Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En näe mitään hyvää suurperheessä varttumisessa!
08.08.2022 |
Luin tuon HS:n kolumnin ainoana lapsena kasvamisesta ja pala nousi kurkkuun. Allekirjoitan joka sanan, mutta päinvastaisesta näkökulmasta.
Viisilapsisessa perheessä kasvamisessa en näe mitään etuja. Siinä jäi saamatta vanhemmilta rakkaus, tuki ja kannustus sekä ne aikuiselämässä tärkeät sosiaaliset taidot. Koulunkäyntiä ei tuettu, harrastuksia ei juurikaan ollut ja äiti oli tyytyväinen, jos juoksimme ulkona kaikki vapaa-ajat. Mitä siellä rintamamiestalon pihalla keskisuomalaisen tehdaspaikkakunnan liepeillä oppii? Ei mitään, ja tiedän tämän kokemuksesta.
Viidestä lapsesta olen ainoa, koka onnistui hankkimaan koulutuksen ihan yliopistoa myöten. Ja siitä on kiittäminen ei omaa perhettäni, vaan kunnan yhden silmäätekevän perheen panosta. Luokkatoverini ja hänen perheensä kannusti minua koulunkäynnissä ja harrastuksissa, järjesti kesätyöpaikan, otti lomille mukaan ja lohdutti kun kotona oli vaikeaa. Tästä olen ikuisesti kiitollinen ja meillä on edelleen hyvin läheinen suhde.
Omat sisarukseni sen sijaan olivat ja ovat edelleen kateellisia, koska olen menestynyt heitä paremmin. Minun pitäisi maksaa vanhempieni lääkärit ja remontit, pitää perhejuhlat ja auttaa kaikin tavoin.
En tästä syystä jaksa pitää yhteyksiä perheeseeni. Sisarukset ja äitini haukkuvat minua ylpeäksi ja saidaksi. Kun olen sanonut suoraan mitä lapsuudestani ajattelen, olen saanut kuulla vieläkin pahempia solvauksia. Pahinta on, että perheemme ei ollut suoranaisesti köyhä. Molemmat vanhemmat kävivät töissä ja ansaitsivat ihan hyvin. Meillä oli autot ja videot, eikä ruuasta koskaan ollut pulaa. Mutta vanhempien aika ei vaan riittänyt viidelle lapselle, ihan perustarpeiden hoitaminenkin oli vaikeaa. Me lapset saimme elää kuin pellossa.
Ei ne sisarukset ole tae hyvästä lapsuudesta.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Ainoan lapsen osan huonot puolet tulevat esiin viimeistään sitten kun on vanhempien aika jättää tämä elämä: olet vastuussa yksin kaikesta ja mikäli omaa puolisoa ja lapsia ei satu olemaan olet vieläpä jäänyt yksin tänne.
Sisarukset ovat iso rikkaus elämässä ja heitä oppii arvostamaan viimeistään sitten keski-ikäisenä.
Miten niin jäänyt yksin tänne? Onhan niitä muitakin läheisiä ihmisiä kuin sisarukset tai omat lapset.
Tai ehkä sinulla ei ole muita. Mutta monella muulla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoan lapsen osan huonot puolet tulevat esiin viimeistään sitten kun on vanhempien aika jättää tämä elämä: olet vastuussa yksin kaikesta ja mikäli omaa puolisoa ja lapsia ei satu olemaan olet vieläpä jäänyt yksin tänne.
Sisarukset ovat iso rikkaus elämässä ja heitä oppii arvostamaan viimeistään sitten keski-ikäisenä.Miten niin jäänyt yksin tänne? Onhan niitä muitakin läheisiä ihmisiä kuin sisarukset tai omat lapset.
Tai ehkä sinulla ei ole muita. Mutta monella muulla on.
Mä en ole vielä tavannut sellaisia ystäviä tai muita ihmisiä, jotka auttaisivat jonkun toisen vanhempien hoidossa vuosikausia, hoitaisivat heidän asioitaan, setvisivät perintöasioita jne. niinkuin nyt yleensä sisarusten kesken jakautuu, jos sellaisia on.
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen viisilapsisesta perheestä ja meistä on kaikki lapset yliopiston käyneitä. Vapaa-aikaa vietettiin perheenä paljon.
