Oikeastiko osa ei laita pikkukoululaisiaan lainkaan iltapäivätoimintaan?

Koulupäivän jälkeen, ollessani n. 8-9 vuotias hoidin yleensä pikkusisartani, joka on seitsemän vuotta nuorempi. Äitini oli puhelinkeskuksessa töissä, joten jos oli jotain ongelmia, nostin vain luurin ja kysyin neuvoa. Isäni oli poliisi. Vein sisartani pihalle, syötin hänelle äidin jättämät välipalat jne. Joskus mummoni tuli meille muutamiksi viikoiksi; hänestä oli tietysti paljon apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatus mennyt jo pahasti pieleen, jos pikkukoululainen vaan pelaa.

Ei, vaan kasvatus menee pahasti pieleen kun pikkukoululainen jätetään yksin pelaamaan iltapäiväksi.

Siinä on jo ryssitty ihan huolella, jos _pikkukoululainen_ vain pelaa yksin ollessaan.

Eri asia joku teini-ikäinen tyyppi jota vaikka vähän masentaa, mutta pikkukoululainen on vielä tosi pieni ja sillä tavalla utelias maailmaa kohtaan, etten tiedä mitä pitää tapahtua, jos se uteliaisuus ja leikkisyys on lapsesta jo tuossa vaiheessa kuollllut?

Ja pelaa vaan, on ruutujen ääressä.

Todella huonon kasvatuksen tulos.

Oon kyllä vähän eri mieltä tästä. Vaikka lapsi on utelias, pelit ovat koukuttavia, eikä niiden koukuttavuus liity kasvatukseen. Jos me vanhemmat emme kontrolloisi lastemme pelaamista, he kyllä pelaisivat paljon, ihan hyvin voisi mennä iltapäivä pelatessa salaa. Etenkin vanhempi lapsi pelaisi tosi paljon, jos saisi. Ei lapsella ole sellaista elämänhallintaa, että hän pystyisi arvioimaan kokonaisvaltaisesti omaa hyvinvointiaan.

Ehkä lapsenne ei vaan ole kovin älykäs sitten, jos ei oikeasti halua tehdä mitään muuta kuin pelata ruudun ääressä, ellei aikuiset kontrolloi sitä?

Tai joku erityisen addiktoituva persoona jo pienenä?

Paljon pelaavillakin yleensä kiinnostaa muukin kuin pelaaminen, esim. fantasia-roolileikit, legot, lukeminen, piirtäminen, pienoismallit.

Musta taas tuntuu siltä, että sen sijaan, että haluat keskustella asiasta, haluatkin dissata jonkun sulle tuntemattoman ihmisen lasta. En arvosta. En myöskään sanonut, ettei lapsiani kiinnostaisi mitkään muut asiat kuin pelaaminen. Osaatko selittää, mistä keksit tuon, ettei kiinnostaisi? Yksinkertaisesti puhuin siitä, että pelit on suunniteltukin koukuttaviksi – luulisi, että aikana, jolloin lasten ja nuorten pelaamisesta puhutaan paljon, tämä kuuluisi jo yleistietoihin – ja toisaalta lasten itsesäätely ei ole vielä kovin kummoista. 

No tässähän oli kyse siitä, kun lapsi vain pelaa, joten tietysti puhuin lapsista joita ei kiinnosta mikään muu kuin pelaaminen.

Täällä on osa porukasta kirjoittanut, että heidän lapsensa vain pelaavat, jos ei ole aikuinen vahtimassa ja rajoittamassa.

Siitä voisi päätellä, ettei mikään muu kiinnosta.

Vaikuttaa siltä, ettei kaikki vanhemmat halua ottaa vastuuta tästä, vaan sysäävät syyn pelien niskoille.

Kun ne on niin koukuttavia jne.

Minä en kirjoittanut, että lapsi vain pelaa. Minä kirjoitin, että lapset pelaisivat paljon, jos emme kontrolloisi pelaamista. Suosittelen, että oikeasti mietit, mitä se toinen ihminen kirjoittikaan ennen kuin vastaat. Ja mitä keskustelua tuollainen "ehkä lapsenne ei ole kovin älykäs" mielestäsi on? Onko se mielestäsi älykästä keskustelua? 

En tiedä, mitä peliajan rajoittaminen sitten on, jos ei vastuun ottamista. Meillä pelaamista rajoitetaan ja lapset tekevät paljon muutakin. Lukevat paljon, leikkivät, piirtävät, askartelevat. 

Kirjoitit, että voisivat hyvin pelata koko iltapäivän.

Et tarkentanut oliko kyse jokaisesta iltapäivästä vai joskus tapahtuvasta asiasta, mutta jos jälkimmäistä, niin mikä ongelma?

Edelleen kyse oli (pienistä) lapsista jotka _vain_ pelaavat ja siitä miten sellaisten lasten kasvatus on mennyt pieleen, joten miksi tulet selittämään lapsista jotka tekevät muutakin ja joita kiinnostaa muukin kuin pelaaminen?

Vierailija kirjoitti:

Minusta oli ihan kiva mennä yksin kotiin koulun jälkeen. Sai olla hetken rauhassa jos halusi ja syödä välipalaa. Monesti menin sitten kaverin luo tai kaveri tuli meille. Oli tosi hauskaa. 

6 v vanhemmalla siskolla oli tietysti pidemmät päivät kuin minulla alaluokilla ollessani.

Isäni oli opettaja ja hänellä yleensä melko lyhyet päivät. Sitten isä laittoi/lämmitti ruuan puoli viideksi, jolloin äiti tuli töistä. Siihen mennessä piti olla kotona. 

Omatkin lapset tulivat koulusta kotiin. Iltapäiväkerho ei heitä kiinnostanut, kotona oli rauhallisempaa. Eli äitiinsä ovat tulleet. 

