Huomaako jo pienestä lapsesta, jos hän on poikkeuksellisen älykäs?

Pershedelmäin kilpailutus alkaa jo kohdussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väittäisin keskimmäistä lastani älykkääksi. Ei ehkä huippuälykäs, mutta ei tavallinenkaan lapsi. Oppi 4v lukemaan. En tiedä missä vaiheessa, koska en ajatellut että noin nuori oikeasti oppisi. Ensimmäinen kirja minkä hän todistettavasti luki oli Harry Potter ja Viisasten kivi. Aloitti sen vähän ennen 5v synttäreitään ja nyt vähän ennen 6v synttäreitään aloitti neljättä kirjaa. Ei tykkää lasten musiikista tai peleistä ollenkaan. Pelaa esim iltaisin scrabblea, alasta ja aikuisten monopolia mieheni kanssa.

Eniten olen kiinnittänyt kuitenkin huomiota hänen ongelmanratkaisukykyynsä. Vaikea selittää, mutta hän jotenkin kehittää toimivia ratkaisuja mielestäni ikäistään edellä. Ratkaisee siis sellaisia arjen pulmatilanteita, joita isosiskonsa, joka on kyllä vain vuoden vanhempi, ei pysty ratkaisemaan. Ja siskokin on fiksu. En myöskään muista lapsen koskaan kysyneen miksi-kysymyksiä. Siis miksi taivas on sininen tms. Hän jostain ne asiat tietää.

Hän myös näkee miten asiat pitää tehdä. Esim rakensimme keittiötä, niin hän halusi osallistua ja kasasi laatikoita ilman ohjeita. Kiinnitti siis kiinnikkeet oikein päin, käänsi palasia saadakseen paremman ruuvausasennon yms.

Voi toki olla että hän on vain outo lapsi. Emmekä nyt ole häntä Harvardin porteista tunkemassa sisään, mutta on mielenkiintoista miten tuon lapsen elämä mahtaa mennä.

Lapsesi kuulostaa ihan tavalliselta, tulevalta rivi-insinööriltä.

Eihän tässä mistään huippuneroista kyseltykään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan pienestä ehkä, mutta muutaman vuoden ikäisessä alkaa näkyä merkit. Oppii helposti ja opettamattakin vain havainnoimalla ympäristöä. Oma lapseni esimerkiksi oppi lukemaan itse päiväkoti-ikäisenä omia aikojaan, ilmeisesti kuunteli ja katseli kolme vuotta vanhemman sisaruksen läksyjä. Lapsi myös auttoi isompaa sisarusta läksyissä ennen kuin oli itse edes koulussa. Jäi joskus kiinni siitä, että oli tehnyt isomman sisaruksen läksyt hänen puolestaan, ja kun tarkistin ne, kaikki vastaukset olivat oikein. Osasi jo pienenä lukea ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita ja saikin usein kehuja nokkelasta huumoristaan. Koulussa kokeista 9 edes lukematta niihin, usein jopa 10. Tunnusti nimittäin kerran arviointikeskustelussa, ettei lue kokeisiin. Tässä jotain ominaisuuksia omasta lapsestani, joka on erityisen älykäs. Enkä vain kuvittele niin, koska hyvin voin myöntää ettei isompi sisaruksensa ole yhtä älykäs, hänellä on taas erilaiset omat vahvuutensa. Jos lapsi tosiaan on harvinaisen älykäs, kyllä se totta kai alkaa tulla esiin lapsen kasvaessa. Muista tukea häntä, äläkä suutu jos lapsi yrittää joskus päästä älynsä avulla helpommalla ja uunottaa sinua. ;)

Minulle olivat kolme ensimmäistä kouluvuotta aivan hirveitä. Osasin jo 6-vuotiaana kouluun mennessäni lukea, kirjoittaa ja laskea, mutta jouduin mm. opettelemaan tavaamaan, vaikka luin sujuvasti. Näin jälkikäteen olen tajunnut, että silloinen opettaja ei voinut sietää, että meitä oli muutamia lahjakkaita oppilaita joten opettaja halusi painaa kaikki samalle tasolle. Siihen aikaan opettaja sai käydä vielä fyysisesti kimppuun ja sain eräänkin kerran tukkapöllyä, kun jos kukaan muu ei osannut vastata ja lopulta vastasin, kun opettaja ei huomioinut viittaamistani. Voitte arvata, että moinen kuritus vaikutti koko luokkaan, koska moni muukaan ei uskaltanut vastata vaikka tiesi, että "palkinnoksi" saattoi tulla tukkapöllyä. Ja helpostihan lapset alkavat myös kiusaamaan itseään fiksumpia lapsia.

