Lue keskustelun säännöt.
En saa aikaiseksi mitään kun mies on kotona
Jotenkin aina silloin energiat ihan nollissa, vaikea keskittyä mihinkään. Kun hän ei ole kotona saan tehokkaasti kotitöitä ja muita hoidettua. Jotenkin aloitekykyä, intoa ja energiaa on silloin. Mistä tämä voi johtua?
Kommentit (1007)
Vierailija kirjoitti:
Johtuiskohan tuo siitä, että te naiset olette laiskoja ja vaatii miehen pitämään järjestystä yllä. Kun mies ei ole pitämässä järjestystä yllä, valahdatte sohvalle kännykän ääreen syömään jäätelöä.
No etkö lukenut edes aloitusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, tuttua on ja ei kait tämä mikään kovin harvinainen ilmiö ole. Tiedän montakin jotka sanovat samaa, että vasemman ero tulisi jos joutuisi katselemaan toista tyyliin 24/7 viikkotolkulla.
Ihanaa, mun mies lähtee huomenna työreissuun. Taas. Onneksi käy säännöllisesti ja on poissa lähes viikon 😂
Vierailija kirjoitti:
Ah, aivan ihana aloitus. Kiitos että toit tämän esiin. Mulla on 100% sama ongelma. Voitte kuvitella kun mies on ollut sairaslomalla helmikuusta lähtien kuinka v#ttuuntunut olen jo hetkittäin ollut. Kun en saa mitään tehtyä. Olo on jatkuvasti apaattinen ja väsynyt. En oikein ymmärrä mistä johtuu, mutta olen ymmärtänyt että on aika yleistäkin, omalla äidilläni esimerkiksi ihan sama juttu isän kanssa :D
Onhan ihan selvä että toisen läsnäollessa joutuu rajaamaan tekemisiään jo ihan pelkästään sen toisen viihtyvyyden vuoksi. Ei esimerkiksi huudata radiota tai levittele vaatteita tai rouskuta. Vaikkei tekisi tätä yksinkään, ajatus siitä ettei oikein voi, on väsyttävä.
On hyvä saada paljon yksinoloa.
Vierailija kirjoitti:
Juu, tuttua on ja ei kait tämä mikään kovin harvinainen ilmiö ole. Tiedän montakin jotka sanovat samaa, että vasemman ero tulisi jos joutuisi katselemaan toista tyyliin 24/7 viikkotolkulla.
Ihanaa, mun mies lähtee huomenna työreissuun. Taas. Onneksi käy säännöllisesti ja on poissa lähes viikon 😂
Mielestäni myös on ihanaa kun puoliso lähtee reissuun. On mukava kun tulee vähän ikäväkin. Koronan aikaan oli rasittavaa olla nipussa koko ajan.
sama täällä. en pysty tekemään töitäni, en käyttämään puhelinta, en kuuntelemaan radiota miehen istuessa sohvalla ja katsellessa tv:stä urheilua. hänen tehtävänsä kotona on kuulemma vain teknisten hommien hoitaminen. molemmat eläkkeellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Outoa. Sillon just saa ja sit kun ukko pois saa rauhassa relaxoitua. Oikein ajoitan siivoamisen siihen kun mies kotona näkee kuin raskaan työnraataja olen.
Mitä on rexaloituminen? Uusi sana, jolla ei ole vastaavaa sanaa suomen kielessä? Vai onko kommentin kirjoittanut ulkomaalainen, joka ei ole vielä oppinut sanaa rentoutua? Tai ehkä kommentoijan mielestä on hienoa käyttää englannista väännettyä sanaa, sillä sitten ollaan vähän niin muin enemmän kansainvälisiä, international, you know.
