Lue keskustelun säännöt.
En tiedä mitä teen enää :(
23.07.2022 |
Moi. Olen 20-vuotias nuori nainen, nuori, muttei tunnu siltä, makaan vanhempien kotona ilman töitä, tai ilman mitään oikeasti. En saa mistään mielihyvää, tuntuu että tukehdun tähän elämään, ja hirvittää ajatus, että olisi vielä hyvin monta elinvuotta jäljellä. Olin aikaisemmin grillillä töissä, mutta jouduin lopettamaan sen, koska minulla on hieman couperosaa, joten naamaan alkoi sattumaan se rasvan käry.
Minulla on ollut nuoresta asti mielialalääkkeet, jotka ilmeisesti on vaikuttaneet siihen, etten tunne sellaisia normaaleja asioita, en tiedä mistä ihmiset puhuvat, kun puhuvat vaikka seksistä tai rakkaudesta. Nuo asiat eivät ole minua varten tehty, syytän siitä lääkkeitä ja masennusta. Haluaisin rakkautta, mutten tunne sitä. Eikä tämä mene ohi välttämättä koskaan.
Ei oikein enää edes kiinnosta huolehtia itsestäni, en välttämättä enää edes käy ollenkaan ulkoilemassa, tai harrasta liikuntaa joka joskus piti jotenkin mielen kasassa, istun ja olen puhelimella. Stressaan omasta ulkonäöstä silti hyvin paljon, varsinkin tästä couperosasta ja muutenkin ihosta, mistä kuultaa kaikki isot suonet läpi. Ehkä se on joku sijaistoiminto jollekin suuremmalle murheelle mitä on olemassa varmasti ja paljon.
Nyt viimeaikoina olen vain odottanut, että saisin tuota terapia-asiaa eteenpäin vietyä, koska olisi vielä vuosi aikaa käyttää sitä. Olen myös yrittänyt alkaa siivoaamaan jo monta viikkoa, mutten saa aikaiseksi sitä millään. Surettaa aamuisin herätä tänne uudelleen ja uudelleen.
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko käynyt (oletettavasti olet) tutkituttamassa ihan tavallisella lääkärillä itsesi. Miten elimistösi voi.
Laaja verenkuva esim, ferritiiniarvot, kilpirauhasen toiminta ym.Oletko koslaan ajatellut että ravinnolla on iso merkitys aivojen ja koko kropan jaksamisessa?
Kuuntele tai lue kirja Aivoruokaahttps://www.nextory.fi/kirja/aivoruokaa-sy%C3%B6-paremmin-ajattele-kirk…
Googlella löytyy paljon muutakin aivojen terveeseen toimintaan liittyvää.
Mene ulos vaikka mikä olisi, jos itkettää niin itke! Se helpottaa.
Älä ala vouhkaamaan mitään seuraavaa elämää ym.
Olet vielä niin nuori, että varmasti toivut tuosta kun vain yrität löytää jotain positiivista elämääsi.
Pikkuhiljaa, siitä se lähtee. Zemppiä ja iloista mieltä!Joskus nuorempana on mitattu jotain arvoja, ja ilmeisesti olivat kunnossa. Mutta kannattaa toki tutkituttaa ne tässäkin iässä. Ja minulla oli aika terveellinen ruokavalio, mutta olen vähän lipsunut siitä. Tiedän mistä tämä paha olo johtuu, mutten tiedä keinoja ratkaista niitä, koska muutamaa asiaa ei voi muuttaa, mutta ne pitäisi hyväksyä.
Ap
Jokaisen elämässä nyt vaan on hankalia asioita, joita ei voi muuttaa. Mieleltään taspainoinen ihminen ymmärtää tämän ja sen, että ne on vain jaksettava hyväksyä. Mitä muutakaan voi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko ylpeitä? Hain tänään töitä leipurihommiin, jotka kestävät 1-3 kk, jos pääsen, mutta laitoin ainakin hakemuksen. Jos pääsen ja pidän, niin voinhan kysyä jatkoa. Siivoan myös tänään huoneeni.
-ap
Erinomaista! Siitä se lähtee, kun laittaa pienet asiat järjestykseen niin tuntee että voi laitttaa isommatkin, ja ilman tuota tunnetta ei jaksa yrittää oikeasti. Onnistut ennemmin tai myöhemmin, minulla meni 30-vuotiaaksi ennen kuin kaikki alkoi mennä niin kuin pitikin, sinulla on kaikki mahdollisuudet onnistua aikaisemmin kun vain jaksat yrittää.
