Anoppi kuvittelee että häntä luullaan vauvan äidiksi

Kyllä se on täysin mahdollista. Olen itsekin luullut mummoa vauvan äidiksi ja moni muu.

Naapurissa asuu nuorekas 40-45v mummo ja vauva ilmestyi taloon, kyllä kaikki naapurit olettivat hänen olevan lapsen äiti ja onniteltiin perhelisäyksestä, kunnes myöhemmin paljastui poikansa vauvaksi.

Todellisuudessa mummotkin voivat synnytää jopa yli 50v ja tiedän useamman tapauksen, jossa lapsen eno/setä tai täti on nuorempi kuin lapsi itse.

Näin se biologia toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Tällainen voi olla viatontakin. Mä sanon itseäni usein meidän koirankin äidiksi.

Oma koira on vähän eri asia kuin jonkun toisen lapsi. En pitäisi kauhean viattomana, jos naapurin rouva alkaisi yhtäkkiä kutsua itseään minun lapsen äidiksi.

Minä olen joskus sanonut ostoskärryillekin, että odota, äiti tulee kohta. Niin että älkää tuomitko ihan älyttömän herkästi jooko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä oli outoa, kun äitini sanoi vahingossa itseään äidiksi lapselleni. Olen itse nyt äitinä ollut 14 vuotta eikä se sana kyllä muille ole lipsahdellut.

Kun vanhenet ja olet mummo pääsi voi , etenkin väsyneenä, toimia ihan toisin .

Ihan kokemuksesta sanon kun olen puolivälissä kahdeksaakymmentä.

Itse en enää jaksaisi vauvojen ja taaperoiden kanssa, isompien kanssa jaksan askarrella ja touhuilla lautapelejä, lähteä uimista katsomaan jne.

Mutta jos se on pelkkää väsymystä, miten se aina osuukin just miniään. Ei ikinä muihin. Aina just se raja häviää, joka on toisen huushollin ja oman huushollin välissä.

Mistä se miniä tietää miten paljon mummolle tulee alitajuntalipsauksia muuallakin? Ja onko tuo maankaatojuttu? Lapsi ei ehkä itse edes huomaa.

Ja lapsethan sanovat päiväkodin tätejä ja vielä alakoulussakin vahingossa äidiksi. "Äiti, äiti, en löydä kynääni, äiti, noi ei ota mua leikkiin"

On aika eri asia että päiväkoti-ikäinen lapsi sanoo kuin mitä aikuinen ihminen sanoo. Eikä lapset sano todellakaan hoitajia äideiksi.

Kuinka paljon sinulle tulee lipsauksia niin, että olet Raimon ja Tuulan luona kylässä ja alat puhua itsestäsi Tuulana?

Mummo on joskus ollut pienten lasten äiti. Se takauma voi tulla lastenlasten kanssa jotka koetaan läheisiksi.

Tokko se mummokaan sanoo naapurin lapselle itseään vahingossa äidiksi. Saati luule itseään naapurin Tuulaksi.

Et oikei taida nyt olla kärryillä tuosta alitajunta- ilmiöstä. Ei dementiamummokaan luule olevansa naapurin Tuula vaan voi luulla lapsiaan sisaruksikseen, miniäänsä puolisonsa "hutsuksi" jne.

Ihmejuttu. Jos joku mies sanoo, että vaimokulta, kaadapa kahvia, et reagoi, vaikka varmasti olisi alitajunnassa.

Jos miniän lapsi huutaa äitiä, alitajunta herää salamannopeasti.

Äiti- huuto herättää jokaisen naisen, joka lapsistaan huolehtii tai on huolehtinut hyvin huomion.

Vieläkin , vaikka olen vanha, kaupassakin reagoin jokaiseen äitihuutoon katsoen mikä hätä huutajalla on. En mene puhumaan tai muuta.

Ja leikkikentillä huomaa, joku huutaa äitiä, äityköiden pää kääntyy jos nyt oma ei ihan lastenrattaissa vielä ole.

Äitiys on sellaista kun siihen ( monen lapsen äitinä) kasvaa.

Tietysti on kani-äitejä mutra eivät kuulu tähän keskusteluun.

Jos olet normaalisti kylässä poikasi perheessä, sinä et todellakaan asiallisena aikuisena enää salamana pomppaa minämenenminämenen-huutoon ja ryntää lapsen luo, jos se lapsen oma äiti on siinä samassa tilassa.

Siinä on kyse ihan vaan alitajuisesta kilpailunhalusta ja rajattomuudesta. Samasta kuin siinä kun toisen lapselle onkin yhtäkkiä äiti, mutta koskaan minkäänlaista alitajuntaa ei muiden kanssa löydy.

Vierailija kirjoitti:

Ikuisia anoppivihaketjuja. Olisi kaikkien etu, että isobåvanhemmilla olisi hyvä suhde lapsenlapsiin, mutta äidit omistuksenhalussaan eivät siedä etenkään anoppia, kun ollaan jo mustasukkaisia miehestä ja lapsesta. Kertoo ihmisen pienuudesta

Kohta jo hämmästelläänkin, kun ei ole isovanhemmista apua lapsenhoidossa ja muussa.

