Lue keskustelun säännöt.
En tiedä mitä teen enää :(
23.07.2022 |
Moi. Olen 20-vuotias nuori nainen, nuori, muttei tunnu siltä, makaan vanhempien kotona ilman töitä, tai ilman mitään oikeasti. En saa mistään mielihyvää, tuntuu että tukehdun tähän elämään, ja hirvittää ajatus, että olisi vielä hyvin monta elinvuotta jäljellä. Olin aikaisemmin grillillä töissä, mutta jouduin lopettamaan sen, koska minulla on hieman couperosaa, joten naamaan alkoi sattumaan se rasvan käry.
Minulla on ollut nuoresta asti mielialalääkkeet, jotka ilmeisesti on vaikuttaneet siihen, etten tunne sellaisia normaaleja asioita, en tiedä mistä ihmiset puhuvat, kun puhuvat vaikka seksistä tai rakkaudesta. Nuo asiat eivät ole minua varten tehty, syytän siitä lääkkeitä ja masennusta. Haluaisin rakkautta, mutten tunne sitä. Eikä tämä mene ohi välttämättä koskaan.
Ei oikein enää edes kiinnosta huolehtia itsestäni, en välttämättä enää edes käy ollenkaan ulkoilemassa, tai harrasta liikuntaa joka joskus piti jotenkin mielen kasassa, istun ja olen puhelimella. Stressaan omasta ulkonäöstä silti hyvin paljon, varsinkin tästä couperosasta ja muutenkin ihosta, mistä kuultaa kaikki isot suonet läpi. Ehkä se on joku sijaistoiminto jollekin suuremmalle murheelle mitä on olemassa varmasti ja paljon.
Nyt viimeaikoina olen vain odottanut, että saisin tuota terapia-asiaa eteenpäin vietyä, koska olisi vielä vuosi aikaa käyttää sitä. Olen myös yrittänyt alkaa siivoaamaan jo monta viikkoa, mutten saa aikaiseksi sitä millään. Surettaa aamuisin herätä tänne uudelleen ja uudelleen.
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stressi vain pahentaa iho-ongelmiasi, joten jos haluat murehtia tuota couperosaa vähemmän, sun täytyy yrittää lakata murehtimasta sitä.
Niin pitäisi ja kaikkea muutakin, eihän tuo nyt edes ole niin kamala ja meikillä saa piiloon ihan hyvin. Olen vain kaikkeen muuhunkin kyllästynyt, enkä usko, että edes ansaitsin rakkautta tai muuta.
Ap
Tottakai olet kaikkeen kyllästynyt, kun vain lojut sängyssä. Kuka tahansa moisesta masentuisi. Sitten tilanteesta tulee " itseään ruokkiva" kierre: kyllästyy kaikkeen eikä jaksa enää mitään tehdäkään. Nouse ja mene aluksi vaikka väkisin esim. kirjastoon, torille, kävelylle... Jätä puhelin kaappiin.
Tämä asia on ollut tosi pitkän aikaa päällä monia vuosia. Nuorempana sentään osasin olla vihainen, ärsyttävä, mutta myös hyvin iloinen, sitten kun aloitin lääkkeet, niin olen vain surullinen tai masentunut. En enää jaksa niihin lääkkeisiin koskea. Tuntuu h*elvetin väärältä, että joskus 15-vuotiaana, kun en itse osannut tai tiennyt, niin määrättiin seronilia ja ketipinoria. Sinne matkan varrelle jäin myös minä, jota ei takaisin saa. Ja tilasin kirjastosta pari kirjaa muuten.
Ap
Hienoa, että varasit kirjoja!
En ole psyyken asiantuntija, mutta jotakin olen lukenut aivojen plastisuudesta, siis muovautuvuudesta. Aivoihin syntyy koko ajan uusia yhteyksiä jne. Asiaan liittyy tietysti muutakin, mutta aivojen kyky muovautua vaikuttaa sekin.
