Masennusta vai ihan normaali kotiäidin olotila?

Mitkään vasta-argumentit eivät saa minua uskomaan että tässä maassa on todellinen depressioaalto, joka iskee nimenomaisesti kotiäiteihin. Ja että ainoa tapa hoitaa sitä on lääkitys.



Edelleen peräänkuulutan SUURESTI ihmisten omaa vastuuta omasta elämästään ja sen mielekkyydestä lapset huomioon ottaen.

Sekä aikuisuutta myöntää ettei aina ole kivaa. Sekään ei tarkoita sitä että pitää masentua traagisesti vaan sitä että hyväksyy sen osana normaalia elämää ja miettii miten ottaa ilon irti pienistä asioista.



Kiitos keskusteluseurasta.

Kävin äitini luona ja lenkillä. Ylipainoa on muutama kilo. Joinakin päivinä laiskottaa. ap

Kun kerran jokainen nainen pystyy olemaan kotiäiti ja nauttimaan siitä pullantuoksusta (jos sen saa aikaan), niin kokeillaan sama miehillä!



Sovitaan, että jokainen Suomen mies pystyy olemaan putkimies vaikkapa 4 vuotta putkeen. Sinähän olet jumalauta putkimies 24/7 kun kerran joku muukin pystyy siihen.



Ja katsotaan sitten 4 vuoden päästä moniko mies tuli hulluksi ja verrataan sitten sitä tähän kotiäitien masennukseen. Alkaa löytyä jotain vertailupohjaa.

Just näin tehdään! Koska samasta muotistahan me kaikki olemmekin ;-)).



Ajattelin myös sitä, että kuinka monen mies suostuisi olemaan esim. vuoden kokonaan kotona ilman mitään muuta? Ei ainakaan mun mies!! On itse myöntänyt että tulisi hulluksi. Viikonlopunkin jälkeen sanoo usein että herra j***la miten ihanaa kun alkaa arki! On kuulemma niin raskasta olla pelkästään lasten kanssa.... Juu niin on...



Mäkin lopetan keskustelun tähän ja totean että joku viihtyy kotona ja joku ei. Ei syyllistetä toisiamme näistä asioista jooko?

Sanotaan vaikka, että rakastan suklaata. En mä sitä halua syödä kuitenkaan 24/7. Tai että tykkään fillaroida, en kuitenkaan 24/7. Asioihin säilyy mielekkyys, kun niitä ei ole kokoa ajan, jatkuvasti saatavilla.



Hatarasti tällä haluan viitata kotiäitiyteen. Rakasta lapsiani yli kaiken. Mutta en minäkään halua heidän (vaativa vauva & paha uhmis) kanssa ollaan 24/7. Pieni erillään olo välillä tekee hyvää!!

Mäkin lopetan keskustelun tähän ja totean että joku viihtyy kotona ja joku ei.

mutta jostain voi. Got it?

mutta jostain voi. Got it?

Kuinka kotiäidin masennus on turhaa ruikutusta, kun muiden ihmisryhmien masennus on aitoa ja oikeaa.

Miten itse korotat itsesi diagnosoivan osapuolen asemaan ja katsot, että kotona masentuneet eivät ole oikeasti masentuneita ja muualla masentuneet ovat, ja näiden kotona masentuvien pitäisi myös huomioida ja uhrautua heidän edestään, jotka ovat tärkeämmässä, todellisemmassa ympäristössä masentuneita? Eikö tämä ole aivan moninkertainen floppi siihen nähden, että ihmiset tutkailevat omia tunteitaan? Otat kantaa, että heidän tunnekirjonsa on väärä eikä edes oikeutettu ja lisäksi vielä itseaiheutettu.

että tulin tänne turhasta ruikuttamaan. En kuitenkaan ole tietoisesti päättänyt, että masennunpa nyt kun vähän tympii. En myöskään ole edes väittänyt olevani masentunut.

Mielestäni aina ja jatkuvasti 24/7 vain ja ainoastaan lasten kanssa kotona olevilla on suurempi todennäköisyys masentua kuin niillä, joiden elämässä on muutakin. Vai olenko ihan hakoteillä? ap

On iso ero siinä onko lastensa kanssa jatkuvasti, vai saako kotiäitikin omaa aikaa.

ettei osaa OTTAA sitä omaa aikaa. Ja sitten tuli vuolas virta mitä merkillisempiä selityksiä, miksei hän voi ajaa autoa, miksei sitä ja miksei tätä.

ettei voi ajaa autoa siksi kun ei uskalla eikä edes osaisi? ap

Jos ketään epäilyttää asia, voi lisätietoa etsiä: www.kilpirauhas.info

mutta samaan aikaan se mielekäs tekeminen ei saa olla itseä kiinnostavaa?

