Mikä on ollut itsellesi suurin yllätys siinä, kun ikää on tullut lisää?

Armollisuus ei vain itseä vaan myös muita ihmisiä kohtaan. Nuorena ajattelin, että tämä on jonkinlainen perusluonteenpiirre, että jotkut ihmiset ovat tuomitsevampia ja toiset periaatteettomampia (jos negatiiviset puolet näistä ihmistyypeistä haluaa nostaa esiin). Elämänkokemus muuttaa ihmistä tässä suhteessa enemmän kuin nuorena luulin olevan mahdollista. Ajattelin olevani koko elämäni aika moralisti. Omien ja ystävien vaikeuksien kautta sitä oppii kuitenkin ymmärtämään, että me kaikki yritämme vain selvitä täällä.

Vierailija kirjoitti:

Yksi psykologinen muutos. Ajattelin aina, että se on helpotus, kun saa lapset kasvatettua isoksi ja sitten päästää maailmalle omilleen. Ja pah! Ensinnäkin murrosikä. Tarvitseeko enemmän sanoa. Valvot yöllä huolissasi, milloin teini tulee, onko ihan kunnossa, onko sen kaverit ok. Tietysti toivoo, että löytää seurustelukumppanin, jos itse nuori niin toivoo. Sitten toivoo, ettei koko ihmistä olisi ikinä ilmestynyt kuvioihin, kun oma nuori itkee silmät päästään, kun poika/tyttöystävä jätti tai petti. Sitten kun muuttaa omilleen ja viet viimeistä muuttokuormaa, itket äitinä itse ikävää ja ihmettelet, mihin vuodet meni ja koet yksinäisyyttä.

Kyllä, juuri näin. Lisäisin vielä, että oma nuori saattaa muuttua niin, ettet tunnista enää koko ihmistä.

Meillä on tytär, joka oli lapsena valoisa ja sosiaalinen, hiukan vilkas kyllä, muttei pahalla tavalla. 14-vuotiaana tapahtui muutos. Paukutti ovia, huusi äidilleen vastaan, karkaili omille teilleen. Mistään hänen asioista ei saanut puhua. Ysiluokan aikana alkoi pihaan kaartaa autoja, joiden kyytiin lähti ajelulle. Siis 3-4 vuotta vanhempien nuorten miesten seuraan. Pahimmillaan tuli kotiin klo 03 yöllä. Kauheissa revityissä farkuissa kulki keskellä talvea. Ei auttanut järjen puhuminen, ei mikään, kun kaveripiiri vei mukanaan. Koululla oli kuraattori ja koulupsykologi, joihin otin yhteyttä. Koenumerotkin laski, kun ei edes avannut kirjaa ennen kokeita.

Minulla alkoi univaikeuksia tulla ja sydämeen rytmihäiriöitä. Työterveydessä höpötettiin vaihdevuosioireista. Ei tosiaan ollut sitä vaan jatkuvaa huolta ja stressiä.

Meidän kohdalla kävi hyvä tuuri, koska aikakausi meni ohi. Tuli vähän järkevämpiä kavereita ja 18-vuotiaana teki jopa keikkatyötä ammattiin opiskelun ohella. Nuoremman lapsen kohdalla onneksi ei ole ollut yhtä raju murrosikä.

On ollut yllätys, ettei voi juhlia aamuun asti. Ei jaksa. Omissa viisikymppisissä viimeksi kokeilin ja huono olo kesti viikon. Lasillinen viiniä on hyvä, kaksikin menee, mutta yhtään sitä isompi määrä aiheuttaa seuraavan päivän täydellisen menetyksen. Yöuni katkeilee, hikoiluttaa, oksettaa, päätä särkee, naama muuttuu kuumottavaksi, yskittää ja väsyttää. Olen ollut parikymppisenä kova juhlimaan aamuun asti ja toipunut siitä hetkessä, joten muutos on ollut iso.

Se että +50 ikäisenä seisoo yhä kivikovana vaikka poltan röökiä kuin korsteeni ja juon alkoholia joka päivä.

