Mietitkö koskaan, mitä TOISET ihmiset ajattelevat SINUSTA?
Käsittääkseni Suomessa ihan yleistä , että ihmiset miettivät mitä toiset ajattelevat hänestä. Suku, työkaverit ja naapurit.
Tai mitä he puhuvat sinusta selkäsi takana? On esim aivan mahdollista, että sinusta liikkuu jokin aivan perätön juoru.
Mitä enemmän juorut kulkevat suusta suuhun, sitä enemmän se saa "maustetta".
Esim minulla on naispuolinen työkaveri jonka äiti on thaimaalaissyntyinen. Tytär on syntynyt Suomessa, mutta on tietenkin aivan thaimaalaisen näköinen. No kerran otin hänet autoon kyytiin ja vein Prisman parkkipaikalle. Naapuri oli nähnyt meidät ja muutaman viikon päästä kuulin toiselta naapurilta, että olen kuulemma hakenut vaimon Aasiasta!
Kommentit (24)
Tuollaiset omiaan päättelevät ihmiset ovat lierojakin alempia ja lisäksi tyhmiä.
Joskus ajattelin. Näillä kymmenillä en enää. Ihan sama.
Eiköhän tämä koske aika laajalti ihmisiä ympäri maailmaa.
Kadehtivat DI-mieheni Serla-rullan kokoista penistä.
En mieti, mutta joskus törmään todella outoihin juoruihin itsestäni. Mietin että mistähän juttu on oikein taas keksitty. Yleensä asialla ovat ne ihmiset, jotka eivät kuulu elämääni eivätkä tiedä siitä mitään.
Olen sitä mieltä että jos toisen ihmisen asiat ei mitenkään sinulle kuulu tai et tiedä niistä mitään, älä keksi ja/tai puhu asiasta mitään.
Ajattelen että minua ajatellaan yhtä paljon kuin minä ajattelen muita.
Elin en nyt ihan kamalasti. Välitän toki ihmisistä.
En mieti. Tähän ikään menessä ei kiinnosta pätkääkään mitä muut ajattelevat.
Suomalaiset yleensäkin ajattelee, että mitähän ne muualla maailmassa meistä tuumaa.
Meinaatko, että tätä ei tapahdu muualla kuin Suomessa?
Veljeni vei minut autollaan kotiini. Joku "ystävällinen" kyylä oli soittanut hänen vaimolleen , että miehesi käy vieraissa. Miksi aina ajatellaan pahinta?
En mieti. Mua ei kiinnosta se mitä muut ajattelevat minusta.
Joskus. Tiedän että työkaverit puhuvat paskaa selän takana.
miksi tuhlaisin aikaani toisten ajatuksille? minulle kaikki muut ovat kuin pieru tuulessa, eli mitättömiä, mutta haisevat pahalle.
Vierailija kirjoitti:
Kadehtivat DI-mieheni Serla-rullan kokoista penistä.
Liian ohut.
Oma kokemukseni on, että suurin osa ihmisistä ei kyllä mieti muita ihmisiä (siis kysyjän tarkoittamassa mielessä) juuri ollenkaan. Mulle itsellenikin on ihan sama mitä muut tekevät ja miten olevat, kunhan elelevät jotenkin ihmisiksi.
Eli en mieti, mulka on ihan muut asiat mielessö.
Juu, kyllä ei vois vähenpää kiinnostaa mitä joku on musta mieltä. Sen tiedän, että naapurit ei tykkää. Ne ei tykkää puista ja mulla on piha täynnä tammia, vaahteroita ja kastanjapuun alkuja. Haa haa.
Mietin, mutta samalla on ihan sama mitä ajattelevat, koska kuitenkin olen, teen ja toimin kuten haluan.
En kyllä nykyään. Mutta jos epäilen heidän ajattelevan, niin varmaan ihan hyvää. Tiedostan, että se ei ole välttämättä totuus, mutta en jaksa välittää.