Mieheni kertoi eilen kärsineensä kanssani vuosia

Moni nainen kärsii samalla tavalla miehestään.

Oletpa viihtynyt kauan moisen tylsimyksen kanssa!

Lasten hyvinvoinnista huolehtiminen on tässä tosi tärkeää. Eihän lapsia saa käyttää pelinappuloina. Onneksi aloittaja onkin tämän ymmärtänyt. Toivottavasti kaikki muutkin vanhemmat käsittävät, ettei lapsia kohdella heittopusseina.

Ihottava tilanne aloittajalla. Ei ihme, että järkytys nousee pintaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaa joidenkin kommentoijien logiikka.

Mies kärsii liitossaan, ja sanoo, ettei ole koskaan oikeasti edes halunnut olla yhdessä. Ulkopuoliset kehottavat vaimoa lopettamaan liiton. Joillekin täällä kehoitus erota = miesvihaa.

Miksi? Eikö näkymättömään kahleeseen kiinni jäänyt miesparka pitäisi nimen omaan vapauttaa?

Jep, mies ei taaskaan voi ottaa vastuuta mistään, esimerkiksi hoitaa eroon liittyvät muodollisuudet, kun kerran ei ap:ta enää halua (itse asiassa sanoo, ettei koskaan halunnutkaan, eli ei ole varmaan vaimovalinnastakaan ollut itse vastuussa). Se on taas se nainen, jonka pitää eroonkin liittyvät asiat hoitaa, vaikka mies on se, joka ei suhteessa halua olla.

Juuri näin. Jos ei kykene tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä itse saatikka viestimään lähipiirille mitä haluaa, pääsee olemaan vihainen

-siitä, että joutui naimisiin

-siitä, että joutui elämään vuosia kärsimyksessä

-siitä, että liitto loppui

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaa joidenkin kommentoijien logiikka.

Mies kärsii liitossaan, ja sanoo, ettei ole koskaan oikeasti edes halunnut olla yhdessä. Ulkopuoliset kehottavat vaimoa lopettamaan liiton. Joillekin täällä kehoitus erota = miesvihaa.

Miksi? Eikö näkymättömään kahleeseen kiinni jäänyt miesparka pitäisi nimen omaan vapauttaa?

Tässä kaiketi on ajateltu asia niin, että jos mies on tyytymätön parisuhteeseensa, miehen pitää itse ymmärtää hakea eroa eikä odottaa, että vaimo tekee sen. 

Ymmärsin tuon viestin niin että kommentoijan mielestä sitä kun naista kehotetaan eroamaan, on epäloogista tulkita, kuten joissain kommenteissa, miesvihaksi. Siitäkin huolimatta että mies on kaikin tavoin antanut ymmärtää että hänen elämänsä olisi parempaa ilman naista, jolloin miehestä irti päästäminen olisi loogisesti ajatellen suorastaan humaani ja miestä rakastava teko.

En usko että mies on sitä mieltä että sinä olet pilannut kaiken. Hän on vaan lakannut rakastamasta sinua, hänellä on erittäin paha olla itsensä kanssa ja siksi kaataa myös likaämpärin nyt sinun niskaasi. Ystävälleni (nainen) käynyt samalla tavalla, mutta hän oli se, joka puhui miehelleen ilkeästi, koska oli niin ahdistunut eikä ollut rakastunut enää mieheensä. Ahdistus meni niin pahaksi, että hän oli hoidossa 2 kk. Sen jälkeen erosivat ja nyt keskusteluyhteys on hyvä ja lasten asiatkin hoituvat. Parisuhteessa vaan tulee joskus se rakkauden loppu eikä sille aina mitään voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ammattitrolli taas vauhdissa ja mammat uskoo heti kaiken.

Ei tämä palsta toimisi jos ei ammattikirjoittajat tekisi aloiteitta

Mode poistaa tämän heti.

Meinasitko, että tällaista ei tapahdu koskaan kenellekään?

Voin kertoa, että kyllä tapahtuu ja usein tapahtuukin. Ei saa olla niin lapsellinen, että epäilee kaikkea. :)

Mielestäni se on realismia jos epäilee, ei suinkaan lapsellisuutta. Näillä foorumeilla on useita postaajia, jotka saavat kiksejä aloituksistaan, joihin vastaillaan ja kommentoidaan paljon.

