Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kolumni: Pääministeri Sanna Marinin juhlimista puolustetaan nyt kahdella perustelulla, jotka eivät kumpikaan kestä tarkastelua

Vierailija
21.08.2022 |

Ovat sitä äijätkin politiikassa juoneet viinaa ja juhlineet. Hepä vasta ovatkin. Muistellaan vaan entisiä Kekkosen aikoja.

En ota tässä kolumnissa kantaa pääministeri Sanna Marinin (sd.) biletysvideoihin ja niistä nousseeseen keskusteluun enkä yritä kertoa, onko Marinin käytös ollut arveluttavaa tai tuomittavaa vai ei.

Mutta kritisoin joitakin niitä perusteluja, joilla hänen käytöstään on puolustettu. Kahvipöytäkeskusteluissa ja sosiaalisessa mediassa on nyt oikeutettu pääministeri Marinin toimintaa sillä, että näin on ennenkin tehty, niin ovat miehetkin aina tehneet. Ei se, että ennen vanhaan miehet ovat tehneet jotakin kenties kyseenalaista, oikeuta tänä päivänä naisia tekemään sitä samaa. Päinvastoin, ei naisten eikä miesten pidä enää toimia mahdollisesti hapantuneiden tai virheellisten toimintamallien mukaan.

On sitä ennenkin tehty -perustelullahan voisi oikeuttaa mitä vain.

Työkavereiden pyllyjä voisi lupia pyytelemättä yhä nipistellä ohi kulkiessaan tai ainakin pikkujouluissa bailatessa. Niinhän sitä on ennenkin tehty.

Julkisten laitosten ja yksityisten yritysten urakoita ja hankintoja voisi yhä jaella sillä perusteella, kuka antaa mukavimmat pikku lahjukset. Niin on ennenkin välillä tehty.

Työpaikoilla voisi huojua vähän humalassa, koska niin sitä ovat jotkut ennenkin tehneet.

Pomopaikoille voisi yhä valita vain miehiä, koska sillä tavoinhan ne on ennenkin täytetty.

Ja se n-sana. Onhan sitä ennenkin käytetty.

Ja niin edelleen.

Jos haluaa olla uudistusmielinen, tuulettaa asenteita ja karistaa epäreiluja toimintamalleja, ei voi yhtäkkiä peruuttaa ja ottaa turvakseen lausetta niin on ennenkin tehty.

Jos siis haluaa puolustaa Marinin oikeutta juhlimiseen ja alkoholinkäyttöön, pitää käyttää muita perusteluja. Sellaisia, jotka kestävät tarkastelun.

Minäkin olen bilettänyt.

Siinä toinen, nyt paljon viljelty tapa puolustaa pääministerin juhlimista. Sekään ei pidä merivettä. On eri asia, kun minnamyyjä tai ilkkainsinööri tekee jotakin kuin että sen tekee maassa suurta valtaa käyttävä pääministeri. Häntä arvioidaan ja kuuluukin arvioida eri kriteerein.

Kun ottaa vastaan tehtävän esimerkiksi presidenttinä, piispana, poliisipäällikkönä tai pääministerinä, samalla ottaa vastaan minnamyyjää suuremman vastuun ja tilivelvollisuuden omasta käytöksestään.

Jos siis olet sitä mieltä, että pääministeri juhlikoon, älä perustele sitä sillä, mitä tavan kansalainen tekee.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

https://www.aamulehti.fi/kolumnit/art-2000009015595.html

Kommentit (590)

Vierailija
141/590 |
21.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pääsi aika helpolla tässä mutta ehkä kokeilivatkin sillä että pääsekö vähällä ettei tartte erota. Uutisissaha oli et ois tienny et videot julkastaan.

Jos kyseessä ois ollu mies kuten jo monesti käynnykki et kohujen jälkeen käsketty eroamaan. Niin tässäkin varmaa ois jo heitetty pihalle kyseinen juppi ja sanottu että kansa ei enää luota kyseiseen ihmiseen.

Koska hänen argumenttinsa oli että öisin ei tapahtuisi mitään mihin häntä tarvitaan joten hän voi juhlia kyllä.

Itse ajattelen, ettei vastaavaa slut shamingiä olisi järjestetty miehelle. Olisi ennemminkin kruunattu kotipuolen Travoltaksi. Meemejä olisi varmasti keksitty silloinkin, mutta kuitenkin tätä hyväntahtoisemmin.

