HS Meillä on luokkayhteiskunnan merkkejä
Artikkelissa kerrotaan lasten koulumatkoihin kohdistuneesta tutkimuksesta. Keskiluokka välttelee alueita, joilla lapset eivät koe mukavaksi kulkea kouluun. Perinteisesti eriairvoistumista on pyritty kontrolloida sekoittamalla kovan rahan talojen joukkoon kunnan vuokrakasarmeja, enää se ei toimi. Myöskään koulu ei enää pysty sekoittamaan eri taustoista tulevia lapsia.
Se mikä kalskahtaa korvaan on: "TÄMÄ on perimmäinen syy, miksi on kehitettävä yhä parempia keinoja estää hyvinvoivien ihmisten muuttoja alueilta, joilla huono-osaisuuden riski on olemassa." Ikään kuin keskiluokalta on vietävä oikeus omiin ratkaisuihin. Jos ei halua asua sukupolvisen köyhyyden ja huono-osaisuuden keskellä, niin se on huonoa ja yhteiskunnan erityisesti tulee estää sitä? Että jostain syystä keskiluokan lapset pitää uhrata, jotta persaukisten lapset eivät täysin syrjäytyisi? Mitä mieltä?
Kommentit (581)
Luokkayhteiskunta syntyy uudestaan, mutta tällä kertaa etnisin perustein. Eri asuinalueiden väestö edustaa aivan eri etnisyyksiä, ja eri etnisyyksillä on erilainen rooli yhteiskunnassa.
En tajua tätä. Jokainen normaali ihminen ymmärtää, ettei kukaan huvikseen ja suosiolla asu ja elä marginaaliporukan seassa. Jos minä en narkkaa ja juo, miksi ihmeessä minun pitäisi elää tällaisen porukan keskellä? Kaikkihan niitä välttelee - ihan syystä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luokkayhteiskunta ei oikeasti ole missään vaiheessa kadonnut muuta kuin näennäisesti. Se on näkynyt koko ajan perheiden hyvinkin erilaisissa elintavoissa, kasvatusmetodeissa ja vapaa-ajan viettotavoissa.
Kyllä vaan. Jotkut on halunneet uskotella, että sitä ei muka olisi: keskiluokka omista syistään ja työväenluokka on niin tyhmää, että ei tajua olevansa tynnyrin pohjalla. Ja jos tajuaa, se syyttää siitä niekeriä, eikä ketään muuta. Ja ylempi luokka hyväksyy tämän hiljaisesti, koska saa itse olla rauhassa.
Marx oli oikeassa näissä jutuissa.
Ei siellä pohjalla työväenluokka ole vaan kaikenlaiset täysin syrjäytyneet. Siis ihmiset joilla ei ole edes siitä työstä enää moneen sukupolveen muistikuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Luokkayhteiskunta syntyy uudestaan, mutta tällä kertaa etnisin perustein. Eri asuinalueiden väestö edustaa aivan eri etnisyyksiä, ja eri etnisyyksillä on erilainen rooli yhteiskunnassa.
Höpö höpö. Etnisyys ei tässä ratkaise mitään. Valkoinen ja mustaihoinen duunari on samaa sakkia, heitä yhdistää duunarius ja kaikki siihen yhteiskuntaluokkaan sitovat tekijät. Keskiluokkainen toimistotyöntekijä sitten on siellä ylemmässä luokassa, eikä hengaa näiden kanssa tai ole kiinnostunut samoista asioista.
Ei voi noin yleistää. En löydä nyt tutkimusta siitä miten liian tiheästi rakentaminen lisää ongelmia alueella. Liian paljon yksiöitä ja liian vähän perheasuntoja sekä liian pienet asunnot ovat yksi syy miksi järjestyshäiriöt lisääntyvät. Gryndereiden ahneus on suurin syy. Rakennettaan pellolle säilytystiloja johon tungetaan pienelle alueelle liikaa asukkaita.

Näiden ero työväenluokkaan on kuitenkin pienempi kuin työväenluokan ero keskiluokkaan. Toki jotkut äärimmäisen ammattitaitoiset erikoisalan duunarit on erikseen, heillä on mahdollisuuksia vaikuttaa duuniinsa ja olosuhteihinsa, mutta kyllä se lähihoitaja tai siivooja on lähempänä sitä syrjäytynyttä työtöntä kuin ylemmän keskiluokan tyyppiä.