Ainakin on yleensä valittu siten, että se herättää mielipiteitä.

Vierailija kirjoitti:

Toivon kipinä kirjoitti:

En ymmärrä, miksi ensimmäinen ohje tällä palstalla on aina eroaminen.

Mitä jos joskus voisi parisuhteessa, loukkaantuneenankin, kuunnella sen toisen osapuolen tarinan? Kuunteleminen ja tarinan ymmärtäminen ei tarkoita, että olisi sen toisen kanssa samaa mieltä tai että se pelastaisi parisuhteen. Se vain antaisi mahdollisuuden jopa korjata tilannetta - joko niin, että parisuhde pelastuu tai sitten niin, että molemmat lähtevät eteenpäin ilman selvittämättä jääneitä asioita.

AP:n mies on havahtunut siihen, että elämä on epätyydyttävää. Hän yrittää etsiä syyllistä omaan tilanteeseensa ja on sellaisessa sokeuden vaiheessa, että ulkoistaa oman pahan olonsa AP:lle. Tajuamme kyllä, että mies on epäkypsä eikä kanna vastuuta omista valinnostaan. Mutta... on ihan järjetöntä neuvoa AP:ta ottamaan miehen tämänhetkinen tarina "totuutena" ja lähteä tekemään sen pohjalta perheen tulevaisuutta koskevia lopullisia ratkaisuja. Eroaminen ei paranna ongelmaa - se ei luo miehelle suhdetta lapsiinsa tai opeta miestä kommunikoimaan paremmin omista tarpeistaan.

Jos olisin AP, lähtisin miehen kanssa jonnekin rauhalliseen paikkaan keskustelemaan asioista. Kysyisin paljon kysymyksiä, kuuntelisin hänen tarinaansa, yrittäisin ymmärtää. Kysyisin nykyhetkeä ja tulevaisuutta koskevia haastavia kysymyksiä lapsiin liittyen: Millä tavalla koet minun estävän suhdettasi lapsiin? Miten voisin jatkossa tukea sitä, että suhteesi lapsiin olisi parempi? Mistä perheen asioista haluaisit kantaa suurempaa vastuuta? Kysyisin myös parisuhteesta: Mikä meidän suhteessamme on ollut hyvää tähän asti? Miltä hyvä parisuhde sinun mielestäsi näyttää? Millainen rooli sinulla on hyvän parisuhteen rakentamisessa? Miten se on näkynyt meidän parisuhteessamme tähän asti? Millä tavalla koet että minä olen estänyt sinua saamasta hyvän parisuhteen? Mitä arvokasta ja hyvää näet minussa ja näissä vuosissa jotka olemme yhdessä olleet?

Samalla kun AP:n ymmärrys tilanteesta kasvaisi, myös miehen oma ymmärrys alkaisi jäsentyä. Tällainen "ei-hyökkäävä" tapa keskustella ja kuunnella auttaa kovasti, päätyvätpä he mihin tahansa ratkaisuun myöhemässä vaiheessa. Keskusteluyhteyden kadottaminen kun ei auta, lasten takia sitä tarvitaan "ikuisesti".

Parisuhteesta täytyy sanoa myös, että asioitten ratkaisemiseen tarvitaan molempien osapuolten muutosta. Jotta AP:n mies voi kasvaa vastuullisemmaksi, AP:n tulee itsensäkin muuttua. Ei ole helppoa antaa miehelle sitä vastuuta jota hän ei vielä osaa kantaa. Tulee tilanteita, joissa AP joutuu muistuttamaan miestä hänen roolistaan/vastuustaan - voi olla, että AP joutuu jopa vääntämään miehelle rautalangasta, mitä vastuu tietyissä tilanteissa tarkoittaa. Niissä tilanteissa olisi helppoa palata vanhoihin toimintamalleihin ja hoitaa asiat miehen puolesta.

Koska tällaisten keskusteluiden käyminen on haastavaa ja tunnetasolla todella kuluttavaa, voisi olla hyvä saada tukea terapiasta. Parasta olisi jos molemmat olisivat mukana - mutta jos mies ei lähde, AP voi ihan hyvin mennä yksin.

Toivotan AP:lle voimia. Ja ai niin - 9 vuotta sitten pelastimme avioliittomme  tällä tavalla. Myös minä jouduin muuttumaan. Nyt tulossa 20 v. hääpäivä.