Uskon, että voit hyvin toipua, kunhan terapia ja mahdollinen lääkitys saadaan kohdalleen.
En tunne terapia-asioita ollenkaan. Kysyn, miksi terapia-aikaa on niin vaikea saada?
Olet niin nuori vielä, kaikki on mahdollista.
Pystytkö juttelemaan vanhempiesi kanssa näistä mielen asioista ja tulevaisuudensuunnitelmista? Tukea ja kannustusta antava lähipiiri käyvät jonkinlaisesta terapiasta nekin. Ja lähimmät ihmiset tuovat turvaa ja sekin jo lohduttaa.
Toivon sinulle kaikkea hyvää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jälleensyntymisen ja uusien elämien odottaminen on itsepetosta eikä tule edes toteutumaan. Olemattoman jälleensyntymisen odotus saa sinut luovuttamasta tästä (ainoasta ja arvokkaasta) elämästäsi. Ihan oikeasti, ei ole mitään muuta apua kuin Jeesus Kristus, joka nostaisi sinut ylös.
Olin vielä pahemmassa jamassa kuin sinä monista eri syistä johtuen. Minustakin tuntui, että elämäni on jo ohi ja pilalla. Turvauduin täysin Jeesukseen ja se apua minkä sain, ei ollut mielikuvituksen tuotetta. Sitä, että ihmisellä on Jumalan rauha ja siunaus elämässään, ei voita mikään. Se on todellinen aarre ja oikeaa elämää, vaikeuksista huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla vaikea päästä irti lääkkeistä ja kestää vieroitusoireet ja synkkyyteen vajoaminen. Taistelisin kuitenkin kokonaan irti lääkkeistä. Toivon sydämestäni, että pääset eroon lääkkeistä ja kestät sen taistelun.
Sinun iässäsi minut pelasti ja nosti vahvasta syrjäytymisvaarasta se, että tulin uskoon ja annoin elämäni täysin Jeesukselle. Hän on pitänyt minusta huolta ja kuullut rukoukseni. Nyt olen viisikymppinen, mutta voin sanoa, että kaikki toiveeni ovat toteutuneet kaikkien inhimillisten todennäköisyyksien vastaisesti. Kaikkia asioita olen rukoillut Jumalalta. Tärkeintä on että sain ennen kaikkea syntini anteeksi, rauhan ja uuden identiteetin. Ei ole Jumalan tarkoitus, että nuori ihminen tuhoutuu ja lakkaa elämästä elämänsä kynnyksellä.
Hienoa sinulle, että elämässäsi menee hyvin. En ole vielä turvautunut uskoon, mutta sekin jää nähtäväksi. Haluaisin uskoa siihen, että tämän elämän jälkeen tulee vielä toisia elämiä.
Ap
Hanki WorkingHoliday visa ja lähde kiertelemään Austaaliaa vuodeksi. Teki ihmeitä minulle 10 vuotta sitten. Suosittelen lämpimästi kaikille.
Luin aloituksen ja minulla on ollut samanlaisia tunteita. Nyt ne ovat helpottaneet.
Yksi iso osa, mikä auttoi oli kokonaan sosiaalisten medioiden poistaminen. Niin "pikkujutulta" kuin se kuulostaakin, on siitä pidemmällä aikavälillä apua, ellei sitten ala käyttää aikaa esim. Youtubessa ja vaikka täällä vauva palstalla... Haaveilen täysin älypuhelin vapaasta elämästä, tietokoneen käyttö on jo sellaista, että muutaman kerran kuussa vaan.
Joka arkipäivä minulla on tietty tehtävä jonka hoidan aina, ja se on keittiössä astioiden tiskaus ja pintojen pyyhkiminen, siinä menee vain 20-30min.
Ennen viikonloppua, tulee kaikkien siivousjuttujen olla valmiita, koska viikonloppuna ei aijo siivota.
