Aika keksiä uusi harrastus syksyksi 12-vuotiaalle. Ei saisi olla liian sitova.
Tytär on päättänyt luopua tanssitunneilla käymisestä, joita oli viime vuonna 3 kertaa viikossa. 5-vuotiaasta asti harrasti ja jos into on laantunut, niin on. Meillä ei pakoteta mihinkään, eikä harrastuksen tarvitse sitoa liikaa. Hänellä tulee olemaan partio, jossa on tapaamiset noin kerran viikossa ja joskus leirejä.
Ollaan mietitty, mikä voisi olla kiva harrastus. Keväällä kysyin koripalloseurasta, mutta sinne pääsee treenaamaan vain, jos sitoutuu käymään peleissä (lähinnä viikonloppuisin ja joskus arki-iltoina). Heillä ei ole mahdollisuutta, että joku kävisi joukkueen mukana harjoittelemassa esim. kerran viikossa. Ymmärretään tietysti se, että joukkueen toivotaan hitsautuvan yhteen, kilpailevan ja kehittyvän. Oletan, että muissa joukkuelajeissa taitaa olla jo tuon ikäisillä samat vaatimukset.
Ehdotella saa, jos jollain on hyviä kokemuksia harrastuksista, joissa ei ole liian tiukkapipoista eikä tarvitse sitoutua käymään monta kertaa viikossa.
Kommentit (137)
Kuka nyt on eniten sitä mieltä, että tanssin tilalle pitäisi uusi harrastus löytyä?
Haluaako lapsi uuden liikuntaharrastuksen vai uuden musiikkiharrastuksen? Vai molempia? Vai jotain ihan muuta?
Ja mikä paikkakunta?
Vierailija kirjoitti:
Oletko ihan varma siitä parivaatimuksesta tenniksessä? Ainakaan meidän tennisseurassa ei sellaista ole ja kuulostaa tosi oudolta. Yleensä tenniksessä on ryhmävalmennusta lapsille ja nuorille, ja aikuisillekin. Meillä valmentajat kokoavat noin neljän hengen ryhmät, joissa saa harjoitella niin monta kertaa viikossa kuin intoa riittää. Myös vaikka kerran tai kaksi. Kysyisin sinuna vielä uudestaan. Tennis olisi tosi kiva harrastus loppuiäksi.
En tietenkään ole varma, mutta kun asiaa tennisseuralta kysyin, valmennukseen ei sillä hetkellä päässyt ilman paria. Jokaiseen valmennukseen (aloittelijat) otetaan vain 4 pelaajaa ja ryhmät oli täynnä. Jos tulee parin kanssa, voi varata oman aloittelijoiden valmennustunnin. Asiat voi toki muuttua, mutta näin vastattiin, että kun suurin osa aloittajista on ikäryhmässä 6-8 v., niin heillä on eniten ryhmiä. Mideillä myös kai hyvä tilanne, mutta 11 v. ja siitä ylöspäin suurin osa kilpailee ja harrastaneet vuosia. Muistelen, että alaikäisiä harrastajia alle 60, mikä ei ole paljon. Tietysti tennisseuralta voi pyytää myös yksityistuntia, joka on todella kallis. Luulisin, että riippuu paikkakunnan tennisseuran koosta ja hallien kapasiteetista, paljonko aloittelijoiden ryhmiä pystytään aloittamaan. Kilpailijat treenaa ilmeisesti paljon ja kenttien täyttöaste iltaisin ja viikonloppuisin lähellä 100 prosenttia.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Bondage on siis poissuljettu?
Mieti vähän, urpo, jos joku kommentoisi tyhmyyksiä omalle lapsellesi/siskollesi??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bondage on siis poissuljettu?
Mieti vähän, urpo, jos joku kommentoisi tyhmyyksiä omalle lapsellesi/siskollesi??
Kyllä näitä tyhmyyksiä tyrkytetään ihmisille 24/7 365 paskalehtien toimesta
Ei meillä päin tenniksessä tarvitse paria aloittaakseen.
Ja 12 v voi alkaa vasta-alkajana sekä musiikkiopistolla, kuvataidekoulussa että teatteri-ilmaisun koulussa ja käsityökoulussa.
Pöytäkoneen hankinta olisi ihan hyvä, jos tyttöä kiinnosta. Jos ette miehen kanssa tiedä niistä mitään, niin nimikkeellä pelikone löytyy, ehkä n. 600-800 alkaen.
Googleta myös mimmitkoodaa, sekä luonnontiedekerhot.
Eikö 12v.osa jo itse sanoa mitä haluaa harrastaa? Eikö partio riitä? Käyväthän viikon loppuina myös retkillä?
Vierailija kirjoitti:
Kuka nyt on eniten sitä mieltä, että tanssin tilalle pitäisi uusi harrastus löytyä?
Haluaako lapsi uuden liikuntaharrastuksen vai uuden musiikkiharrastuksen? Vai molempia? Vai jotain ihan muuta?
Ja mikä paikkakunta?
Ei hän oikein itse tiedä, mikä on mahdollista. Toivoo sellaista harrastusta, johon on helppo mennä mukaan 12-vuotiaana. Ei kuulemma halua, että muut on paljon parempia ja hän ainut aloittelija joukossa. Koris kiinnosti, mutta ei ole mahdollinen. Hän ei halua harrastusta, johon pitää mennä 3 kertaa viikossa tai useammin. Musiikista ei ole mitään kokemusta. Taisin jo mainitakin, että tanssinut vuosia, muttei enää halua, kyllästyi siis itse. Minusta se on ihan oikein, että kokeilee jotain uutta. Ymmärrän hyvin tytärtäni, että voi olla vaikeaa kuvitella sellaista, josta ei ole kokemusta (esim. se koodaus).
