Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Outo tilanne, eräs ihminen pitää mua parhaana kaverinaan, minä hädin tuskin siedän häntä
25.07.2022 |
Ns. ystävyytemme on jatkunut jo noin 20 vuotta, olemme siis jo keski-ikäisiä. Moni pitää minua varmaan kaksinaamaisena, mutta tämä tilanne johtuu vain siitä, etten ole ollut hänelle ilkeä, ja omaan hyvät käytöstavat, jolloin tämä ihminen tulkitsee käytökseni häntä kohtaan ystävyydeksi.
On sanonut usein, että olen paras kaverinsa, johon hän luottaa eniten. Minä olen näissä tilanteissa vain kiittänyt hämilläni hymyillen.
Tunnen huonoa omaatuntoa, koska itse hädin tuskin siedän häntä. Joudun välillä oikeasti puremaan kieltäni ja laskemaan mielessäni sataan, kun näen häntä, etten sano pahasti.
Ja ei, mielestäni en anna itse vääriä signaaleita. En ole esimerkiksi soittanut hänelle varmaan 15 vuoteen, hän silti soittelee minulle viikottain. Vastaan ehkä 1/5 puheluistaan. En kutsu häntä kylään, hän itse kutsuu itsensä noin kerran kuukaudessa, ja lupaudun keittämään kohteliaasti kahvit, JOS itselläni ei ole juuri silloin mitään muuta tekemistä. Usein kyllä on.
Hän omaa huonot sosiaaliset taidot (selkeästikin, koska ei osaa lukea etten pidä hänestä) ja tapaamisissaan puhuu aina vain itsestään, joten hän ei juurikaan ole kärryillä minun elämästäni. Ei kysy mitään, enkä myöskään kerro.
Että tämä ns. ystävyytemme loppuisi, se vaatisi sen, että sanoisin hyvin selkeästi suoraan etten enää halua olla hänen kanssaan tekemisissä, koska en pidä hänestä.
Siihen minusta ei ole. Joten tämä yksipuoleinen ystävyys jatkunee hamaan tappiin saakka.
Kommentit (103)
Mulla loppui ystävyys siihen, kun alkoi pitämään alituisten vaihtuvien miessuhteidensa romukoppana - ja puhui ihan kaikista pahaa selän takanaz joita sitten maireasti jossain fasebuukissa tykkäili. Yök mikå kaksinaama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä olin tuollainen "ärsyttävä kaveri" yhdelle lapsuuden kaverilleni parikymmentä vuotta. Olin se ainut joka häntä puolusti koulussa jossa häntä kiusattiin ja hänellä (voi reppanaa) ei sitten aikuisenakaan ollutkaan muita kavereita kuin kamala minä. Mutta ei mullakaan oikein juuri kuin hänet.
Joten siinä kun me aikuistuttiin, mulla lähti vähän lapasesta. En itsekään ollut koskaan mikään suosittu, mulla ei ollut lopulta ketään muuta jäljellä kuin hänet ja vuodatin kaiken hänen niskaansa.
Lopulta hänellä napsahti täysin, haukkui minut ihan pataluhaksi ja sanoi ettei halua kuulla minusta enää koskaan. Se oli mulle melkoinen järkytys, mutta samalla ymmärsinkin häntä. Olisin vain toivonut, että olisi sanonut jotain jo aiemmin, ei vasta 20 vuotta myöhemmin.
Minusta jälkiviisaana ajateltuna kaikissa ihmissuhteissa pitää osata pitää puolensa. Saa sanoa suoraan tai aika pahastikin, kunhan toinen tajuaa! Ei niin, että olet aina kiltti ja omia varojasi säästelemättä olet aina läsnä. Aina se likasanko, joka ottaa kaiken vastaan. Mä kyllä mokasin oikeasti tuon ystävyyden, tiedän sen. Hänestä muodostui minulle yksinäisten vuosieni myötä kuin päiväkirja, johon voin vuodattaa kaiken elämästäni, kaikkia epäsopivia yksityiskohtia myöten joita ei kukaan halua kuulla. Kuitenkin osasyy on mielestäni myös hänessä, sillä hän ei koskaan sanonut mitään ja itse oli aina heti vastailemassa kauhean kiinnostusta esittäen. Koska hän varmaan koki sen velvollisuudekseen.
