Mielipiteitä siitä kun isovanhempi ei tarjoa itse apua koskaan

Ei olisi pitänyt lasta hankkia, jos ei itse jaksa hoitaa mummon apua odotellen.

On eri asia tyrkyttää apua ja apua. Samoin kun antaa lahjoja ja lahjoja. Ongelmahan näissä on yleensä se, että mummo tekee sellaisia asioita, joita haluaa tehdä, mutta jotka eivät oikeasti auta perhettä, antaa sellaisia lahjoja joista itse tykkää, mutta lahjan saajan toivomukset ja tarpeet on unohdettu.

Ihan oikeaa apua voi tarjota, sanoa vaikka yksinkertaisesti, että kertokaa jos voin olla avuksi jossain. Miksi tämän sanominen on niin vaikeaa? Miksi mummon pitää itse saada määritellä mikä on sitä apua tai sitten ei osata tarjota apua edes silloin kun näkee selvästi, että perhe sitä tarvitsee?

Minä ihmettelin ihan samaa asiaa omien appivanhempieni kanssa. Ja aina kun kysyin, tuli sellainen pitkän nihkeän keskustelemme aikatauluista jälkeen joo, kyllähän se sopii. Koska pelkästä kysymisestä jo tuli ahdistava olo, niin päätin etten kysy. Ja mitä siitä seurasi- ei mitään. Eivät näe lapsenlapsiaan juurikaan eikä heille ole lastenkasn puolelta kehittynyt minkäänlaista tunneyhteyttä. Mielestäni tämä taas kertoo isovanhemmista ja heidän tunne elämästään sen, että yksinkertaisesti ovat paska tyyppejä jotka ei osaa rakastaa lapsenlapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se on vain luonnekysymys. Niin meillä tais olla, eivät vain olleet sen luontoisia että olisivat oma-aloitteisesti lähestyneet. Ja koska emme itse mielellään anoneet apua tai tuppautuneet kylään, jäi suhde isovanhempiin etäiseksi. Ehkä olis vaan pitänyt tunkeilla enemmän lasten takia. Mutta kaikki täällä maailmassa taaplaa omalla tavallaan, omien opittujen tapojen mukaan.

Muuten on kyllä hyvinkin oma-aloitteinen, joten en tiedä voiko olla siitä kysymys. Aina on tullut sellainen kiusallinen olo, kun on pyytänyt apua jossain, vaikea selittää ja siksi en ole enää pyytänytkään. Ja nyt todella huomaan, että ei hänellä ole mitään aikomustakaan varmaan tarjota apua. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Täällä on myös valitettu kun mummo änkee auttamaan, ostaa vaatteita ja kantaa valmista ruokaa jota on rakkaudella tehnyt että äidiltä säästyisi aikaa ja rahaa. Mikään ei ole siis hyvä! No itkekää sitten kun isovanhemmat ovat poistuneet kuvioista iäksi, kuka sitten auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelin ihan samaa asiaa omien appivanhempieni kanssa. Ja aina kun kysyin, tuli sellainen pitkän nihkeän keskustelemme aikatauluista jälkeen joo, kyllähän se sopii. Koska pelkästä kysymisestä jo tuli ahdistava olo, niin päätin etten kysy. Ja mitä siitä seurasi- ei mitään. Eivät näe lapsenlapsiaan juurikaan eikä heille ole lastenkasn puolelta kehittynyt minkäänlaista tunneyhteyttä. Mielestäni tämä taas kertoo isovanhemmista ja heidän tunne elämästään sen, että yksinkertaisesti ovat paska tyyppejä jotka ei osaa rakastaa lapsenlapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se on vain luonnekysymys. Niin meillä tais olla, eivät vain olleet sen luontoisia että olisivat oma-aloitteisesti lähestyneet. Ja koska emme itse mielellään anoneet apua tai tuppautuneet kylään, jäi suhde isovanhempiin etäiseksi. Ehkä olis vaan pitänyt tunkeilla enemmän lasten takia. Mutta kaikki täällä maailmassa taaplaa omalla tavallaan, omien opittujen tapojen mukaan.

Muuten on kyllä hyvinkin oma-aloitteinen, joten en tiedä voiko olla siitä kysymys. Aina on tullut sellainen kiusallinen olo, kun on pyytänyt apua jossain, vaikea selittää ja siksi en ole enää pyytänytkään. Ja nyt todella huomaan, että ei hänellä ole mitään aikomustakaan varmaan tarjota apua. T. Ap

Sepä se. Kun aina tulee sellainen vähän ahdistunut ja epätietoinen olo siitä, että olikohan tämä nyt varmasti ok vai ei. En jotenkin jaksa uskoa, että vain minun päässäni olisi tämä ongelma. Olishan mummo voinut nyt tämän reilun puolen vuoden aikana helposti kysyä moneen kertaan, että koskas lapsenlapsi tulee taas leikkimään heille, että olisi kiva jos joskus tulisi. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

On eri asia tyrkyttää apua ja apua. Samoin kun antaa lahjoja ja lahjoja. Ongelmahan näissä on yleensä se, että mummo tekee sellaisia asioita, joita haluaa tehdä, mutta jotka eivät oikeasti auta perhettä, antaa sellaisia lahjoja joista itse tykkää, mutta lahjan saajan toivomukset ja tarpeet on unohdettu.

