Masennusta vai ihan normaali kotiäidin olotila?

Ei tietenkään, koska joutuisi silloin ottamaan vastuun elämästään. On helpompi syyttää muita ja olla onneton ja huokailla.



Marttyyrin kanssa ei ole helppo elää. Oma äitini oli sellainen. Me lapset emme saaneet koskaan elää vapaasti ja isä ei saanut pieraistakaan, koska oli aina tiukat säännöt, mitä äiti hallitsi. Kaiken piti olla siistiä ja äiti raatoi. Joulut oli kauheita kun äiti repi yksin kaiken ja ei huolinut apua kun me ei osattu mitään kunnolla.



Huokaili dramattisesti, että levätkää te vain, minä teen. Ja samaan aikaan kitisi kun ei ollut omaa aikaa ja kukaan ei arvosta häntä. Meillä lapsilla ahdisti kun emme voineet mitään tehdä. Kotona tunnelma oli karmea. Heti kun kynnelle kykenimme, häivyimme sieltä. Lopulta häipyi isäkin.



Nyt äiti elää yksin ja katkeroituneena ja itkee, että hän uhrautui meidän kaikkien puolesta ja halusi meille hyvää ja nyt on yksin. Ja me emme koskaan antaneet hänelle mitään ja hän ei päässyt ja tehnyt jne..



AP sairastuttaa lapsensa ja myrkyttää koko perheen. Se on jatkumoa äidiltään. Olisi aika katkaista tämä marttyyrien ketju ja hakea hoitoa itselleen. Vika ei todellakaan ole kenessäkään muussa kuin itsessä. Tässä käy lopulta kuin äidilleni. Itseään suojatakseen ihmiset jättävät tällaisen tyypin. Kun sille ei voi mitään, ei puhumalla, apu ei kelpaa, pitää pelastaa itsensä.



Isän kanssa meillä on tosi hyvät välit ja hän hoitaa paljon lapsiamme. Mutta äidilleni en lapsiani uskalla antaa. Sitä huokailua ja vinkunaa ei jaksaisi kuulla kukaan. Isä onneksi löysi rennon ja itsevarman vaimon itselleen myöhemmin ja sain vielä siskopuolen, jota isäni sai hoitaa, vaikka se vaippakin saattoi joskus mennä väärin päin.

Olen miettinyt tätä kuviota, miksi äidistäni tuli marttyyri.



Pappani oli narsisti, joka piti perhettä pelon vallassa. Mummoni opetti siis äidilleni, että miestä pitää pelätä ja sitä ei saa vaivata tai turpiin tulee.



Äitini oppi siis vääristyneen suhteen miehiin ja suhtautui samalla tavalla isäänikin. Äitini ei vain halunnut eroon tästä kuviosta, koska oli oppinut omalta äidiltään, että naisen rooliin kuuluu kärsimys. Kun turpiin tuli niin lapset lohduttivat ja joku naapurin eukkokin. Mutta samalla sairastuivat lapsetkin tässä narsistiperheessä.



Eli tässä kuviossa narsistipappani sairastutti koko perheensä ja se jatkuu sukupolvelta toiselle.



AP.n kuviossa voi olla samaa. Miksi hän suhtautuu mieheensä noin. Ja miksi äitinsä hokee, että miehen kuuluu saada levätä. AP olisi onnellisempi jos olisi hommannut alkkismiehen, sen elämän hän osaisi elää. Pitäisi varoa ja sipsutella ja kärsiä. Mutta nyt hänellä on ihan tavallinen mies ja pakka on sekaisin. Hän on jo tehnyt perheestä taistelutantereen, missä käyttää lapsia aseenaan. Ei voi jättää lapsia miehelle, koska lapset sanovat, että isi tekee toisin.



Lapsille olisi voinut sanoa, että niin tekee ja hyvä. Mutta tämä ap vahvistaa lapsien mielipidettä niin, ettei jätä lapsia miehelle. Lapset haluavat miellyttää äitiään ja alkavat mollata enemmän isää. AP saa tästä tyydytyksen tunnetta lisää, koska silloinhan hän on korvaamaton.



Toivottavasti ap.n mies tajuaa tilanteen ja ottaa lapset ja häipyy vielä kun ehtii ja lapset eivät ole saaneet pahoja traumoja.

Ei tietenkään, koska joutuisi silloin ottamaan vastuun elämästään. On helpompi syyttää muita ja olla onneton ja huokailla.

Marttyyrinä ei ole kevyttä ja helppoa elää. Ei ole helpompaa käpertyä omaan ahdistukseen, eikä ole myöskään kokemusta siitä, etteikö ottaisi vastuuta omasta elämästään, päin vastoin, on kokemus siitä, että ottaa vastuun kaikkien elämästä.

