Mikä on ollut itsellesi suurin yllätys siinä, kun ikää on tullut lisää?

Vierailija kirjoitti:

Se, että uuden oppimiseen menee enemmän aikaa kuin nuorena.

Sama minullakin. Opiskelen italiaa, koska italial. ystäviä, mutta hidasta on. Ottaa päähän etten nuorena opiskellut enemmän kieliä.

Sitä, että nuorena koulussa mikään lukemani ei jäänyt päähän, kokeet meni ihan surkeasti nyt neljäkymppisenä muisti ja oppiminen on parhaimmillaan, eli vanhakin koira voi oppia uusia asioita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että lapsuuden aikaiset, koulu- ja opiskelukaverit ovat poteroituneet elämään omaa 50-60-vuotiaiden elämäänsä eikä kukaan enää juurikaan pidä yhteyksiä. Itse soittelen kyllä mielelläni, mutta osa ei selvästi halua jutellakaan kovin pitkään eli jopa puhelimella soittelu on kortilla nykyään saatika se, jos menisi ilmoittelematta tai aikaa varaamatta kylään. Ja pätkätyöläisenä ei työpaikaltakaan saa uusia pitkäaikaisia tuttuja. Onneksi on vielä mies, kissat ja pieni lähisuku!

Samaa ihmettelen minäkin. Ilmeisesti olen niin tylsää seuraa, ettei jakseta pitää yhteyttä.

Tuntuu, että se olen aina minä, joka lähestyy.

Harmi, kun tuntuu, että näin vanhetessa olisi paljon puheenaiheita, yleisistä ja henkilö-

kohtaisista asioista. Kaikki ovat kovin kiireisiä omien perheidensä kanssa.

Kaipaan sellaista samanikäisten naisten avointa keskustelua.

Komppaan niin totaalisesti.

Että olen 44-vuotiaana kauniimpi kuin koskaan!

Vierailija kirjoitti:

että elämä paranee koko ajan.

Ei vaan se, että ihmiset valehtelevat kaikista päivänselvistäkin asioista, kuten sinä juuri teit. 

Sitä, ettei tämä elämä tämän kummoisemmaksi muodostunut. Osittain itsestäni riippumattomista syistä en voi elää niinkuin haluaisin. Tunnen olevani jumissa omassa elämässäni. Näinkö surkeasti tämä menee loppuun asti. N55

Vierailija kirjoitti:

Olen reilu 50 v nainen, ja pahinta on ollut, kun mieli on ihan sama kuin 25 - 30 vuotiaana. On oikeasti tosi inhottavaa kun mieli ei vanhene ikävuosien mukaisesti. Olen ensimmäistä sukupolvea tietokonehommissa, niin olen päivät työssä sekä vapaa-ajalla läppärillä ja haluan olla ajantasalla kehityksessä. Eniten tulevassa kuolemassakin ahdistaa se, etten tule näkemään miten kaikilla tavoin kehitys tekee harppauksia eteenpäin. Mutta joo, ehkä tästä johtuen viihdyn enemmän nuorempien seurassa kun mieli ei ole tullut ikävuosien mukana. Ja huomaan puhuvani jostain mummoista ja papoista, mutta kun havahdun todellisuuteen, he voivat olla todellisuudessa vaikka itseäni nuorempia :( Ymmärrän nyt hyvin, jos vanhukset muistisairauteen sairastuttuaan luulevat olevansa nuoria, niin se on varmaan tämä, että suurin osa ihmisistä ei nähtävästi henkisesti vanhene juurikaan aikuisikään saavuttuaan. Moni vanhus on joissakin haastatteluissa sanonut samaa. Olisi paljon helpompi, kun myös henkinen ikä vastaisi ikävuosia.

Onhan sulla nyt siinä mahdollisesti 40-50 vuotta aikaa nähdä, miten kehitys eteenpäin menee. Elinikä on pidentynyt nykyään. Jos muistisairaus ei pukkaa päälle, niin olet täällä vielä v. 2062 ihmettemässä tätä silloisen tekniikan kehitystä.

Minä olen työskennellyt vanhusten parissa ja kyllä sielläkin näitä aikaansa seuraavia löytyy nykyäänkin. Jo 90-luvulla terveyskeskuksen pitkäaikaisosastolla hoidettavana oleva nainen piti yhteyttä amerikansukulaisiin sähköpostilla. Toinen, nykyisin 90-vuotias kotona asuva mies hoitaa kaikki pankki yms. asiansa, tietokoneella, seuraa aikaansa, on mukana yhdistystoiminnassa, harrastaa sukututkimusta (tämäkin netin kautta), on facessa, instassa ja twitterissä.