Vierailija
142/590 |
21.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

IL on kysynyt Esko Aholta yöstä, jolloin Estonia upposi ja Aho pääministerinä sai tiedon asiasta klo 4 aamulla. 

Aho kommentoi IL:lle että "pääministerin tehtävään liittyy myös operatiivinen vastuu kaikkina kellonaikoina.

– Se ei ole vain poliittisia päätöksiä, vaan se on myös operatiivista valtion johtamista."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/092ba013-4096-4a40-aa81-1ecbc2454…

Tää on ehkä naurettavin pisteiden kalastelu yritys, mitä hetkeen on nähty. Venäjältä verirahoja häikäilemättömästi pumpannut Suomen kautta-aikain huonoin pääministeri vietti lukemattomia kosteita iltoja sököringeissä, jotka meni heittämällä perheenkin edelle ja nyt tämä sökörinkien kunkku häikäilemättä ratsastaa Estonia onnettomuudella ja oikeistolehdistö tietenkin häpeilemättä Ahoa tässä hyväksikäyttää mollatakseen Marinia. Näin epätoivoisen säälittävää yritystä ei ihan hetkeen ole nähtykään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
143/590 |
21.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moni ihmisistä on vain varmaankin minun tavoin pöllämystyneitä näiden kaiken maailman kolumnistien ja iltapäivälehtien rakentamasta jonninjoutavasta kohusta. Miksi pitäisi tanssahtelua ja parin siiderin juomista omalla vapaa-ajalla kenenkään puolustella tai vastustaa sen enempää, en yhtään ymmärrä. Ei tarvitse Kekkosesta mainita tosiaan sanallakaan, hän ryyppäsi kunnolla ja ihan työajalla kollegoiden kesken. Mitä helvetin sharia-lakia kannattavia siveyden sipuleita noista tyhjänpäiväisistä toimittajareppanoista on oikein tullut?  Suomalainen media alkaa olla sen verran nololla tasolla, että se muistuttaa enemmän parodiaa itsestään kuin mitään muuta.  

Vierailija
144/590 |
21.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Totuus sattuu.

Vierailija
145/590 |
21.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyhjä kohu. Mitään ei tapahtunut. Lopettakaa ajojahti ja antakaa Sannalle työrauha.

Vierailija
146/590 |
21.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ja muut naisvihaajalampaat tässä ketjussa: onks teillä loppupeleissä ketään, joka teistä välittäis, kun teillä on aikaa vatvoa Marinin yksityiselämää suurin osa ajastanne? Toihan on jo mielisairasta. Ei Marin ole tehnyt mitään laitonta. Ja kaikenmaailman pedareita ja raiskaajia te kuitenkin täällä aina puolustelette, mutta Marinin bilettäminen on jokin suurikin rikos.

Puolustatko Purraa tai vaikkapa Räsäsen Päiviä yhtä kiihkeästi jos sellainen aika tulisi?

Puolustan. Bilettäminen ei edelleenkään ole rikos.

Bilettäminen, kirnuavat naimaliikkeet, kaulan imuttelu, tanssiminen, laulaminen ja ajanvietto ystävien seurassa ei tainnut olla se ongelma tässä. Miksi Wille Rydmanin yksityiselämän asiat julkaistiin ja tuomittiin, vaikka hän ei ollut tehnyt mitään lainvastaista?

-eri

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
147/590 |
21.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tyhjä kohu. Mitään ei tapahtunut. Lopettakaa ajojahti ja antakaa Sannalle työrauha.

Ei todellakaan saa mitään työrauhaa, pääministerin tekemisiä pitää todellakin seurata tarkasti, oli sitten kuinka s*aatanan tyhmä pääministeri tahansa, kuten meillä on nyt.

Vierailija
148/590 |
21.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanna saa ryypätä ja rällärä ja imutella ihan rauhassa vaikka joka päivä, kunhan lähtee takasin sinne kaupankassalle töihin,

tuossa ammatissa se ei todellakaan sitä tee. Lähtöpassit vaan mokomalle pissaliisalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
149/590 |
21.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensimmäisestä kohdasta olen samaa mieltä. Mitään ei tule nostaa jalustalle vain siksi, että se on "perinne". Toisaalta mitään ei pitäisi nostaa jalustalle senkään takia, että se on "uutuus". Aina pitää arvoida, onko itse asiassa järkeä ja mitkä sen vaikutukset ovat.

