Mielipiteitä siitä kun isovanhempi ei tarjoa itse apua koskaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän narsistimummo on sellainen, että nauttii kun ihmiset ovat avuttomia ja tulevat erikseen anellen pyytämään hänen korvaamatonta apuaan.

Meillä anoppi on sellainen, että haluaa olla korvaamaton ja samalla myös hallita lastensa elämää. Sisarukseni pyytävät paljon apuja, lapset tyyliin asuivat yhdessä vaiheessa mummolassa. Heitä on myös autettu rahallisesti todella paljon ja samalla ovat jatkuvassa kiitollisuudenvelassa isovanhemmille ja samalla alisteisessa asemassa suhteessa heihin. Hän myös aina jaksaa muistuttaa siitä miten paljon on heitä auttanut ja kuinka heidän tulisi olla kiitollisia.

Me ollaan aina huolehdittu omista lapsistamme ja taloudessamme, ja nyt olemme kuulleet että mummo on ilmeisesti loukkaantunut tästä. Silti ei koskaan kysy tarvitsemmeko apua, koska silloinhan se menisi ikäänkuin hukkaan koko apu. Hän ilmeisesti toivoisi että ilmoittaisimme olevamme kauheassa pulassa, jotta hän voisi sitten tulla pelastamaan meidän ja kokisi itsensä korvaamattomaksi ja olisimme ikuisesti kiitollisuudenvelassa.

Sama mun anopilla. Jos kerrankin on tehnyt palveluksen, niin sitä muistellaan ja jostain postien hakemisesta pitää olla ylitsevuotavan kiitollinen ja tehdä vastapalveluksia moninkertaisesti.

Lapsille saa tuoda yhden paketin / lapsi jouluna ja synttäreinä. Muuta ei oteta vastaan. Meillä oli aikoinaan ongelmaa tavaratulvan kanssa, siksi näin.

Meillä on alusta asti ollut se periaate, että ei lahjoja, vaan aikaa. Isovanhemmat vie miehen siskon lapselle isoja paketteja, jouluna hukuttavat lahjoihin, mutta ei sitten ymmärretä, että meidän lapsille olisi kiva juttu reissu Linnanmäelle tai edes pääsy mukaan mökille. Vähän nämä omat ihmettelevät, miksi serkut saa mummilta junaradan tai pleikkarin ja heille mummi tuo kortin.

Ei se noin mene että sinä määräät, että isovanhemmat ei saa tuoda lahjoja, mutta heidän on annettava lapsillenne aikaansa.

Isovanhemmat siis eivät voi tuoda lahjoja, kun olet kieltänyt. Oma syysi, jos lapsesi kadehtivat serkkuja. Et pysty vaatimaan isovanhempia viemään Linnanmäelle.

Se on just näin.

Minun tytärpuoleni myös aina toivoo näitä anna lapselle aikaa -lahjoja. Mieheni eli lastenlasten oikea biologinen isoisä on selkäinvalidi, eikä siis selviä pienten lasten kanssa ilman apuani. Itse käyn vielä töissä, lisäksi hoidan Alzheimeria sairastavan isäni sekä omaishoitajana toimivan äitini asioita. Ja tietysti myös kotitalouden asioista selkää vaativat hommat ovat kontollani. Tytärpuolella on neljä lasta. 

Hän on  muuten ihan järkevän oloinen ihminen, mutta ihmettelen aina että mistä hän kuvittelee mun repeävän vielä hänen lasten huvituksissa kierrättämiseen. Olis kiva joskus tavata myös omia lapsiani, nuoria aikuisia. 

Tosiaan näiden nuorten äitien kannattaisi hoksata, että mummouden lisäksi eliniän pidentymisen takia mummoikäiset hoitavat myös vanhoja vanhempaan. Elämä voi olla oikeasti raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei halua tuputtaa apua? Sekin on vähän ahdistavaa jos koko ajan apua tuputetaan. Mun mielestä teillä on aika ideaali tilanne, koska saatte apua ja isovanhempikin ilmeisesti operoi omien voimavarojensa puitteissa eikä tungettele ja ole marttyyrina.

Meille isovanhemmat kertoivat heti aluksi, että heille saa soitttaa ja pyytää apua, yrittävät sitten auttaa majdollisuuksien mukaan. Minusta se oli kivasti tehty. Saamme apua kun pyydämme ajoissa ja ei tarvitse miettiä, mitä isovanhemmat ajattelevat kun soitetaan.

