Hei te 50/60/70-vuotiaat!!! Miten ihmiset ovat muuttuneet siitä minkälaisia ihmiset olivat "ennen"???? Siis olivatko ihmiset ennen oikeasti ...

Ennen kännykkäaikaa ei kellekään ikinä olisi tullut mieleenkään käyttää - ainakaan avoimesti - työnantajan aikaa omiin asioihinsa, ainakaan tässä määrin, kuin nykyään monet tekevät. Ihmiset olivat työelämässä - mielestäni - itseohjautuvampia, kuin nykyään; ei tarvinnut jokaisen työtehtävän jälkeen jäädä tumput suorassa odottamaan uutta komentoa. Työstä ei myöskään oltu poissa yhtä helposti, kuin nykyään monet ovat.

Rehellisyys täällä onkin mainittu.

Alapääasiat olivat aiemmin henkilökohtaisia asioita, eikä niistä lähdetty lehtiin tms avautumaan. Masennuksen takia eläkkeellä olevia parikymppisiä tuskin montaa löytyi.

Ihmiset eivät aikaisemmin pelänneet niin paljon kuin nykyisin, vaikka syitä olisi ollut ihan saman verran. Lapset saivat kesäisin leikkiä keskenään koko päivän, esim. metsässä, rannoilla yms. leikkien. Pääasia että tultiin kotiin syömään. Nykyisin yhteiskuntaa tehdään jatkuvasti turvallisemmaksi, mutta ihmisten turvallisuuden tunne ei kasva, päinvastoin.

Toisten auttaminen oli myös pyyteetöntä. Meilläkin sukulaisten rakentaessa taloja, oli aina välistä koko suku auttamassa. Nykyisin on vaikeaa saada apua edes yhdeltä ihmiseltä, yhdeksi päiväksi.

Suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin ja eri etnisiin taustoihin oli erittäin varautunutta. Toisaalta muiden ihmisten välillä oli vähemmän jakolinjoja kuin nykyisin. 

Lisäksi ennen valtaväestö määritteli kuinka yhteiskuntaa kehitettiin. Nykysin erilaiset äänekkäät valittajat saavat äänensä äärettömän hyvin kuuluviin, vaikka edustaisivat marginaalia ja tätä kautta pystyvät ohjaamaan yhteiskunnan kehitystä niin että valtaväestön elämä kurjistuu.

Suhde rahaankin on muuttunut. Nykyisin niin yhteiskunta kuin yksilötkin ovat velkaantuneet paljon ja siitä on tullut uusi normaali. Kaikki pitää saada heti, eikä jakseta odottaa.

Lopuksi. Suhtautuminen vanhuksiin on heikentynyt ja raaistunut entisestään. 

Synnyin 1960-luvulla ja harmittelen vieläkin lapsuudenkotini ankaraa kasvatusta, vaikkakin se oli aika yleistä muissakin perheissä. Piti kunnioittaa vanhempia ihmisiä, päästettävä mummovaarit ekana istumaan ja ovista, tervehtiä silmiin katsomalla ja jopa sanoa käsipäivää kyläpaikoissa, piti opetella ottamaan huomioon muut, liikkua luonnossa hiljaa, leikkiä itsenäisesti kavereiden kanssa ulkona tai sisällä, kävellä jukolauta kouluun kolme km säässä kuin säässä, joka paikassa sanoa kiitos kun jotakin autettiin tai annettiin, toisen omaisuuden vahingoittaminen vahingossakin piti tunnustaa sekä korvata, väistää vastaantulevia yms. Siis aivan älytöntä. Nyt sen ajan opeille saa nauraa rätkättää urakalla ja miettiä, että kylläpä ihmiset olivat todella tyhmiä ja alistuneita.

Vierailija kirjoitti:

toisen omaisuuden vahingoittaminen vahingossakin piti tunnustaa sekä korvata, väistää vastaantulevia yms. Siis aivan älytöntä. Nyt sen ajan opeille saa nauraa rätkättää urakalla ja miettiä, että kylläpä ihmiset olivat todella tyhmiä ja alistuneita.

Kyllä nykyäänkin tunnetaan käsite vahingonkorvaus.

Toki suomalaiset ovat saaneet vaikutteita ulkomaisista kulttuureista ja se on muuttanut mm. käsitystä rehellisyydestä, suoraselkäisyydestä ja vastuun otosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan paljon enemmän hyvää on tapahtunut, mutta mietin kuitenkin kun nykyaikana puhutaan paljon erityisesti tyttöjen kauheasta lukiostressistä. Itse muistan lukioaikani tosi kivana, villinä ja vapaana. Eipä juuri koulu stressannut. Ja pääsin sitten kuitenkin yliopistoon kun jaksoin päntätä pääsykokeeseen. Olivatko nuoret jotenki huolettomampia, vaikka rahaa ei ainakaan minulla ollut paljon? Kysyin joltain vanhalta opeltakin, että onko lukio vaikeutunut, niin vastas ettei tod ole. Niin ja kirjoitin 1990.

Mun lukioaika ei ollut todellakaan vapaata eikä villiä. Asuin tuolloin vielä kotona, ja mulla oli ihan älytön kotikuri. Kaikkia asioitani kytättiin ja kritisoitiin, jopa pilkattiin kotona. Kirjoitin 1987. Mun huolettomat nuoruusvuodet alkoi vasta, kun muutin kotoa pois.