Voi muistan fiiliksen... Silloin joskus. Lopulta aloin ymmärtää, että aviomies arvosteli kaikkea mitä tein, niin ei enää viitsinyt tehdä mitään, eikä uskaltanutkaan. Viimeiset vuodet yhdessäasuessa vietin piilotellen ja vältellen häntä. Käytin kaikki tekosyyt olla pois kotoa, tai " viikkasin pyykkiä" vaatehuoneessa, kun se oli ainoa paikka, minne ei tullut. En voinut esim istua samalle sohvalle, kun ei ollut tilaa, henkisesti. Haukut tuli, jos siivosi, mutta jos teki jotain muuta, sanoi, että siivoaisit edes. Ikinä en osannut olla oikein, ettei tarvitsisi valittaa. Kävin yksin perheasiainkeskuksessa juttelemassa. Ymmärsin, ettei niin voi jatkua.
Lopulta oli pakko lähteä pakoon, ettei tukehdu kokonaan. Surettaa, että siihen piilotteluun kului kuopuksen taaperovuodet. Mutta ehdottomasti oli elämäni paras päätös ottaa ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ah, aivan ihana aloitus. Kiitos että toit tämän esiin. Mulla on 100% sama ongelma. Voitte kuvitella kun mies on ollut sairaslomalla helmikuusta lähtien kuinka v#ttuuntunut olen jo hetkittäin ollut. Kun en saa mitään tehtyä. Olo on jatkuvasti apaattinen ja väsynyt. En oikein ymmärrä mistä johtuu, mutta olen ymmärtänyt että on aika yleistäkin, omalla äidilläni esimerkiksi ihan sama juttu isän kanssa :D
Meilläkin menee sukupolvien ketjussa tämä. Äitini, minä, ja pikkuhiljaa myös oma tyttäreni.
Äitini on ihan helisemässä kun isäni loukkasi itsensä keväällä, ja siitä lähtien on ollut lähinnä kotosalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ah, aivan ihana aloitus. Kiitos että toit tämän esiin. Mulla on 100% sama ongelma. Voitte kuvitella kun mies on ollut sairaslomalla helmikuusta lähtien kuinka v#ttuuntunut olen jo hetkittäin ollut. Kun en saa mitään tehtyä. Olo on jatkuvasti apaattinen ja väsynyt. En oikein ymmärrä mistä johtuu, mutta olen ymmärtänyt että on aika yleistäkin, omalla äidilläni esimerkiksi ihan sama juttu isän kanssa :D
Onhan ihan selvä että toisen läsnäollessa joutuu rajaamaan tekemisiään jo ihan pelkästään sen toisen viihtyvyyden vuoksi. Ei esimerkiksi huudata radiota tai levittele vaatteita tai rouskuta. Vaikkei tekisi tätä yksinkään, ajatus siitä ettei oikein voi, on väsyttävä.
On hyvä saada paljon yksinoloa.
Mua ei tuo niinkään haittaa, kun en huudata muutenkaan, vaan se että minulle saatetaan yhtäkkiä sanoa jotain, ja minun pitäisi kuunnella. En voi siis keskittyä olemaan itsekseni, kun minulle saatetaan koska vain sanoa jotain, kysyä jotain niin että minun oletetaan vastaavan, tai minulta odotetaan kuitenkin jossain vaiheessa jotain, eikä sen tarivtse olla mitään mitä minun odotetaan tekevän, vaan niinkin normaali ja automaattinen asia että kun joku puhuu, niin hän odottaa toisen kuuntelevan, ja jos kysymys kysytään, siihen myös vastaus odotetaan. Jos menen ulos tupakalle, niin paikalla olija odottaa että informoin häntä asiasta enkä vain poistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa. Sillon just saa ja sit kun ukko pois saa rauhassa relaxoitua. Oikein ajoitan siivoamisen siihen kun mies kotona näkee kuin raskaan työnraataja olen.
Mitä on rexaloituminen? Uusi sana, jolla ei ole vastaavaa sanaa suomen kielessä? Vai onko kommentin kirjoittanut ulkomaalainen, joka ei ole vielä oppinut sanaa rentoutua? Tai ehkä kommentoijan mielestä on hienoa käyttää englannista väännettyä sanaa, sillä sitten ollaan vähän niin muin enemmän kansainvälisiä, international, you know.