Ihan kunnolla ja lopullisesti tajusin asian vasta ensimmäisessä parisuhteessani, jossa mies kohteli minua sillä tavalla. Että mun pitää aina kuunnella ja ymmärtää, mutta mun ongelmat eivät ole oikeita, kiinnostavia ja niistä ei tarvitse puhua.
Mitä tässä voi sanoa? Elämä on oppimista.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä juuri sen takia olet hänelle niin best, kun oot ainut joka sietää häntä.
Jotkut ihmiset ovat myös erittäin heikkoja lukemaan toisten ihmisten käyttäytymistä eivätkä ymmärrä mitään hienovaraisempia vinkkejä. Joidenkin ihmisten kanssa tulee aina helposti juttuun vaikka ei olisi nähty pariin vuoteen ja sitten on niitä ihmisiä, joiden kanssa jutut tuntuvat aina tökkivän ja sukset menevät ristiin. On väärin ja hölmöä teeskennellä olevansa hyviä kavereita.
Vierailija kirjoitti:
No, aloittajalla ei sentään ole kuvatun kaltaisen ihmisen kanssa yhteistä lasta ja asuntolainaa kuten meillä monilla muilla, joten turhaa ulinaa. Itse valitset, kuten me muutkin.
Näissä tilanteissa ei aina niin helposti "valita". Lukiossa yksi kaveriporukkamme tyttö tykästyi minuun aika tavalla. Hän oli itsekeskeinen, huonotapainen eikä oikein ikäistensä tasolla muutenkaan. Porukassa kestin häntä mutta hänpä olisi usein halunnut nähdä kahdestaankin. Muut kaverit huomauttelivat hälle melko suoraan erityisesti huonoista käytöstavoista mutta itse en kehdannut ja tämän hän varmaan tulkitsi niin että pidän hänestä. Hänellä ei oikein ollut sosiaalista silmää ja meidän yhteydenpito oli juuri samanlaista kuin ap:lla. Hän rinkutti ja rinkutti ja vastailin vain harvoin enkä koskaan soittanut takaisin. Kun harvoin vastasin tai jos törmättiin sattumalta kaupungilla, keksin hiki hatussa tekosyitä mutta hän vain intti inttämistään että minä päivänä nähtäisiin. Jos sanoin että maanantai ei käy, hän kysyi tiistaista. Kun sanoin ettei se käy, hän ehdotti keskiviikkoa jne. Jos keksin sanoa että tää kuukausi on tosi kiireinen, ehdotti hän tapaamista seuraavan kuun alkuun. Jos sanoin ettei sekään käy, ehdotti hän tapaamista sitä seuraavassa kuussa. Kun tapasimme, oli minulla aina kiire pois tapaamisesta.
En KOSKAAN ottanut häneen yhteyttä. Vuosia myöhemmin hän kerran sattui kysymään että miksen koskaan soita ja silloin sanoin suoraan että otan kyllä oma-aloitteisesti yhteyttä niihin ihmisiin joita haluan tavata. Ei vaikutusta, sama jatkui. Kun tätä oli jatkunut kymmenen vuotta, olin jo niin käärmeissäni että sanoin suoraan etten halua enää tavata. Silloin hän vasta ymmärsi.
Kaikkien kohdalla sellainen tuttavuuden hitaasti pois hivuttaminen ei vain toimi vaan asia menee jakeluun vasta kun sanotaan suoraan.
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän jotkut ihmiset vaikuttavat jopa ilahtuvan yhteydenotosta ja ehdotuksista tehdä jotain yhdessä, mutta eivät koskaan ota itse yhteyttä? Olenkohan itsekin ns. sosiaalinen "puusilmä", kun tällaista käy?
Itselleni on näitä ollut useampia, eli joku käyttäytyy kuin pitäisi minusta, mutta ei koskaan tee itse aloitetta.
