Terapeuttini sanoi minua tavallisen näköiseksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun hakee hyväksyntää muilta, niin sitä tarttuu joka sanaan. 99% meistä on tavallisen näköisiä, sitten on näitä Kardashianeita ym. joihin vertailemalla itseään menettää vain mielenterveytensä. Tavallisessa ei ole mitään vikaa. Olet kaunis toiselle ja toiselle et, hyväksy itse itsesi niin olet onnellinen.

Kaikki hakee hyväksyntää muilta enemmän tai vähemmän. Halutaan esim että työnantaja ja asiakkaat ja omat lapset tykkää itsestä.

🎶Me ollaan kaikki perseennuolijoita, kun oikein silmin katsotaan. Me ollaan perseennuolijoita elämän, ihan jokainen. 🎶

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tervejärkinen lapsesta asti kauniiksi kehuttu pitää niitä kehuja kiusallisina, usko pois. Toki kauneudellakin voi jotain saavuttaa elämässä. Mutta aivotoiminta on ratkaisevinta pitkällä aikavälillä.

Tämä. Mua on lapsesta asti kehuttu ja se on nimenomaan kiusallista. Nykyään inhoan sitä.

Mitä sitten miltä näytän, sekö tosiaan on ainoa asia mitä musta tulee mieleen sanoa??

Ei ole todellakaan hyvä kehua aina ulkonäköä. Ei se ole mitään muhun liittyvää, vaan geeneihin, jotka satuin saamaan. Kiusallista ja typerää hokea aina jostain ulkonäöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tervejärkinen lapsesta asti kauniiksi kehuttu pitää niitä kehuja kiusallisina, usko pois. Toki kauneudellakin voi jotain saavuttaa elämässä. Mutta aivotoiminta on ratkaisevinta pitkällä aikavälillä.

Tämä. Mua on lapsesta asti kehuttu ja se on nimenomaan kiusallista. Nykyään inhoan sitä.

Mitä sitten miltä näytän, sekö tosiaan on ainoa asia mitä musta tulee mieleen sanoa??

Ei ole todellakaan hyvä kehua aina ulkonäköä. Ei se ole mitään muhun liittyvää, vaan geeneihin, jotka satuin saamaan. Kiusallista ja typerää hokea aina jostain ulkonäöstä.

Kaikki muukin tulee geeneistä, esim lahjakkuus ja äly. Niitä voi toki kehittää, kuten ulkonäköä muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tervejärkinen lapsesta asti kauniiksi kehuttu pitää niitä kehuja kiusallisina, usko pois. Toki kauneudellakin voi jotain saavuttaa elämässä. Mutta aivotoiminta on ratkaisevinta pitkällä aikavälillä.

Tämä. Mua on lapsesta asti kehuttu ja se on nimenomaan kiusallista. Nykyään inhoan sitä.

Mitä sitten miltä näytän, sekö tosiaan on ainoa asia mitä musta tulee mieleen sanoa??

Ei ole todellakaan hyvä kehua aina ulkonäköä. Ei se ole mitään muhun liittyvää, vaan geeneihin, jotka satuin saamaan. Kiusallista ja typerää hokea aina jostain ulkonäöstä.

Voi voi, on sulla ollut rankkaa:D

Lapsille ja nuorille tulisi antaa positiivista palautetta mm. yrittämisestä ja sinnikkyydestä. Ulkonäön ja älyn kehuminen on vanhanaikaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tervejärkinen lapsesta asti kauniiksi kehuttu pitää niitä kehuja kiusallisina, usko pois. Toki kauneudellakin voi jotain saavuttaa elämässä. Mutta aivotoiminta on ratkaisevinta pitkällä aikavälillä.

Tämä. Mua on lapsesta asti kehuttu ja se on nimenomaan kiusallista. Nykyään inhoan sitä.

Mitä sitten miltä näytän, sekö tosiaan on ainoa asia mitä musta tulee mieleen sanoa??