Minäkin muistan lukion ihan tavallisena kouluna. Kurssimuotoisuus tuli, kun olin lukion kolmannella eli kirjoitusta edeltävänä syksynä. Ei koulunkäynnistä erityisesti stressattu, luettiin läksyjä ja sitten oli kirjoitukset. Yläasteella luokalla oli 42 oppilasta, lukioluokalla ehkä vähän vähemmän. Muutama luokan pelle yritti häiriköidä, ainahan sellaisia luusereita on ollut.

Erään opettajan ulkonäkö oli erikoinen, joku oli haukkunut häntä, ja tämä opettaja piti meille ennen tunnin alkua keskusteluhetken sydämen sivistyksestä, se on jäänyt mieleen.

Tässä ketjussa on puhuttu paljon kohteliaisuuden tms. katoamisesta. Ehkä on osittain niin, mutta osittain toisinpäin, mitä itse olen ymmärtänyt esim. 60-70 -lukujen elämästä.

Kohteliaisuudessa oli ilmeisesti tärkeää huomioida arvoasetelma. Esimerkiksi aikuisen ei tarvinnut olla kohtelias lapselle, mutta lapsen piti aina olla kohtelias aikuisille. Samoin nuoret aikuiset joutuivat olemaan kohteliaita itseään vanhemmille ihmisille, mutta eivät useinkaan saaneet kohteliaisuutta takaisin. Vanhemmat ihmiset saattoivat komennella ja öykkäröidä aivan vapaasti itseään nuoremmille. Tätä ei edes huomioitu. Lapsia ja nuoria sai kohdella huonosti, eikä siihen puututtu.

Perheissä, etenkin sosiaalisen arvoasteikon alapäässä, miehet saivat suhteellisen vapaasti tehdä mitä halusivat. Juominen, väkivalta, seks. hyväksikäyttö, juoksuttaminen, passuuttaminen, taloudellinen hyväksikäyttö jne. Ehkä sosiaalisen arvoasteikon paremmalla puolella elävät saattoivat kotonakin muistaa opitut käytöstavat vähän paremmin (tosin eivät läheskään aina!).

Miesten rankka alkoholinkäyttö ja huonot juomatavat olivat ällistyttävän yleistä. Useampi kuin joka toinen aikuinen, työssäkäyvä mies joi itsensä perskänniin ainakin kerran kuukaudessa. Ei mitään oluen siemailua, vaan väkevää viinaa. Osa humalaisista oli tietysti sitten myös väkivaltaisia, vaimo ja lapset hakattiin, perheitä pistettiin hankeen jne. Nykyisin juodaan enemmän, mutta noin iso osa etenkään perheenisistä ei humallu enää samalla tavalla.

Ihmisistä on tullut epäkohteliaampia ja aggressiivisempia. Ei ennen aikaan huudettu järjestäin solvauksia kassoille sun muille.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on puhuttu paljon kohteliaisuuden tms. katoamisesta. Ehkä on osittain niin, mutta osittain toisinpäin, mitä itse olen ymmärtänyt esim. 60-70 -lukujen elämästä.

Kohteliaisuudessa oli ilmeisesti tärkeää huomioida arvoasetelma. Esimerkiksi aikuisen ei tarvinnut olla kohtelias lapselle, mutta lapsen piti aina olla kohtelias aikuisille. Samoin nuoret aikuiset joutuivat olemaan kohteliaita itseään vanhemmille ihmisille, mutta eivät useinkaan saaneet kohteliaisuutta takaisin. Vanhemmat ihmiset saattoivat komennella ja öykkäröidä aivan vapaasti itseään nuoremmille. Tätä ei edes huomioitu. Lapsia ja nuoria sai kohdella huonosti, eikä siihen puututtu.

Perheissä, etenkin sosiaalisen arvoasteikon alapäässä, miehet saivat suhteellisen vapaasti tehdä mitä halusivat. Juominen, väkivalta, seks. hyväksikäyttö, juoksuttaminen, passuuttaminen, taloudellinen hyväksikäyttö jne. Ehkä sosiaalisen arvoasteikon paremmalla puolella elävät saattoivat kotonakin muistaa opitut käytöstavat vähän paremmin (tosin eivät läheskään aina!).

Miesten rankka alkoholinkäyttö ja huonot juomatavat olivat ällistyttävän yleistä. Useampi kuin joka toinen aikuinen, työssäkäyvä mies joi itsensä perskänniin ainakin kerran kuukaudessa. Ei mitään oluen siemailua, vaan väkevää viinaa. Osa humalaisista oli tietysti sitten myös väkivaltaisia, vaimo ja lapset hakattiin, perheitä pistettiin hankeen jne. Nykyisin juodaan enemmän, mutta noin iso osa etenkään perheenisistä ei humallu enää samalla tavalla.

Humalahakuisesta juomisesta on päästy eroon, mutta vähenikö perheväkivalta tai paraniko ihmisten elämänlaatu? Ei. Ehkä se perseet kerran viikkonlopussa ei ollutkaan niin huono tapa? Nyt ihmiset vetävät tabuja masennukseensa ja ahdistukseen. Nuorista entistä enemmän tippuu pään takia pois työelämästä.

PS. en juo perseitä kerran viikonlopussa, joten argumentoitia ei kannata kohdistaa minuun.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eivät aikaisemmin pelänneet niin paljon kuin nykyisin, vaikka syitä olisi ollut ihan saman verran. Lapset saivat kesäisin leikkiä keskenään koko päivän, esim. metsässä, rannoilla yms. leikkien. Pääasia että tultiin kotiin syömään. Nykyisin yhteiskuntaa tehdään jatkuvasti turvallisemmaksi, mutta ihmisten turvallisuuden tunne ei kasva, päinvastoin.

