En jaksa enää mieheni masennusta

Vierailija kirjoitti:

Ei ole häpeä hakea keskusteluapua. Tirdätkö edes mikä häntä enitrn masentaa? Ettekö ikinä yhdessä ole asioista kunnolla keskustelleet?

Kyllä muakin alkaisi tympimään, jos kävisin töissä, kaupassa ja suihkun jälkeen vain olisin sohvalla makoilemassa itsesäälissä.

Keskusteluapua kehiin, 30min lenkkeilyä ennen töihin menoa ja työpäivän jälkeen ja koittaa keskittyä positiivisiin juttuihin.

Pitemmän päälle pelkkä negatiivisuus vaikuttaa eniten lapsiin, ja kohta lapset ovat sitten samanlaisia kuin heidän isäkin. Kannattaa varoa ettei oikeesti käy niin. Itse sivusta nähnyt erään miehen lapsi tuli myös masentuneen oloiseksi ja haki sitten huomiota muilta, kun oma isä oli mikä oli.

Ollaan me keskusteltu paljonkin. En tiedä mikä häntä eniten masentaa, kun eniten masentaa kaikki. Kaikki on huonosti ja pielessä. Hän jauhaa samaa tarinaa siitä miten kaikki on huonosti, kaikki hänen elämässä. Alkaen jo jostain nuoruusvuosista. En minä osaa siitä sanoa mikä eniten nyt sitten masentaa. Ap

Niin saako pesää? Minä ainakin alan murjottamaan jos kolmekin viikkoa joutuu olemaan ilman. Teeskennellään vaan et kaikki on hyvin.

Masentunutta ei saa jättää.

T. masentunut

Ei masentunutta välttämättä auta yhtään mikään. Mun äitini oli vuosikymmenet masentunut, vaikka sai terapiaa, isä oli aina tukena ja äiti söi vielä lääkkeitäkin. Mikään ei vaan auttanut. Kyllä sun ap kannattaa lähteä. On se lapsillekin kurjaa, kun on masentunut vanhempi. T. Nro 2

Vierailija kirjoitti:

Ei masentunutta välttämättä auta yhtään mikään. Mun äitini oli vuosikymmenet masentunut, vaikka sai terapiaa, isä oli aina tukena ja äiti söi vielä lääkkeitäkin. Mikään ei vaan auttanut. Kyllä sun ap kannattaa lähteä. On se lapsillekin kurjaa, kun on masentunut vanhempi. T. Nro 2

Nyt kuitenkin olen itse pitämässä seuraa lapsille ja järjestämässä kivaa tekemistä ja kulkemista. Entä eron jälkeen? Lapsetko olisi osan aikaa isällään ja se aika menisi niin, että isä makaa huokaillen sohvalla ja lapset ihmettelee mitä tapahtuu ja joutuisivat olemaan itsekseen vailla huomiota, läsnäoloa ja tekemistä?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei masentuneen kanssa kannata olla. Äitini oli vaikeasti masentunut ja aina lapsena toivoin, että vanhempani eroaisivat. Olisin halunnut elää isän kanssa kaksin.

Et ole empaattinen.

Itsellä oli sama tilanne. Äitini itse uhkaili välillä lähteä. Se olisi ollut kauheaa, sillä minulla olisi ollut sitten huoli, miten pärjää yksin.

Onneksi isäni tuki äitiäni ja tukee vieläkin.

Puolison kuuluu tukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika vaihtaa miestä. Ei kannata pilata omaa ja lasten elämää roikottamalla tuollaista tyyppiä mukana.

Lapsetkin voi masentua erosta johtuen (vaikka se olisi aiheellinen) tai jostain muusta syystä. Taipumus masennukseen on myös perinnöllinen. Erotaanko lapsistakin jos sairastuvat?

Oletko tyhmä? Huoltajat ovat vastuussa alaikäisistä eikä heidän suhteensa ole parisuhde. Tysin eri asia.

Mutta toinen aikuinen täysikäinen ei ole vastuussa toisesta, joka ei kykene olemaan puoliso ja vanhempi. Lapsille on ehdottomasti useimmissa vanhempien mielenterveyden ongelmatilanteissa paras vaihtoehtona vanhempien ero. Niin se vaan on. Eikä kukaan puoliso voi loputtomiin hoitaa ja hoivata toista.

Ylä ja alamäessä on luvattu!

Olen masennusta sairastanut nainen ja minulla on mies, jolla on myös ollut masennuskausia.

Olemme luonteiltamme erilaisia. Itse pyrin aktiivisesti toipumaan masennusjaksoista. Miehelläni on paha tapa jäädä märehtimään kaikkia kokemiaan vastoinkäymisiä, ellei häntä pysäytä ja tuo tähän hetkeen. Pari kertaa on ollut avioero lähellä, koska niin suututtaa hukata elämää pessimistin kanssa. Hän on minulle maailman tärkein ihminen, on ollut jo 20 vuotta. Lupasin ne myötä-ja vastamäet mutta onhan masentunutkin ihminen vastuussa itsestään ja siitä, mitä parisuhteeseen antaa.

Vertaisin masennukseen juuttumisen tuhoisaa vaikutusta siihen, jos kumppani joutuisi onnettomuuteen mutta ei haluaisi kuntouttaa itseään takaisin toimintakykyiseksi, kun fysioterapia on niin ikävää ja kännykän näprääminen kivempaa. Aika moni tekee tämän valinnan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se siitä myötä ja vastamäestä.

Mies ei edes yritä auttaa itseään. Miksi sellaista pitäisi sietää? Vähän eri asia, jos mies hakisi apua.