Ihan oikeaa apua voi tarjota, sanoa vaikka yksinkertaisesti, että kertokaa jos voin olla avuksi jossain. Miksi tämän sanominen on niin vaikeaa? Miksi mummon pitää itse saada määritellä mikä on sitä apua tai sitten ei osata tarjota apua edes silloin kun näkee selvästi, että perhe sitä tarvitsee?

Tottakai avun antaja määrittelee sen, mitä apua antaa. Tietenkään sitä ei tarvitse ottaa vastaan, mutta ei apua voi vaatia. Ja edelleen. Lopettakaa se mummoista puhuminen. Pyytäkää yhtä paljon apua papoilta ja vaareilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On eri asia tyrkyttää apua ja apua. Samoin kun antaa lahjoja ja lahjoja. Ongelmahan näissä on yleensä se, että mummo tekee sellaisia asioita, joita haluaa tehdä, mutta jotka eivät oikeasti auta perhettä, antaa sellaisia lahjoja joista itse tykkää, mutta lahjan saajan toivomukset ja tarpeet on unohdettu.

Ihan oikeaa apua voi tarjota, sanoa vaikka yksinkertaisesti, että kertokaa jos voin olla avuksi jossain. Miksi tämän sanominen on niin vaikeaa? Miksi mummon pitää itse saada määritellä mikä on sitä apua tai sitten ei osata tarjota apua edes silloin kun näkee selvästi, että perhe sitä tarvitsee?

Tottakai avun antaja määrittelee sen, mitä apua antaa. Tietenkään sitä ei tarvitse ottaa vastaan, mutta ei apua voi vaatia. Ja edelleen. Lopettakaa se mummoista puhuminen. Pyytäkää yhtä paljon apua papoilta ja vaareilta.

Niin että mummo tulee nyt vaihtamaan teidän keittiön verhot, vaikka oikeasti tarvisitte apua siihen, että joku olisi hetken lapsen/lasten kanssa että äiti pääsisi käymään lääkärissä?

Eihän se ole mitään apua, jos sitä ei edes tarvita!

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini ei koskaan hoitanut lapsiani. Ei minuuttiakaan. Sanoi jo ollessani nuori ja lapseton, että hän on lapsensa hoitanut. Ei koskaan tarjoutunut enkä koskaan pyytänyt. Muitakin ongelmia on ollut ja nykyään välimme ovat huonot emmekä ole juuri yhteydessä.

Onneksi anoppi on halunnut ja pystynyt auttamaan, vaikka ei kovin lähellä asukaan. Hänellä on todella läheiset suhteet lapsiimme ja se tuntuu hyvältä.

Ei auttanut minunkaan äitini, ja saman lauseen sain kuulla; hoitamiseni olen hoitanut, enää en hoida ketään enkä mitään.

Tosin mieleenikään ei olisi tullut pyytää sitä ihmistä lapsiani hoitamaan, nuorempi jopa pelkäsi häntä. Välit oli olemattomat jo ennen lapsia, vielä olemattomammat lasten jälkeen.

Olen eronnut lasten ollessa 5 ja 12, anoppi kuollut ennen nuoremman syntymää ja vanhempikin jäi hänelle vieraaksi ei kiinnostanut. Nyt on kuollut äitinikin.

Olen itse asiassa ollut tyytyväinen ja jopa onnellinen lasten kanssa kolmistaan. Meillä on ollut hyvä ja läheinen perhe ja on edelleen lasten kasvettua varhaisaikuisiksi ja vanhemman lähdettyä itsenäistymään opiskeluelämään. Totta kai haasteita ja huolia on ollut, kenelläpä ei, mutta elämä on ollut hyvää ja lapsista kasvanut kunnon ihmisiä ja elämässä tulevat pärjäämään, se on varmaa. 

Turha kai mainitakaan että isä otti hatkat eikä häntä saatu ottamaan mitään vastuuta lapsista eikä muutenkaan kiinnostumaan vaikka apua siihenkin asiaan hain. Mielestäni kun vaikka  meille vanhemmille tuli ero ei sen pitäisi merkitä totaalista eroa ja hylkäämistä lapsista. Ei onnistunut joten hän siis ei ole kuvioissa sen koommin ollut. Eikä kukaan muukaan "isukkihahmo", sellaista en edes olisi halunnut yrittääkään.