Nämä olivat hyviä ohjeita terapeutille. Valitettavan usein naiselle sysätään se aikuisen vastuu hoitaa parisuhde ja mies kuntoon, kun miehen itse pitäisi aivan samoin pystyä ehdottamaan vaimolleen, että istutaanpa alas ja jutellaan, mitä hyvää tässä suhteessa on ja mitä parannettavaa. Tuo naisen vastuu vinouttaa jo heti parisuhteen enetisestään pieleen siinä, että vaimo on se aikuinen ja kuin äiti ja mies hänen lapsensa tai terapia-asiakas.

Juuri näin. Lisäksi näihin sinänsä aiheellisiin ja fiksuihin kysymyksiin saa vastauksia kuten:

- suhde sinuun ja lapsiin on huono, koska olet sitätätätota ja olet aina ollut

- sinä olet jo pilannut suhteeni lapsiin olemalla sitätätätota ei sitä enää voi korjata

- minä tässä perheessä jo kannan kaiken vastuun ja kärsin, koska olet sitätätätota ja minäminäminä tässä olen kaikkeni jo yrittänyt ja etkö sä PASKA YMMÄRRÄ ETTÄ MÄ KÄRSIN!!!!!

- ei tässä suhteessa ole koskaan ollut mitään hyvää, koska sä olet sitätätätota

- entiiä, en tiiä ÄLÄ STANA JANKUTA MÄ KÄRSIN

- minä se TÄSSÄ KÄRSIN jos et tajua, se on kuule mun roolini parisuhteessa

- näitä kaikkia samassa ja eri järjestyksessä, milloin kännissä itkuntuhruisin silmin milloin silmittömästi huutaen tai selvänä nälvien

Siinähän sitten asettelet aikuismaisia, fiksuja kysymyksiäsi ja parannat suhdettasi. Koettu on.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies on oikeassa ja sinä olet todella se tarinan kusipää? Olisiko mitenkään mahdollista? Ei vai?

Hammasta purren ap:n mies mennyt naimisiin kusipää - vaimon kanssa. Voi ressukkaa. Vaimon nyt pitää vapauttaa mies tästä aviokahleesta, kun mies ei osaa, jaksa, kehtaa, viitsi ym.

Jos minulla on mieheni käytöksestä samalainen kokemus kuin miehelläsi sinusta, olenko automaattisesti paha ihminen ja väärässä? Olisiko niin ettet kykene näkemään omassa käytöksessäsi mitään virheitä?

Kukaan ei tiedä sitä, mitä perheessä on tapahtunut oikeasti. On vain aloittajan marttyyrimainen vuodatus johon hän saa täysin ansaitsematonta tukea muilta elämänkoululaisilta.

Vierailija kirjoitti:

Jos minulla on mieheni käytöksestä samalainen kokemus kuin miehelläsi sinusta, olenko automaattisesti paha ihminen ja väärässä? Olisiko niin ettet kykene näkemään omassa käytöksessäsi mitään virheitä?

Jos sinulla on, kertoisitko, mikä on ajatuksen juoksu ja logiikka siinä, että päätit hammasta purren mennä miehesi kanssa naimisiin muiden ratkaisujen sijaan? Tai siinä, että et ole ottanut asioita miehesi kanssa puheeksi?

Tämä nimittäin kiinnostaa kiinnostaa oikeasti. 

Vierailija kirjoitti:

Miehellä on toinen nainen. Nyt se vierittelee eroa sun harteille. Tsemppiä.

Tämä! Aivan päivänselvää käytöstä, ihan klassikko. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos minulla on mieheni käytöksestä samalainen kokemus kuin miehelläsi sinusta, olenko automaattisesti paha ihminen ja väärässä? Olisiko niin ettet kykene näkemään omassa käytöksessäsi mitään virheitä?

Jos sinulla on, kertoisitko, mikä on ajatuksen juoksu ja logiikka siinä, että päätit hammasta purren mennä miehesi kanssa naimisiin muiden ratkaisujen sijaan? Tai siinä, että et ole ottanut asioita miehesi kanssa puheeksi?

Tämä nimittäin kiinnostaa kiinnostaa oikeasti. 

