Miten löydätte vastavuoroisia ihmissuhteita?

Ehkä olen kyyninen, mutta minun kokemukseni ihmissuhteista (pl. parisuhteeni) on ollut se, että ihmiset hakevat itselleen kuuntelijaa, komppaajaa tai vähintäänkin pitää keskustella vain heitä kiinnostavista asioista ja/tai tehdä heitä kiinnostavia asioita. En muista kaverustuneeni siten, että toinen olisi aidosti kiinnostunut siitä, millainen olen ihmisenä. Toki pintapuoliset asiat saatetaan kysellä, mutta sen jälkeen siirrytäänkin em. kuvailemaani tyyliin olla tekemisissä.

Päädyn helposti 'kaverisuhteissa' toimimaan ns. terapeuttina tai jotenkin oletus tuntuu olevan, että minä kestän mitä vaan ja vaikka mielelläni panostan, niin en saa takaisin samaa, enkä myöskään minkäänlaista arvostusta. Kaipaisin vastavuoroisuutta, kaipaisin sitä, että toinenkin panostaa. Minä voin kysellä toisen postimerkkien keräilystä ihan mielellään, tutustumisen merkeissä, mutta tuntuu että sen jälkeen se toinen jatkaa niistä postimerkeistä puhumista maailmantappiin, eikä kehiin tule vastavuoroisuutta.

Jos joku panostaa ja on kiinnostunut, niin onko se niin harvinaista, että siihen tartutaan kuin sika limppuun? Onko ihmisillä keskimäärin hirvittävän suuri tarve tulla kuulluksi, niin suuri, että unohtuu tehdä se sama toiselle?

Olen ihmisenä avarakatseinen, hyväksyvä, utelias ja tuntuu, että ihmiset rentoutuvat paljastaamaan itsestään hyvin paljon ja hyvin nopeasti, jos olen kahdestaan jonkun seurassa. Ei siinä mitään, tykkään kovasti jutella oikeasti merkityksellisiä juttuja, en oikein jaksakaan sellaista pelkkään pintahöttöä pallotella. Mutta tosiaan, tämä tuntuu helposti avaavan sellaisen Pandoran lippaan, että yhtäkkiä tunnenkin olevani terapeutin roolissa.

No, joka tapauksessa tämä on johtanut siihen, että nykyään välttelen ihmisiä. Jos tuolla pihallakin törmään naapuriin, niin muutaman sanasen jälkeen hän onkin puhumassa koiransa kuolemasta tai terveysvaivoista. Ja tämä täysin neutraalin "jahas, kiva sää tänään"-tyyppisen sanailun jälkeen, aivan yhtäkkiä. En oikein ymmärrä mikä olemuksessani on sellaista, että ihmiset ajattelevat tuon olevan OK. Sitten joutuu moneen kertaan ilmaista, että täytyisi lopetella, koska ko. ihmisiä ei myöskään tunnu kiinnostavan, onko minulla tilanteessa epämukava olo. Jää hirveä olo yleensä jälkikäteen, koska helposti myös ns. imaisen toisten tunteet itseeni.

No, joka tapauksessa... puolisoni lisäksi en tämän takia ole juuri ollenkaan kenenkään kanssa tekemisissä.. Joten miten ihmeessä löytäisin ihmisiä, jotka kunnioittaisivat toista ihmistä ja hänen tilaansa? Joilla olisi itselläänkin siinä määrin empatiaa, etteivät käytä toista vuodattamiseensa tai muihin omiin käyttötarpeisiinsa? Ja toki, se vaikein, mutta ehkä tärkein asia - mikä minussa saattaa olla sellaista, jota pitäisi ns. yrittää kehittää? En haluaisi kuitenkaan kylmettää ja kovettaa itseäni, koska uskon, että herkkyyteni ja empaattisuuteni on myös hyvä piirre. Ja en haluaisi joutua ns. kouluttamaan ihmisiä - jos joku toimii niin törkeästi, että ventovieraille alkaa vyöryttämään yksipuolisesti asioitaan, niin en edes halua alkaa hänen kanssaan rajoja vetämään ja sitä kautta tutustua, koska haluaisin lähtökohtaisesti mieluummin tavata sellaisia ihmisiä, joille nuo perusjutut ovat selviä.