Miten valitsit oman urasi ja ammattisi

Piruuttani. Saivat "siitä ei tuu mitään"-tyypit nenilleen. HÄ-HÄÄ ! 

Jouduin valitsemaan alan, jossa värisokeus ei ole este ja koulutus oli ilmainen. Nyt valitsisin toisen alan, mutta silloin speksit olivat nuo. Perheen elättäminen esti alanvaihdon ja enää yli viisikymppisenä ei viitsi vaivautua.

Hakeuduin turvallisuushakuisesti työllistävälle ei-fyysiselle alalle. Olen hakenut itseäni kiinnostavia työpaikkoja ja mennyt sinne minne olen päässyt. Työttömäksi jouduttuani opiskelin korkeamman tutkinnon ja aloitin työnhakuprosessin alusta ja menin lopulta sinne minne minut pyydettiin, vaikka en ollut hakenut kyseistä paikkaa.

Journalisti. Sen vuoksi kun tälläkään palstalla ei saa kirjoittaa samoista asioista kun lehdissä ja keskustelut poistetaan. Esim Tukholmassa ammuttu 7 ihmistä vuorokauden sisällä useissa ammuskeluissa, ja täällä siitä ei jostain syystä saa keskustella.

https://www.kaleva.fi/neljaa-ihmista-ammuttu-tukholmassa-ammuskelu-on-j…

No kansakoulun jälkeen 16 vuotiaana kartontonkikoneelle enso-gutseitin tehtaalle kesätöihin no tuo työputki kesti 40 vuotta pois lukien armeija aika koko aika kolmivuoro hommaa josta tykkäsin päivätyö ei ollu miun mieleen siten 40 jälkeen sairastuminen ja nyt

Eläke-ukkona nauttien elämästä

Mulla ei ole oikein koskaan ollut mitään haaveammattia. 9. luokalla piti johonkin kouluun hakea ja hain amikseen elintarvikealalle. Käytiin tutustumassa amiksen eri aloihin ja jotenkin vain päädyin sinne alalle.

Nyt olen Fazerilla linjastolla töissä ja olen kyllä ihan tykännyt. Stressitöntä hommaa ja mukavat työkaverit.

Palkka on tietenkin aika pieni, mutta raha ei aina ratkaise.

Lukiosta kaupan kassalle. Piti olla väliaikaista, mutta 10 vuoden jälkeen edelleen saman kaupan kassalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poikaystävän takia. Hänellä oli lukiosta niin huonot paperit, ettei mitään mahista päästä yliopistoon. Suurin osa ammattikorkeakouluista myös pois suljettu, kun ei todistus ollut hääppöinen. Hän kävi lukion jälkeen armeijan, oli siis minua vuotta vanhempi. Sitten me muutettiin yhdessä sille paikkakunnalle, josta hän sai amk-paikan. Minä menin myös amk:uun, koska ei siellä yliopistoakaan ollut.

Se suhde päättyi kesken opiskelun. Kyllä minua harmitti, kun 2 vuotta käynyt ammattiin, joka ei edes kiinnosta ja sitten se mies jättää, jonka vuoksi olin tehnyt niin ison uhrauksen. Myöhemmin kävin yamk:n, kun sellainen keksittiin. Ei mitään vaikutusta työuraan. Opiskelin avoimessa yliopistossa kasvatustieteitä, että pääsisin ammatillisen opettajan koulutukseen. Pääsin kolmannella hakukerralla. Valmistuin ammatilliseksi opettajaksi v. 2020, mutta en ole päivääkään päässyt työskentelemään opettajana. Ei ole työkokemusta. Haen kaikki opettajan paikat tältä paikkakunnalta ja läheltä, mutta siellä on aina pätevämpiä hakijoita. Se suututtaa, että ammatillisista opettajista väitetään olevan pulaa, ja kuitenkin päteviä hakijoita 25-40 jokaiseen avoimeen työpaikkaan ainakin minun ammattialalle.

