Lue keskustelun säännöt.
Aika keksiä uusi harrastus syksyksi 12-vuotiaalle. Ei saisi olla liian sitova.
27.07.2022 |
Tytär on päättänyt luopua tanssitunneilla käymisestä, joita oli viime vuonna 3 kertaa viikossa. 5-vuotiaasta asti harrasti ja jos into on laantunut, niin on. Meillä ei pakoteta mihinkään, eikä harrastuksen tarvitse sitoa liikaa. Hänellä tulee olemaan partio, jossa on tapaamiset noin kerran viikossa ja joskus leirejä.
Ollaan mietitty, mikä voisi olla kiva harrastus. Keväällä kysyin koripalloseurasta, mutta sinne pääsee treenaamaan vain, jos sitoutuu käymään peleissä (lähinnä viikonloppuisin ja joskus arki-iltoina). Heillä ei ole mahdollisuutta, että joku kävisi joukkueen mukana harjoittelemassa esim. kerran viikossa. Ymmärretään tietysti se, että joukkueen toivotaan hitsautuvan yhteen, kilpailevan ja kehittyvän. Oletan, että muissa joukkuelajeissa taitaa olla jo tuon ikäisillä samat vaatimukset.
Ehdotella saa, jos jollain on hyviä kokemuksia harrastuksista, joissa ei ole liian tiukkapipoista eikä tarvitse sitoutua käymään monta kertaa viikossa.
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy keksiä harrastus???
Aikoinaan, kun lapsilla ei ollut mitään harrastuksia niin tavallaan piti keksiä harrastus. Yhdessä juttelimme eri lajeista, katsoimme tubesta millainen jokin laji oli, jotain käytiin kokeilemassa kunnes löytyi mieluisa.
"Aikoinaan" ja "katsoimme tubesta" samassa kappaleessa. Tirsk!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvataide, käsityökerho, kokkikerho, soittotunnit (piano, kitara esim.), taitouinti, mediakerho, teatteri, sanataide, salibandy.
Seurakunnaltakin löytyy näille varhaisnuorille monenlaista toimintaa, myös yön yli leirejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä nyt joku oli oivalluksen tehnyt jota kannatan. Että osta sille pensseleitä ja paperia ja käske sutia niillä niin kauan että tulee mieleen jotain järkevää ja mielenkiintoista tekemistä.
Kai teidänkin kylällä on kirjasto?
Äläpä nyt. Noin minullekin lapsena tehtiin. Haaveilin kuvataidekouluun pääsystä (80-luvulla se tosiaan oli kuvataidekoulu nimeltään, ei mikään taidekoulu tai työväenopisto). En päässyt syksyllä hakiessani. Sitä en muista, montako pääsi, mutta varasijalle oli oikeus jäädä odottamaan paikkaa. Äiti sanoi, että ei aleta odottamaan, koska joutuu maksamaan lukukausimaksut, vaikkei saisi käydä joka tunnilla, jos kesken kauden vapautuu paikka. Itkin monta viikkoa.
Sain isältä ja äidiltä joululahjaksi siveltimiä, tavalliset vesivärit ja yhden A4-kokoisen paperilehtiön. Isä tokaisi, että näillä ne suuret taiteilijatkin ovat aloittaneet. Siis 20 paperiarkilla ja tavallisilla halvoilla vesiväreillä. Olin niin vihainen, että piirsin mustalla tussilla jokaisen paperiarkin täyteen.
Ei ole sama asia, pääseekö taiteilemaan kuvataidekouluun vai annetaanko paperi ja pensseli kotona käteen.
Taidekoulumaailmaa kauan seuranneena, tärkein kriteeri taitaa olla kuka haluaa eniten olla esillä, röyhkein kierrättämään muiden ideoita, kenellä ei ole itsekritiikkiä.
Itsetarkoituksellinen taiteilijaidentiteetti ei tarkoita että henkilöllä olisi luovuutta, omia ideoita, tai että osaisi edes piirtää kunnolla.
Taas ne joilla on oikeasti rikas sisäinen maailma ja ideoita, jää niiden mölyapinoiden jalkoihin kunnes oppii, että pitää asiat pienemmässä piirissä ja voi olla laadukkaampaa elämä. Elämä voi olla taidetta varten, mutta taide voi olla myös elämää varten. Elämässä on niin paljon enemmän kaikkea jossa voi hyötyä tarkkanäköisyydestä, yksityiskohtien ja kokonaisuuksien hahmottamisesta ja vaikka kauneuden tajusta.
