Mielipiteitä siitä kun isovanhempi ei tarjoa itse apua koskaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni perheineen asuvat kauempana toisilla paikkakunnilla. Olen sanonut heille, että olen käytettävissä tarvittaessa mm.lasten hoidossa ja että perheet ovat tervetulleita luokseni koska vain, ellei satu juuri tuolloin olemaan sellaisia sovittuja menoja, joita en voi perua.

En siis oikeastaan koskaan erikseen soittele ja pyydä /anele kylään enkä myöskään itse tarjoudu kylään. Hyvin on tämä "systeemi" toiminut.

Tässä se ero. Olet sanonut olevasi käytettävissä. Ei se paljoa vaadi.

Voi luoja, että pitää oikein erikseen sanoa. Miksi nuoret eivät voi suoraan kysyä, että jaksatko auttaa ja minkä verran jaksat? Miksi koko ajan odotetaan, että se puhe lähtee aina sieltä vanhuksilta.

Siellä voi vanhuksilla olla terveyshuolia, masennusta ja ihan mitä vaan, sitten pitää vielä paapoa aikuisia lapsia. Jos ei vanhemmiltaan uskalla itse kysyä niin se on merkki, että tajuaa itsekin, etteivät vanhemmat enää taida jaksaa.

Minä en uskalla enää sanoa, että voi pyytää, miniäni nimittäin muuta sitten tehnytkään kun pyysi. Aina olisi pitänyt mennä. Tuli sairaus ja nyt kun olen toipunut annan olla siinä luulossa että olen vielä toipilas. Saan hetken hengähtää.

Toki ollaan joka kerta erikseen kysytty onko ok tuoda lapsi ja jaksaako. On vastannut että jaksaa, mutta vähän on sellainen käsitys tullut että vaikka jaksaa niin ihan niin mielellään ei meidän perhettä auta. Tämä on tosi vaikea selittää. Jotenkin vastahakoiselta se on tuntunut joka kerta. Eikä siis olla minään ilmaisena lapsenhoitajana pidetty. Ollaan huolehdittu että lapsi on vain muutaman tunnin kerralla hoidossa ja siis on tosi harvakseltaan ylipäänsä ollut hoidossa, muutamia kertoja vuodessa ja nyt ei siis yli puoleen vuoteen ollenkaan.

Ja mummo on siis tosi hyvässä kunnossa muuten, harrastaa ja tekee paljon ja hoitaa kyllä muita lapsia. Emme toki ketään sairasta ihmistä rasittaisi. Jos itse olisin mummo, niin toivoisin saavani joskus viettää aikaa lastenlasteni kanssa. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän narsistimummo on sellainen, että nauttii kun ihmiset ovat avuttomia ja tulevat erikseen anellen pyytämään hänen korvaamatonta apuaan.

Meillä anoppi on sellainen, että haluaa olla korvaamaton ja samalla myös hallita lastensa elämää. Sisarukseni pyytävät paljon apuja, lapset tyyliin asuivat yhdessä vaiheessa mummolassa. Heitä on myös autettu rahallisesti todella paljon ja samalla ovat jatkuvassa kiitollisuudenvelassa isovanhemmille ja samalla alisteisessa asemassa suhteessa heihin. Hän myös aina jaksaa muistuttaa siitä miten paljon on heitä auttanut ja kuinka heidän tulisi olla kiitollisia.

Me ollaan aina huolehdittu omista lapsistamme ja taloudessamme, ja nyt olemme kuulleet että mummo on ilmeisesti loukkaantunut tästä. Silti ei koskaan kysy tarvitsemmeko apua, koska silloinhan se menisi ikäänkuin hukkaan koko apu. Hän ilmeisesti toivoisi että ilmoittaisimme olevamme kauheassa pulassa, jotta hän voisi sitten tulla pelastamaan meidän ja kokisi itsensä korvaamattomaksi ja olisimme ikuisesti kiitollisuudenvelassa.

Sama mun anopilla. Jos kerrankin on tehnyt palveluksen, niin sitä muistellaan ja jostain postien hakemisesta pitää olla ylitsevuotavan kiitollinen ja tehdä vastapalveluksia moninkertaisesti.

Lapsille saa tuoda yhden paketin / lapsi jouluna ja synttäreinä. Muuta ei oteta vastaan. Meillä oli aikoinaan ongelmaa tavaratulvan kanssa, siksi näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole itsestäänselvää , että isovanhemmat tykkäävät mummona tai pappana olemisesta, sitä ei voi pitää edes oletettavana. Ei ole mitään mummo- rotua, vaan ihmiset ovat yksilöitä. Ja jotkut eivät viihdy pikkulasten kanssa.

Minä kyllä rakastan lapsenlapsiani, muuta niitä tuli kolme vuoden välein ja minun pitäisi hoitaa niitä monta kertaa viikosta, miniäni on niin sanonut. Olen 69-vuotias selkäsairas eläkeläinen.

Minulle puhkesi vaikea masennus kun en uskaltanut sanoa etten jaksa. Tyttäreni piti puuttua asiaan ja hän puhui veljelleen ja poikani pisti vaimonsa kuriin. Pyynnöt ja määräykset tulivat siis päivisin kun poikani oli töissä, en viitsinyt pojalle sanoa, kun ajattelin, että hän kuvittelee minun haukkuvat vaimoaan.

Itsekkäitä ovat nykyäidit.

Samanikäisinä tuttavillani on samantapaisia kokemuksia miniöistään.