Ei ole todellakaan hyvä kehua aina ulkonäköä. Ei se ole mitään muhun liittyvää, vaan geeneihin, jotka satuin saamaan. Kiusallista ja typerää hokea aina jostain ulkonäöstä.

Voi voi, on sulla ollut rankkaa:D

Ihan turhaa vähättelet, miltä itsestäsi tuntuisi jos aina olisit saanut kuulla hyvää vain siitä miltä näytät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tervejärkinen lapsesta asti kauniiksi kehuttu pitää niitä kehuja kiusallisina, usko pois. Toki kauneudellakin voi jotain saavuttaa elämässä. Mutta aivotoiminta on ratkaisevinta pitkällä aikavälillä.

Tämä. Mua on lapsesta asti kehuttu ja se on nimenomaan kiusallista. Nykyään inhoan sitä.

Mitä sitten miltä näytän, sekö tosiaan on ainoa asia mitä musta tulee mieleen sanoa??

Ei ole todellakaan hyvä kehua aina ulkonäköä. Ei se ole mitään muhun liittyvää, vaan geeneihin, jotka satuin saamaan. Kiusallista ja typerää hokea aina jostain ulkonäöstä.

Kaikki muukin tulee geeneistä, esim lahjakkuus ja äly. Niitä voi toki kehittää, kuten ulkonäköä muuttaa.

Ap:llä on tullut huono itsetunto geeneistä.

Mun mielestä terapeutti mokasi tosi raskaasti kommentoidessaan sun ulkonäköä. Etenkin, kun tiesi sun kärsivän huonosta itsetunnosta. Monesti silloin tarttuu jokaiseen arvostelevaan sanaan ja ne jäävät painamaan mieltä. Aivan kuin hän olisi tahtonut lannistaa sinut jollain tavalla. Mulla on hieman samantyyppinen kokemus terapeutista. Minut bongattiin noin 20-vuotiaana työhön, joka oli erittäin hyvinpalkattu, mutta täysin mun ulkonäön varassa. Kun hehkutin sitä terapeutilleni, jonka luona kävin erittäin traumaattisten elämänkokemusten takia, hän lyttäsi asian ihan täysin. Hänen mielestään mun oli väärin ansaita ulkonäölläni, minkä jälkeen hän luetteli pitkän listan minusta löytämiänsä vikoja. Pidin kuitenkin pääni ja se oli mun elämän yksi parhaimmista ratkaisuista. Mun uskon terapiaan tuo kokemus kuitenkin rapautti ihan täysin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa nyt valitettavasti siltä, että menet niin sanotusti ego edellä. Rakennat itsetuntoasi ulkoisten juttujen varaan, kun terapiassa olisi tarkoitus tehdä päinvastoin. Saada terve itsetunto, eikä egoon ja ihailuun liittyvää pinnallista, kestämätöntä itsetuntoa.

Jos saat jostakin käsiisi erään psykoanalyytikkonaisen kirjan Täydellinen nainen, lue se. Se kirja muutti omaa elämääni paljon. Kun annoin itselleni luvan olla tavallinen ja riittävä, hävisi huomattava osa paineista ja epävarmuudesta. Se ei kuitenkaan suoraan tarkoita, että olisin tavallisen näköinen. Mun ongelma on se, että olen aina ollut kaunis ja tosi suosittu, mutta en ole koskaan itse tajunnut kumpaakaan niistä. Siihen ei myöskään auttanut itsen ulkopuolelta "merkkien" etsiminen, vaan se, että käännyin niin sanotusti sisään päin ja hyväksyin itse itseni. Tutustuin itseeni ja peilikuvaani uusin silmin. Ehkä sinäkin hyötyisit siitä? Toki se ei poissulje sitä, että voit silti käydä ulkona jne. Mutta ei ole järkeä rakentaa itsetuntoa sen varaan.

Tsemppiä.

Varmasti totta ja kiitos kirjavinkistä.

