Anoppi kuvittelee että häntä luullaan vauvan äidiksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä oli outoa, kun äitini sanoi vahingossa itseään äidiksi lapselleni. Olen itse nyt äitinä ollut 14 vuotta eikä se sana kyllä muille ole lipsahdellut.

Kun vanhenet ja olet mummo pääsi voi , etenkin väsyneenä, toimia ihan toisin .

Ihan kokemuksesta sanon kun olen puolivälissä kahdeksaakymmentä.

Itse en enää jaksaisi vauvojen ja taaperoiden kanssa, isompien kanssa jaksan askarrella ja touhuilla lautapelejä, lähteä uimista katsomaan jne.

Mutta jos se on pelkkää väsymystä, miten se aina osuukin just miniään. Ei ikinä muihin. Aina just se raja häviää, joka on toisen huushollin ja oman huushollin välissä.

Mistä se miniä tietää miten paljon mummolle tulee alitajuntalipsauksia muuallakin? Ja onko tuo maankaatojuttu? Lapsi ei ehkä itse edes huomaa.

Ja lapsethan sanovat päiväkodin tätejä ja vielä alakoulussakin vahingossa äidiksi. "Äiti, äiti, en löydä kynääni, äiti, noi ei ota mua leikkiin"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistähän saisi sellaisen koulutuksen, että pystyisi määrittelemään ihmisen narsistiksi ihan vain kirjoitusten perusteella?

Vai vaaditaanko siihen joku eronnut yh-äiti joka sohvalla makaa ja bisseä kulauttelee kirjoitustensa lomassa?

Sen saa sillä kun elää narsistin vaikutuspiirissä. Sen jälkeen näkee otsallaankin ne kaikki kiemurat ja kommervenkit. Se on usein kuin hidasta kolaria seuraisi, kun se kehityskaari on aina sama.

Miksi ihmeessä hakeudut yhä uudelleen ja uudelleen jälleen uuden narsistin lähipiiriin? Onko tutkasi jotenkin vioittunut tai onko syy kenties sinussa itsessäsi? Diagnosoit muut, mutta et itseäsi.

Missään ei lukenut että hakeutuisin yhtään mihinkään. Synnyin sellaiseen. Otin etäisyyttä jo kymmenvuotiaasta alkaen enkä enää ole tekemisissä.

Näen kyllä edelleen kaikki tuhot mitä siinä syntyy koska en ole ainoa lapsi.

Tämän jälkeenkö määrittelet palstalla tuntemattomia ihmisiä narsisteiksi?

- ohis

Tunnistan narsistin ja narsistisen käytöksen, kyllä.

Myös itsessäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä oli outoa, kun äitini sanoi vahingossa itseään äidiksi lapselleni. Olen itse nyt äitinä ollut 14 vuotta eikä se sana kyllä muille ole lipsahdellut.

Kun vanhenet ja olet mummo pääsi voi , etenkin väsyneenä, toimia ihan toisin .

Ihan kokemuksesta sanon kun olen puolivälissä kahdeksaakymmentä.

Itse en enää jaksaisi vauvojen ja taaperoiden kanssa, isompien kanssa jaksan askarrella ja touhuilla lautapelejä, lähteä uimista katsomaan jne.

Mutta jos se on pelkkää väsymystä, miten se aina osuukin just miniään. Ei ikinä muihin. Aina just se raja häviää, joka on toisen huushollin ja oman huushollin välissä.

Mistä se miniä tietää miten paljon mummolle tulee alitajuntalipsauksia muuallakin? Ja onko tuo maankaatojuttu? Lapsi ei ehkä itse edes huomaa.

Ja lapsethan sanovat päiväkodin tätejä ja vielä alakoulussakin vahingossa äidiksi. "Äiti, äiti, en löydä kynääni, äiti, noi ei ota mua leikkiin"

On aika eri asia että päiväkoti-ikäinen lapsi sanoo kuin mitä aikuinen ihminen sanoo. Eikä lapset sano todellakaan hoitajia äideiksi.

Kuinka paljon sinulle tulee lipsauksia niin, että olet Raimon ja Tuulan luona kylässä ja alat puhua itsestäsi Tuulana?