Aika noloa vanhalta ihmiseltä, jos ei saa suutansa auki. Jos ei jaksa hoitaa, niin sitten ei jaksa. Minkä sille voi?

Pistää kuriin. Mikä ikävä tapa ilmaista asia. Niinkuin poika pitäisi vaimoaan kurittomana kakarana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni perheineen asuvat kauempana toisilla paikkakunnilla. Olen sanonut heille, että olen käytettävissä tarvittaessa mm.lasten hoidossa ja että perheet ovat tervetulleita luokseni koska vain, ellei satu juuri tuolloin olemaan sellaisia sovittuja menoja, joita en voi perua.

En siis oikeastaan koskaan erikseen soittele ja pyydä /anele kylään enkä myöskään itse tarjoudu kylään. Hyvin on tämä "systeemi" toiminut.

Tässä se ero. Olet sanonut olevasi käytettävissä. Ei se paljoa vaadi.

Voi luoja, että pitää oikein erikseen sanoa. Miksi nuoret eivät voi suoraan kysyä, että jaksatko auttaa ja minkä verran jaksat? Miksi koko ajan odotetaan, että se puhe lähtee aina sieltä vanhuksilta.

Siellä voi vanhuksilla olla terveyshuolia, masennusta ja ihan mitä vaan, sitten pitää vielä paapoa aikuisia lapsia. Jos ei vanhemmiltaan uskalla itse kysyä niin se on merkki, että tajuaa itsekin, etteivät vanhemmat enää taida jaksaa.

Minä en uskalla enää sanoa, että voi pyytää, miniäni nimittäin muuta sitten tehnytkään kun pyysi. Aina olisi pitänyt mennä. Tuli sairaus ja nyt kun olen toipunut annan olla siinä luulossa että olen vielä toipilas. Saan hetken hengähtää.

Toki ollaan joka kerta erikseen kysytty onko ok tuoda lapsi ja jaksaako. On vastannut että jaksaa, mutta vähän on sellainen käsitys tullut että vaikka jaksaa niin ihan niin mielellään ei meidän perhettä auta. Tämä on tosi vaikea selittää. Jotenkin vastahakoiselta se on tuntunut joka kerta. Eikä siis olla minään ilmaisena lapsenhoitajana pidetty. Ollaan huolehdittu että lapsi on vain muutaman tunnin kerralla hoidossa ja siis on tosi harvakseltaan ylipäänsä ollut hoidossa, muutamia kertoja vuodessa ja nyt ei siis yli puoleen vuoteen ollenkaan.

Ja mummo on siis tosi hyvässä kunnossa muuten, harrastaa ja tekee paljon ja hoitaa kyllä muita lapsia. Emme toki ketään sairasta ihmistä rasittaisi. Jos itse olisin mummo, niin toivoisin saavani joskus viettää aikaa lastenlasteni kanssa. T. Ap

Tuo tunne on vain omassa päässäsi.

Itse autan lapsiani, jos pyytävät apua. En tyrkytä itseäni aikuisten ihmisten elämään.

Joku pyytää apua useammin, joku todella vähän. En ole alkanut utelemaan siltä harvoin pyytäjältä, että otappas apua lisää vastaan.

Kyllä aikuisen ihmisen pitää itse osata kysyä, voisitko auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on myös valitettu kun mummo änkee auttamaan, ostaa vaatteita ja kantaa valmista ruokaa jota on rakkaudella tehnyt että äidiltä säästyisi aikaa ja rahaa. Mikään ei ole siis hyvä! No itkekää sitten kun isovanhemmat ovat poistuneet kuvioista iäksi, kuka sitten auttaa.

Mikä siinä on niin vaikea ystävällisesti kysyä, tarvitseeko perhe apua ja jos tarvitsee, millaista? Tai esimerkiksi sanoa, että "olemme sitten käytettävissä lastenhoitoavuksi tai vaikkapa taloudellisesti, jos tarvitsette sellaista. Lapset ovat aina tervetulleita myös kylään." Ja vaikka puolivuosittain soittaa ja kysellä kuulumisia äidiltä, muistuttaa tarjouksesta.

Ei se ole hyvä, että isoäiti kilpailee äidin roolista. Hänen tulisi tukea äitiä äitiydessä, ei yrittää viedä hänen rooliaan tai toisaalta jättää yksinkään.

Miksi vain lapset on tervetulleita kylään, miksi ei koko perhe?

Itse en uskaltaisia sanoa, että ollaan käytettävissä lastenhoitoavuksi, koska siitä seuraa se, että apua voidaan tarvita, kun meillä on menoja. Kyllä, itsekkäät isovanhemmat käyvät kaikenlaisissa marttapiireissä, kansalaisopiston kudontapiirissä, teatterissa ja jopa töissä eikä ole kiva sanoa, että harmi, ettei nyt päästä apuun, kun on liput teatteriin. Siihen kun tulee vastauksena, että lupasitte olla apuna, nytkö ette sitten viitsikään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni perheineen asuvat kauempana toisilla paikkakunnilla. Olen sanonut heille, että olen käytettävissä tarvittaessa mm.lasten hoidossa ja että perheet ovat tervetulleita luokseni koska vain, ellei satu juuri tuolloin olemaan sellaisia sovittuja menoja, joita en voi perua.

En siis oikeastaan koskaan erikseen soittele ja pyydä /anele kylään enkä myöskään itse tarjoudu kylään. Hyvin on tämä "systeemi" toiminut.

Tässä se ero. Olet sanonut olevasi käytettävissä. Ei se paljoa vaadi.