Luulen, että jokainen meistä tarvitsee kuitenkin myös sitä ulkoapäin tulevaa positiivista palautetta ja jopa ihailua. Minä en ole koskaan saanut sitä vanhemmilta, edes silloin pikkulapsiaikana. Nyt kun olen aikuisena seurannut vierestä muutaman lapsen kasvua, niin kyllähän heitä kovasti kehutaan ja varsinkin tyttöjä sanotaan nätiksi/kauniiksi/prinsessaksi. Minä olen jäänyt täysin vaille sellaista kotona.

AP

Minua ei kehuttu ja suorastaan haukuttiin ja vähäteltiin. Syvällä sisimmässäni olen yhä sitä mieltä, että olen aivan p rseestä mutta en enää terapian myötä vaivaa päätäni sillä saati millään muullakaan. Negatiivisen palautteen kohdalla mielessä käy ajatus omasta p skuudestani mutta annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kommentoimatta ja takertumatta. Kehujen kohdalla sanon kiitos ja annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Miettimisen sijaan keskityn tekemään eikä enää kiinnosta muiden mielipiteet eikä omakaan mielipide itsestäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tuosta lannistut, käy vielä 10 v terapiassa.

Luitko ja varsinkin ymmärsitkö aloituksen?

Ihminen, jota on aina lähinnä moitittu kuulee vain lisää arvostelua.

Vika ei ole hänessä, vaan niissä arvostelijoissa.

Lienet sitä sukupolvea, joka ei empatiaa osaa osoittaa ja kaikki kuitataan töksäyttelyllä.

Säälittävää.

Eihän terapeutti millään lailla arvostellut ap:n ulkonäköä vaan sanoi että ap on tavallisen (=normaalin) näköinen, mutta ap olisi halunnut että terapeutti olisi KEHUNUT häntä. Olisiko terapeutin pitänyt väittää, että ap on harvinaisen upea kaunotar, joka on niin yliluonnollisen kaunis että voittaisi Miss Universum kisat tai jokainen vastaantuleva mies + Dubain kruununprinssi tekisivät mitä tahansa saadakseen ap:n puolisokseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tuosta lannistut, käy vielä 10 v terapiassa.

Luitko ja varsinkin ymmärsitkö aloituksen?

Ihminen, jota on aina lähinnä moitittu kuulee vain lisää arvostelua.

Vika ei ole hänessä, vaan niissä arvostelijoissa.

Lienet sitä sukupolvea, joka ei empatiaa osaa osoittaa ja kaikki kuitataan töksäyttelyllä.

Säälittävää.

Eihän terapeutti millään lailla arvostellut ap:n ulkonäköä vaan sanoi että ap on tavallisen (=normaalin) näköinen, mutta ap olisi halunnut että terapeutti olisi KEHUNUT häntä. Olisiko terapeutin pitänyt väittää, että ap on harvinaisen upea kaunotar, joka on niin yliluonnollisen kaunis että voittaisi Miss Universum kisat tai jokainen vastaantuleva mies + Dubain kruununprinssi tekisivät mitä tahansa saadakseen ap:n puolisokseen?

Terapeutin olisi kuulunut sivuuttaa aihe, eikä alkaa arvioimaan asiakkaansa ulkonäköä puoleen eikä toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä terapeutti mokasi tosi raskaasti kommentoidessaan sun ulkonäköä. Etenkin, kun tiesi sun kärsivän huonosta itsetunnosta. Monesti silloin tarttuu jokaiseen arvostelevaan sanaan ja ne jäävät painamaan mieltä. Aivan kuin hän olisi tahtonut lannistaa sinut jollain tavalla. Mulla on hieman samantyyppinen kokemus terapeutista. Minut bongattiin noin 20-vuotiaana työhön, joka oli erittäin hyvinpalkattu, mutta täysin mun ulkonäön varassa. Kun hehkutin sitä terapeutilleni, jonka luona kävin erittäin traumaattisten elämänkokemusten takia, hän lyttäsi asian ihan täysin. Hänen mielestään mun oli väärin ansaita ulkonäölläni, minkä jälkeen hän luetteli pitkän listan minusta löytämiänsä vikoja. Pidin kuitenkin pääni ja se oli mun elämän yksi parhaimmista ratkaisuista. Mun uskon terapiaan tuo kokemus kuitenkin rapautti ihan täysin.

