Anoppi kuvittelee että häntä luullaan vauvan äidiksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Tällainen voi olla viatontakin. Mä sanon itseäni usein meidän koirankin äidiksi.

Oma koira on vähän eri asia kuin jonkun toisen lapsi. En pitäisi kauhean viattomana, jos naapurin rouva alkaisi yhtäkkiä kutsua itseään minun lapsen äidiksi.

Mä taas voin hyvin kuvitella, että saattaisi lipsahtaa jostain selkäytimestä, että kutsuisin itseäni lapsenlapsen äidiksi. Sen näkee sitten, kun omat lapset saa lapsia. Varmasti suhtaudun joka tapauksessa lapsenlapsiin samoin kuin omiin lapsiini. Ainakaan en pysty kuvittelemaan, että he olisivat vähemmän rakkaita kuin omani. 

Rajat.

Lopeta jo noiden rajojesi ja rajattomuuksien kanssa. Itse muutaman anoppikeskustelun luettuani osaan tuon jankkauksesi ulkoa.

Jos se anoppi asuu, kuten joskus sanot, 300 kilometrin päässä ei voi olla niin iso haitta.

Sun pitää puhua sen anopin pojan kanssa, tehdä hänelle selväksi että anopille haetaan lähestymiskielto.

Menkää perheneuvolaan keskustelemaan, lapsillakin varmaan jo epäselvä suhde daako mummon kanssa ees puhua kun äiskä vihaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä oli outoa, kun äitini sanoi vahingossa itseään äidiksi lapselleni. Olen itse nyt äitinä ollut 14 vuotta eikä se sana kyllä muille ole lipsahdellut.

Kun vanhenet ja olet mummo pääsi voi , etenkin väsyneenä, toimia ihan toisin .

Ihan kokemuksesta sanon kun olen puolivälissä kahdeksaakymmentä.

Itse en enää jaksaisi vauvojen ja taaperoiden kanssa, isompien kanssa jaksan askarrella ja touhuilla lautapelejä, lähteä uimista katsomaan jne.

Mutta jos se on pelkkää väsymystä, miten se aina osuukin just miniään. Ei ikinä muihin. Aina just se raja häviää, joka on toisen huushollin ja oman huushollin välissä.

Mistä se miniä tietää miten paljon mummolle tulee alitajuntalipsauksia muuallakin? Ja onko tuo maankaatojuttu? Lapsi ei ehkä itse edes huomaa.

Ja lapsethan sanovat päiväkodin tätejä ja vielä alakoulussakin vahingossa äidiksi. "Äiti, äiti, en löydä kynääni, äiti, noi ei ota mua leikkiin"

On aika eri asia että päiväkoti-ikäinen lapsi sanoo kuin mitä aikuinen ihminen sanoo. Eikä lapset sano todellakaan hoitajia äideiksi.

Kuinka paljon sinulle tulee lipsauksia niin, että olet Raimon ja Tuulan luona kylässä ja alat puhua itsestäsi Tuulana?

Mummo on joskus ollut pienten lasten äiti. Se takauma voi tulla lastenlasten kanssa jotka koetaan läheisiksi.

Tokko se mummokaan sanoo naapurin lapselle itseään vahingossa äidiksi. Saati luule itseään naapurin Tuulaksi.

Et oikei taida nyt olla kärryillä tuosta alitajunta- ilmiöstä. Ei dementiamummokaan luule olevansa naapurin Tuula vaan voi luulla lapsiaan sisaruksikseen, miniäänsä puolisonsa "hutsuksi" jne.

Ihmejuttu. Jos joku mies sanoo, että vaimokulta, kaadapa kahvia, et reagoi, vaikka varmasti olisi alitajunnassa.

Jos miniän lapsi huutaa äitiä, alitajunta herää salamannopeasti.

Äiti- huuto herättää jokaisen naisen, joka lapsistaan huolehtii tai on huolehtinut hyvin huomion.

Vieläkin , vaikka olen vanha, kaupassakin reagoin jokaiseen äitihuutoon katsoen mikä hätä huutajalla on. En mene puhumaan tai muuta.

Ja leikkikentillä huomaa, joku huutaa äitiä, äityköiden pää kääntyy jos nyt oma ei ihan lastenrattaissa vielä ole.

Äitiys on sellaista kun siihen ( monen lapsen äitinä) kasvaa.

Tietysti on kani-äitejä mutra eivät kuulu tähän keskusteluun.

Tuo on totta. Mummini oli Lotta ja rintamalla hoitamassa haavottuneita, hän kertoi, kuinka miehet huusivat aina äitejään, eikä koskaan vaimoa tai lasta.