Meillä sama, etenkään vanhempi lapsi ei halunnut mennä iltapäiväkerhoon 1-2 luokilla ollessaan, koska ei jaksanut enää olla sosiaalinen koulun jälkeen. Ihan normaali lapsi, mutta on aina viihtynyt itsekseen ja halusi huilihetken ennen illan/iltapäivän harjoituksia. Meillä on myös yleensä aina molemmat vanhemmat kotona etätöissä. Nyt pikkusisarus aloitti koulun ja haluaa ainakin kokeilla ip-kerhoa, sillä parhaat kaveritkin on siellä ja hän on muutenkin paljon menevämpi tapaus kuin sisaruksensa.

Minusta on tyhmää vääntää täällä mikä on oikea tapa toimia, lapset kun on erilaisia ja jokainen perhe tietää varmasti parhaiten, mikä omalla lapsella toimii. Typerää kilpailua ja turhaa vastakkainasettelua jälleen kerran.

Koulupäivässä on jo ihan riittävästi hälyä ja hulinaa pienelle koululaiselle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terve lapsi niin åärjää. Hyvä vaan, että saa olla rauhallisessa ympäristössä koulun jälkeen. Oltiin ennenkin eikä tarvita mielenterveyslääkkeitä tai terapiaa.

Aika moni esim. niistä kasari-ysärilapsista kylläkin tarvitsee lääkkeitä ja terapiaa nyt aikuisena, vaikka ei ollut iltapäiväkerhoa.

Meinaat, ettei ip-kerhossa olijat tule tarvitsemaan? Veikkaan, että tarviivat vielä enemmän. Jatkuva hälinä ja virikkeellisyys tekee levottomaksi.

No sitähän me ei tiedetä vielä, mutta melko hataralla pohjalla on nuo sinun väitteet ip-kerhon ja mt-ongelmien yhteydestä. Ota huomioon että siellä kerhossa käydään yleensä vuosi, korkeintaan kaksi, joten niitä rauhallisia iltapäiviä yksin kotona lapsi ehtii kyllä kokea sitten vähän isompana kun on paremmat valmiudet yksinoloon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatus mennyt jo pahasti pieleen, jos pikkukoululainen vaan pelaa.

Ei, vaan kasvatus menee pahasti pieleen kun pikkukoululainen jätetään yksin pelaamaan iltapäiväksi.

Siinä on jo ryssitty ihan huolella, jos _pikkukoululainen_ vain pelaa yksin ollessaan.

Eri asia joku teini-ikäinen tyyppi jota vaikka vähän masentaa, mutta pikkukoululainen on vielä tosi pieni ja sillä tavalla utelias maailmaa kohtaan, etten tiedä mitä pitää tapahtua, jos se uteliaisuus ja leikkisyys on lapsesta jo tuossa vaiheessa kuollllut?

Ja pelaa vaan, on ruutujen ääressä.

Todella huonon kasvatuksen tulos.

Oon kyllä vähän eri mieltä tästä. Vaikka lapsi on utelias, pelit ovat koukuttavia, eikä niiden koukuttavuus liity kasvatukseen. Jos me vanhemmat emme kontrolloisi lastemme pelaamista, he kyllä pelaisivat paljon, ihan hyvin voisi mennä iltapäivä pelatessa salaa. Etenkin vanhempi lapsi pelaisi tosi paljon, jos saisi. Ei lapsella ole sellaista elämänhallintaa, että hän pystyisi arvioimaan kokonaisvaltaisesti omaa hyvinvointiaan.

Ehkä lapsenne ei vaan ole kovin älykäs sitten, jos ei oikeasti halua tehdä mitään muuta kuin pelata ruudun ääressä, ellei aikuiset kontrolloi sitä?

Tai joku erityisen addiktoituva persoona jo pienenä?

Paljon pelaavillakin yleensä kiinnostaa muukin kuin pelaaminen, esim. fantasia-roolileikit, legot, lukeminen, piirtäminen, pienoismallit.

Musta taas tuntuu siltä, että sen sijaan, että haluat keskustella asiasta, haluatkin dissata jonkun sulle tuntemattoman ihmisen lasta. En arvosta. En myöskään sanonut, ettei lapsiani kiinnostaisi mitkään muut asiat kuin pelaaminen. Osaatko selittää, mistä keksit tuon, ettei kiinnostaisi? Yksinkertaisesti puhuin siitä, että pelit on suunniteltukin koukuttaviksi – luulisi, että aikana, jolloin lasten ja nuorten pelaamisesta puhutaan paljon, tämä kuuluisi jo yleistietoihin – ja toisaalta lasten itsesäätely ei ole vielä kovin kummoista. 

No tässähän oli kyse siitä, kun lapsi vain pelaa, joten tietysti puhuin lapsista joita ei kiinnosta mikään muu kuin pelaaminen.

Täällä on osa porukasta kirjoittanut, että heidän lapsensa vain pelaavat, jos ei ole aikuinen vahtimassa ja rajoittamassa.

Siitä voisi päätellä, ettei mikään muu kiinnosta.

Vaikuttaa siltä, ettei kaikki vanhemmat halua ottaa vastuuta tästä, vaan sysäävät syyn pelien niskoille.

Kun ne on niin koukuttavia jne.

Minä en kirjoittanut, että lapsi vain pelaa. Minä kirjoitin, että lapset pelaisivat paljon, jos emme kontrolloisi pelaamista. Suosittelen, että oikeasti mietit, mitä se toinen ihminen kirjoittikaan ennen kuin vastaat. Ja mitä keskustelua tuollainen "ehkä lapsenne ei ole kovin älykäs" mielestäsi on? Onko se mielestäsi älykästä keskustelua? 

En tiedä, mitä peliajan rajoittaminen sitten on, jos ei vastuun ottamista. Meillä pelaamista rajoitetaan ja lapset tekevät paljon muutakin. Lukevat paljon, leikkivät, piirtävät, askartelevat. 

Kirjoitit, että voisivat hyvin pelata koko iltapäivän.

Et tarkentanut oliko kyse jokaisesta iltapäivästä vai joskus tapahtuvasta asiasta, mutta jos jälkimmäistä, niin mikä ongelma?

Edelleen kyse oli (pienistä) lapsista jotka _vain_ pelaavat ja siitä miten sellaisten lasten kasvatus on mennyt pieleen, joten miksi tulet selittämään lapsista jotka tekevät muutakin ja joita kiinnostaa muukin kuin pelaaminen?