Toisten auttaminen oli myös pyyteetöntä. Meilläkin sukulaisten rakentaessa taloja, oli aina välistä koko suku auttamassa. Nykyisin on vaikeaa saada apua edes yhdeltä ihmiseltä, yhdeksi päiväksi.

Suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin ja eri etnisiin taustoihin oli erittäin varautunutta. Toisaalta muiden ihmisten välillä oli vähemmän jakolinjoja kuin nykyisin. 

Lisäksi ennen valtaväestö määritteli kuinka yhteiskuntaa kehitettiin. Nykysin erilaiset äänekkäät valittajat saavat äänensä äärettömän hyvin kuuluviin, vaikka edustaisivat marginaalia ja tätä kautta pystyvät ohjaamaan yhteiskunnan kehitystä niin että valtaväestön elämä kurjistuu.

Suhde rahaankin on muuttunut. Nykyisin niin yhteiskunta kuin yksilötkin ovat velkaantuneet paljon ja siitä on tullut uusi normaali. Kaikki pitää saada heti, eikä jakseta odottaa.

Lopuksi. Suhtautuminen vanhuksiin on heikentynyt ja raaistunut entisestään. 

Muuten olen samaa mieltä, mutta velkaantuminen ei ole ihan noin yksioikoinen juttu. Moni on totta kai pahasti velkaantunut, mutta aikaisemmin esim. asuntolainat oli pakko maksaa nopeasti pois, koska pitkiä laina-aikoja ja isoja lainoja ei annettu. Sitä paitsi ennen maksukorttien käyttöön ottoa, kun oltiin pelkän käteisen varassa, ihmiset vippailivat rahaa toisiltaan aivan koko ajan. Vielä 80-luvulta muistan, kun jopa ventovieraat ihmiset saattoivat tulla isältäni kysymään rahaa lainaksi (isä tunnettiin pikkukylän "rahamiehenä", vaikka emme olleet varsinaisesti mitenkään rikkaita, vain keskivertoa vähän paremmin toimeen tulevia).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on puhuttu paljon kohteliaisuuden tms. katoamisesta. Ehkä on osittain niin, mutta osittain toisinpäin, mitä itse olen ymmärtänyt esim. 60-70 -lukujen elämästä.

Kohteliaisuudessa oli ilmeisesti tärkeää huomioida arvoasetelma. Esimerkiksi aikuisen ei tarvinnut olla kohtelias lapselle, mutta lapsen piti aina olla kohtelias aikuisille. Samoin nuoret aikuiset joutuivat olemaan kohteliaita itseään vanhemmille ihmisille, mutta eivät useinkaan saaneet kohteliaisuutta takaisin. Vanhemmat ihmiset saattoivat komennella ja öykkäröidä aivan vapaasti itseään nuoremmille. Tätä ei edes huomioitu. Lapsia ja nuoria sai kohdella huonosti, eikä siihen puututtu.

Perheissä, etenkin sosiaalisen arvoasteikon alapäässä, miehet saivat suhteellisen vapaasti tehdä mitä halusivat. Juominen, väkivalta, seks. hyväksikäyttö, juoksuttaminen, passuuttaminen, taloudellinen hyväksikäyttö jne. Ehkä sosiaalisen arvoasteikon paremmalla puolella elävät saattoivat kotonakin muistaa opitut käytöstavat vähän paremmin (tosin eivät läheskään aina!).

Miesten rankka alkoholinkäyttö ja huonot juomatavat olivat ällistyttävän yleistä. Useampi kuin joka toinen aikuinen, työssäkäyvä mies joi itsensä perskänniin ainakin kerran kuukaudessa. Ei mitään oluen siemailua, vaan väkevää viinaa. Osa humalaisista oli tietysti sitten myös väkivaltaisia, vaimo ja lapset hakattiin, perheitä pistettiin hankeen jne. Nykyisin juodaan enemmän, mutta noin iso osa etenkään perheenisistä ei humallu enää samalla tavalla.

Humalahakuisesta juomisesta on päästy eroon, mutta vähenikö perheväkivalta tai paraniko ihmisten elämänlaatu? Ei. Ehkä se perseet kerran viikkonlopussa ei ollutkaan niin huono tapa? Nyt ihmiset vetävät tabuja masennukseensa ja ahdistukseen. Nuorista entistä enemmän tippuu pään takia pois työelämästä.

PS. en juo perseitä kerran viikonlopussa, joten argumentoitia ei kannata kohdistaa minuun.

Oletko ihan tosissasi???

Perheväkivaltaa on 60-70 -lukuihin verrattuna ehkä yksi prosentti. Erityisesti lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Itsekin sain kovasti selkään vielä 80-luvulla, enkä todellakaan ollut ainut lapsi, jolle näin kävi.

Samaten vielä olen kuullut puolisoltani, että 90-luvun laman aikana syrjäkylässä maaseudulla kirjaimellisesti yli puolet työttömäksi jääneistä perheenisistä joi ja ajoi perheensä lumihankeen. Selvä ja hyvin käyttäytyvä, väkivallaton mies ja isä oli poikkeuksellinen 60-70-luvuilla ja tietyillä seuduilla vielä myöhemminkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eivät aikaisemmin pelänneet niin paljon kuin nykyisin, vaikka syitä olisi ollut ihan saman verran. Lapset saivat kesäisin leikkiä keskenään koko päivän, esim. metsässä, rannoilla yms. leikkien. Pääasia että tultiin kotiin syömään. Nykyisin yhteiskuntaa tehdään jatkuvasti turvallisemmaksi, mutta ihmisten turvallisuuden tunne ei kasva, päinvastoin.