Ulos menon voi yhdistää vaikka siihen, että menee pihalle syömään aamupalan,tai kirjoittaa kauppalistan ulkona.
Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta saan asioita hoidettua niin, että menen vain tekemään sen ulkona, enkä sisällä.
Viimeksi istuskelin noin tunnin luonnossa, ompelemassa rikkimenneen mekon helmaa käsin. Naapuri kävi tervehtimässä samalla, niin pääsi olemaan sosiaalinenkin.
TE-toimiston hoputus saa minut tuntemaan oloni surkeaksi, haen töitä (vaihtoehdot rajattuja, erinäisistä syistä) ja kirjoitan kaikki tiedot niin tarkasti ja hyvin, mutta työpaikkoja en saa, enkä myöskään työkokeilu paikkoja, mikä on muuten työpaikan tarjoajalle ihan ilmaista....
Yhtään ei helpota TE-tädin sanat "Sulle tulee sitten aika iso aukko, jos vuodenkin olet kotiäitinä kun vauva syntyy..."
Hmm, kiitos, ihankuin sitä aukkoa ei jo olisi.
Yhteiskunnan haluamiset ahdistavat, en haluaisi kuunnella muiden ohjeita enää yhtään enempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stressi vain pahentaa iho-ongelmiasi, joten jos haluat murehtia tuota couperosaa vähemmän, sun täytyy yrittää lakata murehtimasta sitä.
Niin pitäisi ja kaikkea muutakin, eihän tuo nyt edes ole niin kamala ja meikillä saa piiloon ihan hyvin. Olen vain kaikkeen muuhunkin kyllästynyt, enkä usko, että edes ansaitsin rakkautta tai muuta.
Ap
Tottakai olet kaikkeen kyllästynyt, kun vain lojut sängyssä. Kuka tahansa moisesta masentuisi. Sitten tilanteesta tulee " itseään ruokkiva" kierre: kyllästyy kaikkeen eikä jaksa enää mitään tehdäkään. Nouse ja mene aluksi vaikka väkisin esim. kirjastoon, torille, kävelylle... Jätä puhelin kaappiin.
Tämä asia on ollut tosi pitkän aikaa päällä monia vuosia. Nuorempana sentään osasin olla vihainen, ärsyttävä, mutta myös hyvin iloinen, sitten kun aloitin lääkkeet, niin olen vain surullinen tai masentunut. En enää jaksa niihin lääkkeisiin koskea. Tuntuu h*elvetin väärältä, että joskus 15-vuotiaana, kun en itse osannut tai tiennyt, niin määrättiin seronilia ja ketipinoria. Sinne matkan varrelle jäin myös minä, jota ei takaisin saa. Ja tilasin kirjastosta pari kirjaa muuten.
Ap
Hienoa, että varasit kirjoja!
En ole psyyken asiantuntija, mutta jotakin olen lukenut aivojen plastisuudesta, siis muovautuvuudesta. Aivoihin syntyy koko ajan uusia yhteyksiä jne. Asiaan liittyy tietysti muutakin, mutta aivojen kyky muovautua vaikuttaa sekin.
Uskon, että voit hyvin toipua, kunhan terapia ja mahdollinen lääkitys saadaan kohdalleen.
En tunne terapia-asioita ollenkaan. Kysyn, miksi terapia-aikaa on niin vaikea saada?
Olet niin nuori vielä, kaikki on mahdollista.
Pystytkö juttelemaan vanhempiesi kanssa näistä mielen asioista ja tulevaisuudensuunnitelmista? Tukea ja kannustusta antava lähipiiri käyvät jonkinlaisesta terapiasta nekin. Ja lähimmät ihmiset tuovat turvaa ja sekin jo lohduttaa.
Toivon sinulle kaikkea hyvää!
