Lue keskustelun säännöt.
Hei te 50/60/70-vuotiaat!!! Miten ihmiset ovat muuttuneet siitä minkälaisia ihmiset olivat "ennen"???? Siis olivatko ihmiset ennen oikeasti ...
Kommentit (572)
Tässäkin ketjussa taas melko mustavalkoisesti ajatellaan, että joko 50 vuotta sitten kaikki oli paremmin, tai sitten syvältä sieltä jostakin.
Itse ne ajat kokeneena kuuskymppisenä näen sekä entisajoissa, että nykyajassa niin hyvää kuin huonoakin.
Entisajan vahvuuksia ehdottomasti oli yhteisöllisyys, sekä aitous ja maanläheisyys. Nykyajan vahvuuksia taas on huimasti kehittynyt tasa-arvo. Toki nykyajassakin on monelaisia vaaran merkkejä havaittavissa, kuten uskonnollisten fundamentalististen liikkeiden aktivoituminen ja heidän pyrkimyksensä kääntää kehityksen suuntaa tasaksepäin.
Olen siis ehdottomasti nostalgikko ja kaipaan kovasti lapsuuteni ja nuoruuteni 70-lukua, mutta olen myös onnellinen siitä, että monissa asioissa on menty huomattasti eteenpäin niistä ajoista ja sekä vähemmistöjen, että naisten asema on parantunut niistä ajoista huimasti.
t: ihan tavallinen 60 vuotias duunarimies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjua eilen illalla ja mietin, että nykyisten 70-vuotiaiden ja 50-vuotiaiden lapsuusajoissa on 20 vuotta eroa ja yhteiskunta ollut muutostilassa noina vuosina. Nykyiset 70-vuotiaat ovat varmasti vielä tunteneet sodan vaikutukset ihan suorassa lapsuusperheessään, mutta viis-kuuskymppisten lapsuus osuus enemmän siihen aikaan, kun maalta muutettiin lähiöihin tai ja lähdettiin Ruotsiin siirtolaisiksi.
Oma nuoruus osuu 80-luvulle ja jos miettii ihmisten luonnetta niin nykyään ollaan hienovaraisempia, ei sanota heti mitä ajatellaan, paitsi somessa. Kesätyöpaikkojen ukkojen käytös olisi nykyään raskasta seksuaalista häirintää ja antaako kukaan äiti enää lapselleen ohjeeksi, että jos joku kiusaa, lyö takaisin.
Tuo on muuten kans hyvä kehitys, että seksuaaliseen ja muuhun häirintään puututaan nykyään herkemmin kuin ennen. Täytyy sanoa, että ihan jo tuon vuoksi en haluaisi palata menneeseen aikaan, vaikka jotkin asiat olisivat olleet paremminkin. Myös naisen asema on mielestäni parantunut paljon ihan jo muutamassa vuosikymmenessä. Opiskelen alalla, joka melko vasta (ja osin vielä, mutta onneksi enemmän satunnaisesti kuin valtaosin) on ollut hyvin miesvaltainen ja sellainen, että naisilla on ollut vaikea alalla edetä. Tekee kipeää kuulla, mitä naiset ovat kohdanneet. Kiitän heitä tienraivauksesta!
Jotenkin koskettaa nähdä valokuvia/videoita/haastatteluja yms. vaikka vielä ysäriltä, kun tuntuu, että naiset joutuivat todistamaan pätevyyttään niin paljon enemmän kuin nyt ihan pukeutumisesta lähtien (joskin tähän seikkaan vaikuttaa varmaan osin myös ajan muoti).
Kuuntelin melko vasta Kikka-radiokuunnelman ja sen yhteydessä katsoin hänen vanhoja haastatteluitaan. Mietin sen Sabatti-haastattelun kohdalla, että onneksi nykyaikana ei voisi olla tuollaista - tai ainakin jos haastattelua ei keskeytettäisi, YLE ihan varmasti pyytäisi jälkikäteen Kikalta julkisesti anteeksi. Viimeistään somekohu aikaansaisi sen, vaikka eivät heti tajuaisikaan. Kikka, kiitän myös sinua tienraivauksesta mm. Tuossa suhteessa: ihailen, miten hienosti itse käyttäydyit törkeästä kohtelustasi huolimatta. Olisin halunnut sanoa sinulle, jos olisin vielä nyt voinut, että vaikutit uskomattoman paljon sivistyneemmältä kuin kukaan muu koko ohjelmassa. Et olisi ansainnut tuollaista kohtelua. Tämän vuoksi kiitän myös metoo:ta, vaikka on hyvä puhua siitäkin, meneekö se joskus yli. Mutta olen iloinen, että tuollaista, mitä Kikka sai kohdata, ei nykypäivänä tapahtuisi noin herkästi.