Olihan se outoa, että luokkayhteiskunta on sellainen, jossa sallitaan lasten ahdisteleminen koulumatkalla. Apuna on opastaa lapsia, miten toimia, jos joutuu kodin tai koulun ulkopuolella turvattomaan tilanteeseen sen sijaan, että yhteiskunta tekisi kaikkensa, että lapsi ei tällaiseen tilanteeseen joudu!
Minusta on aika lailla julmaa vastuuttaa lapset jonkinlaisiksi yhteiskuntaluokkien nomadeiksi, joiden tehtävänä on sietää mitä tahansa ja selvitä mistä tahansa vain siksi, että meillä hyväksytään itseaiheutettu huono-osaisuus ja tulevaisuudessa esim. käyttöhuoneilla tuetaan sitä. Entä jo apuna olisi se, että sekavat ahdistelijat suljettaisiin laitoksiin. Niin tehtiin vielä 70-luvulla eikä höpisty yksilön oikeuksista. Jos päässä viirasi aineiden takia, niin oikea paikka ei ollut päivystämässä koulutiellä. Ja jos tämä on liian kallista, niin sitten kaikille lapsille taksikyyti kouluun, jos matka ylittää 200 m.
Luokkayhteiskunnassa voisi edes joskus sillä veroja maksavalla luokalla olla oikeus saada lapsilleen turvaa eikä aina vedottaisi siihen, että huono-osaisuus ei ole oma valinta.
Vihervassarit ovat suurin syy, että Suomesta tulee luokkayhteiskunta. Sellaisten ihmisten asuttaminen samoille alueille voi onnistua joilla on sama etninen, kielellinen ja kulturellinen tausta. Sellaisten ihmisten integroiminen ei onnistu joilla on erilainen tausta ja arvopohja. Kantaväestö tuntee olonsa turvattomaksi näiden vieraan kulttuurin ihmisten läsnäollessa ja muuttaa pois ja alue homogenisoituu ghetoksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi noin yleistää. En löydä nyt tutkimusta siitä miten liian tiheästi rakentaminen lisää ongelmia alueella. Liian paljon yksiöitä ja liian vähän perheasuntoja sekä liian pienet asunnot ovat yksi syy miksi järjestyshäiriöt lisääntyvät. Gryndereiden ahneus on suurin syy. Rakennettaan pellolle säilytystiloja johon tungetaan pienelle alueelle liikaa asukkaita.
Grynderi rakentaa täsmälleen asemakaavan mukaisesti ja kaupungin vaatimusten mukaan. Jos vaaditaan yksiöitä, niin niitä sitten tehdään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luokkayhteiskunta ei oikeasti ole missään vaiheessa kadonnut muuta kuin näennäisesti. Se on näkynyt koko ajan perheiden hyvinkin erilaisissa elintavoissa, kasvatusmetodeissa ja vapaa-ajan viettotavoissa.
Kyllä vaan. Jotkut on halunneet uskotella, että sitä ei muka olisi: keskiluokka omista syistään ja työväenluokka on niin tyhmää, että ei tajua olevansa tynnyrin pohjalla. Ja jos tajuaa, se syyttää siitä niekeriä, eikä ketään muuta. Ja ylempi luokka hyväksyy tämän hiljaisesti, koska saa itse olla rauhassa.
Marx oli oikeassa näissä jutuissa.
Ei siellä pohjalla työväenluokka ole vaan kaikenlaiset täysin syrjäytyneet. Siis ihmiset joilla ei ole edes siitä työstä enää moneen sukupolveen muistikuvaa.
Näiden ero työväenluokkaan on kuitenkin pienempi kuin työväenluokan ero keskiluokkaan. Toki jotkut äärimmäisen ammattitaitoiset erikoisalan duunarit on erikseen, heillä on mahdollisuuksia vaikuttaa duuniinsa ja olosuhteihinsa, mutta kyllä se lähihoitaja tai siivooja on lähempänä sitä syrjäytynyttä työtöntä kuin ylemmän keskiluokan tyyppiä.
Keskiluokassa on alempi ja ylempi ja lähihoitajat ja erityisosaajat on heittämällä alempaa keskiluokkaa, jos vain hoitavat taloutensa hyvin. Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla asuvat ihan hyvillä okt-alueilla.