Vain luonnon kauneus on absoluuttista, ihmisillä jää aina vähän vajaaksi ja tulkinnat vaihtelee.
Taidekoulun tehtävä ei ole osoittaa virheitä. Toimin osa-aikaisena tuntiopettajana v. 2007-2012, kun olin kotiäitinä lasten ollessa ihan pieniä. Taidekoulun tärkein kasvatus on antaa luovuudelle tilaa ja oppia hyväksymään se, ettei täydellistä ole. Itsekritiikkiä yritetään kitkeä pois eikä lisätä. Meillä ainakin sai olla mölyapina tai hiljainen hissukka tai siltä väliltä, koska taide ei erottele ihmisiä persoonan mukaan. Sinulle on syntynyt ehkä virheellinen käsitys, ettei toisten töistä saisi ottaa ideoita itselleen. Nimenomaan sitä saa tehdä, sillä ihminen on kokeileva. Ideat syntyvät aina jostain, väreistä, kuvista, tunnelmista. Inspiraationa voi käyttää näkemäänsä, tuntemaansa tai kuulemaansa.
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia SINUN VANHEMPANA pitäisi keksiä 12-vuotiaalle harrastus? Harrastus on tekemistä, josta nauttii, ei ylhäältä annettua suorittamista.
Jokainen vanhempi se tietää, että kun sadesäällä ei viitsi mennä ulos, ja lapsilla on muutenkin tylsää, niin ei niille tarvitse aktiviteetteja keksiä.
Aikansa maristuaan ne keksivät ihan itse omat aktiviteettinsa!
Eiköhän meistä vanhemmista monet ole tottuneet etsimään lapsen kanssa harrastusta.
Minulla on 5 lasta ja jo yksi lapsenlapsikin. Vanhemman tehtävä on kannustaa kaikessa ja tarvittaessa auttaa sille tielle, josta lapsi saa mielihyvää.
Ainakin meillä 5-lapsisessa perheessä on ollut hyväksi, että jokaisella on ollut myös oma harrastus, oma mielenkiinnonkohde. Isossa perheessä sisarukset tahtovat riidellä ja myös vertailevat itseään toisiin. Meillä ei ole määrätty, mikä harrastus. Pojat ovat olleet kiinnostuneita palloilulajeista ja tytöt soittamisesta ja laulamisesta. Jokaisen kanssa on yhdessä pysähdytty miettimään, mikä kiinnostaa ja onpa äiti saanut välillä käydä mukana kokeilemassakin. Harratuskuskina toimittiin vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ratsastuksen ja cheerleadingin kannalla. Voi aloittaa 12-vuotiaana. Molemmissa voi kilpailla tai sitten vain harrastaa huvikseen.
Cheerleadingissä etenee aika lujaa vauhtia ja joukkuekaverit kun siirtyy kilpatasolle alkaa vaatimustaso nousta. Siinä sitten lapsen ite vaikea jäädä harrastetasolle, kun kauden pääteeksi kaikki pyrkii ylemmille tasoille kilpa-tai edustustasolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy keksiä harrastus???
Aikoinaan, kun lapsilla ei ollut mitään harrastuksia niin tavallaan piti keksiä harrastus. Yhdessä juttelimme eri lajeista, katsoimme tubesta millainen jokin laji oli, jotain käytiin kokeilemassa kunnes löytyi mieluisa.
"Aikoinaan" ja "katsoimme tubesta" samassa kappaleessa. Tirsk!
Toisaalta Youtube jo ehtinyt jonkinlaiseen ikään, kun palvelu aloittanut 2005-2006 aikoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä yksi lapsista tanssii kilparyhmässä ja treenejä riittää, toinen käy saman tanssikoulun avoimilla viikkotunneilla. Niillä voi käydä kertamaksulla, sarjalipulla tai kausimaksulla. Tuntivalikoima on erittäin hyvä. Molemmat voimistelevat harrasteryhmissä. Lisänä on vaihtelevasti palloilulajeja, joissa tosiaan on treenien lisäksi pelejä.
Ei voi olla mahdollista. Montako harrastusta teidän lapsilla on per ilta? Pelkästään jo palloilulajeissa on yleensä treenejä 3-4 kertaa viikossa ikäryhmissä 12-18 v. ja pelit ja turnaukset lisäksi. Miten voi jäädä aikaa vielä harrastaa tanssia ja voimistella?