Eihän kukaan ole kirjoittanut rexaloitumisesta yhtään mitään. Älä viitsi trollata ketjua pilalle itse keksimilläsi jutuilla.
Missä majakassa te olette töissä? Onhan kai ympärillä muita ihmisiä? Majakassa saa olla rauhassa,etenkin kun ne ovat automatisoituja.
On teillä ongelmat...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet miehet ovat niin huomionkipeitä. It´s all about them. NOT!
Jaa. Ymmärrän.
Jotenkin se toinen sitoo energiaa.
Mä en saa aikaiseksi, oli mies kotona tai ri
Myöhään illalla helpointa, kun on rauhallista.
Vinkki: Lepäile päivällä ja toimi, kun talo on hiljainen
.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ajautunut jotenkin homma tuohon samaan jamaan.
Kun oon yksin niin siivoan trhokkaasti koko kämpän, touhuan ja kuntoilen sekä huudatan musaa.
Kun mies on kotona, ei näitä voi tehdä koska "hän häiriintyy". Siis omien sanojensa mukaan.
Joopa joo.
On se kiva kun saa tehdä ja touhuta vain kun on yksin.
Eli minä piilosiivoan ja teen piilomikrotöitä, kotona, aina kun olen vähänkään yksin, eli meis töissä tai kauppareissulla tms.
Järkkyä? Ehkä se muuten on. En ole edes ajatellut asiaa aiemmin.
Mitä tapahtui?
Se on joku alentamisen tunne. Kun toinen vain makaa tai istuu vaikka tietokoneella, niin silloinko sitten palvelijan tavoin puunaa kotia ym? Siitä tulee outo ärsytys ja esto, ei vain voi.
Vierailija kirjoitti:
Mä tiesin jo hyvissä ajoin, etten halua asua kenenkään kanssa, mutta haluan olla jonkun kanssa.
Löysin samoin ajattelevan miehen.
Olemme nyt seurustelleet parikymmentä vuotta. Talojen väli n. 400metriä.
Hyvin menee, ollaan riidattomia ja onnellisia.
Samoin! Olen aikaisemmin ollut avioliitossa ja se kotileikki riitti. Nyt kymmenes vuosi menossa seurustelua uuden kumppanin kanssa ja molemmilla omat kodit. Kotien etäisyys 300 metriä. Viikolla molemmat tekee pääasiassa omia töitään ja juttujaan ja viikonloput ollaan yökylässä toistemme luona.
Ihanaa, rentoa seurustelua ja molemmat hoitaa omat asiansa/kämppänsä. Matkustellaan ja lomaillaan yhdessä, mutta on helppoa myös kutsua omaan kotiin omia ystäviä ja sukulaisia. Toisinaan tehdään yhdessä isompia hommia mm. Ikkunoiden pesut. Ihan huippua, en vaihtaisi tätä mallia pois. Ja ikää on molemmilla jo 50++
Vierailija kirjoitti:
Minun mies haluaa aina lähteä mukaan ihan sama minne olen menossa. On jotekin tosi vaikeaa sanoa että haluan mennä yksin. :/ Ei hänkään ikinä sano minulle että haluaa mennä yksin.
Varsinnkin kun menen luontoon, metsään rannalle, jne niin haluan olla siellä läsnä. Mies jotenkin estää tämän pelkällä olemassaolollaan. Hän osaa olla läsnä vain urheilun ja tv:n kanssa.
Niin samat fiilikset!
Minäkin olen suuri luonnonystävä ja haluan vuoden ympäri sääällä kuin säällä vain kulkea luonnossa hiljaa ja tarkkailla, mitä siellä juuri silloin on meneillään. Kun olen yksin vaikka merenrannalla, näen melkein aina jotain jännää, esim. arkoja eläimiä, lintuja tai spottaan jonkun harvinaisen kasvin.
