Miten valitsit oman urasi ja ammattisi

Useamman kerran elämäni aikana olen opiskellut uuden ammatin, ja joka kerta suurin syy on ollut kiinnostus. En pystyisi opiskella ja työskennellä kovinkaan pitkään missään mikä ei kiinnosta. Ehkä muutaman kuukauden jos siitä maksettaisiin erityisen hyvin, tyyliin vähintään viisi tonnia kuussa. Ja täysin epämiellyttäviä töitä en tekisi vaikka mitä maksettaisiin.

Koulutusalan (kauppiksen) valitsin siksi, että ajattelin sitä kautta voivani työllistyä helposti siistiin sisätyöhön. Niin myös kävi. Nykyiseen työhöni päädyin aika sattumalta rekrytointiyrityksen kautta. En itse olisi älynnyt tätä työpaikkaa hakea, olisin pitänyt sitä liian vaativana ja tylsänä.  Rekryfirmassa tiesivät paremmin, ja viihdyn työssäni oikein hyvin.

Lisään vielä tuohon äskeiseen, että lukion jälkeen olin vähän aikaa töissä aloilla jotka olivat siihen asti kiinnostaneet kovasti. Onneksi kävin, koska olisin saattanut lähteä opiskelemaan ihan vääriä aloja, sillä en viihtynyt noissa töissä ollenkaan. Lukiossa vielä kuvittelin, ettei toimistotyö ja kaupallinen ala sovi minulle, mutta olin väärässä. Kuinka lapsellinen tuon ikäisenä olinkaan, minusta on harmillista, että noin suuria päätöksiä pitäisi tehdä iässä, jossa et tajua vielä elämästä mitään.

Menin kulttuurialalle koska tiesin että jos en mene, vihaan itseäni loppuikäni.

Ihan sama mitä tienaa, ihan sama mitkä on työllisyysnäkymätkin. Joillakin ihmisillä (muusikot, taiteilijat yms) on sellainen palo siihen omaan asiaan, että jos sitä ei tee, vihaa elämäänsä hautaan asti. Siinä mielessä se lahjakkuus voi olla myös kirous, koska moni siinä yrittää valita "järkevästi" ja lopputulos on onneton elämä.

Ja on maailman vanhin huijaus väittää, että sitä voi tehdä "harrastuksena". Et sä sitten kerkeä etkä jaksa enää harrastaa... et läheskään niin paljon kuin pitäisi voidakseen tulla oikeasti taitavaksi.

Maailma on täynnä ihmisiä joiden piti "harrastaa" mutta sitten ottavat muutaman kömpelön soinnun kitaralla joskus tai maalaavat yhden taulun per vuosi. Jälki ei miellytä, koska tietää asialle omistatumalla olisi yltänyt johonkin oikeasti hyvään

Muutenkaan en usko että "järkisyillä" valitsemalla mitään huippuosaajia kovin usein tulee. Tullakseen todella hyväksi, pitää olla suuri intohimo ammattiinsa. Silloin se ei ole vain 8-16 homma, vaan jotain mitä elät ja hengität, etkä kovin paljoa edes kaipaa mitään vapaata. Pelkkiä työllisyysnäkymiä kyttämällä on varma työllistyminen hommaan mitä vihaa

Tiesin unelma-ammattini, mutta tiesin myös että sitä on hankala päästä opiskelemaan, joten valitsin tyyliin opinto-oppaasta mielenkiintoisimman alan, mutta sellaisen jolla on mahdollista saada ihan hyvää palkkaa. Toisin sanoen hain ensimmäiseksi ja kolmanneksi kiinnostavinta alaa (toiseksi kiinnostavin oli kuvataide mutta en halunnut siitä ammattia). No, en päässyt opiskelemaan ykkösvaihtoehtoa enkä oikeastaan edes kunnolla yrittänyt (harmittaa vielä näin 20 vuoden jälkeenkin!). No, nykyiselle alalleni pääsin sisään helpolla, opiskelu ei millään lailla tuntunut omalta, muutamaa kurssia lukuunottamatta. Kävin välillä opiskelemassa toista alaa ja jätin senkin kesken, palasin tekemään ensimmäisen tutkinnon loppuun ja nyt olen ammatissa, jossa saan tehdä juurikin niitä kiinnostavia asioita, ja ne tylsät ja ahdistavatkin koulun kurssit ovat olleet hyödyksi. Valitettavasti en tunne olevani oikealla alalla, mutta tällä hetkellä nautin työstäni sillä aikaa kun mietin mitä tulevaisuudessa keksisi (yrittäjyys kiinnostaa).