Nyt ollaan menty toiseen ääripäähän. Naisia rekrytoidaan joissain tapauksissa koska he ovat naisia, ei heidän osaamisensa takia. Olen kyllä myös tyytyväinen että sain olla nuori 90-luvulla. Tuolloin kaikki eivät ahdistuneet kaikesta. Esim. minuakin nykymittapuun mukaan seksuaalisesti ahdisteltiin, mutta mielummin se kuin tämä nykyajan some-kohun pelossa eläminen.
Sanna on tiivistänyt nykymenon aika hyvin kolumniinsa: "Minne menit, oi tasapainoisten aikuisten aikakausi – modernit tunneorgiat tuhoavat nuorison"
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2f12f807-5bd2-4479-80a1-cf9e307acec5
Nykyajan voimaantumiskulttuurissa ilmeisesti kohteliaisuus ja ystävällisyys mielletään heikkoudeksi. Mielestäni se on päinvastoin, raaistuvassa maailmassa kysyy ihmiseltä enemmän olla kohtelias kuin kovan kuoren omaava oikeuksiensa ajaja.
Vierailija kirjoitti:
Ennen kännykkäaikaa ei kellekään ikinä olisi tullut mieleenkään käyttää - ainakaan avoimesti - työnantajan aikaa omiin asioihinsa, ainakaan tässä määrin, kuin nykyään monet tekevät.
Ai? Kyllä jo 80-luvulla oli puhelin keksitty, ja toimistotyöpaikalta soitettiin työnantajan laskuun omat puhelut, myös pitkät kaukopuhelut. Ja työnantajan ajalla tietenkin. Kun työtahti oli muutenkin väljempi, seurusteltiin työkavereitten kanssa. Kahvitauko, joka piti meilläkin olla 12 minuuttia, venyi yli puolen tunnin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on puhuttu paljon kohteliaisuuden tms. katoamisesta. Ehkä on osittain niin, mutta osittain toisinpäin, mitä itse olen ymmärtänyt esim. 60-70 -lukujen elämästä.
Kohteliaisuudessa oli ilmeisesti tärkeää huomioida arvoasetelma. Esimerkiksi aikuisen ei tarvinnut olla kohtelias lapselle, mutta lapsen piti aina olla kohtelias aikuisille. Samoin nuoret aikuiset joutuivat olemaan kohteliaita itseään vanhemmille ihmisille, mutta eivät useinkaan saaneet kohteliaisuutta takaisin. Vanhemmat ihmiset saattoivat komennella ja öykkäröidä aivan vapaasti itseään nuoremmille. Tätä ei edes huomioitu. Lapsia ja nuoria sai kohdella huonosti, eikä siihen puututtu.
Perheissä, etenkin sosiaalisen arvoasteikon alapäässä, miehet saivat suhteellisen vapaasti tehdä mitä halusivat. Juominen, väkivalta, seks. hyväksikäyttö, juoksuttaminen, passuuttaminen, taloudellinen hyväksikäyttö jne. Ehkä sosiaalisen arvoasteikon paremmalla puolella elävät saattoivat kotonakin muistaa opitut käytöstavat vähän paremmin (tosin eivät läheskään aina!).
Miesten rankka alkoholinkäyttö ja huonot juomatavat olivat ällistyttävän yleistä. Useampi kuin joka toinen aikuinen, työssäkäyvä mies joi itsensä perskänniin ainakin kerran kuukaudessa. Ei mitään oluen siemailua, vaan väkevää viinaa. Osa humalaisista oli tietysti sitten myös väkivaltaisia, vaimo ja lapset hakattiin, perheitä pistettiin hankeen jne. Nykyisin juodaan enemmän, mutta noin iso osa etenkään perheenisistä ei humallu enää samalla tavalla.
Humalahakuisesta juomisesta on päästy eroon, mutta vähenikö perheväkivalta tai paraniko ihmisten elämänlaatu? Ei. Ehkä se perseet kerran viikkonlopussa ei ollutkaan niin huono tapa? Nyt ihmiset vetävät tabuja masennukseensa ja ahdistukseen. Nuorista entistä enemmän tippuu pään takia pois työelämästä.
PS. en juo perseitä kerran viikonlopussa, joten argumentoitia ei kannata kohdistaa minuun.
Oletko ihan tosissasi???