Mä olen miettinyt sitä että vaikka se oli ajattelematon möläytys niin on jollain lailla kateellinen... mutta aika erikoista tosiaan että ammatikseen toisen henkistä puolta auttava sanoo noin, luulisi itseäänkin hävettävän.

No mä jouduin terapeutin kanssa outoon välikäteen, vänkäsi minulle vastaan etten ole oikeutettu Kelan tukeen... Ihan korotti ääntään minulle. No otin asiasta selvää ja oikeassa olin! En enää hänen luonaan käynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa nyt valitettavasti siltä, että menet niin sanotusti ego edellä. Rakennat itsetuntoasi ulkoisten juttujen varaan, kun terapiassa olisi tarkoitus tehdä päinvastoin. Saada terve itsetunto, eikä egoon ja ihailuun liittyvää pinnallista, kestämätöntä itsetuntoa.

Jos saat jostakin käsiisi erään psykoanalyytikkonaisen kirjan Täydellinen nainen, lue se. Se kirja muutti omaa elämääni paljon. Kun annoin itselleni luvan olla tavallinen ja riittävä, hävisi huomattava osa paineista ja epävarmuudesta. Se ei kuitenkaan suoraan tarkoita, että olisin tavallisen näköinen. Mun ongelma on se, että olen aina ollut kaunis ja tosi suosittu, mutta en ole koskaan itse tajunnut kumpaakaan niistä. Siihen ei myöskään auttanut itsen ulkopuolelta "merkkien" etsiminen, vaan se, että käännyin niin sanotusti sisään päin ja hyväksyin itse itseni. Tutustuin itseeni ja peilikuvaani uusin silmin. Ehkä sinäkin hyötyisit siitä? Toki se ei poissulje sitä, että voit silti käydä ulkona jne. Mutta ei ole järkeä rakentaa itsetuntoa sen varaan.

Tsemppiä.

Tuohon lihavoituus on pakko sanoa, että on kaksi eri asiaa ja kaksi eri polkua olla kaunis tajuamatta sitä ja hyväksyä ettei ole kaunis. En tiedä kumpaan kategoriaan ap kuuluu.

Liittyen tuohon keskustelun juonteeseen, että pitäisikö lasten ja nuorten ulkonäköä kommentoida mitenkään - minä kyllä huomasin teininä sen, että olin se, jonka ulkonäköä ei ikinä edes ohimennen kehuttu. Korostettiin kyllä, miten älykäs ja lahjakas olen, kuinka hauska, mukava - ihan mitä tahansa mutta ei koskaan nätti. Jos minusta piti keksiä kehumista, kukaan ei koskaan vahingossakaan sanonut vaikka "sulla on kauniit silmät" vaan "sulla on mahtava huumorintaju". Jos kysyin miltä näytän, kehu kohdistui aina johonkin muuhun kuin minuun: "todella tyylikäs mekko", ei ikinä "näytät hyvältä". Omalta äidiltäkin kuulin totuuden "kehun" muodossa: "onneksi susta ei tullut kaunis vaan älykäs". Kun tämän kuuli äidiltä, joka oli aina itse ollut kaunotar, se tuntui iskuna vasten kasvoja.

Tämän ketjun mukaan minusta pitäisi olla kasvanut ihminen, jonka terve itsetunto perustuu niihin hyviin ominaisuuksiin, joita minulla oikeasti on. Ulkonäöllä ei pitäisi minulle olla mitään merkitystä, koska sitä ei koskaan korostettu.

