Lue keskustelun säännöt.
Mieheni kertoi eilen kärsineensä kanssani vuosia
27.07.2022 |
Miten hänellä ei ole ollut hyvä olla vuosiin. Miten meni kanssani naimisiin hammasta purren, jos se viimeisenä keinona pelastaisi suhteemme. Miten minä olen pilannut hänen ja lasten välit.
Olipa karua kuultavaa. Kaikelta, aivan kaikelta lähti pohja. Kaikki on ollut pelkkää valhetta.
Sekin että hän on lapsille tyly, ilkeä ja ikävä on minun syyni. Minä olen vienyt häneltä mahdollisuuden isyyteen.
En ymmärrä tätä lausetta ollenkaan. Miten minä olen sen voinut viedä tai estää? Miten minä olen aiheuttanut sen, että hän ei ole halunnut itse tehdä lastensa kanssa mitään? Ei hän kysy lasten kuulumisia tai ole kiinnostunut heidän asioistaan. Miten se on minun vika? Hän on todella tiukka ja ehdoton, ja silloin olen kyllä noussut puolustamaan lapsia, koska mielestäni rangaistukset suhteessa tekoihin on olleet kohtuuttomia. Tämäkö on se syy, mihin hän on menettänyt isyytensä?
Mutta. Ilmeisesti syy kaikkeen pahaan olen minä. Jos minua ei olisi, mies ei riitelisi lastensa kanssa. Haluaisi olla heidän kanssa. Viettäisi enemmän aikaansa kotona lastensa kanssa. Nyt hän on muualla, koska minä aiheutan kaiken pahan.
Kyllä voi kuulkaa olla ihmisellä iso paino rinnan päällä ja ahdistus kaikesta aiheuttamastaan tällä hetkellä.
Ehkä olisi parasta pakata kamppeensa ja häipyä.
Kommentit (479)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minulla on mieheni käytöksestä samalainen kokemus kuin miehelläsi sinusta, olenko automaattisesti paha ihminen ja väärässä? Olisiko niin ettet kykene näkemään omassa käytöksessäsi mitään virheitä?
Jos sinulla on, kertoisitko, mikä on ajatuksen juoksu ja logiikka siinä, että päätit hammasta purren mennä miehesi kanssa naimisiin muiden ratkaisujen sijaan? Tai siinä, että et ole ottanut asioita miehesi kanssa puheeksi?
Tämä nimittäin kiinnostaa kiinnostaa oikeasti.
Komppaan, juuri nämä kaksi asiaa kiinnostavat eniten. Miksi/ kenen vuoksi /millä perusteella liittoon ryhdyttiin, jos se toiselle oli jo lähtökohtaisesti vastenmielistä, ja miksi kommunikoinnin aloittamiseen on mennyt vuosia? Tämä on oikeasti kiinnostavaa.
Ohis...jos toiselle naimisiin meneminen on kovinkin tärkeä asia elämässä, toinen saataa suostua siihen toivoen, että siten parisuhde muuttuisi paremmaksi. Ja näinhän ap ainakin kertoi miehen sanoneen. Tunnen itsekin miehiä, joilla ei olisi ollut mitään kiirettä sen paremmin avioon kuin isiksikään vaan olisivat halunneet edetä hitaammin, mutta naiselle on ollut tärkeää edetä nopeammin. Joidenkin kohdalla suhde on kuitenkin onnistunut, joidenkin ei. Läheskään kaikki ihmiset eivät myöskään erota ihastumista rakastumisesta. Kuvitellaan, että ollaan rakastuneita, mutta viimeistään parin vuoden päästä, kun alkuhuuma on mennyt ohi, on tunnekin mennyt ohi. Ja vasta silloin tajutaan, ettei oikeasti oltu missään vaiheessa rakastuneita.
Niin, viimeistään parin vuoden päästä. Ja sitten toimitaan.
Jos ihminen havaitsee olevansa vapaaehtoisesti helvetissä niin on kyllä itse vastuussa siitä jos ei asialle mitään tee. Vuosikausiin.
Sinänsä tunnistan tuon ajatuksen, jotkut ihmiset ovat epäkypsiä eivätkä tiedosta mitä haluavat ennen kuin on paljon ehtinyt tapahtua. Jokaisella on oikeus onneensa. Ei se ole kuitenkaan puolison syy ja vika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa jotenkin siltä, että olisi jo toinen nainen kuvioissa.
