Sähkölämmittäjät vertaistukiryhmä-miten selvitä ensi talvesta?
En jaksa lukea noita ilkkumisia että asun vuokralla/kerrostalossa/tuilla.
Ei tälläiseen kukaan ole varautunut. Ahdistaa valtavasti jos laskut nousevat 1000-1500 e kk. Ei tälläistä voi kestää normaali palkansaaja
Kommentit (3023)
Esi tai jälkilämmitys kumpi nyt onkaan nimeltään kannattaa kytkeä viimeistään kun tulee vedon tunnetta kämppään
Eurooppalaiset yritykset joutuivat lopettamaan toimintansa, koska energian hinnat nousevat jopa 10 kertaisiksi
Energialaskut kaatavat kotitalouksia ja pienyrityksiä ympäri Eurooppaa.
Pienet yritykset joutuvat lopettamaan toimintansa lopullisesti, kun energiakustannukset moninkertaistuvat kestämättömälle tasolle .
Pienyritysten omistajat Isosta-Britanniasta ja Irlannista ovat jo täyttäneet Internetiä kuvilla järkyttävän korkeista energialaskuistaan.
Poppyfields-kahvila Athlonessa, Irlannissa, julkaisi kuvan heidän lähes 10 000 euron sähkölaskustaan.
Pienen kahvilan on maksettava lähes 10 000 dollaria kahden kuukauden välein vain pitääkseen valot päällä.
Euroopan energiakriisi on nostanut sähkön hintoja 250 prosenttia viimeisen 12 kuukauden aikana. Tilanne pahenee paljon, kun talvikausi lähestyy.
Iso-Britannia valmistautuu jo "pelottavaan" sähkökatkojen ja konkurssien talveen
Isossa-Britanniassa britit varautuvat
80 prosentin sähkölaskujen nousuun.
Britit ovat pettyneitä hallituksen "energiakattoihin", joita hallitus jatkaa joka tapauksessa.
Cornwall Insightin mukaan "energiakaton" on määrä nousta 80 prosenttia lokakuussa (3 549 puntaa). Energiakaton ennustetaan nousevan jälleen ensi vuoden alussa (6 600 puntaa).
Britit valmistautuvat nyt sähkökatkoja ja konkursseja sisältävään "pelottavaan" talveen.
Caroline Abrahamsin, Age UK:n hyväntekeväisyysjohtajan mukaan:
"Tämä on todella pelottava tulevaisuus, johon useimmat eivät olisi voineet valmistautua, eivätkä koskaan odottaneet kohtaavansa tässä elämänsä vaiheessa", lisäten:
"Luulen, että monet iäkkäät ihmiset tulee olemaan täysin ymmällään siitä, että se on päässyt tähän, ja myös tuntemaan itsensä pahasti petetyksi, enkä voi sanoa syyttäväni heitä."
Vanhukset käyttävät todennäköisemmin enemmän energiaa kotinsa pitämiseen lämpimänä.
Keventääkseen taakkaa Ison-Britannian hallitus pyrkii suojelemaan omiaan korottamalla 1 000 punnan valtion eläkkeelle jääneiden valtion työntekijöiden maksuja.
Yritykset pelastaa ihmisiä tuella eivät kuitenkaan ratkaise energiapulaa.
YK:n sota maanviljelijöitä ja fossiilisia polttoaineita vastaan vajottaa yhä enemmän ihmisiä köyhyyteen.
Euroopan unionin Venäjän vastaiset pakotteet aiheuttavat vain lisäiskuja, jotka aiheuttavat energiapulaa ja taloudellisia kestämättömiä laskuja.
Uudella liberaalilla maailmanjärjestyksellä ja kaikilla näillä vanhentuneilla sosialistisilla talouspolitiikoilla on tuhoisia seurauksia köyhille ja keskiluokalle sekä pienyritysten omistajille.
