Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Anoppi kuvittelee että häntä luullaan vauvan äidiksi
Tuli vaunulenkiltä harhaisena. No, antaa olla, ajettelen, kun tekee hänet niin onnelliseksi?
Kommentit (611)
Ymmärrän jos oikeasti rajatonta anoppia rajataan pois. Mutta jos joskus lipsahtaa joku väärä sana niin ei se tarkoita sitä että olisi rajaton. Mulla käy päivittäin jotain aivopieruja. Viimeisin oli että en muistanut haarukan nimeä :D Voisin hyvin kuvitella vahingossa sanovan itseäni äidiksi.
Ei ole niin vakavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas teillä pienet ongelmat tässä ketjussa. Ihan naurattaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua kun lukee, niin ajattelen jälleen kerran (niinkuin aina anoppiketjuja lukiessa) että kuinka mukavaa on kun on ihan normaalilla järjellä varustetut miniät.
Ehkä osaat kohdella miniöitäsi ihmisinä, etkä tallo heitä jokaisen mahdollisuuden tullen? Kyllä hyvät välit ovat mahdolliset, jos molemmat osapuolet ovat ns normaaleja ihmisiä. Oman anopin kanssa tukee toimeen vain, jos alistuu hänen tahtoonsa. Hän on ihan suoraan sanonut minulle, että minun tulee totella häntä. Tätä et varmaan edellytä omilta miniöiltäsi?
Aika oudolta tuntuu tuollainen tottelemisen vaatiminen, kun kyseessä on kuitenkin aikuiset ihmiset. Tämän ketjun aiheeseen liittyen kerran meille tuli toisen miniän kanssa väärinkäsitys, mieheni ja minä olimme vierailulla poikani ja miniäni luona, heillä oli silloin pieni vauva jonka kanssa makoilin lattialla ja vauva alkoi tuoksahtamaan, otin vauvan syliini ja sanoin: äiti vaihtaa vaipan, miniä otti vauvan hieman vihaisen näköisenä, mietin mitä nyt tein väärin kunnes hetken kuluttua vauva alkoi hieromaan silmiään ja itkeä tihruttamaan ja taas nostin vauvan lattialta ja sanoin: äiti laittaan sinut nukkumaan, miniä sieppasi vauvan vihaisena ja sanoi: et sinä ole hänen äiti. En ollut tarkoittanutkaan itseäni sanoessa äiti vaan tietenkin miniääni. Tämä väärinkäsitys onneksi selvisi heti, ei jäänyt kumpaakaan vaivaamaan, useasti ollaan miniän kanssa naureskeltu että "kuka on kenenkäkin äiti"
Semmonen ns hupaisa tarina siellä.
Paljon hupaisia tarinoita täällä. Koko ketju täynnä, hupaisin tuo, joka vahtii ikkunasta kun bussi ajaa ohi, että istuuko anoppi siinä. Ja aina on sen siinä näkevinään. Harhaisuuden huippu.
Jos äitiys (pojan äidin) loppuu silloin, kun miniä astuu kuvioon, niin milloinkahan anoppius loppuu?
Minä nimittäin oikein mielelläni lakkaisin olemasta anoppi ex-miniälleni, mutta hän vaan sitkeästi pitää minua anoppinaan. Ei minua kiinnostaisi.
Hän vielä avioerosta kymmenen vuoden jälkeenkin soittelee minulle ja kyselee pojastani ja tämän uudesta vaimosta, valittelee vaikeuksiaan ja pyytelee rahaa. Alussa annoin, kun halusin auttaa, mutta enää en sitä tee. On vaan niin marttyyrin rooli päällä, vaikka pitäisi sitä jo tuossa ajassa osata mennä jo eteenpäin.
No osaanhan minä tietysti olla vastaamatta kun näen kuka soittaa, mutta sitten taas vastaan kun kun ajattelen, että jos on vaikka joku oikea hätä tai muuten ihan oikeata asiaakin. Muutaman kerran kun on niinkin ollut, mutta yleensä ei muuta kuin valittamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua kun lukee, niin ajattelen jälleen kerran (niinkuin aina anoppiketjuja lukiessa) että kuinka mukavaa on kun on ihan normaalilla järjellä varustetut miniät.
