Mikä on ollut itsellesi suurin yllätys siinä, kun ikää on tullut lisää?

Oikeastaan ainoa yllätys on ollut se, miten hyvin oon säilynyt.

Osasin kyllä kuvitella, että olisin onnellinen.

30 (vähän aikaisemminkin jo ) ikävuoden jälkeen alat huomaamaan että mikään ei oikein tahdo enään tuntua miltään

Vierailija kirjoitti:

30 (vähän aikaisemminkin jo ) ikävuoden jälkeen alat huomaamaan että mikään ei oikein tahdo enään tuntua miltään

Tän tavallaan ties. Elin kakskymppiset sillä ajatuksella että elämä loppuu kolmekymppisenä ja tavallaan se loppukin, oikeastaan vähän aikaisemminkin jo.

Rippikouluiässä sai amusella mulukun yhellä käellä kammettua varmari housuihin, nykyään tarvii molemmat käet eikä soiro meinaa taipua, ei sitten millään opilla.

Kuuttakymmentä käyvä akkakin ihan hurjana naimmaan  mitä vanhemmaksi tulee.

Se yllätti ettei tää vanheneminen niin kamalaa olekkaan mitä nuorena pelkäsi. Kun mieli pysyy nuorena ja olemus reippaana, niin mikäs tässä ollessa. Se yllätti että kyllä niitä kipuja ja kolotuksia on tullut vaikka olen aina harrastanut liikuntaa. Ne täytyy vaan hyväksyä. Ilolla olen vastaanottanut tän elämänkokemuksen, en piittaa muiden mielipiteistä, en sure ulkonäkö asioita, ja otan asiat rauhallisesti.

Se, että irtoseksin saaminen helpottuu, ei vaikeudu. 

M48

Sitä, että ikävälillä 32-38 elämänarvoni muuttuisivat TÄYSIN.

30-vuotiaaksi asti elin "kliseisenä" pinnallisena ja modernina cityihmisenä, täysin epäperhekeskeisenä ja työunelmia puhkuen. Ei todellakaan kiinnostanut mikään perinteinen naisen rooli.

Ja sitten alkoi muutos, jonka lopussa haaveilen vain siitä, että voisin keskittyä kodin, lemmikkien ja perheen sekä lähikulmien asioiden hoitamiseen jonkun tyhjästä ilmestyneen pienen perintökartanon siivin. Hoidella ihanaa, vanhaa taloa pihoineen ja kasvattaa kaikenlaista ruoaksi. Tehdä hyväntekeväisyystöitä.

Olen tajunnut, että vaikka tämä on tabu, työssäkäyvän naisen elämä ei olekaan kaikille se täydellinen ideaali. Toki parempi kuin miehen rahojen varassa oleminen, mutta silti. Sitä myydään paljon hohdokkaampana kuin on.

Se että kaikista tuli perinteisiin rooleihin sujahtaneita mammoja. Jotka vielä, tosin varsin ponnettomasti jaksavat naisten oikeuksien perään huudella, mutta itse eletään pitkälti niissä samoissa rooleissa kuin iso-äitien aikaankin.

En tiennyt, että yhteiskunta perustuu ihan aidosti huijaukseen ja rikollismielisten toimintaan. Että ihmisoikeuksia ei ole. Voi olla Suomen kansalainen ilman mitään oikeuksia, joita muilla on.

Vierailija kirjoitti:

Itseä on yllättänyt se kuinka moni on päässyt johtotason tehtäviin ilman, että osaavat yhtään mitään. Tai se kuinka monelle aikuiselle yksinkertainenkin ongelma on lähes mahdoton ratkaista.

Ne työt jaetaan jengin sisällä.

kinkki on raivosta sekaisin kun on saanut kilpailijoita.

ahmmii tuskiinsa riisikakkuja ilmeisesti.

urpolle tuli kiire pallojensa knassa, ja valahjti housuihin kun tylytettiin.

ja mitä kauemmin sitä mainitsemasi luonteenpiirrettäsi käytät, sitä reikäisempi masusi on. ymmärrät varmaan mitä se tarkoittaa.

turhia aloituksia typerykseltä.

pst. en muuten hankkinut kiesiä vaikka olisi voinut; puoliatutomaatti pitää typerykset paremmin kurissa, kuten sinut. vaikka kuinka yrittäisit provosoida.

Se että osa kavereista on tullut vanhoiksi asenteiltaan ja tavoiltaan. Ahdistaa olla niiden seurassa kun ennen olivat avoimia ja elämänmyönteisiä ja nyt kaikkea muuta. 🤮

Nauran enemmän jopa itsellenikin ja huumorissakin löytyy. 