Painon kertyminen on hiukan yllättänyt. Ihmisen perusaineenvaihdunta hidastuu ikääntyessä. Syön samalla tavalla kuin 30-vuotiaana, mutta pitäisi osata vähentää. Miksei mahani tiedä, että pitäisi syödä vähemmän? Pääsin käymään yhden kerran työnantajan piikkiin ravitsemusneuvojalla (ei ole sama kuin terapeutti). Siellä käytiin läpi, mitä muutoksia olisi hyvä tehdä. Jos on syönyt aamupalaksi ennen lautasellisen kaurapuuuroa, marjoja ja 2 dl jukurttia, pitäisi osata pienentää kaurapuuron määrää parilla ruokalusikallisella ja syödä sitä jukurttia vain 1 dl. Semmoisesta määrästä ei tule kuin vihaiseksi. Tiedän, että jos en vähennä syömistä, laskennallisesti tulee lisää painoa noin 2 kg vuodessa. Kuulostaa pieneltä määrältä, mutta 10 vuodessa se tekee jo 20 kg. Polvessa on nuoruudessa tapaturman seurauksena vamma, minkä takia kaikki ylipaino rasittaa. En minä halua painaa 75 kg vaan 65 kg, kuten 20-vuotiaana. Se että siihen pääsisi, vaatisi vielä isompia muutoksia ruokavalioon eikä ole minulle helppoa. Pätkäpaasto jäi kokeiluksi toissa vuonna, koska olin koko ajan nälkäinen. Ei sovi tällaiselle, joka tarvitsee aamun starttiin aamupalan ja illalla vielä jotain, että saa unta.

Ystävät ja vanhemmat ikääntyy ja kuolee. Jotenkin sitä kuvitteli nuorempana, että täällä vaan porskutetaan kaikki huolettomina maailman tappiin saakka. Kohta se lähtö on itselläkin edessä. Kunpa osaisi käyttää viimeiset vuodet viisaasti.

Tämä on subjektiivinen käsitys, mutta entiset kaverit rupsahtavat. Tapasin kesällä lukion aikaista luokkaani. En kerro ikääni, mutta järjestettiin kotipaikkakunnalla juhlat, kun tuli pyöreitä vuosia meidän ylioppilaaksi pääsystä. En ole vuosien mittaan nähnyt kuin kahta entistä lukiokaveria, koska lähdin yliopistoon lukion jälkeen ja vanhemmatkin muuttivat paikkakunnalta pois.

Monella pojalla oli nyt pulleat isä-masut ja hiukset joko lähteneet tai harmaantuneet. Yksi tyttö näytti naamasta niin vanhalta, että luulin aluksi meidän entiseksi opettajaksi (joka on jo eläkkeellä ollut vuosia).

Mietin, olenko minäkin vanhentunut toisten silmissä yhtä paljon. Omaan peilikuvaan tottuu eikä osaa arvioida, miltä näyttää. Takapuoli nyt ainakin on levinnyt minullakin, mutta käyn säännöllisesti salilla, hölkkään ja rullaluistelen, joten ehkä kroppa jotenkin on vielä kunnossa tämän ikäiseksi.

Ennen koronaa otin vähän täytettä juonteisiin ja otsan ryppyihin, mutta tulos ei ole pysyvä. Ajattelen niin, että voin jotain hoitoja naamaani ottaa, muttei mitään botoxeja tai kiristysleikkauksia, kun ne näyttää monesti oudolta. Naaman ihon hoitoon pyrin panostamaan, mutta mitään ihmevoidetta ei oikeasti ole vielä keksittykään. Hyalyronihapposeerumi on tehokkain, jonka tiedän, mutta ei se ihmeitä tee.

Se että mitään alistamista tai raivoamista ei selitä ikä tai vaihdevuodet vaan luonne.

Vierailija kirjoitti:

Ystävät ja vanhemmat ikääntyy ja kuolee. Jotenkin sitä kuvitteli nuorempana, että täällä vaan porskutetaan kaikki huolettomina maailman tappiin saakka. Kohta se lähtö on itselläkin edessä. Kunpa osaisi käyttää viimeiset vuodet viisaasti.