Ehkä osaat kohdella miniöitäsi ihmisinä, etkä tallo heitä jokaisen mahdollisuuden tullen? Kyllä hyvät välit ovat mahdolliset, jos molemmat osapuolet ovat ns normaaleja ihmisiä. Oman anopin kanssa tukee toimeen vain, jos alistuu hänen tahtoonsa. Hän on ihan suoraan sanonut minulle, että minun tulee totella häntä. Tätä et varmaan edellytä omilta miniöiltäsi?
Aika oudolta tuntuu tuollainen tottelemisen vaatiminen, kun kyseessä on kuitenkin aikuiset ihmiset. Tämän ketjun aiheeseen liittyen kerran meille tuli toisen miniän kanssa väärinkäsitys, mieheni ja minä olimme vierailulla poikani ja miniäni luona, heillä oli silloin pieni vauva jonka kanssa makoilin lattialla ja vauva alkoi tuoksahtamaan, otin vauvan syliini ja sanoin: äiti vaihtaa vaipan, miniä otti vauvan hieman vihaisen näköisenä, mietin mitä nyt tein väärin kunnes hetken kuluttua vauva alkoi hieromaan silmiään ja itkeä tihruttamaan ja taas nostin vauvan lattialta ja sanoin: äiti laittaan sinut nukkumaan, miniä sieppasi vauvan vihaisena ja sanoi: et sinä ole hänen äiti. En ollut tarkoittanutkaan itseäni sanoessa äiti vaan tietenkin miniääni. Tämä väärinkäsitys onneksi selvisi heti, ei jäänyt kumpaakaan vaivaamaan, useasti ollaan miniän kanssa naureskeltu että "kuka on kenenkäkin äiti"
Semmonen ns hupaisa tarina siellä.
Paljon hupaisia tarinoita täällä. Koko ketju täynnä, hupaisin tuo, joka vahtii ikkunasta kun bussi ajaa ohi, että istuuko anoppi siinä. Ja aina on sen siinä näkevinään. Harhaisuuden huippu.
Jos äitiys (pojan äidin) loppuu silloin, kun miniä astuu kuvioon, niin milloinkahan anoppius loppuu?
Minä nimittäin oikein mielelläni lakkaisin olemasta anoppi ex-miniälleni, mutta hän vaan sitkeästi pitää minua anoppinaan. Ei minua kiinnostaisi.
Hän vielä avioerosta kymmenen vuoden jälkeenkin soittelee minulle ja kyselee pojastani ja tämän uudesta vaimosta, valittelee vaikeuksiaan ja pyytelee rahaa. Alussa annoin, kun halusin auttaa, mutta enää en sitä tee. On vaan niin marttyyrin rooli päällä, vaikka pitäisi sitä jo tuossa ajassa osata mennä jo eteenpäin.
No osaanhan minä tietysti olla vastaamatta kun näen kuka soittaa, mutta sitten taas vastaan kun kun ajattelen, että jos on vaikka joku oikea hätä tai muuten ihan oikeata asiaakin. Muutaman kerran kun on niinkin ollut, mutta yleensä ei muuta kuin valittamista.
Siinä vaiheessa kun on jo joutunut hakemaan lähestymiskiellon mummolle ja tämä sen jälkeen muuttaa kahden kilometrin päähän sinun bussisi päättärille niin eipä siinä paljon naurata. Samainen mummo kaapannut lapset jo kertaalleen puistosta ja nyt sitten ajelee talon ohi edestakaisin, bussista suoraan näkymä pihalle.
Hihii kun onkin hauskaa.
Mun yksi kaveri oli samaan aikaan raskaana anoppinsa kanssa. He ovat kyllä tosi läheisiä. Kaverin mies sai ensin oman esikoisen ja kuukauden päästä pikkusisaren.
Että tuossa perheessä ymmärrän hyvin jos joku luulisi anoppia ystäväni lapsen äidiksi. Ei niitä vauvoja aina helpolla erota :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse koitan pysyä poissa poikieni perheiden arjesta. Olen päättänyt etten sekoa mihinkään, en käy kylässä kutsumatta. Auttaisin jos pyydetään mutta onneksi Suomessa asuvan pojan perhe pyytää pääasiassa käytännön apua miniän vanhemmilta, asuvat lähempänäkin. Pojalle soitan yleensä töihin jos minulla on asiaa tai kyselen kuulumisia.
