Lue keskustelun säännöt.
Lapsi ei ole minulle tärkein
28.08.2022 |
Olen sanonut tämän parille ihmiselle, molemmat haukkuivat pystyyn. Lapsi tehtiin yhteisymmärryksessä, mutta mies muuttui ja oli poissa raskauden aikana niin paljon, että en koe kiintymystä lapseenkaan. Toivoisin, että lasta ei olisi, ja voisin etsiä paremman miehen kumppaniksi ja isäksi, tai olla vaikka yksin ja keskittyä työntekoon. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Miten olette ratkaisseet tilanteen tai selvinneet? Onko lapsi pilannut elämänne, oletteko pystyneet rakastamaan sitä toisesta vanhemmasta huolimatta?
Kommentit (104)
Vaikutat sen verran ikävältä ihmiseltä, että ymmärrän hyvin miksi miehesi lähti. Ei sua kukaan kestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsesi on? Voiko olla synnytyksen jälkeinen masennus?
Vastaus kuitenkin kysymykseesi että kyllä, lapseni ovat olleet tärkeintä minulle vaikka heidän isä olikin epäkelpo yksilö. Olin paljon yksin ja jopa synnytinkin yksin.
Sen verran täytyy sanoa että esikoisen synnytys oli vaikea ja raskas. Jouduin heti synnytettyä leikkaussaliin ja vauvan näin vasta seuraavana päivänä kunnolla. Eka kuukausi meni ihan autopilotilla eli hoidin vain vauvaa ja jotenkin tuntui ettei meillä ollut ns sidettä. Epäilen että se johtui siitä että vietin pitkän ajan ilman vauvaa kun olin heräämössä. Vauva oli myös vaativa ja saattoihan minulla olla jotain pientä "babybluesia".
Sen jälkeen tuli kiintymys ja rakkaus joka meni kaiken edelle.
Seuraavan lapsen kohdalla kiintymys tuli ihan heti.
Heivasin miehenkin lasteni ja itseni takia ulos meidän elämästä eikä häntä eron jälkeen kiinnostanut tavata lapsia.
Ilman miestäkin siis voi olla elämää ja jopa parempaa elämää kuin hänen kanssaan.Tapasin myöhemmin nykyisen mieheni joka on ollut aivan täydellinen mies. Ollaan oltu jo 15 vuotta yhdessä ja onnellisia.
En ole masentunut, muu elämäni on mallillaan, mukavaa ja motivoivaa. Voin myös fyysisesti hyvin, eikä raskaus ole juuri vaikuttanut elämääni ensimmäisen kolmanneksen jälkeen.
Ainoastaan lapsi ei isänsä vuoksi kiinnosta. Oloni on petetty ja hyväksikäytetty. Lisäksi tulevaisuus harmittaa, sillä minusta olisi ollut oikeaan perhe-elämään. Nyt en tiedä voinko enää koskaan saada kunnollista perhettä, kun on jo erolapsi.
Et ansaitse perhettä. Olet pilalla. 🤮🤮
Hae apua itsellesi. Välisi lapsen isään ei pitäisi vaikuttaa lapsen ja sinun väleihin.
Jos et halua olla lapsesi kanssa. Ja pysty rakastamaan häntä. Anna hänet perheeseen, jossa pystytään.
Lapsi ei estä sinua olemasta töissä paljon, matkustamasta tai löytämästä komeaa miestä parisuhteeseen. Sitten varsinkin kun lapsi on yli 3v. Yksin voit olla välillä kauankin, kun isä hoitaa lasta omalla vuorollaan ja mummo voi auttaa eli äitisi kenties.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä on minun vikani, jos mies petti ja jätti suunnitelmista ja lupauksista huolimatta? Oli korkeakoulutettu, suomalainen mies, ja hän nimenomaan halusi lapsen.
T ap
Trauma voi aiheuttaa kiintymishäiriön. Kyllä se siirtyy lapseenkin kun ei saa äidistään irti mitään. Enempää ei kannata hankkia.
Ok, onko miehellä siis tämä kun hylkää raskaana olevan puolisonsa? Suosittelisinko hänelle terapiaa?