Mietinkin, pitääkö nelikymppisenä vielä uudestaan lähteä alaa vaihtamaan. Jos nyt lähtisi yliopistoon ja opiskelisi sellaista alaa, mikä aidosti kiinnostaa. Esim. biologiksi tai biologian opettajaksi. Voisin olla myös aika hyvä tutkija, koska yamk:ssa tein opinnäytteenä kvantitatiivisen tutkimuksen (gradun tasaisesti) ja sain arvosanan K5. Tutkimuksen tekeminen oli mielenkiintoista, vaikka toki se on vasta harjoittelua yamk:ssa, ja todellinen tutkimustyö on vaativampaa.

Älä hyvä ihminen haaveile ammatillisen open työstä, vaan suuntaa eteenpäin.

Minä olen ollut ammatillisena opettajana kohta 10 vuotta. Ensinnäkin opiskelija-aines on muuttunut. Keskeytyksiä ei saisi tulla, mutta moni opiskelija tulee kokeilemaan, kiinnostaako ala vai ei. Kova paine saada oppimaan opetetut asiat, jos toista ei yhtään kiinnosta. Osalla on päihderiippuvuus, mitä mahdoton todistaa, kun ei mitään testejä saa enää tehdä.

Suomen kielen taito on heikentynyt. Se vaikuttaa opetukseen. Puhu selkokieltä, selitä käyttämäsi sanat, selitä uudelleen. Joskus tuntuu kuin opettaisi aakkosia. Opiskelijoista suurin osa yrittää päästä helpolla. Plagioidaan vastauksia helppoihinkin tehtäviin. Tein joskus testin ja laitoin tehtävän otsikoksi sellaisen, johon löytyy googlella hakemalla suoraan vastaus. Yllättävän moni oli kopioinut suoraan copy-pastella. Vastauksen olisi löytänyt opetuksen muistiinpanoista, mutta se olisi vaatinut ehkä muutaman minuutin pidempää hakemista. Pidin puhuttelun, että kopiointi ei ole oikein ja jos käyttää lähteitä, ne pitää aina merkitä. Osa opiskelijoista kyseenalaisti minun kertomani asian, eivät siis millään uskoneet, että tekstiä ei saa suoraan kopioida.

Opetuksen määrää on karsittu. Käytännössä jos ennen oli opetuspäivä lähiopetuksessa klo 9-15, niin nyt se saattaa olla vaikkapa klo 9-13. Verkossa itsenäiset tehtävät lisääntyneet. Jotkut opiskelijat niitä tekee, jotkut ei. Näyttö on sidottu osaamiseen. Jos opiskelija osaa, ei hänen ole mitään tehtäviä pakko saada läpi. Tutkinnot ovat näyttöihin perustuvia, joskus työelämän arvioijat ovat ihan pihalla siitä, mitä pitäisi osata. Heitellään mutu-tuntumalla arvioita. Osa arvioijista ei ymmärrä tutkinnon perusteita. Työssäoppimisen aikana pitäisi käydä läpi niitä asioita, joiden osaamista ja tietämistä arvioidaan, mutta ei siellä työpaikoilla ole aikaa. Opettajana joutuu opastamaan ohjaajia, mitä he arvioivat ja miten. Yhä useammin ohjaaja ei ole käynyt edes osaamisen arvioinnin koulutusta, joka ei ole enää pakollinen. Minä olen vaatinut, että minun opiskelijoideni arvioijat ovat vähintään vuoden työskennelleet siinä työpaikassa, jolloin itse osaavat oletettavasti työtehtävät. Tai ainakin että ovat olleet alalla vähintään sen vuoden töissä. Sekin tuntuu olevan osalle työpaikoista ihan mahdottoman tiukka vaatimus.

Sanon tuohon arvioija-asiaan, että varmasti puhut totta. Olen sosionomi yamk ja minulla on noin kerran vuodessa sosionomi-opiskelija harjoittelussa, yleensä keväisin.