Vierailija kirjoitti:

Ei ne isoäidit niitä lapsia omi tai varasta. Mielellään palauttavat, kun väsyvät hoitamiseen. Tajuatte sitten, kun olette siinä iässä.

Mutta jos se lapsi tai mieslapsi menee pilalle mummelin kanssa siinä välissä ennen kuin ne palautetaan omistajalleen? Huh, mitäs siihen sanot?

Onko Youtuben valvojia paikalla, voitteko poistaa nämä häiriköt täältä kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Onko Youtuben valvojia paikalla, voitteko poistaa nämä häiriköt täältä kiitos.

Youtuben? Tuliko taas lispaus?

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

...lapsen ollessa vauva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä oli outoa, kun äitini sanoi vahingossa itseään äidiksi lapselleni. Olen itse nyt äitinä ollut 14 vuotta eikä se sana kyllä muille ole lipsahdellut.

Kun vanhenet ja olet mummo pääsi voi , etenkin väsyneenä, toimia ihan toisin .

Ihan kokemuksesta sanon kun olen puolivälissä kahdeksaakymmentä.

Itse en enää jaksaisi vauvojen ja taaperoiden kanssa, isompien kanssa jaksan askarrella ja touhuilla lautapelejä, lähteä uimista katsomaan jne.

Mutta jos se on pelkkää väsymystä, miten se aina osuukin just miniään. Ei ikinä muihin. Aina just se raja häviää, joka on toisen huushollin ja oman huushollin välissä.

Mistä se miniä tietää miten paljon mummolle tulee alitajuntalipsauksia muuallakin? Ja onko tuo maankaatojuttu? Lapsi ei ehkä itse edes huomaa.

Ja lapsethan sanovat päiväkodin tätejä ja vielä alakoulussakin vahingossa äidiksi. "Äiti, äiti, en löydä kynääni, äiti, noi ei ota mua leikkiin"

On aika eri asia että päiväkoti-ikäinen lapsi sanoo kuin mitä aikuinen ihminen sanoo. Eikä lapset sano todellakaan hoitajia äideiksi.

Kuinka paljon sinulle tulee lipsauksia niin, että olet Raimon ja Tuulan luona kylässä ja alat puhua itsestäsi Tuulana?

Mummo on joskus ollut pienten lasten äiti. Se takauma voi tulla lastenlasten kanssa jotka koetaan läheisiksi.

Tokko se mummokaan sanoo naapurin lapselle itseään vahingossa äidiksi. Saati luule itseään naapurin Tuulaksi.

Et oikei taida nyt olla kärryillä tuosta alitajunta- ilmiöstä. Ei dementiamummokaan luule olevansa naapurin Tuula vaan voi luulla lapsiaan sisaruksikseen, miniäänsä puolisonsa "hutsuksi" jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menee vähän ohi aiheen, mutta jännä juttu tuo vain ihan pienistä lapsenlapsista kiinnostuminen. Meillä isovanhemmat, varsinkin anoppi ja appi, olivat omasta halustaan valtavan isona apuna, kunnes nuorempi täytti kolme. Meillä on siis kaksi lasta 2 vuoden ikäerolla. Isovanhemmat halusivat nähdä lapsia monta kertaa viikossa ja yökylätarjouksia sateli.

Nyt isompi on jo kohta koululainen, mutta isovanhempia ei enää kiinnosta yhtään. Voin vain haaveilla, että pääsisimme joskus jossain käymään vain miehen kanssa. Nyt sitä apua ja omaa aikaa vasta tarvitsisi, kun on työelämässä ja aivan poikki koko ajan.

Se on kauheaa myös lapsille, jos on niitä pienempiä serkkuja, joista tulee ne uudet suosikit. Meilläkin miehen vanhemmat hylkäsi meidän lapset täysin, kun nuorempi ohitti taaperovaiheen. Samaan aikaan miehen sisko alkoi saamaan lapsia ja näitä nyt lellitään ihan urakalla. Tänä kesänä jätimme miehen sukujuhlat väliin, kun emme halunneet, että lapset joutuvat katsomaan miten isovanhempien elämä pyörii yhtäkkiä niiden pienempien ympärillä ja meidän lapsia ei valehtelematta edes huomata. En ymmärrä miten vaikeaa olisi huomioida tasapuolisesti kaikkia.