Onko näin että helposti lapset alkavat kiusaamaan itseään fiksumpia lapsia?

On. Se fiksuus kannattaa pitää visusti piilossa. Jos ei "sovi" keskiarvojen maailmaan, on outo lintu ja sitä pitää syrjiä. /eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan pienestä ehkä, mutta muutaman vuoden ikäisessä alkaa näkyä merkit. Oppii helposti ja opettamattakin vain havainnoimalla ympäristöä. Oma lapseni esimerkiksi oppi lukemaan itse päiväkoti-ikäisenä omia aikojaan, ilmeisesti kuunteli ja katseli kolme vuotta vanhemman sisaruksen läksyjä. Lapsi myös auttoi isompaa sisarusta läksyissä ennen kuin oli itse edes koulussa. Jäi joskus kiinni siitä, että oli tehnyt isomman sisaruksen läksyt hänen puolestaan, ja kun tarkistin ne, kaikki vastaukset olivat oikein. Osasi jo pienenä lukea ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita ja saikin usein kehuja nokkelasta huumoristaan. Koulussa kokeista 9 edes lukematta niihin, usein jopa 10. Tunnusti nimittäin kerran arviointikeskustelussa, ettei lue kokeisiin. Tässä jotain ominaisuuksia omasta lapsestani, joka on erityisen älykäs. Enkä vain kuvittele niin, koska hyvin voin myöntää ettei isompi sisaruksensa ole yhtä älykäs, hänellä on taas erilaiset omat vahvuutensa. Jos lapsi tosiaan on harvinaisen älykäs, kyllä se totta kai alkaa tulla esiin lapsen kasvaessa. Muista tukea häntä, äläkä suutu jos lapsi yrittää joskus päästä älynsä avulla helpommalla ja uunottaa sinua. ;)

Minulle olivat kolme ensimmäistä kouluvuotta aivan hirveitä. Osasin jo 6-vuotiaana kouluun mennessäni lukea, kirjoittaa ja laskea, mutta jouduin mm. opettelemaan tavaamaan, vaikka luin sujuvasti. Näin jälkikäteen olen tajunnut, että silloinen opettaja ei voinut sietää, että meitä oli muutamia lahjakkaita oppilaita joten opettaja halusi painaa kaikki samalle tasolle. Siihen aikaan opettaja sai käydä vielä fyysisesti kimppuun ja sain eräänkin kerran tukkapöllyä, kun jos kukaan muu ei osannut vastata ja lopulta vastasin, kun opettaja ei huomioinut viittaamistani. Voitte arvata, että moinen kuritus vaikutti koko luokkaan, koska moni muukaan ei uskaltanut vastata vaikka tiesi, että "palkinnoksi" saattoi tulla tukkapöllyä. Ja helpostihan lapset alkavat myös kiusaamaan itseään fiksumpia lapsia.

Onko näin että helposti lapset alkavat kiusaamaan itseään fiksumpia lapsia?

Oma fiksu lapsi on ainakin todella pidetty kaveri luokassaan. Sai viime keväänä kiva kaveri-stipendin, jonka luokkakaverit äänesti. Hänellä oli juuri synttärit ja koko luokan tytöt tulivat ja heillä oli todella hauskaa yhdessä. Lapsellani on hyvät sosiaaliset taidot ja on sosiaalisesti fiksu. Ei lähde mihinkään tyttöjen välisiin draamoihin mukaan koskaan tai puhu pahaa muista.

Itseasiassa vähän pelkäsin ekan luokan alkaessa, että joutuisi silmätikuksi, kun ei tuntenut ketään ja oli koulutaidoissa paljon muita edellä. Opettaja onneksi osasi eriyttää opetusta hyvin diskreetisti ja lapsenikaan ei tee taidoistaan mitään numeroa. Esim. nyt vaihtui opettaja, mutta ei ole kehdannut kertoa uudelle opettajalle, että osaa jo ne jutut mitä opetetaan.

Voi toista. Kuulostaa siltä, että hän yrittää tosi paljon miellyttää toisia

Vaikka aihe joitakin varmasti ärsyttääkin, kerron silti puolisostani, joka on ollut pikkulapsesta asti älykäs.

Puolisoni vanhemmat ovat kertoneet, että noin kaksivuotiaana hän oli kyennyt ratkaisemaan yläastetasoisia matemaattisia tehtäviä. Ja ennen kouluikää myös lukiotason (olen kertonut tästä ennenkin ja silloin joku veti aiheesta herneen nenään, täsmennän siksi, että hän ei siis esimerkiksi olisi selvinnyt siinä iässä ylioppilaskirjoituksista vaan ainoastaan kykeni ymmärtämään matematiikan aihepiirejä, joita opetetaan lukiossa).