Ja vielä: olen miettinyt, että pitäisikö näiden kohdalla tulkita, että he eivät halua nähdä, vaikka saattavat sanoa, että oli kivaa, kun on tehty jotain?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän jotkut ihmiset vaikuttavat jopa ilahtuvan yhteydenotosta ja ehdotuksista tehdä jotain yhdessä, mutta eivät koskaan ota itse yhteyttä? Olenkohan itsekin ns. sosiaalinen "puusilmä", kun tällaista käy?
Itselleni on näitä ollut useampia, eli joku käyttäytyy kuin pitäisi minusta, mutta ei koskaan tee itse aloitetta.
Ja vielä: olen miettinyt, että pitäisikö näiden kohdalla tulkita, että he eivät halua nähdä, vaikka saattavat sanoa, että oli kivaa, kun on tehty jotain?
Minä voin sanoa, etten lähes ikinä ehdota tapaamisia. Minulla on raskas työ ja olen introvertti, niin tapaamisen ehdottaminen ei vaan tule mieleen. Sitten kun kaveri ehdottaa, niin se on todella kivaa, koska on kiva nähdä. Eli älä lopeta, koska ei se ettei toinen tajua ehdottaa läheskään aina tarkoita, ettei haluaisi tehdä jotain.
Anders kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
..Joillain ihmisillä on käytöstavat eikä kaveruuden lopettaminen tai ghostaus ole mitenkään helppoa, sinulle kylmänä ihmisenä se voi olla.
eihän tuossa nimenomaan ollut kyse oikeasta kaveruudesta. En ole kylmä, mutta miksi kiusaisin itseäni viettämällä jatkuvasti aikaa sellaisen ihmisen kanssa josta en pidä?
En minäkään hänen kanssaan ole varsinaisesti aikaa viettänyt vuoteen, hän on vain soitellut minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli myös ystävä, joka oli yksinäinen. Olemme tunteneet ala-asteelta asti. Jotenkin jossain vaiheessa tajusin, ettei kysele minun kuulumisia lainkaan. Tein sitten kokeilun, en puhunut omista jutuista mitään, ellei hän kysynyt. Puolitoista vuotta meni, ennen kuin hän kysyi mitä minulle kuuluu, noin viikottain soiteltiin tai kävin hänen luona kahvilla. Olin tässä välissä eronnut, muuttanut, vaihtanut työpaikkaa ja muuttamassa uudelleen. Voin kertoa myös mitä tämä kaveri oli tehnyt: ollut työtön ja pelannut tietokoneella. Meillä oli lapsuudessa ja nuoruudessa todella kivaa yhdessä ja harmittaa, että hän aikuisena muuttui tuollaiseksi. Nyt ei ole muutamaan vuoteen oltu missään tekemisissä. En uskalla ottaa yhteyttä, koska viimeksi kun otin, sain taas parin tunnin luennon hänen ongelmistaan ja vaikeuksistaan.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli myös ystävä, joka oli yksinäinen. Olemme tunteneet ala-asteelta asti. Jotenkin jossain vaiheessa tajusin, ettei kysele minun kuulumisia lainkaan. Tein sitten kokeilun, en puhunut omista jutuista mitään, ellei hän kysynyt. Puolitoista vuotta meni, ennen kuin hän kysyi mitä minulle kuuluu, noin viikottain soiteltiin tai kävin hänen luona kahvilla. Olin tässä välissä eronnut, muuttanut, vaihtanut työpaikkaa ja muuttamassa uudelleen. Voin kertoa myös mitä tämä kaveri oli tehnyt: ollut työtön ja pelannut tietokoneella. Meillä oli lapsuudessa ja nuoruudessa todella kivaa yhdessä ja harmittaa, että hän aikuisena muuttui tuollaiseksi. Nyt ei ole muutamaan vuoteen oltu missään tekemisissä. En uskalla ottaa yhteyttä, koska viimeksi kun otin, sain taas parin tunnin luennon hänen ongelmistaan ja vaikeuksistaan.
