Lue keskustelun säännöt.
En tiedä mitä teen enää :(
23.07.2022 |
Moi. Olen 20-vuotias nuori nainen, nuori, muttei tunnu siltä, makaan vanhempien kotona ilman töitä, tai ilman mitään oikeasti. En saa mistään mielihyvää, tuntuu että tukehdun tähän elämään, ja hirvittää ajatus, että olisi vielä hyvin monta elinvuotta jäljellä. Olin aikaisemmin grillillä töissä, mutta jouduin lopettamaan sen, koska minulla on hieman couperosaa, joten naamaan alkoi sattumaan se rasvan käry.
Minulla on ollut nuoresta asti mielialalääkkeet, jotka ilmeisesti on vaikuttaneet siihen, etten tunne sellaisia normaaleja asioita, en tiedä mistä ihmiset puhuvat, kun puhuvat vaikka seksistä tai rakkaudesta. Nuo asiat eivät ole minua varten tehty, syytän siitä lääkkeitä ja masennusta. Haluaisin rakkautta, mutten tunne sitä. Eikä tämä mene ohi välttämättä koskaan.
Ei oikein enää edes kiinnosta huolehtia itsestäni, en välttämättä enää edes käy ollenkaan ulkoilemassa, tai harrasta liikuntaa joka joskus piti jotenkin mielen kasassa, istun ja olen puhelimella. Stressaan omasta ulkonäöstä silti hyvin paljon, varsinkin tästä couperosasta ja muutenkin ihosta, mistä kuultaa kaikki isot suonet läpi. Ehkä se on joku sijaistoiminto jollekin suuremmalle murheelle mitä on olemassa varmasti ja paljon.
Nyt viimeaikoina olen vain odottanut, että saisin tuota terapia-asiaa eteenpäin vietyä, koska olisi vielä vuosi aikaa käyttää sitä. Olen myös yrittänyt alkaa siivoaamaan jo monta viikkoa, mutten saa aikaiseksi sitä millään. Surettaa aamuisin herätä tänne uudelleen ja uudelleen.
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Hoitajan työ on raskasta, jos omakin elämä on sekaisin.
Kaikkea hyvää sinulle.
Toisaalta ainut asia mikä pitää edes jotenkin järjissään on juurikin työ, mitä ei ole.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stressi vain pahentaa iho-ongelmiasi, joten jos haluat murehtia tuota couperosaa vähemmän, sun täytyy yrittää lakata murehtimasta sitä.
Niin pitäisi ja kaikkea muutakin, eihän tuo nyt edes ole niin kamala ja meikillä saa piiloon ihan hyvin. Olen vain kaikkeen muuhunkin kyllästynyt, enkä usko, että edes ansaitsin rakkautta tai muuta.
Ap
Tottakai olet kaikkeen kyllästynyt, kun vain lojut sängyssä. Kuka tahansa moisesta masentuisi. Sitten tilanteesta tulee " itseään ruokkiva" kierre: kyllästyy kaikkeen eikä jaksa enää mitään tehdäkään. Nouse ja mene aluksi vaikka väkisin esim. kirjastoon, torille, kävelylle... Jätä puhelin kaappiin.
Vierailija kirjoitti:
Voisit hakea lähihoitajakouluun. Niille on töitä. Koulun myötä saat sosiaalisen verkoston ja tekemistä sekä kokemuksen omasta tarpeellisuudesta. Olen itse hoitoalalla (sh) ja arvostan tosi paljon hyviä lähihoitajia.
Oletko oikeasti sairaanhoitajana sitä mieltä, että mt ongelmainen soveltuu alalle?
Ja sen verran tiedän ettei edes pääse opiskelemaan hoitoalaa jos tuollainen tausta.
Ap hakeudu ihmeessä opiskelemaan ihan mikä sinua kiinnostaa ja tosiaan hoitoalan voit unohtaa.
Opiskelemaan meno piristää todennäköisesti
Vierailija kirjoitti:
hohhoijaa, "en tiedä mitä teen enää" satutäti on aloittanut ihan alusta mutta ei se mitään, monelle nuorellehan tämä on ihan arkipäivää. Mutta satu-täti voisi käyttää hieman enemmän mielikuvitusta , eikä tätä ikuista "en tiedä mitä teen"..
Varmaan aika yleinen tunne on tuo "en tiedä mitä teen", jos elämässä menee huonosti, niin sen takia sitä monet käyttävät. :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stressi vain pahentaa iho-ongelmiasi, joten jos haluat murehtia tuota couperosaa vähemmän, sun täytyy yrittää lakata murehtimasta sitä.
Niin pitäisi ja kaikkea muutakin, eihän tuo nyt edes ole niin kamala ja meikillä saa piiloon ihan hyvin. Olen vain kaikkeen muuhunkin kyllästynyt, enkä usko, että edes ansaitsin rakkautta tai muuta.
