja pinna on tiukalla. Oikeastaan siis yllätti, että vaikka nuorena olinkin oikea duracel-pupu, niin rankka työelämä sai puristettua viimeisetkin voiman rippeet. 

Jotenkin niin sama. Anteeksi että lainasin,  mutta työtä myöden samikset. 

Ei hätää, kyllä me vielä noustaan, vaikka juuri nyt tuntuisi mahdottomalta.  

Sitäpaitsi siivoaminen on hyvä ja arvostettava työ. Kunnon prole. 

Yritä voida hyvin, minulla ei ole juuri sanottavaa. Tunnen empatiaa, olen mies.

Yllätys on ollut, miten samanlainen olen viisikymppisenä kuin olin kuusitoistavuotiaana. Miten perhoset lentelevät, kun saavuttamaton ihastus käy mielessä: etten ole päässyt eroon taipumuksesta olla melkein jatkuvasti ihastunut johonkuhun.

Miten oma mies tuntuu jämähtäneen paikalleen, kun itse haluaisin kokea yhtä ja toista ja innostun aivan yhtä herkästi kuin nuorena. Miten ympäristö reagoi kulmia nostattaen, kun kiljahdan innostuneena "Joooo!" johonkin ehdotukseen, johon haluan ehdottomasti lähteä mukaan.

Miten vähän sitä tietää yhtään mistään, vaikka kokee, näkee ja ennen kaikkea lukee paljon paljon.

Samaistun siihen, joka sanoi, että yksinolo on alkanut tuntua vaikealta, jopa pelottavalta. Olen aina viihtynyt yksin, vanhemmiten on ollut hetkiä, kun yksin oleminen ei tunnukaan niin kivalta ja autuaalta. Että kaipaan seuraa! Se on hämmentävistä hämmentävintä! Minä, joka luulin olevani luonteeltani lähes täydellinen erakko.

En osannut yhtään ajatella että 31-vuotiaana olen näin mukavuudenhaluinen. Bilettäminen ei enää kiinnosta, menen mieluummi aikaisin nukkumaan ja urheilen. Olen myös viimeisessä 4 vuodessa rupsahtanut ja lihonut.

Painonhallinnan vaikeus vielä siinä vaiheessa, kun on työelämässä, aika ei riitä. Vaatii todella askeettista, suorastaan kuivaa elämää, jos on tietynlainen perimä. Mutta toisaalta siihen saa nykyään apua. Toisaalta ikä tuo perspektiiviä ja itsetuntoa: ei tarvitse olla sen tyrkytetyn muotin mukainen, sallii itsensä olevan muotin ulkopuolelta. Huonoa omaatuntoa se kuitenkin ajoittain aiheuttaa, kun ei ole tarpeeksi tehokas ja nuorekas.

Työelämässä tehot paremminkin kasvaa kuin heikkenee, tulee sitä tärkeän ja vähemmän  tärkeän erottelukykyä.

Viihtyy kotioloissa poissa joukoista.

Diagnoosien määrä, vaikka eikö sanota, että ei ole tervettä ihmistä, ei ole vain tarpeeksi tutkittu, Työterveydessä tutkitaan.

Parasta on elämänkokemuksen tuoma usko siihen, että pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Tähän pätee Veikko Lavin biisi: " Löysin rantein".

Toiseksi parasta on se kun on jäänyt säästöön rahaa ja palkka riittää elämiseen, jolloin voi ostella kaikkea arjen luksusta miettimättä.

Kolmanneksi parasta on se, että libido laskee. Ennen piti joko saada seksiä tai masturboida joka päivä ja parhaana kahdesti, jotta ei olisi paineen tuntua. Nyt ehtii lukea kirjoja.

Neljänneksi parasta on kun lapset ovat itsenäisiä ja aikuisuuden kynnyksellä, eikä tartte enää erityisesti kasvattaa heitä.

Alat kyseenalaistamaan ympärillä tapahtuvia asioita enemmän , huomaat miten aska systeemi on ja miten oikeastaan kaikki perustuu huijaukseen 

Alat huomaamaan kuinka tyhmiä ihmisiä ihan läheltäsikin löytyy 

Alat arvostamaan itseäsi enemmän 

Se että viranomaiset rikkovat räikeästi lakeja eikä kukaan tee mitään. Hallinto-oikeudesta voi yksilö yrittää saada oikeutta mutta prosessit ovat toivottoman hitaita ja esim kouluikäiselle lapselle parin vuoden prosessi on auttamattomasti liian pitkä jotta lain mukaan hänelle kuuluva apu ehtisi ajoissa.

Se että ihmiset ovat kapeakatseista ja tyhmiä liian usein. Tehdään just se pakollinen oman siilon homma jotenkuten vaillinaisin tiedoin mutta vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee saati että kiinnostaisi mitä naapuriosasto tekisi.

Mitä pienempi valta sitä todennäköisemmin se menee päähän ja kyykytetään muita minkä ehtii.

Elämä muuttuu iän myötä vaan paremmaksi ja lempeämmäksi.

Mieli muuttuu tasaisemmaksi ja viisaammaksi.

Kuinka vähän ulkonäkö muuttuu, vaikka vuodet vierii.

Kuinka nopeasti vuosikymmenet vierii.

Kuinka onnellista ja hauskaa elämä on.