Terapiaa on siksi niin vaikea saada, koska tarvitsisin ensin lääkärintodistuksen ja sitten vapaan terapeutin, enkä saa tuota todistusta ennen kuin olen käynyt sairaanhoitajalla, joka on ilmeisesti sairas nyt.
Onhan mulla siskot, joille pystyn puhumaan, mutta tunnen alemmuutta heitäkin kohtaan, niin kuin monia muitakin ihmisiä kohtaan. Mutta heille voin puhua, onneksi, muuten olisin jo poissa täältä.
Kiitos. :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ymmärrän sua. Oon pahoillani, että sulla on paha olo, ja että on ollut niin pitkään.
Sanoit, ettet uskoisi, että ansaitsisit rakkautta. Jokainen, sinäkin, ansaitset rakkautta. Vaikka olisi masentunut ja alakuloinen, vaikka olisi couperoosaa kasvoilla tai mitä vain, oot aina rakastettu. Vaikka susta ei siltä tuntuisi. Meidän tunteet vaihtelee, eikä tunteet aina kerro totuutta.
Oon pahoillani, jos oot jäänyt vailla rakkautta. Todellakin ansaitset ja tarvitset rakkautta, niin kuin jokainen meistä. En tunne sua, mutta mä kyllä rakastan sua ihmisenä ja välitän susta, niin kuin moni muukin kirjoittaja täällä on sen osoittanut. Toivottavasti sulla on elämässä joitain ihmisiä, jotka osoittaa välittävänsä, ja jotka ymmärtäisivät sua ja sun tilannetta, ja voisivat auttaa ja tukea. Vaikka ei olisi, toivon, että saisit elämääsi lisää sellaisia ihmisiä.
On tärkeää, että saisit pidettyä itsestäsi huolta. Mä ymmärrän, koska mullakin on ollut vaikeaa pitää itsestäni huolta. Ei haittaa, vaikka ei jaksaisi nousta sängystä, tai tehdä asioita joita "pitäisi" tehdä, taikka siivota. Yksi asia kerrallaan. Anna itsellesi lupa levätä. Mitä pidempään yrität saada siivottua, vaikka et saisi sitä tehtyä, niin sitä enemmän se sua stressaa. On ihan eri asia jatkuvasti sanoa itselleen, että "pitäisi", ja eri asia antaa itselleen lupa lepäämiseen. Ei tarvitse jaksaa jos siihen ei ole voimia. Ensin levätään ja pidetään itsestä huolta. Ei se ole itsekästä vaan on oikein huolehtia itsestään <3 Kannattaa googlata self-care, löytyy paljon vinkkejä.
Ymmärrän, että sua hirvittää ajatus, että tämä jatkuisi vielä pitkään. Mutta sulle on toivoa, joka ikinen päivä. Joka päivä kun heräät, on uusi päivä toivoa just sulle. Vaikka ei siltä tuntuisi.
Samastuin myös tuohon, että susta tuntuu, että sun koko elämä olisi jo nyt ohitse. Tää ei kuitenkaan oo totuus. Mä oon myös nuori aikuinen samanlaisessa tilanteessa. Säkin oot vasta 20-vuotias ja nuori, ja sulla on vielä koko elämä edessä! Koskaan ei ole liian myöhäistä. Vaikka ymmärrän että sua pelottaa (mäkin oon pelännyt.)
Ja joo, mä ymmärrän, sulle olisi pitänyt saada myös keskusteluapua riittävästi jo silloin nuorena, eikä pelkästään lääkkeitä. Oon pahoillani siitä. Samaistun. Mutta et sä oo pilalle mennyt. <3
Toivottavasti saat terapiaa mahdollisimman pian. <3 Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapiassa ei ole 3 vuoden aikarajaa. Sulla voi olla oikeus siihen, jos sairautesi vuoksi sulla on huomattavia vaikeuksia selviytyä arjen toimissa. Kannattaa jutella sun hoitavan tahon kanssa. https://www.kela.fi/vaativa-laakinnallinen-kuntoutus
Kaikkea hyvää sulle, ansaitset sen ja paljon enemmän. <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stressi vain pahentaa iho-ongelmiasi, joten jos haluat murehtia tuota couperosaa vähemmän, sun täytyy yrittää lakata murehtimasta sitä.