Fyysisen kunnon ylläpidosta kannattaa pitää huolta.

Nyt 37-vuotiaana olen jonkinlaisessa oudossa välitilassa. Välillä katson peiliin, että vau olenpas vetävän näköinen ja ikä ei näy missään. Sitten huonona päivänä kaikki näyttää hieman roikkuvalta ja väsyneeltä. Tavallaan menneisyys ja tulevaisuus kohtaavat toisensa päivästä riippuen kumpaan suuntaan on kallellaan.

Henkisellä puolella arvostan koko ajan enemmän kaikkia pieniä elämän iloja. Kupponen teetä, vinyylilevy soimaan tai hyvä kirja käteen ja olen hyvin onnellinen.

Se miten kiitollinen voin olla siitä, kun olen jaksanut nuoresta saakka huolehtia hampaistani hyvin. Joka päivä puhdistan hammasvälit langalla ja harjalla. Kaikki paikat ovat keraamisia, suu on ihan ylpeyden aihe minulle. Nuorempana tuli pestyä ihan vaan pakosta, nyt ilosta.

En loukkaannu enää kenenkään vittuiluista, on vaan yksinkertaisesti yks hiton hailee, mitä kukakin päätään aukoo tai on mielipidettä, enkä välitä oikein enää kenestäkään, nautin siitä kun ei tarvii olla kenestäkään riippuvainen tai kukaan minusta, yksinäisenä erakkona on paras olla.

Kunnosta kannattaa pitää huolta. Se ei mene niin kuin kaverini ihmetteli: "On se kummaa kun kunto heikkenee vaikkei tee mitään."

Vierailija kirjoitti:

Kunnosta kannattaa pitää huolta. Se ei mene niin kuin kaverini ihmetteli: "On se kummaa kun kunto heikkenee vaikkei tee mitään."

Tää oli jo koomista

että mja vähätellään edelleenkin, ja luullaan vielä 4-kymppisenäkin nuoreksi ja tietämättömäksi. Koska tämä loppuu?

Olen 37v. ja omaan jos jonkin näköistä vaivaa, silti vähätellään, että eihän nyt tuossa iässä vielä pitäisi olla mitään, sä olet niin nuoriki vielä ja paskan marjat, olisivat päivän edes mun saappaissa, ni eivät tulisi enää sanomaa.

Että jotkut ihmiset eivät kehity ja järkevöidy. Vellotaan tolloudessa kohdusta hautaan.

Että lähes kaikista tutuista, miehistä ja naisista, tuli ylipainoisia, vaikka nuorina olivat hoikkia/normaalipainoisia.

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut juttelemaan kukilleni, ne kukoistavat hyvin.

Tutkittu, tai ainakin empiirisesti havaittu, että viherkasvit pitävät siitä että niille jutellaan.

Saattaa olla jotain tekemistä hengitysilman hiilidioksidin nauttimisen kanssa.

Siis se sama aine, joka on hirmuinen myrkky, ja josta pitää päästä eroon.

Ratkaisu on ikävä; lopetetaan uloshengitys.

Tätä suositellaan kaikille ongelman tiedostaville henkilöille.

vanhakyynikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut juttelemaan kukilleni, ne kukoistavat hyvin.

Tutkittu, tai ainakin empiirisesti havaittu, että viherkasvit pitävät siitä että niille jutellaan.

Saattaa olla jotain tekemistä hengitysilman hiilidioksidin nauttimisen kanssa.

Siis se sama aine, joka on hirmuinen myrkky, ja josta pitää päästä eroon.

Ratkaisu on ikävä; lopetetaan uloshengitys.

Tätä suositellaan kaikille ongelman tiedostaville henkilöille.

Ennemmin pyrkisin eroon olkiukoista, niistä ei ole hyötyä kenellekkään. 

Elämä on pelkkää työtä. Vanhana käppyräisenä pääsee sitten pois/eläkkeelle. 

Omistaminen on loukku, ja keskiluokkainen elämäntyyli noin ylipäätään. Siitä irtautuminen vaatisi lottovoiton tai avioeron ja muuttamisen korpeen.