Ja tämän sai kokea, kun äitini kuolinvuoteella ja teki pari vuorokautta kuolemaa, mikää ei toiminut, sydän vain hakkasi, eikä kuolemaa tullut.

Kunnes vanhempi sairaanhoitaja pyysi minua laskemaan jo äitini lähtemään ja kutsumaan häntä äidin sijaan etunimellä ja kun tein sen, äidin sydän pysähtyi kymmenessä minuutissa ja äitini kuoli.

Jos nainen on äiti, hän pysyy ikuisesti äitinä ja se pysyy lapsen sydämessä ikuisesti, vaikka olisi puoliso, koska äiti-lapsisuhde on elinikäinen, toisin kuin puolison kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mua luultiin lapsenlapseni äidiksi, itse asiassa ihan joka paikassa.  Vielä siinäkin vaiheessa, kun lapsi oli 12 v.  Tulin mummoksi 39-vuotiaana.  

Mutta en silti sanonut itseäni koskaan äidiksi.  Minä halusin nimenomaan olla mummo.  

Onhan se aina ekstraa naiselle, jos häntä luullaan nuoremmaksi mitä on.  Kaikki naiset siitä tykkää.  Mutta ei normaali nainen siitä kuitenkaan mihinkään harhoihin ajaudu.  

No tuon ikäisenä monet saakin vielä lapsia. Jos mummo on 50+ sitten voisi jo ihmetellä asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä oli outoa, kun äitini sanoi vahingossa itseään äidiksi lapselleni. Olen itse nyt äitinä ollut 14 vuotta eikä se sana kyllä muille ole lipsahdellut.

Kun vanhenet ja olet mummo pääsi voi , etenkin väsyneenä, toimia ihan toisin .

Ihan kokemuksesta sanon kun olen puolivälissä kahdeksaakymmentä.

Itse en enää jaksaisi vauvojen ja taaperoiden kanssa, isompien kanssa jaksan askarrella ja touhuilla lautapelejä, lähteä uimista katsomaan jne.

Mutta jos se on pelkkää väsymystä, miten se aina osuukin just miniään. Ei ikinä muihin. Aina just se raja häviää, joka on toisen huushollin ja oman huushollin välissä.

Mistä se miniä tietää miten paljon mummolle tulee alitajuntalipsauksia muuallakin? Ja onko tuo maankaatojuttu? Lapsi ei ehkä itse edes huomaa.

Ja lapsethan sanovat päiväkodin tätejä ja vielä alakoulussakin vahingossa äidiksi. "Äiti, äiti, en löydä kynääni, äiti, noi ei ota mua leikkiin"

On aika eri asia että päiväkoti-ikäinen lapsi sanoo kuin mitä aikuinen ihminen sanoo. Eikä lapset sano todellakaan hoitajia äideiksi.

Kuinka paljon sinulle tulee lipsauksia niin, että olet Raimon ja Tuulan luona kylässä ja alat puhua itsestäsi Tuulana?

Mummo on joskus ollut pienten lasten äiti. Se takauma voi tulla lastenlasten kanssa jotka koetaan läheisiksi.

Tokko se mummokaan sanoo naapurin lapselle itseään vahingossa äidiksi. Saati luule itseään naapurin Tuulaksi.

Et oikei taida nyt olla kärryillä tuosta alitajunta- ilmiöstä. Ei dementiamummokaan luule olevansa naapurin Tuula vaan voi luulla lapsiaan sisaruksikseen, miniäänsä puolisonsa "hutsuksi" jne.

Ihmejuttu. Jos joku mies sanoo, että vaimokulta, kaadapa kahvia, et reagoi, vaikka varmasti olisi alitajunnassa.

Jos miniän lapsi huutaa äitiä, alitajunta herää salamannopeasti.

Äiti- huuto herättää jokaisen naisen, joka lapsistaan huolehtii tai on huolehtinut hyvin huomion.

Vieläkin , vaikka olen vanha, kaupassakin reagoin jokaiseen äitihuutoon katsoen mikä hätä huutajalla on. En mene puhumaan tai muuta.

Ja leikkikentillä huomaa, joku huutaa äitiä, äityköiden pää kääntyy jos nyt oma ei ihan lastenrattaissa vielä ole.

Äitiys on sellaista kun siihen ( monen lapsen äitinä) kasvaa.

Tietysti on kani-äitejä mutra eivät kuulu tähän keskusteluun.

Tuo on totta. Mummini oli Lotta ja rintamalla hoitamassa haavottuneita, hän kertoi, kuinka miehet huusivat aina äitejään, eikä koskaan vaimoa tai lasta.

Ja tämän sai kokea, kun äitini kuolinvuoteella ja teki pari vuorokautta kuolemaa, mikää ei toiminut, sydän vain hakkasi, eikä kuolemaa tullut.

