Oikeastiko osa ei laita pikkukoululaisiaan lainkaan iltapäivätoimintaan?

Tämä on ihan absurdi keskustelu. Täällä tapellaan vastakkain siitä, kumpi on lapselle opettavaisempaa ja kehitystä tukevaa. 

Se, että nippanappa 7-vuotiaat ovat tunti tolkulla yksin kotonaan ja puhelimellaan vai se, että on niin pullamössömutsi, että laittaa lapsen säilöön (iltapäiväkerhoon), koska haluaa kasvattaa siitä pärjäämättömän ja äidissä kiinni olevan.

Pienet lapset kulkee ensimmäiset viisi vuotta tosi lyhyessä liekassa, vanhemmat vahtii joka asiassa ja itsenäisesti ei kuljeta kuin omalla pihalla. Harva eskarilainenkaan käy vielä itsenäisesti kaupassa ostamassa välipalaa tai kirjastossa tai saisi muutenkaan kulkea juuri itsekseen kylillä edes lyhyitä matkoja. Vanhemmat soittelee keskenään vielä eskarilaiselle leikkitreffejä jos ei ihan naapureissa asuta.

Sitten tulee yksi kesä, jonka aikana sen mahdollisesti vielä 6-vuotiaan, on kasvettava pärjäämään itsekseen, kuljettava liikenteessä, uskallettava olla yksin tunti tolkulla kotona marraskuun pimeillä, hoidettava itsellensä kaveriseuraa iltapäiviksi, tehtävä itsenäisesti läksyt, välipalat, huolehdittava että se tapahtuu turvallisesti, on osattava vahtia omaa ruutuaikaansa, keksittävä itsenäisesti kehittäviä leikkejä, jne. Aika paljon on opittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ihan absurdi keskustelu. Täällä tapellaan vastakkain siitä, kumpi on lapselle opettavaisempaa ja kehitystä tukevaa. 

Se, että nippanappa 7-vuotiaat ovat tunti tolkulla yksin kotonaan ja puhelimellaan vai se, että on niin pullamössömutsi, että laittaa lapsen säilöön (iltapäiväkerhoon), koska haluaa kasvattaa siitä pärjäämättömän ja äidissä kiinni olevan.

Pienet lapset kulkee ensimmäiset viisi vuotta tosi lyhyessä liekassa, vanhemmat vahtii joka asiassa ja itsenäisesti ei kuljeta kuin omalla pihalla. Harva eskarilainenkaan käy vielä itsenäisesti kaupassa ostamassa välipalaa tai kirjastossa tai saisi muutenkaan kulkea juuri itsekseen kylillä edes lyhyitä matkoja. Vanhemmat soittelee keskenään vielä eskarilaiselle leikkitreffejä jos ei ihan naapureissa asuta.

Sitten tulee yksi kesä, jonka aikana sen mahdollisesti vielä 6-vuotiaan, on kasvettava pärjäämään itsekseen, kuljettava liikenteessä, uskallettava olla yksin tunti tolkulla kotona marraskuun pimeillä, hoidettava itsellensä kaveriseuraa iltapäiviksi, tehtävä itsenäisesti läksyt, välipalat, huolehdittava että se tapahtuu turvallisesti, on osattava vahtia omaa ruutuaikaansa, keksittävä itsenäisesti kehittäviä leikkejä, jne. Aika paljon on opittavaa.

Mitä sä selität!?

Aloitin koulun 1997. Koulun vieressä oli seurakunnnan järjestämä IP-kerho, jossa lähes kaikki eka- ja tokaluokkalaiset olivat. Sitä piti sattumalta oma äitini, joten minusta oli ihan kiva olla siellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ihan absurdi keskustelu. Täällä tapellaan vastakkain siitä, kumpi on lapselle opettavaisempaa ja kehitystä tukevaa. 

Se, että nippanappa 7-vuotiaat ovat tunti tolkulla yksin kotonaan ja puhelimellaan vai se, että on niin pullamössömutsi, että laittaa lapsen säilöön (iltapäiväkerhoon), koska haluaa kasvattaa siitä pärjäämättömän ja äidissä kiinni olevan.

Pienet lapset kulkee ensimmäiset viisi vuotta tosi lyhyessä liekassa, vanhemmat vahtii joka asiassa ja itsenäisesti ei kuljeta kuin omalla pihalla. Harva eskarilainenkaan käy vielä itsenäisesti kaupassa ostamassa välipalaa tai kirjastossa tai saisi muutenkaan kulkea juuri itsekseen kylillä edes lyhyitä matkoja. Vanhemmat soittelee keskenään vielä eskarilaiselle leikkitreffejä jos ei ihan naapureissa asuta.

Sitten tulee yksi kesä, jonka aikana sen mahdollisesti vielä 6-vuotiaan, on kasvettava pärjäämään itsekseen, kuljettava liikenteessä, uskallettava olla yksin tunti tolkulla kotona marraskuun pimeillä, hoidettava itsellensä kaveriseuraa iltapäiviksi, tehtävä itsenäisesti läksyt, välipalat, huolehdittava että se tapahtuu turvallisesti, on osattava vahtia omaa ruutuaikaansa, keksittävä itsenäisesti kehittäviä leikkejä, jne. Aika paljon on opittavaa.

Mitä sä selität!?

Mitä sä et ymmärtänyt?

Meidän lapsista yksi on ollut ip-toiminnassa. Teki läksyt siellä, söi välipalaa ja leikki vapaasti sekä ohjatusti kavereiden kanssa. Tuolloin ip-toiminnassa oli kuitenkin töissä henkilö, jolla oli koulutus ja joka oli vuosia toiminut päiväkodin puolella.