Ap
Tottakai olet kaikkeen kyllästynyt, kun vain lojut sängyssä. Kuka tahansa moisesta masentuisi. Sitten tilanteesta tulee " itseään ruokkiva" kierre: kyllästyy kaikkeen eikä jaksa enää mitään tehdäkään. Nouse ja mene aluksi vaikka väkisin esim. kirjastoon, torille, kävelylle... Jätä puhelin kaappiin.
Tämä asia on ollut tosi pitkän aikaa päällä monia vuosia. Nuorempana sentään osasin olla vihainen, ärsyttävä, mutta myös hyvin iloinen, sitten kun aloitin lääkkeet, niin olen vain surullinen tai masentunut. En enää jaksa niihin lääkkeisiin koskea. Tuntuu h*elvetin väärältä, että joskus 15-vuotiaana, kun en itse osannut tai tiennyt, niin määrättiin seronilia ja ketipinoria. Sinne matkan varrelle jäin myös minä, jota ei takaisin saa. Ja tilasin kirjastosta pari kirjaa muuten.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Normi vähän syrjäytynyt tai syrjäänvetäytyvä parikymppinen. Onko tarvehierarkia tuttu käsite? Ihminen tarvitsee tunteen johonkin kuulumisesta niin hölmöltä kuin se kuulostaakin.
Vierailija kirjoitti:
En saa mistään mitään irti, en mitään mielihyvää misyään ja jopa nykyään lenkilläkin saatan alkaa itkemään. Eikä tähän auta mikään näköjään.
Ap
Mene lääkäriin ja kerro tuo. Sun lääkkeet ei toimi. Pyydä lähete nettiterapiaan, joka on maksuton ja jota voit tehdä omaan tahtiin kotona. Se toimii, kokeilin itse. Näin:
Mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja pääsin remissioon, jossa olen ollut nyt 7,5 vuotta, viimeisen vuoden ilman lääkkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ensimmäinen neuvo (vaikket niitä pyytänytkään): laita puhelin pois. Ensin viikon verran vartti vähintään kerran päivässä, sit seuraavalla viikolla puol tuntii, sit tunti. Sit joskus puolen vuoden päästä oot yhden kokonaisen viikonlopun ilman puhelinta. Tätä helpottaa se että laitat puhelimen kokonaan kiinni niin sitä ei pääse vahingossa räpläämään ennen kuin aika on mennyt
Vierailija kirjoitti:
"Minulla on ollut nuoresta asti mielialalääkkeet"
Selkokielellä "Aivot tuhottu kemialla pysyvästi."
Höpö höpö. Lääkkeet eivät tuhoa aivoja! Masennus selittää oireet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa iässä pitäisi vielä ihastua, rakastua ikäiseesi mieheen. Hommaa vaikka koira ja lenkitä sitä niin ehkä kohtaat unelmiesi miehen : ) Ravintoloista tuskin löytyy. Voisit tietysti Tinderiäkin kokeilla
Vierailija kirjoitti:
Normi vähän syrjäytynyt tai syrjäänvetäytyvä parikymppinen. Onko tarvehierarkia tuttu käsite? Ihminen tarvitsee tunteen johonkin kuulumisesta niin hölmöltä kuin se kuulostaakin.
Tiedän, mutten oikein kuulu enää mihinkään. Ei kuulosta hölmöltä, kauheaa vaeltaa elämässä ilman mitään juuria missä on hyvä olla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saa mistään mitään irti, en mitään mielihyvää misyään ja jopa nykyään lenkilläkin saatan alkaa itkemään. Eikä tähän auta mikään näköjään.
Ap
Mene lääkäriin ja kerro tuo. Sun lääkkeet ei toimi. Pyydä lähete nettiterapiaan, joka on maksuton ja jota voit tehdä omaan tahtiin kotona. Se toimii, kokeilin itse. Näin:
Mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja pääsin remissioon, jossa olen ollut nyt 7,5 vuotta, viimeisen vuoden ilman lääkkeitä.
En syö enää tuota seronilia tai ketipinoria, voxraa olen nyt syönyt kuukauden ajan. Pelkään, etten saa tunteita takaisin enää koskaan.