Kiitos! :) Yritän taas alkaa jaksamaan, alkaa kyllästyttämään tämä masentuneena makaaminen. Ja työ monesti auttaa. Olisi hienoa, jos saisin tuon, koska helpompi kulkea sinne ja vain se pari kk, minkä ainakin pystyy tekemään.
Hyvä että sinäkin olet saanut asioita hoidettua. Parempi vähän myöhemmin kuin ei koskaan.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ap.
Olin just aikeissa ehdottaa tuota leipomotyötä, sinne pääsee välillä ihan kiireavuksi sesonkeina. On uskoakseni simppeliä työtä, jos vaikka pakkaat tai jotain aluksi. Voihan se olla aika automatisoitua nykyään, mutta näet heti työsi tuloksen eikä työ varmasti seuraa sinua mukanasi kotiin. Tosi mukavaa että on jotain tekemistä. Isot tsempit!
Kiitos! Ja vaikka palkka ei tietenkään päätä huimaa, niin ainakaan ei ole kovin stressaavaa työtä, ja pidän käsillä näpertelystä. Kunhan saisin sen paikan vain. En pidä siitä nykyaikana, että olisi "pakko" olla hyväpalkkainen ja "menestyvä".
-ap
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kuunnella/lukea Owen O'Kanen kirja: 'How to be tour own therapist'. Lämmin suositus.
Lisäksi suomen kielinen Pentti Huovisen 'Parantavat Bakteerit' -kirjassa puhutaan ruokavalion merkityksestä suoliston tasapainoon ja kuinka sillä mitä syömme on iso merkitys mm. masennuksen yleisyyteen ja sen hoitoon/estämiseen.
Suoliston bakteereilla on suora yhteys mm. feromonien kautta aivoihin ja mm. masennuksen tuntemuksiin ja kokemukseen.
Iso ja todella lämmin suositus kunnella Huovisen kirja! Lipaan, että siitä on apua sinulle.
Kiitos, enkku ei ole mikään paras mahdollinen, mutta siinähän sitä oppisi kun lukee sitä. Ja pitää tuo toinenkin kirja laittaa muistiin. Odotan ensin, että nuo tilaamani kirjat tulisivat haettaviksi. Ja se on kyllä totta, että ruokavaliolla on iso merkitys, myös jo sillä, että tietää tekevänsä hyvää itselleen. Olen ollut siitäkin surullinen kun laiminlyön itseäni masentuneena.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko käynyt (oletettavasti olet) tutkituttamassa ihan tavallisella lääkärillä itsesi. Miten elimistösi voi.
Laaja verenkuva esim, ferritiiniarvot, kilpirauhasen toiminta ym.Oletko koslaan ajatellut että ravinnolla on iso merkitys aivojen ja koko kropan jaksamisessa?
Kuuntele tai lue kirja Aivoruokaahttps://www.nextory.fi/kirja/aivoruokaa-sy%C3%B6-paremmin-ajattele-kirk…
Googlella löytyy paljon muutakin aivojen terveeseen toimintaan liittyvää.
Mene ulos vaikka mikä olisi, jos itkettää niin itke! Se helpottaa.
Älä ala vouhkaamaan mitään seuraavaa elämää ym.
Olet vielä niin nuori, että varmasti toivut tuosta kun vain yrität löytää jotain positiivista elämääsi.
Pikkuhiljaa, siitä se lähtee. Zemppiä ja iloista mieltä!Joskus nuorempana on mitattu jotain arvoja, ja ilmeisesti olivat kunnossa. Mutta kannattaa toki tutkituttaa ne tässäkin iässä. Ja minulla oli aika terveellinen ruokavalio, mutta olen vähän lipsunut siitä. Tiedän mistä tämä paha olo johtuu, mutten tiedä keinoja ratkaista niitä, koska muutamaa asiaa ei voi muuttaa, mutta ne pitäisi hyväksyä.
Ap
Jokaisen elämässä nyt vaan on hankalia asioita, joita ei voi muuttaa. Mieleltään taspainoinen ihminen ymmärtää tämän ja sen, että ne on vain jaksettava hyväksyä. Mitä muutakaan voi?