Nyttemmin ip-toimintaan on palkattu keski-ikäinen ihminen, jolla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa ollenkaan. Ehkä tulijoita ei sitten muita ollut, en tiedä. Mutta omaa luottamustani tämä ei lisää.

Itse kävin koulua 1780 luvulla. Ihan hyvin pärjäsin jo 5 vuotiaana pellolla.

Mammat keskustelevat lastensa ruutuajoista vaikka itse kyttäävät Vauva palstaa sen minkä kerkeävät.🤣

Olis kannattu ajatella asiat valmiiksi ku alko lapsia tekee.

Mä oon kotiäiti ja meille on tulossa myös naapurista kaksi ekaluokkalaista koulun jälkeen syömään välipalaa ja tekemään läksyjä. Toki saan tästä korvauksen.

Äiti yritti aikoinaan pistää minua ip-kerhoon. Laitoin kovasti hanttiin ja ei tarvinnut mennä. Olin jo lapsena vahvasti introvertti ja pelkkä koulupäivä oli jo niin rankka, että halusin vaan päästä kotiin ja hiljaisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatus mennyt jo pahasti pieleen, jos pikkukoululainen vaan pelaa.

Ei, vaan kasvatus menee pahasti pieleen kun pikkukoululainen jätetään yksin pelaamaan iltapäiväksi.

Siinä on jo ryssitty ihan huolella, jos _pikkukoululainen_ vain pelaa yksin ollessaan.

Eri asia joku teini-ikäinen tyyppi jota vaikka vähän masentaa, mutta pikkukoululainen on vielä tosi pieni ja sillä tavalla utelias maailmaa kohtaan, etten tiedä mitä pitää tapahtua, jos se uteliaisuus ja leikkisyys on lapsesta jo tuossa vaiheessa kuollllut?

Ja pelaa vaan, on ruutujen ääressä.

Todella huonon kasvatuksen tulos.

Oon kyllä vähän eri mieltä tästä. Vaikka lapsi on utelias, pelit ovat koukuttavia, eikä niiden koukuttavuus liity kasvatukseen. Jos me vanhemmat emme kontrolloisi lastemme pelaamista, he kyllä pelaisivat paljon, ihan hyvin voisi mennä iltapäivä pelatessa salaa. Etenkin vanhempi lapsi pelaisi tosi paljon, jos saisi. Ei lapsella ole sellaista elämänhallintaa, että hän pystyisi arvioimaan kokonaisvaltaisesti omaa hyvinvointiaan.

Ehkä lapsenne ei vaan ole kovin älykäs sitten, jos ei oikeasti halua tehdä mitään muuta kuin pelata ruudun ääressä, ellei aikuiset kontrolloi sitä?

Tai joku erityisen addiktoituva persoona jo pienenä?

Paljon pelaavillakin yleensä kiinnostaa muukin kuin pelaaminen, esim. fantasia-roolileikit, legot, lukeminen, piirtäminen, pienoismallit.

Musta taas tuntuu siltä, että sen sijaan, että haluat keskustella asiasta, haluatkin dissata jonkun sulle tuntemattoman ihmisen lasta. En arvosta. En myöskään sanonut, ettei lapsiani kiinnostaisi mitkään muut asiat kuin pelaaminen. Osaatko selittää, mistä keksit tuon, ettei kiinnostaisi? Yksinkertaisesti puhuin siitä, että pelit on suunniteltukin koukuttaviksi – luulisi, että aikana, jolloin lasten ja nuorten pelaamisesta puhutaan paljon, tämä kuuluisi jo yleistietoihin – ja toisaalta lasten itsesäätely ei ole vielä kovin kummoista. 

No tässähän oli kyse siitä, kun lapsi vain pelaa, joten tietysti puhuin lapsista joita ei kiinnosta mikään muu kuin pelaaminen.

Täällä on osa porukasta kirjoittanut, että heidän lapsensa vain pelaavat, jos ei ole aikuinen vahtimassa ja rajoittamassa.

Siitä voisi päätellä, ettei mikään muu kiinnosta.

Vaikuttaa siltä, ettei kaikki vanhemmat halua ottaa vastuuta tästä, vaan sysäävät syyn pelien niskoille.

Kun ne on niin koukuttavia jne.

Minä en kirjoittanut, että lapsi vain pelaa. Minä kirjoitin, että lapset pelaisivat paljon, jos emme kontrolloisi pelaamista. Suosittelen, että oikeasti mietit, mitä se toinen ihminen kirjoittikaan ennen kuin vastaat. Ja mitä keskustelua tuollainen "ehkä lapsenne ei ole kovin älykäs" mielestäsi on? Onko se mielestäsi älykästä keskustelua? 

En tiedä, mitä peliajan rajoittaminen sitten on, jos ei vastuun ottamista. Meillä pelaamista rajoitetaan ja lapset tekevät paljon muutakin. Lukevat paljon, leikkivät, piirtävät, askartelevat. 

Kirjoitit, että voisivat hyvin pelata koko iltapäivän.

Et tarkentanut oliko kyse jokaisesta iltapäivästä vai joskus tapahtuvasta asiasta, mutta jos jälkimmäistä, niin mikä ongelma?

Edelleen kyse oli (pienistä) lapsista jotka _vain_ pelaavat ja siitä miten sellaisten lasten kasvatus on mennyt pieleen, joten miksi tulet selittämään lapsista jotka tekevät muutakin ja joita kiinnostaa muukin kuin pelaaminen?