Käytännössä minusta kasvoi älyni suhteen ylimielinen ihminen, jolla oli kuitenkin oman fyysisen olemuksensa suhteen niin huono itsetunto, että olisin halunnut olla täysin näkymätön. En oikeastaan kokenut olevani fyysinen ihminen ollenkaan. En halunnut kenenkään katsovan minua, ja olen välttänyt valokuvissa esiintymistä viimeiset 20 vuotta. En ole tietenkään seurustellut koskaan; en ole ikinä edes koskenut vastakkaisen sukupuolen edustajan käteen, ellei tietysti omia sukulaisia lasketa. Loppujen lopuksi en enää edes nähnyt peilissä itseäni. Tai siis näin, mutten ymmärtänyt näkemääni. Näin kasvonpiirteet jotenkin erillisinä enkä kokonaisuutena ollenkaan. Se oli todella hämmentävä kokemus; olen ymmärtänyt, että se voi olla oire dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä.

Samalla minusta kasvoi todella pinnallinen ihminen siinä mielessä, että olen aina ihastellut ja kadehtinut kauniita ihmisiä enemmän kuin muilla tavoin lahjakkaita. Ylimielisesti ajattelen, että minkä tahansa muun taidon voisun oppia, joten mitäs niitä kadehtimaan; mutta tätä en. Ulkonäöstä tuli minulle jokin sellainen passi eliittikerhoon, johon en ikinä pääsisi.

Enkä edelleenkään tiedä, kuinka ruma oikeasti olen. Sen vain tiedän, että tämä siitä seurasi, kun ulkonäköni jätettiin korostetusti täysin kehumatta. Ei nuori ihminen ole tyhmä, vaan huomaa kyllä, mikä jätetään mainitsematta.

Et nyt huomannut sitä todellista ongelmaa; muiden ulkonäköä kehuttiin. Se kehuminen teki teidät eriarvoisiksi. Eli ulkonäön kehuminen on ongelma, monellakin tavalla.

No miten ihmeessä estät, ettei maailmassa kehuttaisi kauniita ihmisiä kauniiksi? Nykypäivän somemaailmassa se korostuu vain entisestään. Ei sitä karkuun pääse.

Enkä oikein tiedä, miten tätä voisi korjatakaan. Pointtini vain on, että teinille sen korostaminen, että hänessä on kaikkia muita tosi hyviä puolia kuin ulkonäkö, kuulostaa vain siltä, että "olet ruma".

Tässä tullaan yhtälailla lapsen/nuoren aliarvioimisen äärelle. Jos "rumaa" nuorta kehutaan kauniiksi, ihanko oikeasti kuvittelet, että se nuori ei sitä valheeksi tajua niin kauan kuin on nuo vahingolliset nykyiset ulkonäköihanteet? Ei pitänyt aliarvioida lapsia ja nuoria, mutta teit sitä nyt itsekin.

Ei ole tarkoitukseni aliarvioida nuoria eikä suinkaan yleistää. Mutta tuo oli minun kokemukseni. En ollut mikään pinnallinen pissis teininä, vaan lukutoukka nörtti, ja silti olisin mieluusti ollut nätti. En tietysti olisi kaivannut mitään yliampuvaa ylistystäkään, se olisi ollut pelkästään noloa ja tietysti epäuskottavaa. Mutta en ole ikinä tavannut ketään ihmistä, jonka ulkonäössä ei olisi mitään kehuttavaa, joten siksi minua vähän hämmästytti, ettei minussa ilmeisesti sitten mitään sellaista ollut.

Kuten sanoin, ei minulla ole mitään ratkaisuja ehdotettavana. En vain ollut samaa mieltä ketjussa aiemmin olleesta ehdotuksesta, että kehukaa lapsissanne kaikkea muuta mutta älkää ulkonäköä. Minun kokemukseni ainakin oli, että tuollainen murtaa itsetunnon ulkonäön suhteen. Tuntuu oikeasti aika pahalta tietää, että edes oma äiti ei näe minussa mitään nättiä, kun tuntui siltä että kaikkien muiden äidit aina pitivät tavallisenkin näköisiä tyttäriään suurina kaunottarina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tuosta lannistut, käy vielä 10 v terapiassa.

Luitko ja varsinkin ymmärsitkö aloituksen?

Ihminen, jota on aina lähinnä moitittu kuulee vain lisää arvostelua.