Juurikin näin, jos on noin vaikeaa, pitäisikö ne lapset hoitaa ihan itse !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikuisia anoppivihaketjuja. Olisi kaikkien etu, että isobåvanhemmilla olisi hyvä suhde lapsenlapsiin, mutta äidit omistuksenhalussaan eivät siedä etenkään anoppia, kun ollaan jo mustasukkaisia miehestä ja lapsesta. Kertoo ihmisen pienuudesta

Kohta jo hämmästelläänkin, kun ei ole isovanhemmista apua lapsenhoidossa ja muussa.

Juurikin näin, jos on noin vaikeaa, pitäisikö ne lapset hoitaa ihan itse !

Onko siis vaihtoehdot törkeä käytös tai hylkääminen? Lapsenlapseen ei voi solmia normaalia suhdetta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikuisia anoppivihaketjuja. Olisi kaikkien etu, että isobåvanhemmilla olisi hyvä suhde lapsenlapsiin, mutta äidit omistuksenhalussaan eivät siedä etenkään anoppia, kun ollaan jo mustasukkaisia miehestä ja lapsesta. Kertoo ihmisen pienuudesta

Kohta jo hämmästelläänkin, kun ei ole isovanhemmista apua lapsenhoidossa ja muussa.

Juurikin näin, jos on noin vaikeaa, pitäisikö ne lapset hoitaa ihan itse !

Onko siis vaihtoehdot törkeä käytös tai hylkääminen? Lapsenlapseen ei voi solmia normaalia suhdetta?

Nämä näyttävät kietoutuvan miniän ja anopin väliseen suhteeseen. On pipipäisi miniöitä ja/tai pipipäisiä anoppeja. Normaalejakin on toivottavasti jossain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistähän saisi sellaisen koulutuksen, että pystyisi määrittelemään ihmisen narsistiksi ihan vain kirjoitusten perusteella?

Vai vaaditaanko siihen joku eronnut yh-äiti joka sohvalla makaa ja bisseä kulauttelee kirjoitustensa lomassa?

Sen saa sillä kun elää narsistin vaikutuspiirissä. Sen jälkeen näkee otsallaankin ne kaikki kiemurat ja kommervenkit. Se on usein kuin hidasta kolaria seuraisi, kun se kehityskaari on aina sama.

Miksi ihmeessä hakeudut yhä uudelleen ja uudelleen jälleen uuden narsistin lähipiiriin? Onko tutkasi jotenkin vioittunut tai onko syy kenties sinussa itsessäsi? Diagnosoit muut, mutta et itseäsi.

Missään ei lukenut että hakeutuisin yhtään mihinkään. Synnyin sellaiseen. Otin etäisyyttä jo kymmenvuotiaasta alkaen enkä enää ole tekemisissä.

Näen kyllä edelleen kaikki tuhot mitä siinä syntyy koska en ole ainoa lapsi.

Tämän jälkeenkö määrittelet palstalla tuntemattomia ihmisiä narsisteiksi?

- ohis

Tunnistan narsistin ja narsistisen käytöksen, kyllä.

Äitini mielestä isäni oli narsisti. Kun kävin lukemassa narsistin tuntomerkit, tuli lähinnä äitini mieleen.

Suhtaudun erittäin varauksella siihen mitä joku kertoo omasta parisuhteestaan.

Anopin ja miniän/vävyn tai äidin ja tyttären/pojan suhde ei ole parisuhde.

Suomessa on paljon persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä. Näiden ihmisten tulkinta muista ihmisistä ja tapahtumista on vääristynyt. Omalla äidilläni on diagnosoitu harhaluuloisuushäiriö. Ihmettelin pitkään miten hän tulkitsee ihan omituisesti joitain tilanteita, joissa olin itsekin ollut paikalla. Erittäin negatiivista tulkintaa.

Persoonallisuushäiriöistä on se että kuvittelee itsensä toisen naisen lapsen äidiksi.

Harhaluuloisuushäiriöinen äitini ei kuvitellut itseään lastenlastensa äidiksi, mutta hän kärsi ihan hillittömästä anoppivihasta. Isoäitini on kuollut jo 30 vuotta sitten, mutta äidin jupinoissa hän elää edelleen.

Täällä vauvapalstalla näitä miniöitä on kasvamassa suuri joukko jotka jauhavat hoitokodissaankin vielä anopista.

Jos anoppi on tehnyt parhaansa mollatakseen miniää kymmenet vuodet, kyllä se mielipaha elää yhä hoitokodissakin.

T. nim. hoitodeissa vieraileva

En kuullut koskaan mummoni tai isäni haukkuvan äitiäni. Sen sijaan äitini haukkuu molempia edelleen.

Etäännyttää tehokkaasti, minimiyhteydenpito.

Minunkin äiti vieraannutti isäni äidistä ja se oli jatkuvaa haukkumista, enkä edes saanut tavata, kunnes oli jotain 14v ja aloin tehdä vierailuja mummon luo salaa ja valehtelin menevän kaverini luokse yöksi.