Olen eri, mutta kyllä niitä mahdollisuuksia löytyy neuvottelemalla. Ja pakkokin löytyä, koska niillä aikuisiän menestyjillä on yleensä lajitaustaa useammasta kuin yhdestä lajista. Hesarissa oli vastikään kiinnostava artikkeli myöhäisen erikoistumisen yhteydestä menestykseen. Kansainväliselle tasolle pääsevät juuri nämä myöhään lajinsa valinneet.
Pyh. Suurin osa huipulle päässeistä on harrastanut useampaa lajia eri aikaan. Esim. balettia lapsena, vaihtanut uintiin ja siitä voimisteluun. Ei ne joka ikinen ilta käy eri lajien treeneissä.
Lue se Hesarin artikkeli. Nimenomaan huipulle päässeet ovat harrastaneet rinnakkain useaa lajia vähemmillä harjoitusmäärillä.
Suomen junioriurheilun älyttömiä treenimääriä ja myöhäisen aloittamisen vaikeutta pidetään syinä, miksi Suomi saa olympiamitaleita vähemmän kuin muut pohjoismaat.
Just. Että kun Jani Sievinen kävi 7 uintitreenit viikossa, sen olisikin kannattanut käydä vain kahdesti viikossa ja juosta jalkapallokentällä muut päivät. Siksihän meillä menee uinnissa nykyisin niin hyvin, kun ei nuoret sitoudu uinnin harjoitteluun yhtä kovasti kuin Sievinen.
Sievinen lienee esimerkki näistä isävalmentajien kasvateista. Kyllähän sitäkin väylää on menestyjiä tullut, mutta suurin osa maailman huipuista tulee myöhäisen erikoistumisen kautta.
Esimerkiksi Teemu Selänne pelasi jalkapalloa ainakin 16-vuotiaaksi, ja Jari Litmanen pelasi jääkiekkoa vielä 15-vuotiaana. Varmastikaan eivät päässeet suurimpaan osaan treeneistä, eikä kukaan tärkeilevä amatöörivalmentaja tullut juputtamaan, että nyt sun pitää valita ja sitoutua.
Tämä on varmasti vaikea ajatus monelle, mutta näin se vain menee.
Ensinnäkin: jalkapallo ja jääkiekko ovat hyvin samantyyppisiä lajeja, pelataan hyökkäystä ja puolustusta ja yritetään saada maali.
Toiseksi: entisaikaan jalkapallo oli kesälaji ja jääkiekko talvilaji. Jäähallit oli monesti kesän kiinni junioritoiminnasta, joten liikunnallisimmilla oli futis toisena lajina. Koripallo oli myös ehdoton talvilaji. Kausi loppui huhtikuussa, alkoi syyskuussa. Olen samaa sukupolvea kuin Selänne ja Litti ja oma veli pelasi toisen joukkuekaverina.
Nykyisin on erilaista, koska on jääkiekkoilijoiden kesätreenit, jalkapalloilijat saattaa pelata ympäri vuoden ja koripallossakin taitaa olla kesätreenit ja leirit. Tuollaisia mahdollisuuksia ei ollut, kun Selänne tai Litmanen olivat lapsia ja nuoria. He ovat molemmat puhuneet kuinka tärkeää on satsata siihen, että junioreille on olemassa seuratoimintaa ja puitteet ja sitoutuminen ja kärsivällisyys.
En vänkää vastaan siksi, etteikö olisi edelleen mahdollista tulla hyväksi kahdessa lajissa, vaan siksi, että ajat ovat muuttuneet. Onneksi on myös tullut höntsäjoukkueita. Tai ainahan niitä on kai ollut, mutta nyt selkeämmin vaihtoehtona.
Oma poikani pelasi futista v. 2008-2017, koripalloa höntsäjoukkueessa v. 2012-2014 ja edustusjoukkueessa 2015-2019. Hän kävi sählyssä kerran viikossa muistaakseni v. 2010-2012. Ei hän kuitenkaan kaikessa ollut paras ja ylivoimainen eikä päässyt koriksessakaan peleihin kuin vasta karsittuaan höntsästä edustusjoukkueeseen. Se vaatii sitoutumista ja treenejä, joita on isommilla 3-4 kertaa viikossa ja pelejä lähes joka viikko. Vaikea edes kuvitella, että olisi pystynyt pitämään kahta tasavertaista lajia yhtä aikaa siinä vaiheessa kun edustusjoukkueessa pelasi. Huom! Treenit on paljon muutakin kuin sitä pelaamista. Ne voi olla juoksulenkkejä, vauhditonta hyppyä, kuntosalilla voiman hankkimista, kiertoharjoittelua ja kesätreeneissä viimeinen etappi oli usein uinti. Treenit on monipuolistuneet enkä ymmärrä, miksi niiden lisäksi pitäisi jaksaa ottaa vielä toinen laji. Koriksessa voi alkulämmittelynä olla futsalia ja oletettavasti myös päin vastoin. Nyt poikani on armeijassa jo ja hyvästä kunnosta on hyötyä.