Minulle luvattiin lapsena ja teininä vaikka mitä.

Sitten kun olet aikuinen, niin blaa blaa blaa...

Ei tapahtunut.

Kasvojen karvoitus

N52

Ennen oltiin nuoria ja nättejä.

Nyt pelkästään nättejä. ;)

Lapsena päätin, että minusta ei tule samanlaista kuin äidistäni (tietyissä asioissa) MUTTA kuinka ollakaan miten enemmän vuosia kertyy sitä enemmän olemme samanlaisia niin hyvässä kuin pahassa. :D 

Pelkäsin lapsena synnytystä. Kun sen aika koitti, en pelännyt yhtään MUTTA se olikin paljon kamalampaa kuin olin ennen pelännytkään sen olevan, kun synnytin ilman kivunlievitystä (epiduraalin vaikutus lakkasi juuri ennen ponnistusvaihetta eikä uutta voinut enää antaa siinä vaiheessa) ja repesi emätin ja väliliha peräaukkoon asti. MUTTA eipä tässä vielä kaikki, repeämien ompelu oli vielä kivuliaampaa kuin synnytys (laitettiin vain puudutussuihketta mistä ei ollut mitään hyötyä). Ajattelin että lopulta se oli ohi mutta ei, kuuteen viikkoon en pystynyt istumaan missään, haavat tulehtuivat, vauva oli koliikkivauva ja huusi taukoamatta 6 h päivässä (illat), nukkui max. 30 min unia ja huusi taas, olin todella loppu. Kamalin vuosi elämästäni, vaikka moni kuinka väittää, että vauvavuosi on elämän parasta aikaa. Nyt rakastan isoja koululaisiani yli kaiken enkä todellakaan kaipaa pikkulapsiaikaa!

En lapsena / nuorena vielä tiennyt, että elämä paranee koko ajan vanhetessa (PAITSI kroonisia sairauksia tulee koko ajan lisää mikä harmittaa). Enää en välitä muiden mielipiteistä, toimin oman pääni mukaan, olen löytänyt itseni, osaan puolustaa itseäni, en ole enää se liian kiltti, tunnen omat rajani jaksamisen suhteen.  Kuinka paljon helpompaa olisi ollut teininä, kun olisi omannut nelikymppisen elämänkokemuksen? :D 

Mievaan1976 kirjoitti:

Se että juuri mikään ei tunnu missään kun nuorempana häpesi vähän kaikkea.

Komppaan täysin. Noin se on mennyt minullakin. Saa olla reilusti oma itsensä, eikä tarvitse esittää jotain muuta, fiksumpaa tai filmaattisempaa.

Empatian lisääntyminen. Itsekkyyden vähentyminen.  Tieto, taito ja kokemus kumuloituu vuosikymmenten myötä sellaiseksi näkemykseksi, jota ei nuorena osannut kuvitellakkaan. 

Asiat ovat monimutkaisia ja vaikeita, eikä niihin ole yhtä oikeaa vastausta. Nuoruuden arvot on ainakin minulla säilynyt, mutta ne ovat samaan aikaan tiedon kautta hioutuneet kristalliksinkirkkaiksi,  toisaalta sumeiksi ja oikeasti suvaitsevaksi.  

Tarkoitan siis, että 19 - paasasin empatiasta ja suvaitsevaisuudesta, mutta minulla ei ollut aavistustakaan mistä puhun.

Populaarikulttuurin merkityksen vähentyminen. Eikä ainakaan identiteetin rakentaminen niiden kulutuksen varaan, enkä arvioi muitakaan.

Ulkonäön merkityksen vähentyminen. Siinä menee eläessä muutama vuosikymmen, että tämänkin oivaltaa, muutenkin kuin IG - profiilissa paasaaminen.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun olet pitänyt omaa äitiäsi kädestä, kun hän ottaa viimeisen henkäyksen ( isän hoitanut aiemmin ) ja oma lapsi odottaa huoneen ulkopuolella tunnet olevasi samaan aikaan yksin/itsenäinen/yhdessä/osa luonnon suurta kiertokulkua. 

Työ on kiva homma ja opiskelu, mutta ihmissuhteet ja erilaiset kokemukset ovat tärkeämpiä. Ystävät ovat korvaamattomia ja rakastuminen on harvinaista.

Itseään kannattaa kehittää henkisesti ja ponnistella asioiden eteen.

Seksi ja erektio ei ole kovinkaan tärkeä asia.  Osa elämää, mutta ei keskiössä.