Toisten auttaminen oli myös pyyteetöntä. Meilläkin sukulaisten rakentaessa taloja, oli aina välistä koko suku auttamassa. Nykyisin on vaikeaa saada apua edes yhdeltä ihmiseltä, yhdeksi päiväksi.

Suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin ja eri etnisiin taustoihin oli erittäin varautunutta. Toisaalta muiden ihmisten välillä oli vähemmän jakolinjoja kuin nykyisin. 

Lisäksi ennen valtaväestö määritteli kuinka yhteiskuntaa kehitettiin. Nykysin erilaiset äänekkäät valittajat saavat äänensä äärettömän hyvin kuuluviin, vaikka edustaisivat marginaalia ja tätä kautta pystyvät ohjaamaan yhteiskunnan kehitystä niin että valtaväestön elämä kurjistuu.

Suhde rahaankin on muuttunut. Nykyisin niin yhteiskunta kuin yksilötkin ovat velkaantuneet paljon ja siitä on tullut uusi normaali. Kaikki pitää saada heti, eikä jakseta odottaa.

Lopuksi. Suhtautuminen vanhuksiin on heikentynyt ja raaistunut entisestään. 

Muuten olen samaa mieltä, mutta velkaantuminen ei ole ihan noin yksioikoinen juttu. Moni on totta kai pahasti velkaantunut, mutta aikaisemmin esim. asuntolainat oli pakko maksaa nopeasti pois, koska pitkiä laina-aikoja ja isoja lainoja ei annettu. Sitä paitsi ennen maksukorttien käyttöön ottoa, kun oltiin pelkän käteisen varassa, ihmiset vippailivat rahaa toisiltaan aivan koko ajan. Vielä 80-luvulta muistan, kun jopa ventovieraat ihmiset saattoivat tulla isältäni kysymään rahaa lainaksi (isä tunnettiin pikkukylän "rahamiehenä", vaikka emme olleet varsinaisesti mitenkään rikkaita, vain keskivertoa vähän paremmin toimeen tulevia).

Pitää paikkaansa. Isoja lainoja ei annettu, vaan ensin piti ottaa pienempi laina esim. pienempään asuntoon, maksaa sitä pois, ja siirtyä sitten suurempaan lainaan. Nyt annettiin ihmisille mahdollisuus käyttää 30 vuoden tuloista merkittävä osa pois kerralla, jotta saatiin tuettua länsimaista yhteiskuntaa. Ongelmaksi tulee että pienellä aikavälillä syötiin monen kymmenen vuoden kulutus, aiheuttaen suuria ongelmia tuleville vuosikymmenille. Mutta tähän nykyiseen minä-minä kulttuuriin ei kuulu enää ajatus tehdä yhteiskunnasta parempi paikka jälkipolville. Kaikki lähtee vain oman edun optimoinnista. Ulospäin yritetään tietysti näyttää mahdollisimman hyvälle.

Luin ketjua eilen illalla ja mietin, että nykyisten 70-vuotiaiden ja 50-vuotiaiden lapsuusajoissa on 20 vuotta eroa ja yhteiskunta ollut muutostilassa noina vuosina. Nykyiset 70-vuotiaat ovat varmasti vielä tunteneet sodan vaikutukset ihan suorassa lapsuusperheessään, mutta viis-kuuskymppisten lapsuus osuus enemmän siihen aikaan, kun maalta muutettiin lähiöihin tai ja lähdettiin Ruotsiin siirtolaisiksi.

Oma nuoruus osuu 80-luvulle ja jos miettii ihmisten luonnetta niin nykyään ollaan hienovaraisempia, ei sanota heti mitä ajatellaan, paitsi somessa. Kesätyöpaikkojen ukkojen käytös olisi nykyään raskasta seksuaalista häirintää ja antaako kukaan äiti enää lapselleen ohjeeksi, että jos joku kiusaa, lyö takaisin. 

Vierailija kirjoitti:

Ennen kännykkäaikaa ei kellekään ikinä olisi tullut mieleenkään käyttää - ainakaan avoimesti - työnantajan aikaa omiin asioihinsa, ainakaan tässä määrin, kuin nykyään monet tekevät. Ihmiset olivat työelämässä - mielestäni - itseohjautuvampia, kuin nykyään; ei tarvinnut jokaisen työtehtävän jälkeen jäädä tumput suorassa odottamaan uutta komentoa. Työstä ei myöskään oltu poissa yhtä helposti, kuin nykyään monet ovat.

Rehellisyys täällä onkin mainittu.

Alapääasiat olivat aiemmin henkilökohtaisia asioita, eikä niistä lähdetty lehtiin tms avautumaan. Masennuksen takia eläkkeellä olevia parikymppisiä tuskin montaa löytyi.

Höpö höpö. Nuo yllä mainitut asiat pätevät vain osaan työpaikoista. Sen mitä olen kuullut ja tiedän esimerkiksi isoista teollisuuslaitoksista, käytettiin työaikaa ihan surutta omiin juttuihin. Esimerkiksi tehtaiden korjauspajoilla tehtiin omia töitä aivan koko ajan. Teollisuuspaikkakunnilla melkein joka perheessä oli metalliesineitä, joita oli tehty työajalla - ja vieläpä yhtiön raaka-aineista. Kiirettä oli vähemmän, koska työntekijöitä oli paljon enemmän. Osalla porukasta oli aikaa kirjaimellisesti nukkua työnsä ääressä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ennen lapsiperheiden isät ja äidit juhlineet ja bailanneet, kuin sinkut. Ei ollut "tyttöjen" ja "poikien" iltoja ryyppäjäisineen.