Oletko nyt huomannut että sanoilla pelaisivat ja pelaavat on ero? Kyllähän lapset on kiinnostuneita muustakin, mutta jos lapsi on yksin kotona vailla tekemistä niin täysin normaali, hyvin kasvatettu ja muustakin kiinnostunut lapsi herkästi tarttuu siihen peliin, jos se on saatavilla. Kukaan ei ole sanonut että lapsensa tosiasiassa pelaavat kaiken aikaa, vaan että ne pelaisivat kyllä jos ei aikuinen rajoittaisi ja ohjaisi/pakottaisi keksimään muutakin touhua. Lapsi joka vaikka ulkona kavereitten kanssa saattaa olla hyvinkin kekseliäs leikeissään, tai rakentaa upeita legorakennelmia, voi kuitenkin valita mieluisimmaksi tekemiseksi sen tuntikausien pelaamisen. Miten rautalangasta tämä asia vielä pitää vääntää?

Olen kirjoittanut sanottavani jo ensimmäisessä ja toisessa viestissäni, en tiedä miksi tulette vääntämään omianne lapsista joita kiinnostaa muukin kun pelaaminen?

Vaikuttaa syyllistyneiden vanhempien puolusteluilta, mutta sen sijaan että selitätte täällä pelien koukuttavuudesta, suosittelisin keskittymään ihan niiden omien lasten luontaisen uteliaisuuden, tiedonjanon ja leikkisyyden vaalimiseen.

Harva lapsi on luonnostaan niin lattea, että jaksaisi päivät pitkät vain pelata ruudun ääressä, ellei ole oikein kasvatuksella ohjattu siihen suuntaan (eli esim. lojutettu laittamalla runsaasti ruutujen ääreen pois häiritsemästä vanhempia, passivoitu lasta liialla ohjaamisella, viihdyttämisellä ja kontrolloinnilla, tylsällä ympäristöllä jne.).

Ei voi sanoa kuin hohhoijaa. Ei tuommoisen änkyrän kanssa viitsi keskustella, kun ei selvästi ole halua tai kykyä ymmärtää lukemaansa.

Kirjoita vielä tuon hohhoijaan lisäksi, että HÖPÖ HÖPÖ, niin tämä keskustelu on täydellinen.

Edelleen en ymmärrä miksi tulitte selittämään lapsista joita kiinnostaa muukin kuin pelaaminen?

Eihän kyse ollut siitä, ettei ikinä saisi pelata tai ettei pelaaminen saisi ollenkaan kiinnostaa.

Toki teillä on oikeus olla mitä mieltä olette, mutta itse äitinä olisin hyvin huolissani ja äitiyttäni reflektoimassa, jos huomaisin pikkukoululaiseni olevan ruutuaddikti.

Miettisin kaikenlaista muutakin, kuin vain pelaamisen/ruutujen rajoittamista eli käytännön toimia. Pelkän pelin syyttäminen siinä tilanteessa olisi älyllistä epärehellisyyttä.

Koska kukaan ei ole puhunut lapsista joka kiinnostaa vain pelaaminen? Se mitä lapsi tekee iltapäivällä yksin ollessaan ei edelleenkään ole sama asia kuin se mistä lapsi on kiinnostunut. Minun lapsi ei siis ole ruutuaddikti, mutta toisin kuin sinä, minä ymmärrän mitä tätä kommentoineet ihmiset tarkoittaa.

Eri

Häh? Ihan ensimmäisessä viestissä nimenomaan otetaan kantaa pikkukoululaisiin, jotka vaan pelaa.

Joten miten niin kukaan ei ole puhunut lapsista, joita kiinnostaa vain pelaaminen?

Sille en voi mitään, että jotkut tulevat syyllistyneinä selittämään jostain lapsistaan, jotka eivät ole kohderyhmää eli pikkukoululaisia jotka vain pelaavat.

Alkuperäinen viesti oli kommentti tähän jo ilmeisesti poistettuun viestiin, jossa joku (mahdollisesti trolli) kirjoitti, että lapsensa todennäköisesti vain pelaisi yksin kotona:

Omalla lapsellani ip toiminnan vaihtoehto on leikkiä pihalla köyhälistön lapsien kanssa, joiden kanssa en halua lapseni leikkivän lainkaan tai vaihtoehtoisesti olla yksin kotona, jossa hän todennäköisesti pelaisi koko iltapäivän. Joten ip toiminta, jossa hänen kaverinsakin ovat ja joku katsomassa perään on aivan loistava vaihtoehto. Ei se meteli lapsia haittaa ja vaikka sinunkaltaisillasi ohjaajilla on heikko työmoraali, se vaihtoehto olla ilman toimintaa on silti huonompi.

Se asia mitä edelleenkään et selvästi ymmärrä: se että lapsi vaan pelaisi iltapäivät yksin ollessaan ei ole sama asia kuin se, että lapsi vain pelaa eikä tee muuta. En usko että sellaisia lapsia edes juurikaan on, jotka aina vain pelaisi eikä olisi kiinnostuneita ikinä mistään muusta tai muuta suostuisi tekemään, siksi sellaisesta puhuminen on aika irrelevanttia tässä keskustelussa. Täällä nyt vaan on huudettu huonoiksi kasvattajiksi niitä, jotka sanoo joutuvansa rajoittamaan lastensa pelaamista, ja siksikin laittavat mieluummin ip-kerhoon kun antavat tulla kotiin pelien äärelle, suostumatta ollenkaan ymmärtämään mitä heille yritetään peleistä kertoa.