Kunnes vanhempi sairaanhoitaja pyysi minua laskemaan jo äitini lähtemään ja kutsumaan häntä äidin sijaan etunimellä ja kun tein sen, äidin sydän pysähtyi kymmenessä minuutissa ja äitini kuoli.

Jos nainen on äiti, hän pysyy ikuisesti äitinä ja se pysyy lapsen sydämessä ikuisesti, vaikka olisi puoliso, koska äiti-lapsisuhde on elinikäinen, toisin kuin puolison kanssa.

Ei se että kuoleva sotilas 40 vuotta sitten on huutanut äitiään tarkoita, että mummo saa nimittään itseään miniänsä lapsen äidiksi.

Nämä tarinat on täysin luokatonta nyyhkypotaskaa.

Vierailija kirjoitti:

Menee vähän ohi aiheen, mutta jännä juttu tuo vain ihan pienistä lapsenlapsista kiinnostuminen. Meillä isovanhemmat, varsinkin anoppi ja appi, olivat omasta halustaan valtavan isona apuna, kunnes nuorempi täytti kolme. Meillä on siis kaksi lasta 2 vuoden ikäerolla. Isovanhemmat halusivat nähdä lapsia monta kertaa viikossa ja yökylätarjouksia sateli.

Nyt isompi on jo kohta koululainen, mutta isovanhempia ei enää kiinnosta yhtään. Voin vain haaveilla, että pääsisimme joskus jossain käymään vain miehen kanssa. Nyt sitä apua ja omaa aikaa vasta tarvitsisi, kun on työelämässä ja aivan poikki koko ajan.

Minun edesmennyttä isääni "mainostettiin" aina niin lapsirakkaana. Olihan hän niin kauan kunnes lapselle tuli vähänkin omaa tahtoa. Silloin alkoi arvostelu ym. lasta loukkaavakin "kasvattaminen". Itse olen jo iäkäs ja 2 lapsen mummi, mutta muistan vieläkin kuinka pahalta tuo "kasvattaminen" tuntui, etenkin poikani kohdalla. Olin 40v kun poikani syntyi ja jaksoin hyvin hoitaa lasta vaikka infektiokierteet ja huonounisuus. En olisi tarvinnut noita "kasvatuksia"!

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

En tietenkään voi tietää, mikä tilanne tuossa oikeasti oli, mutta saattoi olla vahinkokin. Olen parivuotiaan äiti ja palannut töihin päiväkotiin juuri vapailta. On muuten useamman kerran tullut sanottua lapsille päiväkodilla: "anna, kun äiti auttaa" tai "ei hätää, äiti on tässä" tms....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikuisia anoppivihaketjuja. Olisi kaikkien etu, että isobåvanhemmilla olisi hyvä suhde lapsenlapsiin, mutta äidit omistuksenhalussaan eivät siedä etenkään anoppia, kun ollaan jo mustasukkaisia miehestä ja lapsesta. Kertoo ihmisen pienuudesta

Kohta jo hämmästelläänkin, kun ei ole isovanhemmista apua lapsenhoidossa ja muussa.

Minustakin se on lasten etu, että heillä on mahdollisimman paljon turvallisia aikuisia elämässään. Mutta jos isoäiti alkaa kävellä äidin yli ja pitää itseään äitinä, en jotenkin osaa pitää tätä sellaisena turvallisena aikuisena.

Voin myös kokemuksesta kertoa, että tuo on ikävää, kun anoppi alkaa äiteilemään. Minunkin anoppi ihan suoraan sanoi, että noin vuoden ikäinen lapsi pitää häntä selvästi äitinään. Tästä ei mitään merkkejä ollut. Ihan itse keksi tuon ja sanoi loukatakseen minua. Lisäksi päsmäröi voimakkaasti kaikessa. Tällaiseen anoppiin kannattaa ottaa etäisyys. Ei lisää äidin eikä lasten hyvinvointia, päinvastoin. Kun pysyy etäällä, kaikki voivat hyvin ja välit säilyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Tällainen voi olla viatontakin. Mä sanon itseäni usein meidän koirankin äidiksi.

Oma koira on vähän eri asia kuin jonkun toisen lapsi. En pitäisi kauhean viattomana, jos naapurin rouva alkaisi yhtäkkiä kutsua itseään minun lapsen äidiksi.

Minä olen joskus sanonut ostoskärryillekin, että odota, äiti tulee kohta. Niin että älkää tuomitko ihan älyttömän herkästi jooko.