Kyllä näillä anopin haukkujilla, jotka vetävät herneen nenään kaikista, on itsellä asenneongelma ja antavat huonon mallin lapselle.

Jos joku luulee mummia lapsen äidiksi - mitä sitten, luulisi vain oleva. kiva, kun anoppi on nuorekas ja oma lapsi voi saada hänen geeninsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä oli outoa, kun äitini sanoi vahingossa itseään äidiksi lapselleni. Olen itse nyt äitinä ollut 14 vuotta eikä se sana kyllä muille ole lipsahdellut.

Kun vanhenet ja olet mummo pääsi voi , etenkin väsyneenä, toimia ihan toisin .

Ihan kokemuksesta sanon kun olen puolivälissä kahdeksaakymmentä.

Itse en enää jaksaisi vauvojen ja taaperoiden kanssa, isompien kanssa jaksan askarrella ja touhuilla lautapelejä, lähteä uimista katsomaan jne.

Mutta jos se on pelkkää väsymystä, miten se aina osuukin just miniään. Ei ikinä muihin. Aina just se raja häviää, joka on toisen huushollin ja oman huushollin välissä.

Mistä se miniä tietää miten paljon mummolle tulee alitajuntalipsauksia muuallakin? Ja onko tuo maankaatojuttu? Lapsi ei ehkä itse edes huomaa.

Ja lapsethan sanovat päiväkodin tätejä ja vielä alakoulussakin vahingossa äidiksi. "Äiti, äiti, en löydä kynääni, äiti, noi ei ota mua leikkiin"

On aika eri asia että päiväkoti-ikäinen lapsi sanoo kuin mitä aikuinen ihminen sanoo. Eikä lapset sano todellakaan hoitajia äideiksi.

Kuinka paljon sinulle tulee lipsauksia niin, että olet Raimon ja Tuulan luona kylässä ja alat puhua itsestäsi Tuulana?

Mummo on joskus ollut pienten lasten äiti. Se takauma voi tulla lastenlasten kanssa jotka koetaan läheisiksi.

Tokko se mummokaan sanoo naapurin lapselle itseään vahingossa äidiksi. Saati luule itseään naapurin Tuulaksi.

Et oikei taida nyt olla kärryillä tuosta alitajunta- ilmiöstä. Ei dementiamummokaan luule olevansa naapurin Tuula vaan voi luulla lapsiaan sisaruksikseen, miniäänsä puolisonsa "hutsuksi" jne.

Ihmejuttu. Jos joku mies sanoo, että vaimokulta, kaadapa kahvia, et reagoi, vaikka varmasti olisi alitajunnassa.

Jos miniän lapsi huutaa äitiä, alitajunta herää salamannopeasti.

Äiti- huuto herättää jokaisen naisen, joka lapsistaan huolehtii tai on huolehtinut hyvin huomion.

Vieläkin , vaikka olen vanha, kaupassakin reagoin jokaiseen äitihuutoon katsoen mikä hätä huutajalla on. En mene puhumaan tai muuta.

Ja leikkikentillä huomaa, joku huutaa äitiä, äityköiden pää kääntyy jos nyt oma ei ihan lastenrattaissa vielä ole.

Äitiys on sellaista kun siihen ( monen lapsen äitinä) kasvaa.

Tietysti on kani-äitejä mutra eivät kuulu tähän keskusteluun.

Jos olet normaalisti kylässä poikasi perheessä, sinä et todellakaan asiallisena aikuisena enää salamana pomppaa minämenenminämenen-huutoon ja ryntää lapsen luo, jos se lapsen oma äiti on siinä samassa tilassa.

Siinä on kyse ihan vaan alitajuisesta kilpailunhalusta ja rajattomuudesta. Samasta kuin siinä kun toisen lapselle onkin yhtäkkiä äiti, mutta koskaan minkäänlaista alitajuntaa ei muiden kanssa löydy.

Mutta eihän tuo ole kilpailua vaan auttamista. Minä olen neljän lapsen äiti, ja olin ikionnellinen, kun joku muu välillä meni ja otti lapsen. Ja haluaisin itsekin olla sellainen mummo. En halua omia kenenkään lasta, omat oli ihan tarpeeksi, mutta ajattelen, että kun mummo ja pappa vierailevat, he voivat leikittää lasta, ja äiti ja isä saavat levähtää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä oli outoa, kun äitini sanoi vahingossa itseään äidiksi lapselleni. Olen itse nyt äitinä ollut 14 vuotta eikä se sana kyllä muille ole lipsahdellut.

Kun vanhenet ja olet mummo pääsi voi , etenkin väsyneenä, toimia ihan toisin .

Ihan kokemuksesta sanon kun olen puolivälissä kahdeksaakymmentä.

Itse en enää jaksaisi vauvojen ja taaperoiden kanssa, isompien kanssa jaksan askarrella ja touhuilla lautapelejä, lähteä uimista katsomaan jne.

Mutta jos se on pelkkää väsymystä, miten se aina osuukin just miniään. Ei ikinä muihin. Aina just se raja häviää, joka on toisen huushollin ja oman huushollin välissä.