Voi luoja, että pitää oikein erikseen sanoa. Miksi nuoret eivät voi suoraan kysyä, että jaksatko auttaa ja minkä verran jaksat? Miksi koko ajan odotetaan, että se puhe lähtee aina sieltä vanhuksilta.

Siellä voi vanhuksilla olla terveyshuolia, masennusta ja ihan mitä vaan, sitten pitää vielä paapoa aikuisia lapsia. Jos ei vanhemmiltaan uskalla itse kysyä niin se on merkki, että tajuaa itsekin, etteivät vanhemmat enää taida jaksaa.

Minä en uskalla enää sanoa, että voi pyytää, miniäni nimittäin muuta sitten tehnytkään kun pyysi. Aina olisi pitänyt mennä. Tuli sairaus ja nyt kun olen toipunut annan olla siinä luulossa että olen vielä toipilas. Saan hetken hengähtää.

Toki ollaan joka kerta erikseen kysytty onko ok tuoda lapsi ja jaksaako. On vastannut että jaksaa, mutta vähän on sellainen käsitys tullut että vaikka jaksaa niin ihan niin mielellään ei meidän perhettä auta. Tämä on tosi vaikea selittää. Jotenkin vastahakoiselta se on tuntunut joka kerta. Eikä siis olla minään ilmaisena lapsenhoitajana pidetty. Ollaan huolehdittu että lapsi on vain muutaman tunnin kerralla hoidossa ja siis on tosi harvakseltaan ylipäänsä ollut hoidossa, muutamia kertoja vuodessa ja nyt ei siis yli puoleen vuoteen ollenkaan.

Ja mummo on siis tosi hyvässä kunnossa muuten, harrastaa ja tekee paljon ja hoitaa kyllä muita lapsia. Emme toki ketään sairasta ihmistä rasittaisi. Jos itse olisin mummo, niin toivoisin saavani joskus viettää aikaa lastenlasteni kanssa. T. Ap

Minusta te olette aikuisia ihmisiä, joiden pitää pystyä pyytämään apua. Mutta onko siis teillä miespuoliset isovanhemmat kuolleet kun vain mummon apua pyydätte?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän narsistimummo on sellainen, että nauttii kun ihmiset ovat avuttomia ja tulevat erikseen anellen pyytämään hänen korvaamatonta apuaan.

Meillä anoppi on sellainen, että haluaa olla korvaamaton ja samalla myös hallita lastensa elämää. Sisarukseni pyytävät paljon apuja, lapset tyyliin asuivat yhdessä vaiheessa mummolassa. Heitä on myös autettu rahallisesti todella paljon ja samalla ovat jatkuvassa kiitollisuudenvelassa isovanhemmille ja samalla alisteisessa asemassa suhteessa heihin. Hän myös aina jaksaa muistuttaa siitä miten paljon on heitä auttanut ja kuinka heidän tulisi olla kiitollisia.

Me ollaan aina huolehdittu omista lapsistamme ja taloudessamme, ja nyt olemme kuulleet että mummo on ilmeisesti loukkaantunut tästä. Silti ei koskaan kysy tarvitsemmeko apua, koska silloinhan se menisi ikäänkuin hukkaan koko apu. Hän ilmeisesti toivoisi että ilmoittaisimme olevamme kauheassa pulassa, jotta hän voisi sitten tulla pelastamaan meidän ja kokisi itsensä korvaamattomaksi ja olisimme ikuisesti kiitollisuudenvelassa.

Sama mun anopilla. Jos kerrankin on tehnyt palveluksen, niin sitä muistellaan ja jostain postien hakemisesta pitää olla ylitsevuotavan kiitollinen ja tehdä vastapalveluksia moninkertaisesti.

Lapsille saa tuoda yhden paketin / lapsi jouluna ja synttäreinä. Muuta ei oteta vastaan. Meillä oli aikoinaan ongelmaa tavaratulvan kanssa, siksi näin.

Meillä on alusta asti ollut se periaate, että ei lahjoja, vaan aikaa. Isovanhemmat vie miehen siskon lapselle isoja paketteja, jouluna hukuttavat lahjoihin, mutta ei sitten ymmärretä, että meidän lapsille olisi kiva juttu reissu Linnanmäelle tai edes pääsy mukaan mökille. Vähän nämä omat ihmettelevät, miksi serkut saa mummilta junaradan tai pleikkarin ja heille mummi tuo kortin.

Onneksi minulla ei ole lapsia eikä näinollen lapsen lapsiakaan. He pentunsa itse hoitakoon jotka ovat menneet lisääntymäänkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni perheineen asuvat kauempana toisilla paikkakunnilla. Olen sanonut heille, että olen käytettävissä tarvittaessa mm.lasten hoidossa ja että perheet ovat tervetulleita luokseni koska vain, ellei satu juuri tuolloin olemaan sellaisia sovittuja menoja, joita en voi perua.

En siis oikeastaan koskaan erikseen soittele ja pyydä /anele kylään enkä myöskään itse tarjoudu kylään. Hyvin on tämä "systeemi" toiminut.

Tässä se ero. Olet sanonut olevasi käytettävissä. Ei se paljoa vaadi.

Voi luoja, että pitää oikein erikseen sanoa. Miksi nuoret eivät voi suoraan kysyä, että jaksatko auttaa ja minkä verran jaksat? Miksi koko ajan odotetaan, että se puhe lähtee aina sieltä vanhuksilta.