Silloin se miehen oma itseinho kasvaa ja syydetään sitä sontaa toisen päälle syyttä suotta.
En ottaisi sanoja kovin vakavasti siltä osin, että kaikessa totuuspohjaa olisi. Halusi nyt vaan sanoa kaiken mikä loukkaa.
En myöskään katselisi toimintaa enää vaan keskustelisin miten haluaa eron hoitaa.
Osituksessa saat puolet ja elatusmaksut tietysti lapsista.
Kyllä sä pärjäät ja tuut huomaamaan kuinka onnellinen oot vielä ilman häntä.
On toinen nainen tai on aivan järkyttävä keski-iän kriisin saanut ja tarvitsee terapiaa. Ehkä molemmat.
Vierailija kirjoitti:
On täysin totta, että minä en ole ollut täydellinen puoliso. Virheitä on tullut tehtyä. Ja väsyneenä räjähdeltyä.
Olen myös sitä mieltä, että lapsiperheessä ero ei ole se ensisijainen vaihtoehto.
Mutta, mies ei enää halua yrittää. Hän on omien sanojensa mukaan yrittänyt jo vuosia ja kärsinyt. Koittanut mahtua muottiin, mihin ei mahdu.
Miksi ei jo lähde? Sitä en todellakaan tiedä.
Sano se hänelle: miksi et jo lähde! Toinen nainen tai muuntunut sukupuoli-identiteetti? Joka tapauksessa sinä et saa nyt syyllistää itseäsi. Tartu härkää sarvista ja kysy suoraan onko toinen nainen vai homo/bi!
Mun kaverille kävi niin usein avioliittovuosien ja kolmen lapsen jälkeen, että miehensä ilmoitti ettei koskaan ole edes rakastanut tätä, että meni yhteen vain koska halusi lapsia. Ja ennen sitä tämä mies oli palvonut kaveriani ja heidän perhettään. He erosivat, kaverini pohti mikä hänessä on vikana kun toinen oli heidän suhteestaan noin kokenut koko ajan. Kunnes yllättäen tämä mies menikin erään suhteellisen uuden naispuolisen kaverinsa kanssa yhteen, heti eroon jälkeen siis. Jaksoi vielä väittää, ettei ero tästä johtunut.
Sanokaa mun sanoneen, mies ei tollasia sano ellei sillä ole uusi kiikarissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivon kipinä kirjoitti:
En ymmärrä, miksi ensimmäinen ohje tällä palstalla on aina eroaminen.
Mitä jos joskus voisi parisuhteessa, loukkaantuneenankin, kuunnella sen toisen osapuolen tarinan? Kuunteleminen ja tarinan ymmärtäminen ei tarkoita, että olisi sen toisen kanssa samaa mieltä tai että se pelastaisi parisuhteen. Se vain antaisi mahdollisuuden jopa korjata tilannetta - joko niin, että parisuhde pelastuu tai sitten niin, että molemmat lähtevät eteenpäin ilman selvittämättä jääneitä asioita.
AP:n mies on havahtunut siihen, että elämä on epätyydyttävää. Hän yrittää etsiä syyllistä omaan tilanteeseensa ja on sellaisessa sokeuden vaiheessa, että ulkoistaa oman pahan olonsa AP:lle. Tajuamme kyllä, että mies on epäkypsä eikä kanna vastuuta omista valinnostaan. Mutta... on ihan järjetöntä neuvoa AP:ta ottamaan miehen tämänhetkinen tarina "totuutena" ja lähteä tekemään sen pohjalta perheen tulevaisuutta koskevia lopullisia ratkaisuja. Eroaminen ei paranna ongelmaa - se ei luo miehelle suhdetta lapsiinsa tai opeta miestä kommunikoimaan paremmin omista tarpeistaan.