Toisella on ulkomaalainen vaimo ja hänen kanssaan olen oikeastaan henkisesti läheisempi vaikka asuvat kaukana. Siellä kulttuurissa arvostetaan toisella tapaa vanhempia ihmisiä.
Tuo on niin totta. Asumme Espanjassa (juuri nyt kesän vietossa Suomessa). Kyllä siellä äitejä ja anoppeja arvostetaan ja kunnioitetaan ihan toisella tavalla kuin täällä. Espanjalainen mies järkyttyisi jos hänen äitiään irvuiltaisi kuten nämä äitykäiset täällä. Suomalaisen miehen kannattaisi todella katsoa kenen kanssa perheen perustaa. Raskasta on sen miehenkin elämä kun äitiä jatkuvasti haukutaan ja riitaisa tilanne on päällä koko ajan. Ei ihme, että eroja on niin paljon.
Tokihan syitä löytyy arvostelulle puolin ja toisin, mutta jotain rajaa ilkeilylle ja loan heitolle.
Eikö tyytymätön suomalainen voisi nähdä joskus jotain hyvääkin toisessa ihmisessä, jopa anopissa tai omassa äidissään?
P.S. Ketjun nolo aloitus kuvaa hyvin aloittajaa itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua kun lukee, niin ajattelen jälleen kerran (niinkuin aina anoppiketjuja lukiessa) että kuinka mukavaa on kun on ihan normaalilla järjellä varustetut miniät.
Ehkä osaat kohdella miniöitäsi ihmisinä, etkä tallo heitä jokaisen mahdollisuuden tullen? Kyllä hyvät välit ovat mahdolliset, jos molemmat osapuolet ovat ns normaaleja ihmisiä. Oman anopin kanssa tukee toimeen vain, jos alistuu hänen tahtoonsa. Hän on ihan suoraan sanonut minulle, että minun tulee totella häntä. Tätä et varmaan edellytä omilta miniöiltäsi?
Aika oudolta tuntuu tuollainen tottelemisen vaatiminen, kun kyseessä on kuitenkin aikuiset ihmiset. Tämän ketjun aiheeseen liittyen kerran meille tuli toisen miniän kanssa väärinkäsitys, mieheni ja minä olimme vierailulla poikani ja miniäni luona, heillä oli silloin pieni vauva jonka kanssa makoilin lattialla ja vauva alkoi tuoksahtamaan, otin vauvan syliini ja sanoin: äiti vaihtaa vaipan, miniä otti vauvan hieman vihaisen näköisenä, mietin mitä nyt tein väärin kunnes hetken kuluttua vauva alkoi hieromaan silmiään ja itkeä tihruttamaan ja taas nostin vauvan lattialta ja sanoin: äiti laittaan sinut nukkumaan, miniä sieppasi vauvan vihaisena ja sanoi: et sinä ole hänen äiti. En ollut tarkoittanutkaan itseäni sanoessa äiti vaan tietenkin miniääni. Tämä väärinkäsitys onneksi selvisi heti, ei jäänyt kumpaakaan vaivaamaan, useasti ollaan miniän kanssa naureskeltu että "kuka on kenenkäkin äiti"
Mä olin 35 kun anoppi noita tottelemisvaatimuksiaan esitti.
Samaa kyllä edellyttää lapsiltaan, ehdotonta tottelua. Viimeksi lapsen synttäreillä anoppi moitti miestäni mun äidille, kun mieheni ei ole tehnyt hänelle annettuja tehtäviä. Kyseessä useampi homma, josta ei yhdessä viikonlopussa selviä. Kyllähän kokopäivätöissä oleva parin koululaisen isä halua kaiken vapaa-aikansa tehdä hommia äidilleen. Surkuhupaisaksi tämän tekee se, että anoppi leuhkii rahoillaan, mutta ei voi esim muutaman puun kaatamiseen palkata ammattilaista, kun "Pekka" hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terv.Abuela kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse koitan pysyä poissa poikieni perheiden arjesta. Olen päättänyt etten sekoa mihinkään, en käy kylässä kutsumatta. Auttaisin jos pyydetään mutta onneksi Suomessa asuvan pojan perhe pyytää pääasiassa käytännön apua miniän vanhemmilta, asuvat lähempänäkin. Pojalle soitan yleensä töihin jos minulla on asiaa tai kyselen kuulumisia.