Siellä voi vanhuksilla olla terveyshuolia, masennusta ja ihan mitä vaan, sitten pitää vielä paapoa aikuisia lapsia. Jos ei vanhemmiltaan uskalla itse kysyä niin se on merkki, että tajuaa itsekin, etteivät vanhemmat enää taida jaksaa.

Minä en uskalla enää sanoa, että voi pyytää, miniäni nimittäin muuta sitten tehnytkään kun pyysi. Aina olisi pitänyt mennä. Tuli sairaus ja nyt kun olen toipunut annan olla siinä luulossa että olen vielä toipilas. Saan hetken hengähtää.

Toki ollaan joka kerta erikseen kysytty onko ok tuoda lapsi ja jaksaako. On vastannut että jaksaa, mutta vähän on sellainen käsitys tullut että vaikka jaksaa niin ihan niin mielellään ei meidän perhettä auta. Tämä on tosi vaikea selittää. Jotenkin vastahakoiselta se on tuntunut joka kerta. Eikä siis olla minään ilmaisena lapsenhoitajana pidetty. Ollaan huolehdittu että lapsi on vain muutaman tunnin kerralla hoidossa ja siis on tosi harvakseltaan ylipäänsä ollut hoidossa, muutamia kertoja vuodessa ja nyt ei siis yli puoleen vuoteen ollenkaan.

Ja mummo on siis tosi hyvässä kunnossa muuten, harrastaa ja tekee paljon ja hoitaa kyllä muita lapsia. Emme toki ketään sairasta ihmistä rasittaisi. Jos itse olisin mummo, niin toivoisin saavani joskus viettää aikaa lastenlasteni kanssa. T. Ap

Entä jos nyt viettäisit sen ajan oman lapsesi kanssa? Järjestä elämäsi kuin olisit mummo eli aina lapsesi käytettävissä, silloin mummo ei rasitu eikä sinun tarvitse miettiä, millainen mummo olisit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni perheineen asuvat kauempana toisilla paikkakunnilla. Olen sanonut heille, että olen käytettävissä tarvittaessa mm.lasten hoidossa ja että perheet ovat tervetulleita luokseni koska vain, ellei satu juuri tuolloin olemaan sellaisia sovittuja menoja, joita en voi perua.

En siis oikeastaan koskaan erikseen soittele ja pyydä /anele kylään enkä myöskään itse tarjoudu kylään. Hyvin on tämä "systeemi" toiminut.

Tässä se ero. Olet sanonut olevasi käytettävissä. Ei se paljoa vaadi.

Voi luoja, että pitää oikein erikseen sanoa. Miksi nuoret eivät voi suoraan kysyä, että jaksatko auttaa ja minkä verran jaksat? Miksi koko ajan odotetaan, että se puhe lähtee aina sieltä vanhuksilta.

Siellä voi vanhuksilla olla terveyshuolia, masennusta ja ihan mitä vaan, sitten pitää vielä paapoa aikuisia lapsia. Jos ei vanhemmiltaan uskalla itse kysyä niin se on merkki, että tajuaa itsekin, etteivät vanhemmat enää taida jaksaa.

Minä en uskalla enää sanoa, että voi pyytää, miniäni nimittäin muuta sitten tehnytkään kun pyysi. Aina olisi pitänyt mennä. Tuli sairaus ja nyt kun olen toipunut annan olla siinä luulossa että olen vielä toipilas. Saan hetken hengähtää.

Toki ollaan joka kerta erikseen kysytty onko ok tuoda lapsi ja jaksaako. On vastannut että jaksaa, mutta vähän on sellainen käsitys tullut että vaikka jaksaa niin ihan niin mielellään ei meidän perhettä auta. Tämä on tosi vaikea selittää. Jotenkin vastahakoiselta se on tuntunut joka kerta. Eikä siis olla minään ilmaisena lapsenhoitajana pidetty. Ollaan huolehdittu että lapsi on vain muutaman tunnin kerralla hoidossa ja siis on tosi harvakseltaan ylipäänsä ollut hoidossa, muutamia kertoja vuodessa ja nyt ei siis yli puoleen vuoteen ollenkaan.

Ja mummo on siis tosi hyvässä kunnossa muuten, harrastaa ja tekee paljon ja hoitaa kyllä muita lapsia. Emme toki ketään sairasta ihmistä rasittaisi. Jos itse olisin mummo, niin toivoisin saavani joskus viettää aikaa lastenlasteni kanssa. T. Ap

Tuo tunne on vain omassa päässäsi.

Itse autan lapsiani, jos pyytävät apua. En tyrkytä itseäni aikuisten ihmisten elämään.

Joku pyytää apua useammin, joku todella vähän. En ole alkanut utelemaan siltä harvoin pyytäjältä, että otappas apua lisää vastaan.

Kyllä aikuisen ihmisen pitää itse osata kysyä, voisitko auttaa.

Ja miksi ei voi olla ystävällinen ja esim ihan vaan kysyä että tarvitsetteko apua? Vaan sitä apua pitää ikäänkuin vaatia? Tulee sellainen olo, että ei tällainen ihminen edes aidosti halua auttaa muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni perheineen asuvat kauempana toisilla paikkakunnilla. Olen sanonut heille, että olen käytettävissä tarvittaessa mm.lasten hoidossa ja että perheet ovat tervetulleita luokseni koska vain, ellei satu juuri tuolloin olemaan sellaisia sovittuja menoja, joita en voi perua.