En minä pysy perässä, mitä niiden pitää osata. Niin tolkuttoman hienoa liirunlaarumia paperilla. Viimeksi tänä keväänä kysyin opiskelijalta itseltään, mitä sinun oikeasti pitää täällä oppia. Tavoitteet oli tämäntyyppisiä: osaan hyödyntää tietoa pedagogisesta johtajuudesta työssäni asiakkaan tai ryhmän kanssa, osallistun asiakasryhmän kokonaistoiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja kehittämiseen organisaatio- ja työryhmätasolla. Kun en minä ainakaan pääse osallistumaan omassa työssäni tämän asiakasryhmän kokonaistoiminnan suunnitteluun organisaatiotasolla, niin miten se opiskelija pääsisi. Me tehdään töitä, ja ylemmät johtajat päättävät, miten toiminta kokonaisuutena toteutetaan tässä organisaatiossa. Eihän se ole tavallisen rivityöntekijän ydintehtävä. Enkä edes ymmärtänyt, kuinka pedagoginen johtajuus liittyy sosiaalityöhön, koska täällä ei johdeta asiakkaita, vaan pyritään vahvistamaan heidän hyvinvointiaan ja elämänhallintaansa, auttamaan ottamaan vastuuta itse omasta elämästä ja selviytymään vaikeuksista.

Ongelma ainakin amk-tasolla on se, että opiskelijat tulevat tavalliseen työhön, jossa on kova kiire. Asiakastapaamisia ja kirjaamista ja asiakkaiden asioiden selvittelyä on paljon. Opiskelijan tavoitteissa ei ikinä lue, että opettelen tekemään laadukasta asiakastyötä. Ei, vaan he luulevat näyttävänsä osaamistaan organisaatiotasolla toiminnan suunnittelusta yms. asioista, joista työpäivä ei koostu. Tietenkin arvioijana on vaikeaa silloin osaamista arvioidakaan, jos perustehtävä on kaukana tavoitteista, tai jos tavoitteiden mukaista osaamista pystyy osoittamaan yhden lyhyen kokouksen ajan.

Amk-tavoitteet ovat liian maailmoja syleileviä, ja jos siellä amis-puolella on samanlaista, niin ei ihme, jos arvioijat ovat hukassa. Jos miettii jotain lähihoitajan työtä, niin sehän on käsittääkseni hyvin arkista, kuten vaipanvaihtoa, syöttämistä, pesemistä, pukemista, puheella ohjaamista, verenpaineen mittaamista, liikkumisessa avustamista. Arvioidaanko näitä vai onko osaamisen arviointi jotain ihan muuta? En tunne tarkalleen lähihoitajan osaamisvaatimuksia, mutta ehkä siellä on liian paljon hienoja asioita, joita pitäisi osata, ehkä palvella asiakasta ruotsiksi ja englanniksi ja tuntea organisaatiorakenne ja osata lainsäädäntö ja mitä muita nyt tulisi mieleen, joita aika mahdoton arvioida käytännön työssä. Ei sillä arvioijalla ole oman työn ohella aikaa arvioida kovin syvällisesti sellaista osaamista, mitä työhön ei normaalisti sisälly.

Olen tykännyt jo pienestä asti leipoa. Peruskoulun jälkeen hain töitä ja lehdessä oli työpaikkailmoitus jossa haettiin motivoitunutta ja leipomoalasta kiinnostunutta henkilöä leipomoon, sain paikan.

Samassa leipomossa töissä jo 38 vuotta. Ei ole enää kauaa eläkeikään. 

Oikeastaan valitsemani ala sopi lahjakkuuksiini ja ominaisuuksiini nähden, kaikkein huonoiten.

Ajattelin, että. kaiken muun jo osaan, mutta jos vielä opin tämänkin ammatin, niin silloin todella voitan. Ja juuri näin kävi. Opin kokonaan uuden aluevaltauksen, ja rupesin tykkäämään ammatista, jota en olisi iljennyt alussa kenellekään kertoa. Ammatissa pystyi kasvamaan ihmisenä, käyttämään luovuuttani uudella tavalla, koska jatkuvat, vaatimukset olivat niin suuret. Suojatyöpaikan vastakohta. Lopulta olin ylivoimainen työssäni. Tiedän monia , kenelle on käynyt samoin.

Ilman stressiä en työstä selvinnyt. Se on jättänyt pahat jäljet. Jos nyt valitsisin uudelleen, pitäisin ensin ja aina huolta itsestäni ja vasta sen jälkeen antaisin panokseni työlle.

