Mikä on ollut itsellesi suurin yllätys siinä, kun ikää on tullut lisää?

Että kuinka turhalta ja toivottomalta kaikki alkaa tuntua. Kaikesta tietämästäni huolimatta en oikeastaan ymmärrä mistään mitään, kaikki tuntuu vaan samalta vanhalta suorittamiselta ja koen harvemmin enää mitään  positiivisia tunteita. Olen ulkopuolinen entistäkin enemmän enkä usko ihmiseen enkä tietenkään mihinkään jumaliin tms. No kuoleminen ei tule olemaan vaikeaa kun elämä ´vaan koko ajan hiipuu pois

Yllättynyt olen ainoastaan siitä että mikään ei koskaan muutu ja kuinka tyhmä ja arvoton laji tämä ihminen loppujen lopuksi on. Tulisipa se AI äkkiä ja tekisi lopun tästä kaikesta - en tarkoita välttämättä fyysistä loppua vaan tekemällä ihmisestä tarpeettoman tekemällä kaiken 1000x paremmin

Se että niin harva asia muuttuu parempaan suuntaan, vaikka en olekaan enää rutiköyhä ja yhtä päihdeongelmainen.

Se että nainen muuttuu vanhemmiten täysin näkymättömäksi.

Se, että edelleen lapsettaa ja mielikuvitus senkun paranee.

Ikävää ollut se, että kroppa alkaa hajota: selkä ja olkapäät lähinnä.

Vierailija kirjoitti:

Että muutun isäkseni joka väittää että leputtaa vaan silmiä ja kohta kuorsaa sohvalla niin, että talo tärisee! Hävettää kun tiedän lasten kavereiden nauravan metelille joka minusta lähtee.

Uniapnea?

Vierailija kirjoitti:

Se, että lapsuuden aikaiset, koulu- ja opiskelukaverit ovat poteroituneet elämään omaa 50-60-vuotiaiden elämäänsä eikä kukaan enää juurikaan pidä yhteyksiä. Itse soittelen kyllä mielelläni, mutta osa ei selvästi halua jutellakaan kovin pitkään eli jopa puhelimella soittelu on kortilla nykyään saatika se, jos menisi ilmoittelematta tai aikaa varaamatta kylään. Ja pätkätyöläisenä ei työpaikaltakaan saa uusia pitkäaikaisia tuttuja. Onneksi on vielä mies, kissat ja pieni lähisuku!

Samaa ihmettelen minäkin. Ilmeisesti olen niin tylsää seuraa, ettei jakseta pitää yhteyttä.

Tuntuu, että se olen aina minä, joka lähestyy.

Harmi, kun tuntuu, että näin vanhetessa olisi paljon puheenaiheita, yleisistä ja henkilö-

kohtaisista asioista. Kaikki ovat kovin kiireisiä omien perheidensä kanssa.

Kaipaan sellaista samanikäisten naisten avointa keskustelua.

Vierailija kirjoitti:

Se miten kusella käyntiin kuluu nykyään neljä kertaa enemmän aikaa kuin 30 vuotta sitten.

M56

Minäkin käyn nykyään kauempana kusella.

M55

Olen reilu 50 v nainen, ja pahinta on ollut, kun mieli on ihan sama kuin 25 - 30 vuotiaana. On oikeasti tosi inhottavaa kun mieli ei vanhene ikävuosien mukaisesti. Olen ensimmäistä sukupolvea tietokonehommissa, niin olen päivät työssä sekä vapaa-ajalla läppärillä ja haluan olla ajantasalla kehityksessä. Eniten tulevassa kuolemassakin ahdistaa se, etten tule näkemään miten kaikilla tavoin kehitys tekee harppauksia eteenpäin. Mutta joo, ehkä tästä johtuen viihdyn enemmän nuorempien seurassa kun mieli ei ole tullut ikävuosien mukana. Ja huomaan puhuvani jostain mummoista ja papoista, mutta kun havahdun todellisuuteen, he voivat olla todellisuudessa vaikka itseäni nuorempia :( Ymmärrän nyt hyvin, jos vanhukset muistisairauteen sairastuttuaan luulevat olevansa nuoria, niin se on varmaan tämä, että suurin osa ihmisistä ei nähtävästi henkisesti vanhene juurikaan aikuisikään saavuttuaan. Moni vanhus on joissakin haastatteluissa sanonut samaa. Olisi paljon helpompi, kun myös henkinen ikä vastaisi ikävuosia.

Että aika kuluu hirveän nopeasti. Liian nopeasti. Että nyt vanhemmalla iällä voin talvehtia etelän mailla kuin muuttolintu. Kohta lähdetään taas...

T.Nainen, eläkkeellä.

En olisi uskonut, että lopetan meikkaamisen. Niin on kuitenkin tapahtunut ja olen siitä äärimmäisen helpottunut. Kelpaan itselleni ja muille ilman puunaamista.

Vanhuus on tullut niin hiipimällä, että ei oikein ole mitään äkkimuutosta tai havaintoa, mikä on muttunut.

Moni on kirjoittanut täällä, että tuntee itsensä edelleen samaksi ihmiseksi kuin nuorena. Minulla on toisin: kun katson vaikka valokuvia itsestäni 20-30-vuotiaana, tai muistelen mitä olen silloin puuhannut ja kenen kanssa, niin toisinaan ihmettelen, kuka tuo tyyppi oikein edes on. Minusta siis tuntuu, että kyseessä on ollut joku ihan eri ihminen. Enkä tarkoita nyt vain ulkonäköä ;-)

Joistain lapsuuden jutuista kyllä tunnistan itseni edelleen. Mutta 18-30+ ikävuosien välissä minulla oli ajanjakso, jolloin tein liikaa asioita, joita minulta odotettiin, ja samalla jotenkin hukkasin itseni. Nyttemmin olenkin kliseisesti löytänyt itseni uudestaan :-D

N45

Vähän yllätti, että minullekin tuli leuan alle semmoinen pussi. Johtuu iästäkin, mutta myös siitä, että tätä puhelinta räplään pää alaspäin.🙄

Kuinka huonoja miesvalintoja olen tehnyt, mukaan mahtuu narsisti ja psykopaatti.

- että löydän elämäni rakkauden vasta 56-vuotiaana. 🥰

N67

Se että on muuttunut lapsellisemmaksi kuin ennen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se miten kusella käyntiin kuluu nykyään neljä kertaa enemmän aikaa kuin 30 vuotta sitten.

M56

Minäkin käyn nykyään kauempana kusella.

M55

Likimain joka asiaan kuluu nykyään tuo neljä kertaa enemmän aikaa kuin ennen.

Siis niihin asioihin, joihin vielä pystyn tai haluan.

Se on turhauttavaa.

Etten jaksa riidellä ukon kanssa vaan enempi alkaa naurattamaan.

Oon 'vasta' 30 mutta ihanaa miten paljon itsevarmempi on kaikin puolin. Lisääntyneet päänsäryt ja yläkropan jumit yllättivät. Toki olen kanniskellut ja nostellut pieniä lapsiani jo 4 vuotta tässä.

Miten aika on kallisarvoista...