Harva 7 -vuotias jaksaa yksikseen montaa tuntia kotona legoja koota tai kehittää barbie -leikkejä. Kyllä se väkisinkin menee joko you tubeksi tai joksikin peliksi. Ja koska järkevä vanhempi haluaa ehkäistä sitä, että lapsi 13 -vuotiaana ei todellakaan tee mitään muuta kuin pelaa, järjestetään sitä tekemistä toisaalle. Ip kerho on tässä juuri mainio, siellä on kaverit ja saa ihmetellä maailmaa heidän kanssaan. Oleellinen kysymys on lapsen yksinäisyys, sen vuoksihan niitä pelejä pelataan, kun ei ole kavereitakaan.

Mitä haittaa siitä siis on, jos lapsi pelaa osan tuosta ajasta tai välillä vaikka koko sen iltapäivän?

Ei kyllä liity mitenkään tuohon tilanteeseen, jossa lapsi on ruutuaddikti eikä innostunut ja inspiroitunut maailmasta/elämästä, mutta ihmettelen vaan mikä mörkö se pelaaminen sitten joillekin on?

Jos vaihtoehtona on, että lapsi saa leikkiä ulkona, leikkiä kavereiden kassa, harjoitella sosiaalisia suhteitaan niin totta hemmetissä se on sille lapselle tuhat kertaa parempaa tekemistä kuin kyhjätä kotona hakkaamassa jotain robloxia tunti tolkulla yksikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatus mennyt jo pahasti pieleen, jos pikkukoululainen vaan pelaa.

Ei, vaan kasvatus menee pahasti pieleen kun pikkukoululainen jätetään yksin pelaamaan iltapäiväksi.

Siinä on jo ryssitty ihan huolella, jos _pikkukoululainen_ vain pelaa yksin ollessaan.

Eri asia joku teini-ikäinen tyyppi jota vaikka vähän masentaa, mutta pikkukoululainen on vielä tosi pieni ja sillä tavalla utelias maailmaa kohtaan, etten tiedä mitä pitää tapahtua, jos se uteliaisuus ja leikkisyys on lapsesta jo tuossa vaiheessa kuollllut?

Ja pelaa vaan, on ruutujen ääressä.

Todella huonon kasvatuksen tulos.

Oon kyllä vähän eri mieltä tästä. Vaikka lapsi on utelias, pelit ovat koukuttavia, eikä niiden koukuttavuus liity kasvatukseen. Jos me vanhemmat emme kontrolloisi lastemme pelaamista, he kyllä pelaisivat paljon, ihan hyvin voisi mennä iltapäivä pelatessa salaa. Etenkin vanhempi lapsi pelaisi tosi paljon, jos saisi. Ei lapsella ole sellaista elämänhallintaa, että hän pystyisi arvioimaan kokonaisvaltaisesti omaa hyvinvointiaan.

Ehkä lapsenne ei vaan ole kovin älykäs sitten, jos ei oikeasti halua tehdä mitään muuta kuin pelata ruudun ääressä, ellei aikuiset kontrolloi sitä?

Tai joku erityisen addiktoituva persoona jo pienenä?

Paljon pelaavillakin yleensä kiinnostaa muukin kuin pelaaminen, esim. fantasia-roolileikit, legot, lukeminen, piirtäminen, pienoismallit.

Musta taas tuntuu siltä, että sen sijaan, että haluat keskustella asiasta, haluatkin dissata jonkun sulle tuntemattoman ihmisen lasta. En arvosta. En myöskään sanonut, ettei lapsiani kiinnostaisi mitkään muut asiat kuin pelaaminen. Osaatko selittää, mistä keksit tuon, ettei kiinnostaisi? Yksinkertaisesti puhuin siitä, että pelit on suunniteltukin koukuttaviksi – luulisi, että aikana, jolloin lasten ja nuorten pelaamisesta puhutaan paljon, tämä kuuluisi jo yleistietoihin – ja toisaalta lasten itsesäätely ei ole vielä kovin kummoista. 

No tässähän oli kyse siitä, kun lapsi vain pelaa, joten tietysti puhuin lapsista joita ei kiinnosta mikään muu kuin pelaaminen.

Täällä on osa porukasta kirjoittanut, että heidän lapsensa vain pelaavat, jos ei ole aikuinen vahtimassa ja rajoittamassa.

Siitä voisi päätellä, ettei mikään muu kiinnosta.

Vaikuttaa siltä, ettei kaikki vanhemmat halua ottaa vastuuta tästä, vaan sysäävät syyn pelien niskoille.

Kun ne on niin koukuttavia jne.

Minä en kirjoittanut, että lapsi vain pelaa. Minä kirjoitin, että lapset pelaisivat paljon, jos emme kontrolloisi pelaamista. Suosittelen, että oikeasti mietit, mitä se toinen ihminen kirjoittikaan ennen kuin vastaat. Ja mitä keskustelua tuollainen "ehkä lapsenne ei ole kovin älykäs" mielestäsi on? Onko se mielestäsi älykästä keskustelua? 

En tiedä, mitä peliajan rajoittaminen sitten on, jos ei vastuun ottamista. Meillä pelaamista rajoitetaan ja lapset tekevät paljon muutakin. Lukevat paljon, leikkivät, piirtävät, askartelevat. 

Kirjoitit, että voisivat hyvin pelata koko iltapäivän.

Et tarkentanut oliko kyse jokaisesta iltapäivästä vai joskus tapahtuvasta asiasta, mutta jos jälkimmäistä, niin mikä ongelma?

Edelleen kyse oli (pienistä) lapsista jotka _vain_ pelaavat ja siitä miten sellaisten lasten kasvatus on mennyt pieleen, joten miksi tulet selittämään lapsista jotka tekevät muutakin ja joita kiinnostaa muukin kuin pelaaminen?