Tai mitä jos vain päättäisi ettei ole masentunut? Vielä helpompaa!

Vakavasti: Olin jokunen vuosi sitten avioeron jälkeen pahasti masentunut. Ei sitä pään sisäistä sekaisuutta ja tunnetilaa oikein voi edes kuvailla jollekin joka ei ole masentunut. Maailma vain näyttää täysin erilaiselta, ja oletus että masentunut pystyisi tai käsittäisi hakea apua, on täysin mahdoton.

Minut pelasti hyvä työnantaja joka yksi päivä sanoi että sulle on nyt psykoterapeuttiaika varattu, menes juttelemaan sinne, ota lääkitys jos tarjoovat ja pidä pari viikkoa vapaata. Nyt 6v myöhemmin olen onnellisesti uudelleen naimisissa, lapsi, tulotaso tuplattu ja ihana kumppani. 

Jos masentunut pystyisi itseään omasta tahdosta auttamaan, eihän maailmassa olisi masentuneita.

Ei ole ap:n tehtävä yrittää selvittää mikä miestä masentaa. Eikä ole ap:n tehtävä yrittää poistaa sitä masennusta. Ei kukaan jaksa kuunnella tuollaista kaikki on pielessä vuodatusta.

Ei ota mitään vastuuta toipumisestaan, aivan kestämätön tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Ei ota mitään vastuuta toipumisestaan, aivan kestämätön tilanne.

On itse sitä mieltä, että koska pystyy käymään töissä ja töistään selviytyy, niin ei ole niin sairas että erityisemmin toipua pitäisi. Kun puhun hänelle siitä miten minä ja lapset ei enää kestetä tätä negatiivisuutta, niin masentuu pariksi päiväksi sängyn pohjalle sanomisistani. Ap

Käynti psykiatrille ja lääkitys kuntoon.

Näillä sain mieheni takaisin.

Tsemppiä

Terv. Ex masentuneen vaimo

Miehesi itsereflektiokyky näyttää olevan 0 ja tuo on asia jota ei pelkällä lääkityksellä muuteta. Ero tulee yleensä yllätyksenä tuollaisille, ovat pää niin syvällä persiissä ja kiinni omassa tuskassaan etteivät näe tilansa vaikutusta muihin. Henkinen kasvu on jäänyt teini-ikäisen tasolle, ei ehkä edes tunnista tunteitaan. Enkä tarkoita pahalla, mutta kun se vastuu omasta elämästä ja toipumisesta on itsellä.

Älä jätä. Mieti masennusta omalle kohdallesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ota mitään vastuuta toipumisestaan, aivan kestämätön tilanne.

On itse sitä mieltä, että koska pystyy käymään töissä ja töistään selviytyy, niin ei ole niin sairas että erityisemmin toipua pitäisi. Kun puhun hänelle siitä miten minä ja lapset ei enää kestetä tätä negatiivisuutta, niin masentuu pariksi päiväksi sängyn pohjalle sanomisistani. Ap

Niin, tuo on sitä kuuluisaa uhriutumista ja juurikin vastuunpakoilua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkitys kuntoon eli vieppä ukkos lekurille.

Se on ihan sama viekö vai ei, ei tuohon mikään auta. Lääkitys lihottaa miehen ja vie seksihalut ja kyvyn tai loputkin molemmista. Häivy ap vielä kun ehdit eikä lasten elämä ole kokonaan pilalla.

Mahtava ja urhea asenne sinulla.

Miten se avioliitto lupauksessa nyt menikään "niin myötä, kuin vastoinkäymisissä.."

Nykyään ihmisillä ei enää tunnu riittävän epäitsekkyyttä, auttamisenhalua, empatiakykyä ja epämukavuuden sietokykyä.

Heti jos elämä heittää eteen haasteita, ollaan antamassa periksi, etenkin ihmissuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ota mitään vastuuta toipumisestaan, aivan kestämätön tilanne.

On itse sitä mieltä, että koska pystyy käymään töissä ja töistään selviytyy, niin ei ole niin sairas että erityisemmin toipua pitäisi. Kun puhun hänelle siitä miten minä ja lapset ei enää kestetä tätä negatiivisuutta, niin masentuu pariksi päiväksi sängyn pohjalle sanomisistani. Ap

Niin, tuo on sitä kuuluisaa uhriutumista ja juurikin vastuunpakoilua.

Jos lapsia ei olisi, niin ottaisin eron. Mutta nyt joudun miettimään miten pelastaa eron jälkeen lapset tuolta uhriutumiselta ja siltä, että asiat ei kiinnosta ja vain huokailee jossain vetäytyneenä. En tiedä mitä tehdä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkitys kuntoon eli vieppä ukkos lekurille.

Se on ihan sama viekö vai ei, ei tuohon mikään auta. Lääkitys lihottaa miehen ja vie seksihalut ja kyvyn tai loputkin molemmista. Häivy ap vielä kun ehdit eikä lasten elämä ole kokonaan pilalla.

Mahtava ja urhea asenne sinulla.

Miten se avioliitto lupauksessa nyt menikään "niin myötä, kuin vastoinkäymisissä.."

Nykyään ihmisillä ei enää tunnu riittävän epäitsekkyyttä, auttamisenhalua, empatiakykyä ja epämukavuuden sietokykyä.

Heti jos elämä heittää eteen haasteita, ollaan antamassa periksi, etenkin ihmissuhteissa.

Näin on.

Ohjeita : jätä se sika tulee saman tien ja ota uus tilalle??

Niinkuin se vaihtamalla paranisi?!