Toisella on ulkomaalainen vaimo ja hänen kanssaan olen oikeastaan henkisesti läheisempi vaikka asuvat kaukana. Siellä kulttuurissa arvostetaan toisella tapaa vanhempia ihmisiä.
Tuo on niin totta. Asumme Espanjassa (juuri nyt kesän vietossa Suomessa). Kyllä siellä äitejä ja anoppeja arvostetaan ja kunnioitetaan ihan toisella tavalla kuin täällä. Espanjalainen mies järkyttyisi jos hänen äitiään irvuiltaisi kuten nämä äitykäiset täällä. Suomalaisen miehen kannattaisi todella katsoa kenen kanssa perheen perustaa. Raskasta on sen miehenkin elämä kun äitiä jatkuvasti haukutaan ja riitaisa tilanne on päällä koko ajan. Ei ihme, että eroja on niin paljon.
Tokihan syitä löytyy arvostelulle puolin ja toisin, mutta jotain rajaa ilkeilylle ja loan heitolle.
Eikö tyytymätön suomalainen voisi nähdä joskus jotain hyvääkin toisessa ihmisessä, jopa anopissa tai omassa äidissään?
P.S. Ketjun nolo aloitus kuvaa hyvin aloittajaa itseään.
Pitääkö espanjalainen mies vaimonsa puolia, jos äiti jatkuvasti etsii miniästään vikoja ja kertoo niistä miniälle suureen ääneen?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän jos oikeasti rajatonta anoppia rajataan pois. Mutta jos joskus lipsahtaa joku väärä sana niin ei se tarkoita sitä että olisi rajaton. Mulla käy päivittäin jotain aivopieruja. Viimeisin oli että en muistanut haarukan nimeä :D Voisin hyvin kuvitella vahingossa sanovan itseäni äidiksi.
Ei ole niin vakavaa.
Koittakaa nyt erottaa satunnainen aivopieru ja jatkuva itseään äidiksi kutsuminen. Kaksi aivan eri asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule, se että 60-70 -vuotiaat pitävät itseään paljon todellista nuoremman näköisinä on niin tuttua.
Anoppini esitteli ylpeänä luokkakokouskuvaansa, kuinka se ja se ihmetteli jälkikäteen, että "voiko hän todella olla samanikäinen kuin vieressä oleva luokkakaveri, joka on niin paljon vanhemman näköinen". No, siinä kuvassa oli kaksi eläkeikäistä naista jotka todellakin näyttivät ihan samanikäisiltä....
Ystävättäreni näki anopin kerran livenä. Sanoi hämmentyneenä minulle jälkikäteen "minä luulin sinun puheiden perusteella, että anoppisi on nuorekas, kun puuhastelee kaikenlaista, mutta hänhän näytti todella vanhalta, minkä ikäinen hän oikein onkaan?"
Mutta pääasia tietysti, että eläkeikäinen rouva pitää itseään paljon ikäistään nuoremman näköisenä :)
Kuulostaa äidiltäni. Hän on "nuorekas", ei voi mennä kauppaan "jossa on vain tätimäisiä vaatteita". Mua taas arvosteli, ettei yli 40-vuotiaalle sovi pitkä tukka ( minä kysyin, mitenkäs sitten itselläsi, kun olet yli 70 ja on mua pidempi tukka ... tuloksena suuttui minulle, tietenkin). Pitää siis itseään hyvin nuorena ( todellisuus ei vastas kuvitelmaa, koska naamasta näkee että alkoholi on maistunut ja ikää jo on). Luulen toisinaan, että hän taitaakin ajatella itsensä minua nuoremmaksi oman päänsä sisällä, ja mminä vanhemmaksi ja kypsemmäksi. Niin, no niinhän hän on aina käyttäytynytkin, keskenkasvuisesti, vähän kuin minä olisin hänen äitinsä. Näin meillä.