En siis oikeastaan koskaan erikseen soittele ja pyydä /anele kylään enkä myöskään itse tarjoudu kylään. Hyvin on tämä "systeemi" toiminut.

Tässä se ero. Olet sanonut olevasi käytettävissä. Ei se paljoa vaadi.

Voi luoja, että pitää oikein erikseen sanoa. Miksi nuoret eivät voi suoraan kysyä, että jaksatko auttaa ja minkä verran jaksat? Miksi koko ajan odotetaan, että se puhe lähtee aina sieltä vanhuksilta.

Siellä voi vanhuksilla olla terveyshuolia, masennusta ja ihan mitä vaan, sitten pitää vielä paapoa aikuisia lapsia. Jos ei vanhemmiltaan uskalla itse kysyä niin se on merkki, että tajuaa itsekin, etteivät vanhemmat enää taida jaksaa.

Minä en uskalla enää sanoa, että voi pyytää, miniäni nimittäin muuta sitten tehnytkään kun pyysi. Aina olisi pitänyt mennä. Tuli sairaus ja nyt kun olen toipunut annan olla siinä luulossa että olen vielä toipilas. Saan hetken hengähtää.

Toki ollaan joka kerta erikseen kysytty onko ok tuoda lapsi ja jaksaako. On vastannut että jaksaa, mutta vähän on sellainen käsitys tullut että vaikka jaksaa niin ihan niin mielellään ei meidän perhettä auta. Tämä on tosi vaikea selittää. Jotenkin vastahakoiselta se on tuntunut joka kerta. Eikä siis olla minään ilmaisena lapsenhoitajana pidetty. Ollaan huolehdittu että lapsi on vain muutaman tunnin kerralla hoidossa ja siis on tosi harvakseltaan ylipäänsä ollut hoidossa, muutamia kertoja vuodessa ja nyt ei siis yli puoleen vuoteen ollenkaan.

Ja mummo on siis tosi hyvässä kunnossa muuten, harrastaa ja tekee paljon ja hoitaa kyllä muita lapsia. Emme toki ketään sairasta ihmistä rasittaisi. Jos itse olisin mummo, niin toivoisin saavani joskus viettää aikaa lastenlasteni kanssa. T. Ap

Tuo tunne on vain omassa päässäsi.

Itse autan lapsiani, jos pyytävät apua. En tyrkytä itseäni aikuisten ihmisten elämään.

Joku pyytää apua useammin, joku todella vähän. En ole alkanut utelemaan siltä harvoin pyytäjältä, että otappas apua lisää vastaan.

Kyllä aikuisen ihmisen pitää itse osata kysyä, voisitko auttaa.

Ja miksi ei voi olla ystävällinen ja esim ihan vaan kysyä että tarvitsetteko apua? Vaan sitä apua pitää ikäänkuin vaatia? Tulee sellainen olo, että ei tällainen ihminen edes aidosti halua auttaa muita.

Koska vastaus on, että joo, lauantaina illalla tarvitaan. Siihen kun sanoo, että se ei minulle sovi, silloin on kirkkokonsertti, jonne vien oman äitini, niin vastaus on, että miksi tarjoat apua, jos et sitä edes halua antaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni perheineen asuvat kauempana toisilla paikkakunnilla. Olen sanonut heille, että olen käytettävissä tarvittaessa mm.lasten hoidossa ja että perheet ovat tervetulleita luokseni koska vain, ellei satu juuri tuolloin olemaan sellaisia sovittuja menoja, joita en voi perua.

En siis oikeastaan koskaan erikseen soittele ja pyydä /anele kylään enkä myöskään itse tarjoudu kylään. Hyvin on tämä "systeemi" toiminut.

Tässä se ero. Olet sanonut olevasi käytettävissä. Ei se paljoa vaadi.

Voi luoja, että pitää oikein erikseen sanoa. Miksi nuoret eivät voi suoraan kysyä, että jaksatko auttaa ja minkä verran jaksat? Miksi koko ajan odotetaan, että se puhe lähtee aina sieltä vanhuksilta.

Siellä voi vanhuksilla olla terveyshuolia, masennusta ja ihan mitä vaan, sitten pitää vielä paapoa aikuisia lapsia. Jos ei vanhemmiltaan uskalla itse kysyä niin se on merkki, että tajuaa itsekin, etteivät vanhemmat enää taida jaksaa.

Minä en uskalla enää sanoa, että voi pyytää, miniäni nimittäin muuta sitten tehnytkään kun pyysi. Aina olisi pitänyt mennä. Tuli sairaus ja nyt kun olen toipunut annan olla siinä luulossa että olen vielä toipilas. Saan hetken hengähtää.

Toki ollaan joka kerta erikseen kysytty onko ok tuoda lapsi ja jaksaako. On vastannut että jaksaa, mutta vähän on sellainen käsitys tullut että vaikka jaksaa niin ihan niin mielellään ei meidän perhettä auta. Tämä on tosi vaikea selittää. Jotenkin vastahakoiselta se on tuntunut joka kerta. Eikä siis olla minään ilmaisena lapsenhoitajana pidetty. Ollaan huolehdittu että lapsi on vain muutaman tunnin kerralla hoidossa ja siis on tosi harvakseltaan ylipäänsä ollut hoidossa, muutamia kertoja vuodessa ja nyt ei siis yli puoleen vuoteen ollenkaan.