Perheväkivaltaa on 60-70 -lukuihin verrattuna ehkä yksi prosentti. Erityisesti lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Itsekin sain kovasti selkään vielä 80-luvulla, enkä todellakaan ollut ainut lapsi, jolle näin kävi.
Samaten vielä olen kuullut puolisoltani, että 90-luvun laman aikana syrjäkylässä maaseudulla kirjaimellisesti yli puolet työttömäksi jääneistä perheenisistä joi ja ajoi perheensä lumihankeen. Selvä ja hyvin käyttäytyvä, väkivallaton mies ja isä oli poikkeuksellinen 60-70-luvuilla ja tietyillä seuduilla vielä myöhemminkin.
No ei se kyllä nyt ihan noinkaan ollut. Itse olin duunariperheestä ja asuin duunariasuinalueella pikkukaupungissa ja minun perhepiirissä ja naapurustossa lähes kaikki miehet oli kokolailla noita sinun "poikkeuksellisia" miehiä. Toki alkoholia otettiin, mutta harvoin mitään perskännejä. Naapuruston noin 50 omakotitalossa oli pari enempi alkoholiin kallellaan ollutta isukkia, mutta hekin olivat ihan normaalisti tehtaalla vuorotöissä, joten täysin holtitonta se juominen ei ollut heilläkään.
Varmaan joo joskus saattoi pennut selkäänsä saada, mutta sitä kyllä tapahtui melko harvoin ja siihen se väkivalta sitten jäikin.
Mistäpä tiedät, millaista väkivaltaa muiden isät kodin seinien sisällä harjoittivat? Oma isäni ainakin pahoinpiteli äitiäni, olen ollut paikalla näkemässä. Ulospäin oli sitten ihan kunnollinen. Ei varmaan kukaan arvannut mitään. Enkä minäkään tiennyt, että olisin asiasta jonnekin voinut kertoa - tai että minun oikeastaan olisi pitänytkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on puhuttu paljon kohteliaisuuden tms. katoamisesta. Ehkä on osittain niin, mutta osittain toisinpäin, mitä itse olen ymmärtänyt esim. 60-70 -lukujen elämästä.
Kohteliaisuudessa oli ilmeisesti tärkeää huomioida arvoasetelma. Esimerkiksi aikuisen ei tarvinnut olla kohtelias lapselle, mutta lapsen piti aina olla kohtelias aikuisille. Samoin nuoret aikuiset joutuivat olemaan kohteliaita itseään vanhemmille ihmisille, mutta eivät useinkaan saaneet kohteliaisuutta takaisin. Vanhemmat ihmiset saattoivat komennella ja öykkäröidä aivan vapaasti itseään nuoremmille. Tätä ei edes huomioitu. Lapsia ja nuoria sai kohdella huonosti, eikä siihen puututtu.
Perheissä, etenkin sosiaalisen arvoasteikon alapäässä, miehet saivat suhteellisen vapaasti tehdä mitä halusivat. Juominen, väkivalta, seks. hyväksikäyttö, juoksuttaminen, passuuttaminen, taloudellinen hyväksikäyttö jne. Ehkä sosiaalisen arvoasteikon paremmalla puolella elävät saattoivat kotonakin muistaa opitut käytöstavat vähän paremmin (tosin eivät läheskään aina!).
Miesten rankka alkoholinkäyttö ja huonot juomatavat olivat ällistyttävän yleistä. Useampi kuin joka toinen aikuinen, työssäkäyvä mies joi itsensä perskänniin ainakin kerran kuukaudessa. Ei mitään oluen siemailua, vaan väkevää viinaa. Osa humalaisista oli tietysti sitten myös väkivaltaisia, vaimo ja lapset hakattiin, perheitä pistettiin hankeen jne. Nykyisin juodaan enemmän, mutta noin iso osa etenkään perheenisistä ei humallu enää samalla tavalla.
Humalahakuisesta juomisesta on päästy eroon, mutta vähenikö perheväkivalta tai paraniko ihmisten elämänlaatu? Ei. Ehkä se perseet kerran viikkonlopussa ei ollutkaan niin huono tapa? Nyt ihmiset vetävät tabuja masennukseensa ja ahdistukseen. Nuorista entistä enemmän tippuu pään takia pois työelämästä.
PS. en juo perseitä kerran viikonlopussa, joten argumentoitia ei kannata kohdistaa minuun.
Oletko ihan tosissasi???