Tuo on totta. Miehet saattoivat ottaa viinaa pöydän äärellä mutta naiset ei yhtään. Miehilläkin se oli sellaista hyväntahtoista ryyppäämistä joka ei pelottanut lapsia vaikka joskus naiset sai kantaa miehet sänkyyn. Muistan, että miehet aina hymyilivät kun puhuivat meille lapsille mutta naiset eivät niinkään. Naiset olivat sellaisia arjen junailijoita.

Tuota ei voi yleistää. Kyllä entisaikaankin jotkut miehet joivat "rähinäviinaa". Itselläni ainakaan ei ole paljonkaan muistikuvia hyväntahtoisista humalaisista miehistä.

Miesten ryyppääminen kiristi naisten hermoja, etenkin jos joka perjantai-ilta ja jouluaatto mies oli kaatokännissä.

Joillakin oli tapana vetää lärvit palkkapäivänä.

Alkoholin käyttö oli erilaista kuin nykyään. Isä työskenteli 60-luvun alussa satamassa ja ulkomaisten laivojen työntekijät saattoivat joskus tarjota ryyppyä.

Mun eksän vanhemmat oli oikeita juoppoja. Isänsä keitteli itse pontikkaa ja oli poliisin kanssa tekemisissä. Äitinsä joi kaljaa ja hoiti siinä samalla lapsia. Kulki siskonsa kanssa ravintoloissa juomassa.

Hah, valtion virkamies (opettaja) -isäni tislaili työkaverinsa kanssa viinaa 70-luvulla :) Ja me lapset pyörittiin keittiössä mukana. Muistan vielä, kun se isäni duunikaveri kysyi vähän toisella kymmenellä olevalta pojaltaan "tiedätkö mitä laki tästä sanoo", ja poika silmät kirkkaana vastasi "ei saa!" Mutta se siitä, poliisin kanssa ei koskaan jouduttu tekemisiin.

Lapset hankittiin 60-luvulla nuorena, tai ainakin ensimmäiset, ja ilmankos omat vanhempani nyt myöhemmin ajatellen tuntuvatkin ihan kakaroilta. Lapsellisia riitoja, ym.

Kyllä meilläkin muutama kerta tislattiin ponua 70-luvulla. Isä tislasi äidin veljen kanssa. Molemmat liikunnallisia ihmisiä ja entisiä kilpaurheilijoita, sekä alkoholin kohtuukäyttäjiä.

70-luvulla se tosin oli jo hiipuva harrastus. Viinakortit oli poistuneet ja keppana oli vapautettu, eli alkoholia oli ihan riittävästi saatavilla ja palkkatasokin noussut huomattavasti, joten viinan hankinta ei ollut rahastakaan enää kiinni. Kasarille tultaessa enää satunnaiset peräkorven akselit puuhasteli kyseisen harrastuksen parissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on puhuttu paljon kohteliaisuuden tms. katoamisesta. Ehkä on osittain niin, mutta osittain toisinpäin, mitä itse olen ymmärtänyt esim. 60-70 -lukujen elämästä.

Kohteliaisuudessa oli ilmeisesti tärkeää huomioida arvoasetelma. Esimerkiksi aikuisen ei tarvinnut olla kohtelias lapselle, mutta lapsen piti aina olla kohtelias aikuisille. Samoin nuoret aikuiset joutuivat olemaan kohteliaita itseään vanhemmille ihmisille, mutta eivät useinkaan saaneet kohteliaisuutta takaisin. Vanhemmat ihmiset saattoivat komennella ja öykkäröidä aivan vapaasti itseään nuoremmille. Tätä ei edes huomioitu. Lapsia ja nuoria sai kohdella huonosti, eikä siihen puututtu.

Perheissä, etenkin sosiaalisen arvoasteikon alapäässä, miehet saivat suhteellisen vapaasti tehdä mitä halusivat. Juominen, väkivalta, seks. hyväksikäyttö, juoksuttaminen, passuuttaminen, taloudellinen hyväksikäyttö jne. Ehkä sosiaalisen arvoasteikon paremmalla puolella elävät saattoivat kotonakin muistaa opitut käytöstavat vähän paremmin (tosin eivät läheskään aina!).

Miesten rankka alkoholinkäyttö ja huonot juomatavat olivat ällistyttävän yleistä. Useampi kuin joka toinen aikuinen, työssäkäyvä mies joi itsensä perskänniin ainakin kerran kuukaudessa. Ei mitään oluen siemailua, vaan väkevää viinaa. Osa humalaisista oli tietysti sitten myös väkivaltaisia, vaimo ja lapset hakattiin, perheitä pistettiin hankeen jne. Nykyisin juodaan enemmän, mutta noin iso osa etenkään perheenisistä ei humallu enää samalla tavalla.

Humalahakuisesta juomisesta on päästy eroon, mutta vähenikö perheväkivalta tai paraniko ihmisten elämänlaatu? Ei. Ehkä se perseet kerran viikkonlopussa ei ollutkaan niin huono tapa? Nyt ihmiset vetävät tabuja masennukseensa ja ahdistukseen. Nuorista entistä enemmän tippuu pään takia pois työelämästä.

PS. en juo perseitä kerran viikonlopussa, joten argumentoitia ei kannata kohdistaa minuun.

Oletko ihan tosissasi???