Tämä on kyllä todella omituista. Itse en ole vielä läheskään mummoikäinen, mutta voisin kuvitella, että aivan erityisesti näihin isompiin kannattaisi panostaa. Sehän on a) itsellekin helpompaa kuin vaipparalli, ja b) raadollisesti ajatellen isommat lapset muistavat sinut kun sinusta aika jättää, joten kannattaisi antaa hyvä muisto, jos haluaa "kuolemattomuutta".

Isompia ei pysty käsittelemään palikoina. Niillä on jopa ikävästi oma tahto ja ne lörpöttää vanhemmille.

Lörpöttölee ne isovanhemmillekin. Minun lapsenlapseni haluaisi muuttaa luokseni, koska asun onnellisessa talossa. Voi kuinka monta kertaa olen joutunut selittämään, että lasten paikka on vanhempien luona. Koen, että olen hankalassa välissä, en jaksaisi ottaa lasta niin usein kuin vanhemmat pyytävät, mutta lapsen puheiden takia teen parhaani.

Höpsistä rallaa taas.

Luuletko, että kaikki perheet ovat onnellisia? Tai että kaikki vanhemmat ovat hyviä vanhempia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistähän saisi sellaisen koulutuksen, että pystyisi määrittelemään ihmisen narsistiksi ihan vain kirjoitusten perusteella?

Vai vaaditaanko siihen joku eronnut yh-äiti joka sohvalla makaa ja bisseä kulauttelee kirjoitustensa lomassa?

Sen saa sillä kun elää narsistin vaikutuspiirissä. Sen jälkeen näkee otsallaankin ne kaikki kiemurat ja kommervenkit. Se on usein kuin hidasta kolaria seuraisi, kun se kehityskaari on aina sama.

Miksi ihmeessä hakeudut yhä uudelleen ja uudelleen jälleen uuden narsistin lähipiiriin? Onko tutkasi jotenkin vioittunut tai onko syy kenties sinussa itsessäsi? Diagnosoit muut, mutta et itseäsi.

Missään ei lukenut että hakeutuisin yhtään mihinkään. Synnyin sellaiseen. Otin etäisyyttä jo kymmenvuotiaasta alkaen enkä enää ole tekemisissä.

Näen kyllä edelleen kaikki tuhot mitä siinä syntyy koska en ole ainoa lapsi.

Tämän jälkeenkö määrittelet palstalla tuntemattomia ihmisiä narsisteiksi?

- ohis

Tunnistan narsistin ja narsistisen käytöksen, kyllä.

Äitini mielestä isäni oli narsisti. Kun kävin lukemassa narsistin tuntomerkit, tuli lähinnä äitini mieleen.

Suhtaudun erittäin varauksella siihen mitä joku kertoo omasta parisuhteestaan.

Anopin ja miniän/vävyn tai äidin ja tyttären/pojan suhde ei ole parisuhde.

Suomessa on paljon persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä. Näiden ihmisten tulkinta muista ihmisistä ja tapahtumista on vääristynyt. Omalla äidilläni on diagnosoitu harhaluuloisuushäiriö. Ihmettelin pitkään miten hän tulkitsee ihan omituisesti joitain tilanteita, joissa olin itsekin ollut paikalla. Erittäin negatiivista tulkintaa.

Persoonallisuushäiriöistä on se että kuvittelee itsensä toisen naisen lapsen äidiksi.

Harhaluuloisuushäiriöinen äitini ei kuvitellut itseään lastenlastensa äidiksi, mutta hän kärsi ihan hillittömästä anoppivihasta. Isoäitini on kuollut jo 30 vuotta sitten, mutta äidin jupinoissa hän elää edelleen.

Täällä vauvapalstalla näitä miniöitä on kasvamassa suuri joukko jotka jauhavat hoitokodissaankin vielä anopista.