Totta. Siellä omassa lukion luokan tapaamisessa kesällä järkytyin, kun pidettiin hiljainen hetki menehtyneiden luokkakavereiden muistolle. Yksi oli kuollut juuri keväällä sydäninfarktiin ja toinen pari vuotta sitten syöpään. Yksi luokkakaveri kertoi, että hänellä on huivi päässä, koska käy läpi syöpähoitoja parhaillaan. Vastahan me oltiin nuoria ja lähdössä opiskelemaan vailla huolen häivää.

se kun ereksön ei olekaan niin itsestään selvä asia näin 40 v. se että kiloja tulee vaikka liikkuisi ja söisi koko ajan vähemmän. pitää syödä aika askeetisesti jos mielii olla bonzoamatta tämän enempää

Vierailija kirjoitti:

Veri vanhetessa maistuu suolaiselta ja herkulliselta (hammaskiven poisto, vuotavat ikenet).

Voisin juoda itseni kuiviin.

Hyi!

Ihmeellistä kuinka muistaa kuin eilen miltä tuntui 18 vuotiaanaa pitää tyttöä kainalossa. Nyt 67.

Koska se aamuerektio loppuu?

Yllättänyt: toipumisen hidastuminen. Ei tarvitse olla kuin flunssa, niin viikko menee toipuessa. Keväällä aloitan aina ulkoliikuntaharrastukset. Jos nuorena pystyi juoksemaan kympin lenkin ja ehkä pari päivää oli jalat kipeät, niin viisikymppisenä aloitan hölkkä-kävely-yhdistelmällä 5 km lenkin ja silti on jalat viikon kipeänä sen jälkeen.

Pyöräily on tuskallista, kun keväällä istuu satulaan. En pysty käsittämään, että ennen lasten syntymää saatoin polkaista kahville ja uimaan 23 km päähän (ja jaksoin polkea vielä samana iltana kotiin). Ostin pari vuotta sitten sähköavusteisen pyörän, koska haluan edelleen tehdä pitkiä retkiä, mutten jaksa ilman avustinta isoja ylämäkiä. Lihaskunto sen sijaan on yllättäen aika vakaa. Käyn salilla kerran tai kahdesti viikossa, paitsi kesällä pidän taukoa. Jalkakyykyssä menee samoilla painoilla kuin 20 vuotta sitten.

Ilman vaihtelut kolottaa niveliä. Mummo sanoi aikoinaan, että hän tietää täsmälleen, milloin tulee ukkonen ja milloin sade. Minulla on viisikymppisenä tullut ihan sama vaiva. Jos on ukkosta ilmassa, painostava sää, nivelet tuntuu kuin turpoavan. Kun tulee kylmä viima, niitä kolottaa ja vihloo. Joskus vihloo keskellä yötä ja vaikea löytää asentoa. Kova sade tuntuu ennakkoon nivelissä raskaana olona ja jäykkyytenä. Mummo käytti villasta neuvottuja polvisuojia a kyynärpäissä myös ja laittoi hartiahuivin, jos oikein kolotti esim. olkapäitä. Kokeilin viime talvena samaa konstia, kun nyt saa merinovillasta tehtyjä valmiina. Uskomatonta kyllä niistä oli apua.

Että kuolen!

Sitä, että näytän aina väsyneeltä, vaikka olisin nukkunut hyvin!

Se että nelikymppisenä särkee ja kolottaa jo joka paikkaan, vaikka onkin harrastanut aina liikuntaa ja pitänyt kunnostaan huolta. Tai ehkä juuri siksi

Vierailija kirjoitti:

Se että +50 ikäisenä seisoo yhä kivikovana vaikka poltan röökiä kuin korsteeni ja juon alkoholia joka päivä.

Niin kauan kuin miehellä on kanki kovana, mieluiten kivikovana, on kaikki hyvin.

Kuunnelkaa mummoja ja pappoja sillä mielellä, että siellä ennenkaikkea kokemuksia pitkiltä ajoilta.

Se, että löydän ekat harmaani jo kolmekymppisenä. Enpä olis ikinä uskonut.