Nykyään puolisoni erittäin menestynyt omalla, itselleen sopivalla alallaan. Vaikka lahjakkuus on ilman muuta ollut siinä välttämätöntä, ilman onnea ja vaivannäköä näin ei olisi käynyt ja tästä syystä kirjoitan tähän keskusteluun. Älykkyys ja lahjakkuus eivät siis yksinään riitä.

Lahjakkuuden lisäksi mielestäni tärkeimmät puolisoni elämän suuntaan vaikuttaneet asiat ovat olleet että hän

- sai opiskella samanhenkisten mutta myös samanikäisten seurassa (eli ei jättänyt luokkia välistä), hänellä oli ns. normaali lapsuus ja osa nykyisistä ystävistä ovat olleet jo ala-asteelta asti

- ei joutunut kiusatuksi koulussa vaikka kilttinä ja herkkänä ihmisenä olisi ollut suuri riski siihen (kiusaaminen on äärimmäisen vahingollista ihan jokaiselle ja siihen pitäisi puuttua paljon nykyistä nopeammin ja kovemmin kaikkien toimesta)

- opettajat olivat poikkeuksellisen kannustavia ja antoivat tarvittaessa vaativampia lisätehtäviä

- vanhemmat tai muutkaan eivät lytänneet tai pilkanneet vaan olivat kannustavia ja mahdollistivat asioita omalta osaltaan parhaansa mukaan, mutta eivätkä myöskään kasanneet liian suuria suorituspaineita tai asettaneet kohtuuttomia vaatimuksia

- toisaalta häneltä edellytettiin myös vaivannäköä pienestä pitäen eli ei missään vaiheessa oppinut, että voisi päästä helpolla (tämä ajatus kun kostautuu ennemmin tai myöhemmin jokaisella)

- työuralla häntä paljon kokeneemmat ylemmät tahot ovat edistäneet hänelle sopivaa urapolkua sekä neuvoilla että käytännössä (puhtaasti yksin ei nykypäivänä ole mahdollista luoda uraa useimmilla aloilla ja vuosikymmeniä pidempi kokemus ja ymmärrys on arvokasta kun tehdään merkittävä siirtoja uran alkuvaiheessa)

Ihmiset, myös älykkäät ihmiset, ovat toki keskenään hyvin erilaisia, mutta todennäköisesti yllä olevista olisi hyötyä useimmille. Kaikkeen ei voi ainakaan helposti vaikuttaa edes oman lapsensa kohdalla, siksi korostin onnen vaikutusta. Tehkää silti lapsienne/oppilaidenne eteen se minkä voitte, jotta heillä olisi mahdollisuus itsensä näköiseen menestykseen ja hyvään elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka aihe joitakin varmasti ärsyttääkin, kerron silti puolisostani, joka on ollut pikkulapsesta asti älykäs.

Puolisoni vanhemmat ovat kertoneet, että noin kaksivuotiaana hän oli kyennyt ratkaisemaan yläastetasoisia matemaattisia tehtäviä. Ja ennen kouluikää myös lukiotason (olen kertonut tästä ennenkin ja silloin joku veti aiheesta herneen nenään, täsmennän siksi, että hän ei siis esimerkiksi olisi selvinnyt siinä iässä ylioppilaskirjoituksista vaan ainoastaan kykeni ymmärtämään matematiikan aihepiirejä, joita opetetaan lukiossa).

Nykyään puolisoni erittäin menestynyt omalla, itselleen sopivalla alallaan. Vaikka lahjakkuus on ilman muuta ollut siinä välttämätöntä, ilman onnea ja vaivannäköä näin ei olisi käynyt ja tästä syystä kirjoitan tähän keskusteluun. Älykkyys ja lahjakkuus eivät siis yksinään riitä.

Lahjakkuuden lisäksi mielestäni tärkeimmät puolisoni elämän suuntaan vaikuttaneet asiat ovat olleet että hän

- sai opiskella samanhenkisten mutta myös samanikäisten seurassa (eli ei jättänyt luokkia välistä), hänellä oli ns. normaali lapsuus ja osa nykyisistä ystävistä ovat olleet jo ala-asteelta asti

- ei joutunut kiusatuksi koulussa vaikka kilttinä ja herkkänä ihmisenä olisi ollut suuri riski siihen (kiusaaminen on äärimmäisen vahingollista ihan jokaiselle ja siihen pitäisi puuttua paljon nykyistä nopeammin ja kovemmin kaikkien toimesta)