Jos anoppi on tehnyt parhaansa mollatakseen miniää kymmenet vuodet, kyllä se mielipaha elää yhä hoitokodissakin.

T. nim. hoitodeissa vieraileva

En kuullut koskaan mummoni tai isäni haukkuvan äitiäni. Sen sijaan äitini haukkuu molempia edelleen.

Etäännyttää tehokkaasti, minimiyhteydenpito.

Narsistit osaavatkin solvata salaa. Ja piikitellen piilopiikkejä, joita lapsi ei todellakaan tunnista.

Hellitä jo sen narsismisi kanssa. Sanan tiuha käyttö kertoo sinusta itsestäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä oli outoa, kun äitini sanoi vahingossa itseään äidiksi lapselleni. Olen itse nyt äitinä ollut 14 vuotta eikä se sana kyllä muille ole lipsahdellut.

Kun vanhenet ja olet mummo pääsi voi , etenkin väsyneenä, toimia ihan toisin .

Ihan kokemuksesta sanon kun olen puolivälissä kahdeksaakymmentä.

Itse en enää jaksaisi vauvojen ja taaperoiden kanssa, isompien kanssa jaksan askarrella ja touhuilla lautapelejä, lähteä uimista katsomaan jne.

Mutta jos se on pelkkää väsymystä, miten se aina osuukin just miniään. Ei ikinä muihin. Aina just se raja häviää, joka on toisen huushollin ja oman huushollin välissä.

Mistä se miniä tietää miten paljon mummolle tulee alitajuntalipsauksia muuallakin? Ja onko tuo maankaatojuttu? Lapsi ei ehkä itse edes huomaa.

Ja lapsethan sanovat päiväkodin tätejä ja vielä alakoulussakin vahingossa äidiksi. "Äiti, äiti, en löydä kynääni, äiti, noi ei ota mua leikkiin"

On aika eri asia että päiväkoti-ikäinen lapsi sanoo kuin mitä aikuinen ihminen sanoo. Eikä lapset sano todellakaan hoitajia äideiksi.

Kuinka paljon sinulle tulee lipsauksia niin, että olet Raimon ja Tuulan luona kylässä ja alat puhua itsestäsi Tuulana?

Mummo on joskus ollut pienten lasten äiti. Se takauma voi tulla lastenlasten kanssa jotka koetaan läheisiksi.

Tokko se mummokaan sanoo naapurin lapselle itseään vahingossa äidiksi. Saati luule itseään naapurin Tuulaksi.

Et oikei taida nyt olla kärryillä tuosta alitajunta- ilmiöstä. Ei dementiamummokaan luule olevansa naapurin Tuula vaan voi luulla lapsiaan sisaruksikseen, miniäänsä puolisonsa "hutsuksi" jne.

Mummo on ollut pitkään (pidempään kuin äiti) myös vaimo joten kylässä on todella loogista alkaa lipsua niin, että puhuu itsestään vaimon nimellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Tuo on outo ilmiö. Yrittävätköhän hyvittää poikansa kanssa tekemänsä kasvatusvirheet noin tai jotain?

Mikä tuossa on outo ilmiö ja oletus kasvatusvirheistä?

Olen kolmen lapsen äiti ja mökillä on ollut paljon kesävieraita ja en edes muista, kuinka monelle lapselle olen tyrkyttänyt äitiyttäni ja kutsunut itseäni heidän äidikseen, kun se menee vanhasta muistista, vaikka vieras lapsi.

Joku lapsi huusi mummon apua, vaikka oli 300km päässä.

Enkä ollut edes ainut, vaan samalla lailla sekoilivat muut aikuiset.

Onneksi yksikään nainen/äiti ei vetänyt hernettä nenäänsä ja alkanut luoda eri teorioita, kuinka omin heidän lapsiaan ja miten huonosti olen kasvannut omani.

Mun enon vaimosta tuli mummi 39-vuotiaana. Kyllä häntäkin varmaan on luultu lapsenlapsensa äidiksi, eikä siinä ole mitään erikoista. Ja työkaveristani tuli ukki 34-vuotiaana, kun hänen tyttö sai lapsen 16-vuotiaana.