Ap
Nyt oli puhe sinusta: sinun ja lapsesi suhteesta. Parisuhteet ei aina kestä, se täytyy hyväksyä.
Puhe oli isän hylkäämisestä raskauden aikana ja sen seurauksena syntyneestä inhosta lasta kohtaan. Lapsi ei ole vain minun, vaan puoliksi myös kyseisen miehen. Missä miehen vastuu perheestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsesi on? Voiko olla synnytyksen jälkeinen masennus?
Vastaus kuitenkin kysymykseesi että kyllä, lapseni ovat olleet tärkeintä minulle vaikka heidän isä olikin epäkelpo yksilö. Olin paljon yksin ja jopa synnytinkin yksin.
Sen verran täytyy sanoa että esikoisen synnytys oli vaikea ja raskas. Jouduin heti synnytettyä leikkaussaliin ja vauvan näin vasta seuraavana päivänä kunnolla. Eka kuukausi meni ihan autopilotilla eli hoidin vain vauvaa ja jotenkin tuntui ettei meillä ollut ns sidettä. Epäilen että se johtui siitä että vietin pitkän ajan ilman vauvaa kun olin heräämössä. Vauva oli myös vaativa ja saattoihan minulla olla jotain pientä "babybluesia".
Sen jälkeen tuli kiintymys ja rakkaus joka meni kaiken edelle.
Seuraavan lapsen kohdalla kiintymys tuli ihan heti.
Heivasin miehenkin lasteni ja itseni takia ulos meidän elämästä eikä häntä eron jälkeen kiinnostanut tavata lapsia.
Ilman miestäkin siis voi olla elämää ja jopa parempaa elämää kuin hänen kanssaan.Tapasin myöhemmin nykyisen mieheni joka on ollut aivan täydellinen mies. Ollaan oltu jo 15 vuotta yhdessä ja onnellisia.
En ole masentunut, muu elämäni on mallillaan, mukavaa ja motivoivaa. Voin myös fyysisesti hyvin, eikä raskaus ole juuri vaikuttanut elämääni ensimmäisen kolmanneksen jälkeen.
Ainoastaan lapsi ei isänsä vuoksi kiinnosta. Oloni on petetty ja hyväksikäytetty. Lisäksi tulevaisuus harmittaa, sillä minusta olisi ollut oikeaan perhe-elämään. Nyt en tiedä voinko enää koskaan saada kunnollista perhettä, kun on jo erolapsi.
Tän täytyy olla provo. Se on sun lapsi, ei pelkästään exäsi. Sinä elät oikeaa perhe-elämää nyt lapsesi kanssa. Voit joskus löytää uuden puolison toki.
Anna adoptioon, jos on noin vaikeata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsesi on? Voiko olla synnytyksen jälkeinen masennus?
Vastaus kuitenkin kysymykseesi että kyllä, lapseni ovat olleet tärkeintä minulle vaikka heidän isä olikin epäkelpo yksilö. Olin paljon yksin ja jopa synnytinkin yksin.
Sen verran täytyy sanoa että esikoisen synnytys oli vaikea ja raskas. Jouduin heti synnytettyä leikkaussaliin ja vauvan näin vasta seuraavana päivänä kunnolla. Eka kuukausi meni ihan autopilotilla eli hoidin vain vauvaa ja jotenkin tuntui ettei meillä ollut ns sidettä. Epäilen että se johtui siitä että vietin pitkän ajan ilman vauvaa kun olin heräämössä. Vauva oli myös vaativa ja saattoihan minulla olla jotain pientä "babybluesia".
Sen jälkeen tuli kiintymys ja rakkaus joka meni kaiken edelle.
Seuraavan lapsen kohdalla kiintymys tuli ihan heti.
Heivasin miehenkin lasteni ja itseni takia ulos meidän elämästä eikä häntä eron jälkeen kiinnostanut tavata lapsia.
Ilman miestäkin siis voi olla elämää ja jopa parempaa elämää kuin hänen kanssaan.Tapasin myöhemmin nykyisen mieheni joka on ollut aivan täydellinen mies. Ollaan oltu jo 15 vuotta yhdessä ja onnellisia.
