Voiko tyttö harrastaa taitoluistelua/tanssia/voimistelua ja säilyttää terveen suhteen ruokaan
Kommentit (28)
Tanssia voi ainakin. Tanssijoita on eri kokoisia ja tanssiminen on terveellistä ja erittäin hyvä liikuntamuoto.
Mun tyttärellä takana 11 vuotta balettia. Normaali ruokasuhde. Syö monipuolisesti ja reippaasti, pääosin sitä mitä on tarjolla. Välillä herkuttelee, juo limsaa, syö jäätelöä jne. Painosta ei ole puhuttu kenellekään mitään, lähinnä muistutellaan, että syövät riittävästi ja riittävän monipuolisesti, jotta keho saa rakennusaineita palautumiseen ja kehittymiseen. Leireillä ja reissussa herkuttelu on täysin sallittua. Ryhmässä on eri näköisiä ja eri kokoisia tanssijoita, saavat kaikki olla sellaisia kuin ovat. Toki vuosien treeni näkyy kaikissa, mutta kukaan ei ole mitenkään erityisen laiha.
Kokeilimme myös luistelua. Ensimmäiset kuntotestit pidettiin 5-vuotiaana. Halloweenjuhliin neuvottiin tuomaan vain terveellisiä välipaloja (lähinnä hedelmiä ja kasvistikkuja). Olen iloinen ja kiitollinen, että tyttäreni valitsi baletin.
Riski on melkoinen joten en suosittele.
Alle kouluikäiselle kummitytölle pidettiin jumppaseuran puolesta ravinto-opastusta. Lajina oli joukkuevoimistelu.
Oma kaverini harrasti opiskeluaikana taitoluistelua ja hän kertoi että jo muutaman kilon ylipaino vaikeuttaa liikkeitä.
Eli en usko että kovin vapaasti voi syödä.
Miksi pitää edes harrastaa noita, kun ei kai niissä ole samallalailla hauskaa, kuten vaikka jalkapallossa ym. joukkuepeleissä?
Jotkut tanssilajit voivat olla ihan ok, mutta pääsääntöisesti mainitsemasi lajit ovat sellaisia, joihin ei tyttöä kannata lykätä. Juuri epäterveen syömiset ja vääristyneen kehonkuvan vuoksi. Vaikuttaa haitallisesti koko loppuelämän, haluatko ottaa riskin?
Vierailija kirjoitti:
Tanssia voi ainakin. Tanssijoita on eri kokoisia ja tanssiminen on terveellistä ja erittäin hyvä liikuntamuoto.
Riippuu tanssilajista. Baletti ja kilpatanssi ovat todella ulkonäkö keskeisiä lajeja ja varsinkin pitemmälle vietynä aiheuttavat kohtuuttomia ulkonäkö paineita . Myös asioista ,joille ei voi mitään esim vartalon mittasuhteista.
Baletin harrastus on eri asia kuin ammattiin tähtäävä. Toivottavasti harrastajia ei kohdella kuin ballerinoja. Se meno on armotonta. Minulle jäi tosi karmeita muistoja teinivuosilta 80-luvulta, sellaisia, joista nykyisin nousisi iso haloo.
Street ja show dance on hyvä harrastus. Siinä saa olla oma itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma kaverini harrasti opiskeluaikana taitoluistelua ja hän kertoi että jo muutaman kilon ylipaino vaikeuttaa liikkeitä.
Eli en usko että kovin vapaasti voi syödä.Kyllä sietääkin tehdä jotain jos on ylipainoinen. Se on vakava asia.
Tässähän puhutaan siitä, että on painoa kilo pari anoreksian rajan yläpuolella. Ei oikeasta ylipainosta.
"Voiko tyttö harrastaa taitoluistelua/tanssia/voimistelua ja säilyttää terveen suhteen ruokaan"?
Riippuu siitä voiko etäsuhdetta kutsua terveeksi.
Hyvä kysymys! Aloitin juuri aikuisbaletin ja mietin, että onneksi aloitin sen vasta nyt kypsällä iällä ja tässä ns. kehopositiivisuuden ajan hengessä. Nuorempana olisin varmasti haksahtanut siihen hoikkuuden tavoitteluun, kun olen äärimmäisyyksiin taipuvainen ja menneisyydessä on ollut myöskin syömishäiriöön viittaavaa oireilua (ei mitään pitkäkestoista eikä sellaista, että olisin tullut oikeasti sairaaksi). Olen kyllä ihan normaalipainoinen ja hoikka nytkin ja kyllä se on tässä lajissa eduksi, esteettinen laji kun on. Varmasti kokisin ryhmäpainetta olla vielä hoikempi jos en olisi päässyt omissa ajatuksissani kehoni rakastamiseen terveillä tavoilla ja edennyt siihen pisteeseen, missä hyväksyn normaalit naiskehon ajoittaiset pömpötykset ja turvotukset sekä sun muut tavalliseen elämään kuuluvat kausittaiset vaihtelut ulkonäköön liittyen. Myös se auttaa, että tässä maailmanajassa naisen ei tarvitse olla enää pelkästään hoikka, vaan vahvuutta arvostetaan myös ja lihakset saavat ihan reilustikin näkyä. Mielestäni näistä asioista kannattaa kyllä keskustella aloituksessa mainittuja lajeja harrastavien nuorukaisten kanssa.