On totta, että marttyyrin kanssa on raskasta elää, mutta on ympäristön tulkintaa ja kiukustumista sijoittaa sen kaikki syyt ja seuraukset marttyyriin.

Marttyyri ei ole marttyyri vain omasta tahdostaa vaan myös siksi, että ympäristö häneltä sitä toivoo ja ympäristö siitä hyötyy. Marttyyrin voi aina saada tekemään asiat jonkun toisen puolesta, eikä siitä nouse suurempaa äläkkää kuin se huokailu, johon kaikki ovat jo tottuneet.

Marttyyrin toki tulee kantaa vastuuta omasta elämästään, mutta oma elämä täytyy ensin määritellä, ja marttyyrin täytyy määritellä usein sekä omansa, että toisten elämän raja, sillä toisetkaan harvoin ovat kunnioittaneet ja pysytelleet vain "oman" elämänsä piirissä teettämättä palveluita marttyyrilla.

178

Kiitokset vinkistä! Harmittaa kun emme itse ole hoksanneet moista. Heti maanantaina pistämme eron vireille ja alan hakea itselleni asuntoa. Saanpahan sitten sitä omaa aikaa oikein kunnolla ja voin marttyyriseerata rauhassa. ap

TÄYDELLINEN marttyyrin vastaus! 10 pistettä ja papukaijamerkki.

Olenkin aina halunnut papukaijamerkkiä!! :) ap

kannattaisi silti miettiä vähän rakentavampia tapoja sellaisten keräämiseen.

ap:lle että lasten laittaminen osapäivähoitoon ratkaisee pulmasi. Sinä saat omaa aikaa, teet rauhassa kotityöt, ruuat, käyt kaupassa tai kampaajalla tai nukut kun nukuttaa. Otat omaa aikaa, jotta jaksat pyörittää arkea ja lapsiasi.



Osapäivähoito pari kolme kertaa viikossa, mies vie aamulla ja sinä haet n. 15 aikaan kun unet ja välipalat syöty. Ei tarvi siivota tuhat sotkua päivässä ja lapset ja sinä olette onnellisia kun voitte viettää illan rauhassa ja kiinteästi yhdessä.



Lyön vetoa, että olosi kohenee ja lapsetkin sen huomaavat! Ei äitiys tarkoita 24h olemista lapsissa!

Kiitokset vinkistä! Harmittaa kun emme itse ole hoksanneet moista. Heti maanantaina pistämme eron vireille ja alan hakea itselleni asuntoa. Saanpahan sitten sitä omaa aikaa oikein kunnolla ja voin marttyyriseerata rauhassa. ap

Et ole nostanut tämäntyyppisiä ongelmia esiin ketjun muissa kohdin. Onko ongelma sittenkin parisuhteessasi?

Toivottavasti ap.n mies tajuaa tilanteen ja ottaa lapset ja häipyy vielä kun ehtii ja lapset eivät ole saaneet pahoja traumoja.

ap

Marttyyri juuri syyttää muita olotilastaan kun he eivät vedä häntä irti siitä. Itse ei tarvitse tehdä mitään.



Marttyyrin kanssa on vaikea elää. Kenenkään muun teot ei kelpaa, saa vain haukkuryöpyn ja surkeaa huokailua päälle. Pikkuhiljaa ympäristö sopeutuu pitämään marttyyrin tyytyväisenä ja antaa sen huseerata rauhassa. Ja yleensä ympäristö pikkuhiljaa hakee etäisyyttä kun ei jaksa. Marttyyri saa siitä tuulta purjeisiin ja lisää huokailunaihetta kun kukaan ei välitä hänestä.



AP.n vastaus oli juuri tyypillinen marttyyrin vastaus. Ei puhettakaan siitä, että katsoisi peiliin ja miettisi, onko omassa toiminnassa ongelmia.

Kun luin ap.n viestit niin kukaan ei käytä häntä hyväksi. Miehelle sopisi hoitaa lasta, mutta ap on manipuloinut lapset siihen, että miehen hoito ei kelpaa. Hän antaa hyväksyviä signaaleja lapsille kun lapset moittivat isäänsä. Lapset haluavat, että äiti on tyytyväinen ja yrittävät osoittaa, että vain äiti kelpaa heille. Ja äiti on tyytyväinen taas.



Puolipäivähoito ei ole ratkaisu, koska se ei sopisi pirtaan. Marttyyri ei voi nauttia elämästään, koska se veisi kaiken pohjan pois.

Marttyyri kaipaa sääliä ja sitä ei saa jos alkaa pitää itse huolta itsestään.

nuo ap:n kirjoitukset. On päivänselvää marttyyrin sepustusta koko juttu!

