Mielipiteitä siitä kun isovanhempi ei tarjoa itse apua koskaan

Aloitukseen: mun mielestä on vähän outoa, jos ikinä ei tarjota apua. Mutta, jos kuitenkin pyytäessä apua, niin tilanne on ihan ok.

Toinen ääripää on kyllä vielä rasittavampaa ja hajottavampi. Ajetaan autolla pihaan ja julistetaan, että mummun kulta lähtee nyt viikoksi mummulaan/mökille, käy pakkaamassa kamppeet.

Olen ehkä virkeän tuntuinen 76. Teinien kanssa jaksan, mutten jaksaisi mitään huvipuisto/linnanmäki juttuja. Kaikenlaista vikaa kuitenkin on, lääkkeitä ja väsyn fyysisesti helposti.

Valitettavasti vaan pienemmät lapsenlapset jäävät ilman hoitoapua niin epätasapuolista kuin se onkin.

(Itse olin keskim vanhempi äiti, samoin nuorempi lapsi.)

Tämä kuulostaa vähän samalta kuin se aloitus siitä, miten "ottaa puheeksi" mummon kanssa se, kun se on ostanut valmiiksi syöttötuolin ja muuta lastentavaraa sinne mummolaan.

Miksei ap vaan kysy siltä mummolta suoraan mitä tämä ajattelee, ja vaikka sovi semmoisia molempien jaksamisen kannalta sopivia tapaamis/hoitovälejä? Jotkut on tosiaan ns liian kilttejä eikä osaa sanoa ei, toisaalta eivät myöskään osaa pyytää kylään vaikka haluaisivatkin, kun eivät halua vaivata. Paras olisi vaan saada suu auki ja kysyä, vaikka tiedän ettei se ole aina helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti ihan hirveä ketju. Selvästi naisen elämä on kehdosta hautaan ilmaisena piikana oloa. Moni nykyinen mummo on pienenä hoitanut sisaruksiaan, kantanut päävastuun omien lastensa kasvatuksesta, ja nyt sitten haukutaan, jos ei ilolla tarjoudu (aloittajan anoppi kyllä auttaa pyydettäessä, mutta se ei riitä, pitää tarjoutua) lastenlasten hoitajiksi? Milloin naisella on oikeus vapaa-aikaan? Haudassa?

Eikö teistä kenelläkään mummoista kirjoittavista ole oikeasti yhtään elossa olevaa miespuolista isovanhempaa, jota voisi pyytää lastenhoitoapuun?

No ei lapsia oikein voi jättää hoitoon ihmiselle joka ei ole edes omia lapsiaan aikanaan hoitanut. Meillä ainakin papat ovat olleet varsin etäisiä isiä, ehkä kouluikäisen voisin papan kanssa laittaa viettämään aikaa mutta ei nuorempaa. Mummot on sanoneet ystävällisesti että voivat olla avuksi tarpeen mukaan, toki omien menojensa rajoissa. Toisessa mummolassa toki se pappakin osallistuu lasten kanssa olemiseen, mutta siellä päävastuu arjesta kaiken kaikkiaan on aina ollut sillä mummolla, pappa hoitaa niitä "miesten töitä" ja vähän leikkii lasten kanssa. Toista pappaa nähdään vain perheenä, hän tykkää kyllä nähdä lapsenlapsia mutta näkee että hän rasittuu pidemmän päälle jo lasten seurasta, ei siis tulisi mieleenkään pyytää hoitoapua. On kyllä myös kaikista vanhin ja ainoa jo eläkkeellä oleva isovanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olette itse auttaneet mummoa, ap?

Ja tosiaan, miten se muu yhteydenpito? Kylässä käymiset ja kylään kutsumiset, muistatko lähettää videoita lapsen kehitysaskeista ja tekemisistä? Että onko se hoitoautomaattina olo ainoa mitä toivot mummolta? Miten oma suhteesi tähän toiseen ihmiseen, jota nyt kutsut mummoksi?

Mies on auttanut paljonkin. Tehnyt erilaisia korjaus- ja remonttitöitä. Lähettelin aiemmin enemmän kuvia lapsesta, ja kävin kylässäkin enemmän. Olemme nytkin käyneet välillä, mutta nyt kun olen tajunnut sen miten yksipuolista kaikki on, olen kyllä vähentänyt. Mummo ei koskaan itse kysele lapsen tai meidän kuulumisia, tai tule käymään meille, vaikka kutsuttu on. T. Ap

Mummo ei vaan välttämättä erityisesti pidä lapsista. Se on ihan normaalia, ei mummous automaattisesti tee ihmistä lapsirakkaaksi. Mutta koska on kiltti ja hyväntahtoinen, hoitaa kun pyydätte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni perheineen asuvat kauempana toisilla paikkakunnilla. Olen sanonut heille, että olen käytettävissä tarvittaessa mm.lasten hoidossa ja että perheet ovat tervetulleita luokseni koska vain, ellei satu juuri tuolloin olemaan sellaisia sovittuja menoja, joita en voi perua.

En siis oikeastaan koskaan erikseen soittele ja pyydä /anele kylään enkä myöskään itse tarjoudu kylään. Hyvin on tämä "systeemi" toiminut.

Tässä se ero. Olet sanonut olevasi käytettävissä. Ei se paljoa vaadi.

Voi luoja, että pitää oikein erikseen sanoa. Miksi nuoret eivät voi suoraan kysyä, että jaksatko auttaa ja minkä verran jaksat? Miksi koko ajan odotetaan, että se puhe lähtee aina sieltä vanhuksilta.