Komppaan, juuri nämä kaksi asiaa kiinnostavat eniten. Miksi/ kenen vuoksi /millä perusteella liittoon ryhdyttiin, jos se toiselle oli jo lähtökohtaisesti vastenmielistä, ja miksi kommunikoinnin aloittamiseen on mennyt vuosia? Tämä on oikeasti kiinnostavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon kipinä kirjoitti:

En ymmärrä, miksi ensimmäinen ohje tällä palstalla on aina eroaminen.

Mitä jos joskus voisi parisuhteessa, loukkaantuneenankin, kuunnella sen toisen osapuolen tarinan? Kuunteleminen ja tarinan ymmärtäminen ei tarkoita, että olisi sen toisen kanssa samaa mieltä tai että se pelastaisi parisuhteen. Se vain antaisi mahdollisuuden jopa korjata tilannetta - joko niin, että parisuhde pelastuu tai sitten niin, että molemmat lähtevät eteenpäin ilman selvittämättä jääneitä asioita.

AP:n mies on havahtunut siihen, että elämä on epätyydyttävää. Hän yrittää etsiä syyllistä omaan tilanteeseensa ja on sellaisessa sokeuden vaiheessa, että ulkoistaa oman pahan olonsa AP:lle. Tajuamme kyllä, että mies on epäkypsä eikä kanna vastuuta omista valinnostaan. Mutta... on ihan järjetöntä neuvoa AP:ta ottamaan miehen tämänhetkinen tarina "totuutena" ja lähteä tekemään sen pohjalta perheen tulevaisuutta koskevia lopullisia ratkaisuja. Eroaminen ei paranna ongelmaa - se ei luo miehelle suhdetta lapsiinsa tai opeta miestä kommunikoimaan paremmin omista tarpeistaan.

Jos olisin AP, lähtisin miehen kanssa jonnekin rauhalliseen paikkaan keskustelemaan asioista. Kysyisin paljon kysymyksiä, kuuntelisin hänen tarinaansa, yrittäisin ymmärtää. Kysyisin nykyhetkeä ja tulevaisuutta koskevia haastavia kysymyksiä lapsiin liittyen: Millä tavalla koet minun estävän suhdettasi lapsiin? Miten voisin jatkossa tukea sitä, että suhteesi lapsiin olisi parempi? Mistä perheen asioista haluaisit kantaa suurempaa vastuuta? Kysyisin myös parisuhteesta: Mikä meidän suhteessamme on ollut hyvää tähän asti? Miltä hyvä parisuhde sinun mielestäsi näyttää? Millainen rooli sinulla on hyvän parisuhteen rakentamisessa? Miten se on näkynyt meidän parisuhteessamme tähän asti? Millä tavalla koet että minä olen estänyt sinua saamasta hyvän parisuhteen? Mitä arvokasta ja hyvää näet minussa ja näissä vuosissa jotka olemme yhdessä olleet?

Samalla kun AP:n ymmärrys tilanteesta kasvaisi, myös miehen oma ymmärrys alkaisi jäsentyä. Tällainen "ei-hyökkäävä" tapa keskustella ja kuunnella auttaa kovasti, päätyvätpä he mihin tahansa ratkaisuun myöhemässä vaiheessa. Keskusteluyhteyden kadottaminen kun ei auta, lasten takia sitä tarvitaan "ikuisesti".

Parisuhteesta täytyy sanoa myös, että asioitten ratkaisemiseen tarvitaan molempien osapuolten muutosta. Jotta AP:n mies voi kasvaa vastuullisemmaksi, AP:n tulee itsensäkin muuttua. Ei ole helppoa antaa miehelle sitä vastuuta jota hän ei vielä osaa kantaa. Tulee tilanteita, joissa AP joutuu muistuttamaan miestä hänen roolistaan/vastuustaan - voi olla, että AP joutuu jopa vääntämään miehelle rautalangasta, mitä vastuu tietyissä tilanteissa tarkoittaa. Niissä tilanteissa olisi helppoa palata vanhoihin toimintamalleihin ja hoitaa asiat miehen puolesta.

Koska tällaisten keskusteluiden käyminen on haastavaa ja tunnetasolla todella kuluttavaa, voisi olla hyvä saada tukea terapiasta. Parasta olisi jos molemmat olisivat mukana - mutta jos mies ei lähde, AP voi ihan hyvin mennä yksin.