Awww :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikuisia anoppivihaketjuja. Olisi kaikkien etu, että isobåvanhemmilla olisi hyvä suhde lapsenlapsiin, mutta äidit omistuksenhalussaan eivät siedä etenkään anoppia, kun ollaan jo mustasukkaisia miehestä ja lapsesta. Kertoo ihmisen pienuudesta

Kohta jo hämmästelläänkin, kun ei ole isovanhemmista apua lapsenhoidossa ja muussa.

Minustakin se on lasten etu, että heillä on mahdollisimman paljon turvallisia aikuisia elämässään. Mutta jos isoäiti alkaa kävellä äidin yli ja pitää itseään äitinä, en jotenkin osaa pitää tätä sellaisena turvallisena aikuisena.

Voin myös kokemuksesta kertoa, että tuo on ikävää, kun anoppi alkaa äiteilemään. Minunkin anoppi ihan suoraan sanoi, että noin vuoden ikäinen lapsi pitää häntä selvästi äitinään. Tästä ei mitään merkkejä ollut. Ihan itse keksi tuon ja sanoi loukatakseen minua. Lisäksi päsmäröi voimakkaasti kaikessa. Tällaiseen anoppiin kannattaa ottaa etäisyys. Ei lisää äidin eikä lasten hyvinvointia, päinvastoin. Kun pysyy etäällä, kaikki voivat hyvin ja välit säilyy.

Minulle ikuinen arvoitus miten se anoppi pääsee päsmäröimään jonkun kotiin tai siellä työkseen olemaan? Hyvin nuoria pareja?

Sen ymmärrän jossain maalaistalossa mutta vähemmän taitaa enää yhteisasumista niissäkään olla.

Minusta olisi ollut kiva kun lapset oli pieniä jos olisi ollut rakastavia mummoja tai kummeja. Ilman mitään lastenvahtiapua ( satunnaisesti naapuriapua) piti pärjätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä oli outoa, kun äitini sanoi vahingossa itseään äidiksi lapselleni. Olen itse nyt äitinä ollut 14 vuotta eikä se sana kyllä muille ole lipsahdellut.

Kun vanhenet ja olet mummo pääsi voi , etenkin väsyneenä, toimia ihan toisin .

Ihan kokemuksesta sanon kun olen puolivälissä kahdeksaakymmentä.

Itse en enää jaksaisi vauvojen ja taaperoiden kanssa, isompien kanssa jaksan askarrella ja touhuilla lautapelejä, lähteä uimista katsomaan jne.

Mutta jos se on pelkkää väsymystä, miten se aina osuukin just miniään. Ei ikinä muihin. Aina just se raja häviää, joka on toisen huushollin ja oman huushollin välissä.

Mistä se miniä tietää miten paljon mummolle tulee alitajuntalipsauksia muuallakin? Ja onko tuo maankaatojuttu? Lapsi ei ehkä itse edes huomaa.

Ja lapsethan sanovat päiväkodin tätejä ja vielä alakoulussakin vahingossa äidiksi. "Äiti, äiti, en löydä kynääni, äiti, noi ei ota mua leikkiin"

On aika eri asia että päiväkoti-ikäinen lapsi sanoo kuin mitä aikuinen ihminen sanoo. Eikä lapset sano todellakaan hoitajia äideiksi.

Kuinka paljon sinulle tulee lipsauksia niin, että olet Raimon ja Tuulan luona kylässä ja alat puhua itsestäsi Tuulana?

Mummo on joskus ollut pienten lasten äiti. Se takauma voi tulla lastenlasten kanssa jotka koetaan läheisiksi.

Tokko se mummokaan sanoo naapurin lapselle itseään vahingossa äidiksi. Saati luule itseään naapurin Tuulaksi.

Et oikei taida nyt olla kärryillä tuosta alitajunta- ilmiöstä. Ei dementiamummokaan luule olevansa naapurin Tuula vaan voi luulla lapsiaan sisaruksikseen, miniäänsä puolisonsa "hutsuksi" jne.

Ihmejuttu. Jos joku mies sanoo, että vaimokulta, kaadapa kahvia, et reagoi, vaikka varmasti olisi alitajunnassa.

Jos miniän lapsi huutaa äitiä, alitajunta herää salamannopeasti.

Äiti- huuto herättää jokaisen naisen, joka lapsistaan huolehtii tai on huolehtinut hyvin huomion.

Vieläkin , vaikka olen vanha, kaupassakin reagoin jokaiseen äitihuutoon katsoen mikä hätä huutajalla on. En mene puhumaan tai muuta.

Ja leikkikentillä huomaa, joku huutaa äitiä, äityköiden pää kääntyy jos nyt oma ei ihan lastenrattaissa vielä ole.

Äitiys on sellaista kun siihen ( monen lapsen äitinä) kasvaa.

Tietysti on kani-äitejä mutra eivät kuulu tähän keskusteluun.