Jos olisin AP, lähtisin miehen kanssa jonnekin rauhalliseen paikkaan keskustelemaan asioista. Kysyisin paljon kysymyksiä, kuuntelisin hänen tarinaansa, yrittäisin ymmärtää. Kysyisin nykyhetkeä ja tulevaisuutta koskevia haastavia kysymyksiä lapsiin liittyen: Millä tavalla koet minun estävän suhdettasi lapsiin? Miten voisin jatkossa tukea sitä, että suhteesi lapsiin olisi parempi? Mistä perheen asioista haluaisit kantaa suurempaa vastuuta? Kysyisin myös parisuhteesta: Mikä meidän suhteessamme on ollut hyvää tähän asti? Miltä hyvä parisuhde sinun mielestäsi näyttää? Millainen rooli sinulla on hyvän parisuhteen rakentamisessa? Miten se on näkynyt meidän parisuhteessamme tähän asti? Millä tavalla koet että minä olen estänyt sinua saamasta hyvän parisuhteen? Mitä arvokasta ja hyvää näet minussa ja näissä vuosissa jotka olemme yhdessä olleet?
Samalla kun AP:n ymmärrys tilanteesta kasvaisi, myös miehen oma ymmärrys alkaisi jäsentyä. Tällainen "ei-hyökkäävä" tapa keskustella ja kuunnella auttaa kovasti, päätyvätpä he mihin tahansa ratkaisuun myöhemässä vaiheessa. Keskusteluyhteyden kadottaminen kun ei auta, lasten takia sitä tarvitaan "ikuisesti".
Parisuhteesta täytyy sanoa myös, että asioitten ratkaisemiseen tarvitaan molempien osapuolten muutosta. Jotta AP:n mies voi kasvaa vastuullisemmaksi, AP:n tulee itsensäkin muuttua. Ei ole helppoa antaa miehelle sitä vastuuta jota hän ei vielä osaa kantaa. Tulee tilanteita, joissa AP joutuu muistuttamaan miestä hänen roolistaan/vastuustaan - voi olla, että AP joutuu jopa vääntämään miehelle rautalangasta, mitä vastuu tietyissä tilanteissa tarkoittaa. Niissä tilanteissa olisi helppoa palata vanhoihin toimintamalleihin ja hoitaa asiat miehen puolesta.
Koska tällaisten keskusteluiden käyminen on haastavaa ja tunnetasolla todella kuluttavaa, voisi olla hyvä saada tukea terapiasta. Parasta olisi jos molemmat olisivat mukana - mutta jos mies ei lähde, AP voi ihan hyvin mennä yksin.
Toivotan AP:lle voimia. Ja ai niin - 9 vuotta sitten pelastimme avioliittomme tällä tavalla. Myös minä jouduin muuttumaan. Nyt tulossa 20 v. hääpäivä.
Nämä olivat hyviä ohjeita terapeutille. Valitettavan usein naiselle sysätään se aikuisen vastuu hoitaa parisuhde ja mies kuntoon, kun miehen itse pitäisi aivan samoin pystyä ehdottamaan vaimolleen, että istutaanpa alas ja jutellaan, mitä hyvää tässä suhteessa on ja mitä parannettavaa. Tuo naisen vastuu vinouttaa jo heti parisuhteen enetisestään pieleen siinä, että vaimo on se aikuinen ja kuin äiti ja mies hänen lapsensa tai terapia-asiakas.
Juuri näin. Lisäksi näihin sinänsä aiheellisiin ja fiksuihin kysymyksiin saa vastauksia kuten:
- suhde sinuun ja lapsiin on huono, koska olet sitätätätota ja olet aina ollut
- sinä olet jo pilannut suhteeni lapsiin olemalla sitätätätota ei sitä enää voi korjata
- minä tässä perheessä jo kannan kaiken vastuun ja kärsin, koska olet sitätätätota ja minäminäminä tässä olen kaikkeni jo yrittänyt ja etkö sä PASKA YMMÄRRÄ ETTÄ MÄ KÄRSIN!!!!!
- ei tässä suhteessa ole koskaan ollut mitään hyvää, koska sä olet sitätätätota
- entiiä, en tiiä ÄLÄ STANA JANKUTA MÄ KÄRSIN
- minä se TÄSSÄ KÄRSIN jos et tajua, se on kuule mun roolini parisuhteessa
- näitä kaikkia samassa ja eri järjestyksessä, milloin kännissä itkuntuhruisin silmin milloin silmittömästi huutaen tai selvänä nälvien
Siinähän sitten asettelet aikuismaisia, fiksuja kysymyksiäsi ja parannat suhdettasi. Koettu on.