Ja mun työkaveri kertoi, että hänen siskostaan tuli mummo 32-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä oli outoa, kun äitini sanoi vahingossa itseään äidiksi lapselleni. Olen itse nyt äitinä ollut 14 vuotta eikä se sana kyllä muille ole lipsahdellut.

Kun vanhenet ja olet mummo pääsi voi , etenkin väsyneenä, toimia ihan toisin .

Ihan kokemuksesta sanon kun olen puolivälissä kahdeksaakymmentä.

Itse en enää jaksaisi vauvojen ja taaperoiden kanssa, isompien kanssa jaksan askarrella ja touhuilla lautapelejä, lähteä uimista katsomaan jne.

Mutta jos se on pelkkää väsymystä, miten se aina osuukin just miniään. Ei ikinä muihin. Aina just se raja häviää, joka on toisen huushollin ja oman huushollin välissä.

Mistä se miniä tietää miten paljon mummolle tulee alitajuntalipsauksia muuallakin? Ja onko tuo maankaatojuttu? Lapsi ei ehkä itse edes huomaa.

Ja lapsethan sanovat päiväkodin tätejä ja vielä alakoulussakin vahingossa äidiksi. "Äiti, äiti, en löydä kynääni, äiti, noi ei ota mua leikkiin"

On aika eri asia että päiväkoti-ikäinen lapsi sanoo kuin mitä aikuinen ihminen sanoo. Eikä lapset sano todellakaan hoitajia äideiksi.

Kuinka paljon sinulle tulee lipsauksia niin, että olet Raimon ja Tuulan luona kylässä ja alat puhua itsestäsi Tuulana?

Mummo on joskus ollut pienten lasten äiti. Se takauma voi tulla lastenlasten kanssa jotka koetaan läheisiksi.

Tokko se mummokaan sanoo naapurin lapselle itseään vahingossa äidiksi. Saati luule itseään naapurin Tuulaksi.

Et oikei taida nyt olla kärryillä tuosta alitajunta- ilmiöstä. Ei dementiamummokaan luule olevansa naapurin Tuula vaan voi luulla lapsiaan sisaruksikseen, miniäänsä puolisonsa "hutsuksi" jne.

Ihmejuttu. Jos joku mies sanoo, että vaimokulta, kaadapa kahvia, et reagoi, vaikka varmasti olisi alitajunnassa.

Jos miniän lapsi huutaa äitiä, alitajunta herää salamannopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistähän saisi sellaisen koulutuksen, että pystyisi määrittelemään ihmisen narsistiksi ihan vain kirjoitusten perusteella?

Vai vaaditaanko siihen joku eronnut yh-äiti joka sohvalla makaa ja bisseä kulauttelee kirjoitustensa lomassa?

Sen saa sillä kun elää narsistin vaikutuspiirissä. Sen jälkeen näkee otsallaankin ne kaikki kiemurat ja kommervenkit. Se on usein kuin hidasta kolaria seuraisi, kun se kehityskaari on aina sama.

Miksi ihmeessä hakeudut yhä uudelleen ja uudelleen jälleen uuden narsistin lähipiiriin? Onko tutkasi jotenkin vioittunut tai onko syy kenties sinussa itsessäsi? Diagnosoit muut, mutta et itseäsi.

Missään ei lukenut että hakeutuisin yhtään mihinkään. Synnyin sellaiseen. Otin etäisyyttä jo kymmenvuotiaasta alkaen enkä enää ole tekemisissä.

Näen kyllä edelleen kaikki tuhot mitä siinä syntyy koska en ole ainoa lapsi.

Tämän jälkeenkö määrittelet palstalla tuntemattomia ihmisiä narsisteiksi?

- ohis

Tunnistan narsistin ja narsistisen käytöksen, kyllä.

Äitini mielestä isäni oli narsisti. Kun kävin lukemassa narsistin tuntomerkit, tuli lähinnä äitini mieleen.

Suhtaudun erittäin varauksella siihen mitä joku kertoo omasta parisuhteestaan.