Yritykset romahtavat, kun energiakustannukset nousevat 10 kertaa
Esim..suosittu brittiläinen ravintola Firebrick Brasserie ilmoitti sulkevansa ovensa maata tuhoavien äärimmäisten energiakustannusten vuoksi.
Omistajat kirjoittivat jäähyväiset verkossa:
"On ollut erittäin vaikea pari vuotta plandemian kanssa, mutta viimeiset kuukaudet ovat tuhonneet liiketoimintaa elinkustannuskriisin, kustannustemme valtavan nousun ja täysin naurettavan energian vuoksi– yrityksille ei ole hintakattoa!! – nämä yhdessä merkitsevät että jatkaminen ei ole enää mahdollista.
Olemme yrittäneet kovasti saada sen toimimaan ja olemme järkyttyneitä, että se on päättynyt tällä tavalla ja niin äkillisesti.
Poppyfields-kahvila Athlonessa, Irlannissa, on myös lähellä sulkemista sähkölaskun noustessa.
Isossa-Britanniassa vuodesta 1982 lähtien toiminut pienyritys on lopettamassa toimintansa sen jälkeen, kun sähkölasku saapui kymmenen kertaa kohoneena tavanomaiseen verrattuna. Lasku nousi 900 punnasta
10 058,59 puntaa!
Myös hmiset, jotka saavat kohtuullista palkkaa, eivät yhtäkkiä enää pysty maksamaan peruselinkustannuksiaan.
Eräs mies julkaisi verkossa laskunsa, näyttääkseen, kuinka hänen 126 punnan kuukausittainen energialaskunsa hyppäsi 621,54 puntaa, mikä teki siitä mahdottoman maksaa ja vielä elää,edes hyvällä palkalla.
Energiakustannusten äkillinen nousu pakottaa pienyritykset lopettamaan toimintansa.
Myös suosittu teekauppa joutui sulkemaan. Omistajat kirjoittivat verkossa:
"Tämä sulki teehuoneemme, jota olemme menestyksekkäästi pitäneet 7 vuotta, koska ruoka-/bensiini-/energiskustannukset nousivat."
Omistaja sanoi, että teehuone "tarjosi kaivattua piristystä" viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana ja oli loistava paikka olla jonkun kanssa, jolle puhua.
Suomessa tulee käymään aivan samoin.
Otan esimerkiksi tutun yrittäjäperheen Pohjois Lapista:
He ovat pyörittäneet pientä 4 mökin lomapaikkaa jo vuosia.
Kaikkien kulujen jälkeen heille on jäänyt 4000-5000 eur rahaa elämiseen (2 aik ja 2 lasta)
Mökkien sähkölaskut ovat olleet talvella n.2500 eur
Kun sähkölaskut 10 kertaistuvat he maksavat 25 000eur/kk
Perheen tulot putoavat siis miinus 20 000 euroon.
Pillit on laitettava pussiin alta aikayksikön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä ulkolämpötilassa alkaa olla järkevää laittaa päälle iv-koneen ulkoilman esilämmitys?
Jos ulkona on +5 lämmintä, niin jo aika kylmältä tuntuu ilmanvaihtokanavista tuleva ilma, jos esilämmitys ei ole päällä, mutta kuluttaahan sekin varmaan aika paljon.
Kumpi kuluttaa enemmän sähköä, eli se, että kylmä ilmavirta viilentää asuntoa ja patterit sekä ILP asuntoa lämmittävät vai että esilämmitetty ilma tulee asuntoon ja patterit ja ILP eivät ole niin kovilla tehoilla päällä?
Meillä on ollut esilämmitys yleensä syksystä kevääseen + 17 asteessa. Mikä teillä?
Tietäisikö kukaan tästä ilmanvaihdon esilämmityksen käytöstä. Kannattaako sitä laittaa päälle niin kauan kun on plussakelit ulkona?