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan näiden nuorten äitien kannattaisi hoksata, että mummouden lisäksi eliniän pidentymisen takia mummoikäiset hoitavat myös vanhoja vanhempaan. Elämä voi olla oikeasti raskasta.

Ei kaikkien lasten isovanhemmilla ei ole enää omia vanhempia hoidettavana, kun ovat kaikki jo mullan alla. Toki jokaisella on omat velvoitteensa, enkä oikein tajua, miten joku kehtaa pyytää lapsensa isovanhempia esim järjestämään kesälomiaan hoitotarpeiden näkökulmasta. Pyytää voi, mutta ei vaatia. Ja ei tasan ole kenenkään etu, että hoidetaan jos ei jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni perheineen asuvat kauempana toisilla paikkakunnilla. Olen sanonut heille, että olen käytettävissä tarvittaessa mm.lasten hoidossa ja että perheet ovat tervetulleita luokseni koska vain, ellei satu juuri tuolloin olemaan sellaisia sovittuja menoja, joita en voi perua.

En siis oikeastaan koskaan erikseen soittele ja pyydä /anele kylään enkä myöskään itse tarjoudu kylään. Hyvin on tämä "systeemi" toiminut.

Tässä se ero. Olet sanonut olevasi käytettävissä. Ei se paljoa vaadi.

Voi luoja, että pitää oikein erikseen sanoa. Miksi nuoret eivät voi suoraan kysyä, että jaksatko auttaa ja minkä verran jaksat? Miksi koko ajan odotetaan, että se puhe lähtee aina sieltä vanhuksilta.

Siellä voi vanhuksilla olla terveyshuolia, masennusta ja ihan mitä vaan, sitten pitää vielä paapoa aikuisia lapsia. Jos ei vanhemmiltaan uskalla itse kysyä niin se on merkki, että tajuaa itsekin, etteivät vanhemmat enää taida jaksaa.

Minä en uskalla enää sanoa, että voi pyytää, miniäni nimittäin muuta sitten tehnytkään kun pyysi. Aina olisi pitänyt mennä. Tuli sairaus ja nyt kun olen toipunut annan olla siinä luulossa että olen vielä toipilas. Saan hetken hengähtää.

Toki ollaan joka kerta erikseen kysytty onko ok tuoda lapsi ja jaksaako. On vastannut että jaksaa, mutta vähän on sellainen käsitys tullut että vaikka jaksaa niin ihan niin mielellään ei meidän perhettä auta. Tämä on tosi vaikea selittää. Jotenkin vastahakoiselta se on tuntunut joka kerta. Eikä siis olla minään ilmaisena lapsenhoitajana pidetty. Ollaan huolehdittu että lapsi on vain muutaman tunnin kerralla hoidossa ja siis on tosi harvakseltaan ylipäänsä ollut hoidossa, muutamia kertoja vuodessa ja nyt ei siis yli puoleen vuoteen ollenkaan.

Ja mummo on siis tosi hyvässä kunnossa muuten, harrastaa ja tekee paljon ja hoitaa kyllä muita lapsia. Emme toki ketään sairasta ihmistä rasittaisi. Jos itse olisin mummo, niin toivoisin saavani joskus viettää aikaa lastenlasteni kanssa. T. Ap

Mistä tiedät, että äitisi on hyvässä kunnossa? Pääsetkö näkemään hänen terveystietonsa? Paljonko oli viimeksi mitattuna hänen verenpaineensa, verensokerinsa ja kolesteroliarvonsa? Moni mummoikäinen nimittäin harrastaa ihan vain lääkäri määräyksestä. Ja moni mummoikäinen puhuu erilaisista krempoistaan ja huolistaan mieluummin ikätovereilleen eikä lapsilleen. Ei omia lapsiaan halua huolestuttaa. Ja jos äitisi hoitaa vielä paljon muita lapsia, voisiko siinä olla syy siihen, ettei jaksaisi hoitaa vielä nykyistä enemmän sinunkin lapsiasi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni perheineen asuvat kauempana toisilla paikkakunnilla. Olen sanonut heille, että olen käytettävissä tarvittaessa mm.lasten hoidossa ja että perheet ovat tervetulleita luokseni koska vain, ellei satu juuri tuolloin olemaan sellaisia sovittuja menoja, joita en voi perua.