Vanhemmilla vuorotyöt, että tuli se vapaa-aika erityisen tärkeäksi. Kummatkin ovat olleet perhekeskeisiä. Aina kun vähänkin oli vapaata, niin pakkasivat auton ja mukulat ja edes päiväpatikoinnille johonkin mettään. Museot ja maaseutupaikat ovat hyvin kaluttu.
Meillä oli myös harrastuksemme ja ystävät.
Monesti ihmetellyt, että miten noi saivatkin kaiken toimimaan. Olivatko vaan taitavia peittämään ongelmat. Itsellä on toistuvasti pakka leviimässä kahden mukulan kanssa, niin aina voi soittaa sisarukselle tämän puolisolle tai omille vanhemmilleen, että apua! Koskaan mua ei ole jätetty yksin.
Ollaan nyt keski-ikäistymässä kovaa vauhtia ja tekis mieli vähän jututtaa sisaruksia, että oliko se lapsuus niin ruusuinen kuin mä sen muistan. Ollaan synnytty kymmenen vuoden sisään, että kyllä esikoisella on varmasti erilaiset mielikuvat kuin kuopuksella jne.
Meillä oli myös tuollaista, että retkeiltiin paljon.
Viikonloppuisin päiväretkiä isän/äidin/isovanhempien kanssa luontoon, myös arkisin tehtiin äidin kanssa retkiä laavulle, hiihtoretkiä metsään ja mäen laskuun muiden äitien ja lasten kanssa, kesällä uimarannalle jne.
Ja kesäisin isän lomien aikaan matkustettiin maata pitkin Euroopassa monta viikkoa, yleensä joka kesä.
Harrastin kaikenlaista pianon soitosta kuvataiteeseen ja hevosiin, olin myös paljon kavereiden kanssa.
Sanoisin lapsuuteni olleen aika onnellinen. Meillä oli yli 10 lasta, vaikka vanhin muutti kyllä pois kotoa samoihin aikoihin kun nuorin syntyi, eli ei kaikki eletty yhtä aikaa sitä lapsuutta lapsuudenkodissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoan lapsen osan huonot puolet tulevat esiin viimeistään sitten kun on vanhempien aika jättää tämä elämä: olet vastuussa yksin kaikesta ja mikäli omaa puolisoa ja lapsia ei satu olemaan olet vieläpä jäänyt yksin tänne.
Sisarukset ovat iso rikkaus elämässä ja heitä oppii arvostamaan viimeistään sitten keski-ikäisenä.Miten niin jäänyt yksin tänne? Onhan niitä muitakin läheisiä ihmisiä kuin sisarukset tai omat lapset.
Tai ehkä sinulla ei ole muita. Mutta monella muulla on.
Mä en ole vielä tavannut sellaisia ystäviä tai muita ihmisiä, jotka auttaisivat jonkun toisen vanhempien hoidossa vuosikausia, hoitaisivat heidän asioitaan, setvisivät perintöasioita jne. niinkuin nyt yleensä sisarusten kesken jakautuu, jos sellaisia on.
Viittasin lähinnä tuohon kun kirjoitit, että jos omaa puolisoa ja lapsia ei ole niin olet jäänyt yksin tänne.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten tuo ap:n kirjoittama liittyy nimenomaan suurperheeseen. Jos koulunkäyntiä ei tuettu, eikä harrastaakaan saanut, olisiko tuo tilanne sitten ollut toinen, jos lapsia olisi ollut vähemmän. En usko, että lapsiluku vaikuttaa mitenkään siihen, arvostavatko vanhemmat esim. koulutusta vai ei.
Viisi lasta ei muutenkaan ole mikään erityinen suurperhe (määritellään juu niin) varsinkin, jos lapsilla on ikäeroa. Kyllä kahdelta aikuiselta riittää aikaa useammalle lapselle, jos he ovat suurperheeseen sitoutuneita. Tottakai silloin ei voi olla sellainen, jonka pitää itse huidella koko ajan jossakin, ja vaatia loputtomasti aikaa itselleen, vaan pitää olla tehokas ajankäytössä ja jaksavainen, ja orientoitua lapsiinsa.
Seuraan läheltä useampaakin suurperhettä, joissa lapset alkavat olla jo nuoria aikuisia. Kaikilla on ollut omat harrastukset, kaikilla on opiskeluhaaveita ja osa on jo ammateissaan. Lämpimät välit on sisaruksilla keskenkään, eikä kukaan ole jäänyt mistään paitsi. Joten ei nyt ainakaan kannata yleistää, jos omalle kohdalle on sattunut toisenlaisia kokemuksia.