Perheväkivaltaa on 60-70 -lukuihin verrattuna ehkä yksi prosentti. Erityisesti lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Itsekin sain kovasti selkään vielä 80-luvulla, enkä todellakaan ollut ainut lapsi, jolle näin kävi.
Samaten vielä olen kuullut puolisoltani, että 90-luvun laman aikana syrjäkylässä maaseudulla kirjaimellisesti yli puolet työttömäksi jääneistä perheenisistä joi ja ajoi perheensä lumihankeen. Selvä ja hyvin käyttäytyvä, väkivallaton mies ja isä oli poikkeuksellinen 60-70-luvuilla ja tietyillä seuduilla vielä myöhemminkin.
No ei se kyllä nyt ihan noinkaan ollut. Itse olin duunariperheestä ja asuin duunariasuinalueella pikkukaupungissa ja minun perhepiirissä ja naapurustossa lähes kaikki miehet oli kokolailla noita sinun "poikkeuksellisia" miehiä. Toki alkoholia otettiin, mutta harvoin mitään perskännejä. Naapuruston noin 50 omakotitalossa oli pari enempi alkoholiin kallellaan ollutta isukkia, mutta hekin olivat ihan normaalisti tehtaalla vuorotöissä, joten täysin holtitonta se juominen ei ollut heilläkään.
Varmaan joo joskus saattoi pennut selkäänsä saada, mutta sitä kyllä tapahtui melko harvoin ja siihen se väkivalta sitten jäikin.
Mistäpä tiedät, millaista väkivaltaa muiden isät kodin seinien sisällä harjoittivat? Oma isäni ainakin pahoinpiteli äitiäni, olen ollut paikalla näkemässä. Ulospäin oli sitten ihan kunnollinen. Ei varmaan kukaan arvannut mitään. Enkä minäkään tiennyt, että olisin asiasta jonnekin voinut kertoa - tai että minun oikeastaan olisi pitänytkin.
Yksilön kokemuksia ei kannata yrittää kääntää suoraa koko kansaa koskeviksi tapahtumiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen ksnsanedustuslaitos ei ollut kannsalaisten vihollinen ja äänestystulos piti paikkansa. Virkamiehiä oli elätettävänä noin puolet vähemmän, mutta adiat hoitui jouhevasti, vaikka olivat olevinaan ylimyksiä. Venäjää pelättiin. Ruotsi antoi monille leipätyön kun maa ei välittänyt. Päiväpalkalla sai sukkahousut, vähän ruokaa ja hokkia oltiin koko 40 jo lihava. Työkkäri antoi menopiletit volvontehtaalle, ei ruokarahaa. Kotoa poistettiin 18v.
No ohoh. Mihin aikaan mahdat verrata?
80-luvun alussa vanhempani olivat valtion virkamiehiä. Heillä oli parhaimmillaan 220 000 kollegaa. Tätä nykyä valtiolla on alle 80 000 työntekijää, eivät kaikki virkasuhteisia.
Kunnat tietysti lisäksi, mutta ei sielläkään viranhaltijoiden määrä ole kasvanut.
Onkohan sinulla "virkamiehestä" ihan väärä käsitys muutenkin? Suurin osa ei ole mitään kynänpyörittäjiä, vaan sairaanhoitajia, lääkäreitä, opettajia, poliiseja, sotilaita, rajavartijoita. Pelkkiä elättejä siis kaikki sinun mielestäsi? Tuohon joukkoon kuuluivat vanhempanikin aikoinaan.
Ota huomioon, että tuon ajan jälkeen osa valtion yrityksistä on yksityistetty, esim. Enso, Outokumpu, Sisu-auto, Kemira, Rautaruukki, Valmet ja Veitsiluoto. Virkasuhteissakin ollaan nykyisen vain silloin, kun voi käyttää julkista valtaa esim. opettajat. Muut ovat toimessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lause, mikä monelle tytölle 1960- ja vielä 1970 -luvullakin kotona sanottiin:
"Lapsi kainalossa on turha tulla kotia." Se olisi ollut suuri häpeä ja oli hyvä ehkäisykeino toki.
Teilla vanhemmille ihmisille kysymys: oliko vielä 70-luvulla olemassa syvä kuilu maaseudun ja kaupungin välillä? Tiedettiinkö maaseudulla, miten kaupungissa eletään? Ei ollut nettiä niin ei saanut mistään mitään tietoakaan. Isovanhemmista molemmat mummut olivat juuri näitä emännänhuivipäisiä. Toinen mummu ei oikein koskaan halunnut istua samaan ruokapöytään muiden kanssa.