Tuo on totta. Mummini oli Lotta ja rintamalla hoitamassa haavottuneita, hän kertoi, kuinka miehet huusivat aina äitejään, eikä koskaan vaimoa tai lasta.

Ja tämän sai kokea, kun äitini kuolinvuoteella ja teki pari vuorokautta kuolemaa, mikää ei toiminut, sydän vain hakkasi, eikä kuolemaa tullut.

Kunnes vanhempi sairaanhoitaja pyysi minua laskemaan jo äitini lähtemään ja kutsumaan häntä äidin sijaan etunimellä ja kun tein sen, äidin sydän pysähtyi kymmenessä minuutissa ja äitini kuoli.

Jos nainen on äiti, hän pysyy ikuisesti äitinä ja se pysyy lapsen sydämessä ikuisesti, vaikka olisi puoliso, koska äiti-lapsisuhde on elinikäinen, toisin kuin puolison kanssa.

Ei se että kuoleva sotilas 40 vuotta sitten on huutanut äitiään tarkoita, että mummo saa nimittään itseään miniänsä lapsen äidiksi.

Nämä tarinat on täysin luokatonta nyyhkypotaskaa.

Lue omat kommentisi, sinulla ei ole ongelma vain anoppisi kanssa, vaan et pysty rakentavaan keskusteluun muidenkaan kanssa, vaan lietsot vihaa ja riitaa kaikkien kanssa. Saat apua terapiasta vihahallintaasi.

Minulla on hyvä ja ihana anoppi, etkä sitä kokemusta muuksi muuta. Hän on ollut elämäni tuki ja turva ja on edelleen ja hyvä mummi lapsilleni, samoin vaari. Ikävä vain, tavataan liian harvoin, kun välimatka yli 200km.

Ei todella elämä ole noin mustavalkoista ja ehdotonta, vaan jokainen, myös miniöiden on syytä katsoa peiliin, eika jankata loputtomasti oikeassa olemisesta ja pätemisestä. Ja myös miniät itse ovat joku päivä anoppeja, toivottavasti ei yhtä vihattuja, mitä kuvaa rakennat itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikuisia anoppivihaketjuja. Olisi kaikkien etu, että isobåvanhemmilla olisi hyvä suhde lapsenlapsiin, mutta äidit omistuksenhalussaan eivät siedä etenkään anoppia, kun ollaan jo mustasukkaisia miehestä ja lapsesta. Kertoo ihmisen pienuudesta

Kohta jo hämmästelläänkin, kun ei ole isovanhemmista apua lapsenhoidossa ja muussa.

Minustakin se on lasten etu, että heillä on mahdollisimman paljon turvallisia aikuisia elämässään. Mutta jos isoäiti alkaa kävellä äidin yli ja pitää itseään äitinä, en jotenkin osaa pitää tätä sellaisena turvallisena aikuisena.

Voin myös kokemuksesta kertoa, että tuo on ikävää, kun anoppi alkaa äiteilemään. Minunkin anoppi ihan suoraan sanoi, että noin vuoden ikäinen lapsi pitää häntä selvästi äitinään. Tästä ei mitään merkkejä ollut. Ihan itse keksi tuon ja sanoi loukatakseen minua. Lisäksi päsmäröi voimakkaasti kaikessa. Tällaiseen anoppiin kannattaa ottaa etäisyys. Ei lisää äidin eikä lasten hyvinvointia, päinvastoin. Kun pysyy etäällä, kaikki voivat hyvin ja välit säilyy.

Minulle ikuinen arvoitus miten se anoppi pääsee päsmäröimään jonkun kotiin tai siellä työkseen olemaan? Hyvin nuoria pareja?

Sen ymmärrän jossain maalaistalossa mutta vähemmän taitaa enää yhteisasumista niissäkään olla.

Minusta olisi ollut kiva kun lapset oli pieniä jos olisi ollut rakastavia mummoja tai kummeja. Ilman mitään lastenvahtiapua ( satunnaisesti naapuriapua) piti pärjätä.

Ja kun sulle selittää, et ymmärrä etkä ainakaan muista.

Rajaton ihminen ei noudata rajoja. Siksi se pääsee päsmäröimään rajojen yli.

Minä olen hakenut jopa lähestymiskiellon ja silti se rajaton keksii häirintäkeinoja. Ajelee bussilla talon ohi, yrittää ohjailla sukulaisten kautta jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä oli outoa, kun äitini sanoi vahingossa itseään äidiksi lapselleni. Olen itse nyt äitinä ollut 14 vuotta eikä se sana kyllä muille ole lipsahdellut.

Kun vanhenet ja olet mummo pääsi voi , etenkin väsyneenä, toimia ihan toisin .

Ihan kokemuksesta sanon kun olen puolivälissä kahdeksaakymmentä.