No miten se juoppo on sinut kuitenkin noin hyvin osannut kasvattaa? Ja kyllä sinusta kohta hänen äitinsä tuleekin, kun hän dementoituu ja unohtaa kokonaan, kuka sinä olet.
Vierailija kirjoitti:
Terv.Abuela kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse koitan pysyä poissa poikieni perheiden arjesta. Olen päättänyt etten sekoa mihinkään, en käy kylässä kutsumatta. Auttaisin jos pyydetään mutta onneksi Suomessa asuvan pojan perhe pyytää pääasiassa käytännön apua miniän vanhemmilta, asuvat lähempänäkin. Pojalle soitan yleensä töihin jos minulla on asiaa tai kyselen kuulumisia.
Toisella on ulkomaalainen vaimo ja hänen kanssaan olen oikeastaan henkisesti läheisempi vaikka asuvat kaukana. Siellä kulttuurissa arvostetaan toisella tapaa vanhempia ihmisiä.
Tuo on niin totta. Asumme Espanjassa (juuri nyt kesän vietossa Suomessa). Kyllä siellä äitejä ja anoppeja arvostetaan ja kunnioitetaan ihan toisella tavalla kuin täällä. Espanjalainen mies järkyttyisi jos hänen äitiään irvuiltaisi kuten nämä äitykäiset täällä. Suomalaisen miehen kannattaisi todella katsoa kenen kanssa perheen perustaa. Raskasta on sen miehenkin elämä kun äitiä jatkuvasti haukutaan ja riitaisa tilanne on päällä koko ajan. Ei ihme, että eroja on niin paljon.
Tokihan syitä löytyy arvostelulle puolin ja toisin, mutta jotain rajaa ilkeilylle ja loan heitolle.
Eikö tyytymätön suomalainen voisi nähdä joskus jotain hyvääkin toisessa ihmisessä, jopa anopissa tai omassa äidissään?
P.S. Ketjun nolo aloitus kuvaa hyvin aloittajaa itseään.Pitääkö espanjalainen mies vaimonsa puolia, jos äiti jatkuvasti etsii miniästään vikoja ja kertoo niistä miniälle suureen ääneen?
Kyllä pitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua kun lukee, niin ajattelen jälleen kerran (niinkuin aina anoppiketjuja lukiessa) että kuinka mukavaa on kun on ihan normaalilla järjellä varustetut miniät.
Ehkä osaat kohdella miniöitäsi ihmisinä, etkä tallo heitä jokaisen mahdollisuuden tullen? Kyllä hyvät välit ovat mahdolliset, jos molemmat osapuolet ovat ns normaaleja ihmisiä. Oman anopin kanssa tukee toimeen vain, jos alistuu hänen tahtoonsa. Hän on ihan suoraan sanonut minulle, että minun tulee totella häntä. Tätä et varmaan edellytä omilta miniöiltäsi?
Aika oudolta tuntuu tuollainen tottelemisen vaatiminen, kun kyseessä on kuitenkin aikuiset ihmiset. Tämän ketjun aiheeseen liittyen kerran meille tuli toisen miniän kanssa väärinkäsitys, mieheni ja minä olimme vierailulla poikani ja miniäni luona, heillä oli silloin pieni vauva jonka kanssa makoilin lattialla ja vauva alkoi tuoksahtamaan, otin vauvan syliini ja sanoin: äiti vaihtaa vaipan, miniä otti vauvan hieman vihaisen näköisenä, mietin mitä nyt tein väärin kunnes hetken kuluttua vauva alkoi hieromaan silmiään ja itkeä tihruttamaan ja taas nostin vauvan lattialta ja sanoin: äiti laittaan sinut nukkumaan, miniä sieppasi vauvan vihaisena ja sanoi: et sinä ole hänen äiti. En ollut tarkoittanutkaan itseäni sanoessa äiti vaan tietenkin miniääni. Tämä väärinkäsitys onneksi selvisi heti, ei jäänyt kumpaakaan vaivaamaan, useasti ollaan miniän kanssa naureskeltu että "kuka on kenenkäkin äiti"
Semmonen ns hupaisa tarina siellä.
