Miksi haluan erota, kun liitossani ei ole mitään vikaa?

Ei mikään ihme että suomalaiset on onnettomia kun täälläkin vaan kehotetaan pysymään lopahtaneessa suhteessa:

1. lasten takia

2. sen takia että mies ei sentään hakkaa

3. sen takia että joku muu saa hyvän miehen jos ap lähtee 

:D:D:D:d

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on vaan asiat liian hyvin, ja siksi olet tylsistynyt, olet saanut makeaa mahan täydeltä ja nyt etoo.

Jos kerran saat tehdä mitä huvittaa, niin miten ihmeessä olet onnistunut saamaan itsesi siihen tilaan että olet vaan äiti? Minä en ole koskaan ollut vain äiti, en vaikka olen lasten kanssa ollut kotona vuosia kun olen ollut työttömänä useasti pidempiä aikoja. Minulla on aina ollut muutakin tekemistä kuin kytätä sitä lasta/lapsia. Olen ollut mukana yhdistyksissä, politiikassa, ammattiliiton paikallisosaston johtokunnassa, tehnyt sukututkimusta, lukenut kirjoja jne. täysin omia juttuja joihin mies tai lapset ei liity millään lailla.

Vika on nyt ihan sun omassa päässä. Ja jos lähdet miehesi luota "etsimään uutta onnea" huomaat vasta kun olet menettänyt hänet lopullisesti, että hän olikin se paras mies. En usko, usko että löytäisit mitään erityistä uutta onnea toisen miehen kanssa, sinä vaan fantasioit kaikenlaista että se muka olisi niin mahtavaa ja seksikästä, kun todellisuus olisikin luultavasti jotain ihan muuta. Jokainen ukko on kuitenkin arkinen piereskelijä ja röyhäilijä, sitten kun alkuhuuma hiipuu.

Jotain jännitystä voisit elämääsi silti keksiä, vaikka jopa sen miehesi kanssa yhdessä, ehkä hänelläkin on tylsää. Kokeilette parinvaihtoa tai jotain.

Tuo on täysin totta. Itse olin miehenä samanlaisessa avioliitossa jossa vaimolla oli asiat ilmeisesti liian hyvin ja lopulta tylsistyi? Se alkoi näkymään ihan liiaksi jokapäiväisessä elämässä, ja lopun voi tietenkin arvata.

Ero siitä tulee.

Erottiin noin 2 vuotta sitten ja nyt ex:llä näyttäisi olevan hirveä jonku palata takaisin yhteen.

Ilmeisesti se oli jokin itsensä etsimisen aikaa, mutta se vaan valitettavasti söi minun luottamuksen ihan täysin, enkä syty enää yhtään ajatukselle yhteen palaamisesta. Se juna meni jo.

Mulla vähän samanlainen tilanne. Vaimon uusi työ on ollut hänelle vähän liiankin puoleensa vetävää eikä hän saa ajatuksia pois töistä. Aluksi ajattelin että kevennän mahdollisimman paljon hänen taakkaansa kotona ja ajattelin että muutaman kuukauden jälkeen helpottaa...no eipä helpottanut. Tätä on jatkunut jo 2 vuotta ja nyt sitten rouva ilmoitti että hänen täytyy keskittyä enemmän itseensä ja palautumiseensa, jottei pala loppuun. Tämä sitten tarkoittaa käytännössä sitä että saan jatkossa harrastaa yhteisiä harrastuksia yksin. Tällainen minäminä-ajattelu on johtanut siihen että kaikki hänen vapaa-aikansa meneekin sitten omassa palauttelussaan: kirjojen lukua, yksin lenkkeilyä yms. Kompromisseihin hänellä ei ole enää energiaa, eli minulle tärkeisiin yhteisiin asioihin. Pyydän häneltä harvoin asioita, mutta nyt en voi sitäkään vähää. Ilmoitti juuri että 2023 juhannuksena ei lähde enää yhdeksi päiväksi mukaan mökille, vaikka ollaan käyty melkein joka vuosi.

Olen tässä koittanut opetella nauttimaan asioista yksin, mutta ei se ole kovinkaan helppoa. Jaettu ilo on minulle se kaksinkertainen ilo. Saas nähdä kauanko tässä jaksan odotella josko tämä "vaihe" menisi ohitse, vai täytyykö kohta laittaa uutta matoa koukkuun.

Tuntuu että suurin osa siitä parisuhteen liimasta on kadonnut meikäläiseltä.

Kun se liima katoaa niin harvemmin se enää tarttuu uudestaan. Itse koin oikeastaan helpotuksena kun sain lopulta sanottua että haluan avioeron. Hän ei vastustellut asiaa myöskään yhtään sillä hetkellä. Sai vapauden mitä halusi. No, se mielen muutos tapahtui aivan liian myöhään ja minun päätös on jo peruuttamaton.