Ja voisin pyytää lähetettä sinne. Toisaalta täällä Oulun seudulla on yksi paikka missä voi käydä keskustelemassa ohjaajan kanssa milloin haluaa, olen käynyt siellä kerran, kun sairaanhoirajasta ei kuulu, eikä terapiasta. Ja uskon että nettiterapia toimii, mutta haluan myös ihmisen joka näkee ja kuulee minut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ihan ensimmäinen neuvo (vaikket niitä pyytänytkään): laita puhelin pois. Ensin viikon verran vartti vähintään kerran päivässä, sit seuraavalla viikolla puol tuntii, sit tunti. Sit joskus puolen vuoden päästä oot yhden kokonaisen viikonlopun ilman puhelinta. Tätä helpottaa se että laitat puhelimen kokonaan kiinni niin sitä ei pääse vahingossa räpläämään ennen kuin aika on mennyt
Kyllä se puhelittomuus monesti toimii, liikaa paineita netistä. Ja voisin kokeilla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Minulla on ollut nuoresta asti mielialalääkkeet"
Selkokielellä "Aivot tuhottu kemialla pysyvästi."
Höpö höpö. Lääkkeet eivät tuhoa aivoja! Masennus selittää oireet.
Kyllä ne saattavat tuhota aivoja pitkän aikaa, joskus myös pysyvästi, valitettavasti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tuossa iässä pitäisi vielä ihastua, rakastua ikäiseesi mieheen. Hommaa vaikka koira ja lenkitä sitä niin ehkä kohtaat unelmiesi miehen : ) Ravintoloista tuskin löytyy. Voisit tietysti Tinderiäkin kokeilla
Huono trolli. Melkein huvittaa.
Ap
Olisiko mahdollista aloittaa pienin askelin. Käy katsomassa urheilutapahtumaa, käy katsomassa eläimiä jossain kotieläinpihalla, kiinnostaisiko käydä teatterissa tai taidenäyttelyssä, tai jossain konsertissa. Niin, että tunteita voisit yrittää kokea jonkun muun asian kautta. Jännitystä, kauhistelua, empatiaa tai sääliä. Mitä vain tunteita, joita em.tilanteet voisivat tuoda. Se voisi aukaista sinua ulospäin ja herättää ehkä jotain nukkuvaa. Pienet askeleet, pienet voitot itseltäsi. Elämään kuuluu monenlaiset vaiheet. Mieti, että tämä on vaihe, joka kyllä menee ohi, kun aika on oikea. Rauhallisin mielin. Kyllä elämä kantaa.
Saanko kysyä, että mitä muuta apua olet saanut tähän mennessä noiden lääkkeiden lisäksi?
Hitto, että mua ärsyttää nämä tarinat, missä teini-ikäinen tyttö tuupataan lääkkeitä täyteen ja annetaan kaiken tunne-elämän latistua totaalisesti. Muuta apua ei tarjota ja sitten meillä on päälle parikymppisiä, jotka eivät ole missään kiinni, eivätkä edes tunne itseään, kun koko maailma ja minuus on täysin harmaa.
Enkä nyt tarkoita, että sinun pitäisi lopettaa lääkitys ilman lääkärin kanssa käytyä keskustelua. Sinun pitäisi saada oikeaa apua, ei vain pillereitä.
Olet vielä nuori, koko elämä edessä. Voisitko jutella vanhempiesi kanssa, että tarvitset esim psykoterapiaa nyt heti, terveyskeskuksestakin voisi saada psykologin ajan akuutisti. On tärkeää päästä puhumaan asioistaan jollekin, joka auttaa sinua eteenpäin. Monella muullakin nuorella on ollut samanlaista ja he saaneet apua, ja elämä jatkunut parempana. Kaikkea hyvää sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko mahdollista aloittaa pienin askelin. Käy katsomassa urheilutapahtumaa, käy katsomassa eläimiä jossain kotieläinpihalla, kiinnostaisiko käydä teatterissa tai taidenäyttelyssä, tai jossain konsertissa. Niin, että tunteita voisit yrittää kokea jonkun muun asian kautta. Jännitystä, kauhistelua, empatiaa tai sääliä. Mitä vain tunteita, joita em.tilanteet voisivat tuoda. Se voisi aukaista sinua ulospäin ja herättää ehkä jotain nukkuvaa. Pienet askeleet, pienet voitot itseltäsi. Elämään kuuluu monenlaiset vaiheet. Mieti, että tämä on vaihe, joka kyllä menee ohi, kun aika on oikea. Rauhallisin mielin. Kyllä elämä kantaa.
Hmm... hyviä vinkkejä. Ajattelin viikolla vaikka käydä jossain kirjastossa, tuo kotieläinpihakin oli hyvä ehdotus. Pidän kuitenkin eläimistä, harmi ettei siitä kovin helposti ammattia saa. Olisin vaikka mieluusti hoitanut lintuja. Näin yhtenä yönä unta harmaasta ja pörröisestä joutsenenpoikasesta, joka tuli luokseni.
Kantaisipa elämä vielä joku päivä.
Ap
Valitettavasti nykynuoret joutuvat elämään Boomereitten tuhotöiden tuhoamassa maailmassa. Ottaisin sinuna elämäntehtävksi tuhota boomereitten arvot ja kaikki mitä ne on saanut aikaan.