Mistä se miniä tietää miten paljon mummolle tulee alitajuntalipsauksia muuallakin? Ja onko tuo maankaatojuttu? Lapsi ei ehkä itse edes huomaa.

Ja lapsethan sanovat päiväkodin tätejä ja vielä alakoulussakin vahingossa äidiksi. "Äiti, äiti, en löydä kynääni, äiti, noi ei ota mua leikkiin"

On aika eri asia että päiväkoti-ikäinen lapsi sanoo kuin mitä aikuinen ihminen sanoo. Eikä lapset sano todellakaan hoitajia äideiksi.

Kuinka paljon sinulle tulee lipsauksia niin, että olet Raimon ja Tuulan luona kylässä ja alat puhua itsestäsi Tuulana?

Mummo on joskus ollut pienten lasten äiti. Se takauma voi tulla lastenlasten kanssa jotka koetaan läheisiksi.

Tokko se mummokaan sanoo naapurin lapselle itseään vahingossa äidiksi. Saati luule itseään naapurin Tuulaksi.

Et oikei taida nyt olla kärryillä tuosta alitajunta- ilmiöstä. Ei dementiamummokaan luule olevansa naapurin Tuula vaan voi luulla lapsiaan sisaruksikseen, miniäänsä puolisonsa "hutsuksi" jne.

Ihmejuttu. Jos joku mies sanoo, että vaimokulta, kaadapa kahvia, et reagoi, vaikka varmasti olisi alitajunnassa.

Jos miniän lapsi huutaa äitiä, alitajunta herää salamannopeasti.

Äiti- huuto herättää jokaisen naisen, joka lapsistaan huolehtii tai on huolehtinut hyvin huomion.

Vieläkin , vaikka olen vanha, kaupassakin reagoin jokaiseen äitihuutoon katsoen mikä hätä huutajalla on. En mene puhumaan tai muuta.

Ja leikkikentillä huomaa, joku huutaa äitiä, äityköiden pää kääntyy jos nyt oma ei ihan lastenrattaissa vielä ole.

Äitiys on sellaista kun siihen ( monen lapsen äitinä) kasvaa.

Tietysti on kani-äitejä mutra eivät kuulu tähän keskusteluun.

Jos olet normaalisti kylässä poikasi perheessä, sinä et todellakaan asiallisena aikuisena enää salamana pomppaa minämenenminämenen-huutoon ja ryntää lapsen luo, jos se lapsen oma äiti on siinä samassa tilassa.

Siinä on kyse ihan vaan alitajuisesta kilpailunhalusta ja rajattomuudesta. Samasta kuin siinä kun toisen lapselle onkin yhtäkkiä äiti, mutta koskaan minkäänlaista alitajuntaa ei muiden kanssa löydy.

Oisko sun jo aiks ruveta muuhun kuin jauhaa anoppivihaasi tämäkin päivä? Välillä voi kännykän heittää kädestä pois ja mennä vaikka metsään kävelemään. Otraa käsityö, pyyhkiä pölyjä, lukea kirjaa?

Sinulle lapset on vaan miniän lapsia, eli sinun lapsiasi. Niinkuin ovatkin

Miniäni oli vakavasti sairas lasten ollessa pieniä, jonkun verran olin siellä ertä hän sai levätä kun voimat etenkin tiputusten jälkeen olivat poissa.

Kyllä minä menin hätiin kun lapset huusivat äitiä. Se tuli lapsiltakin kuitenkin se äiti ensimmäisenä, tosin myös isä sitten kun äiti oli sairaalassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistähän saisi sellaisen koulutuksen, että pystyisi määrittelemään ihmisen narsistiksi ihan vain kirjoitusten perusteella?

Vai vaaditaanko siihen joku eronnut yh-äiti joka sohvalla makaa ja bisseä kulauttelee kirjoitustensa lomassa?

Sen saa sillä kun elää narsistin vaikutuspiirissä. Sen jälkeen näkee otsallaankin ne kaikki kiemurat ja kommervenkit. Se on usein kuin hidasta kolaria seuraisi, kun se kehityskaari on aina sama.

Miksi ihmeessä hakeudut yhä uudelleen ja uudelleen jälleen uuden narsistin lähipiiriin? Onko tutkasi jotenkin vioittunut tai onko syy kenties sinussa itsessäsi? Diagnosoit muut, mutta et itseäsi.

Missään ei lukenut että hakeutuisin yhtään mihinkään. Synnyin sellaiseen. Otin etäisyyttä jo kymmenvuotiaasta alkaen enkä enää ole tekemisissä.

Näen kyllä edelleen kaikki tuhot mitä siinä syntyy koska en ole ainoa lapsi.

Tämän jälkeenkö määrittelet palstalla tuntemattomia ihmisiä narsisteiksi?

- ohis

Tunnistan narsistin ja narsistisen käytöksen, kyllä.

Äitini mielestä isäni oli narsisti. Kun kävin lukemassa narsistin tuntomerkit, tuli lähinnä äitini mieleen.

Suhtaudun erittäin varauksella siihen mitä joku kertoo omasta parisuhteestaan.