No näin. Siinä vaiheessa, kun on toinen, ihan turha siihen on mennä aikuisena terapoimaan toista. Kyllä se rakkaus (lue: seksi) vie ja ollaan hormonihuurussa sokeina, haetaan vain syytä, miten pääsee sinne toisen luo. Välttämättä kaikki eivät ole edes eron perässä, tarvitsevat vain "omaa aikaa", ja riitelevät oikeuttaakseen sen tunteen, kun köllähtävät toisen viereen kertomaan, että kauheaa oli taas kotona ja en kyllä kauan enää kestä. Mutta nyt rakas unohdetaan hetkeksi kaikki muu ja nautitaan tästä hetkestä!
Ja tässä tilanteessa sen toisen sitten pitäisi siellä kotona kantaa huolta, mikäs mun kanssa naimisiin pakotettua, koko elämänsä kärsinyttä rassukkaa vaivaa ja ennen kaikkea: kuinka voin olla avuksi, miten voin auttaa?
Niinpä. Kukin valitsee oman elämänsä ja reagointitapansa. Ymmärrän että on raju ajatus koittaa kuunnella ja ymmärtää toista osapuolta silloin kun on itse tullut pahasti loukatuksi. Enkä todellakaan tarkoita, että naisen pitäisi paapoa koko elämänsä kärsinyttä rassukkaa - päinvastoin, jos luet mitä kirjoitin, myös AP:n tulisi muuttua, antaa miehen kasvaa vastuuseen omasta itsestään.
Toki silloin kun on parisuhteessa vapaasta tahdostaan - kuten tässä AP - on vapaa kokeilemaan erilaisia tapoja olla siinä parisuhteessa. Sanoisin pikemminkin niin, että AP:n tähänastinen toiminta on ollut tuon "rassukan hoitoa" - AP on kantanut vastuun lapsista ja mies on saanut luistaa kaikesta. Siihen nähden olisi rajua laittaa mies kertomaan, mitä hän haluaa ja miten hän ITSE aikoo kantaa vastuunsa ja muuttaa toimintaansa.
Ja jos mies kiukuttelee vastaamalla asiallisiin kysymyksiin tässä kuvatulla tavalla, vastailee mitä sattuu, niin osanottoni siitä. Mutta sellaista on kypsymätön vuorovaikutus. Voin vain kuvitella, että nuo vastaukset ärsyttävät ja triggeröivät myös kysyjää - eikä vuorovaikutus pysy rakentavana kovinkaan helposti. Mutta JOS onnistuisi muuttamaan keskustelun dynamiikkaa, jos pyrkisi kuutelemaan ja ymmärtämään - ei siis välttämättä olemaan samaa mieltä - se olisi monelle ihan tajunnanräjäyttävä kokemus.
Se jää monilta naisilta huomaamatta, että ihmiset eivät parisuhteessakaan aina kypsy samassa tahdissa. Kriisitilanteessa kypsempi osapuoli kantaa silloin hetkellisesti enemmän vastuuta ratkaisujen löytämisestä. Toki niin että molempien osapuolten tulee haluta löytää ratkaisuja, toisen puolesta ei voi muuttua.
Tällainenkin ajatus: jos eroat joka kerta kun puoliso ei ole yhtä kypsä kuin itse olet, parisuhteesi tuppaavat jäämään lyhyiksi ja omakin kasvu kyllä siinä tyrehtyy.
Mulle kävi eilen niin, että mies kesken riidan alkoi yht äkkiä huutaa, että haluaa eroon musta ja ottaa eron. Ollaan oltu jo pitkään yhdessä. Haukkui myös, että vihaa minua. Menin ihan shokkiin. Pyyteli kyllä jälkeen päin anteeksi. Tuntui että purki minuun jotakin muuta nyt... Tuntuu oudolta ja ihmettelen mitä tässä tapahtui..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minulla on mieheni käytöksestä samalainen kokemus kuin miehelläsi sinusta, olenko automaattisesti paha ihminen ja väärässä? Olisiko niin ettet kykene näkemään omassa käytöksessäsi mitään virheitä?
Jos sinulla on, kertoisitko, mikä on ajatuksen juoksu ja logiikka siinä, että päätit hammasta purren mennä miehesi kanssa naimisiin muiden ratkaisujen sijaan? Tai siinä, että et ole ottanut asioita miehesi kanssa puheeksi?
Tämä nimittäin kiinnostaa kiinnostaa oikeasti.
Komppaan, juuri nämä kaksi asiaa kiinnostavat eniten. Miksi/ kenen vuoksi /millä perusteella liittoon ryhdyttiin, jos se toiselle oli jo lähtökohtaisesti vastenmielistä, ja miksi kommunikoinnin aloittamiseen on mennyt vuosia? Tämä on oikeasti kiinnostavaa.
