Mikä on ollut itsellesi suurin yllätys siinä, kun ikää on tullut lisää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi psykologinen muutos. Ajattelin aina, että se on helpotus, kun saa lapset kasvatettua isoksi ja sitten päästää maailmalle omilleen. Ja pah! Ensinnäkin murrosikä. Tarvitseeko enemmän sanoa. Valvot yöllä huolissasi, milloin teini tulee, onko ihan kunnossa, onko sen kaverit ok. Tietysti toivoo, että löytää seurustelukumppanin, jos itse nuori niin toivoo. Sitten toivoo, ettei koko ihmistä olisi ikinä ilmestynyt kuvioihin, kun oma nuori itkee silmät päästään, kun poika/tyttöystävä jätti tai petti. Sitten kun muuttaa omilleen ja viet viimeistä muuttokuormaa, itket äitinä itse ikävää ja ihmettelet, mihin vuodet meni ja koet yksinäisyyttä.

Kyllä, juuri näin. Lisäisin vielä, että oma nuori saattaa muuttua niin, ettet tunnista enää koko ihmistä.

Meillä on tytär, joka oli lapsena valoisa ja sosiaalinen, hiukan vilkas kyllä, muttei pahalla tavalla. 14-vuotiaana tapahtui muutos. Paukutti ovia, huusi äidilleen vastaan, karkaili omille teilleen. Mistään hänen asioista ei saanut puhua. Ysiluokan aikana alkoi pihaan kaartaa autoja, joiden kyytiin lähti ajelulle. Siis 3-4 vuotta vanhempien nuorten miesten seuraan. Pahimmillaan tuli kotiin klo 03 yöllä. Kauheissa revityissä farkuissa kulki keskellä talvea. Ei auttanut järjen puhuminen, ei mikään, kun kaveripiiri vei mukanaan. Koululla oli kuraattori ja koulupsykologi, joihin otin yhteyttä. Koenumerotkin laski, kun ei edes avannut kirjaa ennen kokeita.

Minulla alkoi univaikeuksia tulla ja sydämeen rytmihäiriöitä. Työterveydessä höpötettiin vaihdevuosioireista. Ei tosiaan ollut sitä vaan jatkuvaa huolta ja stressiä.

Meidän kohdalla kävi hyvä tuuri, koska aikakausi meni ohi. Tuli vähän järkevämpiä kavereita ja 18-vuotiaana teki jopa keikkatyötä ammattiin opiskelun ohella.

Nuoremman lapsen kohdalla onneksi ei ole ollut yhtä raju murrosikä.

MInä jouduin muuttamaan kotoa 16 vuotiaa a.Tajusin että minun pitää ottaa vastuu elämästäni.Opiskelin ja kävin töissä.

valitsin kiltin pojan varakkaasta perheestä.

Olin heillä joulut ja lomat.Jätin pojan kun olin 20 vuotias.

Sain persoonallisuushäiriön.

Olen varakas älykäs hoikka ja kau nis

Vaihdevuosioireet pahat.

Rinnalla rakas mies 30 vuoden liitto.

Ei lapsia.

Matkustemme.

En usko että elämällä on tarkoitus.

Vierailija kirjoitti:

Oksettaa ajatuskin s**stä yök. En vaan voi pakottaa itseäni siihen enää. En tiedä mikä muuttui, varmaan hormonitoiminta. Samaan aikaan suhtautumiseni miehiin on muuttunut. Ennen olin aina vähän varpaillani varautunut erilainen miesten seurassa vaikkapa töissä. Nyt en oikein muista kuka on mies ja kuka nainen. Sukupuoli on menettänyt tietyllä tavalla merkityksensä myös neutraaleissa tilanteissa. Ulkonäön rapistuminen on kyllä yllätys miten rajusti se omallekin kohdalle osui. Olen ihan todella tätiytynyt enkä meinaa oikein tunnistaa itseäni peilistä vaikken ole vielä kovin vanha. Ennen olin tosi nuoren näköinen ikäisekseni mutta se sama mikä teki minusta nuoren näköisen n. 30 v asti tekee minusta nyt vanhemman näköisen. Eli ohut vaalea iho ja pyöreähkö olemus. Meikkaaminen kyllästyttää kun naama on pussittava pöhö säkki. Kaikki roikkuu kuin buldogilla. Ja se elämännälkä on mennyttä. Joskus muistan millaista se oli, vaikka jostain biisistä ja oikein vihloo sisältä muistaa millainen olin. Kyllä mä siis koen muuttuneeni myös sisäisesti, en vain ulkoisesti. Se on huojentavaa että kun mikään ei oikein tunnu miltään ei ole ongelmaa sanoa suoraan asioita tai jännittää oikeastaan mitään. En jaksaisi uutta kierrosta mutta eipä tämä keski-ikä mitään kulta-aikaa ole.