Toinen kohta on minulle epäselvempi, pitäisikö pääministerillä olla eri kriteerit vai ei? Tarvitseeko meidän ryhtyä arvioimaan pääministerin ystäväpiirin "laatua" tai parisuhteen tilaa tai nollaamiskeinojen arvokkuutta? En jostain syystä osaa oikein muodostaa tässä mielipidettä, vaan jahkailen toisaalta ja toisaalta... Mielenkiinnolla olen seurannut vierestä, millaisia mielipiteitä muilla on. Sen ainakin olen huomannut, että minulla on varsin kyyninen ihmiskuva. En pidä ihmisiä mitenkään erityisen ylevinä olentoina enkä odota sen ihmeempiä keneltäkään - edes pääministeriltä. Jokainen meistä on nolo ja idiootti omalla tavallaan. Minäkin olen, vaikkakin hyvin eri tavalla kuin pääministeri, koska tuolla tavalla en bilettänyt edes teininä. Mutta se on ollut oma henk.koht. valintani enkä pidä sitä minään mittapuuna toisten arvioimiseen.

Mielestäni tärkein kysymys on, oliko pääministeri riittävässä päätöksenteko- ja toimintakunnossa bilettäessään. En osaa arvioida. Ihmiset reagoi niin eri tavalla alkoholiin. Tiedän ihmisiä, jotka bailaavat selvin päin ja käyttäytyvät silloin kuten noissa videoissa, mutta ovat rautaisia ammattilaisia työroolissaan. Toisaalta tiedän ihmisiä, joilla alkoholia käyttäessä liikkeet eivät ala haparoida vaikka ajatus ei yhtään enää kulje. (Olen itse asiassa kerran juossut itseni läkähdyksiin yhden kaverin perässä, joka oli niin naamat, ettei enää osannut kotiinsa mutta jalat kävi kuin maanisella oravalla. Sain sen onneksi taksiin lopulta.)

Huumekohua pidän naurettavana. Jos ihmistä julkisesti syytetään huumeiden käyttämisestä, pitää olla suoria todisteita.

Vierailija
150/590 |
21.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tyhjä kohu. Mitään ei tapahtunut. Lopettakaa ajojahti ja antakaa Sannalle työrauha.

Työrauha? Mietihän vähän...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
151/590 |
21.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ja muut naisvihaajalampaat tässä ketjussa: onks teillä loppupeleissä ketään, joka teistä välittäis, kun teillä on aikaa vatvoa Marinin yksityiselämää suurin osa ajastanne? Toihan on jo mielisairasta. Ei Marin ole tehnyt mitään laitonta. Ja kaikenmaailman pedareita ja raiskaajia te kuitenkin täällä aina puolustelette, mutta Marinin bilettäminen on jokin suurikin rikos.

Puolustatko Purraa tai vaikkapa Räsäsen Päiviä yhtä kiihkeästi jos sellainen aika tulisi?

Puolustan. Bilettäminen ei edelleenkään ole rikos.

Bilettäminen, kirnuavat naimaliikkeet, kaulan imuttelu, tanssiminen, laulaminen ja ajanvietto ystävien seurassa ei tainnut olla se ongelma tässä. Miksi Wille Rydmanin yksityiselämän asiat julkaistiin ja tuomittiin, vaikka hän ei ollut tehnyt mitään lainvastaista?

-eri

Miksi Rydmaniin voidaan kohdistaa moraalista paheksuntaa, mutta Sanniksen touhuihin ei?

Vierailija
152/590 |
21.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Asun tässä aivan Sannan vieressä ja tekisi vain mieli mennä soittamaan oviekelloa ja sanoa: koita kestää! Lupaan äänestää sinua ensi vaaleissa. <3

Olet esimerkillinen Marinisti! Ilmiantaisit jopa miehesi ja lapsesi, jos he lausuisivat jotain kriittistä suuresta johtajasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
153/590 |
21.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ja muut naisvihaajalampaat tässä ketjussa: onks teillä loppupeleissä ketään, joka teistä välittäis, kun teillä on aikaa vatvoa Marinin yksityiselämää suurin osa ajastanne? Toihan on jo mielisairasta. Ei Marin ole tehnyt mitään laitonta. Ja kaikenmaailman pedareita ja raiskaajia te kuitenkin täällä aina puolustelette, mutta Marinin bilettäminen on jokin suurikin rikos.

Puolustatko Purraa tai vaikkapa Räsäsen Päiviä yhtä kiihkeästi jos sellainen aika tulisi?

Puolustan. Bilettäminen ei edelleenkään ole rikos.