Omilla vanhemmillani oli myös niinikään tiukat sukupuoliroolit. Isääni en nähnyt koskaan siivoavan tai laittavan ruokaa, kyllä sen teki äiti. Isäni sitten teki ne "miesten" työt. Itse olen kotoisin Pohjois-Pirkanmaalta eikä esim. 70-luvulla nuoret lähteneet sieltä minnekään yliopistoon. Lukio oli jo kova juttu itsestään.
Nykyään nuoret lähtevät tuolta heti kun voivat. Nuoret ovat saaneet jo yli 20 vuoden ajan netistä tietoa siitä, miten muualla eletään. Se omien vanhempien vaalima elämäntapa ei välttämättä olekkaan enää ainut ja oikea. Neti kautta on tullut se, että kotiseudun lestaperheiden nuoret aika usein jättävät lestaelämän. Harva jää siihen kulttuuriin.
Useammassa ketjussa ovat +70-vuotiaat todenneet, että heillä ruuat teki se, joka ehti. En itse olisi tälläistä voinut kuvitellakaan omasta lapsuudenkodistani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutama kärjistys lisää, mutta ehkä avaavina esimerkkeinä kuitenkin:
Ennen kaikki lapset opetettiin siihen, että toisen omaa ei ilman lupaa oteta, ei edes hiekkalapiota tai jotain muuta vähäpätöistä, ja omistakin tavaroista pidetään huolta - edes sitä hiekkalapiota ei saanut hukata, koska uutta ei niin vaan saatu. Nykyään tavaraa on niin paljon, että niitä toisaalta jätetään minne sattuu ja toisaalta otetaan omaksi, kun satutaan löytämään, koska "mitä välii?!".
Edellisestä johtuen entisajan polkupyörävaras häpesi - häpesi paitsi sitä, että jäi kiinni, mutta ihan vaan varkauttaankin. Nykyään varastetaan ihan surutta - mitä välii?! - koska luvatta ottaminen ei ole kasvatuksessa enää niin paha juttu. Sama koskee mm. juopuneena hölmöilyä - juoppoja on ollut aina, mutta entisaikojen juoppo häpesi tekemiään tyhmyyksiä. Nykyään - hmmm, no niin.
Ihan sama kaava pätee toisten huomioimiseen mm. busseissa, kaupoissa ja muissa julkisissa tiloissa. Entisaikaan vanhemmat huomauttivat, jos seistiin keskellä väylää eikä väistetty, kehottivat olemaan hiljempaa, jos huudettiin jne. jne. Nykyään monikaan ei edes ymmärrä, mitä esimerkilläni tarkoitan, koska muiden huomioimiseen ei enää opeteta, vaan on "normaalia" keskittyä vain itseensä ja omiin menemisiinsä.
Tämä, ettei muita huomioida eikä noudateta hyviä tapoja, vaan tuijotetaan vaan omaa napaa ja ollaan vaatimassa ja rohmuamassa - mulle, mulle, mulle - mulla on oikeus - mä haluan, on pahinta tässä ajassa. Ahneus, röyhkeys ja k**sipäisyys ovat yleistyneet aivan valtavasti.
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan voimaantumiskulttuurissa ilmeisesti kohteliaisuus ja ystävällisyys mielletään heikkoudeksi. Mielestäni se on päinvastoin, raaistuvassa maailmassa kysyy ihmiseltä enemmän olla kohtelias kuin kovan kuoren omaava oikeuksiensa ajaja.
Tämäpä juuri. Elämme nyt k**ipäiden kulta-aikaa. Itsekeskeisyys ja ahneus ovat monelle tärkeimmät elämän arvot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysyin 77-vuotiaalta äidiltäni, että oliko hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan asiat paremmin vai huonommin kuin nyt. Hänen ensimmäinen reaktionsa oli: "HUONOMMIN!" Erityisesti naisilla ja lapsille. Mutta löysi hän jotain hyvääkin kun pidemmälle mietti.
HUONOA:
- Naisen asema, hän kun syntyi oli isänsä kuulemma sanonut "Tyttö syntyi, tyhjä syntyi" ja nainen oli vaan lähinnä synnytys- ja kotityökone ja miehen alamainen.
- Köyhyys ja sosiaaliturvan puute. Ei toki kaikkia koskettanut mutta häntäkin kosketti. Isänsä oli väkivaltainen juoppo, mutta ei nainen voinut silti lähteä lapsineen muualle, koska ei olisi mitään apuja saada asuntoa tai elantoa monen lapsen kanssa, jos lähtisi miehen luota.
