En jaksa enää mieheni masennusta

Se huokailu on ihan kamalaa. Minusta tuntuu, että se on lähinnä huomionhakua tai esittämistä (ei vaikuta huokailevan, kun luulee olevansa yksin tai paikassa, jonne me muut ei kuulla). Ja kun huokailuun ei reagoida empatialla tai kyselemällä mikä kaikki on tänään huonosti, niin tuntuu loukkaantuvan siitä. Ymmärrän, että masentunut haluaa empatiaa ja kuuntelijaa, mutta kun saman jutut pyörii kerrasta toiseen, että miten kaikki on pielessä, niin en vain enää jaksa. Ap

Ok ei voi kuin ihmetellä tätä kylmäsydämisyyttä vastauksissa? Jätä se, jotta sinulla on itselläsi hyvä olla.

Ihmiset ajattelee vain itseään. Entä jos olisit itse se masentunut ja sinut hylättäisiin. Entä jos puolisolle tulisi syöpä, hylätäänkö sekin koska sitten ei ole itsellä enää niin kivaa. Hyi saasta.

Vierailija kirjoitti:

Ok ei voi kuin ihmetellä tätä kylmäsydämisyyttä vastauksissa? Jätä se, jotta sinulla on itselläsi hyvä olla.

Ihmiset ajattelee vain itseään. Entä jos olisit itse se masentunut ja sinut hylättäisiin. Entä jos puolisolle tulisi syöpä, hylätäänkö sekin koska sitten ei ole itsellä enää niin kivaa. Hyi saasta.

Miten minä pystyn häntä auttamaan, jos hänellä on kaikki pielessä? Olen yrittänyt kuunnella, tukea, olla empaattinen, ehdottaa ratkaisuja jne. Mutta kun ei mikään sellainen vaikuta mihinkään. Masennun tässä kohta itsekin tämän negatiivisuuden keskellä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole häpeä hakea keskusteluapua. Tirdätkö edes mikä häntä enitrn masentaa? Ettekö ikinä yhdessä ole asioista kunnolla keskustelleet?

Kyllä muakin alkaisi tympimään, jos kävisin töissä, kaupassa ja suihkun jälkeen vain olisin sohvalla makoilemassa itsesäälissä.

Keskusteluapua kehiin, 30min lenkkeilyä ennen töihin menoa ja työpäivän jälkeen ja koittaa keskittyä positiivisiin juttuihin.

Pitemmän päälle pelkkä negatiivisuus vaikuttaa eniten lapsiin, ja kohta lapset ovat sitten samanlaisia kuin heidän isäkin. Kannattaa varoa ettei oikeesti käy niin. Itse sivusta nähnyt erään miehen lapsi tuli myös masentuneen oloiseksi ja haki sitten huomiota muilta, kun oma isä oli mikä oli.

Ollaan me keskusteltu paljonkin. En tiedä mikä häntä eniten masentaa, kun eniten masentaa kaikki. Kaikki on huonosti ja pielessä. Hän jauhaa samaa tarinaa siitä miten kaikki on huonosti, kaikki hänen elämässä. Alkaen jo jostain nuoruusvuosista. En minä osaa siitä sanoa mikä eniten nyt sitten masentaa. Ap

En tunne häntä, mutta miten se teihin liittyy jos nuoruudessa on ollut jotain sellaista mikä masentaa?

Itse sain aloituksestasi sellaisen käsityksen, että tää hänen masennus juttu alkoi ihan yllättäen eikä teillä keskenään ole ollut ikinä mitään sellaista mikä aiheuttaisi miehelle tuollaista?

Se on todella rankkaa seurata sivusta, tiedän. Ja vaikka moni luulee, että se on vaan helppoa pakata tavarat ja lähteä mutta ei ole siinä kohtaa kun on ala-ikäisiä lapsia.

Koita puhua miehellesi, että hakisi apua ja koittaisi perehtyä niihin arjen positiivisiin juttuihin.

Kerroit, että miehesi käy töissä. Oisko ehkä paikallaan ottaa lomaa, koska tuli sekin mieleen, että oisko uupumusta tai siellä jonkun kanssa riitaa tmv? Joissakin työpaikoissa voi olla huono henki, ja se on todella kuluttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole häpeä hakea keskusteluapua. Tirdätkö edes mikä häntä enitrn masentaa? Ettekö ikinä yhdessä ole asioista kunnolla keskustelleet?

Kyllä muakin alkaisi tympimään, jos kävisin töissä, kaupassa ja suihkun jälkeen vain olisin sohvalla makoilemassa itsesäälissä.

Keskusteluapua kehiin, 30min lenkkeilyä ennen töihin menoa ja työpäivän jälkeen ja koittaa keskittyä positiivisiin juttuihin.