Tällainen himmeli on tosiaankin onnistuttu rakentamaan. Lopputuloksena on, että lapset lopettavat urheilun keskimäärin 11-vuotiaina ja usein ovat kadottaneet siihen mennessä motivaation yhtään mihinkään lajiin.
Ketä tämä systeemi palvelee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ratsastuksen ja cheerleadingin kannalla. Voi aloittaa 12-vuotiaana. Molemmissa voi kilpailla tai sitten vain harrastaa huvikseen.
Cheerleadingissä etenee aika lujaa vauhtia ja joukkuekaverit kun siirtyy kilpatasolle alkaa vaatimustaso nousta. Siinä sitten lapsen ite vaikea jäädä harrastetasolle, kun kauden pääteeksi kaikki pyrkii ylemmille tasoille kilpa-tai edustustasolle.
Noin meilläkin kävi. Kaksi vuotta cheerissa harrastetasolla ja sitten kaikki kaverit pyrki kilpailemaan. Se ei ollut tytölle ok, koska oli ratsastustunnit jopa 4 kertaa viikossa. Minusta cheerissa myös liian raakaa, kun lapset joutuu pyrkimään joukkueisiin. Jos on neljä ystävystä, kyllä niiden kaikkien kuuluisi päästä samaan joukkueeseen. Valmentajina on tosi nuoria tyttöjä, siis osa. Minusta ne vähän vanhemmat oli paljon leikkimielisempiä kuin nuoret tytöt, jotka perfektionistisesti ja vähän suorituskeskeisesti ajatttelee asioita. Jotain kohtaa hiotaan ja hiotaan kymmeniä kertoja, niin kauan, ettei aikuinenkaan jaksaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy keksiä harrastus???
Aikoinaan, kun lapsilla ei ollut mitään harrastuksia niin tavallaan piti keksiä harrastus. Yhdessä juttelimme eri lajeista, katsoimme tubesta millainen jokin laji oli, jotain käytiin kokeilemassa kunnes löytyi mieluisa.
"Aikoinaan" ja "katsoimme tubesta" samassa kappaleessa. Tirsk!
Toisaalta Youtube jo ehtinyt jonkinlaiseen ikään, kun palvelu aloittanut 2005-2006 aikoihin.
Ja silloinko lapsilla ei ollut "mitään harrastuksia"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy keksiä harrastus???
Aikoinaan, kun lapsilla ei ollut mitään harrastuksia niin tavallaan piti keksiä harrastus. Yhdessä juttelimme eri lajeista, katsoimme tubesta millainen jokin laji oli, jotain käytiin kokeilemassa kunnes löytyi mieluisa.
"Aikoinaan" ja "katsoimme tubesta" samassa kappaleessa. Tirsk!
Toisaalta Youtube jo ehtinyt jonkinlaiseen ikään, kun palvelu aloittanut 2005-2006 aikoihin.
Ja silloinko lapsilla ei ollut "mitään harrastuksia"?
Mitähän sä vänkäät? Sulla ei ole omia lapsia tai sit sun lapset on niin valveutuneita, ettei ne oo koskaan miettineet, mikä kiinnostaa. Mä väitän, että kyllä tuo on ollut vanhemmille yhteistä sekä vuonna 2015 että vuonna 2022, että lapset haluaa aloittaa harrastuksen, muttei tiedä, mitä se olis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy keksiä harrastus???
Aikoinaan, kun lapsilla ei ollut mitään harrastuksia niin tavallaan piti keksiä harrastus. Yhdessä juttelimme eri lajeista, katsoimme tubesta millainen jokin laji oli, jotain käytiin kokeilemassa kunnes löytyi mieluisa.
"Aikoinaan" ja "katsoimme tubesta" samassa kappaleessa. Tirsk!
Toisaalta Youtube jo ehtinyt jonkinlaiseen ikään, kun palvelu aloittanut 2005-2006 aikoihin.
Ja silloinko lapsilla ei ollut "mitään harrastuksia"?