Liittyy siten, että vanhemmilla ei ollut aikaa ja voimia jakaa huomiota viiden lapsen kesken. Eivät vaan ehtineet esim seurata meidän koulunkäyntiä, kun lapsia oli niin monta. Molemmat vanhemmat kävi töissä, äiti hoiti ohessa kotia ja isä pientilaa. Vanhempien kanssakäyminen meidän lasten kanssa keskittyi kieltämiseen, komentamiseen ja jatkuvien riitojen ja tappelunnujakoiden setvimiseen. Tärkein kasvatuskeino oli häirikön ajaminen ulos, poistaminen ruokapöydästä tai TV:n äärestä. Seitsemän hengen perheen ruoka- ja vaatehuolto vei hurjasti voimia ja aikaa. Samoin isä teki kovasti töitä perheemme toimeentulon eteen. Ei heillä ollut aikaa seurata meidän koulunkäyntiä tai kuskata harrastuksiin. Kyllä sellaisen lapsilauman keskellä eläminen vie mehut kaikista. No omapa oli valintansa, mutta EI minun valintani, joten saan olla katkera ja kriittinen, jos niin haluan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoan lapsen osan huonot puolet tulevat esiin viimeistään sitten kun on vanhempien aika jättää tämä elämä: olet vastuussa yksin kaikesta ja mikäli omaa puolisoa ja lapsia ei satu olemaan olet vieläpä jäänyt yksin tänne.
Sisarukset ovat iso rikkaus elämässä ja heitä oppii arvostamaan viimeistään sitten keski-ikäisenä.Minulla on sisaruksia, mutta ihan yksin olin silti vastuussa kaikesta vanhempien sairauden ja kuoleman ajan.
Sisarukset ei todellakaan ole tae siitä, että yksin ei tarvitsisi vanhenevia vanhempia auttaa tai hoitaa sitten joskus hautaamiset ym. siihen liittyvät asiat.
Mulla on kaksi veljeä jotka eivät matkusta auttamaan vanhempia. Se olen minä joka autottomana matkaan junalla matkatavaroita raahaten. Ja se olen minä joka todennäköisesti joutuu ottamaan ajan myötä suurempaa vastuuta ja hoitamaan sitten sen viimeisenkin, kun nämä kaksi vätystä on niin saamattomia.
Toinen veljistä vaihtoi keväällä isän autoon kesärenkaat ja tämä oli niin suuri hehkutuksen asia. Jätkä ei edes tehnyt sitä yksin, vaan raahasi mukanaan kaksi krapulaista kaveriaan. Toinen ei tee tuotakaan vähää.
Eli kaikista huonoin sisarusyhdistelmä on sellainen, jossa on vain yksi tytär.
Kasvattakaa niistä pojistanne auttavaisia. Todella väärin kuinka tytöiltä odotetaan aina osallistumista ja asioiden hoitamista.
Mulla on kolme ystävää, jotka ovat kaikki viisilapsisista perheistä. Heillä on lapsuudestaan vain hyvää sanottavaa. Ei toki kaikki ole ollut vain juhlaa, mutta ei se ole sitä pienemmilläkään perheillä. Olen aina kadehtinut heidän perheidensä yhteenkuuluvuutta ja sisarusten lämpimiä välejä, kun itsellä ei sellaista ole. Kyllä heillä ainakin harrastuksia riitti, kun useammalla on tullut siitä jopa ammatti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoan lapsen osan huonot puolet tulevat esiin viimeistään sitten kun on vanhempien aika jättää tämä elämä: olet vastuussa yksin kaikesta ja mikäli omaa puolisoa ja lapsia ei satu olemaan olet vieläpä jäänyt yksin tänne.
Sisarukset ovat iso rikkaus elämässä ja heitä oppii arvostamaan viimeistään sitten keski-ikäisenä.Minulla on sisaruksia, mutta ihan yksin olin silti vastuussa kaikesta vanhempien sairauden ja kuoleman ajan.
Sisarukset ei todellakaan ole tae siitä, että yksin ei tarvitsisi vanhenevia vanhempia auttaa tai hoitaa sitten joskus hautaamiset ym. siihen liittyvät asiat.