Toivotan AP:lle voimia. Ja ai niin - 9 vuotta sitten pelastimme avioliittomme  tällä tavalla. Myös minä jouduin muuttumaan. Nyt tulossa 20 v. hääpäivä.

Nämä olivat hyviä ohjeita terapeutille. Valitettavan usein naiselle sysätään se aikuisen vastuu hoitaa parisuhde ja mies kuntoon, kun miehen itse pitäisi aivan samoin pystyä ehdottamaan vaimolleen, että istutaanpa alas ja jutellaan, mitä hyvää tässä suhteessa on ja mitä parannettavaa. Tuo naisen vastuu vinouttaa jo heti parisuhteen enetisestään pieleen siinä, että vaimo on se aikuinen ja kuin äiti ja mies hänen lapsensa tai terapia-asiakas.

Juuri näin. Lisäksi näihin sinänsä aiheellisiin ja fiksuihin kysymyksiin saa vastauksia kuten:

- suhde sinuun ja lapsiin on huono, koska olet sitätätätota ja olet aina ollut

- sinä olet jo pilannut suhteeni lapsiin olemalla sitätätätota ei sitä enää voi korjata

- minä tässä perheessä jo kannan kaiken vastuun ja kärsin, koska olet sitätätätota ja minäminäminä tässä olen kaikkeni jo yrittänyt ja etkö sä PASKA YMMÄRRÄ ETTÄ MÄ KÄRSIN!!!!!

- ei tässä suhteessa ole koskaan ollut mitään hyvää, koska sä olet sitätätätota

- entiiä, en tiiä ÄLÄ STANA JANKUTA MÄ KÄRSIN

- minä se TÄSSÄ KÄRSIN jos et tajua, se on kuule mun roolini parisuhteessa

- näitä kaikkia samassa ja eri järjestyksessä, milloin kännissä itkuntuhruisin silmin milloin silmittömästi huutaen tai selvänä nälvien

Siinähän sitten asettelet aikuismaisia, fiksuja kysymyksiäsi ja parannat suhdettasi. Koettu on.

No näin. Siinä vaiheessa, kun on toinen, ihan turha siihen on mennä aikuisena terapoimaan toista. Kyllä se rakkaus (lue: seksi) vie ja ollaan hormonihuurussa sokeina, haetaan vain syytä, miten pääsee sinne toisen luo. Välttämättä kaikki eivät ole edes eron perässä, tarvitsevat vain "omaa aikaa", ja riitelevät oikeuttaakseen sen tunteen, kun köllähtävät toisen viereen kertomaan, että kauheaa oli taas kotona ja en kyllä kauan enää kestä. Mutta nyt rakas unohdetaan hetkeksi kaikki muu ja nautitaan tästä hetkestä!

Ja tässä tilanteessa sen toisen sitten pitäisi siellä kotona kantaa huolta, mikäs mun kanssa naimisiin pakotettua, koko elämänsä kärsinyttä rassukkaa vaivaa ja ennen kaikkea: kuinka voin olla avuksi, miten voin auttaa?

Kohtalotovdri kirjoitti:

Noh, täällä kohtalotoveri. Avopuolisoni on täsmälleen samanlainen myrkyllinen manipulaattori. Lapsia ei ole. Mutta kaikki vika on aina minussa. Kaikki hänen toimintansa, sanomisensa ja tekemisensä on aina seurausta minun käytöksestäni. Tein ja sanoin näin, koska sinä sitä ja tätä. Ikään kuin ansaitsen aina hänen huonon käytöksensä koska olen ihan itse sen aiheuttanut. Olen henkisesti lytistetty koska matto voidaan koska vaan vetää jalkojeni alta. Hän perustelee ja oikeuttaa usein itsekkyyttään samoilla tavoilla, minun kanssani kun ei voi olla onnellinen. Hän kääntää arkisetkin asiat päälaelleen, jos erehdyn muistuttamaan häntä yhteisistä kotitöistä niin se tarkoittaa etten hyväksy häntä omana itsenään. Lisäksi hän on uskomattoman pitkävihainen ja kaivaa kaikki vanhat asiat esiin. En koe olevani tasapainoisessa parisuhteessa. En voi kuitenkaan lähteä, sillä olen taloudellisesti heikossa asemassa. Ja hän osaa olla äärettömän rakastettava hyvinä kausina. Nämä kaudet vaan yleensä loppuvat vastaaviin tilanteisiin kuin ap:lla. Ja se vie uskon itseen. Mies on minua 20 vuotta vanhempi.