Siellä voi vanhuksilla olla terveyshuolia, masennusta ja ihan mitä vaan, sitten pitää vielä paapoa aikuisia lapsia. Jos ei vanhemmiltaan uskalla itse kysyä niin se on merkki, että tajuaa itsekin, etteivät vanhemmat enää taida jaksaa.

Minä en uskalla enää sanoa, että voi pyytää, miniäni nimittäin muuta sitten tehnytkään kun pyysi. Aina olisi pitänyt mennä. Tuli sairaus ja nyt kun olen toipunut annan olla siinä luulossa että olen vielä toipilas. Saan hetken hengähtää.

Toki ollaan joka kerta erikseen kysytty onko ok tuoda lapsi ja jaksaako. On vastannut että jaksaa, mutta vähän on sellainen käsitys tullut että vaikka jaksaa niin ihan niin mielellään ei meidän perhettä auta. Tämä on tosi vaikea selittää. Jotenkin vastahakoiselta se on tuntunut joka kerta. Eikä siis olla minään ilmaisena lapsenhoitajana pidetty. Ollaan huolehdittu että lapsi on vain muutaman tunnin kerralla hoidossa ja siis on tosi harvakseltaan ylipäänsä ollut hoidossa, muutamia kertoja vuodessa ja nyt ei siis yli puoleen vuoteen ollenkaan.

Ja mummo on siis tosi hyvässä kunnossa muuten, harrastaa ja tekee paljon ja hoitaa kyllä muita lapsia. Emme toki ketään sairasta ihmistä rasittaisi. Jos itse olisin mummo, niin toivoisin saavani joskus viettää aikaa lastenlasteni kanssa. T. Ap

Tuo tunne on vain omassa päässäsi.

Itse autan lapsiani, jos pyytävät apua. En tyrkytä itseäni aikuisten ihmisten elämään.

Joku pyytää apua useammin, joku todella vähän. En ole alkanut utelemaan siltä harvoin pyytäjältä, että otappas apua lisää vastaan.

Kyllä aikuisen ihmisen pitää itse osata kysyä, voisitko auttaa.

Ja miksi ei voi olla ystävällinen ja esim ihan vaan kysyä että tarvitsetteko apua? Vaan sitä apua pitää ikäänkuin vaatia? Tulee sellainen olo, että ei tällainen ihminen edes aidosti halua auttaa muita.

Koska vastaus on, että joo, lauantaina illalla tarvitaan. Siihen kun sanoo, että se ei minulle sovi, silloin on kirkkokonsertti, jonne vien oman äitini, niin vastaus on, että miksi tarjoat apua, jos et sitä edes halua antaa.

Voithan ehdottaa jotain päiviä jolloin olisit käytettävissä? Siis jos aidosti olet käytettävissä.

No jos kysyn, että tarvitsetteko apua torstaina klo 16-18, niin saa kuulla, että ei kaikki voi elää minun aikataulujeni mukaan, apua tarvitaan, kun apua tarvitaan, ei sitä voi aikatauluttaa etukäteen. Tai että ovat joka torstai toisessa mummolassa.

Kuulostat kyllä todella hankalalta ihmiseltä. Saivarrella voi vaikka maailman tappiin, mutta ei se auta sinua parantamaan suhdettasi lapsenlapsiisi.

Hankala ihminen jonka hankaluus on periytynyt lapsillekin. Tarjotaan apua kahden tunnin aikaikkunalla, sitten loukkaannutaan kun ei sovikaan. Ja toiset loukkaantuu (tai ainakin niin tulkitaan) jos ei just tiettynä hetkenä sovi. En ymmärrä miten voi kommunikaatio aikuisten ihmisten välillä olla noin vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti ihan hirveä ketju. Selvästi naisen elämä on kehdosta hautaan ilmaisena piikana oloa. Moni nykyinen mummo on pienenä hoitanut sisaruksiaan, kantanut päävastuun omien lastensa kasvatuksesta, ja nyt sitten haukutaan, jos ei ilolla tarjoudu (aloittajan anoppi kyllä auttaa pyydettäessä, mutta se ei riitä, pitää tarjoutua) lastenlasten hoitajiksi? Milloin naisella on oikeus vapaa-aikaan? Haudassa?

Eikö teistä kenelläkään mummoista kirjoittavista ole oikeasti yhtään elossa olevaa miespuolista isovanhempaa, jota voisi pyytää lastenhoitoapuun?

No ei lapsia oikein voi jättää hoitoon ihmiselle joka ei ole edes omia lapsiaan aikanaan hoitanut. Meillä ainakin papat ovat olleet varsin etäisiä isiä, ehkä kouluikäisen voisin papan kanssa laittaa viettämään aikaa mutta ei nuorempaa. Mummot on sanoneet ystävällisesti että voivat olla avuksi tarpeen mukaan, toki omien menojensa rajoissa. Toisessa mummolassa toki se pappakin osallistuu lasten kanssa olemiseen, mutta siellä päävastuu arjesta kaiken kaikkiaan on aina ollut sillä mummolla, pappa hoitaa niitä "miesten töitä" ja vähän leikkii lasten kanssa. Toista pappaa nähdään vain perheenä, hän tykkää kyllä nähdä lapsenlapsia mutta näkee että hän rasittuu pidemmän päälle jo lasten seurasta, ei siis tulisi mieleenkään pyytää hoitoapua. On kyllä myös kaikista vanhin ja ainoa jo eläkkeellä oleva isovanhempi.

Se on sitten pappojen hyvä aika opetella