Mä kirjoitin voisivat pelata, ei, että voivat pelata, koska rajoitamme peliaikaa. Lapsemme eivät nimittäin ole yksin kotona koulun jälkeen kuin harvoin.

Tulin kertomaan siitä, että pelit koukuttavat, eikä se, että valvomattomana lapsi pelaa koko iltapäivän tarkoita sitä, että kasvatus olisi mennyt jotenkin pieleen, vaan että pelit toimivat kuten pitääkin. Ja kirjoitin myös, että vaikka lapsi jäisi pelaamaan sitä koukuttavaa peliä koko iltapäiväksi, se ei tarkoita sitä, että häntä ei kiinnostaisi mikään muu. 

Nyt olemme siis päässeet taas kehän alkupäähän. Voimme jatkaa tästä. Toivon, että tahdot jatkaa keskustelua pelien koukuttavuudesta ja lasten puutteellisesta impulssikontrollista, jättäisit jatkossa puhumatta minun lapsistani ilkeään sävyyn, etkä myöskään olettaisi heistä asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terve lapsi niin åärjää. Hyvä vaan, että saa olla rauhallisessa ympäristössä koulun jälkeen. Oltiin ennenkin eikä tarvita mielenterveyslääkkeitä tai terapiaa.

Aika moni esim. niistä kasari-ysärilapsista kylläkin tarvitsee lääkkeitä ja terapiaa nyt aikuisena, vaikka ei ollut iltapäiväkerhoa.

Meinaatko ettei nykylapsista monikaan tule tarvitsemaan - puhumattakaan siitä että tarvitsevat jo NYT?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatus mennyt jo pahasti pieleen, jos pikkukoululainen vaan pelaa.

Ei, vaan kasvatus menee pahasti pieleen kun pikkukoululainen jätetään yksin pelaamaan iltapäiväksi.

Siinä on jo ryssitty ihan huolella, jos _pikkukoululainen_ vain pelaa yksin ollessaan.

Eri asia joku teini-ikäinen tyyppi jota vaikka vähän masentaa, mutta pikkukoululainen on vielä tosi pieni ja sillä tavalla utelias maailmaa kohtaan, etten tiedä mitä pitää tapahtua, jos se uteliaisuus ja leikkisyys on lapsesta jo tuossa vaiheessa kuollllut?

Ja pelaa vaan, on ruutujen ääressä.

Todella huonon kasvatuksen tulos.

Oon kyllä vähän eri mieltä tästä. Vaikka lapsi on utelias, pelit ovat koukuttavia, eikä niiden koukuttavuus liity kasvatukseen. Jos me vanhemmat emme kontrolloisi lastemme pelaamista, he kyllä pelaisivat paljon, ihan hyvin voisi mennä iltapäivä pelatessa salaa. Etenkin vanhempi lapsi pelaisi tosi paljon, jos saisi. Ei lapsella ole sellaista elämänhallintaa, että hän pystyisi arvioimaan kokonaisvaltaisesti omaa hyvinvointiaan.

Ehkä lapsenne ei vaan ole kovin älykäs sitten, jos ei oikeasti halua tehdä mitään muuta kuin pelata ruudun ääressä, ellei aikuiset kontrolloi sitä?

Tai joku erityisen addiktoituva persoona jo pienenä?

Paljon pelaavillakin yleensä kiinnostaa muukin kuin pelaaminen, esim. fantasia-roolileikit, legot, lukeminen, piirtäminen, pienoismallit.

Musta taas tuntuu siltä, että sen sijaan, että haluat keskustella asiasta, haluatkin dissata jonkun sulle tuntemattoman ihmisen lasta. En arvosta. En myöskään sanonut, ettei lapsiani kiinnostaisi mitkään muut asiat kuin pelaaminen. Osaatko selittää, mistä keksit tuon, ettei kiinnostaisi? Yksinkertaisesti puhuin siitä, että pelit on suunniteltukin koukuttaviksi – luulisi, että aikana, jolloin lasten ja nuorten pelaamisesta puhutaan paljon, tämä kuuluisi jo yleistietoihin – ja toisaalta lasten itsesäätely ei ole vielä kovin kummoista. 

No tässähän oli kyse siitä, kun lapsi vain pelaa, joten tietysti puhuin lapsista joita ei kiinnosta mikään muu kuin pelaaminen.

Täällä on osa porukasta kirjoittanut, että heidän lapsensa vain pelaavat, jos ei ole aikuinen vahtimassa ja rajoittamassa.

Siitä voisi päätellä, ettei mikään muu kiinnosta.

Vaikuttaa siltä, ettei kaikki vanhemmat halua ottaa vastuuta tästä, vaan sysäävät syyn pelien niskoille.

Kun ne on niin koukuttavia jne.

Minä en kirjoittanut, että lapsi vain pelaa. Minä kirjoitin, että lapset pelaisivat paljon, jos emme kontrolloisi pelaamista. Suosittelen, että oikeasti mietit, mitä se toinen ihminen kirjoittikaan ennen kuin vastaat. Ja mitä keskustelua tuollainen "ehkä lapsenne ei ole kovin älykäs" mielestäsi on? Onko se mielestäsi älykästä keskustelua? 

En tiedä, mitä peliajan rajoittaminen sitten on, jos ei vastuun ottamista. Meillä pelaamista rajoitetaan ja lapset tekevät paljon muutakin. Lukevat paljon, leikkivät, piirtävät, askartelevat. 

Kirjoitit, että voisivat hyvin pelata koko iltapäivän.

Et tarkentanut oliko kyse jokaisesta iltapäivästä vai joskus tapahtuvasta asiasta, mutta jos jälkimmäistä, niin mikä ongelma?

Edelleen kyse oli (pienistä) lapsista jotka _vain_ pelaavat ja siitä miten sellaisten lasten kasvatus on mennyt pieleen, joten miksi tulet selittämään lapsista jotka tekevät muutakin ja joita kiinnostaa muukin kuin pelaaminen?