Anopin ja miniän/vävyn tai äidin ja tyttären/pojan suhde ei ole parisuhde.

Suomessa on paljon persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä. Näiden ihmisten tulkinta muista ihmisistä ja tapahtumista on vääristynyt. Omalla äidilläni on diagnosoitu harhaluuloisuushäiriö. Ihmettelin pitkään miten hän tulkitsee ihan omituisesti joitain tilanteita, joissa olin itsekin ollut paikalla. Erittäin negatiivista tulkintaa.

Persoonallisuushäiriöistä on se että kuvittelee itsensä toisen naisen lapsen äidiksi.

Harhaluuloisuushäiriöinen äitini ei kuvitellut itseään lastenlastensa äidiksi, mutta hän kärsi ihan hillittömästä anoppivihasta. Isoäitini on kuollut jo 30 vuotta sitten, mutta äidin jupinoissa hän elää edelleen.

Täällä vauvapalstalla näitä miniöitä on kasvamassa suuri joukko jotka jauhavat hoitokodissaankin vielä anopista.

Jos anoppi on tehnyt parhaansa mollatakseen miniää kymmenet vuodet, kyllä se mielipaha elää yhä hoitokodissakin.

T. nim. hoitodeissa vieraileva

En kuullut koskaan mummoni tai isäni haukkuvan äitiäni. Sen sijaan äitini haukkuu molempia edelleen.

Etäännyttää tehokkaasti, minimiyhteydenpito.

Läheiseni ei puhu koskaan pahaa sanaa kenestäkään.

Silti puhuu koko ajan muista ihmisistä ja heidän asioistaan. Olen vuosien myötä alkanut nähdä sen rakentavan ja sivistyneen puhumisen läpi. Tämä hyväntahtoinen puhe pitää sisällään lähipiirin hyvät ja pahat vähän turhan tarkasti intiimejä asioita myöten, joita asianomaiset eivät ehkä soisi leviteltävän.

Tämmöisiä ihmisiä on paljon!  Ja niin nuorissa kuin vanhoissakin.  Muistan lapsuudestani, kun oma opettajani - ihan nuori naisihminen vielä - oli kotiseutuihminen ja kertoili meille lapsille paikkakunnan asioista.  Siinä tuli esille paljon erilaisia juoruja, pahantahtoisiakin, koska suvut riiteli.  Kaikki tietysti kauniisti opetusmielessä kerrottuja.  Saipahan asenteita istutetuksi lapsiinkin.

Voi voi, läheinen ystäväni on myös tällainen.  Ei puhu suoraan pahaa kenestäkään, mutta jotenkin osaa ne sanansa asettaa niin, että siitä ko. henkilöstä tulee negatiivinen fiilinki.  Joskus oikein hymyilyttää, että eipä sanonut sitten pahasti, juu.  Mutta antoi ymmärtää.  Pidän hänestä kovasti, koska hän on muuten kiva ja näissä hänen sanomisissaan on kuitenkin jonkunlainen vilpittömyys ja avoimuus eikä hän säästä itseäänkään jos niikseen tulee.

Juoruilijoita on joka ikäluokassa.  Sekä hyvässä että pahassa mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä oli outoa, kun äitini sanoi vahingossa itseään äidiksi lapselleni. Olen itse nyt äitinä ollut 14 vuotta eikä se sana kyllä muille ole lipsahdellut.

Kun vanhenet ja olet mummo pääsi voi , etenkin väsyneenä, toimia ihan toisin .

Ihan kokemuksesta sanon kun olen puolivälissä kahdeksaakymmentä.

Itse en enää jaksaisi vauvojen ja taaperoiden kanssa, isompien kanssa jaksan askarrella ja touhuilla lautapelejä, lähteä uimista katsomaan jne.

Mutta jos se on pelkkää väsymystä, miten se aina osuukin just miniään. Ei ikinä muihin. Aina just se raja häviää, joka on toisen huushollin ja oman huushollin välissä.

Mistä se miniä tietää miten paljon mummolle tulee alitajuntalipsauksia muuallakin? Ja onko tuo maankaatojuttu? Lapsi ei ehkä itse edes huomaa.

Ja lapsethan sanovat päiväkodin tätejä ja vielä alakoulussakin vahingossa äidiksi. "Äiti, äiti, en löydä kynääni, äiti, noi ei ota mua leikkiin"

On aika eri asia että päiväkoti-ikäinen lapsi sanoo kuin mitä aikuinen ihminen sanoo. Eikä lapset sano todellakaan hoitajia äideiksi.

Kuinka paljon sinulle tulee lipsauksia niin, että olet Raimon ja Tuulan luona kylässä ja alat puhua itsestäsi Tuulana?

Mummo on joskus ollut pienten lasten äiti. Se takauma voi tulla lastenlasten kanssa jotka koetaan läheisiksi.

Tokko se mummokaan sanoo naapurin lapselle itseään vahingossa äidiksi. Saati luule itseään naapurin Tuulaksi.