En siis oikeastaan koskaan erikseen soittele ja pyydä /anele kylään enkä myöskään itse tarjoudu kylään. Hyvin on tämä "systeemi" toiminut.

Niin, tiedän ainakin sen verran että voimia ja energiaa on harrastaa yhtä sun toista marttakerhoa, hyväntekeväisyyttä ja lisäksi hoitaa muita lapsenlapsia. Pääsi juuri vasta eläkkeelle, ettei mikään ikäloppukaan ole.

Tokikaan en hänen terveystietojaan näe, mutta kyllä ihmisen voinnista voi varmasti jotain sanoa ilman että näkee niitä. Eihän kukaan näe kuin omansa. Lisäksi on jotain tietoja ihan avoimesti kertonutkin. Ja jos jotain suurempaa vaivaa olisi, niin miten kaikkea muuta

sitten ehtisi ja jaksaisi, mutta ei viettää aikaa yhden lapsenlapsensa kanssa? T. Ap

Tässä se ero. Olet sanonut olevasi käytettävissä. Ei se paljoa vaadi.

Voi luoja, että pitää oikein erikseen sanoa. Miksi nuoret eivät voi suoraan kysyä, että jaksatko auttaa ja minkä verran jaksat? Miksi koko ajan odotetaan, että se puhe lähtee aina sieltä vanhuksilta.

Siellä voi vanhuksilla olla terveyshuolia, masennusta ja ihan mitä vaan, sitten pitää vielä paapoa aikuisia lapsia. Jos ei vanhemmiltaan uskalla itse kysyä niin se on merkki, että tajuaa itsekin, etteivät vanhemmat enää taida jaksaa.

Minä en uskalla enää sanoa, että voi pyytää, miniäni nimittäin muuta sitten tehnytkään kun pyysi. Aina olisi pitänyt mennä. Tuli sairaus ja nyt kun olen toipunut annan olla siinä luulossa että olen vielä toipilas. Saan hetken hengähtää.

Toki ollaan joka kerta erikseen kysytty onko ok tuoda lapsi ja jaksaako. On vastannut että jaksaa, mutta vähän on sellainen käsitys tullut että vaikka jaksaa niin ihan niin mielellään ei meidän perhettä auta. Tämä on tosi vaikea selittää. Jotenkin vastahakoiselta se on tuntunut joka kerta. Eikä siis olla minään ilmaisena lapsenhoitajana pidetty. Ollaan huolehdittu että lapsi on vain muutaman tunnin kerralla hoidossa ja siis on tosi harvakseltaan ylipäänsä ollut hoidossa, muutamia kertoja vuodessa ja nyt ei siis yli puoleen vuoteen ollenkaan.

Ja mummo on siis tosi hyvässä kunnossa muuten, harrastaa ja tekee paljon ja hoitaa kyllä muita lapsia. Emme toki ketään sairasta ihmistä rasittaisi. Jos itse olisin mummo, niin toivoisin saavani joskus viettää aikaa lastenlasteni kanssa. T. Ap

Mistä tiedät, että äitisi on hyvässä kunnossa? Pääsetkö näkemään hänen terveystietonsa? Paljonko oli viimeksi mitattuna hänen verenpaineensa, verensokerinsa ja kolesteroliarvonsa? Moni mummoikäinen nimittäin harrastaa ihan vain lääkäri määräyksestä. Ja moni mummoikäinen puhuu erilaisista krempoistaan ja huolistaan mieluummin ikätovereilleen eikä lapsilleen. Ei omia lapsiaan halua huolestuttaa. Ja jos äitisi hoitaa vielä paljon muita lapsia, voisiko siinä olla syy siihen, ettei jaksaisi hoitaa vielä nykyistä enemmän sinunkin lapsiasi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni perheineen asuvat kauempana toisilla paikkakunnilla. Olen sanonut heille, että olen käytettävissä tarvittaessa mm.lasten hoidossa ja että perheet ovat tervetulleita luokseni koska vain, ellei satu juuri tuolloin olemaan sellaisia sovittuja menoja, joita en voi perua.

En siis oikeastaan koskaan erikseen soittele ja pyydä /anele kylään enkä myöskään itse tarjoudu kylään. Hyvin on tämä "systeemi" toiminut.

Tässä se ero. Olet sanonut olevasi käytettävissä. Ei se paljoa vaadi.