Perheväkivaltaa on 60-70 -lukuihin verrattuna ehkä yksi prosentti. Erityisesti lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Itsekin sain kovasti selkään vielä 80-luvulla, enkä todellakaan ollut ainut lapsi, jolle näin kävi.

Samaten vielä olen kuullut puolisoltani, että 90-luvun laman aikana syrjäkylässä maaseudulla kirjaimellisesti yli puolet työttömäksi jääneistä perheenisistä joi ja ajoi perheensä lumihankeen. Selvä ja hyvin käyttäytyvä, väkivallaton mies ja isä oli poikkeuksellinen 60-70-luvuilla ja tietyillä seuduilla vielä myöhemminkin.

60-70 -luvulla fyysinen rangaistus oli osa lasten kasvatusta. Itsekin sellaista kokeneena tiedän tuon, enkä siitä enempää pöyristy. Sillä ei ole mitään tekemistä humalajuomisen kanssa, eli ei toimi argumenttina tässä yhteydessä. 

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on puhuttu paljon kohteliaisuuden tms. katoamisesta. Ehkä on osittain niin, mutta osittain toisinpäin, mitä itse olen ymmärtänyt esim. 60-70 -lukujen elämästä.

Kohteliaisuudessa oli ilmeisesti tärkeää huomioida arvoasetelma. Esimerkiksi aikuisen ei tarvinnut olla kohtelias lapselle, mutta lapsen piti aina olla kohtelias aikuisille. Samoin nuoret aikuiset joutuivat olemaan kohteliaita itseään vanhemmille ihmisille, mutta eivät useinkaan saaneet kohteliaisuutta takaisin. Vanhemmat ihmiset saattoivat komennella ja öykkäröidä aivan vapaasti itseään nuoremmille. Tätä ei edes huomioitu. Lapsia ja nuoria sai kohdella huonosti, eikä siihen puututtu.

Perheissä, etenkin sosiaalisen arvoasteikon alapäässä, miehet saivat suhteellisen vapaasti tehdä mitä halusivat. Juominen, väkivalta, seks. hyväksikäyttö, juoksuttaminen, passuuttaminen, taloudellinen hyväksikäyttö jne. Ehkä sosiaalisen arvoasteikon paremmalla puolella elävät saattoivat kotonakin muistaa opitut käytöstavat vähän paremmin (tosin eivät läheskään aina!).

Miesten rankka alkoholinkäyttö ja huonot juomatavat olivat ällistyttävän yleistä. Useampi kuin joka toinen aikuinen, työssäkäyvä mies joi itsensä perskänniin ainakin kerran kuukaudessa. Ei mitään oluen siemailua, vaan väkevää viinaa. Osa humalaisista oli tietysti sitten myös väkivaltaisia, vaimo ja lapset hakattiin, perheitä pistettiin hankeen jne. Nykyisin juodaan enemmän, mutta noin iso osa etenkään perheenisistä ei humallu enää samalla tavalla.

Olen 1990-luvulla syntynyt, mutta vastaan silti ketjuun, vaikka otsikossa pyydettiin yli viisikymppisten mielipiteitä:

Olen nimittäin miettinyt usein tätä asiaa (laajemminkin, millaisia ihmiset ovat eri aikoina olleet/miten käyttäytyneet). Itse olen nähnyt esimerkiksi isovanhempieni ja heidän ikäistensä kohdalla, kuinka joitakin asioita toivoisi myös nuorempien sukupolvien käytökseen, mutta jotakin ei.

Näitä ei-asioita ovat juurikin tietynlainen suvaitsemattomuus ja kovempi ihmisten jaottelu esimerkiksi koulutuksen mukaan. Totta kai itsekin arvostan kouluttautumista ja ahkeruutta ja osaamista, mutta olen ihmetellyt, kuinka meriittikeskeisiä monet aikaisempien sukupolvien ihmiset ovat. Ja käytös tietenkin on täysin erilaista riippuen siitä, onko vaikka lapsenlapsi akateeminen vai duunari (itse olen se akateeminen, ja ollut tyrmistyttäviä, itseä enemmän vaivaannuttava kuin ilahduttavia tilanteita, joissa vaikka juuri isovanhempi tekee selväksi meidän molempien läsnäollessa, kumpaa arvostaa enemmän - joko suoremmin tai vihjailevammin, joka voi olla vielä pahempaa).

Ihmettelen muutenkin joskus suomalaisten, varsinkin juuri vanhempien polvien mielestäni ihan ylenmääräistä tittelin- ja juuri koulutuksen arvostuksen suuruutta. Vaikka toisaalta mielestäni nykyaikana ollaan menty jo melkein toiseen haitalliseen ääripäähän jossakin suhteessa (tuntuu, että kouluttautumista ja tutkimusta jne. ei taas nykyään jopa ehkä arvosteta niin paljon kuin olisi hyvä), se on mielestäni paremmin tässä ajassa, että ihmisiä ei erotella niin paljon tuollaisten seikkojen vuoksi.

Näen myös hyvänä kehityksenä sen, että ihmiset nykyään käsittelevät ongelmiaan (vaikka valitetaankin joskus kuinka ollaan niin lumihiutaleita nykyään ja niin herkkiä kaikesta). Olisin itse toivonut, että vaikka vanhempani olisivat käyneet terapiassa käsittelemässä asioitaan eivätkä purkaneet niitä haitallisilla tavoilla niin tuhoten itseään kuin läheisiäänkin fyysisesti ja henkisesti. Ylipäätään asennemuutos koskien mielenterveysasioita ja se, kuinka niiden hoitaminen ei tarkoita enää jotakin totaalista pipipäisyyttä, on mahtavaa.