Pitemmän päälle pelkkä negatiivisuus vaikuttaa eniten lapsiin, ja kohta lapset ovat sitten samanlaisia kuin heidän isäkin. Kannattaa varoa ettei oikeesti käy niin. Itse sivusta nähnyt erään miehen lapsi tuli myös masentuneen oloiseksi ja haki sitten huomiota muilta, kun oma isä oli mikä oli.

Ollaan me keskusteltu paljonkin. En tiedä mikä häntä eniten masentaa, kun eniten masentaa kaikki. Kaikki on huonosti ja pielessä. Hän jauhaa samaa tarinaa siitä miten kaikki on huonosti, kaikki hänen elämässä. Alkaen jo jostain nuoruusvuosista. En minä osaa siitä sanoa mikä eniten nyt sitten masentaa. Ap

En tunne häntä, mutta miten se teihin liittyy jos nuoruudessa on ollut jotain sellaista mikä masentaa?

Itse sain aloituksestasi sellaisen käsityksen, että tää hänen masennus juttu alkoi ihan yllättäen eikä teillä keskenään ole ollut ikinä mitään sellaista mikä aiheuttaisi miehelle tuollaista?

Se on todella rankkaa seurata sivusta, tiedän. Ja vaikka moni luulee, että se on vaan helppoa pakata tavarat ja lähteä mutta ei ole siinä kohtaa kun on ala-ikäisiä lapsia.

Koita puhua miehellesi, että hakisi apua ja koittaisi perehtyä niihin arjen positiivisiin juttuihin.

Kerroit, että miehesi käy töissä. Oisko ehkä paikallaan ottaa lomaa, koska tuli sekin mieleen, että oisko uupumusta tai siellä jonkun kanssa riitaa tmv? Joissakin työpaikoissa voi olla huono henki, ja se on todella kuluttavaa.

Masennus alkoi toisen lapsen syntymän jälkeen. Tai alkoi ja alkoi, kai hänellä vähän sitä aina on ollut, mutta piilotti sen minulta. Tai sitten se ei muusta syystä näkynyt ennen lapsia. Mutta masennuspuheissaan usein toistelee kaukana nuoruudessa tapahtuneita asioita, emme siis tunteneet silloin. Mutta yhtä paljon puhuu miten ei työstään tykkää. Ei kyllä tykännyt edellisestä työstään eikä sitä edellisestäkään. Jostain ystävistään puhuu miten niihin liittyy sitä, että kaikki on pielessä ystävien kanssa jne. Puhuu samaa kotiarjestakin. Kaikesta. Ap

Ap, ymmärrän täysin tuskasi. Oma mies on myös masentunut, on siis diagnoosinkin saanut. On lääkitys, on ollut sairaslomalla jo yli puoli vuotta ja käynyt keskustelemassa asioistaan, mutta mitään edistystä en huomaa tapahtuneen. On todella raskasta. Meillä on myös lapsia. Eroa mietin päivittäin, mutta ei sekään helppo ratkaisu ole. Meilläkin mies rypee jossain nuoruuden aikaisissa ongelmissa, kaikki kuulema mennyt aina päin helvettiä lapsesta lähtien :D En aina tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa kun keski-ikäinen mies puhuu noin. Lääkitys vienyt myös seksihalut (ja kyvyt) joten sitäkään puolta tässä suhteessa ei enää ole. V#tuttaa suoraan sanoen katsella tuota itsesääliä ja lahnana makaamista joka päivä.

Aika empaattisia vastauksia täällä? Jos olisi roolit tosin päin niin vastaukset olisi varmaan vähän eri tasoa.

Masentunut akka olisi jo listinyt lapsensa.

Vapauta pärjäämään itsekseen, ei tuo ole lapsillekaan hyvä tilanne. Saapa jotakin oikeaa huokailtavaa.

Vierailija kirjoitti:

Masentunut akka olisi jo listinyt lapsensa.

Sääli ettei sinun äitisi tehnyt ajoissa aborttia.

Ei työssäkäyminen ole mikään kriteeri masennuksen tasolle yksinään. Itselläni on vaikea masennus ja käyn yhä kokopäivätöissä. Lääkärin tulee nähdä elämän kokonaisuus ja toki potilaan on oltava rehellinen.

HSEn adonis kirjoitti:

Aika empaattisia vastauksia täällä? Jos olisi roolit tosin päin niin vastaukset olisi varmaan vähän eri tasoa.

Jos et ole ollut masentuneen puoliso, et pysty ymmärtämään sitä kuinka rankkaa ja turhauttavaa se on. Tämä on anonyymipalsta, jossa parasta on kun saa tuulettaa ajatuksiaan ja purkaa ärsytystä.