Oletko nyt huomannut että sanoilla pelaisivat ja pelaavat on ero? Kyllähän lapset on kiinnostuneita muustakin, mutta jos lapsi on yksin kotona vailla tekemistä niin täysin normaali, hyvin kasvatettu ja muustakin kiinnostunut lapsi herkästi tarttuu siihen peliin, jos se on saatavilla. Kukaan ei ole sanonut että lapsensa tosiasiassa pelaavat kaiken aikaa, vaan että ne pelaisivat kyllä jos ei aikuinen rajoittaisi ja ohjaisi/pakottaisi keksimään muutakin touhua. Lapsi joka vaikka ulkona kavereitten kanssa saattaa olla hyvinkin kekseliäs leikeissään, tai rakentaa upeita legorakennelmia, voi kuitenkin valita mieluisimmaksi tekemiseksi sen tuntikausien pelaamisen. Miten rautalangasta tämä asia vielä pitää vääntää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terve lapsi niin åärjää. Hyvä vaan, että saa olla rauhallisessa ympäristössä koulun jälkeen. Oltiin ennenkin eikä tarvita mielenterveyslääkkeitä tai terapiaa.

Aika moni esim. niistä kasari-ysärilapsista kylläkin tarvitsee lääkkeitä ja terapiaa nyt aikuisena, vaikka ei ollut iltapäiväkerhoa.

Meinaatko ettei nykylapsista monikaan tule tarvitsemaan - puhumattakaan siitä että tarvitsevat jo NYT?

En meinaa, meinaan vaan ettei se entisaikakaan mitään auvoa tämän asian suhteen ollut, vaikka kovasti yritetään niin väittää.

Vierailija kirjoitti:

Koulupäivän jälkeen, ollessani n. 8-9 vuotias hoidin yleensä pikkusisartani, joka on seitsemän vuotta nuorempi. Äitini oli puhelinkeskuksessa töissä, joten jos oli jotain ongelmia, nostin vain luurin ja kysyin neuvoa. Isäni oli poliisi. Vein sisartani pihalle, syötin hänelle äidin jättämät välipalat jne. Joskus mummoni tuli meille muutamiksi viikoiksi; hänestä oli tietysti paljon apua.

Nykyäänhän tuosta tulisi lasu.

Täällä on niin paljon kotiäitejä että iltapäiväkerhossa on alle 10 lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatus mennyt jo pahasti pieleen, jos pikkukoululainen vaan pelaa.

Ei, vaan kasvatus menee pahasti pieleen kun pikkukoululainen jätetään yksin pelaamaan iltapäiväksi.

Siinä on jo ryssitty ihan huolella, jos _pikkukoululainen_ vain pelaa yksin ollessaan.

Eri asia joku teini-ikäinen tyyppi jota vaikka vähän masentaa, mutta pikkukoululainen on vielä tosi pieni ja sillä tavalla utelias maailmaa kohtaan, etten tiedä mitä pitää tapahtua, jos se uteliaisuus ja leikkisyys on lapsesta jo tuossa vaiheessa kuollllut?

Ja pelaa vaan, on ruutujen ääressä.

Todella huonon kasvatuksen tulos.

Oon kyllä vähän eri mieltä tästä. Vaikka lapsi on utelias, pelit ovat koukuttavia, eikä niiden koukuttavuus liity kasvatukseen. Jos me vanhemmat emme kontrolloisi lastemme pelaamista, he kyllä pelaisivat paljon, ihan hyvin voisi mennä iltapäivä pelatessa salaa. Etenkin vanhempi lapsi pelaisi tosi paljon, jos saisi. Ei lapsella ole sellaista elämänhallintaa, että hän pystyisi arvioimaan kokonaisvaltaisesti omaa hyvinvointiaan.

Ehkä lapsenne ei vaan ole kovin älykäs sitten, jos ei oikeasti halua tehdä mitään muuta kuin pelata ruudun ääressä, ellei aikuiset kontrolloi sitä?

Tai joku erityisen addiktoituva persoona jo pienenä?

Paljon pelaavillakin yleensä kiinnostaa muukin kuin pelaaminen, esim. fantasia-roolileikit, legot, lukeminen, piirtäminen, pienoismallit.

Musta taas tuntuu siltä, että sen sijaan, että haluat keskustella asiasta, haluatkin dissata jonkun sulle tuntemattoman ihmisen lasta. En arvosta. En myöskään sanonut, ettei lapsiani kiinnostaisi mitkään muut asiat kuin pelaaminen. Osaatko selittää, mistä keksit tuon, ettei kiinnostaisi? Yksinkertaisesti puhuin siitä, että pelit on suunniteltukin koukuttaviksi – luulisi, että aikana, jolloin lasten ja nuorten pelaamisesta puhutaan paljon, tämä kuuluisi jo yleistietoihin – ja toisaalta lasten itsesäätely ei ole vielä kovin kummoista. 

No tässähän oli kyse siitä, kun lapsi vain pelaa, joten tietysti puhuin lapsista joita ei kiinnosta mikään muu kuin pelaaminen.

Täällä on osa porukasta kirjoittanut, että heidän lapsensa vain pelaavat, jos ei ole aikuinen vahtimassa ja rajoittamassa.

Siitä voisi päätellä, ettei mikään muu kiinnosta.

Vaikuttaa siltä, ettei kaikki vanhemmat halua ottaa vastuuta tästä, vaan sysäävät syyn pelien niskoille.

Kun ne on niin koukuttavia jne.

Minä en kirjoittanut, että lapsi vain pelaa. Minä kirjoitin, että lapset pelaisivat paljon, jos emme kontrolloisi pelaamista. Suosittelen, että oikeasti mietit, mitä se toinen ihminen kirjoittikaan ennen kuin vastaat. Ja mitä keskustelua tuollainen "ehkä lapsenne ei ole kovin älykäs" mielestäsi on? Onko se mielestäsi älykästä keskustelua? 

En tiedä, mitä peliajan rajoittaminen sitten on, jos ei vastuun ottamista. Meillä pelaamista rajoitetaan ja lapset tekevät paljon muutakin. Lukevat paljon, leikkivät, piirtävät, askartelevat. 

Kirjoitit, että voisivat hyvin pelata koko iltapäivän.