Täällä mainitut suurempi yhteisöllisyys ja vähempi ulkonäkökeskeisyys ovat asioita, joita joskus kaipaan menneiltä vuosikymmeniltä. On hätkähdyttävää katsoa vaikka ihan omien vanhempien vanhoja luokkakuvia. Vielä yläaste- ja lukioikäiset näyttivät ulkoiselta olemukseltaan paljon rennommilta (/no, sanotaanko suoraan, luonnollisemmilta). Toisaalta taas vaikka omalle äidille on huomauteltu nuorena hänen painostaan. Eli on sitä silloinkin ollut varmaan omanlaista ulkonököpainetta. Ja tietyssä määrin nykyinen kehopositiivisuusaate on todella tervetullut (kunhan ei ala tukea liikaa epätervewllisissä elämäntavoissa)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hulluna olisi pidetty, jos ois kuvannut paljaita pakaroitaan ja jakanut siitä kuvia kaikille. Nettiä ei tietenkään ollut mutta olisi pistänyt valokuvia per**estään jakoon tutuille ja tuntemattomille.

Mä epäilen että tässä on vaan ihmisluonne joka oli sama silloin ennenkin, paljastunut kaikessa eläimellisyydessään, kun ei enää ole (kristillistä) tapakulttuuria joka suitsisi sitä. Tuohan on oikeastaan aika primitiivistä biologian ja vaistojen ohjaamaa käytöstä, että yritetään houkutella pariutumiskumppaneita ja parantaa asemaa laumassa esittelemällä "sulojaan". Paviaanitkin tekee niin. Ihmiset nyt on vaan keksinyt että se on jotain voimaantumista tai ties mitä. 

Minusta se on taantumista takaisin eläimen tasolle siitä tasosta, minkä ihminen aikoinaan saavutti. Ja tutkittu faktahan taitaa ollakin, että ihminen on lajina tyhmenemässä. Olisikohan ihmisen älykkyys ollut huipussaan noin 70-luvulla?

Vierailija kirjoitti:

Luin ketjua eilen illalla ja mietin, että nykyisten 70-vuotiaiden ja 50-vuotiaiden lapsuusajoissa on 20 vuotta eroa ja yhteiskunta ollut muutostilassa noina vuosina. Nykyiset 70-vuotiaat ovat varmasti vielä tunteneet sodan vaikutukset ihan suorassa lapsuusperheessään, mutta viis-kuuskymppisten lapsuus osuus enemmän siihen aikaan, kun maalta muutettiin lähiöihin tai ja lähdettiin Ruotsiin siirtolaisiksi.

Oma nuoruus osuu 80-luvulle ja jos miettii ihmisten luonnetta niin nykyään ollaan hienovaraisempia, ei sanota heti mitä ajatellaan, paitsi somessa. Kesätyöpaikkojen ukkojen käytös olisi nykyään raskasta seksuaalista häirintää ja antaako kukaan äiti enää lapselleen ohjeeksi, että jos joku kiusaa, lyö takaisin. 

Tuo on muuten kans hyvä kehitys, että seksuaaliseen ja muuhun häirintään puututaan nykyään herkemmin kuin ennen. Täytyy sanoa, että ihan jo tuon vuoksi en haluaisi palata menneeseen aikaan, vaikka jotkin asiat olisivat olleet paremminkin. Myös naisen asema on mielestäni parantunut paljon ihan jo muutamassa vuosikymmenessä. Opiskelen alalla, joka melko vasta (ja osin vielä, mutta onneksi enemmän satunnaisesti kuin valtaosin) on ollut hyvin miesvaltainen ja sellainen, että naisilla on ollut vaikea alalla edetä. Tekee kipeää kuulla, mitä naiset ovat kohdanneet. Kiitän heitä tienraivauksesta!

Jotenkin koskettaa nähdä valokuvia/videoita/haastatteluja yms. vaikka vielä ysäriltä, kun tuntuu, että naiset joutuivat todistamaan pätevyyttään niin paljon enemmän kuin nyt ihan pukeutumisesta lähtien (joskin tähän seikkaan vaikuttaa varmaan osin myös ajan muoti).

Kuuntelin melko vasta Kikka-radiokuunnelman ja sen yhteydessä katsoin hänen vanhoja haastatteluitaan. Mietin sen Sabatti-haastattelun kohdalla, että onneksi nykyaikana ei voisi olla tuollaista - tai ainakin jos haastattelua ei keskeytettäisi, YLE ihan varmasti pyytäisi jälkikäteen Kikalta julkisesti anteeksi. Viimeistään somekohu aikaansaisi sen, vaikka eivät heti tajuaisikaan. Kikka, kiitän myös sinua tienraivauksesta mm. Tuossa suhteessa: ihailen, miten hienosti itse käyttäydyit törkeästä kohtelustasi huolimatta. Olisin halunnut sanoa sinulle, jos olisin vielä nyt voinut, että vaikutit uskomattoman paljon sivistyneemmältä kuin kukaan muu koko ohjelmassa. Et olisi ansainnut tuollaista kohtelua. Tämän vuoksi kiitän myös metoo:ta, vaikka on hyvä puhua siitäkin, meneekö se joskus yli. Mutta olen iloinen, että tuollaista, mitä Kikka sai kohdata, ei nykypäivänä tapahtuisi noin herkästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen kännykkäaikaa ei kellekään ikinä olisi tullut mieleenkään käyttää - ainakaan avoimesti - työnantajan aikaa omiin asioihinsa, ainakaan tässä määrin, kuin nykyään monet tekevät. Ihmiset olivat työelämässä - mielestäni - itseohjautuvampia, kuin nykyään; ei tarvinnut jokaisen työtehtävän jälkeen jäädä tumput suorassa odottamaan uutta komentoa. Työstä ei myöskään oltu poissa yhtä helposti, kuin nykyään monet ovat.