Minulla on jo uusi, vähän aikaa sitten alkanut parisuhde. Eikä enää ole paluuta entiseen. Liekö sekin osasyynä tuohon uudelleen yritykseen, siis kaipaus entiseen ja vain hänen osaltaan. Onko kenties huomannut että nyt ne asiat ja ero on realisoitunut ihan oikeasti?

Nim. Tuo ylemmän kirjoittanut.

sori, unohtui vielä:

4. sen takia että mies ei mene mökille ja ammu itseään päähän

Vierailija kirjoitti:

Naisena haluat aina vain enemmän, koska ympärillä on aina vain parempia tarjouksia. Vaihtoehtoina hyvä liitto tai ryhtyä alfamiehen tinder-haaremiin mälliämpäriksi.

Aika lame nimitellä seksuaalisesti aktiivista naista jonkun mälliämpäriksi. Nyt on vuosi 2022.

Sulla ei ole kokemuksia muista eikä kokemuksia kiihkeästä seksistä jotenka elät puutteessa. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla vähän samanlainen tilanne. Vaimon uusi työ on ollut hänelle vähän liiankin puoleensa vetävää eikä hän saa ajatuksia pois töistä. Aluksi ajattelin että kevennän mahdollisimman paljon hänen taakkaansa kotona ja ajattelin että muutaman kuukauden jälkeen helpottaa...no eipä helpottanut. Tätä on jatkunut jo 2 vuotta ja nyt sitten rouva ilmoitti että hänen täytyy keskittyä enemmän itseensä ja palautumiseensa, jottei pala loppuun. Tämä sitten tarkoittaa käytännössä sitä että saan jatkossa harrastaa yhteisiä harrastuksia yksin. Tällainen minäminä-ajattelu on johtanut siihen että kaikki hänen vapaa-aikansa meneekin sitten omassa palauttelussaan: kirjojen lukua, yksin lenkkeilyä yms. Kompromisseihin hänellä ei ole enää energiaa, eli minulle tärkeisiin yhteisiin asioihin. Pyydän häneltä harvoin asioita, mutta nyt en voi sitäkään vähää. Ilmoitti juuri että 2023 juhannuksena ei lähde enää yhdeksi päiväksi mukaan mökille, vaikka ollaan käyty melkein joka vuosi.

Olen tässä koittanut opetella nauttimaan asioista yksin, mutta ei se ole kovinkaan helppoa. Jaettu ilo on minulle se kaksinkertainen ilo. Saas nähdä kauanko tässä jaksan odotella josko tämä "vaihe" menisi ohitse, vai täytyykö kohta laittaa uutta matoa koukkuun.

Tuntuu että suurin osa siitä parisuhteen liimasta on kadonnut meikäläiseltä.

Siellä taas joku rekkakuski harmittelee, kun nainen on nostanut tasoaan ja hankkinut amispohjalta akateemisen ammatin ja panostaa nyt uraansa. :D

Kaikkein aivot ei ole yhtä viisaita. Minä taas rukoilen että mies koskaan jätä minua. On luvannut ettei jätä ja sanonut ettei että rakastaa minua. Minulle tärkeintä on elämässä turvallisuus. Mieheni on kiltti ja mukava ja huolehtivainen ja olen jo pelkästään siihen tyytyväinen koska sain nuorena huonoa kohtelua toiselta mieheltä. Minun mieheni on rauhallinen ja  myös humalassa tosi rauhallinen ja tunnen että olen turvassa. Välillä lehdistä voi lukea miten mies hakannut naisensa kuoliaaksi joten olen onnekas että minulla on kiltti mies. 12 vuotta tässä yhdessä kuljettu ja elämä on oikeesti mukavaa kun on hyvä kumppani.

Kiitä puolisoasi niistä yhteisistä vuosista jotka teillä on ollut ja erotkaa yhteisymmärryksessä kiitollisina menneistä vuosista. Jos miehesi on niin upea kuin kerrot, se tulee onnistumaan. 

Jos olet viettänyt puolisosi kanssa liki 20 onnellista vuotta, on ihan luonnollista että suhde päättyy.

Ei "hyvä suhde" ole aina happy ever after. Se voi olla onnelliset 20 vuotta toisen kanssa, ja sen jälkeen kohti uusia tuulia. Voitte molemmat elää monta kertaa onnellisessa suhteessa myös muidenkin kuin toistenne kanssa.

Klassinen ikäkriisi.