En ole masentunut, muu elämäni on mallillaan, mukavaa ja motivoivaa. Voin myös fyysisesti hyvin, eikä raskaus ole juuri vaikuttanut elämääni ensimmäisen kolmanneksen jälkeen.
Ainoastaan lapsi ei isänsä vuoksi kiinnosta. Oloni on petetty ja hyväksikäytetty. Lisäksi tulevaisuus harmittaa, sillä minusta olisi ollut oikeaan perhe-elämään. Nyt en tiedä voinko enää koskaan saada kunnollista perhettä, kun on jo erolapsi.
Et ansaitse perhettä. Olet pilalla. 🤮🤮
Ai koska muu elämäni on mallillaan? Okei.
Vierailija kirjoitti:
Anna adoptioon, jos on noin vaikeata.
En voi. Isä haluaa lapsen huoltajuuden. Vaikka hänellä ei ole siihen kunnollisia edellytyksiä, kuten olemaan läsnä raskaudenkaan aikana. Pelkään lapsen puolesta, millainen hänestä tulee, jos kasvaa isän kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä on minun vikani, jos mies petti ja jätti suunnitelmista ja lupauksista huolimatta? Oli korkeakoulutettu, suomalainen mies, ja hän nimenomaan halusi lapsen.
T ap
Trauma voi aiheuttaa kiintymishäiriön. Kyllä se siirtyy lapseenkin kun ei saa äidistään irti mitään. Enempää ei kannata hankkia.
Ok, onko miehellä siis tämä kun hylkää raskaana olevan puolisonsa? Suosittelisinko hänelle terapiaa?
Ap
Nyt oli puhe sinusta: sinun ja lapsesi suhteesta. Parisuhteet ei aina kestä, se täytyy hyväksyä.
Puhe oli isän hylkäämisestä raskauden aikana ja sen seurauksena syntyneestä inhosta lasta kohtaan. Lapsi ei ole vain minun, vaan puoliksi myös kyseisen miehen. Missä miehen vastuu perheestä?
Se ei ole lapsen syy, että sen isä ei ollut haluamasi kaltainen mies. Ihmiset eroaa, siinä ei ole mitään kummallista, siitä pitää vaan päästä irti. Oletko hakenut apua esim. perheneuvolasta?
Jos lapsesi ei ole sinulle tärkein, kuka sitten on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsesi on? Voiko olla synnytyksen jälkeinen masennus?
Vastaus kuitenkin kysymykseesi että kyllä, lapseni ovat olleet tärkeintä minulle vaikka heidän isä olikin epäkelpo yksilö. Olin paljon yksin ja jopa synnytinkin yksin.
Sen verran täytyy sanoa että esikoisen synnytys oli vaikea ja raskas. Jouduin heti synnytettyä leikkaussaliin ja vauvan näin vasta seuraavana päivänä kunnolla. Eka kuukausi meni ihan autopilotilla eli hoidin vain vauvaa ja jotenkin tuntui ettei meillä ollut ns sidettä. Epäilen että se johtui siitä että vietin pitkän ajan ilman vauvaa kun olin heräämössä. Vauva oli myös vaativa ja saattoihan minulla olla jotain pientä "babybluesia".
Sen jälkeen tuli kiintymys ja rakkaus joka meni kaiken edelle.
Seuraavan lapsen kohdalla kiintymys tuli ihan heti.
Heivasin miehenkin lasteni ja itseni takia ulos meidän elämästä eikä häntä eron jälkeen kiinnostanut tavata lapsia.
Ilman miestäkin siis voi olla elämää ja jopa parempaa elämää kuin hänen kanssaan.Tapasin myöhemmin nykyisen mieheni joka on ollut aivan täydellinen mies. Ollaan oltu jo 15 vuotta yhdessä ja onnellisia.
En ole masentunut, muu elämäni on mallillaan, mukavaa ja motivoivaa. Voin myös fyysisesti hyvin, eikä raskaus ole juuri vaikuttanut elämääni ensimmäisen kolmanneksen jälkeen.