Meillä lämpiää talo kaukolämmöllä niin en ole turhaan pitänyt lämmitysvastusta päällä. Siellähän on joka tapauksessa lämmönvaihdin. Kyllähän ulostuleva ilma pakkassäällä vähän viileältä tuntuu, mutta ei siitä mitään vedon tunnetta tule.
Kiitos sinulle. Meillä kyllä tulee tosi kylmä veto iv-kanavista, kun alkaa olla päivälläkin pakkasta, joten viimeistään silloin laitetaan esilämmitys päälle. Mietin vain, kummalla tavalla säästäisin sähköä, sillä, että esilämmitys on päällä pakkasilla vai ettei ole? Tietäisikö kukaan?
väittäisin että esilämmityksellä häviää, riippuen toki missä putket kulkee ja kuinkahyvin eristettynä.

Meillä laitettu ilmanvaihdon esilämmitys tällä viikolla päälle, termostaatti aika pienellä. Yöllä lämpötilat käy jo tosi alhaalla. Ilman ilmanvaihdon esilämmitystä sisällä olisi koleaa ja vähän kosteaakin. Esilämmitys paitsi lämmittää, samalla myös kuivattaa sisään tulevaa ilmaa. Ilmanvaihdossa saa sillä säästöä, että säätää tehoa pienemmäksi kun ei olla kotona. Ilmanvaihtokoneen mukana on yleensä ohjeet, millä teholla ilmanvaihtokoneen tulisi missäkin asumistilanteessa olla. Esim. pienimmälle teholle päivän ajaksi, kun koti on tyhjillään. Isommalle sitten, kun kotona ollaan. Tällä tilanteen mukaisella tehonsäädöllä saanee säästöä etenkin pakkaskaudella. HUOM! Vaikka säästäisikin kovastikin, koneellinen ilmanvaihto täytyy aina olla päällä edes pienimmällä teholla, muuten aiheuttaa taloonsa sisäilmaongelmia.
Kiitos. Meillä oli tuo ohjekirja mennyt aiemmilla asukkailla hukkaan, mutta pitänee googletella, mikä lienee suositus esilämmityksen suhteen. Selvästi esilämmitys kuivattaa ilmaa - silmät myös kuivuvat ihan eri tavalla kuin silloin, kun esilämmitys ei ole päällä. Mutta tosiaan kovin on kylmä tuo ilmavirta ilman sitä.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on sähkön ylituotantoa. Mutta suomalaiset maksavat kovaa hintaa sähköstä koska suomalaisen hinta määräytyy Saksassa ja Ranskassa.
Me olemme niin itsenäinen maa, ettemme edes saa päättää itse valmistamamme sähkön hintaa.
Lemmy kirjoitti:
meillä on koneellinen ilmanvaihto LTO:lla. Pidän aina samalla teholla (3/4). talvella sitten tuloilman esilämmitys päälle kun kylmäksi menee.
Aika kova teho tuo 3/4. Onko teillä paljon ihmisiä asunnossa? Kun olemme kotona kaksin, käytämme tehoa 2/4. Kun talo on tyhjillään tehoa 1/4. Tuo 2/4 on riittänyt tosi hyvin, vaikka olisi muutamia vieraitakin.
Joku kyseli ikkunoiden tuloilma-aukkojen säädöstä. Meillä on ollut ne parissa asunnossa. Kyllä sen tuntee, jos ne ovat esim. pakkasella liian isolla. Ja jos ovat liian pienellä, alkaa tulla tunkkainen ilma kotiin. Sen huomaa viimeistään silloin kun tulee kotiin ulko-ovesta.
Meillä toisessa talossa ei ollut koneellista ilmanvaihtoa, niin silloin pidin pikku pakkasella niitä auki noin puolessa välissä ja hyvin riitti ilma. Lauhemmilla säillä ja kesällä olivat kokonaan auki. Toisessa asunnossa oli koneellinen ilmanvaihto, jolloin vetoa tuntui enemmän ja riitti, kun aukot oli vähän vähemmänkin auki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen kahta työtä. Lapset saaneet vielä harrastaa-pitääkö sekin kohta kieltää?
