Mikä on ollut itsellesi suurin yllätys siinä, kun ikää on tullut lisää?

Jos ei löydä silmälaseja, niin ei löydä silmälaseja.

Omaksun uudessa, vaativammaksi työssäni kuuskymppisenä enemmän asioita lyhyessä ajassa kuin nuorempana. Eli muisti toimii, vaikkei kyllä uskoisi, koska vapaa-ajalla arkielämässä unohdukset on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että kaikista tuli perinteisiin rooleihin sujahtaneita mammoja. Jotka vielä, tosin varsin ponnettomasti jaksavat naisten oikeuksien perään huudella, mutta itse eletään pitkälti niissä samoissa rooleissa kuin iso-äitien aikaankin.

Minun kuplassani on pelkkiä taistelijoita. Ei ole helppoa, mutta on pakko. Oikeudenmukaisuus vaatii jatkuvaa työtä.

Oikeudenmukaisuus ja taistelu.

Valitse toinen.

Ajattelin aiemmin, että kuka tahansa voi menestyä, kun vain yrittää tarpeeksi. Tekee tarpeeksi töitä ja ei luovuta. Sittemmin olen ymmärtänyt, että ei se ihan niin ole. Tuurilla ja sattumalla on tosi iso osuus. Ei se ole omissa käsissä.

Että luopuminen on koko ajan vaikeampaa. 

Neuroosit ovat ikuisia.

Nuorena luulin, että kaikilla nelikymppisillä on vakaat työpaikat. Nyt 45-vuotiaana olen tottunut pätkätöihin. Kymmenisen vuotta sitten minulla oli ns. pysyvä työpaikka. Sitten tuli organisaatiomuutos ja koko toimipiste lakkautettiin. Tarjottiin siirtoa toiselle paikkakunnalle. Minulla oli vanhempi lapsi juuri siirtymässä peruskoulussa toiselle luokalle ja nuorempi aloittamassa eskarin. Miehellä vakituinen työpaikka omalla paikkakunnalla. Enhän minä voinut tehdä perheelleni niin rumaa temppua, että olisin vaatinut muuttamaan minun työni takia.

Olin työttömänä 9 kuukautta. Sitten sain paikan, joka ei vastannut koulutusta, mutta omalta alalta kuitenkin. Seuraavana syksynä ilmoitettiin, että vuodenvaihteesta alkaen pudotetaan prosentit 80-prosenttiseksi työajaksi, koska taloustilanne oli heikko. Puhutaan ns. assarin työstä. Meitä oli työpaikassa viisi henkilöä, joita tämä muutos koski. Työkkäristä sanottiin, että tulee karenssi, jos en suostu. Käytännössä työn määrä ei vähentynyt, mutta siihen käytössä oleva työaika väheni ja palkka pieneni huomattavasti. Viidennes palkasta pois, se on iso summa.

Hain töitä kauempaa ja satuin saamaan v. 2019 alussa. Iski korona, joka muutti työn onneksi etätyöpainotteiseksi. Ilo ei kauan kestänyt, työyksiköllä alkoi mennä huonosti. Yksipuolisella ilmoituksella siirrettiin 2 päivää viikossa toiseen toimipisteeseen. Sinne kotoa työmatka kestää yli 2 tuntia yhteen suuntaan. Olen ottanut palkatonta vapaata tänä vuonna yhden päivän viikossa, koska meillä ei ole enää etätyötä, helmikuusta alkaen etänä saanut olla max. 50% työajasta. Toistaiseksi palkatonta on myönnetty, mutta jos tulee tiukemmat ajat, voihan sen myöntäminen loppua. Työnantajan ei ole pakko suostua.

Edelleenkään minulla ei ole vakaa työtilanne. Rahaa palaa työmatkoihin. Palkattomien vapaiden takia palkka jää pienemmäksi kuin kokopäivätyössä. Kesällä hain jälleen kerran uusia työpaikkoja, mutta ei vaan onnistu.