Mulla on kaksi veljeä jotka eivät matkusta auttamaan vanhempia. Se olen minä joka autottomana matkaan junalla matkatavaroita raahaten. Ja se olen minä joka todennäköisesti joutuu ottamaan ajan myötä suurempaa vastuuta ja hoitamaan sitten sen viimeisenkin, kun nämä kaksi vätystä on niin saamattomia.
Toinen veljistä vaihtoi keväällä isän autoon kesärenkaat ja tämä oli niin suuri hehkutuksen asia. Jätkä ei edes tehnyt sitä yksin, vaan raahasi mukanaan kaksi krapulaista kaveriaan. Toinen ei tee tuotakaan vähää.
Eli kaikista huonoin sisarusyhdistelmä on sellainen, jossa on vain yksi tytär.
Kasvattakaa niistä pojistanne auttavaisia. Todella väärin kuinka tytöiltä odotetaan aina osallistumista ja asioiden hoitamista.
Minulla on lauma veljiä, ovat perus empaattisia, reippaita ja avuliaita ihmisiä.
Ei meillä ollut tuollaista, että tytöiltä odotettaisiin sen enempää osallistumista ja asioiden hoitamista kuin pojiltakaan. Kaikki teki ja tekee, yhteen hiileen.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen täysin traumatisoitunut suurperhelapsuudesta. En tunne yhtään suurperhettä jossa kaikki perheenjäsenet olisivat sitä mieltä, että suurperhe olisi hyvä juttu.
Niin, tuossa Mannisen jutussa nostettiin vain sen yksilapsisen perheen onni ja ihanuus. Perheissä kuitenkin on valtavasti eroja esim onko pari lasta tai yli kymmenen lasta. Manninen ei käsitellyt näitä eri kokoja ollenkaan, vaan sitä pelkästään, että ainoa lapsi perheessä on paras. Hän ei käsitellyt sitä, onko ainoan lapsen perhe eroperhe, yh-perhe , millaiset lasten ikäerot ovat jne?
Hyvin putkisilmäisesti tehty juttu toimittajan tekemäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Säälittäviä nuo, joiden pitää alapeukuttaa onnellisissa suurperheissä kasvaneiden muistoja.
Yrittäkää hyväksyä, että vika oli vanhemmissanne, ei suurperheissä yleisesti.
Toki suurperheellisyys ei kaikille sovi, eli vanhempanne ovat voineet tehdä heidän kantokyvylleen liikaa lapsia.
Se kantokyky vaan ei ole kaikilla sama, vaan osa kykenee suurenkin lapsilauman hyviksi vanhemmiksi siinä missä joistakin ei ole yhdenkään lapsen vanhemmiksi.
Ihmiset on erilaisia, ja elämät puitteineen myös.
Musta on kyllä hassua kuinka persoonallisuushäiriöistä sun muista kärsivien perheiden ongelmissa keskitytään nyt täällä palstalla lapsilukuun. Jos vanhemmat eivät osaa kasvattaa ja joku sisaruksista on ollut sadistinen tai muuten seko niin mitään auvoa ei varmaan se kasvaminen olisi ollut kyseisessä perheessä ainokaisenakaan. Sitten taas ajan ym. resurssien riittämisestä.. jos lapsia hankitaan vastuullisesti eikä tarkoituksella niukkuuden keskelle niin normaalien lapsiaan rakastavien vanhempien aika ja energia ja rakkaus riittää yhtä hyvin niin yhteen kuin pariin-kolmeen-neljään+ (koska eihän niitä kaikkia lapsia ole pakko saada ihan minimi-ikäerolla.) Jos on sattunut syntymään hyvään perheeseen, silloin ne mahdolliset sisarukset ovat rikkaus elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten tuo ap:n kirjoittama liittyy nimenomaan suurperheeseen. Jos koulunkäyntiä ei tuettu, eikä harrastaakaan saanut, olisiko tuo tilanne sitten ollut toinen, jos lapsia olisi ollut vähemmän. En usko, että lapsiluku vaikuttaa mitenkään siihen, arvostavatko vanhemmat esim. koulutusta vai ei.
Viisi lasta ei muutenkaan ole mikään erityinen suurperhe (määritellään juu niin) varsinkin, jos lapsilla on ikäeroa. Kyllä kahdelta aikuiselta riittää aikaa useammalle lapselle, jos he ovat suurperheeseen sitoutuneita. Tottakai silloin ei voi olla sellainen, jonka pitää itse huidella koko ajan jossakin, ja vaatia loputtomasti aikaa itselleen, vaan pitää olla tehokas ajankäytössä ja jaksavainen, ja orientoitua lapsiinsa.