Ei syödä, palellaan, ei saunota, suihkut minimiin.
Kukaan ei auta, kun velkaiset omaa kotia sähköllä lämmittävät lapsiperheet ovat totaalisessa pulassa.
No nyt ainakin lapsiperheitä autetaan urakalla, mutta entäpäs lapsettomat sitten? Yksinasuvat jäävät taas paitsioon näissä auttamistalkoissa.
Lapset ovat koko yhteiskunnan jatkuvuuden elinehto. Heitä tarvitsevat kaikki, sinä ja minä. Jos kukaan ei tee lapsia, tämä yhteiskunta tuhoutuu ja samalla sinun vanhuus ja luultavasti sitä edeltäväkin aika, riippuen sinun iästä.
Lasten kasvatuksen taloudellisesta puolesta vastaa pienistä tuista huolimatta hyvin pitkälti vanhemmat itse, siitä henkisestä kuormasta puhumattakaan.
Ennen vanhaan lapsia tehtiin paljon yksinkertaisesti siksi, että olisi joku, joka elättää heidät vanhana. Tuo ei sinänsä ole muuttunut mihinkään tuot arve, mutta nyt vain lapset joutuvat elättämään myös lapsettomat omien vanhempiensa päälle.
Olisi oikeus ja kohtuus, että lapsiperjheitä tuettaisiin tässä maassa enemmänkin. Mieluummin kuitenkin verovähennyksillä, jotta tuki kohdistuisi eniten niihin, jotka tyypillisesti kasvattavat tulevia veronmaksajia.
Lapsettomien jatkuva kitinä on naurettavaa. He hyötyvät uskomattoman paljon joutumatta juuri mihinkään vastuuseen.
Kyllä lapsiperheitä on hyvä tukea, mutta mielestäni ihan kaikessa ei voi aina laittaa lapsiperheiden etuja edelle, vaan voisi ajatella ihan muitakin ihmisiä, jotka yhtälailla ovat tuottavia yhteiskunnan jäseniä ja osaltaan ovat maksamassa myös sitä muiden lasten olemista.
Yksinasuvat jäävät aina kaikessa paitsioon, vaikka joutuvat kuitenkin maksamaan suhteessa enemmän kaikesta, harvassa asiassa on ajateltu yksinasuvia ja yksinasuvan pientä kulutusta, eli joudutaan ostamaan lapsiperheille mitoitettuja tuotteita esim. elintarvikkeissa ja muuallakin.Ruokaa voi pakastaa.
Yksinasuvilla harvoin on isoja pakastearkkuja tai jääkaappipakastimia kotona.
Samoin keittiö on pieni tai keittokomero, ylipäätään asunnot pienemmät kuin lapsiperheessä.
Ja nyt näillä sähkönhinnoilla ei paljon kannata surruttaa ylimääräisiä pakastimia ja varastoida sinne ruokia. Yksinasuja ei voisi itseasiassa koskaan syödä tuoretta ruokaa kun joutuisi syömään niitä pakkaseen laittamiaan leipiä ja muita ruokia. Tietenkin pitää sitten syödä poiskin jos on sinne ruokaa laittanut.
Ei niitä vuosia voi säilöä.Kyllä itse yksinasuvana laitan pakkaseenkin, mutta ei sinne nyt älyttömästi kannata laittaa.
Kyllä mieli tekee syödä tuorettakin ruokaa ilman pakkaskierrätystä.
Yksinasuvan elämä kun on aivan erilaista käytännön kannalta.