Et oikei taida nyt olla kärryillä tuosta alitajunta- ilmiöstä. Ei dementiamummokaan luule olevansa naapurin Tuula vaan voi luulla lapsiaan sisaruksikseen, miniäänsä puolisonsa "hutsuksi" jne.

Ihmejuttu. Jos joku mies sanoo, että vaimokulta, kaadapa kahvia, et reagoi, vaikka varmasti olisi alitajunnassa.

Jos miniän lapsi huutaa äitiä, alitajunta herää salamannopeasti.

Äiti- huuto herättää jokaisen naisen, joka lapsistaan huolehtii tai on huolehtinut hyvin huomion.

Vieläkin , vaikka olen vanha, kaupassakin reagoin jokaiseen äitihuutoon katsoen mikä hätä huutajalla on. En mene puhumaan tai muuta.

Ja leikkikentillä huomaa, joku huutaa äitiä, äityköiden pää kääntyy jos nyt oma ei ihan lastenrattaissa vielä ole.

Äitiys on sellaista kun siihen ( monen lapsen äitinä) kasvaa.

Tietysti on kani-äitejä mutra eivät kuulu tähän keskusteluun.

Jos olet normaalisti kylässä poikasi perheessä, sinä et todellakaan asiallisena aikuisena enää salamana pomppaa minämenenminämenen-huutoon ja ryntää lapsen luo, jos se lapsen oma äiti on siinä samassa tilassa.

Siinä on kyse ihan vaan alitajuisesta kilpailunhalusta ja rajattomuudesta. Samasta kuin siinä kun toisen lapselle onkin yhtäkkiä äiti, mutta koskaan minkäänlaista alitajuntaa ei muiden kanssa löydy.

Oisko sun jo aiks ruveta muuhun kuin jauhaa anoppivihaasi tämäkin päivä? Välillä voi kännykän heittää kädestä pois ja mennä vaikka metsään kävelemään. Otraa käsityö, pyyhkiä pölyjä, lukea kirjaa?

Sinulle lapset on vaan miniän lapsia, eli sinun lapsiasi. Niinkuin ovatkin

Miniäni oli vakavasti sairas lasten ollessa pieniä, jonkun verran olin siellä ertä hän sai levätä kun voimat etenkin tiputusten jälkeen olivat poissa.

Kyllä minä menin hätiin kun lapset huusivat äitiä. Se tuli lapsiltakin kuitenkin se äiti ensimmäisenä, tosin myös isä sitten kun äiti oli sairaalassa.

Voi jeeeeesus tätä potaskan määrää!

Kaikki anopinvihaajat ovat itse parinkymmenen vuoden päästä samanlaisia vihattavia.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki anopinvihaajat ovat itse parinkymmenen vuoden päästä samanlaisia vihattavia.

Ei ole mitään anopinvihaajia. On rajattomista ihmisistä kärsiviä äitejä ja isiä.

Kyllä mua luultiin lapsenlapseni äidiksi, itse asiassa ihan joka paikassa.  Vielä siinäkin vaiheessa, kun lapsi oli 12 v.  Tulin mummoksi 39-vuotiaana.  

Mutta en silti sanonut itseäni koskaan äidiksi.  Minä halusin nimenomaan olla mummo.  

Onhan se aina ekstraa naiselle, jos häntä luullaan nuoremmaksi mitä on.  Kaikki naiset siitä tykkää.  Mutta ei normaali nainen siitä kuitenkaan mihinkään harhoihin ajaudu.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä oli outoa, kun äitini sanoi vahingossa itseään äidiksi lapselleni. Olen itse nyt äitinä ollut 14 vuotta eikä se sana kyllä muille ole lipsahdellut.

Kun vanhenet ja olet mummo pääsi voi , etenkin väsyneenä, toimia ihan toisin .

Ihan kokemuksesta sanon kun olen puolivälissä kahdeksaakymmentä.

Itse en enää jaksaisi vauvojen ja taaperoiden kanssa, isompien kanssa jaksan askarrella ja touhuilla lautapelejä, lähteä uimista katsomaan jne.

Mutta jos se on pelkkää väsymystä, miten se aina osuukin just miniään. Ei ikinä muihin. Aina just se raja häviää, joka on toisen huushollin ja oman huushollin välissä.

Mistä se miniä tietää miten paljon mummolle tulee alitajuntalipsauksia muuallakin? Ja onko tuo maankaatojuttu? Lapsi ei ehkä itse edes huomaa.

Ja lapsethan sanovat päiväkodin tätejä ja vielä alakoulussakin vahingossa äidiksi. "Äiti, äiti, en löydä kynääni, äiti, noi ei ota mua leikkiin"

On aika eri asia että päiväkoti-ikäinen lapsi sanoo kuin mitä aikuinen ihminen sanoo. Eikä lapset sano todellakaan hoitajia äideiksi.

Kuinka paljon sinulle tulee lipsauksia niin, että olet Raimon ja Tuulan luona kylässä ja alat puhua itsestäsi Tuulana?

Mummo on joskus ollut pienten lasten äiti. Se takauma voi tulla lastenlasten kanssa jotka koetaan läheisiksi.