Oletko nyt huomannut että sanoilla pelaisivat ja pelaavat on ero? Kyllähän lapset on kiinnostuneita muustakin, mutta jos lapsi on yksin kotona vailla tekemistä niin täysin normaali, hyvin kasvatettu ja muustakin kiinnostunut lapsi herkästi tarttuu siihen peliin, jos se on saatavilla. Kukaan ei ole sanonut että lapsensa tosiasiassa pelaavat kaiken aikaa, vaan että ne pelaisivat kyllä jos ei aikuinen rajoittaisi ja ohjaisi/pakottaisi keksimään muutakin touhua. Lapsi joka vaikka ulkona kavereitten kanssa saattaa olla hyvinkin kekseliäs leikeissään, tai rakentaa upeita legorakennelmia, voi kuitenkin valita mieluisimmaksi tekemiseksi sen tuntikausien pelaamisen. Miten rautalangasta tämä asia vielä pitää vääntää?

Olen kirjoittanut sanottavani jo ensimmäisessä ja toisessa viestissäni, en tiedä miksi tulette vääntämään omianne lapsista joita kiinnostaa muukin kun pelaaminen?

Vaikuttaa syyllistyneiden vanhempien puolusteluilta, mutta sen sijaan että selitätte täällä pelien koukuttavuudesta, suosittelisin keskittymään ihan niiden omien lasten luontaisen uteliaisuuden, tiedonjanon ja leikkisyyden vaalimiseen.

Harva lapsi on luonnostaan niin lattea, että jaksaisi päivät pitkät vain pelata ruudun ääressä, ellei ole oikein kasvatuksella ohjattu siihen suuntaan (eli esim. lojutettu laittamalla runsaasti ruutujen ääreen pois häiritsemästä vanhempia, passivoitu lasta liialla ohjaamisella, viihdyttämisellä ja kontrolloinnilla, tylsällä ympäristöllä jne.).

Ei voi sanoa kuin hohhoijaa. Ei tuommoisen änkyrän kanssa viitsi keskustella, kun ei selvästi ole halua tai kykyä ymmärtää lukemaansa.

Kirjoita vielä tuon hohhoijaan lisäksi, että HÖPÖ HÖPÖ, niin tämä keskustelu on täydellinen.

Edelleen en ymmärrä miksi tulitte selittämään lapsista joita kiinnostaa muukin kuin pelaaminen?

Eihän kyse ollut siitä, ettei ikinä saisi pelata tai ettei pelaaminen saisi ollenkaan kiinnostaa.

Toki teillä on oikeus olla mitä mieltä olette, mutta itse äitinä olisin hyvin huolissani ja äitiyttäni reflektoimassa, jos huomaisin pikkukoululaiseni olevan ruutuaddikti.

Miettisin kaikenlaista muutakin, kuin vain pelaamisen/ruutujen rajoittamista eli käytännön toimia. Pelkän pelin syyttäminen siinä tilanteessa olisi älyllistä epärehellisyyttä.

Koska kukaan ei ole puhunut lapsista joka kiinnostaa vain pelaaminen? Se mitä lapsi tekee iltapäivällä yksin ollessaan ei edelleenkään ole sama asia kuin se mistä lapsi on kiinnostunut. Minun lapsi ei siis ole ruutuaddikti, mutta toisin kuin sinä, minä ymmärrän mitä tätä kommentoineet ihmiset tarkoittaa.

Eri

Häh? Ihan ensimmäisessä viestissä nimenomaan otetaan kantaa pikkukoululaisiin, jotka vaan pelaa.

Joten miten niin kukaan ei ole puhunut lapsista, joita kiinnostaa vain pelaaminen?

Sille en voi mitään, että jotkut tulevat syyllistyneinä selittämään jostain lapsistaan, jotka eivät ole kohderyhmää eli pikkukoululaisia jotka vain pelaavat.

Alkuperäinen viesti oli kommentti tähän jo ilmeisesti poistettuun viestiin, jossa joku (mahdollisesti trolli) kirjoitti, että lapsensa todennäköisesti vain pelaisi yksin kotona:

Omalla lapsellani ip toiminnan vaihtoehto on leikkiä pihalla köyhälistön lapsien kanssa, joiden kanssa en halua lapseni leikkivän lainkaan tai vaihtoehtoisesti olla yksin kotona, jossa hän todennäköisesti pelaisi koko iltapäivän. Joten ip toiminta, jossa hänen kaverinsakin ovat ja joku katsomassa perään on aivan loistava vaihtoehto. Ei se meteli lapsia haittaa ja vaikka sinunkaltaisillasi ohjaajilla on heikko työmoraali, se vaihtoehto olla ilman toimintaa on silti huonompi.

Se asia mitä edelleenkään et selvästi ymmärrä: se että lapsi vaan pelaisi iltapäivät yksin ollessaan ei ole sama asia kuin se, että lapsi vain pelaa eikä tee muuta. En usko että sellaisia lapsia edes juurikaan on, jotka aina vain pelaisi eikä olisi kiinnostuneita ikinä mistään muusta tai muuta suostuisi tekemään, siksi sellaisesta puhuminen on aika irrelevanttia tässä keskustelussa. Täällä nyt vaan on huudettu huonoiksi kasvattajiksi niitä, jotka sanoo joutuvansa rajoittamaan lastensa pelaamista, ja siksikin laittavat mieluummin ip-kerhoon kun antavat tulla kotiin pelien äärelle, suostumatta ollenkaan ymmärtämään mitä heille yritetään peleistä kertoa.