Itse en enää jaksaisi vauvojen ja taaperoiden kanssa, isompien kanssa jaksan askarrella ja touhuilla lautapelejä, lähteä uimista katsomaan jne.

Mutta jos se on pelkkää väsymystä, miten se aina osuukin just miniään. Ei ikinä muihin. Aina just se raja häviää, joka on toisen huushollin ja oman huushollin välissä.

Mistä se miniä tietää miten paljon mummolle tulee alitajuntalipsauksia muuallakin? Ja onko tuo maankaatojuttu? Lapsi ei ehkä itse edes huomaa.

Ja lapsethan sanovat päiväkodin tätejä ja vielä alakoulussakin vahingossa äidiksi. "Äiti, äiti, en löydä kynääni, äiti, noi ei ota mua leikkiin"

On aika eri asia että päiväkoti-ikäinen lapsi sanoo kuin mitä aikuinen ihminen sanoo. Eikä lapset sano todellakaan hoitajia äideiksi.

Kuinka paljon sinulle tulee lipsauksia niin, että olet Raimon ja Tuulan luona kylässä ja alat puhua itsestäsi Tuulana?

Mummo on joskus ollut pienten lasten äiti. Se takauma voi tulla lastenlasten kanssa jotka koetaan läheisiksi.

Tokko se mummokaan sanoo naapurin lapselle itseään vahingossa äidiksi. Saati luule itseään naapurin Tuulaksi.

Et oikei taida nyt olla kärryillä tuosta alitajunta- ilmiöstä. Ei dementiamummokaan luule olevansa naapurin Tuula vaan voi luulla lapsiaan sisaruksikseen, miniäänsä puolisonsa "hutsuksi" jne.

Ihmejuttu. Jos joku mies sanoo, että vaimokulta, kaadapa kahvia, et reagoi, vaikka varmasti olisi alitajunnassa.

Jos miniän lapsi huutaa äitiä, alitajunta herää salamannopeasti.

Äiti- huuto herättää jokaisen naisen, joka lapsistaan huolehtii tai on huolehtinut hyvin huomion.

Vieläkin , vaikka olen vanha, kaupassakin reagoin jokaiseen äitihuutoon katsoen mikä hätä huutajalla on. En mene puhumaan tai muuta.

Ja leikkikentillä huomaa, joku huutaa äitiä, äityköiden pää kääntyy jos nyt oma ei ihan lastenrattaissa vielä ole.

Äitiys on sellaista kun siihen ( monen lapsen äitinä) kasvaa.

Tietysti on kani-äitejä mutra eivät kuulu tähän keskusteluun.

Tuo on totta. Mummini oli Lotta ja rintamalla hoitamassa haavottuneita, hän kertoi, kuinka miehet huusivat aina äitejään, eikä koskaan vaimoa tai lasta.

Ja tämän sai kokea, kun äitini kuolinvuoteella ja teki pari vuorokautta kuolemaa, mikää ei toiminut, sydän vain hakkasi, eikä kuolemaa tullut.

Kunnes vanhempi sairaanhoitaja pyysi minua laskemaan jo äitini lähtemään ja kutsumaan häntä äidin sijaan etunimellä ja kun tein sen, äidin sydän pysähtyi kymmenessä minuutissa ja äitini kuoli.

Jos nainen on äiti, hän pysyy ikuisesti äitinä ja se pysyy lapsen sydämessä ikuisesti, vaikka olisi puoliso, koska äiti-lapsisuhde on elinikäinen, toisin kuin puolison kanssa.

Ei se että kuoleva sotilas 40 vuotta sitten on huutanut äitiään tarkoita, että mummo saa nimittään itseään miniänsä lapsen äidiksi.

Nämä tarinat on täysin luokatonta nyyhkypotaskaa.

Lue omat kommentisi, sinulla ei ole ongelma vain anoppisi kanssa, vaan et pysty rakentavaan keskusteluun muidenkaan kanssa, vaan lietsot vihaa ja riitaa kaikkien kanssa. Saat apua terapiasta vihahallintaasi.

Minulla on hyvä ja ihana anoppi, etkä sitä kokemusta muuksi muuta. Hän on ollut elämäni tuki ja turva ja on edelleen ja hyvä mummi lapsilleni, samoin vaari. Ikävä vain, tavataan liian harvoin, kun välimatka yli 200km.

Ei todella elämä ole noin mustavalkoista ja ehdotonta, vaan jokainen, myös miniöiden on syytä katsoa peiliin, eika jankata loputtomasti oikeassa olemisesta ja pätemisestä. Ja myös miniät itse ovat joku päivä anoppeja, toivottavasti ei yhtä vihattuja, mitä kuvaa rakennat itsellesi.