Vika ei ole hänessä, vaan niissä arvostelijoissa.

Lienet sitä sukupolvea, joka ei empatiaa osaa osoittaa ja kaikki kuitataan töksäyttelyllä.

Säälittävää.

Eihän terapeutti millään lailla arvostellut ap:n ulkonäköä vaan sanoi että ap on tavallisen (=normaalin) näköinen, mutta ap olisi halunnut että terapeutti olisi KEHUNUT häntä. Olisiko terapeutin pitänyt väittää, että ap on harvinaisen upea kaunotar, joka on niin yliluonnollisen kaunis että voittaisi Miss Universum kisat tai jokainen vastaantuleva mies + Dubain kruununprinssi tekisivät mitä tahansa saadakseen ap:n puolisokseen?

Ehkä ongelma on kuitenkin siinä, että TAVALLISEN näköistä ei yleensä pidetä ihan samana kuin NORMAALIN näköistä, vaikka terapeutti epäilemättä sitä tarkoittikin. Itse ainakin olen kuullut tavallisen näköisellä tarkoitettavan sellaista keskinkertaisen tylsännäköistä peruspirkkoa/perusperttiä, joka ei ole oikein minkään näköinen eli ei ainakaan kaunis.

Sanavalintojen kanssa kannattaa olla tarkkana.

Todella outoa, ei minun ulkonäköäni kukaan kommentoinut lapsena. Laihaksi saatettiin mainita ja äiti kritisoi. Ulkomailla joku huomioi vaaleat hiukset. En mitenkään koe, että aikuisiällä pitäisi saada vaikka terapeutilta kehuja ulkonäöstä. Miksei älystä tai osaamisesta?

Joku toinen keskustelussa kehui saaneensa työn ulkonäöllä ja kertoi terapeutille. Jos ulkomuoto oli tärkein kriteeri, ikävää terapeutilta sanoa mitään, mutta hän on varmaan saanut työtä koulutuksella. Voi ulkonäöllä kyllä olla monilla aloilla merkitystä palkatuksi tulemisessa.

Jokainen voi ryhtyä uudeksi somestaraksi, vaalentaa ja pidentää hiukset, lisätä meikkiä ja huulitäytteitä. Voi dubain prinssi kiinnostua.

Piiu_li kirjoitti:

Jatkokommentti AP:lta:

En tosiaan ole mikään miss suomi ja tiedän sen, eli siinä mielessä tuo kommentti oli ihan totuudenmukainen. Mutta eikö terapeutin tehtävä ole juuri kannustaa ja auttaa siinä itsetunnon kohottamisessa, vaikka vähän kehumalla tai edes myötäilemällä omia positiivisia ajatuksia itsestäni? Miksi piti sanoa tavallisen näköiseksi...

Olisit kysynyt mitä tarkoitat (tavallisella)? Voit palata tähän myös seuraavalla tapaamiskerralla tyyliin:"...jäin miettimään kun kommentoit ulkonäköäni tavalliseksi..." tms. Kysymällähän se selviää, jos se jäi vaivaamaan. Oma kokemukseni tavallisuudesta on, että se on turvallista. Erityisen huomiota herättävä tavalla tai toisella saa usein kimppuunsa kaikenmaailman hörhöjä, sekopäitä ja hännystelijöitä, se on nähty, joten ole iloinen jos et ole poikkeama Gaussin käyrällä suuntaan etkä toiseen.

Terapeutitkin ovat vain ihmisiä.

50 v nainen ei välttämättä vielä pysty antamaan periksi ja myöntämään, että 23 v on hyvännäköinen.

Vaihda terapeuttia, jos on pakko käydä.

Ne miehet ovat oikeassa :)

Tavallinen nuori ihminen ON hyvännäköinen, se on ihan oletusasetus. Keski-ikäisenä täti-ihmisenä arvelisin terapeuttisi tarkoittaneen tätä.

Ei ollut kivasti sanottu. Kysy häneltä ensi kerralla, että mitäs tavallisen näköiselle terapeutille kuuluu?