Seuraan läheltä useampaakin suurperhettä, joissa lapset alkavat olla jo nuoria aikuisia. Kaikilla on ollut omat harrastukset, kaikilla on opiskeluhaaveita ja osa on jo ammateissaan. Lämpimät välit on sisaruksilla keskenkään, eikä kukaan ole jäänyt mistään paitsi. Joten ei nyt ainakaan kannata yleistää, jos omalle kohdalle on sattunut toisenlaisia kokemuksia.
Liittyy siten, että vanhemmilla ei ollut aikaa ja voimia jakaa huomiota viiden lapsen kesken. Eivät vaan ehtineet esim seurata meidän koulunkäyntiä, kun lapsia oli niin monta. Molemmat vanhemmat kävi töissä, äiti hoiti ohessa kotia ja isä pientilaa. Vanhempien kanssakäyminen meidän lasten kanssa keskittyi kieltämiseen, komentamiseen ja jatkuvien riitojen ja tappelunnujakoiden setvimiseen. Tärkein kasvatuskeino oli häirikön ajaminen ulos, poistaminen ruokapöydästä tai TV:n äärestä. Seitsemän hengen perheen ruoka- ja vaatehuolto vei hurjasti voimia ja aikaa. Samoin isä teki kovasti töitä perheemme toimeentulon eteen. Ei heillä ollut aikaa seurata meidän koulunkäyntiä tai kuskata harrastuksiin. Kyllä sellaisen lapsilauman keskellä eläminen vie mehut kaikista. No omapa oli valintansa, mutta EI minun valintani, joten saan olla katkera ja kriittinen, jos niin haluan.
Ap
Vähän ohis, itse en ole suurperheestä enkä sellaisesta haaveile, mutta mitä nyt olen asiasta ymmärtänyt, että yleensä suurperheissä lapsia kasvatetaan vähän omatoimisemmiksi kuin ilmeisesti teidän kotonanne? Että lapset muutakin kuin nujakoivat keskenään ja sotkevat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten tuo ap:n kirjoittama liittyy nimenomaan suurperheeseen. Jos koulunkäyntiä ei tuettu, eikä harrastaakaan saanut, olisiko tuo tilanne sitten ollut toinen, jos lapsia olisi ollut vähemmän. En usko, että lapsiluku vaikuttaa mitenkään siihen, arvostavatko vanhemmat esim. koulutusta vai ei.
Viisi lasta ei muutenkaan ole mikään erityinen suurperhe (määritellään juu niin) varsinkin, jos lapsilla on ikäeroa. Kyllä kahdelta aikuiselta riittää aikaa useammalle lapselle, jos he ovat suurperheeseen sitoutuneita. Tottakai silloin ei voi olla sellainen, jonka pitää itse huidella koko ajan jossakin, ja vaatia loputtomasti aikaa itselleen, vaan pitää olla tehokas ajankäytössä ja jaksavainen, ja orientoitua lapsiinsa.
Seuraan läheltä useampaakin suurperhettä, joissa lapset alkavat olla jo nuoria aikuisia. Kaikilla on ollut omat harrastukset, kaikilla on opiskeluhaaveita ja osa on jo ammateissaan. Lämpimät välit on sisaruksilla keskenkään, eikä kukaan ole jäänyt mistään paitsi. Joten ei nyt ainakaan kannata yleistää, jos omalle kohdalle on sattunut toisenlaisia kokemuksia.
Liittyy siten, että vanhemmilla ei ollut aikaa ja voimia jakaa huomiota viiden lapsen kesken. Eivät vaan ehtineet esim seurata meidän koulunkäyntiä, kun lapsia oli niin monta. Molemmat vanhemmat kävi töissä, äiti hoiti ohessa kotia ja isä pientilaa. Vanhempien kanssakäyminen meidän lasten kanssa keskittyi kieltämiseen, komentamiseen ja jatkuvien riitojen ja tappelunnujakoiden setvimiseen. Tärkein kasvatuskeino oli häirikön ajaminen ulos, poistaminen ruokapöydästä tai TV:n äärestä. Seitsemän hengen perheen ruoka- ja vaatehuolto vei hurjasti voimia ja aikaa. Samoin isä teki kovasti töitä perheemme toimeentulon eteen. Ei heillä ollut aikaa seurata meidän koulunkäyntiä tai kuskata harrastuksiin. Kyllä sellaisen lapsilauman keskellä eläminen vie mehut kaikista. No omapa oli valintansa, mutta EI minun valintani, joten saan olla katkera ja kriittinen, jos niin haluan.