Mitähän sä vänkäät? Sulla ei ole omia lapsia tai sit sun lapset on niin valveutuneita, ettei ne oo koskaan miettineet, mikä kiinnostaa. Mä väitän, että kyllä tuo on ollut vanhemmille yhteistä sekä vuonna 2015 että vuonna 2022, että lapset haluaa aloittaa harrastuksen, muttei tiedä, mitä se olis.
Siis 2005, tarkoitin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käsipallo eli handboll on sellainen laji, jonka monet aloittaa vasta 10-12-vuotiaana. Siinä ei ole yhtä usein treenejä kuin koriksessa eikä ainakaan meidän paikkakunnalla karsita joukkueisiin, vaan sama ikäluokka on samaa joukkuetta. Pelaamaan pääsee kaikki joukkueesta. Jos ei joka peliin, niin ainakin useimpiin peleihin. Tanssitaustasta on hyötyä, koska kehon hallinta ja nopeat käännökset kuuluu lajin luonteeseen. Jos pallolajit kiinnostaa, niin on kiva.
Ringette on tytöillä myös kiva laji, ei yhtä raju ja aggressiivinen kuin jääkiekko. Ennen muuttoa meidän tyttö kävi ringetessä entisellä asuinpaikkakunnalla. Tanssissa ap:n tytär varmaan tottunut, että tutustuu toisiin tyttöihin ja niistä tulee kavereita. Ringetessä oli myös hyvä kaverihenki. Paljon halvempi kuin jääkiekko tai taitoluistelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sirkus
Tämä voisi olla tanssitaustalla aika jees.
Sirkus? Opetetaanko sitäkin jossain? Enpä ole kuullut, paitsi tietysti Lahdessa Sorin sirkus. Millä paikkakunnilla pystyy harrastamaan sirkusta?
Mitä ihmettä, totta kai opetetaan. Meinaatko että vain lahtelaiset lapset harrastaa sirkusta? Ihan meillä Vaasassakin on lapsille temppu/sirkuskouluja joissa treenataan lajin taitoja siinä missä jotain voimisteluakin.
En ole sama, mutta ei se sirkus mikään yleinen harrastus ole eikä sitä kaikilla paikkakunnilla todellakaan ole. Huvikseni googlasin, onko meillä. Ei ole. Ei minulla ole sen ikäisiä lapsiakaan, mutta harvinainen harrastus, koska googlaamalla löytyi vain muutama paikkakunta.
Jossain pikkukylällä nyt ei muutenkaan ole tarjolla juuri mitään harrastuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ratsastuksen ja cheerleadingin kannalla. Voi aloittaa 12-vuotiaana. Molemmissa voi kilpailla tai sitten vain harrastaa huvikseen.
Cheerleadingissä etenee aika lujaa vauhtia ja joukkuekaverit kun siirtyy kilpatasolle alkaa vaatimustaso nousta. Siinä sitten lapsen ite vaikea jäädä harrastetasolle, kun kauden pääteeksi kaikki pyrkii ylemmille tasoille kilpa-tai edustustasolle.
Noin meilläkin kävi. Kaksi vuotta cheerissa harrastetasolla ja sitten kaikki kaverit pyrki kilpailemaan. Se ei ollut tytölle ok, koska oli ratsastustunnit jopa 4 kertaa viikossa. Minusta cheerissa myös liian raakaa, kun lapset joutuu pyrkimään joukkueisiin. Jos on neljä ystävystä, kyllä niiden kaikkien kuuluisi päästä samaan joukkueeseen. Valmentajina on tosi nuoria tyttöjä, siis osa. Minusta ne vähän vanhemmat oli paljon leikkimielisempiä kuin nuoret tytöt, jotka perfektionistisesti ja vähän suorituskeskeisesti ajatttelee asioita. Jotain kohtaa hiotaan ja hiotaan kymmeniä kertoja, niin kauan, ettei aikuinenkaan jaksaisi.
Tottakai niitä hiotaan, cheerleadingissa yhdenaikaisuus ja rytmissä pysyminen on todella tärkeää. Et sä voi ilmassa volttia tekevää ottaa vastaan edes sekunnin murto-osaa myöhässä.
Kukaan tuskin myöskään pakotti lapsesi kavereita kilpajoukkueisiin vaan itse halusivat edetä ja kehittyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ratsastuksen ja cheerleadingin kannalla. Voi aloittaa 12-vuotiaana. Molemmissa voi kilpailla tai sitten vain harrastaa huvikseen.