Tämänhän takia näihin suhteisiin yleensä jäädään. Tämä kannattaa jokaisen sisäistää, joka ihmettelee näitä.

Vierailija kirjoitti:

Oletko ajatellut, että miehesi on saattanut sairastua masennukseen?

Meillä oli samantyyppinen tilanne menneinä vuosina. Mies ei nähnyt mitään hyvää perhe-elämässä ja kaikki syy oli minussa. Tein epäterveellistä ruokaa, en antanut hänen kasvattaa lapsia oikein, vein elämänilon. Minunkin alkoi olla vaikea olla kotona ja koin syyllisyyttä. Sitten hän joutui menemään lääkäriin sydämen rytmihäiriöiden takia. Olin tietysti huolissani, että jään vielä nuoreksi leskeksi nelikymppisenä. Mies tuli kotiin masennuslääkityksen kanssa. Keskivaikea masennus. Lääkkeet alkoivat nopeasti lieventää kireyttä, vaikka hän olikin kauhean väsynyt ja saikulla. Lääkkeet pystyttiin lopettamaan noin 8 kk jälkeen.

Muutaman kerran masennus on uusinut, mutta ei ole päässyt pahaksi eikä lääkkeitäkään ole enää määrätty. Parin viikon sairausloma ja se että hän saa olla omissa oloissaan, on nyt myöhemmin auttanut.

Itselläni tilanne se, että lähes 50v mieheni sairastui masennukseen. Olemme olleet yhdessä lähes 30 vuotta. Tilanne on vielä uusi, kipeä ja hämmentävä. Kaikki räjähti silmilleni juhannuksena, ensimmäisen viikon luulin, että kyseessä toinen nainen jne. Viikkoa myöhemmin tilanne oli niin paha, että mieheni hakeutui lääkäriin, josta alkoi tiivis hoito. Mieheni ei puhu, eikä ole aiemmin ollut minkäänlaista taipumista synkkiin ajatuksiin, siis kaikki tuli niin yllättäen. Toki parin viimeisen kuukauden aikana hetkittäisiä outoja tuntemuksia itselleni tuli, mutta luulin kuvittelevani. Tilanteesta tekee hankalan se, että mieheni välttelee minua kaikin tavoin, eli peruutti lomansa ja tekee töitä jne. Jonkinlainen 50v kriisi selvästi, aikoinaan muutti luokseni suoraan vanhempien luota ja se että olen aina kotona kun teen etätöitä jne. Mieheni masennus ei oireile niinkuin yleisesti, eli mieheni ei vajoa sängynpohjalle vaan ei pysty pysähtymään laisinkaan. Miehellä on tosi paha olo kokoajan, eikä kestä suruani laisinkaan. Tämä on ollut kyllä itselleni p askin kesä ikinä ja en välillä tiedä onko lähelläni mies joka hakee eroa vai mies joka on masentunut. Mieheni on ihan turta ja niinkuin itse sanoo, että mikään ei tunnu miltään ja haluaisi, että pystyisi tuntemaan jotain. Työt pitää kuulemma järjissään. Mies on turta, mutta ei ilkeä tms. En vaan tiedä kuinka kauan pystyn tässä olemaan hajottamatta itseäni kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos minulla on mieheni käytöksestä samalainen kokemus kuin miehelläsi sinusta, olenko automaattisesti paha ihminen ja väärässä? Olisiko niin ettet kykene näkemään omassa käytöksessäsi mitään virheitä?

Jos sinulla on, kertoisitko, mikä on ajatuksen juoksu ja logiikka siinä, että päätit hammasta purren mennä miehesi kanssa naimisiin muiden ratkaisujen sijaan? Tai siinä, että et ole ottanut asioita miehesi kanssa puheeksi?

Tämä nimittäin kiinnostaa kiinnostaa oikeasti. 

Komppaan, juuri nämä kaksi asiaa kiinnostavat eniten. Miksi/ kenen vuoksi /millä perusteella liittoon ryhdyttiin, jos se toiselle oli jo lähtökohtaisesti vastenmielistä, ja miksi kommunikoinnin aloittamiseen on mennyt vuosia? Tämä on oikeasti kiinnostavaa.