Et tarkentanut oliko kyse jokaisesta iltapäivästä vai joskus tapahtuvasta asiasta, mutta jos jälkimmäistä, niin mikä ongelma?

Edelleen kyse oli (pienistä) lapsista jotka _vain_ pelaavat ja siitä miten sellaisten lasten kasvatus on mennyt pieleen, joten miksi tulet selittämään lapsista jotka tekevät muutakin ja joita kiinnostaa muukin kuin pelaaminen?

Oletko nyt huomannut että sanoilla pelaisivat ja pelaavat on ero? Kyllähän lapset on kiinnostuneita muustakin, mutta jos lapsi on yksin kotona vailla tekemistä niin täysin normaali, hyvin kasvatettu ja muustakin kiinnostunut lapsi herkästi tarttuu siihen peliin, jos se on saatavilla. Kukaan ei ole sanonut että lapsensa tosiasiassa pelaavat kaiken aikaa, vaan että ne pelaisivat kyllä jos ei aikuinen rajoittaisi ja ohjaisi/pakottaisi keksimään muutakin touhua. Lapsi joka vaikka ulkona kavereitten kanssa saattaa olla hyvinkin kekseliäs leikeissään, tai rakentaa upeita legorakennelmia, voi kuitenkin valita mieluisimmaksi tekemiseksi sen tuntikausien pelaamisen. Miten rautalangasta tämä asia vielä pitää vääntää?

Olen kirjoittanut sanottavani jo ensimmäisessä ja toisessa viestissäni, en tiedä miksi tulette vääntämään omianne lapsista joita kiinnostaa muukin kun pelaaminen?

Vaikuttaa syyllistyneiden vanhempien puolusteluilta, mutta sen sijaan että selitätte täällä pelien koukuttavuudesta, suosittelisin keskittymään ihan niiden omien lasten luontaisen uteliaisuuden, tiedonjanon ja leikkisyyden vaalimiseen.

Harva lapsi on luonnostaan niin lattea, että jaksaisi päivät pitkät vain pelata ruudun ääressä, ellei ole oikein kasvatuksella ohjattu siihen suuntaan (eli esim. lojutettu laittamalla runsaasti ruutujen ääreen pois häiritsemästä vanhempia, passivoitu lasta liialla ohjaamisella, viihdyttämisellä ja kontrolloinnilla, tylsällä ympäristöllä jne.).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta oli ihan kiva mennä yksin kotiin koulun jälkeen. Sai olla hetken rauhassa jos halusi ja syödä välipalaa. Monesti menin sitten kaverin luo tai kaveri tuli meille. Oli tosi hauskaa. 

6 v vanhemmalla siskolla oli tietysti pidemmät päivät kuin minulla alaluokilla ollessani.

Isäni oli opettaja ja hänellä yleensä melko lyhyet päivät. Sitten isä laittoi/lämmitti ruuan puoli viideksi, jolloin äiti tuli töistä. Siihen mennessä piti olla kotona. 

Omatkin lapset tulivat koulusta kotiin. Iltapäiväkerho ei heitä kiinnostanut, kotona oli rauhallisempaa. Eli äitiinsä ovat tulleet. 

Meillä sama, etenkään vanhempi lapsi ei halunnut mennä iltapäiväkerhoon 1-2 luokilla ollessaan, koska ei jaksanut enää olla sosiaalinen koulun jälkeen. Ihan normaali lapsi, mutta on aina viihtynyt itsekseen ja halusi huilihetken ennen illan/iltapäivän harjoituksia. Meillä on myös yleensä aina molemmat vanhemmat kotona etätöissä. Nyt pikkusisarus aloitti koulun ja haluaa ainakin kokeilla ip-kerhoa, sillä parhaat kaveritkin on siellä ja hän on muutenkin paljon menevämpi tapaus kuin sisaruksensa.

Minusta on tyhmää vääntää täällä mikä on oikea tapa toimia, lapset kun on erilaisia ja jokainen perhe tietää varmasti parhaiten, mikä omalla lapsella toimii. Typerää kilpailua ja turhaa vastakkainasettelua jälleen kerran.

Koulupäivässä on jo ihan riittävästi hälyä ja hulinaa pienelle koululaiselle. 

Nimenomaan riippuu lapsesta ja perheen tilanteesta. Jos on paljon iltamenoja ja harrastuksia, voi olla parempi että iltapäivä rauhoitetaan ja lapsi tulee kotiin. Varsinkin jos yksinoloaika ei veny hirveän pitkiksi. Sitten taas jos iltaisin ollaan lähinnä kotona ja vanhemmilla pitkät päivät niin iltapäiväkerho on hyvä, silloinhan se on vähän niinkuin harrastus sille lapselle. Lapsen luonnekin tietysti vaikuttaa.

Itse olin koulun jälkeen mummolla ja kun siskoni aloitti koulun niin olin se isompi sisarus joka katsoi vähän pienemmän perään. 

Emotionaalinen turvattomuuden tunne on myös addiktoitumista aiheuttavaa.

Kaikki eivät koukutu esim. videopeleihin tai huumeisiin, jotain tarvetta se addiktio täyttää.

Syyllinen ei ole peli tai huume, syy on muualla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatus mennyt jo pahasti pieleen, jos pikkukoululainen vaan pelaa.

Ei, vaan kasvatus menee pahasti pieleen kun pikkukoululainen jätetään yksin pelaamaan iltapäiväksi.

Siinä on jo ryssitty ihan huolella, jos _pikkukoululainen_ vain pelaa yksin ollessaan.

Eri asia joku teini-ikäinen tyyppi jota vaikka vähän masentaa, mutta pikkukoululainen on vielä tosi pieni ja sillä tavalla utelias maailmaa kohtaan, etten tiedä mitä pitää tapahtua, jos se uteliaisuus ja leikkisyys on lapsesta jo tuossa vaiheessa kuollllut?

Ja pelaa vaan, on ruutujen ääressä.

Todella huonon kasvatuksen tulos.