N47

Voin niin samaistua tähän, että sattuu... Juuri tuo, että kun muistaa jonkun biisin tai hajuveden ja ne TUNTEET. Oikein vihloo ajatella, että se kiihkeä tunteminen on ohi, vaikka toisaalta kiitän luojaa rauhoittumisesta, ettei tarvitse enää tuhlata niin paljon aikaa ikäviin ihmisiin millään elämän osa-alueella.

Miten kiihkeän ihastunut sitä oli (...ja tietenkin tuli pataan), miten pelkkä kosketus oli järisyttävää. Edelleen muistan veitsenterävänä sen olon, eivätkä vuodet ole latistaneet sitä yhtään. Varmaan muistelen sitä vielä 9-kymppisenä sairasvuoteella, koska eihän mitään sen huumaavampaa voi elämä tarjota kuin toisen ihmisen haluaminen kiihkeästi.

Viimeiset 5 vuotta ovat olleet latteita, ikäväli 35-40 on melankolinen ja muutosten ryminää. Ennen laihuudesta kiusatusta on tullut melko rintava pullukkamaha. En oikein tiedä, miten suhtautua edessä oleviin vuosiin, enkä haluaisi olla elämän syksyssä. Mutta haluan yrittää pitää kiinni elämästä nauttimisesta vaikka sitten tekemällä uuvuttavia repäisyjä, mm. muuttamalla takaisin ulkomaille. En suostu ankeaan vanhuuteen, jossa puhutaan vaan sairauksista ja asutaan lopulta rumassa kopissa poissa muiden tieltä. Aion "pitää ääntä itsestäni" loppuun asti :D

Että elää näin kauan ja että hormonit muuttuu todellisesti sekä nuoret tosiaan menee ohi.

Vaimoni piereskely on alkanut kiihottamaan minua

En kyllä olisi mitenkään voinut arvata

Että vanhat elohopea paikat irtoilee lentokoneessa.

Ikää 43v...Oma.mies kehuu edelleen ulkonäköni vaikka ollaan oltu jo vajaat 30 vuotta yhdessä joista 4 v naimisissa.Ehkä olenkin pysynyt nuorekkaana nuoremman miehen ansiosta, liikunnallisen elämäntavan ja ulkonäöstä huolehtien, tupakkaa en polta eikä alkoholi maistu.

Moni asia on yllättänyt. Nuorena luuli, että rakkaus kestää ja on tunteista voimakkain. Ei ainakaan minun kohdallani päde. Se hiipuu, hiipuu, hiipuu ja jäljelle jää välittämistä ja kaveruutta.

Olen jo toisessa pitkässä liitossa. Ensimmäinen kesti 16 vuotta, josta ensimmäiset 5 vuotta oli rakkauden huumaa, seuraavat 5 vuotta haaleaa rakkautta ja loput 6 vuotta rakkauden liekin tekohengittämistä. Toisessa liitossa menossa tuo haalean rakkauden vaihe.

Toinen juttu mikä rakkaudessa on yllättänyt: nuoruuden hyvät miehet eivät olekaan tosielämän hyviä miehiä. Vaikea selittää. Olin äärettömän ihastunut 14-15-vuotiaana kahteen eri poikaan, siis molempiin tasapuolisesti. Toinen oli vilkas, hauska ja nokkela, toinen hyvä suutelemaan ja romanttinen.