Paikkakuntaa en halua julkisella palstalla kertoa. Yli 50 000 asukasta, alle 100 000. Aika laaja kirjo varmaan harrastusmahdollisuuksia, mutta minulla itsellänikään ei ole kokemusta.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bondage on siis poissuljettu?
Mieti vähän, urpo, jos joku kommentoisi tyhmyyksiä omalle lapsellesi/siskollesi??
Kyllä näitä tyhmyyksiä tyrkytetään ihmisille 24/7 365 paskalehtien toimesta
Hae apua!
Hiihtäminen, laskettelu, pyöräily, uinti, ratsastus, aerobic
Onko teillä koiraa? Jos ei, hommatkaa sellainen ja sen kanssa voi harrastaa vaikka kuinka laajasti ja saa itse päättää haluaako vain touhuta koiran kanssa ja opettaa sille temppuja vai kisata ja treenata tavoitteellisemmin. Tulee myös arkiliikuntaa koko perheelle.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on trolli.
Juu, niin on.
Taas niitä sen samaisen satu-tädin viritelmiä.
Nyt vaihteeksi lapsesta.
Yleensä sillä on ollut parisuhde ja asunto asiat päällimmäisinä aiheina.
Ohjaa tyttöä vaikka kirjojen pariin. Se on mukava harrastus, joka paitsi kehittää kielellisesti ja luovasti, niin myös rentouttaa. Ei ole sellaista itsensä piiskaamista. Nuori on selvästi väsähtänyt. Tanssin ja partion kanssa harrasteita oli neljälle päivälle viikossa? Sitten myös viikonloppuleirejä? Siihen päälle koulu, niin ei ihme kun ei jaksa.
Tai anna pensselit käteen ja anna maalata. Piirrustuslehtiö ja kynät. Kerä lankaa ja neulepuikot. Ompelukone ja kankaita.
Vierailija kirjoitti:
Eikö 12v.osa jo itse sanoa mitä haluaa harrastaa? Eikö partio riitä? Käyväthän viikon loppuina myös retkillä?
Ei kuulemma tytön mukaan riitä. Partio on sellaista yhdessä oloa, noin 3 kertaa kuussa on koloilta syyskuulta huhtikuulle. Se kestää 1 t 15 min.
Kesällä on joskus ollut leirejä. Tänä vuonna ei ole ollut vielä yhtään leiriä. Elokuussa taitaa olla tulossa viikonloppuleiri pitkästä aikaa. Eivät käy partiossa viikonloppuretkillä. Ne on ihan tavallisia perheenäitejä, jotka pitävät koloillan ja leirit järjestetään myös talkoovoimin. Noin kerran vuodessa on partiokisat, joihin osallistuvat.
Partio on muuten kiva ja rento harrastus. Voin suositella, jos sattuu pääsemään. Meidän paikkakunnalla on pitkät jonot ja tytär odotti aikoinaan paikkaa vuoden. Olen ymmärtänyt, että pienissä kunnissa helpompaa päästä mukaan partioon. Kaupungeissa on pulaa sekä ryhmän ohjaajista että tiloista.
-ap
Jos hän ei halua olla aloittelija, ja että kukaan nuorempi ei ole parempi, niin tuossa iässä ei onnistu. Aina on muita, jotka on aloittaneet 6-vuotiaana, oli laji minä hyvänsä. Se nyt ainakin olisi asia, johon olisi hyvä terästäytyä jo valmiiksi. Mutta eihän ne kaikki siellä sellaisia ole
Jos on noin iso kaupunki, varmaan siellä on esim kamppailulajeja, aikido, miekkailu, kendo, ym. Sekä erilaista tanssia, salsaa, jivea, jazztanssia, street jne tanssikouluja jne. Baletti ei ole ainoa tanssi.
50 000 asukkaan kaupungin voisi hyvin paljastaa, ei pelkoa että hän olisi ainoa 12 v tyttö siellä, joka on lopettanut tanssimisen kesällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on trolli.
Juu, niin on.
Taas niitä sen samaisen satu-tädin viritelmiä.
Nyt vaihteeksi lapsesta.Yleensä sillä on ollut parisuhde ja asunto asiat päällimmäisinä aiheina.
Enpä ole ikinä tälle palstalle asuntoasioissa tai parisuhdeasioissa avautunut tai neuvoa kysellyt. Jestas miten vainoharhaista porukkaa.
-ap
Yleisurheilu. Hyvä ja monipuolinen harrastus ja ainakin meidän seurassa sai kilpailla juuri sen verran kuin halusi. Ei siis olla enää mukana valikoituui toinen laji tuolle junnulle joka on jo 17.
Meillä yksi lapsista tanssii kilparyhmässä ja treenejä riittää, toinen käy saman tanssikoulun avoimilla viikkotunneilla. Niillä voi käydä kertamaksulla, sarjalipulla tai kausimaksulla. Tuntivalikoima on erittäin hyvä. Molemmat voimistelevat harrasteryhmissä. Lisänä on vaihtelevasti palloilulajeja, joissa tosiaan on treenien lisäksi pelejä.
Toimii. 1.-2.luokkalaisille ollut kuoro ja 3.-5.luokkalaisille joku liikuntakerho koulun salissa. Kuudennen luokan aloittaa nyt syksyllä. Ei vielä voi tietää, onko mitään kerhoa. Jos on, niin ei se välttämättä satu niin, että pääsisi osallistumaan, koska koulun kerhot on klo 14-15. Kuudesluokkalaisilla taitaa olla usein koulupäivätkin kolmeen asti. Eihän sitä tiedä, vaikka sattuisi syksyllä jokin kerhotoiminta käynnistymään ja kiinnostaisi.
-ap