Paljon hupaisia tarinoita täällä. Koko ketju täynnä, hupaisin tuo, joka vahtii ikkunasta kun bussi ajaa ohi, että istuuko anoppi siinä. Ja aina on sen siinä näkevinään. Harhaisuuden huippu.
Jos äitiys (pojan äidin) loppuu silloin, kun miniä astuu kuvioon, niin milloinkahan anoppius loppuu?
Minä nimittäin oikein mielelläni lakkaisin olemasta anoppi ex-miniälleni, mutta hän vaan sitkeästi pitää minua anoppinaan. Ei minua kiinnostaisi.
Hän vielä avioerosta kymmenen vuoden jälkeenkin soittelee minulle ja kyselee pojastani ja tämän uudesta vaimosta, valittelee vaikeuksiaan ja pyytelee rahaa. Alussa annoin, kun halusin auttaa, mutta enää en sitä tee. On vaan niin marttyyrin rooli päällä, vaikka pitäisi sitä jo tuossa ajassa osata mennä jo eteenpäin.
No osaanhan minä tietysti olla vastaamatta kun näen kuka soittaa, mutta sitten taas vastaan kun kun ajattelen, että jos on vaikka joku oikea hätä tai muuten ihan oikeata asiaakin. Muutaman kerran kun on niinkin ollut, mutta yleensä ei muuta kuin valittamista.Siinä vaiheessa kun on jo joutunut hakemaan lähestymiskiellon mummolle ja tämä sen jälkeen muuttaa kahden kilometrin päähän sinun bussisi päättärille niin eipä siinä paljon naurata. Samainen mummo kaapannut lapset jo kertaalleen puistosta ja nyt sitten ajelee talon ohi edestakaisin, bussista suoraan näkymä pihalle.
Hihii kun onkin hauskaa.
Miksi se anoppi ei saisi bussia käyttää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jessus miten sekoa jengiä. En osaa edes kuvitella, että tuollaisesta lipsahduksesta ottaisin kierroksia. Kuinka tervettä on olla noin mustasukkainen lapsen ja isoäidin suhteesta - osaan vain kuvitella, kuinka mustasukkaisia nämä samat ihmiset ovat myöhemmin lapsensa puolisosta. Yhtäkään tervettä äitiä tai tulevaa anoppia ei ole tässä porukassa, joka näin ajattelee. Elä ja anna elää.
Miksi se anoppi on niin mustasukkainen äidin ja lapsen suhteesta, että alkaa leikkiä äitiä?
Minulle sanoi aikoinaan vanhin miniäni heidän lasten pienenä, nyt jo aikuisten, ollessa että sulla anoppi on äitiys niin selkäytimessä ja vastuuntunne että luotan sinuun täysin. Se oli hyvin sanottu, vakavan sairauden , josta toipui, takia oli luottamus hyvä asia. Toki varmaan äidille teki joskus kipeääkin kun oli pakko luottaa muihin kun itse ei jaksanut.518
Kyyyyyyyyyyynel
Sattuiko sinuun kovasti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua kun lukee, niin ajattelen jälleen kerran (niinkuin aina anoppiketjuja lukiessa) että kuinka mukavaa on kun on ihan normaalilla järjellä varustetut miniät.
Ehkä osaat kohdella miniöitäsi ihmisinä, etkä tallo heitä jokaisen mahdollisuuden tullen? Kyllä hyvät välit ovat mahdolliset, jos molemmat osapuolet ovat ns normaaleja ihmisiä. Oman anopin kanssa tukee toimeen vain, jos alistuu hänen tahtoonsa. Hän on ihan suoraan sanonut minulle, että minun tulee totella häntä. Tätä et varmaan edellytä omilta miniöiltäsi?