Kun erosin pitkästä liitosta, otin yhteyttä ensin siihen romanttiseen kaveriin. Matkustin tapaamaan häntä, kun kuulin hänen eronneen vaimostaan. Hän olikin itkupilli, jonka mielestä vaimo teki kaiken väärin, hylkäsi hänet ja minusta tuntui, että sen viikonlopun ajan terapisoin hänen pettymystään naisiin yleensä.

Otin yhteyttä myös siihen aivan ihanaan hauskaan mieheen ja lähdimme yhdessä kylpylään vanhojen aikojen muistoksi. Hän joi kuin sieni. Minä kysyin, ainako hänen viikonloput on sellaisia ja hän sanoi, että suurin piirtein joo, mutta kauppoja tekee myynnin puolella arkipäivänä isommilla summilla kuin minun vuositulot. Sehän naista kiinnostaakin, miten kova myyntimies hän on. Että enpä enää ihmetellyt, miksi hän oli jäänyt sinkuksi. Ulkomuotokin muuttunut jethromaiseksi (ei millään pahalla).

Ei se ihme ole, ettei rakkaus kestä vaan viilenee, jos toinen muuttuu ihan tunnistamattomaksi.

Kuinka hirveästi väsyttää koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka hirveästi väsyttää koko ajan.

Totta tuokin. Nukkuisin mielellään joka työpäivän jälkeen päiväunet, mutta sitten ei saa unta illalla. Vietän sängyssä vähintään 8 tuntia yössä. Uni ei virkistä samalla tavalla kuin parikymppisenä. Työpäivä väsyttää, toisaalta vapaapäiväkin väsyttää. Kesämökillä vasta väsyttääkin. Saatan tehdä jotain pientä hommaa, vaikka latoa polttopuita liiteriin tai siivota. Sitten kun istahdan lepotuoliin terassille, huomaankin nukahtaneeni siihen.

No juuri se että hitto sitä ikää tulee todellakin koko ajan vaan lisää...liian nopeasti.

Vaikka ikää on kohta 50v, mutta silti koen olevani henkisesti nuori. Kehon ja kunnon ja ulkonäön (esim ihon kimmoisuuden vähentyminen ja tasapainon huononeminen) heikkenemisen huomaa, vaikka se ei toimintakykyyn vielä vaikutakaan. Myös elämän rajallisuus alkaa hahmottua. Enää ei ole tunne, ettei mitään voi sattua, vaan tulee jo ajatuksia, että sairastuuko vakavasti tai jääkö esim leskeksi. Työelämässä on paremmassa asemassa kuin nuorempana, eikä tarvi pelätä että joku tulee vittuilemaan. Ei ne uskalla, sillä sanavalmius ja ammattitaito on kasvanut vuosien varrella, vaikka olen vaihtanut alaa aikuisiällä. Vanhuus ei hirveästi nappaa ja siksi alkaa kiinnostaa pitää huolta terveydestä ihan toisella tavalla kuin nuorempana. Nuorena kaikki oli itsestään selvää. Vanhempana elämää näkee laajemmin, myös sen jatkuvuuden sukupolvien ketjuna, joista itse on vain yksi monien joukossa. 

Vierailija kirjoitti:

Ystävät ja vanhemmat ikääntyy ja kuolee. Jotenkin sitä kuvitteli nuorempana, että täällä vaan porskutetaan kaikki huolettomina maailman tappiin saakka. Kohta se lähtö on itselläkin edessä. Kunpa osaisi käyttää viimeiset vuodet viisaasti.

No tää on kanssa yks asia, mikä ei nyt varsinaisesti yllätä, mutta tulee mietittyä nykyään paljon, kun nuorena tätä asiaa ei vielä ajatellut ollenkaan. Että kuinka paljon tässä iässä on jo ihmisiä kuollut ympäriltä. Väki vähenee koko ajan. Ei tarvitse kuin 10 vuotta mennä ajassa taaksepäin, niin silloin oli vielä 6 läheisistäni elossa. Tässä alkaa jo pelätä että kuka on seuraava?

