Sunnuntai aamu otatteko alkoa
Olen juonut kolme siidriä lapseton miehellä taidan avata viini tongkan nyt
Kommentit (23)
En tiätenkää! Oon menos töihin 🤩
antakaa anteeksi kirjoitus virheet olen juovukssa
Jos olisin ottanut illalla, en olisi vielä edes hereillä. Enkä muutenkaan juo kuin illalla ja silloinkin vain, jos seuraavana päivänä on vapaapäivä. Näinkin ehtii juoda aivan liikaa.
Itsellä meni 2 litraa rommia eilen ja olo sen mukanen,nyt raatona sängyssä.
Yllättävän vähän meni eilen kun yhä on kaljaa kaapissa.
Kaksi 8% loiventavaa karpalolonkeroa mennyt alas, kyllä kohta lähtee kone käyntiin🚀
Perhe odottaa että keitän puuroa, mutta olen sohvalla ja juon kolmatta siideriä.
Ihan kohta otan. Itsekseni asun niin minusta ei ole kenellekään haittaa.
Olen töissä jakamassa potilaille ruokaa, ei passaa hönössä tätä hommaa tehdä
En. Sulla ei näy olevan tiedossa, että alkoholismi ei ole ihan kaikkien elämäntapa, vaan alle 10%:n, miespuolisten luuserien, jotka ei osaa käsitellä masennustaan kuin liuottamalla aivonsa viinaan.
Sun kohdallasi vahinko ei ole iso.
oon ihan kännissä jo mies ei ole herännyt
Lapselle 15v tarjosin myös longeron ei yksi mitään haittaa. Äippä on nyt viihteellä
Vierailija kirjoitti:
oon ihan kännissä jo mies ei ole herännyt
Odotahan, kun herää ja sinä olet juonut kaiken.
Minä join vähän teräviä. Eka vodkqpullo puolillaan.
En ole koskaan ALKOA ottanut. Joskus kyllä sidukan, lonkun tai saunaoluen, mutt en ees tiiä mikä juoma on alko, sen nimisen puodin kyllä tunnistan.
Lapsettomalla miehellä avattu viinitonkka?