- opettajat olivat poikkeuksellisen kannustavia ja antoivat tarvittaessa vaativampia lisätehtäviä

- vanhemmat tai muutkaan eivät lytänneet tai pilkanneet vaan olivat kannustavia ja mahdollistivat asioita omalta osaltaan parhaansa mukaan, mutta eivätkä myöskään kasanneet liian suuria suorituspaineita tai asettaneet kohtuuttomia vaatimuksia

- toisaalta häneltä edellytettiin myös vaivannäköä pienestä pitäen eli ei missään vaiheessa oppinut, että voisi päästä helpolla (tämä ajatus kun kostautuu ennemmin tai myöhemmin jokaisella)

- työuralla häntä paljon kokeneemmat ylemmät tahot ovat edistäneet hänelle sopivaa urapolkua sekä neuvoilla että käytännössä (puhtaasti yksin ei nykypäivänä ole mahdollista luoda uraa useimmilla aloilla ja vuosikymmeniä pidempi kokemus ja ymmärrys on arvokasta kun tehdään merkittävä siirtoja uran alkuvaiheessa)

Ihmiset, myös älykkäät ihmiset, ovat toki keskenään hyvin erilaisia, mutta todennäköisesti yllä olevista olisi hyötyä useimmille. Kaikkeen ei voi ainakaan helposti vaikuttaa edes oman lapsensa kohdalla, siksi korostin onnen vaikutusta. Tehkää silti lapsienne/oppilaidenne eteen se minkä voitte, jotta heillä olisi mahdollisuus itsensä näköiseen menestykseen ja hyvään elämään.

Ei kaksivuotias pysty laskemaan yhtälöitä tai ratkaisemaan Pythagoraksen lauseita. Hyvä, kun osaa puhua tai kirjoittaa.

Miten alle kouluikäinen muka osaisi derivoida tai integroida? Vaatisi paljon pohjatietoja, että tuohon päästäisiin ja se vaatisi vanhemmilta hyvin intensiivistä opetusta.

Nyt ovat kyllä vanhemmat juksanneet tai olet ymmärtänyt väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka aihe joitakin varmasti ärsyttääkin, kerron silti puolisostani, joka on ollut pikkulapsesta asti älykäs.

Puolisoni vanhemmat ovat kertoneet, että noin kaksivuotiaana hän oli kyennyt ratkaisemaan yläastetasoisia matemaattisia tehtäviä. Ja ennen kouluikää myös lukiotason (olen kertonut tästä ennenkin ja silloin joku veti aiheesta herneen nenään, täsmennän siksi, että hän ei siis esimerkiksi olisi selvinnyt siinä iässä ylioppilaskirjoituksista vaan ainoastaan kykeni ymmärtämään matematiikan aihepiirejä, joita opetetaan lukiossa).

Nykyään puolisoni erittäin menestynyt omalla, itselleen sopivalla alallaan. Vaikka lahjakkuus on ilman muuta ollut siinä välttämätöntä, ilman onnea ja vaivannäköä näin ei olisi käynyt ja tästä syystä kirjoitan tähän keskusteluun. Älykkyys ja lahjakkuus eivät siis yksinään riitä.

Lahjakkuuden lisäksi mielestäni tärkeimmät puolisoni elämän suuntaan vaikuttaneet asiat ovat olleet että hän

- sai opiskella samanhenkisten mutta myös samanikäisten seurassa (eli ei jättänyt luokkia välistä), hänellä oli ns. normaali lapsuus ja osa nykyisistä ystävistä ovat olleet jo ala-asteelta asti

- ei joutunut kiusatuksi koulussa vaikka kilttinä ja herkkänä ihmisenä olisi ollut suuri riski siihen (kiusaaminen on äärimmäisen vahingollista ihan jokaiselle ja siihen pitäisi puuttua paljon nykyistä nopeammin ja kovemmin kaikkien toimesta)

- opettajat olivat poikkeuksellisen kannustavia ja antoivat tarvittaessa vaativampia lisätehtäviä

- vanhemmat tai muutkaan eivät lytänneet tai pilkanneet vaan olivat kannustavia ja mahdollistivat asioita omalta osaltaan parhaansa mukaan, mutta eivätkä myöskään kasanneet liian suuria suorituspaineita tai asettaneet kohtuuttomia vaatimuksia

- toisaalta häneltä edellytettiin myös vaivannäköä pienestä pitäen eli ei missään vaiheessa oppinut, että voisi päästä helpolla (tämä ajatus kun kostautuu ennemmin tai myöhemmin jokaisella)