Ainoastaan lapsi ei isänsä vuoksi kiinnosta. Oloni on petetty ja hyväksikäytetty. Lisäksi tulevaisuus harmittaa, sillä minusta olisi ollut oikeaan perhe-elämään. Nyt en tiedä voinko enää koskaan saada kunnollista perhettä, kun on jo erolapsi.
Tän täytyy olla provo. Se on sun lapsi, ei pelkästään exäsi. Sinä elät oikeaa perhe-elämää nyt lapsesi kanssa. Voit joskus löytää uuden puolison toki.
Perhe on rikki, jos vanhemmat ovat eronneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna adoptioon, jos on noin vaikeata.
En voi. Isä haluaa lapsen huoltajuuden. Vaikka hänellä ei ole siihen kunnollisia edellytyksiä, kuten olemaan läsnä raskaudenkaan aikana. Pelkään lapsen puolesta, millainen hänestä tulee, jos kasvaa isän kanssa.
No niin, eli isä kantaa vastuuta lapsesta. Yhteishuoltajuus? Se, että mies ei halunnut enää olla sun kanssa, ei tee hänestä kelvotonta isää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsesi on? Voiko olla synnytyksen jälkeinen masennus?
Vastaus kuitenkin kysymykseesi että kyllä, lapseni ovat olleet tärkeintä minulle vaikka heidän isä olikin epäkelpo yksilö. Olin paljon yksin ja jopa synnytinkin yksin.
Sen verran täytyy sanoa että esikoisen synnytys oli vaikea ja raskas. Jouduin heti synnytettyä leikkaussaliin ja vauvan näin vasta seuraavana päivänä kunnolla. Eka kuukausi meni ihan autopilotilla eli hoidin vain vauvaa ja jotenkin tuntui ettei meillä ollut ns sidettä. Epäilen että se johtui siitä että vietin pitkän ajan ilman vauvaa kun olin heräämössä. Vauva oli myös vaativa ja saattoihan minulla olla jotain pientä "babybluesia".
Sen jälkeen tuli kiintymys ja rakkaus joka meni kaiken edelle.
Seuraavan lapsen kohdalla kiintymys tuli ihan heti.
Heivasin miehenkin lasteni ja itseni takia ulos meidän elämästä eikä häntä eron jälkeen kiinnostanut tavata lapsia.
Ilman miestäkin siis voi olla elämää ja jopa parempaa elämää kuin hänen kanssaan.Tapasin myöhemmin nykyisen mieheni joka on ollut aivan täydellinen mies. Ollaan oltu jo 15 vuotta yhdessä ja onnellisia.
En ole masentunut, muu elämäni on mallillaan, mukavaa ja motivoivaa. Voin myös fyysisesti hyvin, eikä raskaus ole juuri vaikuttanut elämääni ensimmäisen kolmanneksen jälkeen.
Ainoastaan lapsi ei isänsä vuoksi kiinnosta. Oloni on petetty ja hyväksikäytetty. Lisäksi tulevaisuus harmittaa, sillä minusta olisi ollut oikeaan perhe-elämään. Nyt en tiedä voinko enää koskaan saada kunnollista perhettä, kun on jo erolapsi.
Tän täytyy olla provo. Se on sun lapsi, ei pelkästään exäsi. Sinä elät oikeaa perhe-elämää nyt lapsesi kanssa. Voit joskus löytää uuden puolison toki.
Perhe on rikki, jos vanhemmat ovat eronneet.
Sinä ja lapsi olette nyt perhe. Perheitä on erilaisia.
Mies ja lapsi ovat kaksi eri ihmistä, eikä lasta voi pitää tilanteessa vastuullisena. Jos et saa päätäsi terapialla ja lääkkeillä kasaan, anna lapsi sijaisperheeseen tai adoptoitavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä on minun vikani, jos mies petti ja jätti suunnitelmista ja lupauksista huolimatta? Oli korkeakoulutettu, suomalainen mies, ja hän nimenomaan halusi lapsen.
T ap
Trauma voi aiheuttaa kiintymishäiriön. Kyllä se siirtyy lapseenkin kun ei saa äidistään irti mitään. Enempää ei kannata hankkia.