- Maksulliset oppikoulut ja se, että opintolainaan ei ollut valtiontakausta vaan tarvitsi henkilötakaajan. Moni ei voinut käydä kouluja vaikka päätä olisi ollut koska ei ollut rahaa.
- Erilaisuutta ei hyväksytty. Vanhojapiikoja ja -poikia halveksuttiin, seksuaalivähemmistöjä halveksittiin, lapsettomia halveksittiin ellei ollut selvää että on tahatonta, köyhiä pilkattiin. Samoin seudun kehitysvammaisia ja muuten erikoisia pilkattiin ja näillä teetettiin huvikseen jäyniä.
- Sodan peruja paljon rikkinäisiä ja alkoholisoituneita miehiä.
- Ehkäisyn puutteen takia lapsia vaan tuli ja ne lisäsi kurjuutta ja köyhyyttä.
- Lapsia kuoli paljon sekä lääketieteen puutteellisuuteen että onnettomuuksiin, kun vanhemmat ei pitänyt huolta. Jokeen hukkui hänenkin yksi kaveri, joku kyliltä kuoli kun hänelle annettiin risa "lapsille joutava" polkupyörä josta petti etuhaarukka ja lapselta taittui niska kaatuessa. Lasten vaivat kuitattiin usein "ei lapsilla mitään oo, älä valita", esim. jatkuvat vatsavaivat.
HYVÄÄ:
- Elämä oli yksinkertaisempaa, ei tarvinnut etsiä niin omaa paikkaansa ja elämäntapaansa
- Ei somea, jossa kaikki hullutukset leviää ja ihmisen maine voidaan pilata hetkessä
- Pariutuminen oli todella paljon nykyaikaa helpompaa ja ihmiset oli siinä realistisia
Vierailija kirjoitti:
Ei minusta. Kaverini ovat kyllä rypistyneet kovasti, ja vanhentuneet. Itsessäni en näe suurtakaan muutosta. Henkisesti tunnen olevani noin kolmikymppisen tasolla.
N55
Mulla samaa, kunnes näin pari kuvaa jotka oli napattu musta ohimennen.
Katoin kuka toi täti-ihminen on, pelkkää kaksoisleukaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teilla vanhemmille ihmisille kysymys: oliko vielä 70-luvulla olemassa syvä kuilu maaseudun ja kaupungin välillä? Tiedettiinkö maaseudulla, miten kaupungissa eletään? Ei ollut nettiä niin ei saanut mistään mitään tietoakaan. Isovanhemmista molemmat mummut olivat juuri näitä emännänhuivipäisiä. Toinen mummu ei oikein koskaan halunnut istua samaan ruokapöytään muiden kanssa.
Omilla vanhemmillani oli myös niinikään tiukat sukupuoliroolit. Isääni en nähnyt koskaan siivoavan tai laittavan ruokaa, kyllä sen teki äiti. Isäni sitten teki ne "miesten" työt. Itse olen kotoisin Pohjois-Pirkanmaalta eikä esim. 70-luvulla nuoret lähteneet sieltä minnekään yliopistoon. Lukio oli jo kova juttu itsestään.
Nykyään nuoret lähtevät tuolta heti kun voivat. Nuoret ovat saaneet jo yli 20 vuoden ajan netistä tietoa siitä, miten muualla eletään. Se omien vanhempien vaalima elämäntapa ei välttämättä olekkaan enää ainut ja oikea. Neti kautta on tullut se, että kotiseudun lestaperheiden nuoret aika usein jättävät lestaelämän. Harva jää siihen kulttuuriin.
Useammassa ketjussa ovat +70-vuotiaat todenneet, että heillä ruuat teki se, joka ehti. En itse olisi tälläistä voinut kuvitellakaan omasta lapsuudenkodistani.
Kyllä maaseudulla ainakin meillä päin Satakunnassa tiedettiin, miten kaupungissa elettiin, koska useista taloista oli lapsiakin lähtenyt kaupunkiin opiskelemaan tai töihin. 1960-1970-luvullahan kaupunkeihin muutto eteni vahvasti. Mutta ei se että tiedettiin miten kaupungissa eletään, muuttanut juuri mitään siitä miten maalla elettiin.