Ohis...jos toiselle naimisiin meneminen on kovinkin tärkeä asia elämässä, toinen saataa suostua siihen toivoen, että siten parisuhde muuttuisi paremmaksi. Ja näinhän ap ainakin kertoi miehen sanoneen. Tunnen itsekin miehiä, joilla ei olisi ollut mitään kiirettä sen paremmin avioon kuin isiksikään vaan olisivat halunneet edetä hitaammin, mutta naiselle on ollut tärkeää edetä nopeammin. Joidenkin kohdalla suhde on kuitenkin onnistunut, joidenkin ei. Läheskään kaikki ihmiset eivät myöskään erota ihastumista rakastumisesta. Kuvitellaan, että ollaan rakastuneita, mutta viimeistään parin vuoden päästä, kun alkuhuuma on mennyt ohi, on tunnekin mennyt ohi. Ja vasta silloin tajutaan, ettei oikeasti oltu missään vaiheessa rakastuneita.
Ja tällöin on siis oikeus kaataa tämä kaikki vihana ja haukkumisena toisen niskaan?
Ei suinkaan mietiskellä omia valintojaan ja syitä, miksi vaikka oma itsetuntemus on hieman heikko tai miksi ei osaa tehdä päätöksiä, vaan ajelehtii tilanteeseen, joka loppupeleissä vahingoittavat kaikkia?
Kyllä minun mieheni vei mahdollisuuteni hyvään vanhemmuuteen manipuloimalla lapset ja sukunsa minua vastaan. Se mitä on tapahtunut, on sinun miehesi kokemus asiasta, ja hänelle totta. Luultavasti olet vähätellyt hänen tunteitaan ja kokemuksiaan muullakin saralla, ja miehellä voi todella olla jo katsottuna ymmärtäväisempi nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostavaa tässä jutussa on se, että mies väittää haluavansa tuntea lapsensa paremmin. Vaikka on vaikea sanoa tarkoittaako mitä sanoo vai onko tuo vain osa itsesääliryöpsähdystä, ehkä isälle ja lapsille pitäisi järjestää tilaisuus. He tutustuvat, he tekevät, muut ottavat askeleen taaksepäin?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minun mieheni vei mahdollisuuteni hyvään vanhemmuuteen manipuloimalla lapset ja sukunsa minua vastaan. Se mitä on tapahtunut, on sinun miehesi kokemus asiasta, ja hänelle totta. Luultavasti olet vähätellyt hänen tunteitaan ja kokemuksiaan muullakin saralla, ja miehellä voi todella olla jo katsottuna ymmärtäväisempi nainen.
Jännä, että monenkaan mielestä miehelle ei ole vaihtoehto elää itsekseen ja opetella tuntemaan itsensä. Heti samalla hetkellä pitäisi olla jo uusi ymmärtäväisempi nainen kainalossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutulta kuulostaa. Sama tapahtui minulle 2 vuotta sitten ja 20 vuotta avioliittoa. Ihan samat jutut mieheltä , kaikki hänen elämänsä paksuus minun syytä.
Ja paljastui että miehellä ollut jo pitkään salasuhde. Ap, siellä on toinen nainen. Miehesi yrittää siirtää syyllisyyttään perheen rikkomisesta sinun harteille. Tee salapoliisi työ. Tutki miehen taskut, lompakko, sähköposti, kännykkä, face jne. Sieltä ne todisteet löytyy.
Juuri näin ja älä laita itse avioerohakemusta, se on miehen hoidettava. Miehet teettää senkin naisella, ovat itse loisia, ihan sama vaikka itse haluavat eron niin naisen pitäisi sekin järjestää.
Tämä! Ja sitten maristaan, että "naiset ottavat useammin eron kuin miehet". Niin, miehellä on jo elämä muualla, eivätkä viitsi edes laittaa ero vireille (miksi ihmeessä "uusi" nainen tähän suostuu? selvästi epäluotettavasta tyypistähän on kyse).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minun mieheni vei mahdollisuuteni hyvään vanhemmuuteen manipuloimalla lapset ja sukunsa minua vastaan. Se mitä on tapahtunut, on sinun miehesi kokemus asiasta, ja hänelle totta. Luultavasti olet vähätellyt hänen tunteitaan ja kokemuksiaan muullakin saralla, ja miehellä voi todella olla jo katsottuna ymmärtäväisempi nainen.