Oon kyllä vähän eri mieltä tästä. Vaikka lapsi on utelias, pelit ovat koukuttavia, eikä niiden koukuttavuus liity kasvatukseen. Jos me vanhemmat emme kontrolloisi lastemme pelaamista, he kyllä pelaisivat paljon, ihan hyvin voisi mennä iltapäivä pelatessa salaa. Etenkin vanhempi lapsi pelaisi tosi paljon, jos saisi. Ei lapsella ole sellaista elämänhallintaa, että hän pystyisi arvioimaan kokonaisvaltaisesti omaa hyvinvointiaan.

Ehkä lapsenne ei vaan ole kovin älykäs sitten, jos ei oikeasti halua tehdä mitään muuta kuin pelata ruudun ääressä, ellei aikuiset kontrolloi sitä?

Tai joku erityisen addiktoituva persoona jo pienenä?

Paljon pelaavillakin yleensä kiinnostaa muukin kuin pelaaminen, esim. fantasia-roolileikit, legot, lukeminen, piirtäminen, pienoismallit.

Musta taas tuntuu siltä, että sen sijaan, että haluat keskustella asiasta, haluatkin dissata jonkun sulle tuntemattoman ihmisen lasta. En arvosta. En myöskään sanonut, ettei lapsiani kiinnostaisi mitkään muut asiat kuin pelaaminen. Osaatko selittää, mistä keksit tuon, ettei kiinnostaisi? Yksinkertaisesti puhuin siitä, että pelit on suunniteltukin koukuttaviksi – luulisi, että aikana, jolloin lasten ja nuorten pelaamisesta puhutaan paljon, tämä kuuluisi jo yleistietoihin – ja toisaalta lasten itsesäätely ei ole vielä kovin kummoista. 

No tässähän oli kyse siitä, kun lapsi vain pelaa, joten tietysti puhuin lapsista joita ei kiinnosta mikään muu kuin pelaaminen.

Täällä on osa porukasta kirjoittanut, että heidän lapsensa vain pelaavat, jos ei ole aikuinen vahtimassa ja rajoittamassa.

Siitä voisi päätellä, ettei mikään muu kiinnosta.

Vaikuttaa siltä, ettei kaikki vanhemmat halua ottaa vastuuta tästä, vaan sysäävät syyn pelien niskoille.

Kun ne on niin koukuttavia jne.

Minä en kirjoittanut, että lapsi vain pelaa. Minä kirjoitin, että lapset pelaisivat paljon, jos emme kontrolloisi pelaamista. Suosittelen, että oikeasti mietit, mitä se toinen ihminen kirjoittikaan ennen kuin vastaat. Ja mitä keskustelua tuollainen "ehkä lapsenne ei ole kovin älykäs" mielestäsi on? Onko se mielestäsi älykästä keskustelua? 

En tiedä, mitä peliajan rajoittaminen sitten on, jos ei vastuun ottamista. Meillä pelaamista rajoitetaan ja lapset tekevät paljon muutakin. Lukevat paljon, leikkivät, piirtävät, askartelevat. 

Kirjoitit, että voisivat hyvin pelata koko iltapäivän.

Et tarkentanut oliko kyse jokaisesta iltapäivästä vai joskus tapahtuvasta asiasta, mutta jos jälkimmäistä, niin mikä ongelma?

Edelleen kyse oli (pienistä) lapsista jotka _vain_ pelaavat ja siitä miten sellaisten lasten kasvatus on mennyt pieleen, joten miksi tulet selittämään lapsista jotka tekevät muutakin ja joita kiinnostaa muukin kuin pelaaminen?

Oletko nyt huomannut että sanoilla pelaisivat ja pelaavat on ero? Kyllähän lapset on kiinnostuneita muustakin, mutta jos lapsi on yksin kotona vailla tekemistä niin täysin normaali, hyvin kasvatettu ja muustakin kiinnostunut lapsi herkästi tarttuu siihen peliin, jos se on saatavilla. Kukaan ei ole sanonut että lapsensa tosiasiassa pelaavat kaiken aikaa, vaan että ne pelaisivat kyllä jos ei aikuinen rajoittaisi ja ohjaisi/pakottaisi keksimään muutakin touhua. Lapsi joka vaikka ulkona kavereitten kanssa saattaa olla hyvinkin kekseliäs leikeissään, tai rakentaa upeita legorakennelmia, voi kuitenkin valita mieluisimmaksi tekemiseksi sen tuntikausien pelaamisen. Miten rautalangasta tämä asia vielä pitää vääntää?

Olen kirjoittanut sanottavani jo ensimmäisessä ja toisessa viestissäni, en tiedä miksi tulette vääntämään omianne lapsista joita kiinnostaa muukin kun pelaaminen?

Vaikuttaa syyllistyneiden vanhempien puolusteluilta, mutta sen sijaan että selitätte täällä pelien koukuttavuudesta, suosittelisin keskittymään ihan niiden omien lasten luontaisen uteliaisuuden, tiedonjanon ja leikkisyyden vaalimiseen.

Harva lapsi on luonnostaan niin lattea, että jaksaisi päivät pitkät vain pelata ruudun ääressä, ellei ole oikein kasvatuksella ohjattu siihen suuntaan (eli esim. lojutettu laittamalla runsaasti ruutujen ääreen pois häiritsemästä vanhempia, passivoitu lasta liialla ohjaamisella, viihdyttämisellä ja kontrolloinnilla, tylsällä ympäristöllä jne.).

Ei voi sanoa kuin hohhoijaa. Ei tuommoisen änkyrän kanssa viitsi keskustella, kun ei selvästi ole halua tai kykyä ymmärtää lukemaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pärjää jos on normaaliälyisestä lapsesta kyse. Toki jos on jotain haasteita toimintakyvyssä tai älykkyydessä niin IP on ihan hyvä vaihtoehto.

Koulusta kotiin, soitto vanhemmalle, läksyt ja välipala. Sitten saa pelata, mennä omaan pihaan tai leikkiä. Mitä nyt keksiikään. Eipä tuossa läksyjen ja välipalan jälkeen jää kuin 1-2h odoteltavaa.

Pelaa ehkä viisikin tuntia päivässä?