Kaupunkilaisia toisaalta kadehdittiin ja toisaalta halveksittiin. Jos itsellä ei ollut vaikka sisävessaa, tuntui ihan upealta elämältä että oikein vessakin sisällä. Ja ne kaupungin naiset oli aina niin hienoja verrattuna huivipäisiin maalaismökkien akkoihin. Toisaalta kaupunkilaisuus nähtiin turmeltuneisuutena ja velttoutena ja jotenkin paheellisena elämänä. Ylimieliseksi siellä tulevat, sanoi monet. Ei ole kunnon työtä semmoinen mistä ei tule känsiä käsiin. Esim. ravintolassa syömistä pidettiin aivan järjettömänä kaupunkilaisten kotkotuksena, ei semmoista normaalit ihmiset tee ja siitä maksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kännykkäaikaa ei kellekään ikinä olisi tullut mieleenkään käyttää - ainakaan avoimesti - työnantajan aikaa omiin asioihinsa, ainakaan tässä määrin, kuin nykyään monet tekevät. Ihmiset olivat työelämässä - mielestäni - itseohjautuvampia, kuin nykyään; ei tarvinnut jokaisen työtehtävän jälkeen jäädä tumput suorassa odottamaan uutta komentoa. Työstä ei myöskään oltu poissa yhtä helposti, kuin nykyään monet ovat.
Rehellisyys täällä onkin mainittu.
Alapääasiat olivat aiemmin henkilökohtaisia asioita, eikä niistä lähdetty lehtiin tms avautumaan. Masennuksen takia eläkkeellä olevia parikymppisiä tuskin montaa löytyi.
Höpö höpö. Nuo yllä mainitut asiat pätevät vain osaan työpaikoista. Sen mitä olen kuullut ja tiedän esimerkiksi isoista teollisuuslaitoksista, käytettiin työaikaa ihan surutta omiin juttuihin. Esimerkiksi tehtaiden korjauspajoilla tehtiin omia töitä aivan koko ajan. Teollisuuspaikkakunnilla melkein joka perheessä oli metalliesineitä, joita oli tehty työajalla - ja vieläpä yhtiön raaka-aineista. Kiirettä oli vähemmän, koska työntekijöitä oli paljon enemmän. Osalla porukasta oli aikaa kirjaimellisesti nukkua työnsä ääressä.
Isäni ajoi trukkia samalla työnantajalla joku 30 vuotta.
80 luvusta kertoi että kerkesivät ottaa aurikoa ja kahvitella työajalla.
Enemmän työtekiöitä.
Tänäpäivänä tehtaat ottaa mallia Japanista, Jokaiselle työtehtävälle on laskettu maksimiaika.
Vierailija kirjoitti:
Kysyin 77-vuotiaalta äidiltäni, että oliko hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan asiat paremmin vai huonommin kuin nyt. Hänen ensimmäinen reaktionsa oli: "HUONOMMIN!" Erityisesti naisilla ja lapsille. Mutta löysi hän jotain hyvääkin kun pidemmälle mietti.
HUONOA:
- Naisen asema, hän kun syntyi oli isänsä kuulemma sanonut "Tyttö syntyi, tyhjä syntyi" ja nainen oli vaan lähinnä synnytys- ja kotityökone ja miehen alamainen.
- Köyhyys ja sosiaaliturvan puute. Ei toki kaikkia koskettanut mutta häntäkin kosketti. Isänsä oli väkivaltainen juoppo, mutta ei nainen voinut silti lähteä lapsineen muualle, koska ei olisi mitään apuja saada asuntoa tai elantoa monen lapsen kanssa, jos lähtisi miehen luota.
- Maksulliset oppikoulut ja se, että opintolainaan ei ollut valtiontakausta vaan tarvitsi henkilötakaajan. Moni ei voinut käydä kouluja vaikka päätä olisi ollut koska ei ollut rahaa.
- Erilaisuutta ei hyväksytty. Vanhojapiikoja ja -poikia halveksuttiin, seksuaalivähemmistöjä halveksittiin, lapsettomia halveksittiin ellei ollut selvää että on tahatonta, köyhiä pilkattiin. Samoin seudun kehitysvammaisia ja muuten erikoisia pilkattiin ja näillä teetettiin huvikseen jäyniä.
- Sodan peruja paljon rikkinäisiä ja alkoholisoituneita miehiä.
- Ehkäisyn puutteen takia lapsia vaan tuli ja ne lisäsi kurjuutta ja köyhyyttä.
- Lapsia kuoli paljon sekä lääketieteen puutteellisuuteen että onnettomuuksiin, kun vanhemmat ei pitänyt huolta. Jokeen hukkui hänenkin yksi kaveri, joku kyliltä kuoli kun hänelle annettiin risa "lapsille joutava" polkupyörä josta petti etuhaarukka ja lapselta taittui niska kaatuessa. Lasten vaivat kuitattiin usein "ei lapsilla mitään oo, älä valita", esim. jatkuvat vatsavaivat.