- työuralla häntä paljon kokeneemmat ylemmät tahot ovat edistäneet hänelle sopivaa urapolkua sekä neuvoilla että käytännössä (puhtaasti yksin ei nykypäivänä ole mahdollista luoda uraa useimmilla aloilla ja vuosikymmeniä pidempi kokemus ja ymmärrys on arvokasta kun tehdään merkittävä siirtoja uran alkuvaiheessa)

Ihmiset, myös älykkäät ihmiset, ovat toki keskenään hyvin erilaisia, mutta todennäköisesti yllä olevista olisi hyötyä useimmille. Kaikkeen ei voi ainakaan helposti vaikuttaa edes oman lapsensa kohdalla, siksi korostin onnen vaikutusta. Tehkää silti lapsienne/oppilaidenne eteen se minkä voitte, jotta heillä olisi mahdollisuus itsensä näköiseen menestykseen ja hyvään elämään.

Ei kaksivuotias pysty laskemaan yhtälöitä tai ratkaisemaan Pythagoraksen lauseita. Hyvä, kun osaa puhua tai kirjoittaa.

Miten alle kouluikäinen muka osaisi derivoida tai integroida? Vaatisi paljon pohjatietoja, että tuohon päästäisiin ja se vaatisi vanhemmilta hyvin intensiivistä opetusta.

Nyt ovat kyllä vanhemmat juksanneet tai olet ymmärtänyt väärin.

Ei se oikeasti ole kovin vaikeaa. Vaatii tietysti, että vanhempi opettaa miten se tehdään, mutta esimerkiksi joku derivointi on hyvin kaavamaista ja helppoa. Olen opettanut näitä alakouluikäiselle pojalleni ihan vaan nähdäkseni, voiko hän oppia tällaisia. En toki 2-vuotiaalle, mutta miksei joku poikkeusyksilö voisi oppia niinkin nuorena.

3 v ratkaisi kerran muutamassa minuutissa +7 vuotiaiden palapelin eikä lapsesta mitään huppuälykästä tullut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka aihe joitakin varmasti ärsyttääkin, kerron silti puolisostani, joka on ollut pikkulapsesta asti älykäs.

Puolisoni vanhemmat ovat kertoneet, että noin kaksivuotiaana hän oli kyennyt ratkaisemaan yläastetasoisia matemaattisia tehtäviä. Ja ennen kouluikää myös lukiotason (olen kertonut tästä ennenkin ja silloin joku veti aiheesta herneen nenään, täsmennän siksi, että hän ei siis esimerkiksi olisi selvinnyt siinä iässä ylioppilaskirjoituksista vaan ainoastaan kykeni ymmärtämään matematiikan aihepiirejä, joita opetetaan lukiossa).

Nykyään puolisoni erittäin menestynyt omalla, itselleen sopivalla alallaan. Vaikka lahjakkuus on ilman muuta ollut siinä välttämätöntä, ilman onnea ja vaivannäköä näin ei olisi käynyt ja tästä syystä kirjoitan tähän keskusteluun. Älykkyys ja lahjakkuus eivät siis yksinään riitä.

Lahjakkuuden lisäksi mielestäni tärkeimmät puolisoni elämän suuntaan vaikuttaneet asiat ovat olleet että hän

- sai opiskella samanhenkisten mutta myös samanikäisten seurassa (eli ei jättänyt luokkia välistä), hänellä oli ns. normaali lapsuus ja osa nykyisistä ystävistä ovat olleet jo ala-asteelta asti

- ei joutunut kiusatuksi koulussa vaikka kilttinä ja herkkänä ihmisenä olisi ollut suuri riski siihen (kiusaaminen on äärimmäisen vahingollista ihan jokaiselle ja siihen pitäisi puuttua paljon nykyistä nopeammin ja kovemmin kaikkien toimesta)

- opettajat olivat poikkeuksellisen kannustavia ja antoivat tarvittaessa vaativampia lisätehtäviä

- vanhemmat tai muutkaan eivät lytänneet tai pilkanneet vaan olivat kannustavia ja mahdollistivat asioita omalta osaltaan parhaansa mukaan, mutta eivätkä myöskään kasanneet liian suuria suorituspaineita tai asettaneet kohtuuttomia vaatimuksia

- toisaalta häneltä edellytettiin myös vaivannäköä pienestä pitäen eli ei missään vaiheessa oppinut, että voisi päästä helpolla (tämä ajatus kun kostautuu ennemmin tai myöhemmin jokaisella)

- työuralla häntä paljon kokeneemmat ylemmät tahot ovat edistäneet hänelle sopivaa urapolkua sekä neuvoilla että käytännössä (puhtaasti yksin ei nykypäivänä ole mahdollista luoda uraa useimmilla aloilla ja vuosikymmeniä pidempi kokemus ja ymmärrys on arvokasta kun tehdään merkittävä siirtoja uran alkuvaiheessa)

Ihmiset, myös älykkäät ihmiset, ovat toki keskenään hyvin erilaisia, mutta todennäköisesti yllä olevista olisi hyötyä useimmille. Kaikkeen ei voi ainakaan helposti vaikuttaa edes oman lapsensa kohdalla, siksi korostin onnen vaikutusta. Tehkää silti lapsienne/oppilaidenne eteen se minkä voitte, jotta heillä olisi mahdollisuus itsensä näköiseen menestykseen ja hyvään elämään.