Jep, olet oikeassa. Mutta jos on paljon "epäreiluja" asioita elämässä ja paljon tapahtuu, niin onhan tasapainoisenkin ihmisen vaikea niitä hyväksyä. Enkä puhu nyt itsestäni.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei olen aika samassa tilanteessa! Olen muutaman vuoden vanhempi kyllä. Aloitin ssri-lääkkeet vähän aikaa sitten.
Elämäni on junnannut pakoillaan, mitään hyvää ei ole tapahtunut ikinä. Paitsi vähän aikaa sitten, mutta sekin meni lopulta v*tuiksi, eikä tullut mitään. Sen takia olenkin nyt entistä masentuneempi. Olen todella yksinäinen, minulla ei ole ketään oikeita kavereita. Nyt alkanut myös tuntua että kaipaisin seurustelusuhdetta, mutta eihän kukaan halua olla kanssani, enkä löydä koskaan ketään. Olen täysin hukassa elämäni kanssa. En ymmärrä tunteitani, ja ne ovat ihan sekavia aina, en saa selvää niistä ja ne ovat aina ristiriitaisia.Onko sinulla mitään koulutusta tai töitä? Ja onko noista lääkkeistä ollut apua? En sano että ne ovat täysin pahasta, mutta itse en halua enää koskea noihin kyseisiin. Ehkä puhuminen auttaisi myös sinun kohdallasi, toki sitä on vaikea saada mistään.
Ap
Opiskelen kyllä. Töihin en ole pystynyt. Käyn terapiassa ja minulla on sosiaaliohjauksia. On niistä ollut suuri apu, mutta olen silti tosi yksinäinen ja ahdistunut. En onnistu ikinä missään ihmissuhteissa:( ssri-lääkkeistäkin ehkä ollut vähän apua olooni, mutta olen huomannut että kaikki on kuitenkin vaan kiinni tästä elämäntilanteestani ja itsestäni. Lääkkeet ei poista sitä minkä takia olen masentunut ja surullinen. Lääkkeet on ehkä kuitenkin auttaneet saamaan motivaatiota yrittää muuttaa asioita, joten aion syödä niitä nyt jatkossakin. Kun en ole huomannut niistä mitään haittavaikutuksiakaan
Pääsetkö minnekään juttelemaan?
Ap
Pääsisin muuten, mutta tällä hetkellä terapeutti on lomalla:( ja juuri nyt häntä todella tarvitsisin
Olen muuten miettinyt että voisin soittaa vaikka johkin kriisipuhelimeen, mutten ole vielä uskaltautunut
Entä laittaa viestiä johonkin kriisichattiin?
-ap
Niin kyllä voisi, mulla on vaan niin kauheesti kaikkea asiaa, varmaan tosi sekavaa tekstiä tulisin😅 toisaalta olen tosi huono puhumaan ja kirjoittaminen luonnistuu ehkä helpommin. Mutta asiani on niin tyhmä että tuntuu tyhmältä edes puhua siitä 😅
Ei se haittaa. Minullakin on erittäin tyhmältä kuulostavia ongelmia, jotka kuitenkin vaikuttavat mielenterveyteen ja masentavat päivästä toiseen. :/ Laita vain viestiä, kyllä varmasti tottuneet kaikkeen.
-ap
Niin, nolottaa vaan. On kriisi koska olen tosi ihastunut, mutta siitä ei tule mitään :(
Minullakin on muuten ohut iho ja läpikuultavat verisuonet :D joka paikassa kehoa. Sen lisäksi on paljon luomia, mitä vihaan. Mutta kasvoissa ne suonet näkyy eniten silmienympärysiholla. Saa ne onneksi aika hyvin meikillä peitettyä. Mulla on ollut sitä joe blasco meikkivoidetta, se on tosi hyvää. Nyt ei ole sitä, mutta pitäisi käydä ostamassa.
No miksei siitä voisi tulla mitään? Ainakin pystyt ihastumaan, se on hieno asia, vaikka ymmärrän ja muistan, että joskus itsekin kriiseilin siitä. Ei ole kiva, jos sydän särjetään.
Kiva tietää etten ole ainut läpikuultava, mulla on myös melkein mustat silmänaluset, hieman couperosaa ja tosiaan niitä suonia, olen myös tosi valkoinen, ellei tuota couperosaa huomioida.