Haluan vielä mainita, että on ihan ok ettei tiedä mitä haluaa tehdä ja valitsee vain jonkun alan. Sitä kun ei mitenkään voi tietää etukäteen että millaista joku työ oikeasti on. Aina voi vaihtaa parempaan työpaikkaan tai alaan ja etsiä sitä itselle sopivaa.

Jos joku vaikka työhaastattelussa kysyy typeriä kysymyksiä tyyliin miksi olet vaihtanut työpaikkaa/alaa näin monesti, niin sen voi aina kääntää positiiviseksi: olen utelias ja kiinnostunut monesta asiasta ja haluan oppia aina uutta. Minulla on monia taitoja/paljon tietoa, haluan kehittyä ja oppia enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Ammatti valitsi minut.

Kuinka se käytännössä tapahtuu?

Unelma -ammatti olisi ollut taiteen alalta, mutta ymmärsin jo toki, että sillä ei elä. Katsoin listasta hyvin työllistäviä, ja valitsin sellaisen, joka lähinnä niistä vaikutti sopivan minun osaamiseen.

Hyvin on työllistänyt ja olen jaksanut tehdä.

Aina sanotaan, että harrasta sitten sitä taidetta, mutta ei sitä jaksa työpäivän päälle harrastaa, kyllä se menee tuuanlaittoon ym. Lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ammatti valitsi minut.

Kuinka se käytännössä tapahtuu?

Kysytään töihin, ja huomaa olevansa siinä hyvä. Kun pätkä loppuu, joku muu on kuullut että olet hyvä, ja pyytää samoihin hommiin. Mikäs siinä sitten.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Menin kulttuurialalle koska tiesin että jos en mene, vihaan itseäni loppuikäni.

Ihan sama mitä tienaa, ihan sama mitkä on työllisyysnäkymätkin. Joillakin ihmisillä (muusikot, taiteilijat yms) on sellainen palo siihen omaan asiaan, että jos sitä ei tee, vihaa elämäänsä hautaan asti. Siinä mielessä se lahjakkuus voi olla myös kirous, koska moni siinä yrittää valita "järkevästi" ja lopputulos on onneton elämä.

Ja on maailman vanhin huijaus väittää, että sitä voi tehdä "harrastuksena". Et sä sitten kerkeä etkä jaksa enää harrastaa... et läheskään niin paljon kuin pitäisi voidakseen tulla oikeasti taitavaksi.

Maailma on täynnä ihmisiä joiden piti "harrastaa" mutta sitten ottavat muutaman kömpelön soinnun kitaralla joskus tai maalaavat yhden taulun per vuosi. Jälki ei miellytä, koska tietää asialle omistatumalla olisi yltänyt johonkin oikeasti hyvään

Muutenkaan en usko että "järkisyillä" valitsemalla mitään huippuosaajia kovin usein tulee. Tullakseen todella hyväksi, pitää olla suuri intohimo ammattiinsa. Silloin se ei ole vain 8-16 homma, vaan jotain mitä elät ja hengität, etkä kovin paljoa edes kaipaa mitään vapaata. Pelkkiä työllisyysnäkymiä kyttämällä on varma työllistyminen hommaan mitä vihaa

Siihen asti olin samaa mieltä, mutta ei sitä muutakaan alaa välttämättä rupea vihaamaan. Luovuutta voi ilmentää monessa ammatissa, ja yhdellä tavalla lahjakas voi olla lahjakas myös ihan toisella tavalla, joka sitten työllistääkin.

Kyllä minä ainakin tunnen vaikkapa monilahjakkaita arkkitehteja, jotka olisivat voineet olla myös taiteilijoita tai muusikkoja. Ei se ole niin mustavalkoista.