Aika oudolta tuntuu tuollainen tottelemisen vaatiminen, kun kyseessä on kuitenkin aikuiset ihmiset. Tämän ketjun aiheeseen liittyen kerran meille tuli toisen miniän kanssa väärinkäsitys, mieheni ja minä olimme vierailulla poikani ja miniäni luona, heillä oli silloin pieni vauva jonka kanssa makoilin lattialla ja vauva alkoi tuoksahtamaan, otin vauvan syliini ja sanoin: äiti vaihtaa vaipan, miniä otti vauvan hieman vihaisen näköisenä, mietin mitä nyt tein väärin kunnes hetken kuluttua vauva alkoi hieromaan silmiään ja itkeä tihruttamaan ja taas nostin vauvan lattialta ja sanoin: äiti laittaan sinut nukkumaan, miniä sieppasi vauvan vihaisena ja sanoi: et sinä ole hänen äiti. En ollut tarkoittanutkaan itseäni sanoessa äiti vaan tietenkin miniääni. Tämä väärinkäsitys onneksi selvisi heti, ei jäänyt kumpaakaan vaivaamaan, useasti ollaan miniän kanssa naureskeltu että "kuka on kenenkäkin äiti"
Semmonen ns hupaisa tarina siellä.
Paljon hupaisia tarinoita täällä. Koko ketju täynnä, hupaisin tuo, joka vahtii ikkunasta kun bussi ajaa ohi, että istuuko anoppi siinä. Ja aina on sen siinä näkevinään. Harhaisuuden huippu.
Jos äitiys (pojan äidin) loppuu silloin, kun miniä astuu kuvioon, niin milloinkahan anoppius loppuu?
Minä nimittäin oikein mielelläni lakkaisin olemasta anoppi ex-miniälleni, mutta hän vaan sitkeästi pitää minua anoppinaan. Ei minua kiinnostaisi.
Hän vielä avioerosta kymmenen vuoden jälkeenkin soittelee minulle ja kyselee pojastani ja tämän uudesta vaimosta, valittelee vaikeuksiaan ja pyytelee rahaa. Alussa annoin, kun halusin auttaa, mutta enää en sitä tee. On vaan niin marttyyrin rooli päällä, vaikka pitäisi sitä jo tuossa ajassa osata mennä jo eteenpäin.
No osaanhan minä tietysti olla vastaamatta kun näen kuka soittaa, mutta sitten taas vastaan kun kun ajattelen, että jos on vaikka joku oikea hätä tai muuten ihan oikeata asiaakin. Muutaman kerran kun on niinkin ollut, mutta yleensä ei muuta kuin valittamista.Siinä vaiheessa kun on jo joutunut hakemaan lähestymiskiellon mummolle ja tämä sen jälkeen muuttaa kahden kilometrin päähän sinun bussisi päättärille niin eipä siinä paljon naurata. Samainen mummo kaapannut lapset jo kertaalleen puistosta ja nyt sitten ajelee talon ohi edestakaisin, bussista suoraan näkymä pihalle.
Hihii kun onkin hauskaa.
Miksi se anoppi ei saisi bussia käyttää?
Siksi että ainoa syy käyttää ko bussia on meidän ahdistelemisemme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän jos oikeasti rajatonta anoppia rajataan pois. Mutta jos joskus lipsahtaa joku väärä sana niin ei se tarkoita sitä että olisi rajaton. Mulla käy päivittäin jotain aivopieruja. Viimeisin oli että en muistanut haarukan nimeä :D Voisin hyvin kuvitella vahingossa sanovan itseäni äidiksi.
Ei ole niin vakavaa.Koittakaa nyt erottaa satunnainen aivopieru ja jatkuva itseään äidiksi kutsuminen. Kaksi aivan eri asiaa.
Ni täällähän on moni vetänyt herneet nenään satunnaisista aivopieruista. Sanovat että missään tilanteessa ei ole koskaan mahdollista käydä noin. Monta sivua väittelyä tuossa aiemmin.
Olin kerran yhdynnässä anopin kanssa ja kutsuin häntä äidiksi, ollaan usein tälle naurettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.
Tällainen voi olla viatontakin. Mä sanon itseäni usein meidän koirankin äidiksi.
Ja minä pehmonallelle juttelen äitinä, sen lisäksi kutsun häntä joskus vahingossa viisi vuotta sitten kuolleen kissani nimellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua kun lukee, niin ajattelen jälleen kerran (niinkuin aina anoppiketjuja lukiessa) että kuinka mukavaa on kun on ihan normaalilla järjellä varustetut miniät.