Voi luoja, että pitää oikein erikseen sanoa. Miksi nuoret eivät voi suoraan kysyä, että jaksatko auttaa ja minkä verran jaksat? Miksi koko ajan odotetaan, että se puhe lähtee aina sieltä vanhuksilta.

Siellä voi vanhuksilla olla terveyshuolia, masennusta ja ihan mitä vaan, sitten pitää vielä paapoa aikuisia lapsia. Jos ei vanhemmiltaan uskalla itse kysyä niin se on merkki, että tajuaa itsekin, etteivät vanhemmat enää taida jaksaa.

Minä en uskalla enää sanoa, että voi pyytää, miniäni nimittäin muuta sitten tehnytkään kun pyysi. Aina olisi pitänyt mennä. Tuli sairaus ja nyt kun olen toipunut annan olla siinä luulossa että olen vielä toipilas. Saan hetken hengähtää.

Toki ollaan joka kerta erikseen kysytty onko ok tuoda lapsi ja jaksaako. On vastannut että jaksaa, mutta vähän on sellainen käsitys tullut että vaikka jaksaa niin ihan niin mielellään ei meidän perhettä auta. Tämä on tosi vaikea selittää. Jotenkin vastahakoiselta se on tuntunut joka kerta. Eikä siis olla minään ilmaisena lapsenhoitajana pidetty. Ollaan huolehdittu että lapsi on vain muutaman tunnin kerralla hoidossa ja siis on tosi harvakseltaan ylipäänsä ollut hoidossa, muutamia kertoja vuodessa ja nyt ei siis yli puoleen vuoteen ollenkaan.

Ja mummo on siis tosi hyvässä kunnossa muuten, harrastaa ja tekee paljon ja hoitaa kyllä muita lapsia. Emme toki ketään sairasta ihmistä rasittaisi. Jos itse olisin mummo, niin toivoisin saavani joskus viettää aikaa lastenlasteni kanssa. T. Ap

Tuo tunne on vain omassa päässäsi.

Itse autan lapsiani, jos pyytävät apua. En tyrkytä itseäni aikuisten ihmisten elämään.

Joku pyytää apua useammin, joku todella vähän. En ole alkanut utelemaan siltä harvoin pyytäjältä, että otappas apua lisää vastaan.

Kyllä aikuisen ihmisen pitää itse osata kysyä, voisitko auttaa.

Mun lasten mummulla on oletus, että mun lapset tulee heille lomalle joka kesä. Ihan samalla tavalla kuin itse olin mummolassa kesäisin hoidossa lapsena.

Joka kerta varmistan, että jaksavat varmasti, ja että rahat riittää. Korvausta eivät suostu ottamaan, ja kovasti tuntuvat viihtyvän keskenään.

Aika ihanaa. He varmasti aidosti nauttivat lastenlastensa seurasta. Tuo on lapsi myös tosi merkityksellistä ja onhan tästä tutkimustakin että niillä lapsilla menee todennäköisemmin paremmin joiden elämässä isovanhemmat ovat olleet läsnä.

Mieti: lapsenlapset erossa kavereista ja harrastuksista pari viikkoa. Omat hyppisi seinille, jos sanoisin, että menette mummolaan. Siellä on ihan hyvät isovanhemmat, mutta ainakin omat 9v ja 10v arvostavat kavereita ohi isovanhempien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni perheineen asuvat kauempana toisilla paikkakunnilla. Olen sanonut heille, että olen käytettävissä tarvittaessa mm.lasten hoidossa ja että perheet ovat tervetulleita luokseni koska vain, ellei satu juuri tuolloin olemaan sellaisia sovittuja menoja, joita en voi perua.

En siis oikeastaan koskaan erikseen soittele ja pyydä /anele kylään enkä myöskään itse tarjoudu kylään. Hyvin on tämä "systeemi" toiminut.

Tässä se ero. Olet sanonut olevasi käytettävissä. Ei se paljoa vaadi.

Voi luoja, että pitää oikein erikseen sanoa. Miksi nuoret eivät voi suoraan kysyä, että jaksatko auttaa ja minkä verran jaksat? Miksi koko ajan odotetaan, että se puhe lähtee aina sieltä vanhuksilta.

Siellä voi vanhuksilla olla terveyshuolia, masennusta ja ihan mitä vaan, sitten pitää vielä paapoa aikuisia lapsia. Jos ei vanhemmiltaan uskalla itse kysyä niin se on merkki, että tajuaa itsekin, etteivät vanhemmat enää taida jaksaa.