Niin pitäisi ja kaikkea muutakin, eihän tuo nyt edes ole niin kamala ja meikillä saa piiloon ihan hyvin. Olen vain kaikkeen muuhunkin kyllästynyt, enkä usko, että edes ansaitsin rakkautta tai muuta.
Ap
Tottakai olet kaikkeen kyllästynyt, kun vain lojut sängyssä. Kuka tahansa moisesta masentuisi. Sitten tilanteesta tulee " itseään ruokkiva" kierre: kyllästyy kaikkeen eikä jaksa enää mitään tehdäkään. Nouse ja mene aluksi vaikka väkisin esim. kirjastoon, torille, kävelylle... Jätä puhelin kaappiin.
Tämä asia on ollut tosi pitkän aikaa päällä monia vuosia. Nuorempana sentään osasin olla vihainen, ärsyttävä, mutta myös hyvin iloinen, sitten kun aloitin lääkkeet, niin olen vain surullinen tai masentunut. En enää jaksa niihin lääkkeisiin koskea. Tuntuu h*elvetin väärältä, että joskus 15-vuotiaana, kun en itse osannut tai tiennyt, niin määrättiin seronilia ja ketipinoria. Sinne matkan varrelle jäin myös minä, jota ei takaisin saa. Ja tilasin kirjastosta pari kirjaa muuten.
Ap
Hienoa, että varasit kirjoja!
En ole psyyken asiantuntija, mutta jotakin olen lukenut aivojen plastisuudesta, siis muovautuvuudesta. Aivoihin syntyy koko ajan uusia yhteyksiä jne. Asiaan liittyy tietysti muutakin, mutta aivojen kyky muovautua vaikuttaa sekin.
Uskon, että voit hyvin toipua, kunhan terapia ja mahdollinen lääkitys saadaan kohdalleen.
En tunne terapia-asioita ollenkaan. Kysyn, miksi terapia-aikaa on niin vaikea saada?
Olet niin nuori vielä, kaikki on mahdollista.
Pystytkö juttelemaan vanhempiesi kanssa näistä mielen asioista ja tulevaisuudensuunnitelmista? Tukea ja kannustusta antava lähipiiri käyvät jonkinlaisesta terapiasta nekin. Ja lähimmät ihmiset tuovat turvaa ja sekin jo lohduttaa.
Toivon sinulle kaikkea hyvää!
Terapiaa on siksi niin vaikea saada, koska tarvitsisin ensin lääkärintodistuksen ja sitten vapaan terapeutin, enkä saa tuota todistusta ennen kuin olen käynyt sairaanhoitajalla, joka on ilmeisesti sairas nyt.
Onhan mulla siskot, joille pystyn puhumaan, mutta tunnen alemmuutta heitäkin kohtaan, niin kuin monia muitakin ihmisiä kohtaan. Mutta heille voin puhua, onneksi, muuten olisin jo poissa täältä.
Kiitos. :)
Ap
Toivottavasti sairaanhoitaja on pian tavattavissa. Jos hän on pitempään poissa, eikö siellä ole ketään tuuraajaa? Kuka huolehtii siitä, että saat terapeutin?