-ap
Joo se olikin todella outoa että ihastuin niin. Tuntui siltä, että heräsin eloon monen vuoden koomasta:D Olen vaan varma, ettei hän tunne samoin, joten en ole tehnyt asialle mitään. Olen vaan nyt entistä masentuneempi. :(
Et ole tosiaan ainoa:D mulla näkyy suonet joka paikassa. Sitten olen myös lihonut tosi paljon mikä harmittaa:(
Saanko kysyä minkä ikäinen olitkaan ja mistä tunnet tämän ihastuksen?
Ja niin, olisi helppoa sanoa, että kannattaa liikkua ja syödä terveellisesti, mutta tiedän itsekin miten vaikeaa se on, joten en jaksa antaa sellaisia vinkkejä. Pelkään kyllä itsekin lihovani, kun istun vain ja odotan jotain helkkarin parannusta jota ei tule näin. ':D
-ap
No en voi oikein kertoa, kun en halua että tunnistetaan 😂 vaikka tuskin minua tuntevat ihmiset tätä lukeekaan. Mutta olen parikymppinen.
Ja olen kanssa yrittänyt välillä tuota liikkumista ja terveellistä syömistä, ei siitä ikinä tule mitään 😅 varsinkaan nyt, viime päivät on menneet vaan masistellessa kotona, tuntuu ettei tästä pääse enää eteenpäin millään. Minulla ei ole koskaan ennen ollut tämmöistä ihastusta
Aivan, ei ole pakko kertoa. 🤔
Mutta jännää, miltä tuntuu tuo ihastuminen? Ja oletko sen takia masentunut?
Ap
Aluksi oli ihanaa ja elin jossain pilvilinnoissa, se oli asia joka sai mut motivoitumaan elämään😂😂 no, nopeasti se romahti. Nyt on enää vaan kauheeta, enkä halua enää ikinä ihastua, koska mun ihastukset ei ikinä kuitenkaan tykkää musta ja mistään ei tule mitään.
Täällä masistellaan pikkulasten tyyliin: emmää, emmääää. Nyt neitoset, vähän ryhtiä ja itsekunnioitusta kehiin. Ei tuollainen itsesäälissä rypeminen tee muuta, kuin kaikki kurjemmaksi.
Oletko ollut koskaan masentunut? Jos tuo auttaisi niin masennusta ei olisi kenelläkään ja saisit Nobelin lääketieteen palkinnon!
Olen sairastunut erittäin vaikean masennuksen, siis tiedän tarkkaan mistä puhun. Psykan johdolla opettelin pikkuhiljaa pääsemään masikseni vankilasta, aloitin tarkkailemaan ja havannoimaan muutakin kuin oman surkeuteni. Se vaati minulta paljon työtä, sitkeästi vaan jatkoin, ensin pakottauduin kauppaan, sitten siivoamaan kämppääni, avaamaan postini, menenään ulos. Vaikeaa oli, mutta kannatti. Nyt osaan varoa jumittumasta liian syvälle murheisiini. Jos minä onnistuin, on se varmaan mahdollista muillekin. Mutta ihan itse suosta on noustava tai sitten jää lopullisesti sinne pimeän monttuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ap.
Olin just aikeissa ehdottaa tuota leipomotyötä, sinne pääsee välillä ihan kiireavuksi sesonkeina. On uskoakseni simppeliä työtä, jos vaikka pakkaat tai jotain aluksi. Voihan se olla aika automatisoitua nykyään, mutta näet heti työsi tuloksen eikä työ varmasti seuraa sinua mukanasi kotiin. Tosi mukavaa että on jotain tekemistä. Isot tsempit!
Kiitos! Ja vaikka palkka ei tietenkään päätä huimaa, niin ainakaan ei ole kovin stressaavaa työtä, ja pidän käsillä näpertelystä. Kunhan saisin sen paikan vain. En pidä siitä nykyaikana, että olisi "pakko" olla hyväpalkkainen ja "menestyvä".
-ap
Ei ole mikään "pakko" olla "menestyvä". Pääasia, kun riität itsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut samaisessa kuopassa ikäisenäsi ap. Se tyhjyyden tunne mikä valtasi, oli aivan kamalaa.
Asuin myös vanhemmallani tuolloin. Se mikä tilanteeseen johti, oli masennus ja paniikkihäiriö.