Minä en uskalla enää sanoa, että voi pyytää, miniäni nimittäin muuta sitten tehnytkään kun pyysi. Aina olisi pitänyt mennä. Tuli sairaus ja nyt kun olen toipunut annan olla siinä luulossa että olen vielä toipilas. Saan hetken hengähtää.

Toki ollaan joka kerta erikseen kysytty onko ok tuoda lapsi ja jaksaako. On vastannut että jaksaa, mutta vähän on sellainen käsitys tullut että vaikka jaksaa niin ihan niin mielellään ei meidän perhettä auta. Tämä on tosi vaikea selittää. Jotenkin vastahakoiselta se on tuntunut joka kerta. Eikä siis olla minään ilmaisena lapsenhoitajana pidetty. Ollaan huolehdittu että lapsi on vain muutaman tunnin kerralla hoidossa ja siis on tosi harvakseltaan ylipäänsä ollut hoidossa, muutamia kertoja vuodessa ja nyt ei siis yli puoleen vuoteen ollenkaan.

Ja mummo on siis tosi hyvässä kunnossa muuten, harrastaa ja tekee paljon ja hoitaa kyllä muita lapsia. Emme toki ketään sairasta ihmistä rasittaisi. Jos itse olisin mummo, niin toivoisin saavani joskus viettää aikaa lastenlasteni kanssa. T. Ap

Tuo tunne on vain omassa päässäsi.

Itse autan lapsiani, jos pyytävät apua. En tyrkytä itseäni aikuisten ihmisten elämään.

Joku pyytää apua useammin, joku todella vähän. En ole alkanut utelemaan siltä harvoin pyytäjältä, että otappas apua lisää vastaan.

Kyllä aikuisen ihmisen pitää itse osata kysyä, voisitko auttaa.

Ja miksi ei voi olla ystävällinen ja esim ihan vaan kysyä että tarvitsetteko apua? Vaan sitä apua pitää ikäänkuin vaatia? Tulee sellainen olo, että ei tällainen ihminen edes aidosti halua auttaa muita.

Koska vastaus on, että joo, lauantaina illalla tarvitaan. Siihen kun sanoo, että se ei minulle sovi, silloin on kirkkokonsertti, jonne vien oman äitini, niin vastaus on, että miksi tarjoat apua, jos et sitä edes halua antaa.

Voithan ehdottaa jotain päiviä jolloin olisit käytettävissä? Siis jos aidosti olet käytettävissä.

No jos kysyn, että tarvitsetteko apua torstaina klo 16-18, niin saa kuulla, että ei kaikki voi elää minun aikataulujeni mukaan, apua tarvitaan, kun apua tarvitaan, ei sitä voi aikatauluttaa etukäteen. Tai että ovat joka torstai toisessa mummolassa.

Se on jännä, kun joillain lapsilla ei heti olekaan mitään kunnallista hoitopaikkaa, kun mummon kesäloma alkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni perheineen asuvat kauempana toisilla paikkakunnilla. Olen sanonut heille, että olen käytettävissä tarvittaessa mm.lasten hoidossa ja että perheet ovat tervetulleita luokseni koska vain, ellei satu juuri tuolloin olemaan sellaisia sovittuja menoja, joita en voi perua.

En siis oikeastaan koskaan erikseen soittele ja pyydä /anele kylään enkä myöskään itse tarjoudu kylään. Hyvin on tämä "systeemi" toiminut.

Tässä se ero. Olet sanonut olevasi käytettävissä. Ei se paljoa vaadi.

Voi luoja, että pitää oikein erikseen sanoa. Miksi nuoret eivät voi suoraan kysyä, että jaksatko auttaa ja minkä verran jaksat? Miksi koko ajan odotetaan, että se puhe lähtee aina sieltä vanhuksilta.

Siellä voi vanhuksilla olla terveyshuolia, masennusta ja ihan mitä vaan, sitten pitää vielä paapoa aikuisia lapsia. Jos ei vanhemmiltaan uskalla itse kysyä niin se on merkki, että tajuaa itsekin, etteivät vanhemmat enää taida jaksaa.