Ei kaksivuotias pysty laskemaan yhtälöitä tai ratkaisemaan Pythagoraksen lauseita. Hyvä, kun osaa puhua tai kirjoittaa.

Miten alle kouluikäinen muka osaisi derivoida tai integroida? Vaatisi paljon pohjatietoja, että tuohon päästäisiin ja se vaatisi vanhemmilta hyvin intensiivistä opetusta.

Nyt ovat kyllä vanhemmat juksanneet tai olet ymmärtänyt väärin.

Ei se oikeasti ole kovin vaikeaa. Vaatii tietysti, että vanhempi opettaa miten se tehdään, mutta esimerkiksi joku derivointi on hyvin kaavamaista ja helppoa. Olen opettanut näitä alakouluikäiselle pojalleni ihan vaan nähdäkseni, voiko hän oppia tällaisia. En toki 2-vuotiaalle, mutta miksei joku poikkeusyksilö voisi oppia niinkin nuorena.

Onhan derivointi helppoa, mutta kun lapsen pitäisi sitä ennen osata aika monta muuta asiaa mm. lukeminen, kirjoittaminen, yhteen-, kerto-, jakolasku, algebraa ja näiden opettamiseen menee aikaa. Jos aikaisintaan kolme-neljävuotiaana lukee, menee kirjoittamiseen jo vuosi, peruslaskutoimituksiin vuosi jne. Aika tiukkaahan tuo tekee. Jos lukee vasta viisivuotiaana, ei kyllä ehdi.

En ajatellut älykäs mutta fiksu ja hyväoppinen ajattelin tyttärestäni ja luonne on ollut aina hänellä kaunis. Oppi puhumaan ja kävelemään aikaisin, kaksi vuotiaana halusi harjoitella kirjaimia ja laskemista halusi oppia. Oli esikoinen suvuissamme ja kaikkien hellimä ja hänelle luettiin ja hän oli elämämme keskus. Hänelle syntyi veli kun tyttö oli 2 v 1 kk, mustasukkaisuutta ei ilmennyt, (vaikka hyvät mahdollisuudet olisi ollut), hoivaa kylläkin. Päiväkodissa (tätien mukaan) otti aina kaikki huomioon ja etenkin Down-lapsen , tarkisti, että leikkikaveri on kaikilla.

Menestyi koulussa ja pääsi yliopistoon, josta valmistui neljässä vuodessa, sai vakipaikan vuotta ennen valmistumistaan, pyydettiin töihin. On nyt noin nelikymppinen, menestyy, on kovapalkkainen ja aina ollut raha-asioissaan erittäin järkevä ja suunnitelmallinen. On erittäin varakas, jos toden sanon. Ennen kaikkea on hyvin arvostettu ja rakastettu perheessään, ystäväpiirissään ja työssään. On meidän laajan perheen voimahahmo. Naimisissa on ja hyvä liitto.

Olen hänen äitinsä ja joskus mietin, että kenenhän tyttö tuo on, mistä perinyt tuon kaiken hyvän, onneksi on ihan minun näköiseni, joten ei ole vaihtunut laitoksella. Anopiltani on erittäin moni hyvä piirre tyttöön tullut, anoppi oli erittäin fiksu, lämmin ja rakastava ihminen.

Tutkittu, että motorisesti aikaisessa vaiheessa lahjakkaat kuten nopeasti kävelemään oppivat ovat ainakin muita edellä, sillä heillä vapautuu energiaa älylliseen kehitykseen muita aiemmin. 

Vierailija kirjoitti:

En ajatellut älykäs mutta fiksu ja hyväoppinen ajattelin tyttärestäni ja luonne on ollut aina hänellä kaunis. Oppi puhumaan ja kävelemään aikaisin, kaksi vuotiaana halusi harjoitella kirjaimia ja laskemista halusi oppia. Oli esikoinen suvuissamme ja kaikkien hellimä ja hänelle luettiin ja hän oli elämämme keskus. Hänelle syntyi veli kun tyttö oli 2 v 1 kk, mustasukkaisuutta ei ilmennyt, (vaikka hyvät mahdollisuudet olisi ollut), hoivaa kylläkin. Päiväkodissa (tätien mukaan) otti aina kaikki huomioon ja etenkin Down-lapsen , tarkisti, että leikkikaveri on kaikilla.