Ehkä osaat kohdella miniöitäsi ihmisinä, etkä tallo heitä jokaisen mahdollisuuden tullen? Kyllä hyvät välit ovat mahdolliset, jos molemmat osapuolet ovat ns normaaleja ihmisiä. Oman anopin kanssa tukee toimeen vain, jos alistuu hänen tahtoonsa. Hän on ihan suoraan sanonut minulle, että minun tulee totella häntä. Tätä et varmaan edellytä omilta miniöiltäsi?
Mulle ei tule mieleen mitään sellaista tilannetta, missä anoppi voisi sanoa miniälleen, että tämän tulee häntä totella. Mikä ihme se voisi olla?
Kuulostaa ihan joltain 1800-luvun alusta kertovasta kartanokirjallisuudesta, missä emännät komensi piikojaan ja alisti miniöitään. Silloin se oli ikään kuin normaalia, niinhän piti ollakin.
Ei minunkaan eka anoppini mikään kultakimpale ollut, mutta ei hän koskaan sanonut, että minun pitäisi häntä totella eikä edes antanut sanattomasti sellaista ymmärtää.
Kyllä niin oudolta kuulostaa. Jos minulle suoraan noin sanottaisiin, niin ikinä en enää menisi anoppilaan enkä ikinä päästäisi anoppia meille. Samassa tilaisuudessa, esim. häissä tai muissa juhlissa voisin olla ja jonkun sanan sanoakin, mutta en ryhtyisi mihinkään tekemisiin enää.
Ja ihan varmasti kykenisin anopin "rajattomuuden" pitämään kurissa. Ei hän ovesta sisään tule jos minä en päästä. Puhelimeen en vastaisi ja jos pihaan ilmestyisi, niin siinä saisi sitten hootoilla. Jos hän alkaisi ikkunoita rikkomaan, niin sitten soittaisin poliisit. Ja miehen laittaisin hoitamaan kaikki asiat äitinsä kanssa, itse en niihin puuttuisi yhtään. Tuskin se anoppi kenenkään oven taa pyssyn kanssa tulee heilumaan tai laittaa jengiläisen asialle.
Olen minä vaikeampiakin tapauksia pystynyt selvittämään, joten ihmettelen näitten miniöitten lällymäisyyttä. Jos anoppi noin raivostuttaa, niin pysykää kaukana. Ei se ole vaikeata. Ja jos anoppi "pitkin kyliä" kulkee valittamassa ja valehtelemassa, niin mitäs jos antaisitte niin tehdä. Senkun höpisee, kyllä normi ihmiset osaa erottaa, kuka puhuu paskaa ja kuka ei. Jos joku soittaa ja kysyy, että onko noin, niin sitten voi rauhallisesti selittää, mistä on kyse.
Draaman rakentaminen on tietysti helppoa ja kivaakin, mutta ihan yhtä helppoa on olla sitä rakentamatta.
Eiköhän tässä maassa ole ihan yhtä paljon kauhuanoppeja sekä kauhuminiöitä. Anopin arvosteleminen on vain yleisesti paljon hyväksytympää kuin miniän.
Alue: Aihe vapaa
Kuulostaa äidiltäni. Hän on "nuorekas", ei voi mennä kauppaan "jossa on vain tätimäisiä vaatteita". Mua taas arvosteli, ettei yli 40-vuotiaalle sovi pitkä tukka ( minä kysyin, mitenkäs sitten itselläsi, kun olet yli 70 ja on mua pidempi tukka ... tuloksena suuttui minulle, tietenkin). Pitää siis itseään hyvin nuorena ( todellisuus ei vastas kuvitelmaa, koska naamasta näkee että alkoholi on maistunut ja ikää jo on). Luulen toisinaan, että hän taitaakin ajatella itsensä minua nuoremmaksi oman päänsä sisällä, ja mminä vanhemmaksi ja kypsemmäksi. Niin, no niinhän hän on aina käyttäytynytkin, keskenkasvuisesti, vähän kuin minä olisin hänen äitinsä. Näin meillä.