Jännä, että monenkaan mielestä miehelle ei ole vaihtoehto elää itsekseen ja opetella tuntemaan itsensä. Heti samalla hetkellä pitäisi olla jo uusi ymmärtäväisempi nainen kainalossa.
Miksi ei voisi avautua toiselle, hieman ymmärtäväisemmälle miehelle tai naiselle jos kotoa ei saa muuta kuin pelkkää vittuilua ja vähättelyä? Jos kotona eläminen on yhtä helvettiä ja toinen on oikeassa joka asiassa, en todellakaan tuomitse pettämistä. Jokaisella on vain tämä yksi elämä. Naisenko siitäkin pitää päättää pitääkö miehen olla lopun elämäänsä yksin, vai ehkä saada lämpöä ja rakkautta joltain toiselta, jonka kanssa arvot osuvat paremmin yksiin?
Sitä varten on alan ammattilaisia, enkä tarkoita nyt seksityöntekijöitä. Miten luulet uuden suhteen kanssa käyvän, kun sen alkuun toisen pitää olla eroavan terapeuttina? Se eronnut tuo uuteen suhteeseen entisen painolastin ja uuden puolison pitää sekin käsitellä. Eikö sinustakin olisi kivempi aloittaa yhteiselämä niin, että kumpikin lähtee siihen puhtaalta pöydältä?
Yhdelle ystävälleni kävi niin, että baaritiskillä viereen liimautui humalainen mies, joka aloitti keskutelun sanomalla "vaimoni ei ymmärrä minua". Ystävä sanoi miehelle, että ei kiinnosta, mene puhumaan vaimollesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ammattiauttajan apu voisi olla miehelle hyvä. Tosin ei hän näe itsessään virheitä kuitenkaan.
No eipä tuossa minun mielestä mitään ole enää juteltavissa, mies laittaa nimensä erohakemukseen ensimmåisenä ja siitä se pyörähtää liikkeelle. Sinun kannattaa alkaa kadottamaan tärkeää omaisuutta vaikka jonnekin ystävän luokse, sillä sen verran kettumaiselta ja katkeralta mies kuulostaa, että hän varmaan on aika hankala omaisuuden jaossa. Eli vie tärkeät pois, huolehdi, että sinulla on omat raha-asiat kunnossa ja älä ala taistelemaan turhista. Mahdollisimman nätisti vain ero, anna miehen rähistä yksin. Ota videolle/nauhalle tarvittaessa pahimmat, niin muistat mitä tuli. Ole se fiksu rauhallinen aikuinen ja äiti.
Kadottaa omaisuutta? Eli huijata? Huijaaminen on aina väärin.
Vierailija kirjoitti:
Juridisesti surkea vinkki muuttaa ja jättää lapset. Sellainen teko voi tarkoittaa että menettää heidät/lähivanhemmuuden toiselle pysyvästi. Kuka muutenkaan jättäisi maailman rakkaimpia ihmisiään jollekulle jonka jo tietää itsekkääksi ankaraksi kusipääksi. Nää "jätä lapset miehelle ja palaa kun huvittaa" -jutut voi tarkoittaa että palatessa vallanhaluisella kumppanilla on yksinhuoltajuushakemukset vireillä selitteellä "toinen vanhempi katosi ilmoittamatta pitkäksi ajaksi eikä ollut tavoitettavissa" - itse en ainakaan jäisi ihmettelemään vaan alkaisin elää kuin toista ei olisi.
Olen pahoillani ap. Voimia kaikkeen. Oma ohjeeni itselleni elämässäni on, että kun ihmiset näyttävät millaisia he oikeasti ovat, kannattaa uskoa. Ja toimia sen mukaan.
Mies voi yhtä hyvin olla huoltaja. Ei tosin tietämäni äiti joka jätti lapset miehelle ja muutti pois, mitään tapaamisoikeuksia menettänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minun mieheni vei mahdollisuuteni hyvään vanhemmuuteen manipuloimalla lapset ja sukunsa minua vastaan. Se mitä on tapahtunut, on sinun miehesi kokemus asiasta, ja hänelle totta. Luultavasti olet vähätellyt hänen tunteitaan ja kokemuksiaan muullakin saralla, ja miehellä voi todella olla jo katsottuna ymmärtäväisempi nainen.