Mummotkin lukee näitä keskusteluja ja ovat tietoisia siitä kuinka heitä haukutaan. Miten tässä enää uskaltaa tarjota apua esim. lastenhoidossa, kun saa haukut aina niskaan, tekipä miten tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelin ihan samaa asiaa omien appivanhempieni kanssa. Ja aina kun kysyin, tuli sellainen pitkän nihkeän keskustelemme aikatauluista jälkeen joo, kyllähän se sopii. Koska pelkästä kysymisestä jo tuli ahdistava olo, niin päätin etten kysy. Ja mitä siitä seurasi- ei mitään. Eivät näe lapsenlapsiaan juurikaan eikä heille ole lastenkasn puolelta kehittynyt minkäänlaista tunneyhteyttä. Mielestäni tämä taas kertoo isovanhemmista ja heidän tunne elämästään sen, että yksinkertaisesti ovat paska tyyppejä jotka ei osaa rakastaa lapsenlapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se on vain luonnekysymys. Niin meillä tais olla, eivät vain olleet sen luontoisia että olisivat oma-aloitteisesti lähestyneet. Ja koska emme itse mielellään anoneet apua tai tuppautuneet kylään, jäi suhde isovanhempiin etäiseksi. Ehkä olis vaan pitänyt tunkeilla enemmän lasten takia. Mutta kaikki täällä maailmassa taaplaa omalla tavallaan, omien opittujen tapojen mukaan.

Muuten on kyllä hyvinkin oma-aloitteinen, joten en tiedä voiko olla siitä kysymys. Aina on tullut sellainen kiusallinen olo, kun on pyytänyt apua jossain, vaikea selittää ja siksi en ole enää pyytänytkään. Ja nyt todella huomaan, että ei hänellä ole mitään aikomustakaan varmaan tarjota apua. T. Ap

Sepä se. Kun aina tulee sellainen vähän ahdistunut ja epätietoinen olo siitä, että olikohan tämä nyt varmasti ok vai ei. En jotenkin jaksa uskoa, että vain minun päässäni olisi tämä ongelma. Olishan mummo voinut nyt tämän reilun puolen vuoden aikana helposti kysyä moneen kertaan, että koskas lapsenlapsi tulee taas leikkimään heille, että olisi kiva jos joskus tulisi. T. Ap

Sitten olisit valittanut, että mummo yrittää viedä lapsen teiltä

Vierailija kirjoitti:

Mummotkin lukee näitä keskusteluja ja ovat tietoisia siitä kuinka heitä haukutaan. Miten tässä enää uskaltaa tarjota apua esim. lastenhoidossa, kun saa haukut aina niskaan, tekipä miten tahansa.

Kummallista, jos ns normaalisti käyttäytyvät mummut syyllistyvät, kun joku purkaa sydäntään jyrämummosta, joka haluaa määrätä kaikesta lapsensa perheessä.

Ole kiitollinen! Etteivät tuppaudu tai kontrolloi. Voit palstallakin lukea asioihin puuttuvista kauhuisovanhemmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummotkin lukee näitä keskusteluja ja ovat tietoisia siitä kuinka heitä haukutaan. Miten tässä enää uskaltaa tarjota apua esim. lastenhoidossa, kun saa haukut aina niskaan, tekipä miten tahansa.

Kummallista, jos ns normaalisti käyttäytyvät mummut syyllistyvät, kun joku purkaa sydäntään jyrämummosta, joka haluaa määrätä kaikesta lapsensa perheessä.

Tämä.

Kun olin nuori ja parhaissa voimissani selviydyin hyvin lasteni hoidosta. Nyt olen vanha, hajamielinen ja selkävaivainen. En yksinkertaisesti uskalla ottaa vastuuta pienistä lapsista samalla tavalla kuin nuorempana. Olisi hirveää, jos lapsille sattuisi jotain minun hoidossani. Tätä pelkoa pidetään tekosyynä olla ottamatta lapsia hoitoon.

Muistattehan olla tekemisissä muutenkin kuin vain silloin,kun tarvitsette apua?

Itselläni ei ole lapsia,mutta sisarella kyllä ja vanhemmat ovat hoitaneet aina tarvittaessa (niinkuin lemmikkiäkin).

Mutta.... Kuulevat siskostani lähinnä vain silloin,kun tarvitsee apua. Ja tämä on huomattu. Muutoin liian "kiireinen".

Ja rakkautta on kaikin puolin kyllä,mutta kannattaa olla tekemisissä muulloinkin kuin silloin kun tarvitsee apua.