HYVÄÄ:
- Elämä oli yksinkertaisempaa, ei tarvinnut etsiä niin omaa paikkaansa ja elämäntapaansa
- Ei somea, jossa kaikki hullutukset leviää ja ihmisen maine voidaan pilata hetkessä
- Pariutuminen oli todella paljon nykyaikaa helpompaa ja ihmiset oli siinä realistisia
Minun äidilleni oli isänsä sanonut, että kannattaa mennä lukioon jotta pääsee hyviin naimisiin. Lukiota ei nähty väylänä yliopistoon, koska naimisiin sinä menet kuitenkin. Ei voitu kuvitellakaan, että joku naimisissa oleva nainen voisi olla uranainen. Itse olen 38-vuotias mies ja todella vahvasti sovinismia vastaan. Oma vaimo on uranainen ja tienaa premmin kuin minä, itse olen vakaassa valtion virassa.
Omat iäkkäät sukulaiset hiljaa järkyttyivät tästä. Heidän maailmassaan naisen tehtävä on olla kodinhengetär. Eivät ymmärrä sitä, että nykyään voi elää toisinkin. Omat vanhempani ovat aina sanoneet, että sinä elät elämäsi niin kuin itse haluat, ei siten kuten muut haluavat. Suurin ongelma tässä erilaisessa elämäntyylissä on vieraammat sukulaiset, jotka eivät ymmärrä.
Ennen naisilla oli pimpinkarvat ja ne otti permanentteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minusta. Kaverini ovat kyllä rypistyneet kovasti, ja vanhentuneet. Itsessäni en näe suurtakaan muutosta. Henkisesti tunnen olevani noin kolmikymppisen tasolla.
N55
Mulla samaa, kunnes näin pari kuvaa jotka oli napattu musta ohimennen.
Katoin kuka toi täti-ihminen on, pelkkää kaksoisleukaa.
Myös autossa istuessa kannattaa vilkaista, millainen kuva auton sivupeilistä näkyy. Minulla meni hetki tajuta, että se harmaa pulimummolta näyttävä ressukka oli minä.
Vierailija kirjoitti:
Lause, mikä monelle tytölle 1960- ja vielä 1970 -luvullakin kotona sanottiin:
"Lapsi kainalossa on turha tulla kotia." Se olisi ollut suuri häpeä ja oli hyvä ehkäisykeino toki.
Tuohon liittyi tiiviisti myös lause "teet sitä-tätä-tota, niin lennät pihalle kuin leppäkeihäs". Omat vanhemmat, varsinkin äitini, viljeli tuota enkä tajua, miten kukaan voi sanoa noin omalle lapselleen.
No ei se kyllä nyt ihan noinkaan ollut. Itse olin duunariperheestä ja asuin duunariasuinalueella pikkukaupungissa ja minun perhepiirissä ja naapurustossa lähes kaikki miehet oli kokolailla noita sinun "poikkeuksellisia" miehiä. Toki alkoholia otettiin, mutta harvoin mitään perskännejä. Naapuruston noin 50 omakotitalossa oli pari enempi alkoholiin kallellaan ollutta isukkia, mutta hekin olivat ihan normaalisti tehtaalla vuorotöissä, joten täysin holtitonta se juominen ei ollut heilläkään.
Varmaan joo joskus saattoi pennut selkäänsä saada, mutta sitä kyllä tapahtui melko harvoin ja siihen se väkivalta sitten jäikin. Itse sain lapsuudessani selkään yhden ainoan kerran, enkä silloinkaan millään remmillä, vaan hölmöiltyäni jouduin itse hakemaan koivuvitsan metsästä, jolla isä sitten löi paljaalle pakaralle muutaman kerran. Siinä se, eikä isäkään siitä kyllä pitänyt, mutta koki että hänen oli siinä kohtaa rangaistus annettava.
Muutoin väkivaltaa oli kyllä 70-luvulla paljonkin, mutta se tapahtui pääosin nuorison kesken. Joukkotappeluitakin oli eri asuinalueiden ja etenkin eri kaupunkien nuorison kesken ja muutenkin tappelut oli melko yleisiä. En toki itse koskaan pelännyt, enkä kyllä tapellutkaan, mutta naapurustosta kyllä pari tappelupukariakin löytyi. Tosin hekin selvinpäin leppoisia kavereita. Ja olihan heistä kaupungilla liikkuessa turvaakin, vaikken kummankaan kanssa kaupungilla juuri liikkunutkaan.