Ok, onko miehellä siis tämä kun hylkää raskaana olevan puolisonsa? Suosittelisinko hänelle terapiaa?
Ap
Nyt oli puhe sinusta: sinun ja lapsesi suhteesta. Parisuhteet ei aina kestä, se täytyy hyväksyä.
Puhe oli isän hylkäämisestä raskauden aikana ja sen seurauksena syntyneestä inhosta lasta kohtaan. Lapsi ei ole vain minun, vaan puoliksi myös kyseisen miehen. Missä miehen vastuu perheestä?
Se ei ole lapsen syy, että sen isä ei ollut haluamasi kaltainen mies. Ihmiset eroaa, siinä ei ole mitään kummallista, siitä pitää vaan päästä irti. Oletko hakenut apua esim. perheneuvolasta?
Miksi kasvattaisin miehen lasta, joka valehteli, hylkäsi ja petti? Haluatko sinä kasvattaa sellaisen ihmisen perimää, ansaitseeko sellainen ihminen mielestäsi lisääntyä? Tarvitseeko maailma lisää selliasta perimää?
Entä miksi tuhlaisin verovaroja huonon miehen sotkujen siivoamiseen? Niille lienee parempaakin käyttöä.
Pystytkö kuitenkin huolehtimaan lapsesta kunnolla ja osoittamaan häntä kohtaan tunteita? Hänhän on kuitenkin viaton. Ehkä adoptio olisi kuitenkin paras vaihtoehto kaikille?
Täällä tulee paljon paskaa niskaan koska maailmassa elää vahvana äitimyytti, jonka mukaan kaikki äidit rakastavat lapsiaan enemmän kuin mitään muuta, mutta eihän se totta ole. Esimerkiksi itse olisin käytännössä hyvä äiti, ei haittaisi harrastuksiin kuskaamiset tai vanhempainillat, mutta tiedän etten haluaisi viettää aikaa lapseni kanssa tai tuntisi rakkautta häntä kohtaan, joten on tietysti itsestään selvää etten ikinä hanki lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Mies ja lapsi ovat kaksi eri ihmistä, eikä lasta voi pitää tilanteessa vastuullisena. Jos et saa päätäsi terapialla ja lääkkeillä kasaan, anna lapsi sijaisperheeseen tai adoptoitavaksi.
Ei se lapsi mistään ilmasta syntynyt, vaan kantaa miehen perimää ja tulee saamaan tältä vaikutteita koko ikänsä. Ei lasta voi erottaa kuvaamallasi tavalla vanhemmastaan itsrnäiseksi yksiköksi. Omena ei kauas puusta putoa, jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna adoptioon, jos on noin vaikeata.
En voi. Isä haluaa lapsen huoltajuuden. Vaikka hänellä ei ole siihen kunnollisia edellytyksiä, kuten olemaan läsnä raskaudenkaan aikana. Pelkään lapsen puolesta, millainen hänestä tulee, jos kasvaa isän kanssa.
No niin, eli isä kantaa vastuuta lapsesta. Yhteishuoltajuus? Se, että mies ei halunnut enää olla sun kanssa, ei tee hänestä kelvotonta isää.
Mies ei pidä lupauksiaan, miten hänen kanssaan voisi sopia mistään? On myös lapselle epäreilua vaatia häntä jakamaan elämänsä kahteen osaan. Sen perusteella miten mies käyttäytyi raskauden aikana ja kuinka nopeasti kiinnostus lopahti, en jaksa uskoa että hän jaksaisi hoitaa lastakaan sen kauempaa kuin suhdetta.
En ole masentunut, muu elämäni on mallillaan, mukavaa ja motivoivaa. Voin myös fyysisesti hyvin, eikä raskaus ole juuri vaikuttanut elämääni ensimmäisen kolmanneksen jälkeen.
Ainoastaan lapsi ei isänsä vuoksi kiinnosta. Oloni on petetty ja hyväksikäytetty. Lisäksi tulevaisuus harmittaa, sillä minusta olisi ollut oikeaan perhe-elämään. Nyt en tiedä voinko enää koskaan saada kunnollista perhettä, kun on jo erolapsi.