Ja mummo on siis tosi hyvässä kunnossa muuten, harrastaa ja tekee paljon ja hoitaa kyllä muita lapsia. Emme toki ketään sairasta ihmistä rasittaisi. Jos itse olisin mummo, niin toivoisin saavani joskus viettää aikaa lastenlasteni kanssa. T. Ap

Entä jos nyt viettäisit sen ajan oman lapsesi kanssa? Järjestä elämäsi kuin olisit mummo eli aina lapsesi käytettävissä, silloin mummo ei rasitu eikä sinun tarvitse miettiä, millainen mummo olisit.

Näinhän minä teenkin. Miten tämä liittyy siihen, että ihmettelen kun mummo ei osoita minkäänlaista halua viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa? T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän narsistimummo on sellainen, että nauttii kun ihmiset ovat avuttomia ja tulevat erikseen anellen pyytämään hänen korvaamatonta apuaan.

Meillä anoppi on sellainen, että haluaa olla korvaamaton ja samalla myös hallita lastensa elämää. Sisarukseni pyytävät paljon apuja, lapset tyyliin asuivat yhdessä vaiheessa mummolassa. Heitä on myös autettu rahallisesti todella paljon ja samalla ovat jatkuvassa kiitollisuudenvelassa isovanhemmille ja samalla alisteisessa asemassa suhteessa heihin. Hän myös aina jaksaa muistuttaa siitä miten paljon on heitä auttanut ja kuinka heidän tulisi olla kiitollisia.

Me ollaan aina huolehdittu omista lapsistamme ja taloudessamme, ja nyt olemme kuulleet että mummo on ilmeisesti loukkaantunut tästä. Silti ei koskaan kysy tarvitsemmeko apua, koska silloinhan se menisi ikäänkuin hukkaan koko apu. Hän ilmeisesti toivoisi että ilmoittaisimme olevamme kauheassa pulassa, jotta hän voisi sitten tulla pelastamaan meidän ja kokisi itsensä korvaamattomaksi ja olisimme ikuisesti kiitollisuudenvelassa.

Sama mun anopilla. Jos kerrankin on tehnyt palveluksen, niin sitä muistellaan ja jostain postien hakemisesta pitää olla ylitsevuotavan kiitollinen ja tehdä vastapalveluksia moninkertaisesti.

Lapsille saa tuoda yhden paketin / lapsi jouluna ja synttäreinä. Muuta ei oteta vastaan. Meillä oli aikoinaan ongelmaa tavaratulvan kanssa, siksi näin.

Meillä on alusta asti ollut se periaate, että ei lahjoja, vaan aikaa. Isovanhemmat vie miehen siskon lapselle isoja paketteja, jouluna hukuttavat lahjoihin, mutta ei sitten ymmärretä, että meidän lapsille olisi kiva juttu reissu Linnanmäelle tai edes pääsy mukaan mökille. Vähän nämä omat ihmettelevät, miksi serkut saa mummilta junaradan tai pleikkarin ja heille mummi tuo kortin.

No tuohan on ollut sitten teidän valintanne. Ette te voi vaatia viemään Linnanmäelle, mutta toki voitte kieltää antamasta lahjoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni perheineen asuvat kauempana toisilla paikkakunnilla. Olen sanonut heille, että olen käytettävissä tarvittaessa mm.lasten hoidossa ja että perheet ovat tervetulleita luokseni koska vain, ellei satu juuri tuolloin olemaan sellaisia sovittuja menoja, joita en voi perua.

En siis oikeastaan koskaan erikseen soittele ja pyydä /anele kylään enkä myöskään itse tarjoudu kylään. Hyvin on tämä "systeemi" toiminut.

Tässä se ero. Olet sanonut olevasi käytettävissä. Ei se paljoa vaadi.

Voi luoja, että pitää oikein erikseen sanoa. Miksi nuoret eivät voi suoraan kysyä, että jaksatko auttaa ja minkä verran jaksat? Miksi koko ajan odotetaan, että se puhe lähtee aina sieltä vanhuksilta.

Siellä voi vanhuksilla olla terveyshuolia, masennusta ja ihan mitä vaan, sitten pitää vielä paapoa aikuisia lapsia. Jos ei vanhemmiltaan uskalla itse kysyä niin se on merkki, että tajuaa itsekin, etteivät vanhemmat enää taida jaksaa.

Minä en uskalla enää sanoa, että voi pyytää, miniäni nimittäin muuta sitten tehnytkään kun pyysi. Aina olisi pitänyt mennä. Tuli sairaus ja nyt kun olen toipunut annan olla siinä luulossa että olen vielä toipilas. Saan hetken hengähtää.

Toki ollaan joka kerta erikseen kysytty onko ok tuoda lapsi ja jaksaako. On vastannut että jaksaa, mutta vähän on sellainen käsitys tullut että vaikka jaksaa niin ihan niin mielellään ei meidän perhettä auta. Tämä on tosi vaikea selittää. Jotenkin vastahakoiselta se on tuntunut joka kerta. Eikä siis olla minään ilmaisena lapsenhoitajana pidetty. Ollaan huolehdittu että lapsi on vain muutaman tunnin kerralla hoidossa ja siis on tosi harvakseltaan ylipäänsä ollut hoidossa, muutamia kertoja vuodessa ja nyt ei siis yli puoleen vuoteen ollenkaan.

Ja mummo on siis tosi hyvässä kunnossa muuten, harrastaa ja tekee paljon ja hoitaa kyllä muita lapsia. Emme toki ketään sairasta ihmistä rasittaisi. Jos itse olisin mummo, niin toivoisin saavani joskus viettää aikaa lastenlasteni kanssa. T. Ap

Tuo tunne on vain omassa päässäsi.