Riippuu lajista. Telinevoimistelu ja teamgym vaativat niin paljon voimaa ja massaa, että pitää syödä kunnolla. Sen sijaan joukkuevoimistelu ja rytminen korostavat estetiikkaa ja hoikkuus on tärkeää, jotta lajissa voi pärjätä.
Mutta lajivalinta kannattaa tehdä enemmän sen suhteen mikä lasta eniten kiinnostaa. Maailma on täynnä riskejä, anoreksiaan voi sairastua ilman harrastuksiakin.
Riippuu täysin itse valmentajasta, ainakin taitoluistelussa. Jotkut valmentajista elää vielä 30 vuotta jäljessä nykyaikaa, ja toiset ymmärtää että vahva ja kestävä luistelija syö hyvin ja monipuolisesti.
Meillä seurassa kukaan ei puhu omasta tai toisten painosta, ja ainoa ruokaan liittyvä keskustelu on aina se, että varmistamme että jokainen luistelija muistaa syödä tarpeeksi ja monipuolisesti. Luistelijoilla on hyvä yhteishenki eikä olla kohdattu onneksi mitään ongelmia syömisen tai ulkonäön suhteen.
Emme halua aliravittuja langanlaihoja luistelijoita, vaan tarvitsemme hyvää lihaskuntoa ja kestävyyttä sopivassa suhteessa.
Tyttäreni joukkuevoimistelujoukkueessa ei ainakaan ole ollut mitään ongelmia. Kisoissa huomaan, että monissa joukkueissa on myös isokokoisempia voimistelijoita, ei ongelmia. Ihan ovat mitaleille päässeet.
Tytön joukkueessa ei ole ollut mitään puhetta ruuasta. Ei yhtikäs mitään. Eikun sori, sanottiin, että kisaevääksi ei kannata ottaa esim. karkkia, vana mielummin vaikka voileipiä tai karjalanpiirakoita, ym. Ihan sama neuvo, kun annan opettajana omalle luokalleni, jos mennään pienelle eväsretkelle.
Oltiin tässä kesällä yhdessä urheiluopistossa käymässä. Siellä oli joukkuevoimistelijoiden leiri samaan aikaan.
Lounasravintolassa oli oma linja näille voimistelijoille, kun kaikki muut urheilijat ottivat eri linjalta ruuat. Aika karua katsoa, kun 10-15 vuotiaat söi niin kevyesti.
En siis itse laittaisi joukkuevoimisteluun lastani. Sen sijaan tanssit tms ovat ihan terveellisiä lajeja.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu täysin itse valmentajasta, ainakin taitoluistelussa. Jotkut valmentajista elää vielä 30 vuotta jäljessä nykyaikaa, ja toiset ymmärtää että vahva ja kestävä luistelija syö hyvin ja monipuolisesti.
Meillä seurassa kukaan ei puhu omasta tai toisten painosta, ja ainoa ruokaan liittyvä keskustelu on aina se, että varmistamme että jokainen luistelija muistaa syödä tarpeeksi ja monipuolisesti. Luistelijoilla on hyvä yhteishenki eikä olla kohdattu onneksi mitään ongelmia syömisen tai ulkonäön suhteen.
Emme halua aliravittuja langanlaihoja luistelijoita, vaan tarvitsemme hyvää lihaskuntoa ja kestävyyttä sopivassa suhteessa.
Ja haluan vielä tähän lisätä, että mikäli jossain seurassa vanhemmat huomaa valmentajan toimivan painon ja ruokailun suhteen väärällä tavalla ja kannustavan luistelijoita väärään malliin, ottakaa ehdottomasti yhteyttä suomen taitoluisteluliittoon. Liittoo yrittää kitkeä pois vanhat käyttäytymismallit, mutta asia ei korjaannu ellei asiaan pääse puuttumaan ja jos ongelmia ei tuoda esille.
Itse en valmentajana halua kohdata vanhemmilta pelkoa lajiin, vaan sen ikävän vanhan maineen vuoksi.
Tosi hyvä kysymys. En laittaisi omaa lasta noihin.