Poikani on jo aikuinen, mutta luokkansa parhaat yo- ja lukiotodistukset saivat eniten pelanneet oppilaat. Osa heistä tekee nyt kaksvitosena väitöskirjaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatus mennyt jo pahasti pieleen, jos pikkukoululainen vaan pelaa.

Ei, vaan kasvatus menee pahasti pieleen kun pikkukoululainen jätetään yksin pelaamaan iltapäiväksi.

Siinä on jo ryssitty ihan huolella, jos _pikkukoululainen_ vain pelaa yksin ollessaan.

Eri asia joku teini-ikäinen tyyppi jota vaikka vähän masentaa, mutta pikkukoululainen on vielä tosi pieni ja sillä tavalla utelias maailmaa kohtaan, etten tiedä mitä pitää tapahtua, jos se uteliaisuus ja leikkisyys on lapsesta jo tuossa vaiheessa kuollllut?

Ja pelaa vaan, on ruutujen ääressä.

Todella huonon kasvatuksen tulos.

Tervetuloa nykypäivään. Kasvatan lapsiani hampaat irvessä ja olen ihan varmasti käyttänyt joka ikisen mahdollisuuden ruokkia heidän uteliaisuuttaan ja leikkisyyttään.

Mitä he tekevät mieluiten? Pelaavat. Mitä he tekevät jos en ole vahtimassa? Pelaavat. Mitä tekevät toisten lasten kanssa? Pelaavat. Tietysti meillä on kaikki estot ja rajoittimet joten koko päivää ei voi. Potkin ulos ja pakotan liikkumaan, mutta se on jokapäiväinen taistelu. Enkä varmasti ole yksin tämän asian kanssa.

Koulussa ja jo päiväkodissa myös oppimista on pelillistetty; lukemaan ja laskemaan opitaan pelien avulla, koulussa oppiminen tarkastetaan kahootilla. Siihen lapset kasvavat nykyään. Pelit suunnitellaan koukuttaviksi, ei lapsi niitä osaa itse vastustaa. Ei todellakaan tarvitse olla masentunut teini halutakseen olla kiinni ruudussa koko päivän.

Et todellakaan ole ainoa. Vaikka täällä jotkut meuhkaavat ettei meidän lapset niin sanoisin niille että höpönlöpön. Jos jollakin estot puhelimissa ja kotikoneilla niin aina on kaverien kännykät ja pelit ja vehkeet. Niitä katsellaan koulussa, harrastuksissa, ulkona, kavereiden luona jne. Estot ja ruutuajat toimii taaperoiden kanssa mutta kun kouluikä tulee niin se vaikeutuu. Mutta antaa toisten elää siinä harhassa että heidän lapset leikkivät pelkästään käpylehmillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pärjää jos on normaaliälyisestä lapsesta kyse. Toki jos on jotain haasteita toimintakyvyssä tai älykkyydessä niin IP on ihan hyvä vaihtoehto.

Koulusta kotiin, soitto vanhemmalle, läksyt ja välipala. Sitten saa pelata, mennä omaan pihaan tai leikkiä. Mitä nyt keksiikään. Eipä tuossa läksyjen ja välipalan jälkeen jää kuin 1-2h odoteltavaa.

Pelaa ehkä viisikin tuntia päivässä?

Poikani on jo aikuinen, mutta luokkansa parhaat yo- ja lukiotodistukset saivat eniten pelanneet oppilaat. Osa heistä tekee nyt kaksvitosena väitöskirjaa.

Juu meistä ysärilapsista monikin vietti iltapäivät pelien ja telkun ääressä. Eikä pelien ikärajoja esim valvonut juuri kenenkään vanhempi. Tiedän useamman jotka oppi pelaamalla puhumaan englantia, kun ei niitä siihen aikaan käännetty suomeksi. Suurin osa on sittemmin kasvanut ihan normaaleiksi työssäkäyviksi aikuisiksi, osa pelaa vieläkin, enemmän tai vähemmän, osa ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatus mennyt jo pahasti pieleen, jos pikkukoululainen vaan pelaa.

Ei, vaan kasvatus menee pahasti pieleen kun pikkukoululainen jätetään yksin pelaamaan iltapäiväksi.

Siinä on jo ryssitty ihan huolella, jos _pikkukoululainen_ vain pelaa yksin ollessaan.

Eri asia joku teini-ikäinen tyyppi jota vaikka vähän masentaa, mutta pikkukoululainen on vielä tosi pieni ja sillä tavalla utelias maailmaa kohtaan, etten tiedä mitä pitää tapahtua, jos se uteliaisuus ja leikkisyys on lapsesta jo tuossa vaiheessa kuollllut?

Ja pelaa vaan, on ruutujen ääressä.

Todella huonon kasvatuksen tulos.

Oon kyllä vähän eri mieltä tästä. Vaikka lapsi on utelias, pelit ovat koukuttavia, eikä niiden koukuttavuus liity kasvatukseen. Jos me vanhemmat emme kontrolloisi lastemme pelaamista, he kyllä pelaisivat paljon, ihan hyvin voisi mennä iltapäivä pelatessa salaa. Etenkin vanhempi lapsi pelaisi tosi paljon, jos saisi. Ei lapsella ole sellaista elämänhallintaa, että hän pystyisi arvioimaan kokonaisvaltaisesti omaa hyvinvointiaan.

Ehkä lapsenne ei vaan ole kovin älykäs sitten, jos ei oikeasti halua tehdä mitään muuta kuin pelata ruudun ääressä, ellei aikuiset kontrolloi sitä?

Tai joku erityisen addiktoituva persoona jo pienenä?

Paljon pelaavillakin yleensä kiinnostaa muukin kuin pelaaminen, esim. fantasia-roolileikit, legot, lukeminen, piirtäminen, pienoismallit.

Musta taas tuntuu siltä, että sen sijaan, että haluat keskustella asiasta, haluatkin dissata jonkun sulle tuntemattoman ihmisen lasta. En arvosta. En myöskään sanonut, ettei lapsiani kiinnostaisi mitkään muut asiat kuin pelaaminen. Osaatko selittää, mistä keksit tuon, ettei kiinnostaisi? Yksinkertaisesti puhuin siitä, että pelit on suunniteltukin koukuttaviksi – luulisi, että aikana, jolloin lasten ja nuorten pelaamisesta puhutaan paljon, tämä kuuluisi jo yleistietoihin – ja toisaalta lasten itsesäätely ei ole vielä kovin kummoista. 