Terveyskeskuksesta en saanut muuta kuin väärät lääkkeet ja halveksintaa osakseni(miksi en ole käynyt koulujani loppuun, ja sanoipa eräs psykiatrinen sh jopa että olen luovuttaja). Menetin toisen vanhempani nuorena ja siitä alunperin alkoi oireilu. Viiltelin itseäni pahimpina aikoina, ja toivoin että joku auto ajaisi päälleni suojatiellä. Im olisin tehnyt jos olisin uskaltanut.
Sitten jotenkin kampesin itseni kuopasta, pääsin työelämään ja elämä alkoi näyttäytyä valoisampana. Nyt noista ajoista on jo pitkä aika.
Olen onnellinen että selvisin. Elämä ei edelleenkään ole ruusuilla tanssimista, mutta minulla on perhe, harrastuksia ja optimistisia suunnitelmia. Varaa ap aika yksityiselle psykitarian erikoislääkärille joka laittaa lääkityksen kuntoon.
Terveyskeskuksesta ei saa apua. Ja jokin työ tai mieleinen opiskelupaikka olisi sinulle hyväksi.
Päivärytmi kun on, niin ei ole aikaa liikaa velloa negatiivisissa ajatuksissa. Tsemppiä paljon ap!!
Olet hyvä.
Ap paljonko sun ferritiini on? Mun elämä meni hukkaan koska raudat nollissa. Vasta 35+ ikäisenä alkoi se elämä mistä nuorena haaveili.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko käynyt (oletettavasti olet) tutkituttamassa ihan tavallisella lääkärillä itsesi. Miten elimistösi voi.
Laaja verenkuva esim, ferritiiniarvot, kilpirauhasen toiminta ym.Oletko koslaan ajatellut että ravinnolla on iso merkitys aivojen ja koko kropan jaksamisessa?
Kuuntele tai lue kirja Aivoruokaahttps://www.nextory.fi/kirja/aivoruokaa-sy%C3%B6-paremmin-ajattele-kirk…
Googlella löytyy paljon muutakin aivojen terveeseen toimintaan liittyvää.
Mene ulos vaikka mikä olisi, jos itkettää niin itke! Se helpottaa.
Älä ala vouhkaamaan mitään seuraavaa elämää ym.
Olet vielä niin nuori, että varmasti toivut tuosta kun vain yrität löytää jotain positiivista elämääsi.
Pikkuhiljaa, siitä se lähtee. Zemppiä ja iloista mieltä!Joskus nuorempana on mitattu jotain arvoja, ja ilmeisesti olivat kunnossa. Mutta kannattaa toki tutkituttaa ne tässäkin iässä. Ja minulla oli aika terveellinen ruokavalio, mutta olen vähän lipsunut siitä. Tiedän mistä tämä paha olo johtuu, mutten tiedä keinoja ratkaista niitä, koska muutamaa asiaa ei voi muuttaa, mutta ne pitäisi hyväksyä.
Ap
Jokaisen elämässä nyt vaan on hankalia asioita, joita ei voi muuttaa. Mieleltään taspainoinen ihminen ymmärtää tämän ja sen, että ne on vain jaksettava hyväksyä. Mitä muutakaan voi?
Jep, olet oikeassa. Mutta jos on paljon "epäreiluja" asioita elämässä ja paljon tapahtuu, niin onhan tasapainoisenkin ihmisen vaikea niitä hyväksyä. Enkä puhu nyt itsestäni.
-ap
Kerronpa, että jäin leskeksi rattijuopon ajettua mieheni autoon suoran nokkakolarin. Mieheni menehtyi, jäin kolmen pikkuisen lapsen kanssa. Lojuin yhden yön vessan lattialla, kunnes tajusin, että jos jään tähän, niin se on menoa. Valitsin toisin ja vaikka tuska oli valtava, minun oli vain opittava hyväksymään tilanne. Se vei vuosia, enkä vieläkään ole "hyväksynyt" sitä; olen vain oppinut tulemaan toimeen tapahtuneen kanssa.
Minun täytyy ottaa selvää noista työoikeuksista ja -eduista. Hävettää melkein kun en ymmärrä, en edes ymmärrä mikä on ansiosidonnainen. Ymmärrän kyllä kuitenkin mikä on työttömyyskassa. Jotain positiivista.
-ap