ApVähän ohis, itse en ole suurperheestä enkä sellaisesta haaveile, mutta mitä nyt olen asiasta ymmärtänyt, että yleensä suurperheissä lapsia kasvatetaan vähän omatoimisemmiksi kuin ilmeisesti teidän kotonanne? Että lapset muutakin kuin nujakoivat keskenään ja sotkevat.
Niin siis tarkoitat että kaikki on pakko tehdä itse kun aikuiset eivät kerkeä auttamaan. Omatoiminen voi olla vaikka olisi ainoa. Onhan se tekemätön paikka kuskata viittä lasta eri treeneihin neljä kertaa viikossa. Jos ei ole miljonääri kyllä siinä jää lapset helposti ilman nallekarkkeja kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä mitä lestoja täällä suurin osa on mutta kukaan sisaruksellisista kavereistani ei pidä asiaa mitenkään toivottavana. Kiiltokuvissa lapset leikkivät ilonkyynel silmässä mutta oikeasti jatkuvaa tappelua kuka saa ja mitä saa milloin oma vuoro. Ei omaa rauhaa eikä tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Ainoan lapsen osan huonot puolet tulevat esiin viimeistään sitten kun on vanhempien aika jättää tämä elämä: olet vastuussa yksin kaikesta ja mikäli omaa puolisoa ja lapsia ei satu olemaan olet vieläpä jäänyt yksin tänne.
Sisarukset ovat iso rikkaus elämässä ja heitä oppii arvostamaan viimeistään sitten keski-ikäisenä.
No tässäkin on kyse todennäköisyyksistä. Minullakin oli veli, mutta hän kuoli syöpään alle kuusikymppisenä eli yksin olen "vastuussa" äidistämme. Entä jos sisarus onkin juoppo ja elämänhallinta nolla, paljonko tällaisestakaan sitten olisi apua? Entä jos riitaantuu sisarustensa kanssa? Äidilläni on kuusi sisarusta, jotka ovat jakautuneet kahteen "leiriin", ihan h*lvettiä ovat olleet perinnönjaot.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän suurperheitä, joissa kaikki lapset korkeasti koulutettuja. Se riippuu ihan vanhempien omasta koulutusmyönteisyydestä.
No minä taas ihmettelen mikä ihmisyyden mitta on korkea koulutus. Olemme mieheni kanssa akateemisia ja kuopuksemme haluaa lukioon ja toiveammatti siintää yliopisto-opintojen päässä. Esikoinen meni ammattikouluun haluamalleen linjalle, enkä koe lainkaan olevani epäonnistunut hänen kasvatuksessaan. Olen itse kotoisin duunariperheestä ja vaikka on juttuja, jotka olisivat varmaan olleet helpompia itselleni vähän eri taustasta ponnistaen, en voi kuin päätä pudistella niille ihmeellisille uskomuksille mitä esim. vanhemmillani oli "hyväosaisista". Sanoisin, että aika moni menestynyt (mitä se kenenkin kohdalla tarkoittaa) on ihan itse tehnyt työn päästäkseen siihen missä on... Pitää olla sen verran kanttia, että elää itse oman elämänsä eikä ulise, ettei kotona kannustettu. Oli meilläkin lähipiirissä näitä, jotka olivat varmoja esikoisemme syrjäytymisestä, kun ei edes lukioon mennyt, mutta hänpä piti päänsä ja on nyt 19-vuotiaana työelämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee aina ihan sanomattoman paha mieli näistä jutuista ja puheista, joissa ainoan lapsen elämän kurjuutta ja vaikeutta kauhistellaan.
Olisin itse halunnut enemmän kuin yhden lapsen, mutta en saanut. Keskenmenot ja sekundäärinen lapsettomuut ovat tosi arkoja paikkoja, elämäni surullisimpia asioita. Olen tietysti onnellinen siitä yhdestä lapsesta, kaikki eivät saa sitäkään.
Kun sitten luen näitä juttuja siitä, kuinka se ainoa lapsi joutuu kärsimään elämässään ainoutensa takia, niin olo on tosi syyllinen ja tuntuu, että olen pilannut keskenmenoilla sen ainoan lapsenikin elämän ja huoli hänen pärjäämisestään on valtava.