Bilettäminen, kirnuavat naimaliikkeet, kaulan imuttelu, tanssiminen, laulaminen ja ajanvietto ystävien seurassa ei tainnut olla se ongelma tässä. Miksi Wille Rydmanin yksityiselämän asiat julkaistiin ja tuomittiin, vaikka hän ei ollut tehnyt mitään lainvastaista?

-eri

Miksi Rydmaniin voidaan kohdistaa moraalista paheksuntaa, mutta Sanniksen touhuihin ei?

Tämä on mun mielestä ihan aiheellinen kysymys. Kyllä molempia pitää voida arvioida tässäkin mielessä, eikä tuijottaa vain sitä, onko lakeja rikottu. Mutta mielipiteitä ja moraalikäsityksiä on monenlaisia.

-osa ihmisistä pitää Rydmanin ja Marinin tekoja yhtä paheksuttavina

-osa ihmisistä pitää Rydmanin tekoja paheksuttavampina kuin Marinin

-osa ihmisistä pitää Marinin tekoja paheksuttavampina kuin Rydmanin

-osa ihmisistä ei pidä kummankaan tekoja paheksuttavina.

Nämä erilaiset mielipiteet/moraalikäsitykset ovat törmäyskurssilla tässäkin ketjussa.

Vierailija
154/590 |
21.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vieläkin kysyn, että miksi hän perui lomansa, kun oli kerran menossa juhlimaan perjantaina ja lauantaina?

Ja tiesi sen kyllä. Kiinnostaa siis kovasti tietää, miksi hän ei antanut sijaisen hoitaa viikonloppua fiksusti?

Mielestäni tämä on tärkeä tieto, koska luottamuspula pääministeri työtehtävien hoitoon alkaa olla lopussa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
155/590 |
21.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tunnen useita ihmisiä, joille ei tulisi työnsä takia mieleenkään esiintyä julkisella paikalla humalassa. Jotkut heistä eivät edes halua asua samalla paikkakunnalla, jolla ovat töissä, koska olisivat muuten jatkuvan tarkastelun kohteena ihmisten ilmoilla liikkuessaan.

Yksikään heistä ei ole pääministeri tai mikään muukaan ministeri.

Vierailija
156/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käsittämätöntä toimintaa pääministeriltä.

Vierailija
157/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se perustelu liittyy siihen, että vaikka meno on entivanhaan ollut huomattavan törkeää niin poliittiset päätökset ja työt on siitä huolimatta tulleet tehdyiksi jopa silloin kuten tulevat nytkin. Ei kellään olisi tullut mieleenkään asiaa epäillä ellei henkilö ollut suunnilleen alkoholisti.

Pääministeri ei siis saisi tanssia, valvoa pitkään eikä ottaa edes mietoja alkoholijuomia. Tuohan on ainoa mitä todistettavasti on tapahtunut.

Niin miedoilla alkoholijuomillahan ei pysty vetää vinttiä pimeäksi. Vai?

Vierailija
158/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sale ilmoittaa nyt ettei Presidentin juhlissa ole alkoa tarjolla ja kaikki puhallutetaan.

Ja kaikille linkut jo eteisessä!

Vierailija
159/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo Marinin bileremmi ei kyllä kestä lähempää tarkastelua, veropetoksia,huumausainetuomioita,pahoinpitelyjä. Eikä siinä kaikki. Tuona samana bileiltana Sanna vietti aikaansa artisti Alman ja Anna siskon kanssa. Molemmat esiintyvät julkisesti sosiaalisessa mediassa kannabiksen kuluttajina. Alman keikkavideoilla näkyy kannabis kyhäilyt pusseineen ja grindereineen, kun taas Annan siskon instassa (ennen kun poisti nuo) oli kuvia kannabiskukinnoista ja käytöstä. Tällaisessako porukassa hän tosiaan nauttii elämästään? Onko tuokaan enää pääministerin arvoille sopivaa. Raati päättää.

Vierailija
160/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ongelma tässä on se, että kuka on se joka saa päättää perustelut? Trollit? Ääriliikkeet?

Tämä mustamaalaus kääntyy lopulta Marinin eduksi, sillä ei porukka jaksa katsoa tuota nillitystä pitkään.

Marin juhli, ja oli selvästi ottanut viinaa, kyllä. Kaikki tajuavat sen.

Kaikki muu on todistamatta. Niin huumeet, kuin sekin ettei hän ollut toimintakunnossa.