Sitten on se ns kerma, jossa on opettajat, pappi, lääkärit jne.
t lohjalainen
Olen asunut alueella, jossa on ollut tuollaista "sosiaalista sekoittamista", eli omistusasunnot ja kunnan vuokra-asunnot likellä toisiaan. Lopputuloksena se meni siihen, että kunnan asunnoissa asuvat hengasivat omissa oloissaan, samoin omistusasuntojen lapset. Oletan että omistusasujien vanhemmat olivat ehkä kieltäneet lapsiaan hengaamasta siellä, mutta olis se myös niinkin, että nämä kunnan asunnoissa asuvat lapset eivät itsekään halunneet hengata noiden kanssa. Kyllä se ajatusmaailma lähtee eri suuntiin nuorena ja alkaa näkyä selvästi siinä yläasteelle tullessa. Toki on aina poikkeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vihervassarit ovat suurin syy, että Suomesta tulee luokkayhteiskunta. Sellaisten ihmisten asuttaminen samoille alueille voi onnistua joilla on sama etninen, kielellinen ja kulturellinen tausta. Sellaisten ihmisten integroiminen ei onnistu joilla on erilainen tausta ja arvopohja. Kantaväestö tuntee olonsa turvattomaksi näiden vieraan kulttuurin ihmisten läsnäollessa ja muuttaa pois ja alue homogenisoituu ghetoksi.
Taas täyttää 💩. Suomessa on ollut yhteiskuntaluokat jo 1900-luvulla. Näitä yhteiskuntaluokkia on hajoitettu ilmaisella koulutuksella ja antamalla mahdollisuus opiskella vaikka proffaksi. Suurin syy yhteiskuntaluokkien palautumiseen on raha. Tiheä asuntorakentaminen ja kaupungin vuokra-asuntojen rakentaminen yhdelle alueelle. Yksiöiden määrä on suoraan verrannollinen häiriökäyttäytymiseen.
Me asutaan koulushoppailualueella. Muistan, kun meillä oli joskus kaikki lasten kaverit kylässä sohvalla istumassa ja tajusin, että noista on muuten jokainen eri koulussa!
Nyt nämä lapset ovat jo peruskoulun päättäneitä ja suurimmasta osasta tiedän, mitä heille on käynyt.
He, jotka olivat jo lapsena fiksuja ja pärjääviä, ovat päässeet kovan tason lukioihin. Loput ovat menneet minne ovat päässeet.
Eli ei se lapsen oma taso ole noussut siitä, että hänet on roudattu kauemmas kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luokkayhteiskunta ei oikeasti ole missään vaiheessa kadonnut muuta kuin näennäisesti. Se on näkynyt koko ajan perheiden hyvinkin erilaisissa elintavoissa, kasvatusmetodeissa ja vapaa-ajan viettotavoissa.
Kyllä vaan. Jotkut on halunneet uskotella, että sitä ei muka olisi: keskiluokka omista syistään ja työväenluokka on niin tyhmää, että ei tajua olevansa tynnyrin pohjalla. Ja jos tajuaa, se syyttää siitä niekeriä, eikä ketään muuta. Ja ylempi luokka hyväksyy tämän hiljaisesti, koska saa itse olla rauhassa.
Marx oli oikeassa näissä jutuissa.
Ei siellä pohjalla työväenluokka ole vaan kaikenlaiset täysin syrjäytyneet. Siis ihmiset joilla ei ole edes siitä työstä enää moneen sukupolveen muistikuvaa.
Näiden ero työväenluokkaan on kuitenkin pienempi kuin työväenluokan ero keskiluokkaan. Toki jotkut äärimmäisen ammattitaitoiset erikoisalan duunarit on erikseen, heillä on mahdollisuuksia vaikuttaa duuniinsa ja olosuhteihinsa, mutta kyllä se lähihoitaja tai siivooja on lähempänä sitä syrjäytynyttä työtöntä kuin ylemmän keskiluokan tyyppiä.
Näin on. Olen siivooja ja vaikka teen täyttä päivää, on palkkani samaa luokka kuin mitä työtön saa tukia. Saan ehkä pari sataa enemmän käteen, kun mitä saisin sossun elättinä. Olen tynnyrin pohjalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi noin yleistää. En löydä nyt tutkimusta siitä miten liian tiheästi rakentaminen lisää ongelmia alueella. Liian paljon yksiöitä ja liian vähän perheasuntoja sekä liian pienet asunnot ovat yksi syy miksi järjestyshäiriöt lisääntyvät. Gryndereiden ahneus on suurin syy. Rakennettaan pellolle säilytystiloja johon tungetaan pienelle alueelle liikaa asukkaita.