Höppänä. Miksi et osaa avata suutasi? Minä olen ainakin sellainen etten viitsi tunkeilla toisen yksityisiin asioihin, siksi en monesti kysy asioista. Tyhmäähän tuo on olla tuppisuuna ja antaa toisen puhua. Sitten haukutaan takanapäin itsekkääksi ja narsistiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut AP:n kaverin asemassa. Tuli paha mieli tämän puolesta. :(
Ei tuohon tarvita kuin huono lapsuus ja ympäristö jossa tuollainen kommunikoimattomuus ja ignooraaminen on ihan normaalia, ja sitä kasvaa ajattelemaan että kaikki toimivat noin läheisten kohdalla.
Itsellä ihan sama juttu! Empatiat on kyllä tän "kaverin" puolella
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän jotkut ihmiset vaikuttavat jopa ilahtuvan yhteydenotosta ja ehdotuksista tehdä jotain yhdessä, mutta eivät koskaan ota itse yhteyttä? Olenkohan itsekin ns. sosiaalinen "puusilmä", kun tällaista käy?
Itselleni on näitä ollut useampia, eli joku käyttäytyy kuin pitäisi minusta, mutta ei koskaan tee itse aloitetta.
Suurin osa kavereistani oli tällaisia. Jätin yhteydenotot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän jotkut ihmiset vaikuttavat jopa ilahtuvan yhteydenotosta ja ehdotuksista tehdä jotain yhdessä, mutta eivät koskaan ota itse yhteyttä? Olenkohan itsekin ns. sosiaalinen "puusilmä", kun tällaista käy?
Itselleni on näitä ollut useampia, eli joku käyttäytyy kuin pitäisi minusta, mutta ei koskaan tee itse aloitetta.
Ja vielä: olen miettinyt, että pitäisikö näiden kohdalla tulkita, että he eivät halua nähdä, vaikka saattavat sanoa, että oli kivaa, kun on tehty jotain?
Minä voin sanoa, etten lähes ikinä ehdota tapaamisia. Minulla on raskas työ ja olen introvertti, niin tapaamisen ehdottaminen ei vaan tule mieleen. Sitten kun kaveri ehdottaa, niin se on todella kivaa, koska on kiva nähdä. Eli älä lopeta, koska ei se ettei toinen tajua ehdottaa läheskään aina tarkoita, ettei haluaisi tehdä jotain.
Kai sinä joskus ottaisit heihin yhteyttä jos heistä ei enää kuulu? Vai eikö kiinnostakaan oikeasti? En nimittäin itse ole kuullut enää näistä kavereistani ja se sai tajuamaan että taisin olla heidän mielestä lähinnä ärsyttävä ihminen.
Onneksi tuo mun mies tykkää minusta, kavereista ei voi sanoa samaa. En kyllä ymmärrä miksi he aina esittivät niin ilahtunutta kun otin yhteyttä ja järkkäsin tapaamisia.
Ap:n tapaus on kuin unestani... vai olikohan se sittenkin totta? Jotenkin tutun kuuloinen tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän jotkut ihmiset vaikuttavat jopa ilahtuvan yhteydenotosta ja ehdotuksista tehdä jotain yhdessä, mutta eivät koskaan ota itse yhteyttä? Olenkohan itsekin ns. sosiaalinen "puusilmä", kun tällaista käy?
Itselleni on näitä ollut useampia, eli joku käyttäytyy kuin pitäisi minusta, mutta ei koskaan tee itse aloitetta.
Ja vielä: olen miettinyt, että pitäisikö näiden kohdalla tulkita, että he eivät halua nähdä, vaikka saattavat sanoa, että oli kivaa, kun on tehty jotain?
Minä voin sanoa, etten lähes ikinä ehdota tapaamisia. Minulla on raskas työ ja olen introvertti, niin tapaamisen ehdottaminen ei vaan tule mieleen. Sitten kun kaveri ehdottaa, niin se on todella kivaa, koska on kiva nähdä. Eli älä lopeta, koska ei se ettei toinen tajua ehdottaa läheskään aina tarkoita, ettei haluaisi tehdä jotain.