Harva 7 -vuotias jaksaa yksikseen montaa tuntia kotona legoja koota tai kehittää barbie -leikkejä. Kyllä se väkisinkin menee joko you tubeksi tai joksikin peliksi. Ja koska järkevä vanhempi haluaa ehkäistä sitä, että lapsi 13 -vuotiaana ei todellakaan tee mitään muuta kuin pelaa, järjestetään sitä tekemistä toisaalle. Ip kerho on tässä juuri mainio, siellä on kaverit ja saa ihmetellä maailmaa heidän kanssaan. Oleellinen kysymys on lapsen yksinäisyys, sen vuoksihan niitä pelejä pelataan, kun ei ole kavereitakaan.

Mitä haittaa siitä siis on, jos lapsi pelaa osan tuosta ajasta tai välillä vaikka koko sen iltapäivän?

Ei kyllä liity mitenkään tuohon tilanteeseen, jossa lapsi on ruutuaddikti eikä innostunut ja inspiroitunut maailmasta/elämästä, mutta ihmettelen vaan mikä mörkö se pelaaminen sitten joillekin on?

Jos vaihtoehtona on, että lapsi saa leikkiä ulkona, leikkiä kavereiden kassa, harjoitella sosiaalisia suhteitaan niin totta hemmetissä se on sille lapselle tuhat kertaa parempaa tekemistä kuin kyhjätä kotona hakkaamassa jotain robloxia tunti tolkulla yksikseen.

Onhan lapsella pihakavereitakin! Miksi pitäisi kyyhöttää kotona. Siksikö, että äiti pelkää että lapsi pärjää?

Mun mielestäni ekalla luokalla oli ihan parasta ne muutamat tunnit koulun jälkeen.

Kuuntelin Jerry Cottonia, Elvistä, jazzia ja Frank Sinatraa täysillä - nautin, kun sain olla yksin kotona.

Yleensä olin ulkona kavereiden kanssa, välillä tein läksyt. Toisinaan keitin kananmunia ( vein kuoret roskiin, koska levyyn ei saanut koskea ), välillä tein kaakaota ja luin Aku Ankkaa -elämäni parhaat muistot.

Työskentelin pari vuotta ip -kerhon  -setänä , ennen kuin menin opiskelemaan. 

Yritin tehdä lapsille mahdollisimman mukavan ja turvallisen ympäristön. Meillä oli todella hauskaa. Sain myös kehitysvammaisen laskemaan ja autistisen lukemaan yksinkertaisesti lukemalla ääneen ja pelaamalla Monopolia ja Afrikan tähteä.  Kotona ja koulussa oltiin ihmeissään.

Kaikki perustui vapaaehtoisuuteen ja hauskanpitoon - minulla ei ollut velvollisuutta tehdä mitään, eikä lapsillakaan.

Juuri viime viikolla tuttu äiti esitteli ylpeänä lastaan - kävimme kahvilla. Kiva, että lapset muistavat.

Että mua ärsyttää ku pitäis olla joku yltiösosiaalinen vastoin tahtoaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatus mennyt jo pahasti pieleen, jos pikkukoululainen vaan pelaa.

Ei, vaan kasvatus menee pahasti pieleen kun pikkukoululainen jätetään yksin pelaamaan iltapäiväksi.

Siinä on jo ryssitty ihan huolella, jos _pikkukoululainen_ vain pelaa yksin ollessaan.

Eri asia joku teini-ikäinen tyyppi jota vaikka vähän masentaa, mutta pikkukoululainen on vielä tosi pieni ja sillä tavalla utelias maailmaa kohtaan, etten tiedä mitä pitää tapahtua, jos se uteliaisuus ja leikkisyys on lapsesta jo tuossa vaiheessa kuollllut?

Ja pelaa vaan, on ruutujen ääressä.

Todella huonon kasvatuksen tulos.

Oon kyllä vähän eri mieltä tästä. Vaikka lapsi on utelias, pelit ovat koukuttavia, eikä niiden koukuttavuus liity kasvatukseen. Jos me vanhemmat emme kontrolloisi lastemme pelaamista, he kyllä pelaisivat paljon, ihan hyvin voisi mennä iltapäivä pelatessa salaa. Etenkin vanhempi lapsi pelaisi tosi paljon, jos saisi. Ei lapsella ole sellaista elämänhallintaa, että hän pystyisi arvioimaan kokonaisvaltaisesti omaa hyvinvointiaan.

Ehkä lapsenne ei vaan ole kovin älykäs sitten, jos ei oikeasti halua tehdä mitään muuta kuin pelata ruudun ääressä, ellei aikuiset kontrolloi sitä?

Tai joku erityisen addiktoituva persoona jo pienenä?

Paljon pelaavillakin yleensä kiinnostaa muukin kuin pelaaminen, esim. fantasia-roolileikit, legot, lukeminen, piirtäminen, pienoismallit.

Musta taas tuntuu siltä, että sen sijaan, että haluat keskustella asiasta, haluatkin dissata jonkun sulle tuntemattoman ihmisen lasta. En arvosta. En myöskään sanonut, ettei lapsiani kiinnostaisi mitkään muut asiat kuin pelaaminen. Osaatko selittää, mistä keksit tuon, ettei kiinnostaisi? Yksinkertaisesti puhuin siitä, että pelit on suunniteltukin koukuttaviksi – luulisi, että aikana, jolloin lasten ja nuorten pelaamisesta puhutaan paljon, tämä kuuluisi jo yleistietoihin – ja toisaalta lasten itsesäätely ei ole vielä kovin kummoista. 

No tässähän oli kyse siitä, kun lapsi vain pelaa, joten tietysti puhuin lapsista joita ei kiinnosta mikään muu kuin pelaaminen.

Täällä on osa porukasta kirjoittanut, että heidän lapsensa vain pelaavat, jos ei ole aikuinen vahtimassa ja rajoittamassa.