Anopin ja miniän/vävyn tai äidin ja tyttären/pojan suhde ei ole parisuhde.

Suomessa on paljon persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä. Näiden ihmisten tulkinta muista ihmisistä ja tapahtumista on vääristynyt. Omalla äidilläni on diagnosoitu harhaluuloisuushäiriö. Ihmettelin pitkään miten hän tulkitsee ihan omituisesti joitain tilanteita, joissa olin itsekin ollut paikalla. Erittäin negatiivista tulkintaa.

Persoonallisuushäiriöistä on se että kuvittelee itsensä toisen naisen lapsen äidiksi.

Harhaluuloisuushäiriöinen äitini ei kuvitellut itseään lastenlastensa äidiksi, mutta hän kärsi ihan hillittömästä anoppivihasta. Isoäitini on kuollut jo 30 vuotta sitten, mutta äidin jupinoissa hän elää edelleen.

Täällä vauvapalstalla näitä miniöitä on kasvamassa suuri joukko jotka jauhavat hoitokodissaankin vielä anopista.

Jos anoppi on tehnyt parhaansa mollatakseen miniää kymmenet vuodet, kyllä se mielipaha elää yhä hoitokodissakin.

T. nim. hoitodeissa vieraileva

En kuullut koskaan mummoni tai isäni haukkuvan äitiäni. Sen sijaan äitini haukkuu molempia edelleen.

Etäännyttää tehokkaasti, minimiyhteydenpito.

Läheiseni ei puhu koskaan pahaa sanaa kenestäkään.

Silti puhuu koko ajan muista ihmisistä ja heidän asioistaan. Olen vuosien myötä alkanut nähdä sen rakentavan ja sivistyneen puhumisen läpi. Tämä hyväntahtoinen puhe pitää sisällään lähipiirin hyvät ja pahat vähän turhan tarkasti intiimejä asioita myöten, joita asianomaiset eivät ehkä soisi leviteltävän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistähän saisi sellaisen koulutuksen, että pystyisi määrittelemään ihmisen narsistiksi ihan vain kirjoitusten perusteella?

Vai vaaditaanko siihen joku eronnut yh-äiti joka sohvalla makaa ja bisseä kulauttelee kirjoitustensa lomassa?

Sen saa sillä kun elää narsistin vaikutuspiirissä. Sen jälkeen näkee otsallaankin ne kaikki kiemurat ja kommervenkit. Se on usein kuin hidasta kolaria seuraisi, kun se kehityskaari on aina sama.

Miksi ihmeessä hakeudut yhä uudelleen ja uudelleen jälleen uuden narsistin lähipiiriin? Onko tutkasi jotenkin vioittunut tai onko syy kenties sinussa itsessäsi? Diagnosoit muut, mutta et itseäsi.

Missään ei lukenut että hakeutuisin yhtään mihinkään. Synnyin sellaiseen. Otin etäisyyttä jo kymmenvuotiaasta alkaen enkä enää ole tekemisissä.

Näen kyllä edelleen kaikki tuhot mitä siinä syntyy koska en ole ainoa lapsi.

Tämän jälkeenkö määrittelet palstalla tuntemattomia ihmisiä narsisteiksi?

- ohis

Tunnistan narsistin ja narsistisen käytöksen, kyllä.

Äitini mielestä isäni oli narsisti. Kun kävin lukemassa narsistin tuntomerkit, tuli lähinnä äitini mieleen.

Suhtaudun erittäin varauksella siihen mitä joku kertoo omasta parisuhteestaan.

Anopin ja miniän/vävyn tai äidin ja tyttären/pojan suhde ei ole parisuhde.

Suomessa on paljon persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä. Näiden ihmisten tulkinta muista ihmisistä ja tapahtumista on vääristynyt. Omalla äidilläni on diagnosoitu harhaluuloisuushäiriö. Ihmettelin pitkään miten hän tulkitsee ihan omituisesti joitain tilanteita, joissa olin itsekin ollut paikalla. Erittäin negatiivista tulkintaa.

Persoonallisuushäiriöistä on se että kuvittelee itsensä toisen naisen lapsen äidiksi.