Ja joskus voi puhua ihan ihmisten kesken,jos joku takkuaa ihmissuhteissa. Moni asia on ajattelemattomuutta ja vääriä tulkintoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On eri asia tyrkyttää apua ja apua. Samoin kun antaa lahjoja ja lahjoja. Ongelmahan näissä on yleensä se, että mummo tekee sellaisia asioita, joita haluaa tehdä, mutta jotka eivät oikeasti auta perhettä, antaa sellaisia lahjoja joista itse tykkää, mutta lahjan saajan toivomukset ja tarpeet on unohdettu.

Ihan oikeaa apua voi tarjota, sanoa vaikka yksinkertaisesti, että kertokaa jos voin olla avuksi jossain. Miksi tämän sanominen on niin vaikeaa? Miksi mummon pitää itse saada määritellä mikä on sitä apua tai sitten ei osata tarjota apua edes silloin kun näkee selvästi, että perhe sitä tarvitsee?

Tottakai avun antaja määrittelee sen, mitä apua antaa. Tietenkään sitä ei tarvitse ottaa vastaan, mutta ei apua voi vaatia. Ja edelleen. Lopettakaa se mummoista puhuminen. Pyytäkää yhtä paljon apua papoilta ja vaareilta.

Juu toki. Mutta ei hän nyt sentään määrittele sitä mikä perheen avun tarve on! Jos mummo ei halua auttaa niissä

asioissa, joissa perhe oikeasti tarvitsee apua, niin sitten hän varmasti on auttamatta. Silloin tuskin on kyse mistään sydämellisestä ihmisestä, joka pyytteettömästi auttaisi muutenkaan yhtään ketään.

Sairaat, iäkkäät, voimiensa puolesta auttamaan kykenemättömät mummot ovat asia erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta silloinkin kun kysyy että voisiko lapsi tulla hoitoon, niin ei vastaa että joo tottakai voi tulla, tai muuten niin että kävisi ilmi että ottaa lapsen mielellään hoitoon. Aina kun vie sinne hoitoon, niin tulee olo että ottaako vaan kun ei osaa sanoa ei. Siksi en ole nyt pyytänytkään apuja ja tosiaan viimeksi alkuvuodesta oli lapsi muutaman tunnin mummolla hoidossa, vaikka asumme suht lähellä ja mummo tietää kyllä että meillä paljon ollut kaikkea ja lapsikin mielellään menisi välillä mummolaan hoitoon. T. Ap

No onhan se isovanhemmillekin aika turhauttavaa, että yhteyttä otetaan vain silloin, kun tarvitaan ilmaista piikaa. Me vierailemme isovanhemmilla koko perheenä, mummola ei ole hoitopaikka, vaan mummola. Apua saadaan pyydettäessä, mutta harvoin on ollut tarvetta. Silti nähdään isovanhempien kanssa viikottain, nytkin ollaan lähdössä yhdessä mustikkaan. Meidän lapset näkevät, miten kolme sukupolvea toimii yhdessä, jokainen tekee osaamisensa ja jaksamisensa verran ja joskus on miehen melkein 89v isoäitikin menossa mukana. Minusta tämä on tärkeämpi tapa olla yhdessä kuin se, että lapsi on mummolassa hoidossa, sitä varten on päiväkoti.

Mä ja mies tehdään pitkää päivää. Mummolassa on kaukana, ja mun lapset on välillä sielä muutaman päivän hoidossa. Ollaan kyllä muutenkin tekemisissä, eli eivät ole pelkkä lapsihoitola. Mun lapset saavat ihan riittävästi olla päiväkodissa, muutama päivä mummolassa on vain kivaa vaihtelua. Isovanhemmat tykkäävät, samoin lapset. Ja minäkin (myös lasten isä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummotkin lukee näitä keskusteluja ja ovat tietoisia siitä kuinka heitä haukutaan. Miten tässä enää uskaltaa tarjota apua esim. lastenhoidossa, kun saa haukut aina niskaan, tekipä miten tahansa.

Kummallista, jos ns normaalisti käyttäytyvät mummut syyllistyvät, kun joku purkaa sydäntään jyrämummosta, joka haluaa määrätä kaikesta lapsensa perheessä.

Juuri näin Näitä narsistisia jyrämummoja riittää varmasti tälläkin palstalla. Jos ei apu kelpaa, niin ei sitten auteta ollenkaan!

Meillä on koirat ja lapset hoidettu kummankin puolen isovanhempien toimesta nimenomaan sillä periaatteella, että itse pyydetään apua, jos tarvitaan. En koe asiassa mitään ongelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on myös valitettu kun mummo änkee auttamaan, ostaa vaatteita ja kantaa valmista ruokaa jota on rakkaudella tehnyt että äidiltä säästyisi aikaa ja rahaa. Mikään ei ole siis hyvä! No itkekää sitten kun isovanhemmat ovat poistuneet kuvioista iäksi, kuka sitten auttaa.

Juuri tästä syystä en tarjoudu, mutta olen aina valmis, kun pyydetään.