Grynderi rakentaa täsmälleen asemakaavan mukaisesti ja kaupungin vaatimusten mukaan. Jos vaaditaan yksiöitä, niin niitä sitten tehdään.
Helsingin kaavoituksessa grynderit ovat jo pitkään sanelleet ehdot ja kaupungin kaavoituksesta vastaava varapormestari joukkoineen on onnessaan hyppinyt heidän pillinsä mukaan. Lopputuloksena tuhottuja viheraluieta ja kerrostaloja täyteen tupattuna kaikki viimeisetkin viihtyisät pientaloalueet. Kun kellään ei saa olla kivaa, kaunista ja viihtyisää, jos jollakulla ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan koulushoppailualueella. Muistan, kun meillä oli joskus kaikki lasten kaverit kylässä sohvalla istumassa ja tajusin, että noista on muuten jokainen eri koulussa!
Nyt nämä lapset ovat jo peruskoulun päättäneitä ja suurimmasta osasta tiedän, mitä heille on käynyt.
He, jotka olivat jo lapsena fiksuja ja pärjääviä, ovat päässeet kovan tason lukioihin. Loput ovat menneet minne ovat päässeet.
Eli ei se lapsen oma taso ole noussut siitä, että hänet on roudattu kauemmas kouluun.
Minäkin asun koulushoppailualueella ja olen toista mieltä. Ne joita ei roudattu on päässeet niihin 8-9 lukioihin. Ne jotka roudattiin on kaikki niissä 9,5 lukioissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luokkayhteiskunta syntyy uudestaan, mutta tällä kertaa etnisin perustein. Eri asuinalueiden väestö edustaa aivan eri etnisyyksiä, ja eri etnisyyksillä on erilainen rooli yhteiskunnassa.
Höpö höpö. Etnisyys ei tässä ratkaise mitään. Valkoinen ja mustaihoinen duunari on samaa sakkia, heitä yhdistää duunarius ja kaikki siihen yhteiskuntaluokkaan sitovat tekijät. Keskiluokkainen toimistotyöntekijä sitten on siellä ylemmässä luokassa, eikä hengaa näiden kanssa tai ole kiinnostunut samoista asioista.
Etnisyyteen itseensä sisältyy tapojen, käytäntöjen ja arvostusten, kielen sekä usein myös uskonnon tapaisia asioita jotka ovat vahvempia kuin mitä esimerkiksi ammatista tuleva yhdistävä tekijä.
Lisäksi pitää ottaa huomioon se, että monissa etnisyyksissä erittäin suuri osa ihmisistä ei ole duunareita vaan pitkäaikaistyöttömiä (tämä koskee erityisesti naispuolisia henkilöitä). Myös duunareissa korostuvat tietyt ammatit jotka muuttuvat leimaaviksi tietyille etnisyyksille, esimerkiksi taksikuskit ja siivoojat sekä osittain lähihoitajat.
Ehkä tämä tähän asti toiminutkin jossain määrin. Ei toimi enää, kun syrjäytyneitä ja vähäosaisia on niin paljon, liikaa suhteessa keskiluokkaan. Länsinaapurissa tämä on nähty jo pitkään.
Ja huomasitteko, missään ei edes oletettu, että ylempi luokka sekoittuisi huinompiosaisten kanssa. Ei kun kaupungin vuokrataloa vaan sinne Westendiin!
Vierailija kirjoitti:
Luokkayhteiskunta ei oikeasti ole missään vaiheessa kadonnut muuta kuin näennäisesti. Se on näkynyt koko ajan perheiden hyvinkin erilaisissa elintavoissa, kasvatusmetodeissa ja vapaa-ajan viettotavoissa.
Jaa, "yläluokkainen" eksäni poltti ketjussa, joi bisseä päivittäin ja kävi lähiräkälöissä. Itse alempikastisena olen raitis kaikin tavoin ja kartan kaiken maailman pubeja.
Pk-seudulla tätä pakottamista on yritetty kaikin keinoin jo vuosia. Moralisoimalla, syyllistämällä, huijaamalla, kusettamalla, pakottamalla, venkoilemalla jne.