Menestyi koulussa ja pääsi yliopistoon, josta valmistui neljässä vuodessa, sai vakipaikan vuotta ennen valmistumistaan, pyydettiin töihin. On nyt noin nelikymppinen, menestyy, on kovapalkkainen ja aina ollut raha-asioissaan erittäin järkevä ja suunnitelmallinen. On erittäin varakas, jos toden sanon. Ennen kaikkea on hyvin arvostettu ja rakastettu perheessään, ystäväpiirissään ja työssään. On meidän laajan perheen voimahahmo. Naimisissa on ja hyvä liitto.

Olen hänen äitinsä ja joskus mietin, että kenenhän tyttö tuo on, mistä perinyt tuon kaiken hyvän, onneksi on ihan minun näköiseni, joten ei ole vaihtunut laitoksella. Anopiltani on erittäin moni hyvä piirre tyttöön tullut, anoppi oli erittäin fiksu, lämmin ja rakastava ihminen.

Tässä ei vaan nyt ollut mitään älykkyyteen viittaavaa. Vähän turhaa kirjoittaa, jos ei edes puhu otsikon asiasta. Joka ketjuun tulee aina tällainen, joka ei edes ymmärrä, mistä puhutaan.

Vierailija kirjoitti:

Tutkittu, että motorisesti aikaisessa vaiheessa lahjakkaat kuten nopeasti kävelemään oppivat ovat ainakin muita edellä, sillä heillä vapautuu energiaa älylliseen kehitykseen muita aiemmin. 

Erot kävelyyn lähtemisessä ovat vain muutamissa kuukausissa, joten kovin suurta etua tuosta ei ole. Hitaammin kävelemään lähtevä voi myös esim. puhua ennen kävelyn opettelua. Kehitysvammat taas havaitaan, jos kävelyn aloitus venyy yli 1,5-vuoden ikään. Motorisilla taidoilla on merkitystä, mutta perustelu on kehitysvammojen seulonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien mielestä se oma lapsi on älykäs

Tai ÄLYKKÄIN

Juuri näin. Olen ihmetellyt, mistä näitä älykkäitä piisaa, kun on todistettu, että kansakunta on vaan tyhmistymässä, eli älykkyys on laskussa.

Jokaikinen vanhempi kertoo, että esim. tarhassa on sanottu, että lapsesi on muita _niin paljon_ älykkäämpi :D

Taas täällä yksi mamma kehuu omia lapsiaan älykkäiksi.. Mutta meillä molemmat lapset ovat keskivertoa älykkäämpiä, toinen ihan tutkitustikin, toinen pärjännyt sen verran hyvin koulussa, että oletan samaa.

Meillä lapset monilahjakkaita, MUTTA samalla molemmilla myös nepsy-pulmia. Toista on tosiaan tutkittukin, mutta toisella myös ihan selkeitä pulmia ja tarvitsee ikäisekseen vielä paljon tukea sellaisissa asioissa joista muut samanikäiset suoriutuvat (itsestä huolehtiminen, aikataulut jne). Oma kokemukseni on se, että jos on tosi hyvä jossain tai paljon edellä muita ikäisiään, niin se on jostain muusta pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkittu, että motorisesti aikaisessa vaiheessa lahjakkaat kuten nopeasti kävelemään oppivat ovat ainakin muita edellä, sillä heillä vapautuu energiaa älylliseen kehitykseen muita aiemmin. 

Erot kävelyyn lähtemisessä ovat vain muutamissa kuukausissa, joten kovin suurta etua tuosta ei ole. Hitaammin kävelemään lähtevä voi myös esim. puhua ennen kävelyn opettelua. Kehitysvammat taas havaitaan, jos kävelyn aloitus venyy yli 1,5-vuoden ikään. Motorisilla taidoilla on merkitystä, mutta perustelu on kehitysvammojen seulonta.

Aiheen ohi, mutta mikä on todennäköisyys että lapsi on kehitysvammainen jos ei 1,5v ikään mennessä ole oppinut kävelemään? Tuttavapiirissä tällainen lapsi, eivätkä vanhemmat ole yhtään huolissaan.. Varmaan ajattelevat että on suuri nero ja erikoinen lapsi kyseessä, ei kyllä puhukaan sanaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkittu, että motorisesti aikaisessa vaiheessa lahjakkaat kuten nopeasti kävelemään oppivat ovat ainakin muita edellä, sillä heillä vapautuu energiaa älylliseen kehitykseen muita aiemmin. 