Hienoa, että sinulla on siskoja, joiden kanssa voit keskustella. He varmasti haluavat aidosti auttaa. Siskot eivät varmastikaan halua, että koet mitään alemmuutta. Olet heille tärkeä. Voit yhdessä heidän kanssaan pohtia käytännön asioiden järjestämistä ja sitä, mitä lähtisit opiskelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kaikki väsymystä aiheuttavat sairaudet ja. puutostilat suljettu pois? Nuorten naisten väsymystä vähätellään ihan hirveästi. Mm. seuraavat olisi hyvä tarkistaa:
Alhainen ferritiini, joka voi aiheuttaa jo itsessään väsymystä, mutta myös levottomia jalkoja, joiden takia uni ei virkistä. Ferritiiniarvon pitäisi olla yläkolmanneksella levottomien jalkojen hoitamiseksi.
Uniapnea, joka voi oireilla naisilla eri tavalla kuin miehillä. Löytyy nykyään suomeksikin tietoa naisten uniapneasta ihan googlaamalla.
Kilpirauhasongelmat, onko katsottu muutkin arvot kuin pelkkä TSH?
Edellä mainitut jutut saattavat johtaa jopa masennukseen, kun pää on uupumuksesta aivan sumussa.
Kirjoittaminen voi toimia itseterapiana. Jos tuntuu, ettei ole mitään asiaa, niin kirjoita viisi minuuttia automaattikirjoitusta eli nostamatta kynää paperista ja mitään poistamatta. Tärkeää on kirjoittaa nimenomaan käsin. Kirjoituksia ei tarvitse säästää, tärkeää on "saada ulos". Kun viisi minuuttia sujuu, siirry seitsemään ja sitten kymmeneen. Laadulla ei ole mitään merkitystä, kirjoita vaikka yhtä sanaa jos ei mitään muuta nouse mieleen. Pikkuhiljaa alat saada käsitystä oman mielesi sisällöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin asun Oulun seudulla, voisimmepa tavata. <3 Olin myös hukassa kolme vuotta sitten, kun olin 19-20v. Olin juuri valmistunut lukiosta enkä tiennyt mitä tehdä. Lukiokin oli vain pakosuunnitelma. Aloin saamaan vuoden sisään paniikkikohtauksia, makasin vain sängyssä jne. Te-toimisto hengitti niskassa.
Lopulta päädyin työkokeiluun. Se oli karsea kokemus, mutta lähdin silti opiskelemaan kysesitä alaa, koska luotin itseeni. Sain myös lääkityksen. Essitalopram on mennyt kohta 3 vuotta vaihtelevin annoksin. Juuri olin lopettamassa, mutta masennus paheni tänä vuonna... Samalla käyn töissä alalla, johon menin opiskelemaan.
Pystyn samaistumaan tuohon tyhjyyden tunteeseen. Tuntuu, etten pysty enää ihastumaan niin kuin ala/yläasteella. Oulun seudulla on täysi-ikäisenä todella vaikea päästä terapiaan. Vasta näin 3 vuoden jälkeen psykiatri ilmeisesti kirjoittaa lähetteen kelaan. En ole elänyt ns. normaalia nuoruutta, mitä pohdiskelet. Et ole siis ainut. :) Sitä aina unohtaa sen itsekin, koska ei ihmisistä näe päällepäin mitä he käyvät läpi.
Sanoisin, että kannattaa aluksi hoitaa lääkitysasiat kuntoon, ja sitten miettiä vaikka sitä työkokeilua. Miksei vaikka sieltä elintarvikealalta. Oulussa voi opiskella leipuri-kondiittoriksi, jos ala kiinnostaa! Hyvää jatkoa sinulle. <3
Yritä päästä kauppaoppilaitokseen. Siitä voi aueta monia mahdollisuuksia. Tsemppiä ja halauksia täältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse ikäisenäsi käynyt läpi masennuskausia ja kuulosti tutulta. Se mikä itseäni piti pinnalla oli kuitenkin jonkinlainen sisäsyntyinen uteliaisuus - vaikka en nähnyt tulevaisuutta ja halusin kuolla (tietyssä vaiheessa), olin silti utelias näkemään, että mitä elämä voisi joskus myöhemmin olla. Vaikken nähnyt monia mahdollisuuksia silloin, niin halusin lopulta olla elossa ihan vaan silkasta uteliaisuudesta.