Itse autan lapsiani, jos pyytävät apua. En tyrkytä itseäni aikuisten ihmisten elämään.

Joku pyytää apua useammin, joku todella vähän. En ole alkanut utelemaan siltä harvoin pyytäjältä, että otappas apua lisää vastaan.

Kyllä aikuisen ihmisen pitää itse osata kysyä, voisitko auttaa.

Ja miksi ei voi olla ystävällinen ja esim ihan vaan kysyä että tarvitsetteko apua? Vaan sitä apua pitää ikäänkuin vaatia? Tulee sellainen olo, että ei tällainen ihminen edes aidosti halua auttaa muita.

Koska vastaus on, että joo, lauantaina illalla tarvitaan. Siihen kun sanoo, että se ei minulle sovi, silloin on kirkkokonsertti, jonne vien oman äitini, niin vastaus on, että miksi tarjoat apua, jos et sitä edes halua antaa.

Voithan ehdottaa jotain päiviä jolloin olisit käytettävissä? Siis jos aidosti olet käytettävissä.

Onko lapsesi jotenkin kamala?

Siis puhutko sinä ap omasta äidistäsi? Vai joko taas tämäkin on anoppivihaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni perheineen asuvat kauempana toisilla paikkakunnilla. Olen sanonut heille, että olen käytettävissä tarvittaessa mm.lasten hoidossa ja että perheet ovat tervetulleita luokseni koska vain, ellei satu juuri tuolloin olemaan sellaisia sovittuja menoja, joita en voi perua.

En siis oikeastaan koskaan erikseen soittele ja pyydä /anele kylään enkä myöskään itse tarjoudu kylään. Hyvin on tämä "systeemi" toiminut.

Tässä se ero. Olet sanonut olevasi käytettävissä. Ei se paljoa vaadi.

Voi luoja, että pitää oikein erikseen sanoa. Miksi nuoret eivät voi suoraan kysyä, että jaksatko auttaa ja minkä verran jaksat? Miksi koko ajan odotetaan, että se puhe lähtee aina sieltä vanhuksilta.

Siellä voi vanhuksilla olla terveyshuolia, masennusta ja ihan mitä vaan, sitten pitää vielä paapoa aikuisia lapsia. Jos ei vanhemmiltaan uskalla itse kysyä niin se on merkki, että tajuaa itsekin, etteivät vanhemmat enää taida jaksaa.

Minä en uskalla enää sanoa, että voi pyytää, miniäni nimittäin muuta sitten tehnytkään kun pyysi. Aina olisi pitänyt mennä. Tuli sairaus ja nyt kun olen toipunut annan olla siinä luulossa että olen vielä toipilas. Saan hetken hengähtää.

Toki ollaan joka kerta erikseen kysytty onko ok tuoda lapsi ja jaksaako. On vastannut että jaksaa, mutta vähän on sellainen käsitys tullut että vaikka jaksaa niin ihan niin mielellään ei meidän perhettä auta. Tämä on tosi vaikea selittää. Jotenkin vastahakoiselta se on tuntunut joka kerta. Eikä siis olla minään ilmaisena lapsenhoitajana pidetty. Ollaan huolehdittu että lapsi on vain muutaman tunnin kerralla hoidossa ja siis on tosi harvakseltaan ylipäänsä ollut hoidossa, muutamia kertoja vuodessa ja nyt ei siis yli puoleen vuoteen ollenkaan.

Ja mummo on siis tosi hyvässä kunnossa muuten, harrastaa ja tekee paljon ja hoitaa kyllä muita lapsia. Emme toki ketään sairasta ihmistä rasittaisi. Jos itse olisin mummo, niin toivoisin saavani joskus viettää aikaa lastenlasteni kanssa. T. Ap

Tuo tunne on vain omassa päässäsi.

Itse autan lapsiani, jos pyytävät apua. En tyrkytä itseäni aikuisten ihmisten elämään.

Joku pyytää apua useammin, joku todella vähän. En ole alkanut utelemaan siltä harvoin pyytäjältä, että otappas apua lisää vastaan.

Kyllä aikuisen ihmisen pitää itse osata kysyä, voisitko auttaa.

Mun lasten mummulla on oletus, että mun lapset tulee heille lomalle joka kesä. Ihan samalla tavalla kuin itse olin mummolassa kesäisin hoidossa lapsena.

Joka kerta varmistan, että jaksavat varmasti, ja että rahat riittää. Korvausta eivät suostu ottamaan, ja kovasti tuntuvat viihtyvän keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi minulla ei ole lapsia eikä näinollen lapsen lapsiakaan. He pentunsa itse hoitakoon jotka ovat menneet lisääntymäänkin.

Näinpä. Onneksi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni perheineen asuvat kauempana toisilla paikkakunnilla. Olen sanonut heille, että olen käytettävissä tarvittaessa mm.lasten hoidossa ja että perheet ovat tervetulleita luokseni koska vain, ellei satu juuri tuolloin olemaan sellaisia sovittuja menoja, joita en voi perua.

En siis oikeastaan koskaan erikseen soittele ja pyydä /anele kylään enkä myöskään itse tarjoudu kylään. Hyvin on tämä "systeemi" toiminut.

Tässä se ero. Olet sanonut olevasi käytettävissä. Ei se paljoa vaadi.

Voi luoja, että pitää oikein erikseen sanoa. Miksi nuoret eivät voi suoraan kysyä, että jaksatko auttaa ja minkä verran jaksat? Miksi koko ajan odotetaan, että se puhe lähtee aina sieltä vanhuksilta.