Erot kävelyyn lähtemisessä ovat vain muutamissa kuukausissa, joten kovin suurta etua tuosta ei ole. Hitaammin kävelemään lähtevä voi myös esim. puhua ennen kävelyn opettelua. Kehitysvammat taas havaitaan, jos kävelyn aloitus venyy yli 1,5-vuoden ikään. Motorisilla taidoilla on merkitystä, mutta perustelu on kehitysvammojen seulonta.

Aiheen ohi, mutta mikä on todennäköisyys että lapsi on kehitysvammainen jos ei 1,5v ikään mennessä ole oppinut kävelemään? Tuttavapiirissä tällainen lapsi, eivätkä vanhemmat ole yhtään huolissaan.. Varmaan ajattelevat että on suuri nero ja erikoinen lapsi kyseessä, ei kyllä puhukaan sanaakaan.

Valtaosa seulassa kiinni jääneistä lapsista oppii normaalisti kävelemään. Todennäköisesti tuttavasi lapsi on aivan terve, ja pieni mahdollisuus on siihenkin, että hän on nero. Ei syytä huoleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkittu, että motorisesti aikaisessa vaiheessa lahjakkaat kuten nopeasti kävelemään oppivat ovat ainakin muita edellä, sillä heillä vapautuu energiaa älylliseen kehitykseen muita aiemmin. 

Erot kävelyyn lähtemisessä ovat vain muutamissa kuukausissa, joten kovin suurta etua tuosta ei ole. Hitaammin kävelemään lähtevä voi myös esim. puhua ennen kävelyn opettelua. Kehitysvammat taas havaitaan, jos kävelyn aloitus venyy yli 1,5-vuoden ikään. Motorisilla taidoilla on merkitystä, mutta perustelu on kehitysvammojen seulonta.

Aiheen ohi, mutta mikä on todennäköisyys että lapsi on kehitysvammainen jos ei 1,5v ikään mennessä ole oppinut kävelemään? Tuttavapiirissä tällainen lapsi, eivätkä vanhemmat ole yhtään huolissaan.. Varmaan ajattelevat että on suuri nero ja erikoinen lapsi kyseessä, ei kyllä puhukaan sanaakaan.

Valtaosa seulassa kiinni jääneistä lapsista oppii normaalisti kävelemään. Todennäköisesti tuttavasi lapsi on aivan terve, ja pieni mahdollisuus on siihenkin, että hän on nero. Ei syytä huoleen.

Onko todella niin että valtaosa oppii kävelemään? Olen kuullut muuta. Suurin osa todetaan kehitysvammaisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkittu, että motorisesti aikaisessa vaiheessa lahjakkaat kuten nopeasti kävelemään oppivat ovat ainakin muita edellä, sillä heillä vapautuu energiaa älylliseen kehitykseen muita aiemmin. 

Erot kävelyyn lähtemisessä ovat vain muutamissa kuukausissa, joten kovin suurta etua tuosta ei ole. Hitaammin kävelemään lähtevä voi myös esim. puhua ennen kävelyn opettelua. Kehitysvammat taas havaitaan, jos kävelyn aloitus venyy yli 1,5-vuoden ikään. Motorisilla taidoilla on merkitystä, mutta perustelu on kehitysvammojen seulonta.

Aiheen ohi, mutta mikä on todennäköisyys että lapsi on kehitysvammainen jos ei 1,5v ikään mennessä ole oppinut kävelemään? Tuttavapiirissä tällainen lapsi, eivätkä vanhemmat ole yhtään huolissaan.. Varmaan ajattelevat että on suuri nero ja erikoinen lapsi kyseessä, ei kyllä puhukaan sanaakaan.

Valtaosa seulassa kiinni jääneistä lapsista oppii normaalisti kävelemään. Todennäköisesti tuttavasi lapsi on aivan terve, ja pieni mahdollisuus on siihenkin, että hän on nero. Ei syytä huoleen.

Onko todella niin että valtaosa oppii kävelemään? Olen kuullut muuta. Suurin osa todetaan kehitysvammaisiksi.

Kyllä, valtaosa niistä, jotka eivät kävele 1,5-vuotiaina, ovat tavallisia, hieman varovaisia lapsia. Lisäksi on paljon sellaisia kehitysvammaisia, jotka ovat oppineet kävelemään aivan ajallaan. Sinäkin saatat olla yksi heistä.

Minusta ei huomattu. -Tasapäistetyssä idioottiruodussa on turvallisempaa laumasuojan turvin..