Minä en uskalla enää sanoa, että voi pyytää, miniäni nimittäin muuta sitten tehnytkään kun pyysi. Aina olisi pitänyt mennä. Tuli sairaus ja nyt kun olen toipunut annan olla siinä luulossa että olen vielä toipilas. Saan hetken hengähtää.

Toki ollaan joka kerta erikseen kysytty onko ok tuoda lapsi ja jaksaako. On vastannut että jaksaa, mutta vähän on sellainen käsitys tullut että vaikka jaksaa niin ihan niin mielellään ei meidän perhettä auta. Tämä on tosi vaikea selittää. Jotenkin vastahakoiselta se on tuntunut joka kerta. Eikä siis olla minään ilmaisena lapsenhoitajana pidetty. Ollaan huolehdittu että lapsi on vain muutaman tunnin kerralla hoidossa ja siis on tosi harvakseltaan ylipäänsä ollut hoidossa, muutamia kertoja vuodessa ja nyt ei siis yli puoleen vuoteen ollenkaan.

Ja mummo on siis tosi hyvässä kunnossa muuten, harrastaa ja tekee paljon ja hoitaa kyllä muita lapsia. Emme toki ketään sairasta ihmistä rasittaisi. Jos itse olisin mummo, niin toivoisin saavani joskus viettää aikaa lastenlasteni kanssa. T. Ap

Tuo tunne on vain omassa päässäsi.

Itse autan lapsiani, jos pyytävät apua. En tyrkytä itseäni aikuisten ihmisten elämään.

Joku pyytää apua useammin, joku todella vähän. En ole alkanut utelemaan siltä harvoin pyytäjältä, että otappas apua lisää vastaan.

Kyllä aikuisen ihmisen pitää itse osata kysyä, voisitko auttaa.

Ja miksi ei voi olla ystävällinen ja esim ihan vaan kysyä että tarvitsetteko apua? Vaan sitä apua pitää ikäänkuin vaatia? Tulee sellainen olo, että ei tällainen ihminen edes aidosti halua auttaa muita.

Koska vastaus on, että joo, lauantaina illalla tarvitaan. Siihen kun sanoo, että se ei minulle sovi, silloin on kirkkokonsertti, jonne vien oman äitini, niin vastaus on, että miksi tarjoat apua, jos et sitä edes halua antaa.

Voithan ehdottaa jotain päiviä jolloin olisit käytettävissä? Siis jos aidosti olet käytettävissä.

No jos kysyn, että tarvitsetteko apua torstaina klo 16-18, niin saa kuulla, että ei kaikki voi elää minun aikataulujeni mukaan, apua tarvitaan, kun apua tarvitaan, ei sitä voi aikatauluttaa etukäteen. Tai että ovat joka torstai toisessa mummolassa.

Kuulostat kyllä todella hankalalta ihmiseltä. Saivarrella voi vaikka maailman tappiin, mutta ei se auta sinua parantamaan suhdettasi lapsenlapsiisi.

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan näiden nuorten äitien kannattaisi hoksata, että mummouden lisäksi eliniän pidentymisen takia mummoikäiset hoitavat myös vanhoja vanhempaan. Elämä voi olla oikeasti raskasta.

Itse en ole enää niin kovin nuori (lähes 40v), mutta minulla on vielä alle kouluikäisiä lapsia. Lisäksi on sekä sairas veli, äiti, että isoäiti autettavana. Anoppi tietää tilanteeni, mutta aina jos kysyn häneltä apua, niin hän hoitaa meidän lapsen serkkuja. Vaikka serkuilla on kaksi mummoa, jotka hoitavat mielellään lapsia. Ei anoppi ole myöskään oma-aloitteisesti ehdottanut joitain aikoja meille, jolloin lastenlasten sopisi tulla heille hoitoon. Joten olkoot sitten, olen jo sopeutunut ajatukseen, että meillä ei yksinkertaisesti ole ketään jolta saisimme hoitoapua milloinkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei halua tuputtaa apua? Sekin on vähän ahdistavaa jos koko ajan apua tuputetaan. Mun mielestä teillä on aika ideaali tilanne, koska saatte apua ja isovanhempikin ilmeisesti operoi omien voimavarojensa puitteissa eikä tungettele ja ole marttyyrina.

Meille isovanhemmat kertoivat heti aluksi, että heille saa soitttaa ja pyytää apua, yrittävät sitten auttaa majdollisuuksien mukaan. Minusta se oli kivasti tehty. Saamme apua kun pyydämme ajoissa ja ei tarvitse miettiä, mitä isovanhemmat ajattelevat kun soitetaan.