Tokko se mummokaan sanoo naapurin lapselle itseään vahingossa äidiksi. Saati luule itseään naapurin Tuulaksi.

Et oikei taida nyt olla kärryillä tuosta alitajunta- ilmiöstä. Ei dementiamummokaan luule olevansa naapurin Tuula vaan voi luulla lapsiaan sisaruksikseen, miniäänsä puolisonsa "hutsuksi" jne.

Ihmejuttu. Jos joku mies sanoo, että vaimokulta, kaadapa kahvia, et reagoi, vaikka varmasti olisi alitajunnassa.

Jos miniän lapsi huutaa äitiä, alitajunta herää salamannopeasti.

Äiti- huuto herättää jokaisen naisen, joka lapsistaan huolehtii tai on huolehtinut hyvin huomion.

Vieläkin , vaikka olen vanha, kaupassakin reagoin jokaiseen äitihuutoon katsoen mikä hätä huutajalla on. En mene puhumaan tai muuta.

Ja leikkikentillä huomaa, joku huutaa äitiä, äityköiden pää kääntyy jos nyt oma ei ihan lastenrattaissa vielä ole.

Äitiys on sellaista kun siihen ( monen lapsen äitinä) kasvaa.

Tietysti on kani-äitejä mutra eivät kuulu tähän keskusteluun.

Jos olet normaalisti kylässä poikasi perheessä, sinä et todellakaan asiallisena aikuisena enää salamana pomppaa minämenenminämenen-huutoon ja ryntää lapsen luo, jos se lapsen oma äiti on siinä samassa tilassa.

Siinä on kyse ihan vaan alitajuisesta kilpailunhalusta ja rajattomuudesta. Samasta kuin siinä kun toisen lapselle onkin yhtäkkiä äiti, mutta koskaan minkäänlaista alitajuntaa ei muiden kanssa löydy.

Oisko sun jo aiks ruveta muuhun kuin jauhaa anoppivihaasi tämäkin päivä? Välillä voi kännykän heittää kädestä pois ja mennä vaikka metsään kävelemään. Otraa käsityö, pyyhkiä pölyjä, lukea kirjaa?

Sinulle lapset on vaan miniän lapsia, eli sinun lapsiasi. Niinkuin ovatkin

Miniäni oli vakavasti sairas lasten ollessa pieniä, jonkun verran olin siellä ertä hän sai levätä kun voimat etenkin tiputusten jälkeen olivat poissa.

Kyllä minä menin hätiin kun lapset huusivat äitiä. Se tuli lapsiltakin kuitenkin se äiti ensimmäisenä, tosin myös isä sitten kun äiti oli sairaalassa.

Voi jeeeeesus tätä potaskan määrää!

Miniät ei kirjoita potaskaa. Ihmettelen miten pientenkin lasten äideillä on aikaa päiväkaudet olla somessa. Milloin on aikaa niille lapsille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Tällainen voi olla viatontakin. Mä sanon itseäni usein meidän koirankin äidiksi.

Oma koira on vähän eri asia kuin jonkun toisen lapsi. En pitäisi kauhean viattomana, jos naapurin rouva alkaisi yhtäkkiä kutsua itseään minun lapsen äidiksi.

Mä taas voin hyvin kuvitella, että saattaisi lipsahtaa jostain selkäytimestä, että kutsuisin itseäni lapsenlapsen äidiksi. Sen näkee sitten, kun omat lapset saa lapsia. Varmasti suhtaudun joka tapauksessa lapsenlapsiin samoin kuin omiin lapsiini. Ainakaan en pysty kuvittelemaan, että he olisivat vähemmän rakkaita kuin omani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä oli outoa, kun äitini sanoi vahingossa itseään äidiksi lapselleni. Olen itse nyt äitinä ollut 14 vuotta eikä se sana kyllä muille ole lipsahdellut.

Kun vanhenet ja olet mummo pääsi voi , etenkin väsyneenä, toimia ihan toisin .

Ihan kokemuksesta sanon kun olen puolivälissä kahdeksaakymmentä.

Itse en enää jaksaisi vauvojen ja taaperoiden kanssa, isompien kanssa jaksan askarrella ja touhuilla lautapelejä, lähteä uimista katsomaan jne.

Mutta jos se on pelkkää väsymystä, miten se aina osuukin just miniään. Ei ikinä muihin. Aina just se raja häviää, joka on toisen huushollin ja oman huushollin välissä.

Mistä se miniä tietää miten paljon mummolle tulee alitajuntalipsauksia muuallakin? Ja onko tuo maankaatojuttu? Lapsi ei ehkä itse edes huomaa.

Ja lapsethan sanovat päiväkodin tätejä ja vielä alakoulussakin vahingossa äidiksi. "Äiti, äiti, en löydä kynääni, äiti, noi ei ota mua leikkiin"

On aika eri asia että päiväkoti-ikäinen lapsi sanoo kuin mitä aikuinen ihminen sanoo. Eikä lapset sano todellakaan hoitajia äideiksi.

Kuinka paljon sinulle tulee lipsauksia niin, että olet Raimon ja Tuulan luona kylässä ja alat puhua itsestäsi Tuulana?