Se että 50veenä en ole vieläkään oppinut luottamaan ja uskomaan itseeni, pitämään puoliani, rajoja, vaan annan epävarmuuksissani röyhkeämpien ja voimakkaampien kävellä ylitse ja dissata mennen tullen. Muuten on hyvä olla tässä iässä, on omaa vapautta ja hyvä parisuhde, vielä kun löytäisi työn jossa olisi hyvä olla, jota osaisi, jossa ei joutuisi koko ajan yhteistyöhön kusipäiden kanssa, ja josta ei joka päivä haluaisi päästä v%#$@&.

-se ettei mikään oikein tahdo enää kiinnostaa, innostaa - se on ihan kamalaa, se on sitä vanhuutta

-en esimerkiksi kuuna kullan valkeana olisi voinut uskoa, että kyllästyn musiikkiin. Kun se on ollut harrastus niin soittajana, laulajana, säveltäjänäkin ja tietysti kuulijana. Nyt: blaaaah.

- Ja ihmiset ja niiden jutut: blaaaaaaah, blaaaaaaaaaaaaah.

Kyllä tästä joutaa jo kuolla. 

Mies ei jaksa kuin kolme työntöä ja tuijotus

tai

jos saa seisomaan, niin työntää vain sisään ja siemenet tulee jo

jopa reisille - ei yhtäkään työntöä.

Valuu jo.

N60

M60

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on yllättänyt, että olen perinyt kaikki äitini suvun sairaudet ja vieläpä

aivan äitini kropan mallin.

Luonne on kylläkin erilainen. Äiti on kiltti ja hienotunteinen, itse olen totuuden torvi.

Ensimmäinen lause pätee minuunkin täydellisesti. Lisäksi olen kasvoiltani nyt vanhana (76) muuttunut äitini näköiseksi. Joskus ihan säikähdän, kun kuljen peilin ohi.

Itse taas olen isäni kopio, ja olen nainen.

Seksi ei maistu enää yhtä maukkaalta ja harventunutkin on tahti. Huomasi sen eilen seitsemän kertaa ja tänään tähän mennessä  kuusi kertaa.

Oli se yllätys! kirjoitti:

No tää, ku maalima ei kaatunukkaa siihe, et mie lähin kaupungil ilma ripsvärrii ja tukkakii ol huonost.

Mittee sie semmottist oot mänt tekkee!?

En ole enää hra vaan ihra.

Kuvittelin, että kanssaihmiset olisivat jo aikuistuneet, ja että heistä olisi helpompi löytää vihdoin samanhenkinen seurustelukumppani. Hups, eipäs ollutkaan.

Että niistä nuoruuden hyvännäköisistä ja suosituista pojista, jotka ottivat usein alkoa, bilettivät sekä vaihtoivat naisia vähän väliä onkin tullut ennen aikojaan rupsahtaneita tai alkoholisoituneita luusereita.

Seksi ei kiinnosta yhtään. Jos esim elokuvissa on seksikohtaus se lähinnä pitkästyttää. Ennen oli hyvin innostunut seksistä. Ikää 60 v. Nainen-

Se, ettei jaksa enää laittautua tai pukeutua. Helpompi sonnustautua ilman meikkiä, tuulipukuasteen asu ja hiukset epämääräisesti kiinni. Oma ulkonäkö kiinnostaa aina vain vähemmän, ei ole väliä onko kaikki tiptop. Ainut mistä yrittää pitää kiinni on painon pysyminen kurissa.

No sen kyllä ole huomannut, että yli 30v täti on ynseä, penseä ja kyyninen miehiä kohtaan. Nuori teininainen on ihanan iloinen ja naiivi:)

Ehkä se, että ajattelin aina, että jotenkin huomaan muuttuvani vanhemmaksi ja erilaiseksi, ehkä viisaammaksi, taitavammaksi, osaavammaksi, vanhemman näköiseksi, fyysisesti heikommaksi jne.

Tiedän totta kai, että 45-vuotiaana näytän erilaiselta kuin 25-vuotiaana, ja olen varmasti kasvanut kokemusten myötä, ja muuttunut ulkoisesti ja sisäisesti, mutta silti en varsinaisesti _tunne_ sitä.

Tunnen olevani aivan samanlainen, kuin aina.