Unohtamatta sitä, että vastaa kaikesta yksin ja yhden ihmisen palkalla.Puhutko sinä nyt jostain valmisruokapakkauksista, vai mistä? Vihannekset, juurekset, lihat, kalat ja kaikki muutkin raaka-aineet saa pääosin tiskiltä haluamissaan määrissä. Niistä se tuore ruoka tehdään ja sitä voi tehdä juuri haluamansa määrän. Ja kyllä se ruoka säilyy muutaman päivän jääkaapissakin, että jos nyt vaikka 3 annosta tekee, niin se säilyy pakastamattakin ja ei se vielä niin kauheasti ala tökkiä. Tai sitten voi pakastataa sen kolmannen annoksen tulevaisuuteen ja syö samaa vain kahtena peräkkäisenä päivänä.
Nyt on taas kyllä keksimällä keksittyä valitusta.
Miltä tiskiltä? Ei täällä ole sellaisia.
Lemmy kirjoitti:
väittäisin että esilämmityksellä häviää, riippuen toki missä putket kulkee ja kuinkahyvin eristettynä.
Kiitos. Epäilen samaa.
Asuimme aikoinaan kerrostalokolmiossa, jossa oli koneellinen iv ja korvausilma tuli ikkunoista ja ei ollut tuloilman esilämmitystä. Sähkölaskut noin 45-50 euroa.
Sitten muutimme toiseen kolmioon, vain 1 neliön isompaan. Siinä oli koneellinen iv ja oli tuloilman esilämmitys. Korvausilma tuli asuntoon iv-putkista.
Sähkölaskut nousivat samankokoisen asunnon vaihdon myötä 70-75 euroon, vaikka oli uusi liesi, uusi pakastin ja uusi astianpesukone, jotka olivat kaikki tyyliin A tai A+ -sähkönkulutuksella - eli vähän kuluttavia.
Arvelen sähkökulujen erojen syyksi tuota tuloilman esilämmitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä ulkolämpötilassa alkaa olla järkevää laittaa päälle iv-koneen ulkoilman esilämmitys?
Jos ulkona on +5 lämmintä, niin jo aika kylmältä tuntuu ilmanvaihtokanavista tuleva ilma, jos esilämmitys ei ole päällä, mutta kuluttaahan sekin varmaan aika paljon.
Kumpi kuluttaa enemmän sähköä, eli se, että kylmä ilmavirta viilentää asuntoa ja patterit sekä ILP asuntoa lämmittävät vai että esilämmitetty ilma tulee asuntoon ja patterit ja ILP eivät ole niin kovilla tehoilla päällä?
Meillä on ollut esilämmitys yleensä syksystä kevääseen + 17 asteessa. Mikä teillä?
Tietäisikö kukaan tästä ilmanvaihdon esilämmityksen käytöstä. Kannattaako sitä laittaa päälle niin kauan kun on plussakelit ulkona?
Meillä lämpiää talo kaukolämmöllä niin en ole turhaan pitänyt lämmitysvastusta päällä. Siellähän on joka tapauksessa lämmönvaihdin. Kyllähän ulostuleva ilma pakkassäällä vähän viileältä tuntuu, mutta ei siitä mitään vedon tunnetta tule.
Kiitos sinulle. Meillä kyllä tulee tosi kylmä veto iv-kanavista, kun alkaa olla päivälläkin pakkasta, joten viimeistään silloin laitetaan esilämmitys päälle. Mietin vain, kummalla tavalla säästäisin sähköä, sillä, että esilämmitys on päällä pakkasilla vai ettei ole? Tietäisikö kukaan?
Ilmeisesti teidän iv-koneessa ei ole lämmön talteenottoa?
Itsellä ei ole esilämmitintä lainkaan, mutta puhallusilma on ihan ok-lämpöistä pakkasellakin LTO-kennon ansiosta.
Kyllä se esilämmitys kannattaa oikeasti kylmällä kelillä päällä pitää. Sähkönkulutuksessa tuskin on isoa eroa verrattuna esilämmityksen käyttämiseen vs. pois päältä jolloin muu lämmitys pitää olla kovemmalla.