Mummo on joskus ollut pienten lasten äiti. Se takauma voi tulla lastenlasten kanssa jotka koetaan läheisiksi.

Tokko se mummokaan sanoo naapurin lapselle itseään vahingossa äidiksi. Saati luule itseään naapurin Tuulaksi.

Et oikei taida nyt olla kärryillä tuosta alitajunta- ilmiöstä. Ei dementiamummokaan luule olevansa naapurin Tuula vaan voi luulla lapsiaan sisaruksikseen, miniäänsä puolisonsa "hutsuksi" jne.

Ihmejuttu. Jos joku mies sanoo, että vaimokulta, kaadapa kahvia, et reagoi, vaikka varmasti olisi alitajunnassa.

Jos miniän lapsi huutaa äitiä, alitajunta herää salamannopeasti.

Äiti- huuto herättää jokaisen naisen, joka lapsistaan huolehtii tai on huolehtinut hyvin huomion.

Vieläkin , vaikka olen vanha, kaupassakin reagoin jokaiseen äitihuutoon katsoen mikä hätä huutajalla on. En mene puhumaan tai muuta.

Ja leikkikentillä huomaa, joku huutaa äitiä, äityköiden pää kääntyy jos nyt oma ei ihan lastenrattaissa vielä ole.

Äitiys on sellaista kun siihen ( monen lapsen äitinä) kasvaa.

Tietysti on kani-äitejä mutra eivät kuulu tähän keskusteluun.

Jos olet normaalisti kylässä poikasi perheessä, sinä et todellakaan asiallisena aikuisena enää salamana pomppaa minämenenminämenen-huutoon ja ryntää lapsen luo, jos se lapsen oma äiti on siinä samassa tilassa.

Siinä on kyse ihan vaan alitajuisesta kilpailunhalusta ja rajattomuudesta. Samasta kuin siinä kun toisen lapselle onkin yhtäkkiä äiti, mutta koskaan minkäänlaista alitajuntaa ei muiden kanssa löydy.

Oisko sun jo aiks ruveta muuhun kuin jauhaa anoppivihaasi tämäkin päivä? Välillä voi kännykän heittää kädestä pois ja mennä vaikka metsään kävelemään. Otraa käsityö, pyyhkiä pölyjä, lukea kirjaa?

Sinulle lapset on vaan miniän lapsia, eli sinun lapsiasi. Niinkuin ovatkin

Miniäni oli vakavasti sairas lasten ollessa pieniä, jonkun verran olin siellä ertä hän sai levätä kun voimat etenkin tiputusten jälkeen olivat poissa.

Kyllä minä menin hätiin kun lapset huusivat äitiä. Se tuli lapsiltakin kuitenkin se äiti ensimmäisenä, tosin myös isä sitten kun äiti oli sairaalassa.

Voi jeeeeesus tätä potaskan määrää!

Miniät ei kirjoita potaskaa. Ihmettelen miten pientenkin lasten äideillä on aikaa päiväkaudet olla somessa. Milloin on aikaa niille lapsille?

En ole väittänytkään miniöiden kirjoittavan potaskaa. Sinä sitä oksennat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Tällainen voi olla viatontakin. Mä sanon itseäni usein meidän koirankin äidiksi.

Oma koira on vähän eri asia kuin jonkun toisen lapsi. En pitäisi kauhean viattomana, jos naapurin rouva alkaisi yhtäkkiä kutsua itseään minun lapsen äidiksi.

Mä taas voin hyvin kuvitella, että saattaisi lipsahtaa jostain selkäytimestä, että kutsuisin itseäni lapsenlapsen äidiksi. Sen näkee sitten, kun omat lapset saa lapsia. Varmasti suhtaudun joka tapauksessa lapsenlapsiin samoin kuin omiin lapsiini. Ainakaan en pysty kuvittelemaan, että he olisivat vähemmän rakkaita kuin omani. 

Rajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Tällainen voi olla viatontakin. Mä sanon itseäni usein meidän koirankin äidiksi.

Oma koira on vähän eri asia kuin jonkun toisen lapsi. En pitäisi kauhean viattomana, jos naapurin rouva alkaisi yhtäkkiä kutsua itseään minun lapsen äidiksi.

Mä taas voin hyvin kuvitella, että saattaisi lipsahtaa jostain selkäytimestä, että kutsuisin itseäni lapsenlapsen äidiksi. Sen näkee sitten, kun omat lapset saa lapsia. Varmasti suhtaudun joka tapauksessa lapsenlapsiin samoin kuin omiin lapsiini. Ainakaan en pysty kuvittelemaan, että he olisivat vähemmän rakkaita kuin omani. 

Sinähän et rakasta lapsiasi lainkaan, jos et kunnioita heidän vanhemmuuttaan tuon vertaa.

Tyydytät vain omia tarpeitasi, mikä on rakkauden vastakohta.

jätä se sika pääset anopistakin eroon etsit sitten jonkun vankiloita kiertäneen jännä miehen takaan että tämä traumaattinen kokemus unohtuu