En lukenut koko ketjua vielä, joten en tiedä, kerroitko jo ikäsi, mikä se on?

Ja kun kysyit, että onko kellekään muulle tullut vastaavaa,niin kyllä on, eiköhän kaikki keski-ikäisten avioerot, joihin liittyy kolmas osapuoli, tule juuri vastaavissa elämäntilanteissa. Puoliso ihmettelee sitten, että mi sille tuli, kun kaikki oli hyvin. Sitten se eroa halunnut osapuoli parin vuoden päästä havahtuu ja katuu ja haluaisi takaisin, mutta petetty osapuoli ei enää ota.

Onko rakkauden näkökulmasta oikeampaa pysyä avioliitossa, jossa rakastaa puolisoaan enää lähinnä lastensa vanhempana, kuin antaa tuon toisen ihmisen etsiä itselleen sopivampi elämänkumppani ja kuunnella itsekin oman sydämensä ääntä?

Ap:lla on tunnettu ilmiö nimeltä viidenkympin kriisi.

Vierailija kirjoitti:

Onko rakkauden näkökulmasta oikeampaa pysyä avioliitossa, jossa rakastaa puolisoaan enää lähinnä lastensa vanhempana, kuin antaa tuon toisen ihmisen etsiä itselleen sopivampi elämänkumppani ja kuunnella itsekin oman sydämensä ääntä?

Jos on lapsia ja rakastaa heitä, niin kyllä, on oikein olla eroamatta, jos suhde puolisoon on muuten hyvä. Sopikaa sitten vaikka avoimesta suhteesta, mutta ero tuossa tilanteessa vahingoittaa lapsia. Lisäksi on todennäköistä, ei siis vain mahdollista vaan todennäköistä, että miehen uusi nainen tulee inhoamaan teidän lapsianne, mistä lapset tulevat lisäkärsimään. On erittäin yleistä, että naiset eivät voi sietää miehen lapsia.

Maailma huijaa meitä monissa asioissa:

Olet masentunut, jos et haaveile perhe-elämästä.

Olet masentunut, jos tylsä työ kahdeksasta neljään ei tee sinua onnelliseksi.

Olet masentunut, jos raha ei tee sinua onnelliseksi.

Olet masentunut, jos se ihan kiva tyyppi, joku joka sinusta vaan pitää, ei tee sinua onnelliseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Ei mikään ihme että suomalaiset on onnettomia kun täälläkin vaan kehotetaan pysymään lopahtaneessa suhteessa:

1. lasten takia

2. sen takia että mies ei sentään hakkaa

3. sen takia että joku muu saa hyvän miehen jos ap lähtee 

:D:D:D:d

Kuitenkin Euroopassa vain Portugalissa ja Espanjassa avioero on vielä Suomeakin yleisempi (Suomessa 55.2% päätyy eroon)

Sulla on vaan ensihuuma hälvennyt, ja nyt kaipaat sitä kokemusta uudestaan. Ei kannata sen huumankaipuun takia jättää noin hyvää miestä. Ensihuuma haihtuu nimittäin sen uudenkin kanssa, eli ei se vaihtamalla parane. Tai sitten saat vaihtaa miestä aina säännöllisin väliajoin, jos aina pitää päästä uudestaan ja uudestaan kokemaan sen alkuvaiheen suhde.

Mulla on kavereissa joitakin tällaisia, jotka eroaa aina kun aiempi suhde on heidän mielestään "väljähtynyt", eli toisin sanoen alkuhuuma on ohi ja suhde muuttunut vakaaksi ja kestäväksi rakastamiseksi ja yhteiseloksi. Mielestäni tämä on kyllä surullista, koska näin suhtautuva ihminen ei voi kokea nautintoa siitä pysyvästä rakkaudesta, joka on mahdollista vain tuollaisessa vakiintuneessa ja lujassa parisuhteessa. Se huuma ja hullaantuminen ei koskaan ole pysyvää eikä kestävää.

Eikä tämä siis tarkoita myöskään sitä (kuten nämä sarjaihastujat asian helposti tulkitsevat) että suhteen vakiinnuttua se oma puoliso ei enää herätä mitään tunteita tai värinöitä. Ei ainakaan mulla ole näin, vaikka on takana jo pitkä parisuhde oman miehen kanssa. Edelleenkin hän viehättää ja sytyttää, vaikka se alun hullaantumisaika onkin ohi mennyt.