Anoppi ei ole lastenlastensa äiti. On erittäin rajatonta, loukkaavaa ja sairasta nimittää itseään lapsenlapsen äidiksi. Tai muuten millään tavoin ylittää toisen perheen rajat.

Noita sun diipadaapojasi en jaksa kahlata edes läpi. Potaskaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikuisia anoppivihaketjuja. Olisi kaikkien etu, että isobåvanhemmilla olisi hyvä suhde lapsenlapsiin, mutta äidit omistuksenhalussaan eivät siedä etenkään anoppia, kun ollaan jo mustasukkaisia miehestä ja lapsesta. Kertoo ihmisen pienuudesta

Kohta jo hämmästelläänkin, kun ei ole isovanhemmista apua lapsenhoidossa ja muussa.

Minustakin se on lasten etu, että heillä on mahdollisimman paljon turvallisia aikuisia elämässään. Mutta jos isoäiti alkaa kävellä äidin yli ja pitää itseään äitinä, en jotenkin osaa pitää tätä sellaisena turvallisena aikuisena.

Voin myös kokemuksesta kertoa, että tuo on ikävää, kun anoppi alkaa äiteilemään. Minunkin anoppi ihan suoraan sanoi, että noin vuoden ikäinen lapsi pitää häntä selvästi äitinään. Tästä ei mitään merkkejä ollut. Ihan itse keksi tuon ja sanoi loukatakseen minua. Lisäksi päsmäröi voimakkaasti kaikessa. Tällaiseen anoppiin kannattaa ottaa etäisyys. Ei lisää äidin eikä lasten hyvinvointia, päinvastoin. Kun pysyy etäällä, kaikki voivat hyvin ja välit säilyy.

Minulle ikuinen arvoitus miten se anoppi pääsee päsmäröimään jonkun kotiin tai siellä työkseen olemaan? Hyvin nuoria pareja?

Sen ymmärrän jossain maalaistalossa mutta vähemmän taitaa enää yhteisasumista niissäkään olla.

Minusta olisi ollut kiva kun lapset oli pieniä jos olisi ollut rakastavia mummoja tai kummeja. Ilman mitään lastenvahtiapua ( satunnaisesti naapuriapua) piti pärjätä.

Ja kun sulle selittää, et ymmärrä etkä ainakaan muista.

Rajaton ihminen ei noudata rajoja. Siksi se pääsee päsmäröimään rajojen yli.

Minä olen hakenut jopa lähestymiskiellon ja silti se rajaton keksii häirintäkeinoja. Ajelee bussilla talon ohi, yrittää ohjailla sukulaisten kautta jne.

Joo ja talon porteissa munalukot. Mitäs se anopin poika?

Jos viiraa mummolla päästä voisi samaa sanoa kohteliaasti mummon pojan vaimostakin.

Että 300 kmn päästä tulee bussilla ajekemaan kotisi ohitse? Pääkadun varrella talonne?

Melkeen voisi luulla että olet sen lehmätaiteilijan miniä, samantasoista riitaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki anopinvihaajat ovat itse parinkymmenen vuoden päästä samanlaisia vihattavia.

Ei ole mitään anopinvihaajia. On rajattomista ihmisistä kärsiviä äitejä ja isiä.

Ja rajattomista äideistä ja isistä kärsiviä ihmisiä,

Vierailija kirjoitti:

Ikuisia anoppivihaketjuja. Olisi kaikkien etu, että isobåvanhemmilla olisi hyvä suhde lapsenlapsiin, mutta äidit omistuksenhalussaan eivät siedä etenkään anoppia, kun ollaan jo mustasukkaisia miehestä ja lapsesta. Kertoo ihmisen pienuudesta

Kohta jo hämmästelläänkin, kun ei ole isovanhemmista apua lapsenhoidossa ja muussa.

Joo, kummallinen ilmiö aikuisilta ihmisiltä. Ovat itse tulevia anoppeja, ehkä karma kostaa sitten korkojen kera. Saavat kunnon painajaisminiän ristikseen eikä mikään mite tekevät ole oikein, miniät haukkuvat heidät täällä vuorostaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki anopinvihaajat ovat itse parinkymmenen vuoden päästä samanlaisia vihattavia.

Näin, ja se on ihan hyvä. Sitä ennen ovat tehneet itsensä perinnöttömiksi.

Minua on luultu pojanpoikani äidiksi monta kertaa. Olin 47 kun hän syntyi. Lapsi nyt 2 vuotias. Ei miniäni sitä mitenkään pahana pidä, huvittaa vain. Meillä onkin onneksi hyvä suhde ollut aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikuisia anoppivihaketjuja. Olisi kaikkien etu, että isobåvanhemmilla olisi hyvä suhde lapsenlapsiin, mutta äidit omistuksenhalussaan eivät siedä etenkään anoppia, kun ollaan jo mustasukkaisia miehestä ja lapsesta. Kertoo ihmisen pienuudesta

Kohta jo hämmästelläänkin, kun ei ole isovanhemmista apua lapsenhoidossa ja muussa.