Siellä voi vanhuksilla olla terveyshuolia, masennusta ja ihan mitä vaan, sitten pitää vielä paapoa aikuisia lapsia. Jos ei vanhemmiltaan uskalla itse kysyä niin se on merkki, että tajuaa itsekin, etteivät vanhemmat enää taida jaksaa.

Minä en uskalla enää sanoa, että voi pyytää, miniäni nimittäin muuta sitten tehnytkään kun pyysi. Aina olisi pitänyt mennä. Tuli sairaus ja nyt kun olen toipunut annan olla siinä luulossa että olen vielä toipilas. Saan hetken hengähtää.

Toki ollaan joka kerta erikseen kysytty onko ok tuoda lapsi ja jaksaako. On vastannut että jaksaa, mutta vähän on sellainen käsitys tullut että vaikka jaksaa niin ihan niin mielellään ei meidän perhettä auta. Tämä on tosi vaikea selittää. Jotenkin vastahakoiselta se on tuntunut joka kerta. Eikä siis olla minään ilmaisena lapsenhoitajana pidetty. Ollaan huolehdittu että lapsi on vain muutaman tunnin kerralla hoidossa ja siis on tosi harvakseltaan ylipäänsä ollut hoidossa, muutamia kertoja vuodessa ja nyt ei siis yli puoleen vuoteen ollenkaan.

Ja mummo on siis tosi hyvässä kunnossa muuten, harrastaa ja tekee paljon ja hoitaa kyllä muita lapsia. Emme toki ketään sairasta ihmistä rasittaisi. Jos itse olisin mummo, niin toivoisin saavani joskus viettää aikaa lastenlasteni kanssa. T. Ap

Tuo tunne on vain omassa päässäsi.

Itse autan lapsiani, jos pyytävät apua. En tyrkytä itseäni aikuisten ihmisten elämään.

Joku pyytää apua useammin, joku todella vähän. En ole alkanut utelemaan siltä harvoin pyytäjältä, että otappas apua lisää vastaan.

Kyllä aikuisen ihmisen pitää itse osata kysyä, voisitko auttaa.

Mun lasten mummulla on oletus, että mun lapset tulee heille lomalle joka kesä. Ihan samalla tavalla kuin itse olin mummolassa kesäisin hoidossa lapsena.

Joka kerta varmistan, että jaksavat varmasti, ja että rahat riittää. Korvausta eivät suostu ottamaan, ja kovasti tuntuvat viihtyvän keskenään.

Aika ihanaa. He varmasti aidosti nauttivat lastenlastensa seurasta. Tuo on lapsi myös tosi merkityksellistä ja onhan tästä tutkimustakin että niillä lapsilla menee todennäköisemmin paremmin joiden elämässä isovanhemmat ovat olleet läsnä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän narsistimummo on sellainen, että nauttii kun ihmiset ovat avuttomia ja tulevat erikseen anellen pyytämään hänen korvaamatonta apuaan.

Meillä anoppi on sellainen, että haluaa olla korvaamaton ja samalla myös hallita lastensa elämää. Sisarukseni pyytävät paljon apuja, lapset tyyliin asuivat yhdessä vaiheessa mummolassa. Heitä on myös autettu rahallisesti todella paljon ja samalla ovat jatkuvassa kiitollisuudenvelassa isovanhemmille ja samalla alisteisessa asemassa suhteessa heihin. Hän myös aina jaksaa muistuttaa siitä miten paljon on heitä auttanut ja kuinka heidän tulisi olla kiitollisia.

Me ollaan aina huolehdittu omista lapsistamme ja taloudessamme, ja nyt olemme kuulleet että mummo on ilmeisesti loukkaantunut tästä. Silti ei koskaan kysy tarvitsemmeko apua, koska silloinhan se menisi ikäänkuin hukkaan koko apu. Hän ilmeisesti toivoisi että ilmoittaisimme olevamme kauheassa pulassa, jotta hän voisi sitten tulla pelastamaan meidän ja kokisi itsensä korvaamattomaksi ja olisimme ikuisesti kiitollisuudenvelassa.

Sama mun anopilla. Jos kerrankin on tehnyt palveluksen, niin sitä muistellaan ja jostain postien hakemisesta pitää olla ylitsevuotavan kiitollinen ja tehdä vastapalveluksia moninkertaisesti.

Lapsille saa tuoda yhden paketin / lapsi jouluna ja synttäreinä. Muuta ei oteta vastaan. Meillä oli aikoinaan ongelmaa tavaratulvan kanssa, siksi näin.

Meillä on alusta asti ollut se periaate, että ei lahjoja, vaan aikaa. Isovanhemmat vie miehen siskon lapselle isoja paketteja, jouluna hukuttavat lahjoihin, mutta ei sitten ymmärretä, että meidän lapsille olisi kiva juttu reissu Linnanmäelle tai edes pääsy mukaan mökille. Vähän nämä omat ihmettelevät, miksi serkut saa mummilta junaradan tai pleikkarin ja heille mummi tuo kortin.

Ei se noin mene että sinä määräät, että isovanhemmat ei saa tuoda lahjoja, mutta heidän on annettava lapsillenne aikaansa.

Isovanhemmat siis eivät voi tuoda lahjoja, kun olet kieltänyt. Oma syysi, jos lapsesi kadehtivat serkkuja. Et pysty vaatimaan isovanhempia viemään Linnanmäelle.