Minä olen samanlainen. Ajatus siitä, että pitää ottaa yhteyttä johonkin, tuntuu vaivalloiselta ja en ole aina edes varma, haluatko tai jaksanko nähdä, mutta yleensä kun joku toinen on ollut yhteydessä niin se onkin ollut ihan mukavaa. Kyse on myös siitä, että koen mukavammaksi, että vastuu tapaamisesta on enemmän sillä toisella. Ettei tarvitse itse ehdotella mitään aikoja tai paikkoja. Mutta mukavas on silti nähdä, en vain itse ole organisoijatyyppiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä juuri sen takia olet hänelle niin best, kun oot ainut joka sietää häntä.
Jotkut ihmiset ovat myös erittäin heikkoja lukemaan toisten ihmisten käyttäytymistä eivätkä ymmärrä mitään hienovaraisempia vinkkejä. Joidenkin ihmisten kanssa tulee aina helposti juttuun vaikka ei olisi nähty pariin vuoteen ja sitten on niitä ihmisiä, joiden kanssa jutut tuntuvat aina tökkivän ja sukset menevät ristiin. On väärin ja hölmöä teeskennellä olevansa hyviä kavereita.
Eikös ihmiset ylipäätänsä pidä niistä, jotka käyttäytyvät hyvin itselleen? Jos ap on kummiskin kaikista mukavimman oloisin kuin muut niin tietystihän sellaisesta kaverista pidetään. Eiköhän monet suomalaiset ole asennoituneet, että rehellisyys maan perii, niin toiset eivät sen takia hienostele tunteitaan.
Koko ajatuskuvio on ap:lla pielessä. Ei se ole ilkeää että tuo ilmi omia halujaan. On ilkeää esittää ystävää. Pitää opetella assertiivisuutta nyt vähän. Ei tämä ole sen toisen syy että näin on käynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, että AP on jollain tavalla mielissään siitä, että saa tuntea olevansa toisen yläpuolella.
Sama tuli mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän jotkut ihmiset vaikuttavat jopa ilahtuvan yhteydenotosta ja ehdotuksista tehdä jotain yhdessä, mutta eivät koskaan ota itse yhteyttä? Olenkohan itsekin ns. sosiaalinen "puusilmä", kun tällaista käy?
Itselleni on näitä ollut useampia, eli joku käyttäytyy kuin pitäisi minusta, mutta ei koskaan tee itse aloitetta.
Ja vielä: olen miettinyt, että pitäisikö näiden kohdalla tulkita, että he eivät halua nähdä, vaikka saattavat sanoa, että oli kivaa, kun on tehty jotain?
Minä voin sanoa, etten lähes ikinä ehdota tapaamisia. Minulla on raskas työ ja olen introvertti, niin tapaamisen ehdottaminen ei vaan tule mieleen. Sitten kun kaveri ehdottaa, niin se on todella kivaa, koska on kiva nähdä. Eli älä lopeta, koska ei se ettei toinen tajua ehdottaa läheskään aina tarkoita, ettei haluaisi tehdä jotain.
Minä olen samanlainen. Ajatus siitä, että pitää ottaa yhteyttä johonkin, tuntuu vaivalloiselta ja en ole aina edes varma, haluatko tai jaksanko nähdä, mutta yleensä kun joku toinen on ollut yhteydessä niin se onkin ollut ihan mukavaa. Kyse on myös siitä, että koen mukavammaksi, että vastuu tapaamisesta on enemmän sillä toisella. Ettei tarvitse itse ehdotella mitään aikoja tai paikkoja. Mutta mukavas on silti nähdä, en vain itse ole organisoijatyyppiä.
Miten selviät elämästä?
Alue: Aihe vapaa
Miksiköhän jotkut ihmiset vaikuttavat jopa ilahtuvan yhteydenotosta ja ehdotuksista tehdä jotain yhdessä, mutta eivät koskaan ota itse yhteyttä? Olenkohan itsekin ns. sosiaalinen "puusilmä", kun tällaista käy?
Itselleni on näitä ollut useampia, eli joku käyttäytyy kuin pitäisi minusta, mutta ei koskaan tee itse aloitetta.