Se oli tavallaan elämässäni myös yksi tienhaara. Olin vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta, sillä minullakaan ei ollut koulutuspaikkaa eikä oikeastaan tietoa, että mitä alkaisin tekemään. Onnekseni hain opiskelemaan ja opintoja suoritin suht rauhassa, tutustuin uusiin ihmisiin, sain apua lääkkeistä ja terapiasta yms. Vaikka kävin läpi rankkoja asioita elämässäni, nuo rakenteet pitivät elämää jonkinlaisessa kurssissa ja nykyään voin paljon paremmin, ja elän sellaista elämää, jonka en uskonut olevan minulle edes mahdollista joskus nuorena.
Nuorena meillä on monesti melko kapeakatseinen näkemys elämästä, ei juurikaan perspektiiviä ja kokemuksia ja aivommekaan eivät ole kokonaan kehittyneet. Tätä kaikkea vaikeuttaa masennus entisestään. Sinuna siis uskoisin uteliaisuuteen, en muuhun. Suhtaudu tulevaisuuteen uteliaasti. Ei ole pakko vaatia itseltään muuta. Äläkä valitse polkua, joka on pelkkä tienhaara (syrjäydy totaalisesti ja jää yksin). Hae kouluun, ei sen tarvitse olla edes oikea ala, eihän sitä voi tietää, kunhan vain tekee päätöksen pyrkiä jotakin kohti, joka kuitenkin kiinnostaa tai kiinnostaisi menneisyyden sinua. Mistä haaveilit lapsena? Mistä nautit aiemmin?
On ihan ok olla masentunut, se voi olla suuri kasvunpaikka sinulle. Mutta älä anna sen pilata mahdollisuuksiasi tulevaisuutta ajatellen.
Laitoin tämän keskustelun itselleni kirjanmerkkeihin, kun ajattelin, että haluan mahdollisesti kirjoittaa jotakin, jos mieleeni tulee ajatuksia aiheesta. Muiden kommentit ovat omiani viisaampia ja niiden vuoksi nostan tätä. Toivon apn palaavan lukemaan ketjua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko mahdollista aloittaa pienin askelin. Käy katsomassa urheilutapahtumaa, käy katsomassa eläimiä jossain kotieläinpihalla, kiinnostaisiko käydä teatterissa tai taidenäyttelyssä, tai jossain konsertissa. Niin, että tunteita voisit yrittää kokea jonkun muun asian kautta. Jännitystä, kauhistelua, empatiaa tai sääliä. Mitä vain tunteita, joita em.tilanteet voisivat tuoda. Se voisi aukaista sinua ulospäin ja herättää ehkä jotain nukkuvaa. Pienet askeleet, pienet voitot itseltäsi. Elämään kuuluu monenlaiset vaiheet. Mieti, että tämä on vaihe, joka kyllä menee ohi, kun aika on oikea. Rauhallisin mielin. Kyllä elämä kantaa.
Hmm... hyviä vinkkejä. Ajattelin viikolla vaikka käydä jossain kirjastossa, tuo kotieläinpihakin oli hyvä ehdotus. Pidän kuitenkin eläimistä, harmi ettei siitä kovin helposti ammattia saa. Olisin vaikka mieluusti hoitanut lintuja. Näin yhtenä yönä unta harmaasta ja pörröisestä joutsenenpoikasesta, joka tuli luokseni.
Kantaisipa elämä vielä joku päivä.
Ap
Voi kyllä se kantaa
Hei, kiitos kaikista tsemppiviesteistä. Arvostan niitä kyllä todella.