Rehellisyys täällä onkin mainittu.

Alapääasiat olivat aiemmin henkilökohtaisia asioita, eikä niistä lähdetty lehtiin tms avautumaan. Masennuksen takia eläkkeellä olevia parikymppisiä tuskin montaa löytyi.

Höpö höpö. Nuo yllä mainitut asiat pätevät vain osaan työpaikoista. Sen mitä olen kuullut ja tiedän esimerkiksi isoista teollisuuslaitoksista, käytettiin työaikaa ihan surutta omiin juttuihin. Esimerkiksi tehtaiden korjauspajoilla tehtiin omia töitä aivan koko ajan. Teollisuuspaikkakunnilla melkein joka perheessä oli metalliesineitä, joita oli tehty työajalla - ja vieläpä yhtiön raaka-aineista. Kiirettä oli vähemmän, koska työntekijöitä oli paljon enemmän. Osalla porukasta oli aikaa kirjaimellisesti nukkua työnsä ääressä.

Olen saanut vähän samanlaisen kuvan ukiltani, joka on tehnyt elämänuransa akateemisessa maailmassa. Paljon siis toki tehtiin ahkerasti ja hyvin töitä, mutta oli myös niitä, jotka ikuisuusvirassaan vähän pyörittelevät papereitaan kymmeniä vuosia eivätkä julkaisseet tuona aikana ehkä yhtään mitään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin ketjua eilen illalla ja mietin, että nykyisten 70-vuotiaiden ja 50-vuotiaiden lapsuusajoissa on 20 vuotta eroa ja yhteiskunta ollut muutostilassa noina vuosina. Nykyiset 70-vuotiaat ovat varmasti vielä tunteneet sodan vaikutukset ihan suorassa lapsuusperheessään, mutta viis-kuuskymppisten lapsuus osuus enemmän siihen aikaan, kun maalta muutettiin lähiöihin tai ja lähdettiin Ruotsiin siirtolaisiksi.

Oma nuoruus osuu 80-luvulle ja jos miettii ihmisten luonnetta niin nykyään ollaan hienovaraisempia, ei sanota heti mitä ajatellaan, paitsi somessa. Kesätyöpaikkojen ukkojen käytös olisi nykyään raskasta seksuaalista häirintää ja antaako kukaan äiti enää lapselleen ohjeeksi, että jos joku kiusaa, lyö takaisin. 

Tuo on muuten kans hyvä kehitys, että seksuaaliseen ja muuhun häirintään puututaan nykyään herkemmin kuin ennen. Täytyy sanoa, että ihan jo tuon vuoksi en haluaisi palata menneeseen aikaan, vaikka jotkin asiat olisivat olleet paremminkin. Myös naisen asema on mielestäni parantunut paljon ihan jo muutamassa vuosikymmenessä. Opiskelen alalla, joka melko vasta (ja osin vielä, mutta onneksi enemmän satunnaisesti kuin valtaosin) on ollut hyvin miesvaltainen ja sellainen, että naisilla on ollut vaikea alalla edetä. Tekee kipeää kuulla, mitä naiset ovat kohdanneet. Kiitän heitä tienraivauksesta!

Jotenkin koskettaa nähdä valokuvia/videoita/haastatteluja yms. vaikka vielä ysäriltä, kun tuntuu, että naiset joutuivat todistamaan pätevyyttään niin paljon enemmän kuin nyt ihan pukeutumisesta lähtien (joskin tähän seikkaan vaikuttaa varmaan osin myös ajan muoti).

Kuuntelin melko vasta Kikka-radiokuunnelman ja sen yhteydessä katsoin hänen vanhoja haastatteluitaan. Mietin sen Sabatti-haastattelun kohdalla, että onneksi nykyaikana ei voisi olla tuollaista - tai ainakin jos haastattelua ei keskeytettäisi, YLE ihan varmasti pyytäisi jälkikäteen Kikalta julkisesti anteeksi. Viimeistään somekohu aikaansaisi sen, vaikka eivät heti tajuaisikaan. Kikka, kiitän myös sinua tienraivauksesta mm. Tuossa suhteessa: ihailen, miten hienosti itse käyttäydyit törkeästä kohtelustasi huolimatta. Olisin halunnut sanoa sinulle, jos olisin vielä nyt voinut, että vaikutit uskomattoman paljon sivistyneemmältä kuin kukaan muu koko ohjelmassa. Et olisi ansainnut tuollaista kohtelua. Tämän vuoksi kiitän myös metoo:ta, vaikka on hyvä puhua siitäkin, meneekö se joskus yli. Mutta olen iloinen, että tuollaista, mitä Kikka sai kohdata, ei nykypäivänä tapahtuisi noin herkästi.

Nyt ollaan menty toiseen ääripäähän. Naisia rekrytoidaan joissain tapauksissa koska he ovat naisia, ei heidän osaamisensa takia. Olen kyllä myös tyytyväinen että sain olla nuori 90-luvulla. Tuolloin kaikki eivät ahdistuneet kaikesta. Esim. minuakin nykymittapuun mukaan seksuaalisesti ahdisteltiin, mutta mielummin se kuin tämä nykyajan some-kohun pelossa eläminen.