Ootteko te kotipsykiatrit oikeesti noin idiootteja vai esitättekö te vain tyhmää? "mun pappa oli sitä, äiti tätä, te muut siis olette sitä ja tätä"? Uskotteko te tosiaan tietävänne muiden ihmisten asioista jotakin sen perusteella että oma perheenne on ollut täynnä mielenvikaisia? HANKKIKAA ELÄMÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

silloin kun ne on tosi pieniä ja kävelylenkkikin aiheuttaa sen tunteen että nyt suunnilleen lapsi saa trauman kun olen poissa hetken.

Ja en koe olevani marttyyri!

Ymmärrän sua ap. Pitää vaan opetella ottamaan omaa aikaa. Sitten kun oppii niin siinä pitää säilyttää kohtuus, sillä mulla meinaa mopo karata käsistä kun huomaa kuinka ihanaa on olla yksin jossain, että sitten olisin mielellään aina...



Tunnistin itseni siitä jugurttikuvauksesta. Ostan AINA kaupasta lapsille lempijugurtit ja miehelle. Itselle en. Eli nyt alan ostamaan itselleni! Mutta en kai voi jättää lasten ja miesten jugurtteja ostamatta... Ja se mun oma pitää piilottaa ettei muut syö sitä....

Onko normaalia?

Nimenomaan omassa toiminnassani ON ongelmia, en ole muuta väittänyt. Eli peiliin on kyllä katsottu. Ja kukaan ei käytä minua hyväksi. En ole manipuloinut lapsia. Ovat vain tottuneet siihen että se on äiti joka yleensä hoitaa. Kuinkas muutenkaan kun mies on päivät töissä. Äiti ei todellakaan ole tyytyväinen jos isä "ei kelpaa", hulluko olet!? Minä en jaksa enkä edes halua hoitaa lapsia kokonaan yksin, ja onneksi mieheni viikonloppuisin hoitaa paljonkin. Puolipäivähoito, kuten mikään muukaan hoito, ei ole ratkaisu, siinä olet ihan oikeassa. Se ei todellakaan "sopisi pirtaan". En kaipaa sääliä. Ainoastaan vähän apua saadakseni itseni liikkeelle ja ajatukseni oikeille raiteille. Enkä ole sitä apua vailla täältä. Kiitos kuitenkin niille, jotka sitä ovat tarjonneet. ap

AP.n vastaus oli juuri tyypillinen marttyyrin vastaus. Ei puhettakaan siitä, että katsoisi peiliin ja miettisi, onko omassa toiminnassa ongelmia.

Kun luin ap.n viestit niin kukaan ei käytä häntä hyväksi. Miehelle sopisi hoitaa lasta, mutta ap on manipuloinut lapset siihen, että miehen hoito ei kelpaa. Hän antaa hyväksyviä signaaleja lapsille kun lapset moittivat isäänsä. Lapset haluavat, että äiti on tyytyväinen ja yrittävät osoittaa, että vain äiti kelpaa heille. Ja äiti on tyytyväinen taas.

Puolipäivähoito ei ole ratkaisu, koska se ei sopisi pirtaan. Marttyyri ei voi nauttia elämästään, koska se veisi kaiken pohjan pois.

Marttyyri kaipaa sääliä ja sitä ei saa jos alkaa pitää itse huolta itsestään.

Ei ole mitään imetystä yms menossa?

Äideillä vaihtelee kausittain nämä jutut.

"Minä en jaksa enkä edes halua hoitaa lapsia kokonaan yksin, ja onneksi mieheni viikonloppuisin hoitaa paljonkin. ap"



Heti seuraavana viikonloppuna lähdet jonnekin kun mies jää hoitamaan. Vaikka ulos istumaan yksin penkille. Pikkuhiljaa pidennät näitä happihyppyjä :)

sitä tässä ihmettelinkin miten voi olla niin vaikeaa joillekin käsittää, että pienistä lapsista irtautuminen ei välttämättä ole ihan yksinkertaista. En nyt sentään pelkää että mitään traumoja saisivat, vaikka kävisin pitkälläkin lenkillä, mutta... Se on aina vaan se mutta mun kohdalla, siitä haluan ja aionkin päästä eroon. ap

Muuten ihan hyvä idea, mutta haluaisin että meillä on aikaa myös koko perheen kesken. Viikonloppuja lukuunottamatta se jää aika vähäiseksi. Tiedän kyllä että jostainhan se on tingittävä jos sitä omaa aikaa haluaa. Ja aion kyllä yrittää parhaani muuttaakseni tätä systeemiä. :) ap

"Minä en jaksa enkä edes halua hoitaa lapsia kokonaan yksin, ja onneksi mieheni viikonloppuisin hoitaa paljonkin. ap"

Heti seuraavana viikonloppuna lähdet jonnekin kun mies jää hoitamaan. Vaikka ulos istumaan yksin penkille. Pikkuhiljaa pidennät näitä happihyppyjä :)

ja sunnuntaina kaksi tuntia. Se vaan tuntuu aluksi tosi isolta.