Siitä voisi päätellä, ettei mikään muu kiinnosta.

Vaikuttaa siltä, ettei kaikki vanhemmat halua ottaa vastuuta tästä, vaan sysäävät syyn pelien niskoille.

Kun ne on niin koukuttavia jne.

Minä en kirjoittanut, että lapsi vain pelaa. Minä kirjoitin, että lapset pelaisivat paljon, jos emme kontrolloisi pelaamista. Suosittelen, että oikeasti mietit, mitä se toinen ihminen kirjoittikaan ennen kuin vastaat. Ja mitä keskustelua tuollainen "ehkä lapsenne ei ole kovin älykäs" mielestäsi on? Onko se mielestäsi älykästä keskustelua? 

En tiedä, mitä peliajan rajoittaminen sitten on, jos ei vastuun ottamista. Meillä pelaamista rajoitetaan ja lapset tekevät paljon muutakin. Lukevat paljon, leikkivät, piirtävät, askartelevat. 

Kirjoitit, että voisivat hyvin pelata koko iltapäivän.

Et tarkentanut oliko kyse jokaisesta iltapäivästä vai joskus tapahtuvasta asiasta, mutta jos jälkimmäistä, niin mikä ongelma?

Edelleen kyse oli (pienistä) lapsista jotka _vain_ pelaavat ja siitä miten sellaisten lasten kasvatus on mennyt pieleen, joten miksi tulet selittämään lapsista jotka tekevät muutakin ja joita kiinnostaa muukin kuin pelaaminen?

Oletko nyt huomannut että sanoilla pelaisivat ja pelaavat on ero? Kyllähän lapset on kiinnostuneita muustakin, mutta jos lapsi on yksin kotona vailla tekemistä niin täysin normaali, hyvin kasvatettu ja muustakin kiinnostunut lapsi herkästi tarttuu siihen peliin, jos se on saatavilla. Kukaan ei ole sanonut että lapsensa tosiasiassa pelaavat kaiken aikaa, vaan että ne pelaisivat kyllä jos ei aikuinen rajoittaisi ja ohjaisi/pakottaisi keksimään muutakin touhua. Lapsi joka vaikka ulkona kavereitten kanssa saattaa olla hyvinkin kekseliäs leikeissään, tai rakentaa upeita legorakennelmia, voi kuitenkin valita mieluisimmaksi tekemiseksi sen tuntikausien pelaamisen. Miten rautalangasta tämä asia vielä pitää vääntää?

Olen kirjoittanut sanottavani jo ensimmäisessä ja toisessa viestissäni, en tiedä miksi tulette vääntämään omianne lapsista joita kiinnostaa muukin kun pelaaminen?

Vaikuttaa syyllistyneiden vanhempien puolusteluilta, mutta sen sijaan että selitätte täällä pelien koukuttavuudesta, suosittelisin keskittymään ihan niiden omien lasten luontaisen uteliaisuuden, tiedonjanon ja leikkisyyden vaalimiseen.

Harva lapsi on luonnostaan niin lattea, että jaksaisi päivät pitkät vain pelata ruudun ääressä, ellei ole oikein kasvatuksella ohjattu siihen suuntaan (eli esim. lojutettu laittamalla runsaasti ruutujen ääreen pois häiritsemästä vanhempia, passivoitu lasta liialla ohjaamisella, viihdyttämisellä ja kontrolloinnilla, tylsällä ympäristöllä jne.).

Ei voi sanoa kuin hohhoijaa. Ei tuommoisen änkyrän kanssa viitsi keskustella, kun ei selvästi ole halua tai kykyä ymmärtää lukemaansa.

Kirjoita vielä tuon hohhoijaan lisäksi, että HÖPÖ HÖPÖ, niin tämä keskustelu on täydellinen.

Edelleen en ymmärrä miksi tulitte selittämään lapsista joita kiinnostaa muukin kuin pelaaminen?

Eihän kyse ollut siitä, ettei ikinä saisi pelata tai ettei pelaaminen saisi ollenkaan kiinnostaa.

Toki teillä on oikeus olla mitä mieltä olette, mutta itse äitinä olisin hyvin huolissani ja äitiyttäni reflektoimassa, jos huomaisin pikkukoululaiseni olevan ruutuaddikti.

Miettisin kaikenlaista muutakin, kuin vain pelaamisen/ruutujen rajoittamista eli käytännön toimia. Pelkän pelin syyttäminen siinä tilanteessa olisi älyllistä epärehellisyyttä.

Koska kukaan ei ole puhunut lapsista joka kiinnostaa vain pelaaminen? Se mitä lapsi tekee iltapäivällä yksin ollessaan ei edelleenkään ole sama asia kuin se mistä lapsi on kiinnostunut. Minun lapsi ei siis ole ruutuaddikti, mutta toisin kuin sinä, minä ymmärrän mitä tätä kommentoineet ihmiset tarkoittaa.

Eri

Häh? Ihan ensimmäisessä viestissä nimenomaan otetaan kantaa pikkukoululaisiin, jotka vaan pelaa.

Joten miten niin kukaan ei ole puhunut lapsista, joita kiinnostaa vain pelaaminen?

Sille en voi mitään, että jotkut tulevat syyllistyneinä selittämään jostain lapsistaan, jotka eivät ole kohderyhmää eli pikkukoululaisia jotka vain pelaavat.