Mutta tuo Hesarin toimittaja Johanna Malinen päinvastoin hehkutti sitä, miten hyvä oli olla ainoana lapsena, kun ei tarvinnut riidellä "nallekarkeista". Hän näki sisarussuhteet pelkästään riidanlähteinä ei muuna. En kyllä ymmärrä, miksi tällaisia kärjistyksiä tarvitaan. Miksi ko toimittaja halusi nostaa tuon asian jutun aiheeksi?
Sehän on aivan vanhemmista kiinni riidelläänkö nallekarkeista vai ei. Omassa lapsuudessani ei sisaruksia mitenkään ohjattu tulemaan toimeen keskenään, meillä oli viidakon lait ja pienimpänä jouduin kärsimään. En ole erityisen läheinen sisarusteni kanssa, mutta en pidä sitä minään luonnonlakina vaan vanhempieni osaamattomuudena ja viitsimättämyytenä.
Omat lapseni olen kasvattanut niin että tykkäävät toisistaan eikä nallekarkeista riidellä. Empatiaa täytyy opettaa, kaikille se kun ei tule luonnostaan.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mitä lestoja täällä suurin osa on mutta kukaan sisaruksellisista kavereistani ei pidä asiaa mitenkään toivottavana. Kiiltokuvissa lapset leikkivät ilonkyynel silmässä mutta oikeasti jatkuvaa tappelua kuka saa ja mitä saa milloin oma vuoro. Ei omaa rauhaa eikä tilaa.
No höpöhöpö :D Itse en tiiä ketään kuka olisi ainakaan ääneen todennut, että ilman sisaruksia olisi ollut parempi. Pari kyllä tunnen keillä on hankala suhde (usein siihen yhteen ja ainoaan) sisarukseensa, mutta sitäkin enemmän tiedän aikuisia keille omat sisarukset ovat erittäin tärkeitä ja läheisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mitä lestoja täällä suurin osa on mutta kukaan sisaruksellisista kavereistani ei pidä asiaa mitenkään toivottavana. Kiiltokuvissa lapset leikkivät ilonkyynel silmässä mutta oikeasti jatkuvaa tappelua kuka saa ja mitä saa milloin oma vuoro. Ei omaa rauhaa eikä tilaa.
No höpöhöpö :D Itse en tiiä ketään kuka olisi ainakaan ääneen todennut, että ilman sisaruksia olisi ollut parempi. Pari kyllä tunnen keillä on hankala suhde (usein siihen yhteen ja ainoaan) sisarukseensa, mutta sitäkin enemmän tiedän aikuisia keille omat sisarukset ovat erittäin tärkeitä ja läheisiä.
Usein kaksonen haluaa itsekin kaksoset, 3-perheisestä oleva haaveilee itsekin kolmesta lapsista ja ainoat lapset pohtivat, että yksi riittää. Tämä on oma kokemukseni.
Alue: Aihe vapaa
Sama! Perheessämme olisi ollut resursseja korkeintaan yhdelle lapselle, mieluiten ei kyllä sitäkään parkaa olisi ehkä tarvinnut vääntää, mutta piti tehdä vielä suurperhe:( Välillä mietin oikeasti, että lapsilisienkö toivossa vain?! Ehkä ei ainakaan kokonaan, mutta just tämä, sisarusten välinen kateus ja viha jatkuvat vielä aikuisiälläkin. Jos on rutiköyhä ja moniongelmainen ja koko perhe ja valmiiksi riitainen, kaoottinen jne. niin ei se ratkaisu ole pukkia ainkaan lisää kärsijöitä siihen soppaan ja vain rahasammoksi jolle ei ole tarjota muuta kuin väkivaltaa, kärsimystä ja traumoja loppuiäkseen!:(
Jatkuvaa valitusta ja syyllistämistä miten mihinkään ei ole ikinä varaa lastenkin kuullen, riitoja, huutoa jne. Kiva oli istua lhinnä kotona niiden riitojen keskellä ,kun mihinkään ei ole ikinä varaa ja joutua kiusatuksi koulussakin, ja sama meininki jatkuu aikuisena itsellläni, koska ei ole työkykyä sairastuttuani tuossa helvetissä loppuiäkseni. No lapsia ei kyllä ole eikä tule, sen verran opin eikä siihen olisi ikinä taustallani mahdollisuuttakaan.