Harhaluuloisuushäiriöinen äitini ei kuvitellut itseään lastenlastensa äidiksi, mutta hän kärsi ihan hillittömästä anoppivihasta. Isoäitini on kuollut jo 30 vuotta sitten, mutta äidin jupinoissa hän elää edelleen.

Täällä vauvapalstalla näitä miniöitä on kasvamassa suuri joukko jotka jauhavat hoitokodissaankin vielä anopista.

Jos anoppi on tehnyt parhaansa mollatakseen miniää kymmenet vuodet, kyllä se mielipaha elää yhä hoitokodissakin.

T. nim. hoitodeissa vieraileva

En kuullut koskaan mummoni tai isäni haukkuvan äitiäni. Sen sijaan äitini haukkuu molempia edelleen.

Etäännyttää tehokkaasti, minimiyhteydenpito.

Narsistit osaavatkin solvata salaa. Ja piikitellen piilopiikkejä, joita lapsi ei todellakaan tunnista.

En nyt koko ikääni lapsena pysynyt, vaan aikuisenakin oli sama havainto. Sen sijaan äidin oma vauhti kiihtyi.

Jostain syystä isän koko suku oli ihan kaamea ja äidin oma suku ihana. Omat havainnot ko. suvuista olivat päinvastaisia.

Vierailija kirjoitti:

Menee vähän ohi aiheen, mutta jännä juttu tuo vain ihan pienistä lapsenlapsista kiinnostuminen. Meillä isovanhemmat, varsinkin anoppi ja appi, olivat omasta halustaan valtavan isona apuna, kunnes nuorempi täytti kolme. Meillä on siis kaksi lasta 2 vuoden ikäerolla. Isovanhemmat halusivat nähdä lapsia monta kertaa viikossa ja yökylätarjouksia sateli.

Nyt isompi on jo kohta koululainen, mutta isovanhempia ei enää kiinnosta yhtään. Voin vain haaveilla, että pääsisimme joskus jossain käymään vain miehen kanssa. Nyt sitä apua ja omaa aikaa vasta tarvitsisi, kun on työelämässä ja aivan poikki koko ajan.

Mut jos ne isovanhemmat on jo vähemmän jaksavia?  Eläkeiässä muutamakin vuosi tekee jo paljon.  Ei tarvita kuin joku iskiasvaiva, niin sen kanssa on jo tekemistä että saa itsensäkään liikkeelle, saati että huolehtisi lapsista.  

Mulla tuli sellainen tavallaan huomaamaton tauti, johon kuitenkin tarvitsen jatkuvan lääkityksen, ja se tekee mut väsyneeksi, en jaksaisi enää isommankaan lapsen tarpeista huolehtia.  En ole saanut lääkitystä kohdalleen, vaikka sitä koko ajan yritetään.  Enkä haluaisi näillä vaivoillani nuorempia rasittaa, mutta en myöskään hoitaa lapsia.  Varsinkaan yökylään en ottaisi, koska aamut on kaikkein vaikeimpia.

No onneksi ne lapsenlapset onkin jo niin isoja, että pärjäävät kotona yksinkin, jos vanhemmat johonkin menevät.  Ja kiva että täällä käyvät, mutta en jaksa passata ja tietävät sen kyllä.

Ja tiedän kyllä, mitä tähän vastataan.  Sanotaan, että ne meidän isovanhemmat reissaa matkoillaan ja huhkii mökillään jne. eli ovat terveitä.  Mutta jos ne haluaakin tehdä sellaista nyt kun vielä voivat?  Sekin näkökohta on olemassa.  Voi olla, että on jo jotain kremppaa, mikä pelottaa, että kohta ei enää pääse mihinkään ja vielä olisi halua tehdä omia juttuja kumminkin, kun viimeinkin on vapaa työelämästä.  Meitä on niin moneksi, ei pitäisi syyllistää kun ei varmaksi voi tietää mitään. 

Minusta tuntuu että uudet äidit ottaa liian helposti asioita itseensä. Itsellenikin on käynyt muutaman kerran vahingossa väärä sanavalinta, olen sanonut äiti kun piti sanoa mummi. Toki olen aina heti korjannut virheeni. 