Minustakin se on lasten etu, että heillä on mahdollisimman paljon turvallisia aikuisia elämässään. Mutta jos isoäiti alkaa kävellä äidin yli ja pitää itseään äitinä, en jotenkin osaa pitää tätä sellaisena turvallisena aikuisena.

Voin myös kokemuksesta kertoa, että tuo on ikävää, kun anoppi alkaa äiteilemään. Minunkin anoppi ihan suoraan sanoi, että noin vuoden ikäinen lapsi pitää häntä selvästi äitinään. Tästä ei mitään merkkejä ollut. Ihan itse keksi tuon ja sanoi loukatakseen minua. Lisäksi päsmäröi voimakkaasti kaikessa. Tällaiseen anoppiin kannattaa ottaa etäisyys. Ei lisää äidin eikä lasten hyvinvointia, päinvastoin. Kun pysyy etäällä, kaikki voivat hyvin ja välit säilyy.

Minulle ikuinen arvoitus miten se anoppi pääsee päsmäröimään jonkun kotiin tai siellä työkseen olemaan? Hyvin nuoria pareja?

Sen ymmärrän jossain maalaistalossa mutta vähemmän taitaa enää yhteisasumista niissäkään olla.

Minusta olisi ollut kiva kun lapset oli pieniä jos olisi ollut rakastavia mummoja tai kummeja. Ilman mitään lastenvahtiapua ( satunnaisesti naapuriapua) piti pärjätä.

Samaa kommenteja lukiessa olen ihmetellyt, ovatkö jotain teinivanhempia, jotka ovat riippuvaisia vanhemmistaan, vai mistä on kysymys?

Minua on siunattu hyvällä anopille ja apella. Samoin vanhempani on ok.

Meillä isovanhemmat tulevat kylään, vierailulle, seurustelevat lasten kanssa ja nauttivat vieraanvaraisuudesta.

Jos meitä pyydetään mummolavierailulle, sama juttu, mutta mieheni kanssa otamme vastuun tarjoilusta, jotta olisi aikaa isovanhemmilla olla lasten kanssa.

Ja sitä hoitoapuakin on tarvittu harvoin, kun on pitkät perhevapaat, kunnallinen päivähoito-oikeus ja työstäkin voi olla vapaalla, jos lapsi sairas.

Onko näiden rajattomien anoppien miniöillä jatkuvat avoimet ovet vai asuvatko he peräti vielä lapsuuden kodeissaan.

Oman tuttava- ja ystäväpiirissä rajattomat anopit ovat kyllä harvinaisia, en tiedä yhtään, vaan on normaali sukulaissuhde, joilla kaikilla rajat ja kunnioitus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki anopinvihaajat ovat itse parinkymmenen vuoden päästä samanlaisia vihattavia.

Ei ole mitään anopinvihaajia. On rajattomista ihmisistä kärsiviä äitejä ja isiä.

Ja rajattomista äideistä ja isistä kärsiviä ihmisiä,

Kyllä. Koska se rajaton on yleensä ollut rajaton aina. Ensin vanhempana ja sitten isovanhempana.

Tyypillinen kuvio on myös se että oma lapsi on jo niin vaurioitettu että hän luulee rajattoman käytöstä normaaliksi, joksikin mihin pitää vain sopeutua.

Sitten kuvioon tulee miniä/vävy, joka ei alistukaan rajattomuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikuisia anoppivihaketjuja. Olisi kaikkien etu, että isobåvanhemmilla olisi hyvä suhde lapsenlapsiin, mutta äidit omistuksenhalussaan eivät siedä etenkään anoppia, kun ollaan jo mustasukkaisia miehestä ja lapsesta. Kertoo ihmisen pienuudesta

Kohta jo hämmästelläänkin, kun ei ole isovanhemmista apua lapsenhoidossa ja muussa.

Joo, kummallinen ilmiö aikuisilta ihmisiltä. Ovat itse tulevia anoppeja, ehkä karma kostaa sitten korkojen kera. Saavat kunnon painajaisminiän ristikseen eikä mikään mite tekevät ole oikein, miniät haukkuvat heidät täällä vuorostaan.

Nämä anoppejaan haukkuvat miniät ovat usein myös kauhuanoppeja, nyt on miniä tunkeutunut heidän reviirilleen ja vienyt sen pojan, jonka äidiksi anoppi luultiin.