On meillä lämmöntalteenotto.

Kiitos sinulle. pitääpä tutkailla, jos meillä on joku häikkä tuossa iv-koneessa. Siis lämmöntalteenotto meillä on. En ole tullut ajatelleeksi, että lto-kennon kautta tai ansiosta tuloilma olisi siedettävämpää, koska miksi silloin edes tarvittaisiin sitä tuloilman esilämmitystä? Toki tuntuu järkevältä, että ulkoilma jotenkin voisi lämmetä sen lämmöntalteenoton kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä ulkolämpötilassa alkaa olla järkevää laittaa päälle iv-koneen ulkoilman esilämmitys?
Jos ulkona on +5 lämmintä, niin jo aika kylmältä tuntuu ilmanvaihtokanavista tuleva ilma, jos esilämmitys ei ole päällä, mutta kuluttaahan sekin varmaan aika paljon.
Kumpi kuluttaa enemmän sähköä, eli se, että kylmä ilmavirta viilentää asuntoa ja patterit sekä ILP asuntoa lämmittävät vai että esilämmitetty ilma tulee asuntoon ja patterit ja ILP eivät ole niin kovilla tehoilla päällä?
Meillä on ollut esilämmitys yleensä syksystä kevääseen + 17 asteessa. Mikä teillä?
Tietäisikö kukaan tästä ilmanvaihdon esilämmityksen käytöstä. Kannattaako sitä laittaa päälle niin kauan kun on plussakelit ulkona?
Meillä lämpiää talo kaukolämmöllä niin en ole turhaan pitänyt lämmitysvastusta päällä. Siellähän on joka tapauksessa lämmönvaihdin. Kyllähän ulostuleva ilma pakkassäällä vähän viileältä tuntuu, mutta ei siitä mitään vedon tunnetta tule.
Kiitos sinulle. Meillä kyllä tulee tosi kylmä veto iv-kanavista, kun alkaa olla päivälläkin pakkasta, joten viimeistään silloin laitetaan esilämmitys päälle. Mietin vain, kummalla tavalla säästäisin sähköä, sillä, että esilämmitys on päällä pakkasilla vai ettei ole? Tietäisikö kukaan?
Ilmeisesti teidän iv-koneessa ei ole lämmön talteenottoa?
Itsellä ei ole esilämmitintä lainkaan, mutta puhallusilma on ihan ok-lämpöistä pakkasellakin LTO-kennon ansiosta.
Kyllä se esilämmitys kannattaa oikeasti kylmällä kelillä päällä pitää. Sähkönkulutuksessa tuskin on isoa eroa verrattuna esilämmityksen käyttämiseen vs. pois päältä jolloin muu lämmitys pitää olla kovemmalla.
On meillä lämmöntalteenotto.
No sitten taitaa puhallus olla kovalla tai LTO-kennon hyötysuhde huono. Puhallusilma ei itsellä tunnu epämiellyttävän kylmältä edes vähän kovemmalla pakkasella. IV-kone voimakkuudella 2.

Itsellä ei ole ollut useampaan vuoteen esi/jälki lämpö päällä. Ilmalämpöpumppu tuottaa halvemmalla lämpöä kuin suorat lämpövastukset. Vuositasolla säästöä kertynyt parituhatta kwh.. Tietenkin jos raitisilmaventtiilit ovat ikävissä paikoissa ja vetoa tulisi suoraan asukkaille varmasti käyttäisin jälkilämpöä.
Miten ihmisistä on tullut näin velliperseitä? Vaatteita päälle ja paksut peitot käyttöön. Ihan kun olis jokin kriisi päällä, vaikka sitä sähkölaskua voi tiputtaa helposti 70%.

Ok. Ilmeisesti on LTO-kennon hyötysuhde meillä huono - 20 vuotta vanha vekotin. Meilläkin enimmäkseen on tuo 2 päällä. Saunan/suihkun jälkeen vähän aikaa 3.