Kannustettiin luovalle alalle koko nuoruus niin erehdyin opiskelemaan sitä. Koska olen nainen minussa ei nähty insinööriainesta vaikka olen hyvin kekseliäs, tekniikkaan taipuvainen ja looginen. Aikuisena sitten opiskelin inssiksi. Ei voi muuta sanoa kuin että tulee kalliiksi olla nainen väärillä alavalinnoilla, olkaa ennemmin hiljaa kuin kannustatte tyttöjä naisellisille aloille.

Ne aineet mistä tykkäsin ja missä olin hyvä lukiossa ratkaisivat aika paljon. Ura rakentui sitten opintojen aikana. Halusin tehdä jotain sellaista, mistä olisi ihmisille hyötyä. Sitä kautta siitä saa kyllä ihan kohtuullisen hyvin rahaakin.

Oon 56 v eikä musta tullut oikein mitään. Ei jälkikasvua eikä uraa. Mutta paskat siitä. :-D

Luulin, että esimiestehtävässä pitää olla sellainen komenteleva kapiaistyyppi, ja välttelin sitä pitkään. Mutta siihen sopiikin hyvin kuunteleva ja empaattinen.

Olen yksinyrittäjä ja teen sellaista asiakaspalvelutyötä jossa ollaan asiakkaan kanssa kahdestaan palvelutilanteessa. Minua ahdistaa ihmiset, työyhteisöt, työpaikkakiusaaminen ja hankalat persoonat työpaikalla. Mitä vähemmän porukkaa, sitä terveempi elämä ja jaksavampi arki minulle. Välillä mietin että on yksinäistä, mutta sitten mietin millaista on yrittää pärjätä jossain isommassa organisaatiossa ja olen taas ihan tyytyväinen ratkaisuuni.

Opiskelin oikein kunnon humppahumanistitutkinnon ja valmistumisen jälkeen piti tehdä jotain, joten aloin ottaa käännöstöitä kieliparissa jota en edes opiskellut mutta osaan, nyt yli 10 vuotta kääntäjänä ja töitä riittää, tulen hyvin toimeen.

Vierailija kirjoitti:

 Aina voi vaihtaa parempaan työpaikkaan tai alaan ja etsiä sitä itselle sopivaa.

 

Ai, sinä olet näitä "töihin vain kävellään" -tyyppejä. Läheskään kaikki eivät voi AINA vaihtaa parempaan. 

Kaupallinen koulutus mutta naimisiin menon myötä ei ole tarvinnut töissä käydä.

Vierailija kirjoitti:

Menin kulttuurialalle koska tiesin että jos en mene, vihaan itseäni loppuikäni.

Ihan sama mitä tienaa, ihan sama mitkä on työllisyysnäkymätkin. Joillakin ihmisillä (muusikot, taiteilijat yms) on sellainen palo siihen omaan asiaan, että jos sitä ei tee, vihaa elämäänsä hautaan asti. Siinä mielessä se lahjakkuus voi olla myös kirous, koska moni siinä yrittää valita "järkevästi" ja lopputulos on onneton elämä.

Ja on maailman vanhin huijaus väittää, että sitä voi tehdä "harrastuksena". Et sä sitten kerkeä etkä jaksa enää harrastaa... et läheskään niin paljon kuin pitäisi voidakseen tulla oikeasti taitavaksi.

Maailma on täynnä ihmisiä joiden piti "harrastaa" mutta sitten ottavat muutaman kömpelön soinnun kitaralla joskus tai maalaavat yhden taulun per vuosi. Jälki ei miellytä, koska tietää asialle omistatumalla olisi yltänyt johonkin oikeasti hyvään

Muutenkaan en usko että &

Oma harrastus muuttui myös instrumenttini opiskeluksi. Täytyy myöntää, että työllisyystilannetta ei tullut mietittyä ptäkääkään. Olisi pitänyt.

Tienaan n.3000e kuussa opettamalla, eli kävi hyvin, mutta satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Monella ei käy samoin.

Ajauduin lukioon, kun en keksinyt muutakaan. Menin puutarhalle töihin, kun kaverikin meni. Sit opiskelin puutarhuriksi, varsinaisesti puutarhurin hommia en tehnyt koskaan...

Kivaa on kyllä ollut monenlaisissa työpaikoissa