Minun elämä kirjoitti:

Kaikkein aivot ei ole yhtä viisaita. Minä taas rukoilen että mies koskaan jätä minua. On luvannut ettei jätä ja sanonut ettei että rakastaa minua. Minulle tärkeintä on elämässä turvallisuus. Mieheni on kiltti ja mukava ja huolehtivainen ja olen jo pelkästään siihen tyytyväinen koska sain nuorena huonoa kohtelua toiselta mieheltä. Minun mieheni on rauhallinen ja  myös humalassa tosi rauhallinen ja tunnen että olen turvassa. Välillä lehdistä voi lukea miten mies hakannut naisensa kuoliaaksi joten olen onnekas että minulla on kiltti mies. 12 vuotta tässä yhdessä kuljettu ja elämä on oikeesti mukavaa kun on hyvä kumppani.

Voi hyvänen aika. Onko sinulla elämässäsi mitään muuta kuin tuo mies? Mitä jos hän sairastuu ja kuolee, tai kuolee tapaturmaisesti? Älä laske turvallisuudentunnetta pelkästään toisen ihmisen varaan. Ei meistä loppupeleissä kukaan oikeasti pidä huolta, itse me kaikki joudumme itsestämme huolehtimaan - halutiin tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Samassa tilanteessa.

Tosin tilanne on mennyt niin pitkälle, että erosta on puhuttu avoimesti, pariterapiassa käydään, ja olen mennyt tekemään jännityksen kaipuussa ja yhteyden ollessa kateissa ikäviä asioita parisuhteen kannalta.

Olen pohtinut paljon mikä mulla on. Keski-iän kriisi, tylsyys, mikä?

Rakastan miestäni, mutta hän ei enää sytytä sitä seksuaalista roihua ja tunnepuolen yhteyttä mitä kaipaan. Pitkään olen ollut tämän kanssa ns. ihan ok, ja elämä on rullannut tasaisesti ja onnellisesti.

Viimeisen vuoden aikana tilanne on eskaloitunut, ja tuntuu että riuhdon itseäni väkisin irti, ja olen ajamassa tätä suhdetta ja perhettä päin seinää.

En haluaisi tuntea näin.

Sanot ettei mies enää sytytä sinussa roihua. Vai onko kuitenkin niin että sinä et enää syty hänestä?

Sytytkö kuitenkin jostain toisesta? 

Ei se vaihtamalla parane.

Vierailija kirjoitti:

Ei se vaihtamalla parane.

Itse olen elävä esimerkki tästä... Jätin "tylsän" hyvän miehen ja lähdin jahtaamaan unelmaa vielä yhdestä kiihkeästä rakkaussuhteesta, joka odottaa ehkä jossain. Ahdisti siis tasainen arki ja ajattelin, että haluan vielä kerran kokea elämässäni sen hullaantumisen ja huumaavan rakkauden. No, nyt melkein 7 vuotta myöhemmin sitä uutta rakkautta ei ole enää löytynyt, yhden yön juttuja löytyy kyllä mutta niistä ei mitään romanssia ole syntynyt. Kaikki tapaamani miehet, joihin voisin tulisesti rakastua, ovat joko varattuja tai eivät kiinnostu minusta. Ja kyllä, olen todella monta kertaa ehtinyt katumaan sitä, että jätin hyvän ja rakastavan miehen turhan takia. Häntäkään en voi enää takaisin saada, koska hänellä on jo uusi puoliso ja lapsi tämän naisen kanssa.

Minun elämä kirjoitti:

Kaikkein aivot ei ole yhtä viisaita. Minä taas rukoilen että mies koskaan jätä minua. On luvannut ettei jätä ja sanonut ettei että rakastaa minua. Minulle tärkeintä on elämässä turvallisuus. Mieheni on kiltti ja mukava ja huolehtivainen ja olen jo pelkästään siihen tyytyväinen koska sain nuorena huonoa kohtelua toiselta mieheltä. Minun mieheni on rauhallinen ja  myös humalassa tosi rauhallinen ja tunnen että olen turvassa. Välillä lehdistä voi lukea miten mies hakannut naisensa kuoliaaksi joten olen onnekas että minulla on kiltti mies. 12 vuotta tässä yhdessä kuljettu ja elämä on oikeesti mukavaa kun on hyvä kumppani.

Mä myös arvostan miehessäni sitä ett äsaan olla sellainen kuin olen, ja että hän on rinnalla vaikka mikä tulisi. Ei kiinnosta yhtään mitkään villit sinkkuvuodet, niistä sain ihan tarpeeksi nuorempana. Syy miksi menin yhteen mieheni kanssa oli se että halusin tasapainoisen parisuhteen, jossa molemmilla on hyvä olla.

Jos haluaa parisuhteeltaan muuta, niin sittentäytyy varmaan ratkaisut tehdä sen pohjalta, eikä siinä mitään väärää ole. Jonain päivänä taas ovi olla eri ääni kellossa!