No tässähän oli kyse siitä, kun lapsi vain pelaa, joten tietysti puhuin lapsista joita ei kiinnosta mikään muu kuin pelaaminen.

Täällä on osa porukasta kirjoittanut, että heidän lapsensa vain pelaavat, jos ei ole aikuinen vahtimassa ja rajoittamassa.

Siitä voisi päätellä, ettei mikään muu kiinnosta.

Vaikuttaa siltä, ettei kaikki vanhemmat halua ottaa vastuuta tästä, vaan sysäävät syyn pelien niskoille.

Kun ne on niin koukuttavia jne.

Minä en kirjoittanut, että lapsi vain pelaa. Minä kirjoitin, että lapset pelaisivat paljon, jos emme kontrolloisi pelaamista. Suosittelen, että oikeasti mietit, mitä se toinen ihminen kirjoittikaan ennen kuin vastaat. Ja mitä keskustelua tuollainen "ehkä lapsenne ei ole kovin älykäs" mielestäsi on? Onko se mielestäsi älykästä keskustelua? 

En tiedä, mitä peliajan rajoittaminen sitten on, jos ei vastuun ottamista. Meillä pelaamista rajoitetaan ja lapset tekevät paljon muutakin. Lukevat paljon, leikkivät, piirtävät, askartelevat. 

Kirjoitit, että voisivat hyvin pelata koko iltapäivän.

Et tarkentanut oliko kyse jokaisesta iltapäivästä vai joskus tapahtuvasta asiasta, mutta jos jälkimmäistä, niin mikä ongelma?

Edelleen kyse oli (pienistä) lapsista jotka _vain_ pelaavat ja siitä miten sellaisten lasten kasvatus on mennyt pieleen, joten miksi tulet selittämään lapsista jotka tekevät muutakin ja joita kiinnostaa muukin kuin pelaaminen?

Oletko nyt huomannut että sanoilla pelaisivat ja pelaavat on ero? Kyllähän lapset on kiinnostuneita muustakin, mutta jos lapsi on yksin kotona vailla tekemistä niin täysin normaali, hyvin kasvatettu ja muustakin kiinnostunut lapsi herkästi tarttuu siihen peliin, jos se on saatavilla. Kukaan ei ole sanonut että lapsensa tosiasiassa pelaavat kaiken aikaa, vaan että ne pelaisivat kyllä jos ei aikuinen rajoittaisi ja ohjaisi/pakottaisi keksimään muutakin touhua. Lapsi joka vaikka ulkona kavereitten kanssa saattaa olla hyvinkin kekseliäs leikeissään, tai rakentaa upeita legorakennelmia, voi kuitenkin valita mieluisimmaksi tekemiseksi sen tuntikausien pelaamisen. Miten rautalangasta tämä asia vielä pitää vääntää?

Olen kirjoittanut sanottavani jo ensimmäisessä ja toisessa viestissäni, en tiedä miksi tulette vääntämään omianne lapsista joita kiinnostaa muukin kun pelaaminen?

Vaikuttaa syyllistyneiden vanhempien puolusteluilta, mutta sen sijaan että selitätte täällä pelien koukuttavuudesta, suosittelisin keskittymään ihan niiden omien lasten luontaisen uteliaisuuden, tiedonjanon ja leikkisyyden vaalimiseen.

Harva lapsi on luonnostaan niin lattea, että jaksaisi päivät pitkät vain pelata ruudun ääressä, ellei ole oikein kasvatuksella ohjattu siihen suuntaan (eli esim. lojutettu laittamalla runsaasti ruutujen ääreen pois häiritsemästä vanhempia, passivoitu lasta liialla ohjaamisella, viihdyttämisellä ja kontrolloinnilla, tylsällä ympäristöllä jne.).

Ei voi sanoa kuin hohhoijaa. Ei tuommoisen änkyrän kanssa viitsi keskustella, kun ei selvästi ole halua tai kykyä ymmärtää lukemaansa.

Kirjoita vielä tuon hohhoijaan lisäksi, että HÖPÖ HÖPÖ, niin tämä keskustelu on täydellinen.

Edelleen en ymmärrä miksi tulitte selittämään lapsista joita kiinnostaa muukin kuin pelaaminen?

Eihän kyse ollut siitä, ettei ikinä saisi pelata tai ettei pelaaminen saisi ollenkaan kiinnostaa.

Toki teillä on oikeus olla mitä mieltä olette, mutta itse äitinä olisin hyvin huolissani ja äitiyttäni reflektoimassa, jos huomaisin pikkukoululaiseni olevan ruutuaddikti.

Miettisin kaikenlaista muutakin, kuin vain pelaamisen/ruutujen rajoittamista eli käytännön toimia. Pelkän pelin syyttäminen siinä tilanteessa olisi älyllistä epärehellisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei 7-vuotiasta pidä jättää vielä yksin mutta nykypäivän on erittäin tyypillistä, että kakaroiden annetaan viilettää ites missä ties mihin aikaan. Sen takia erittäin iso osa nykypäivän kakaroista on todella huonokäytöksistä ja suorastaan tyhmää.

Sehän on juuri päinvastoin! Nykyään ei anneta viilettää, ennen annettiin. Esim. omien vanhempieni lapsuudessa isommat lapset vahtivat pienempiä. Ajattelepa kaupungeissa sitä aikaa, kun useamman lapsen perhe asui jossain hellahuoneessa – olivatko lapset sisällä leikkimässä tai vahtiko äiti heitä leikkipuistossa? Ei, lapset kulkivat pihoilla omina porukoinaan, kun vanhemmat olivat töissä. Maaseudulla sama juttu, lapset kulkivat keskenään. Lapset myös saattoivat olla yksin paimenessa pitkiäkin aikoja.

Nyt on jo sakeaa kun aletaan ihannoimaan sadan vuoden takaista lasten heitteillejättöä.