Vierailija kirjoitti:

HSEn adonis kirjoitti:

Aika empaattisia vastauksia täällä? Jos olisi roolit tosin päin niin vastaukset olisi varmaan vähän eri tasoa.

Jos et ole ollut masentuneen puoliso, et pysty ymmärtämään sitä kuinka rankkaa ja turhauttavaa se on. Tämä on anonyymipalsta, jossa parasta on kun saa tuulettaa ajatuksiaan ja purkaa ärsytystä.

Luulen että se on sille masentuneelle paljon rankempaa ja turhauttavampaa.

Lievältä masennukselta kuulostaa, koska käy töissä ja hoitaa arkirutiineja. Jospa antaisi miehen pohdiskella eikä puuttuisi/huomioisi niin paljon hänen negatiivisuuttaan. Pahemmaksi voi mennä, jos lievästi masentuneella on tarmokas puoliso, joka rupeaa kontrolloimaan. Noin lievä voi mennä ohitse omia aikojaan. 

Silloin kun vaimo masentu vakavasti, niin olin helisemässä pahasti. Duunit paino päälle ja lapset pieniä. Vaimo ei päässyt sängystä ylös. Soitin sitten leguriin ja kerroin tilanteen. Vaimo pääsi hoitoon ja kirjaimellisesti kannoin hänet sylissä sinne. Sanoin hänelle, että nämä auttavat sinua ja nyt et ajattele mitään muuta kuin itseäsi. Minä hoidan lapset ja duunit ja ihan kaikki. Et ajattele laskuja, et ajattele miten pärjätään, et ajattele mitään negatiivista mikä stressaa tai masentaa. Tullaan katsomaan sinua säännöllisesti jne. Keskityt itseesi ja paranemiseen. Muista, että sulla hyvä koti ja hyvä perhe, joka rakastaa sinua aina ja teen kaikkeni, että tulet kuntoon.

JA niin vaimo tuli kuntoon. Nyt on taas entisensä. Hän sanoi minulle, että oli varma siitä, että en jaksa häntä ja haluan eron, kun on raskas ihminen.

Ei hän ollut raskas, vaikka oli raskasta. Hän oli sairas ja tarvitsi apua. Minä hoidin apua ja sai sitä. Kuka täysjärkinen jättää oman kumppanin, jos aidosti rakastaa. Meidän rakkaus syveni entisestään ja vaimoni on pyytänyt anteeksi epäilyä, että ottaisin eron hänestä, kun oli niin masentunut ja voimaton. Sanoin, että olet minun vaimo ja olet vaimoni syystä. En tarvitse muita enkä muita halua.

Ero voisi herätellä, että onko se menneisyydessä makaaminen sitä mitä hän elämältä haluaa. Tuollainen sairastuttaa ne lapsetkin, kohta teillä on monta masentunutta.

Yksi vakava keskustelu ja viimeinen tilaisuus, ja sitten ero. Miehen on aika aikuistua, ja lakata käyttäytymästä kuin vauva. Kun on perhettä ja vastuita, ei voi heittäytyä huokailemaan ja vätystelmään.

Laita mies terapiaan. Menkää ekalle käynnille yhdessä niin voit kertoa sivullisen mielipiteen kunnosta. Monessa kaupungissa on pa

Hieman outo kommentti, että "lievät oireet lääkärillä", kun niistä lievistä oireista tosiaankin laitetaan jo terapiaan. Lääkärillä tehdään oirekysely ja jos mitään oireita on niin lähtettä laitetaan eteenpäin. Jos todetaan tarvetta lääkitykselle niin se aloitetaan.

Meillä ihan sama tilanne kuin ap:lla. Hankin rakastajan enkä kadu pätkääkään. Tosin rakastaja oli liian korkeamoraalinen eikä halunnut sekaantua minuun varattuun enempää.

Nyt etsinnässä joku paatuneempi tapaus. Ei tuota kiukuttelijaa jaksa katsoa, ellei ole jotain omaa kivaa tiedossa.

Vierailija kirjoitti:

Ei masentuneen kanssa kannata olla. Äitini oli vaikeasti masentunut ja aina lapsena toivoin, että vanhempani eroaisivat. Olisin halunnut elää isän kanssa kaksin.

Minä olen ollut yli 30 vuotta masentunut. Ei tosin minun kanssa kukaan ole ollutkaan, mutta väittäisin että avain tilanteeseen on terapia. Ainakin minut se paransi.

pistä äijä omilleen muuttamaan johonkin yksiöön jos ei tule toimeen hoitakoon sossu koko kompostin. älä uhraa itseäsi ja lapsiasi hänen vuokseen TOTUUS ETEEN NÄLKÄ OPETTAA.