Näin toimii normaali isovanhempi. Joka ei pelaile jotain ihmeellisiä valtapelejä, jotka tuntuvat olevan tyypillisiä tietylle ikäluokalle.

Vierailija kirjoitti:

Ja näitä valittajaäiteja riittää palstalla myös!

Valeäitejä myös!

En ymmärrä. Meillä äitini hoitaa säännöllisesti viikottain lapsiamme, vie ja tuo. Emme selviäisi ilman tätä apua.

Annoin aina tarkat säännöt ihmisille koskien lapsiamme. Ei sokeria, ei sukupuolierottelua ym. Ehdotin myös aina mitä lahjoja voisivat lapsille antaa. Esim. Kaikki sotaan liittyvät lelut olivat kiellettyjä. Kaikki suhtautuivat erittäin hyvin ja tiedän, että avuliaat isovanhemmat arvostivat kasvatustapaani suuresti.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä. Meillä äitini hoitaa säännöllisesti viikottain lapsiamme, vie ja tuo. Emme selviäisi ilman tätä apua.

Sisaruksen lapsia äitini vie ja hakee päiväkodista ja isäni kuskaa harrastuksiin.

Toisten on vaan pakko selvitä. Meillä esim jouduin vaihtamaan töitä lasten takia, joka se oli ihan ok ja toisaalta olen paljon onnellisempi nyt kun on helpompi työ, vähemmän vastuuta, mutta toki tämä tarkoittaa samalla myös vähemmän palkkaa.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä. Meillä äitini hoitaa säännöllisesti viikottain lapsiamme, vie ja tuo. Emme selviäisi ilman tätä apua.

Selviäisitte, jos olisi pakko. Mutta varmasti näin on helpompaa.

Jos tämä sopii kaikille osapuolille niin mikä sen hienompaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni perheineen asuvat kauempana toisilla paikkakunnilla. Olen sanonut heille, että olen käytettävissä tarvittaessa mm.lasten hoidossa ja että perheet ovat tervetulleita luokseni koska vain, ellei satu juuri tuolloin olemaan sellaisia sovittuja menoja, joita en voi perua.

En siis oikeastaan koskaan erikseen soittele ja pyydä /anele kylään enkä myöskään itse tarjoudu kylään. Hyvin on tämä "systeemi" toiminut.

Tässä se ero. Olet sanonut olevasi käytettävissä. Ei se paljoa vaadi.

Voi luoja, että pitää oikein erikseen sanoa. Miksi nuoret eivät voi suoraan kysyä, että jaksatko auttaa ja minkä verran jaksat? Miksi koko ajan odotetaan, että se puhe lähtee aina sieltä vanhuksilta.

Siellä voi vanhuksilla olla terveyshuolia, masennusta ja ihan mitä vaan, sitten pitää vielä paapoa aikuisia lapsia. Jos ei vanhemmiltaan uskalla itse kysyä niin se on merkki, että tajuaa itsekin, etteivät vanhemmat enää taida jaksaa.

Minä en uskalla enää sanoa, että voi pyytää, miniäni nimittäin muuta sitten tehnytkään kun pyysi. Aina olisi pitänyt mennä. Tuli sairaus ja nyt kun olen toipunut annan olla siinä luulossa että olen vielä toipilas. Saan hetken hengähtää.

Toki ollaan joka kerta erikseen kysytty onko ok tuoda lapsi ja jaksaako. On vastannut että jaksaa, mutta vähän on sellainen käsitys tullut että vaikka jaksaa niin ihan niin mielellään ei meidän perhettä auta. Tämä on tosi vaikea selittää. Jotenkin vastahakoiselta se on tuntunut joka kerta. Eikä siis olla minään ilmaisena lapsenhoitajana pidetty. Ollaan huolehdittu että lapsi on vain muutaman tunnin kerralla hoidossa ja siis on tosi harvakseltaan ylipäänsä ollut hoidossa, muutamia kertoja vuodessa ja nyt ei siis yli puoleen vuoteen ollenkaan.

Ja mummo on siis tosi hyvässä kunnossa muuten, harrastaa ja tekee paljon ja hoitaa kyllä muita lapsia. Emme toki ketään sairasta ihmistä rasittaisi. Jos itse olisin mummo, niin toivoisin saavani joskus viettää aikaa lastenlasteni kanssa. T. Ap

Tuo tunne on vain omassa päässäsi.