Alkuperäinen viesti oli kommentti tähän jo ilmeisesti poistettuun viestiin, jossa joku (mahdollisesti trolli) kirjoitti, että lapsensa todennäköisesti vain pelaisi yksin kotona:

Omalla lapsellani ip toiminnan vaihtoehto on leikkiä pihalla köyhälistön lapsien kanssa, joiden kanssa en halua lapseni leikkivän lainkaan tai vaihtoehtoisesti olla yksin kotona, jossa hän todennäköisesti pelaisi koko iltapäivän. Joten ip toiminta, jossa hänen kaverinsakin ovat ja joku katsomassa perään on aivan loistava vaihtoehto. Ei se meteli lapsia haittaa ja vaikka sinunkaltaisillasi ohjaajilla on heikko työmoraali, se vaihtoehto olla ilman toimintaa on silti huonompi.

Se asia mitä edelleenkään et selvästi ymmärrä: se että lapsi vaan pelaisi iltapäivät yksin ollessaan ei ole sama asia kuin se, että lapsi vain pelaa eikä tee muuta. En usko että sellaisia lapsia edes juurikaan on, jotka aina vain pelaisi eikä olisi kiinnostuneita ikinä mistään muusta tai muuta suostuisi tekemään, siksi sellaisesta puhuminen on aika irrelevanttia tässä keskustelussa. Täällä nyt vaan on huudettu huonoiksi kasvattajiksi niitä, jotka sanoo joutuvansa rajoittamaan lastensa pelaamista, ja siksikin laittavat mieluummin ip-kerhoon kun antavat tulla kotiin pelien äärelle, suostumatta ollenkaan ymmärtämään mitä heille yritetään peleistä kertoa.

Harva 7 -vuotias jaksaa yksikseen montaa tuntia kotona legoja koota tai kehittää barbie -leikkejä. Kyllä se väkisinkin menee joko you tubeksi tai joksikin peliksi. Ja koska järkevä vanhempi haluaa ehkäistä sitä, että lapsi 13 -vuotiaana ei todellakaan tee mitään muuta kuin pelaa, järjestetään sitä tekemistä toisaalle. Ip kerho on tässä juuri mainio, siellä on kaverit ja saa ihmetellä maailmaa heidän kanssaan. Oleellinen kysymys on lapsen yksinäisyys, sen vuoksihan niitä pelejä pelataan, kun ei ole kavereitakaan.

Mitä haittaa siitä siis on, jos lapsi pelaa osan tuosta ajasta tai välillä vaikka koko sen iltapäivän?

Ei kyllä liity mitenkään tuohon tilanteeseen, jossa lapsi on ruutuaddikti eikä innostunut ja inspiroitunut maailmasta/elämästä, mutta ihmettelen vaan mikä mörkö se pelaaminen sitten joillekin on?

Jos vaihtoehtona on, että lapsi saa leikkiä ulkona, leikkiä kavereiden kassa, harjoitella sosiaalisia suhteitaan niin totta hemmetissä se on sille lapselle tuhat kertaa parempaa tekemistä kuin kyhjätä kotona hakkaamassa jotain robloxia tunti tolkulla yksikseen.

Onhan lapsella pihakavereitakin! Miksi pitäisi kyyhöttää kotona. Siksikö, että äiti pelkää että lapsi pärjää?

Mitä pihakavereita? Meillä on taloyhtiössä paljon lapsia. Osa on päiväkoti-iässä ja luonnollisesti siellä päivät. Oman ikäiset ovat iltapäivät siellä iltapäivätoiminnassa myös. Siellä pihalla on yhden vuokralaisen heikosti kasvattamat lapset, jotka varastelevat toisilta leluja ja terrorisoivat pihalla. Sellaisessa seurassako oman lapseni pitäisi ennemmin viettää aikaa kuin iltapäivätoiminnassa?

Itse pelasin lapsena Simsiä paljon ja kehitin sillä luovuuttani. Samoin olin myös ulkonakin paljon kavereiden kanssa. Ei se pelaaminen kaikelta aikaa vie vaikka tällaisessa käsityksessä eletään.

Mammat on hyvät, lopettaa sen vauvapalstalla jatkuvasti kirjoittamisen ja menevät ulos harjoittamaan sosiaalisuuttaan ja luomaan hyviä työsuhteita tuntitolkulla.

On kyllä erikoista Suomessa kun pienetkin lapset ovat itsekseen. Ja sitten ihmetellään yksinäisyyttä ja muita ongelmia. Esim Ruotsissa ollaan ip toiminnassa 5lk asti, samoin Saksassa. En kyllä keksi muuta maata missä lapset jätetään yksinään kuten Suomessa. Minun lapsella loppuu koulu usein 12 ja olen itse kotona 18, aika pitkä aika olisi olla yksin. Aika harva varmaan on kotona kello 15 tai 16.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pärjää jos on normaaliälyisestä lapsesta kyse. Toki jos on jotain haasteita toimintakyvyssä tai älykkyydessä niin IP on ihan hyvä vaihtoehto.

Koulusta kotiin, soitto vanhemmalle, läksyt ja välipala. Sitten saa pelata, mennä omaan pihaan tai leikkiä. Mitä nyt keksiikään. Eipä tuossa läksyjen ja välipalan jälkeen jää kuin 1-2h odoteltavaa.

Pelaa ehkä viisikin tuntia päivässä?

Mitä sitten? Meillä kaveri vetää niin hyviä numeroita koulussa, että pelatkoon vaikka 10 tuntia päivässä. Se on nykyään myös sosiaalista toimintaa, luokkakaverit ovat siellä samassa pelissä ja siinä jutellaan samalla.

Ei se että lapset ovat yksin kotona tarkoita että se olisi se suurin syy lasten yksinäisyyteen. Eiköhän ne päällimmäiset syyt ole muualla.

Mitä taitoja vauva palstalla oleminen kehittää? Vittuilua ja oman täydellisyyden korostamista?