Sellasia mietteitä kirjoitti:

Vaikka ikää on kohta 50v, mutta silti koen olevani henkisesti nuori. Kehon ja kunnon ja ulkonäön (esim ihon kimmoisuuden vähentyminen ja tasapainon huononeminen) heikkenemisen huomaa, vaikka se ei toimintakykyyn vielä vaikutakaan. Myös elämän rajallisuus alkaa hahmottua. Enää ei ole tunne, ettei mitään voi sattua, vaan tulee jo ajatuksia, että sairastuuko vakavasti tai jääkö esim leskeksi. Työelämässä on paremmassa asemassa kuin nuorempana, eikä tarvi pelätä että joku tulee vittuilemaan. Ei ne uskalla, sillä sanavalmius ja ammattitaito on kasvanut vuosien varrella, vaikka olen vaihtanut alaa aikuisiällä. Vanhuus ei hirveästi nappaa ja siksi alkaa kiinnostaa pitää huolta terveydestä ihan toisella tavalla kuin nuorempana. Nuorena kaikki oli itsestään selvää. Vanhempana elämää näkee laajemmin, myös sen jatkuvuuden sukupolvien ketjuna, joista itse on vain yksi monien joukossa. 

Työelämässä alle 50 v. onkin parhaassa asemassa. Pian se kääntyy laskuun. Kun meillä oli entisessä työpaikassa Yt:t, kaikki lähtemään joutuneet oli 55 + v. Esimerkiksi esihenkilö/toimihenkilö 58 v. halutaan laittaa pois. Itse asiantuntijana 55 v. Perusteltu organisaatiomuutoksella tai tarpeella pienentää toimintaa. Ei pienennetä niistä 30-40-vuotiaista. Pitkään meni uuden työpaikan hankinnassa. Ajatus tuntuu olevan, että 55+ sairastelee ja kohta jää eläkkeelle. Kokemusta juhlapuheissa arvostetaan ja käytännössä ei.

Väsymys, kuten ketjussa jo mainittukin.

Menin eilisiltana nukkumaan klo 23.30 ja heräsin klo 6. Olisi saanut nukkua klo 7.15 saakka, mutta kun uni hävisi kuudelta. Että suututti. Lähdin kävelylle ulos klo 06.30 koiran kanssa ja kävelin hiljalleen 45 min. Töissä väsytti. Lounaan jälkeen lähes nukahdin. Nyt odotan että pääsen koiran kanssa iltalenkille ja nukkumaan.

Liian aikaisin ei kannata mennä sänkyyn, ettei herää neljältä yöllä. Semmoistakin tapahtui kesällä. Se on varma, että jos neljältä herää, on pakko nukkua päiväunet. Ne taas vaikuttaa yöunen saantiin.

Uni on myös katkonaisempaa kuin nuorena. Ihan tavallista, että herää yöllä esim. klo 02. Sitten yrittää olla ajattelematta mitään, että nukahtaisin uudestaan nopeasti. Unesta tuntuu tulleen vuosi vuodelta isompi asia sen jälkeen kun täytin 45 v.

Kaikki ulkoinen menettää merkityksensä ja niihin ei kiinnitä enää mitään huomiota.

Samoin kodin viihtyvyys yms ovat täysin sivuseikkoja.

Olen vasta 45.v.

Viha vanhenevia naisia kohtaan.

Useat ennen niin tärkeät asiat tuntuvat ihan turhalta hössötykseltä.

Hämmästyn aina omaa ulkonäköäni, kun peilin kohdalle satun. Ulkonäkö ei täsmää siihen ihmiseen, joka tunnen olevani. Tuntuu, että edelleen se sama tyttö kuin 40 vuotta sitten, nyt tosin lähes 60.

Parisuhde ei ole myöskään minua varten. Parhaimmatkin yksilöt tuppaavat rajoittamaan elämää ja vievät iloa ja energiaa. En ole ollut suhteessa, jossa olisin saanut enemmän kuin antanut taas edes päätynyt tasoihin.

Minut yllätti se, että minulle ollaan ystävällisiä. Taksin ( Taksi Helsingin) kuljettajat, Stockmannin myyjät, tarjoilijat , farmaseutit jne.

Itse olen muuttunut vielä äksymmäksi kuin olin nuorempana.

Kutsun itseäni " vanha hävytön nainen"