Vuodesta toiseen, kun sanon että haluan tänään käydä vähän vaeltamassa paikassa X, mies ilmoittaa tulevansa mukaan. Joka kerta sanon, että ei tarvitse, viihdyn mainiosti yksin, mutta hän sanoo että joo joo, hän haluaa kyllä tulla.
Sitten siellä perillä hän marmattaa koko ajan eri asioista. Onpas kylmä, onpas liukasta, kylläpä tuulee, onpas sumuista, onpas kuuma, onpas hyttysiä, onpas hirvikärpäsiä, kohtahan voidaan jo lähteä, eikö meillä ole enempää eväitä, miksi tätä polkua ei ole tasoitettu, onko vielä pitkä matka jne. jne.
Vaelluksen aikana hän puhuu koko ajan minulle jonninjoutavista asioista, juuri niistä mitä haluaisin olla hetken ajattelematta. Oli se niin väärin kun se meidän remonttifirma ei lisännyt sitä toista urakkaa siihen samaan laskuun vaan plääplääplää... Ensi syksyn aikataulu on sitten tosi tiukka, ja meidän auton vuosihuolto lähestyy, voivoi kun merkkihuolto on niin kallis. Sitten kun päästään johonkin eväspaikkaan jossa on kaunis maisema, mies selaa siellä puhelintaan ja poimiskelee sieltä feedistä parhaita paloja minulle, jonka tekisi mieli heittää se koko puhelin jorpakkoon siinä kohtaa. Mitään eläimiä tai lintuja ei hänen kanssaan näe, koska meistä lähtee se jatkuva pälätys. Jos minä näenkin jotain, mies ei ikinä, koska hänellä kestää aina vähintään muutama sekunti nostaa pää puhelimesta.
Puhuttu on, mikään ei muutu. Ainoastaan loukkaantuminen on odotettavissa, kun yritän jälleen kerran selittää mitä oikeasti haluaisin.
Jotenkin niin traagista, kun mies luulee noiden "minun mieliksi" tehtyjen yhteisten retkien lähentävän meitä.
Tuon takia olen sinkku. Elämä on parasta yksin. Mulla on tuollainen olo koko ajan, kun tapailen jotain, eikä se siitä muuksi ole muuttunut.
Just näiden kommenttien takia, sekä omiin vanhempiin verraten, haluan olla yksin.
Ja olen aina hyväntuulinen, koska saan olla kotonani rauhassa ja elää oman näköistä elämää. Työkaverit on jatkuvasti kiukkuisia, koska heillä on perhe-elämä ja oma elämä on jäänyt tuonelaan. Ihmettelevät, miten oon aina hyväntuulinen. Tämä on se salaisuus, koska kotona ei tarvitse ärsyyntyä ja saan olla vapaa, olen aina hyväntuulinen.
Kun ärsyttää toisen tavat, jos mies juo maitoa litratolkulla, vaikka vettä tulisi hanasta. Jos astia tippuu ja siitä kiukutellaan. Jos haluaa mennä yksin lenkille, muttei pääse ja sitten pitää kuunnella miehen autohuolto kallis voivoi -keskusteluja. Kun ei saa imuroida, kun toinen häiriintyy. Kun joutuu herätä toisen herätyskelloon.
En halua elää elämääni koko ajan kompromisseja tehden. Haluan olla vapaa kuin taivaan lintu.
Ah, aivan ihana aloitus. Kiitos että toit tämän esiin. Mulla on 100% sama ongelma. Voitte kuvitella kun mies on ollut sairaslomalla helmikuusta lähtien kuinka v#ttuuntunut olen jo hetkittäin ollut. Kun en saa mitään tehtyä. Olo on jatkuvasti apaattinen ja väsynyt. En oikein ymmärrä mistä johtuu, mutta olen ymmärtänyt että on aika yleistäkin, omalla äidilläni esimerkiksi ihan sama juttu isän kanssa :D