En tiedä onko asenteessani jotain vikaa, kun tuntuu etten mitenkään pärjää tässä elämässä, olen luultavasti hyvin herkkä, ja hyvin rikkinäinen. Yritin eilen illalla myöhään käydä lenkillä, mutta sielläkin vain aloin itkemään. Minä itse syön itseni elävältä, ei ole enää sellaista asennetta kuin nuorena, että kaikki kyllä järjestyy jotenkin. Olen vain alkanut ottamaan selvää onko olemassa seuraavia elämiä. Joskus tuntuu, että elän enemmän unissani, kuin täällä maan päällä, että se olisi jopa arvokkaampaa ja rikkaampaa aikaa.
Luulen että tähän huonoon oloon vaikuttaa myös paljon se, että minulla saattaa olla kehonkuvanvääristymä, esimerkiksi pidän epätavallisena sitä, ja inhottavana ainakin omalla kohdallani, että isot valtimot kuultavat otsasta selkeästi läpi, ja mietin kuinka kamalalta se näyttää vaikka 10 vuoden päästä, että jos tulevat vielä enemmän pintaan, niin näytän alienilta. Sen takia en koe pystyväni seurustelemaan, koska jos "huijaan" meikillä, niin en ole oikeasti nätti/kaunis, vain se on yksi iso valhe.
Tänä yönä näin unta, että minulla oli kolmas silmä.
Ap
Rupeat valmistamaan käkikelloja. Niille on kysyntää.
Vierailija kirjoitti:
Onko kaikki väsymystä aiheuttavat sairaudet ja. puutostilat suljettu pois? Nuorten naisten väsymystä vähätellään ihan hirveästi. Mm. seuraavat olisi hyvä tarkistaa:
Alhainen ferritiini, joka voi aiheuttaa jo itsessään väsymystä, mutta myös levottomia jalkoja, joiden takia uni ei virkistä. Ferritiiniarvon pitäisi olla yläkolmanneksella levottomien jalkojen hoitamiseksi.
Uniapnea, joka voi oireilla naisilla eri tavalla kuin miehillä. Löytyy nykyään suomeksikin tietoa naisten uniapneasta ihan googlaamalla.
Kilpirauhasongelmat, onko katsottu muutkin arvot kuin pelkkä TSH?
Edellä mainitut jutut saattavat johtaa jopa masennukseen, kun pää on uupumuksesta aivan sumussa.
Mistähän saisin lähetteen, että voisin tarkastuttaa nämä? Toisaalta en koe uupumusta, vaan ilottomuutta, epätoivoa ja tuskaa.
Ap
En osaa neuvoa, mutta toivon sulle kaikkea hyvää. Olet arvokas juuri sellaisena kun olet.
Oletko miettinyt, mikä sinua kiinnosti ennen mainitsemaasi tyhjää oloa? Kitaransoitto? Tykkäsitkö laulamisesta? Sanoit jotain eläinpihasta. Kiinnostaako sinua huolenpito jostakusta toisesta ihmisestä tai eläimestä. Haluatko osoittautua tarpeelliseksi?
Kirjoita kynä/paperi-menetelmällä elämäsi plussat ja miinukset, tästä se nousu voisi alkaa. Samalla tavalla voisit laittaa paperille omat toivomuksesi.
Tuhannen kilometrin käveleminen aloitetaan ottamalla ensimmäinen askel. Sen jälkeen matkaa ei enää ole jäljellä täysi tuhat kilometriä.
Rakasta itseäsi, siitä on apua alkaessasi aikanaan rakastamaan muita.
Olen itse sitä mieltä, että jokaikinen nainen on jumalattaren kuva, "taikavoimineen" kaikkineen.
Sinä olet sitä myös ja ilman sinua maailma olisi köyhempi ja ikävämpi paikka.
Kyllä se siitä lähtee suttaantumaan. Sinun on oikeastaan hyväksyttävä itsesi, koska olet ainutlaatuinen!
Joo, tuo kuntouttava tosiaan on tarkotettu just niille joilla ei oo täyttä työkykyä. Ja sieltä saa kulukorvauksen 9 €/päivä.