Ohis...jos toiselle naimisiin meneminen on kovinkin tärkeä asia elämässä, toinen saataa suostua siihen toivoen, että siten parisuhde muuttuisi paremmaksi. Ja näinhän ap ainakin kertoi miehen sanoneen. Tunnen itsekin miehiä, joilla ei olisi ollut mitään kiirettä sen paremmin avioon kuin isiksikään vaan olisivat halunneet edetä hitaammin, mutta naiselle on ollut tärkeää edetä nopeammin. Joidenkin kohdalla suhde on kuitenkin onnistunut, joidenkin ei. Läheskään kaikki ihmiset eivät myöskään erota ihastumista rakastumisesta. Kuvitellaan, että ollaan rakastuneita, mutta viimeistään parin vuoden päästä, kun alkuhuuma on mennyt ohi, on tunnekin mennyt ohi. Ja vasta silloin tajutaan, ettei oikeasti oltu missään vaiheessa rakastuneita. 

Vierailija kirjoitti:

Tutulta kuulostaa. Sama tapahtui minulle 2 vuotta sitten ja 20 vuotta avioliittoa. Ihan samat jutut mieheltä , kaikki hänen elämänsä paksuus minun syytä.

Ja paljastui että miehellä ollut jo pitkään salasuhde. Ap, siellä on toinen nainen. Miehesi yrittää siirtää syyllisyyttään perheen rikkomisesta sinun harteille. Tee salapoliisi työ. Tutki miehen taskut, lompakko, sähköposti, kännykkä, face jne. Sieltä ne todisteet löytyy.

Juuri näin ja älä laita itse avioerohakemusta, se on miehen hoidettava. Miehet teettää senkin naisella, ovat itse loisia, ihan sama vaikka itse haluavat eron niin naisen pitäisi sekin järjestää.

Vierailija kirjoitti:

Kohtalotovdri kirjoitti:

Noh, täällä kohtalotoveri. Avopuolisoni on täsmälleen samanlainen myrkyllinen manipulaattori. Lapsia ei ole. Mutta kaikki vika on aina minussa. Kaikki hänen toimintansa, sanomisensa ja tekemisensä on aina seurausta minun käytöksestäni. Tein ja sanoin näin, koska sinä sitä ja tätä. Ikään kuin ansaitsen aina hänen huonon käytöksensä koska olen ihan itse sen aiheuttanut. Olen henkisesti lytistetty koska matto voidaan koska vaan vetää jalkojeni alta. Hän perustelee ja oikeuttaa usein itsekkyyttään samoilla tavoilla, minun kanssani kun ei voi olla onnellinen. Hän kääntää arkisetkin asiat päälaelleen, jos erehdyn muistuttamaan häntä yhteisistä kotitöistä niin se tarkoittaa etten hyväksy häntä omana itsenään. Lisäksi hän on uskomattoman pitkävihainen ja kaivaa kaikki vanhat asiat esiin. En koe olevani tasapainoisessa parisuhteessa. En voi kuitenkaan lähteä, sillä olen taloudellisesti heikossa asemassa. Ja hän osaa olla äärettömän rakastettava hyvinä kausina. Nämä kaudet vaan yleensä loppuvat vastaaviin tilanteisiin kuin ap:lla. Ja se vie uskon itseen. Mies on minua 20 vuotta vanhempi.

Tämänhän takia näihin suhteisiin yleensä jäädään. Tämä kannattaa jokaisen sisäistää, joka ihmettelee näitä.

Olit tummentanut virkkeen: Ja hän osaa olla äärettömän rakastettava hyvinä kausina.

Minulle taas pisti silmään: En voi kuitenkaan lähteä, sillä olen taloudellisesti heikossa asemassa.

Eli kommentoija itse kertoo, että ei voi lähteä, koska raha. Siihen kai pitää luottaa.

Rahan takia ei kannata ryhtyä suhteeseen, eikä siihen jäädä. Suomessa on sosiaaliturva, nälkään ei kuole kukaan. Mutta luulen että nyt on itsetunto niin nollissa, ettei uskalla lähteä ja luottaa tulevaisuuteen. Ei kyllä kuulosta siltä että tuossa suhteessa itsetuntosi pääsisi tulevaisuudessakaan paranemaan. Lähde nyt.