Omia lapsia on kolme ja sitä äiti sanaa on tullut toisetutki aika monta kertaa omille lapsille ja se on ikään kuin selkäytimessä ja ainahan sitä on äiti lapsilleen. Vahingon piikkiin mennee ainakin osa virheellisistä sanoista.

Toki jos oikeasti tekee tuota tahallaan ja ryhtyy omimaan lapsenlastaan on jotain pielessä.

Minulla on todella nuorekas ja ikäistään nuoremman näköinen ystävätär, hän hoiti tyttärensä lasta paljon ja hoitaa edelleen. Muistan kun yhteisillä kävelyreissuilla jotkut luulivat häntä pienokaisen äidiksi.

Mummot voivat olla vielä itsekin hedelmällisessä iässä olevia joten heitä voidaan helposti luulla äidiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä oli outoa, kun äitini sanoi vahingossa itseään äidiksi lapselleni. Olen itse nyt äitinä ollut 14 vuotta eikä se sana kyllä muille ole lipsahdellut.

Kun vanhenet ja olet mummo pääsi voi , etenkin väsyneenä, toimia ihan toisin .

Ihan kokemuksesta sanon kun olen puolivälissä kahdeksaakymmentä.

Itse en enää jaksaisi vauvojen ja taaperoiden kanssa, isompien kanssa jaksan askarrella ja touhuilla lautapelejä, lähteä uimista katsomaan jne.

Mutta jos se on pelkkää väsymystä, miten se aina osuukin just miniään. Ei ikinä muihin. Aina just se raja häviää, joka on toisen huushollin ja oman huushollin välissä.

Mistä se miniä tietää miten paljon mummolle tulee alitajuntalipsauksia muuallakin? Ja onko tuo maankaatojuttu? Lapsi ei ehkä itse edes huomaa.

Ja lapsethan sanovat päiväkodin tätejä ja vielä alakoulussakin vahingossa äidiksi. "Äiti, äiti, en löydä kynääni, äiti, noi ei ota mua leikkiin"

On aika eri asia että päiväkoti-ikäinen lapsi sanoo kuin mitä aikuinen ihminen sanoo. Eikä lapset sano todellakaan hoitajia äideiksi.

Kuinka paljon sinulle tulee lipsauksia niin, että olet Raimon ja Tuulan luona kylässä ja alat puhua itsestäsi Tuulana?

Mummo on joskus ollut pienten lasten äiti. Se takauma voi tulla lastenlasten kanssa jotka koetaan läheisiksi.

Tokko se mummokaan sanoo naapurin lapselle itseään vahingossa äidiksi. Saati luule itseään naapurin Tuulaksi.

Et oikei taida nyt olla kärryillä tuosta alitajunta- ilmiöstä. Ei dementiamummokaan luule olevansa naapurin Tuula vaan voi luulla lapsiaan sisaruksikseen, miniäänsä puolisonsa "hutsuksi" jne.

Ihmejuttu. Jos joku mies sanoo, että vaimokulta, kaadapa kahvia, et reagoi, vaikka varmasti olisi alitajunnassa.

Jos miniän lapsi huutaa äitiä, alitajunta herää salamannopeasti.

Äiti- huuto herättää jokaisen naisen, joka lapsistaan huolehtii tai on huolehtinut hyvin huomion.

Vieläkin , vaikka olen vanha, kaupassakin reagoin jokaiseen äitihuutoon katsoen mikä hätä huutajalla on. En mene puhumaan tai muuta.

Ja leikkikentillä huomaa, joku huutaa äitiä, äityköiden pää kääntyy jos nyt oma ei ihan lastenrattaissa vielä ole.

Äitiys on sellaista kun siihen ( monen lapsen äitinä) kasvaa.

Tietysti on kani-äitejä mutra eivät kuulu tähän keskusteluun.

Meitä oli aikoinaan kaksi saman nimistä kälystä. Olimme meillä ja mieheni sanoi: keitä X kahvit. Toinen meistä pomppasi samantien pystyyn ja aloitti kahvinkeiton. Minä se en ollut.