Mihin asteeseen säädätte esilämmityksen, jotka sitä pidätte päällä? Meillä on ollut aiempina vuosina 17 asteessa, eli edellisen asukkaan säätöjen mukaan. Onko ollut liiankin lämpimällä?
Kokeilemme kuitenkin, mihin pakkaslukemiin asti on ok olla ilman sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä ulkolämpötilassa alkaa olla järkevää laittaa päälle iv-koneen ulkoilman esilämmitys?
Jos ulkona on +5 lämmintä, niin jo aika kylmältä tuntuu ilmanvaihtokanavista tuleva ilma, jos esilämmitys ei ole päällä, mutta kuluttaahan sekin varmaan aika paljon.
Kumpi kuluttaa enemmän sähköä, eli se, että kylmä ilmavirta viilentää asuntoa ja patterit sekä ILP asuntoa lämmittävät vai että esilämmitetty ilma tulee asuntoon ja patterit ja ILP eivät ole niin kovilla tehoilla päällä?
Meillä on ollut esilämmitys yleensä syksystä kevääseen + 17 asteessa. Mikä teillä?
Tietäisikö kukaan tästä ilmanvaihdon esilämmityksen käytöstä. Kannattaako sitä laittaa päälle niin kauan kun on plussakelit ulkona?
Meillä lämpiää talo kaukolämmöllä niin en ole turhaan pitänyt lämmitysvastusta päällä. Siellähän on joka tapauksessa lämmönvaihdin. Kyllähän ulostuleva ilma pakkassäällä vähän viileältä tuntuu, mutta ei siitä mitään vedon tunnetta tule.
Kiitos sinulle. Meillä kyllä tulee tosi kylmä veto iv-kanavista, kun alkaa olla päivälläkin pakkasta, joten viimeistään silloin laitetaan esilämmitys päälle. Mietin vain, kummalla tavalla säästäisin sähköä, sillä, että esilämmitys on päällä pakkasilla vai ettei ole? Tietäisikö kukaan?
Itsellä ei ole ollut useampaan vuoteen esi/jälki lämpö päällä. Ilmalämpöpumppu tuottaa halvemmalla lämpöä kuin suorat lämpövastukset. Vuositasolla säästöä kertynyt parituhatta kwh.. Tietenkin jos raitisilmaventtiilit ovat ikävissä paikoissa ja vetoa tulisi suoraan asukkaille varmasti käyttäisin jälkilämpöä.
Tuo säästö on varmaankin mahdollista noilla konsteilla.
Meilläkin on ilmalämpöpumppu, mutta kun se peijakas on niin isoääninen, eli napsuu ja paukkuu, niin ei saada yöllä nukuttua ja siksi se pitää laittaa yöksi kiinni.
Jälkilämpö lienee sama kuin lämmöntalteenotto, eikös vaan. En ole sitä ennen kuullutkaan iv-koneista puhuttaessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä ulkolämpötilassa alkaa olla järkevää laittaa päälle iv-koneen ulkoilman esilämmitys?
Jos ulkona on +5 lämmintä, niin jo aika kylmältä tuntuu ilmanvaihtokanavista tuleva ilma, jos esilämmitys ei ole päällä, mutta kuluttaahan sekin varmaan aika paljon.
Kumpi kuluttaa enemmän sähköä, eli se, että kylmä ilmavirta viilentää asuntoa ja patterit sekä ILP asuntoa lämmittävät vai että esilämmitetty ilma tulee asuntoon ja patterit ja ILP eivät ole niin kovilla tehoilla päällä?
Meillä on ollut esilämmitys yleensä syksystä kevääseen + 17 asteessa. Mikä teillä?
Tietäisikö kukaan tästä ilmanvaihdon esilämmityksen käytöstä. Kannattaako sitä laittaa päälle niin kauan kun on plussakelit ulkona?