Itse autan lapsiani, jos pyytävät apua. En tyrkytä itseäni aikuisten ihmisten elämään.

Joku pyytää apua useammin, joku todella vähän. En ole alkanut utelemaan siltä harvoin pyytäjältä, että otappas apua lisää vastaan.

Kyllä aikuisen ihmisen pitää itse osata kysyä, voisitko auttaa.

Mun lasten mummulla on oletus, että mun lapset tulee heille lomalle joka kesä. Ihan samalla tavalla kuin itse olin mummolassa kesäisin hoidossa lapsena.

Joka kerta varmistan, että jaksavat varmasti, ja että rahat riittää. Korvausta eivät suostu ottamaan, ja kovasti tuntuvat viihtyvän keskenään.

Aika ihanaa. He varmasti aidosti nauttivat lastenlastensa seurasta. Tuo on lapsi myös tosi merkityksellistä ja onhan tästä tutkimustakin että niillä lapsilla menee todennäköisemmin paremmin joiden elämässä isovanhemmat ovat olleet läsnä.

Kyllä heillä on lämpimät välit. Soittelevat joka viikko, kun välimatkaa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan näiden nuorten äitien kannattaisi hoksata, että mummouden lisäksi eliniän pidentymisen takia mummoikäiset hoitavat myös vanhoja vanhempaan. Elämä voi olla oikeasti raskasta.

Itse en ole enää niin kovin nuori (lähes 40v), mutta minulla on vielä alle kouluikäisiä lapsia. Lisäksi on sekä sairas veli, äiti, että isoäiti autettavana. Anoppi tietää tilanteeni, mutta aina jos kysyn häneltä apua, niin hän hoitaa meidän lapsen serkkuja. Vaikka serkuilla on kaksi mummoa, jotka hoitavat mielellään lapsia. Ei anoppi ole myöskään oma-aloitteisesti ehdottanut joitain aikoja meille, jolloin lastenlasten sopisi tulla heille hoitoon. Joten olkoot sitten, olen jo sopeutunut ajatukseen, että meillä ei yksinkertaisesti ole ketään jolta saisimme hoitoapua milloinkaan.

Eikö tämä toinen perhe osaa hoitaa lapsiaan? Onko heillä jotain mielenterveysongelmia tai vastaavaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei halua tuputtaa apua? Sekin on vähän ahdistavaa jos koko ajan apua tuputetaan. Mun mielestä teillä on aika ideaali tilanne, koska saatte apua ja isovanhempikin ilmeisesti operoi omien voimavarojensa puitteissa eikä tungettele ja ole marttyyrina.

Meille isovanhemmat kertoivat heti aluksi, että heille saa soitttaa ja pyytää apua, yrittävät sitten auttaa majdollisuuksien mukaan. Minusta se oli kivasti tehty. Saamme apua kun pyydämme ajoissa ja ei tarvitse miettiä, mitä isovanhemmat ajattelevat kun soitetaan.

Näin toimii normaali isovanhempi. Joka ei pelaile jotain ihmeellisiä valtapelejä, jotka tuntuvat olevan tyypillisiä tietylle ikäluokalle.

Juuri näin. En kuitenkaan usko, että ketjun aloittajan äiti/anoppi pelaa mitään valtapelejä. Jos kerran on aina ottanut lapset hoitoon, kun apua on tarvittu. Normaali ikääntynyt ihan hyväkuntoinenkin ihminen arvostaa myös omaa aikaa. Vaikka lapsenlapset olisivat miten rakkaita tahansa, iän myötä haluaa olla välillä ihan itsekseenkin ja tehdä asioita, joita itse haluaa. Joku ketjussa aiemmin kysyi vähän tähän tyyliin, että onko naisen elämän tarkoitus olla vain ja ainoastaan muiden ihmisten - varsinkin lasten - hoitaminen. No ei ole. Pitää osata sanoa myös ei, jos ei sovi. Itse autan omia lapsiani, mutta vähän se mukaan, ovatko lapseni menossa töihin, baariin vai kenties sairaalaan. Voin perua oman menoni, jos ovat menossa sairaalaan, harknnan varaisesti jos ovat menossa töihin, mutta en peru omia menojani silloin, jos ovat menossa baariin. 

- nro 86 -