Lue keskustelun säännöt.
Ystävää ikävä :(
23.07.2022 |
Johonkin täytyy nyt purkaa tätä asiaa.
Nuoruudessa (18-25v) olin lähes "paita ja peppu" sanotaanko vaikka Siirin kanssa. Opiskeltiin, juhlittiin, vietettiin lähes kaikki vapaa-aika yhdessä. Meillä oli aina mukavaa ja oltiin ns. "bestikset" vuosia.
Sitten saimme molemmat lapsia, muutaman vuoden ikäeroilla. Molemmilla on tällä hetkellä kaksi lasta. Molempien "pikkulapsi arki" oli hyvin raskasta, joka erkaannutti meitä. Riideltiin, loukkaannuttiin puolin ja toisin vuorotellen. Enää ei ollut aikaa nähdä. Sitten työelämään paluun jälkeen ei ollutkaan enää aikaa nähdä. Molemmat teki vuorotöitä, toiselle tuli ero ja uusi puoliso löytyi jne. Tuli siis "elämä". Selkeästi molemmat kaipasi toista ja vuorotellen laiteltiin viestiä tai soiteltiin, milloin nähtäisiin. Ei vaan koskaan sopinut! Jos saatiin sovittua yhteinen aika, jomman kumman lapsi sairastui tai tuli jotain muuta.
Oli sellaista on-off ystävyyttä. Vuosien jälkeen tilanne meni siihen, ettei enää loukkaantumisien jälkeen (puolin ja toisin) edes yritetty ottaa yhteyttä.
Nyt tilanne on se, että lapset ovat hieman isompia. Toisen meistä nuorimmainen aloittaa syksyllä koulun. Toisella molemmat on jo koululaisia.
Kaipaan tätä ystävää paljon :( Mutta samalla mietin, että se ystävyys oli myös kuluttavaa. Toisaaltaan haluaisin ottaa yhteyttä, mutta toisaaltaan en jaksaisi sitä, millaista ystävyys lasten synnyttyä oli. Kertooko se siitä, ettei lopulta oltukaan tosi ystäviä? Oltiin ystäviä silloin, kun oltiin "villejä ja vapaita" ja ketään muuta ei tarvinnut ottaa huomioon?
Onko muilla ollut vastaavia tilanteita?
Kommentit (7)
Niin, aivan. Aikansa kutakin. Niin tavallaan itsekin ajattelen ja sen vuoksi ei muutamaan vuoteen olla pidetty yhteyttä. Hän myös poisti minut fb-kavereistaan. Kuitenkin tunnen ikävää tätä ystävää kohtaan, olimme niin samanlaiset. Naurummekin oli aivan samanlaista. Tyylimme.. lähes kaikki.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu varmasti pahalta. Ikävä kyllä ystävyys voi alkaa ja loppua, tällaista tapahtuu monille. Itselläni oli hieman samantapainen kokemus opiskelukaverini kanssa. Meillä oli samanlainen elämäntilanne opintojen ja parisuhteen kanssa ja vietimme paljon aikaa yhdessä. Itkimme ja nauroimme. Sitten valmistuimme, muutimme eri kaupunkeihin (pitkä välimatka) ja toinen sai lapsen. Haluaisin pitää häneen enemmän yhteyttä, mutta hänellä tuntuu aina olevan kiire vastata mihinkään yhteydenottoihin, joten olen jo tavallaan luovuttanut.
Kiitos kokemuksesta! Eli tavallaan tämä ystävyyden kaipuu on normaalia eikä asiaa kannata sen enempää jäädä "murehtimaan" ? Harmillista, että sinulle kävi hieman samalla tavalla :/
-ap
Sellasta se on usein miten sukset mene ristiin kun ihan eri elämän tilanteet.Me kaikki mutumme kuitenkin ja joskus tulee se ikävä.
asutteko samassa kaupungissa? miten muka voi olla mahdollista että ette ole sattumalta törmänneet missään? kuulostaa oudolta. Voi olla jo kuollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kokemuksesta! Eli tavallaan tämä ystävyyden kaipuu on normaalia eikä asiaa kannata sen enempää jäädä "murehtimaan" ? Harmillista, että sinulle kävi hieman samalla tavalla :/
-ap
On se normaalia, ja kiitos myötätunnosta! Kenties sitä ei vain surra tai tuoda esille samalla tavalla kuin parisuhteen loppumista. Ja totta kai on mahdollista, että vielä jossain vaiheessa tienne kohtaavat. Halusin vain jakaa oman kokemukseni. Toivottavasti löydät myös uusia ystäviä.
Aikansa kutakin.