Vierailija kirjoitti:

Ihan koko ketjua en lukenut, mutta sellainen kysymys heräsi että mistä te muut oikein nuorena saitte tietoa näistä ammateista aikana ennen nettiä? Siis tottahan kaikki tiesi tyyliin open, lääkärin, kampaajan ja kaupankassan mutta entäpä kun mikään näistä tällaisista ei kiinnostanut niin mistä se kiinnostava ala löytyi? 

Meillä ei näistä kotona puhuttu mitään (tai joo sen verran, että kaikki korkeakoulutetut ja ylioppilaatkin on tyhmiä eikä tajua mistään mitään) eikä kyllä koulussa opokaan tietoa jakanut. Asenne oli, että tietyt kympin oppilaat/open lellikit jatkaa lukioon ja sitten amikseen ne jotka tahtoo kampaajaksi (ei kiinnostanut) ja kauppikseen ne jotka tahtoo pankkiin (ei kiinnostanut) ja muut sitten vaan jalkaa jonkun työpaikan oven väliin, koska kyllä se työ tekijäänsä opettaa. Näin tein sitten itsekin, mutta eipä nuo pskaduunit oikein pidemmän päälle oikeilta tuntuneet eikä siellä enää ollut mahdollisuutta edes yletä kuten aiemmin ja lopulta meni sitten terveyskin.

(Ja lisätään vielä, että nuo edellämainitut amisvaihtoehdot oli tytöille ja pojille sitten tarjottiin vaan jotain autonkorjaaja- tai timpurilinjaa eli ihan kokonaan puuttui vaihtoehdoista esim nyt vaikka arkkitehdin, juristin tai farmaseutin ammatit. Toki niihin olisikin eka pitänyt se lukio käydä, mutta ei tällaisista vaihtoehdoista kukaan edes kertonut tuolloin eikä lukio-opintoihin kannustettu. Melko paljon jäi sitten omaltakin ikäluokalta potentiaalia käyttämättä.)

Kyllä meillä 90-luvulla aika tarkkaan opinto-ohjauksessa käytiin läpi, mihin ammatteihin pitää käydä lukio. Silloin oli aika paljon opinto-ohjauksen tunteja yläasteella, paljon enemmän kuin omilla lapsillani on ollut. Tietysti oli poikia, jotka pelleili kaikki tunnit, eikä tainnut paljon kiinnostaa. Ettei sinulla olisi ollut sellainen asenne, että höpisevät, en jaksa keskittyä enkä kuunnella, kun ei tästä edes numeroa tule.

1. Tarvitsin työn, jossa ei joudu tekemään nopeita päätöksiä (esim hoitoala), vaan saa ja pitää rauhassa pohtia.

2. Ei asiakaspalvelua eikä ehdottomasti myyntityötä, en tahdo olla näkyvillä, vaan piilossa konttorin hämärissä.

3. Pitää olla säännöllinen päivätyö, vuorotyö ja viikonlopputyöt nähtiin jo opiskeluaikana.

4. Sisätyötä, olen mukavuudenhaluinen.

5. Itsenäistä työtä.

6. Ei saa sisältää matkustelua tai muutakaan ympäriinsä ramppaamista, mieluummim rutiiniluontoista.

Nämä päätelmät syntyivät eri työpaikoissa ajan saatossa, jotta löysin työn missä viihtyisin ja olisin hyvä. Nyt olen todella tyytyväinen työhöni ja myös palkkaani.

Ura valitsi minut eikä minä valitsin uran.

Vanhemmille piti olla joku "hieno ammatti", olisin halunnut olla jotain muuta, mutta sitä kauhisteltiin, että eihän sitä tuollaista...lopputulema: töissä paikassa ok, opinnot kesken ja tuskin valmustunkaan, palkka..no pärjää. Mietin koko ajan mitä voisin olla isona..

"Minne tuuli kuljettaa . . " Hyvät ystäväni, Sattuma ja Onni, johdattelivat minut aika mukavalle ja mielenkiintoiselle työuralle ja veivät siinä koko ajan eteenpäin, vaikkakaan en tavannut koskaan ystävänystävää, herra Ahkeraa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan koko ketjua en lukenut, mutta sellainen kysymys heräsi että mistä te muut oikein nuorena saitte tietoa näistä ammateista aikana ennen nettiä? Siis tottahan kaikki tiesi tyyliin open, lääkärin, kampaajan ja kaupankassan mutta entäpä kun mikään näistä tällaisista ei kiinnostanut niin mistä se kiinnostava ala löytyi? 