Cheerleadingissä etenee aika lujaa vauhtia ja joukkuekaverit kun siirtyy kilpatasolle alkaa vaatimustaso nousta. Siinä sitten lapsen ite vaikea jäädä harrastetasolle, kun kauden pääteeksi kaikki pyrkii ylemmille tasoille kilpa-tai edustustasolle.
Noin meilläkin kävi. Kaksi vuotta cheerissa harrastetasolla ja sitten kaikki kaverit pyrki kilpailemaan. Se ei ollut tytölle ok, koska oli ratsastustunnit jopa 4 kertaa viikossa. Minusta cheerissa myös liian raakaa, kun lapset joutuu pyrkimään joukkueisiin. Jos on neljä ystävystä, kyllä niiden kaikkien kuuluisi päästä samaan joukkueeseen. Valmentajina on tosi nuoria tyttöjä, siis osa. Minusta ne vähän vanhemmat oli paljon leikkimielisempiä kuin nuoret tytöt, jotka perfektionistisesti ja vähän suorituskeskeisesti ajatttelee asioita. Jotain kohtaa hiotaan ja hiotaan kymmeniä kertoja, niin kauan, ettei aikuinenkaan jaksaisi.
Tottakai niitä hiotaan, cheerleadingissa yhdenaikaisuus ja rytmissä pysyminen on todella tärkeää. Et sä voi ilmassa volttia tekevää ottaa vastaan edes sekunnin murto-osaa myöhässä.
Kukaan tuskin myöskään pakotti lapsesi kavereita kilpajoukkueisiin vaan itse halusivat edetä ja kehittyä.
Turhaan sä toisille rähjäät jostain bimbolajista. Kaikki ei sellaisia huiskujen heiluttelijoita muutenkaan. Mä niin ärsyynnyn kun tyttöjä pannaan kanojen muottiin. Paljetit ja ylisöpöt pikkupimujen hameet on sukupuolisesti lokeroivaa. Pojat ei ikimaailmassa suostuisi. Mitä mä oon ymmärtänyt niin alun perin kyse oli urheilujoukkueen kannustamisesta. Sen ymmärrän, kun halutaan olla äänekkäitä ja saada yleisöä mukaan tunnelmaan. Kuinka monet noista nykyajan cheerseuroista tekee edes mitään yhteistyötä tai kannustaa ketään muuta kuin itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka nyt on eniten sitä mieltä, että tanssin tilalle pitäisi uusi harrastus löytyä?
Haluaako lapsi uuden liikuntaharrastuksen vai uuden musiikkiharrastuksen? Vai molempia? Vai jotain ihan muuta?
Ja mikä paikkakunta?
Ei hän oikein itse tiedä, mikä on mahdollista. Toivoo sellaista harrastusta, johon on helppo mennä mukaan 12-vuotiaana. Ei kuulemma halua, että muut on paljon parempia ja hän ainut aloittelija joukossa. Koris kiinnosti, mutta ei ole mahdollinen. Hän ei halua harrastusta, johon pitää mennä 3 kertaa viikossa tai useammin. Musiikista ei ole mitään kokemusta. Taisin jo mainitakin, että tanssinut vuosia, muttei enää halua, kyllästyi siis itse. Minusta se on ihan oikein, että kokeilee jotain uutta. Ymmärrän hyvin tytärtäni, että voi olla vaikeaa kuvitella sellaista, josta ei ole kokemusta (esim. se koodaus).
Paikkakuntaa en halua julkisella palstalla kertoa. Yli 50 000 asukasta, alle 100 000. Aika laaja kirjo varmaan harrastusmahdollisuuksia, mutta minulla itsellänikään ei ole kokemusta.
-ap
Siinä paikkakunnan kertomisessa olisi se hyvä puoli, että ko. paikkakunnalla asuvat voisivat kertoa, mitä juuri siellä on tarjolla. Tuon kokoluokan paikkakunnilla tarjonta vaihtelee aika paljon.
Eikös musiikki liity tanssimiseen aika oleellisena osana? Soittamisen opettelussa tanssitaustasta on ainakin sellainen etu, että rytmissä pysyminen ei ole uusi asia. Soittaessa ja laulaessa käytetään vain eri lihaksia kuin tanssiessa.
Aikoinaan, kun lapsilla ei ollut mitään harrastuksia niin tavallaan piti keksiä harrastus. Yhdessä juttelimme eri lajeista, katsoimme tubesta millainen jokin laji oli, jotain käytiin kokeilemassa kunnes löytyi mieluisa.