Siinähän se tuli. MINÄ itse ennen muita, jopa ennen omia lapsiani.

Ei ainakaan sellaista mikä MUA kiinnostaa.

Ja se on tietysti se heidän tapansa.



Mistä ihminen sitten SAA masentua? Elimellisistä syistä? Onko sellaista olemassakaan kuin täysin elimellinen masennus? Eikö kaikille masentuneille sitten voi sanoa että keksi hyvä ihminen mielekästä tekemistä elämäntilanteesi asettamissa puitteissa niin paranet?

Itselläni oli vajaan kymmenen vuoden tauko ja taito ihan hukassa.



Lähdin rauhallisen ystävän kanssa ajelulle siten, että "ohjasi" mua risteysten läpi ja hankalissa paikoissa ja kertoi, mihin ajaa. En siis joutunut itse miettimään reittejä ja oli henkisenä tukena mukana. Ja teimme tämän hiljaiseen aikaan. TODELLA nopeasti taito palasi ja varmuus, kun huomasin että mähän osaan tämän. Se taito on siellä selkäpiissä, kaiva esiin vaan!

ei vaan taida onnistua ilman lastenvahtia. Mieshän se olisi ehdoton opettaja, kun kavereitakaan ei ole. ap

mitä ihmeen utopioita täällä tarjoillaan. Jos kaikki menisi lasten ehdoilla, myös vastuu kaikesta olisi lapsilla.



Järkevä tekeminen ei ole aina leipomista, siivoomista, pyykinpesua jne. mitä voi tehdä lasten kanssa ja lasten läsnäollessa. Se voi olla myös tieteellistä työtä, soittamista, maalaamista, keskustelupiirien järjestämistä jne. johon lapset eivät ole tervetulleita. Moni aikuinen nainen (miehistä kai tämä ymmärretään itsestään selvästi) tarvitsee sellaista aikaa, jossa lapset eivät ole läsnä.



Silloin ei ole aina kyse siitä, paljonko puoliso osallistuu kodinhoitoon vaan siitä, mihin ihmeeseen niiden lasten kanssa voi mennä pitkiksi ajoiksi, niin että toinen saa lapsetonta aikaa.



Sen lisäksi, työelämässä uupuville on olemassa työterveyshuolto, työyhteisö ja työtehtäviä tarpeenmukaan rajoittava esimies. Nämä kaikki rakenteet puuttuvat kotityöstä. On todennäköisempää, että sairastuttavan kierteen alkamiseen ei kyetä vaikuttamaan ajoissa ja sairaus pääsee keskivaikealle ellei vaikealle asteelle ennen kuin se huomataan.



Sinänsä tällaisten näkökulmien esiin nostaminen tässä ketjussa lienee turhaa, sillä täällä on yksi ja sama trollaaja, joka selvästikään ei keskustele tosissaan vaan aihettaa vain provokaatioita.



Siitä huolimatta, että jollain tällainen tarve on, aihe on tärkeä ja siitä tulisi keskustella asiallisesti.

Mäkin pelkäsin autolla ajoa. Oma mieheni ajatti mua autokoulun jälkeen ja aluksi se oli ihan hirveetä! Mutta vähä vähältä aloin nauttia tosi paljon. Lähdette kato ensin vaikka vaan parkkipaikalle, vaikka illalla kuule ajelette ensin niin kauan, että lapset nukahtaa autoon, sitten vaihdatte kuskia ja sinä harjoittelet tyhjällä Prisman parkkipaikalla ihan perusjuttuja, liikkeelle lähtöä, peruuttelua jne. Kun tunnet ittesi valmiiksi, menette hiljaisille kaduille ja niin edelleen.



Ajotaito ois siitä hyvä, että elämänpiiri laajenee, voit sitten tulevaisuudessa käydä autolla harrastamassa, töissä jne. Oma äitini ei osaa ajaa autoa, ja nyt eläkeläisenä hän on ihan sidottu kotiin, jos isäni ei vie paikasta toiseen.



Mietit vähän, mitä oikeastaan pelkäät, tee lista paperille. Kolaria? Noloja mokia liikenteessä? Panikoimista liikenteessä? Että ajat jonkun päälle? Kun ongelmat tiedostaa, niin niitä on helpompi käsitellä. Eli jaa tuo autolla-ajo-on-kamalaa-möykky vähän pienemmiksi möykyiksi. Sitten kirjoitat, mitä hyötyä olisi osata ajaa autolla ja teette vaikka miehen kanssa suunnitelman, miten sun olemassaoleva, mutta vähän pölyttynyt ajotaito saadaan taas viritettyä, pieni askel kerrallaan.



TSemppiä sulle ja voimia arkeesi ap!