Meillä ei näistä kotona puhuttu mitään (tai joo sen verran, että kaikki korkeakoulutetut ja ylioppilaatkin on tyhmiä eikä tajua mistään mitään) eikä kyllä koulussa opokaan tietoa jakanut. Asenne oli, että tietyt kympin oppilaat/open lellikit jatkaa lukioon ja sitten amikseen ne jotka tahtoo kampaajaksi (ei kiinnostanut) ja kauppikseen ne jotka tahtoo pankkiin (ei kiinnostanut) ja muut sitten vaan jalkaa jonkun työpaikan oven väliin, koska kyllä se työ tekijäänsä opettaa. Näin tein sitten itsekin, mutta eipä nuo pskaduunit oikein pidemmän päälle oikeilta tuntuneet eikä siellä enää ollut mahdollisuutta edes yletä kuten aiemmin ja lopulta meni sitten terveyskin.

(Ja lisätään vielä, että nuo edellämainitut amisvaihtoehdot oli tytöille ja pojille sitten tarjottiin vaan jotain autonkorjaaja- tai timpurilinjaa eli ihan kokonaan puuttui vaihtoehdoista esim nyt vaikka arkkitehdin, juristin tai farmaseutin ammatit. Toki niihin olisikin eka pitänyt se lukio käydä, mutta ei tällaisista vaihtoehdoista kukaan edes kertonut tuolloin eikä lukio-opintoihin kannustettu. Melko paljon jäi sitten omaltakin ikäluokalta potentiaalia käyttämättä.)

Ennen oli kaikki koottuna yhteen kirjaan. Ammatti ja kuvaus siitä ja oliko sitten oppilaitoksetkin. En tarkkaan muista. Niitä oli kouluissa, kirjastoissa ja työkkäreissä vielä ainakin vuosituhannen vaihteessa.

Ensimmäinen ammatti oli lapsuuden unelma, mutta töitä ei alalla ollut. Päädyin nykyiselle (IT/tech.) alallani ja kouluttauduin töiden ohella. Ihan kiinnostavaa tämäkin, mutta hyvin miesvaltainen ala ja aito kehitys puuttuu. Työpaikkoja myös paljon, mutta turha niistä on tässä iässä naisena haaveilla vaikka on tuore koulutus ja kokemusta kymmeniä vuosia. Alan vaihto taas mielessä, voispa vähän käytetyt tutkinnot myydä.

En ole urautunut, en ole siitä kiinnostunut. Olen vain ajautunut töihini asiantuntijaksi. Ei se merkitse paljoakaan elämässä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halusin työn, missä tienaan sen verran, että pärjään aina omillani (en tarvitse miehestä elättäjää). Valitsin alan mikä kiinnosti eniten. Päädyin sosionomiksi. En olisi kuvitellut saavani sillä koulutuksella 3960€/kk palkalla olevaa päivätyötä.

siis oletusasetuksena että pienempipalkkaisen elättää mies? 

Niinhän Orpokin sanoi, ettei palkalla tarvitse tulla toimeen.

Kaupan kassat ja hyllyttäjät yms. ovat kotona asuvien teinien ammatteja, ei niillä palkoilla tarvitse irsenäiseseen elämään pystyä

Valitsin alan, jolle pääsyä pidin suht varmana, koska kotiolot eivät ikinä olleet kannustaneet mihinkään, päinvastoin, ja tiesin, että äidilläni oli kiire päästä minusta, ruokittavasta suusta, ns eroon. Kotiolojen lisäksi minua kiusattiin aika rankasti yläkoulun aikana joten olin täysin kujalla siitä mitä haluaisin ja ennenkaikkea mihin pystyisin, tai olisin pystynyt, jos kotiolot olisivat olleet erilaiset eikä olisi ollut tuota koulussakin kiusaamista.

T. Vaka-alalla