Jännä, että monenkaan mielestä miehelle ei ole vaihtoehto elää itsekseen ja opetella tuntemaan itsensä. Heti samalla hetkellä pitäisi olla jo uusi ymmärtäväisempi nainen kainalossa.
Minä en tunne ainoatakaan eronnutta paria, jossa mies olisi vain jäänyt yksin elämään miehen tehtyä aloitteen erosta. Aina ollut syynä toinen nainen eikä todellakaan alettu elää itsekseen
Ikää on jo mulla 46 v eli on tullut tähän ikään mennessä monta tapausta nähtyä/kuultua.
Tuollaisia saatanoita jotka antaa kotiovella vain tehtävälistan käteen ja listaa exceltaulukkoon montako laskua on maksanut, minkälaista romantiikkaa oikein odotatte vielä? Ei mitään kiitosta ikinä mistään, puhutaan kuin kaupan kassalle, ei oteta mukaan mihinkään ja haukutaan vielä tuttaville. Mitä pitäisi sitten tehdä, mielummin sitä menee treffeille sellaisen rakastajan kanssa joka on kiinnostunut muustakin kuin siivouksesta ja koirankusetuksesta ja viettää edes hetken laatuaikaa. Vai olisiko parempi masentua ja tappaa vielä itsensä että ap saisi säälipisteet siitäkin?
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostavaa tässä jutussa on se, että mies väittää haluavansa tuntea lapsensa paremmin. Vaikka on vaikea sanoa tarkoittaako mitä sanoo vai onko tuo vain osa itsesääliryöpsähdystä, ehkä isälle ja lapsille pitäisi järjestää tilaisuus. He tutustuvat, he tekevät, muut ottavat askeleen taaksepäin?
Tutkani hälyttää tässä toisen naisen sanoja miehen suuntaan. Se mies on luultavasti epäröinyt ottaa eroa lastensa takia. Toinen nainen on sitten selittänyt hänelle, että ero on miehelle päinvastoin hyvä mahdollisuus päästä luomaan suhdetta lapsiinsa isäviikonloppuina, kun nyt paha vaimo on estänyt miestä tutustumasta kunnolla lapsiinsa. Ihan selkeä juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minun mieheni vei mahdollisuuteni hyvään vanhemmuuteen manipuloimalla lapset ja sukunsa minua vastaan. Se mitä on tapahtunut, on sinun miehesi kokemus asiasta, ja hänelle totta. Luultavasti olet vähätellyt hänen tunteitaan ja kokemuksiaan muullakin saralla, ja miehellä voi todella olla jo katsottuna ymmärtäväisempi nainen.
Jännä, että monenkaan mielestä miehelle ei ole vaihtoehto elää itsekseen ja opetella tuntemaan itsensä. Heti samalla hetkellä pitäisi olla jo uusi ymmärtäväisempi nainen kainalossa.
Miksi ei voisi avautua toiselle, hieman ymmärtäväisemmälle miehelle tai naiselle jos kotoa ei saa muuta kuin pelkkää vittuilua ja vähättelyä? Jos kotona eläminen on yhtä helvettiä ja toinen on oikeassa joka asiassa, en todellakaan tuomitse pettämistä. Jokaisella on vain tämä yksi elämä. Naisenko siitäkin pitää päättää pitääkö miehen olla lopun elämäänsä yksin, vai ehkä saada lämpöä ja rakkautta joltain toiselta, jonka kanssa arvot osuvat paremmin yksiin?
Oi, siitä vaan! Kun rakastumisen huuma hellittää ja arki tulee vastaan, voi yhtäkkiä taas havahtua tulleensa huijatuksi yhteen. Lämpöä ja rakkautta antanut nainen on yhtäkkiä muuttunut akaksi jolla on vaatimuksia. Uuden perheen pikkulapsiaikaa voi vältellä hakeutumalla jonkun uuden ymmärtäjän syliin valittamaan siitä, miten eukko omii lapset.
Ehdottomasti samaa mieltä. Jos edessä olisikin laihoja aikoja, omille jaloilleen pikku hiljaa nouseminen voi saada taloudellisen tilanteen lopulta paranemaan. Jokapäiväinen ahdistus nollaa kaiken muun elintason, eikä siihen kannata jäädä edes miljardista.