Meillä lämpiää talo kaukolämmöllä niin en ole turhaan pitänyt lämmitysvastusta päällä. Siellähän on joka tapauksessa lämmönvaihdin. Kyllähän ulostuleva ilma pakkassäällä vähän viileältä tuntuu, mutta ei siitä mitään vedon tunnetta tule.
Kiitos sinulle. Meillä kyllä tulee tosi kylmä veto iv-kanavista, kun alkaa olla päivälläkin pakkasta, joten viimeistään silloin laitetaan esilämmitys päälle. Mietin vain, kummalla tavalla säästäisin sähköä, sillä, että esilämmitys on päällä pakkasilla vai ettei ole? Tietäisikö kukaan?
Ilmeisesti teidän iv-koneessa ei ole lämmön talteenottoa?
Itsellä ei ole esilämmitintä lainkaan, mutta puhallusilma on ihan ok-lämpöistä pakkasellakin LTO-kennon ansiosta.
Kyllä se esilämmitys kannattaa oikeasti kylmällä kelillä päällä pitää. Sähkönkulutuksessa tuskin on isoa eroa verrattuna esilämmityksen käyttämiseen vs. pois päältä jolloin muu lämmitys pitää olla kovemmalla.
On meillä lämmöntalteenotto.
No sitten taitaa puhallus olla kovalla tai LTO-kennon hyötysuhde huono. Puhallusilma ei itsellä tunnu epämiellyttävän kylmältä edes vähän kovemmalla pakkasella. IV-kone voimakkuudella 2.
Ok. Ilmeisesti on LTO-kennon hyötysuhde meillä huono - 20 vuotta vanha vekotin. Meilläkin enimmäkseen on tuo 2 päällä. Saunan/suihkun jälkeen vähän aikaa 3.
Mihin asteeseen säädätte esilämmityksen, jotka sitä pidätte päällä? Meillä on ollut aiempina vuosina 17 asteessa, eli edellisen asukkaan säätöjen mukaan. Onko ollut liiankin lämpimällä?
Kokeilemme kuitenkin, mihin pakkaslukemiin asti on ok olla ilman sitä.
Itsellä ei tosiaan tuota esilämmitystä ole, mutta 17 astetta on tosi korkea raja. Sanoisin että ihan turhaa sähkönkulutusta. Vaikka LTO-kennon hyötysuhde olisi huono, kyllä se lämpötilan ollessa plussan puolella tuloilmaa selvästi lämmittää.
No joo, tiskiltä. Luuletko, että niitä palvelutiskejä on joka kaupassa. Kaikki eivät asu keskustassa tai Hesassa.
Kuljen jalkaisin, ei ole autoa ja paikallisbussi maksaa edestakaisin noin 7 euroa. Varmaan nouseekin hinta kohta. Lähimpään palvelutiskiin on siis matkaa.
Lähikaupoissa miltei kaikki on pakattu valmiiksi.
Muuhun palaamatta: yksinasujalle ison pakastimen ja jääkaapin ylläpito nykyisillä sähkönhinnoilla tulee kallimmaksi kuin, että ostaa sopiva määrä kerralla. Omaan elämäntilanteeseen sopivaan säilytystilaan.
Yksinasuvalla on usein jääkaappipakastinyhdistelmä, missä pakastinosa on usein pieni. Kuten tietenkin jääkaappikin.
Perheelliset nyt elävät omissa maailmoissaan. Ihan joka tavalla.
Vastuuta on usein kantamassa myös se puoliso.
Ja kuten nytkin, perheellisille meni monta tukea, yksinasuvalle vain alv-helpotus.
Perheellisten olot on lasten vuoksi aina turvattu jotenkin. Aina tulee tukia tai apua jos on tiukka paikka.
Yksineläjät saavat tulla toimeen miten tulevat. Ei kiinnosta poliitikkojakaan, tietenkään.
Pisteitä ja ääniä tulee ropisemalla kun tukee perheitä.