Lue keskustelun säännöt.
Oliko työelämä oikeasti leppoisampaa esim 80-luvulla, vai onko se nostalgiaharha?
Olen mietiskellyt, että oliko se työ tosiaan silloin leppoisampaa, kuten väitetään? Että onko tosiaan niin, että nykyään työelämä on kovempaa. Oliko silloin sairaanhoitajilla helpompaa? Oliko silloin toimistotyöntekijöillä helpompaa? Entäpä teollisuudessa? Jne.
Onko tämä siis totta vai jonkinlainen nostalgiaharha, jota ajan kuluminen vääristää. En itse kommentoi puoleen enkä toiseen, kiinnostaa kuulla niiltä joilla on kokemusta.
Kommentit (1045)
Vierailija kirjoitti:
Olin heti valmistuttuani kaupungilla töissä puoli vuotta. Olin kuolla tylsyyteen, työmäärä oli niin järjettömän vähäistä, että pää oli haljeta. Sitten kun tuli hommia, tein ne onnessani ja innolla ja työkaverit sanoi, että hidasta nyt vähän.
Olin siis kaupungin teknisessä virastossa laskutus- ja asiakaspalveluhommissa.
Siirryin siitä heti yksityiselle puolen ja vilskettä ja hommaa riitti ja työtahti oli reipasta. Veikkaisin, että tuo hidas ja leppoisa työtahti oli silloin kaikissa kuntien ja kaupunkien ja valtion paikoissa. Yksityisellä tehtiin oikeasti työtä ja tulosta ja sama tahti on edelleenkin.
Ei sitä kunnan töiden "yksi kaivaa ojaa ja 7 nojaa lapioon" vitsiä ole tyhjästä keksitty, tilanne tosiaan oli sellainen muinoin.
Riippuu kyllä pitkälti työstä. Minä tuijottelen pääasiassa monitoreja vuorotyössä. Välillä voi olla yö, että ei tapahdu mitään. Työ on tylsää, mutta täysin välttämätöntä. Yksityinen, suuri yritys. Ei se niin mene, että yksityisellä pää hiessä mennään ja julkisella lepäillään. Alakohtaista ja tehtäväkohtaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta eihän tuo mies palanut loppuun parisuhteessa vaan työelämässä ja pikkulapsiperhe-elämässä. Ap:n kirjoituksen mukaan mies panosti hyvin vähän jos lainkaan itse parisuhteeseen ja koki puolison toiveet yhteisestä ajasta painostavina. Mikään parisuhde ei noita ruuhkavuosia kuitenkaan kestä, ellei myös parisuhdetta priorisoida välillä ihan tietoisesti. Vastuu siitä ei voi olla vain vaimolla vaan molemmilla.
Parisuhde on tuon koko paketin perusta.
Vierailija kirjoitti:
Oli lepoisampaa, mutta toisaalta ei ollut mihinkään varaakaan. Maksimissaan kerran vuodessa lentomatka. Syötiin kerran päivässä lihaa. Pesukone oli 10 vuotta vanha... Sitten tuli ensin osittaisautomaatio ja sitten piti alkaa itse tekemään kaikki sivutyötkin. Stressiä 10X, tuotosta 3x, töitä 2x, palkkaa 1.25x.
Nykyään voi matkustaa, ruokaan riittää aina rahaa niin että voi ostaa vaikka eineksiä eli pitsaa kaupasta, pesukone on 2 vuotta vanha, puhelin on vielä uudempi. Kaikenlaista elektroniikkaa talo täynnä.
80-luvulla se teki työn, joka oli tehokkain. Laskut kirjoitti laskunkirjoittaja. Palkan maksoi palkanmaksaja. Kirjanpidon teki kirjanpitäjä. Myynnin teki myyjä. Jos oli ongelma, työntekijä tiesi heti miten ratkaista asia. Nyt yksi ja sama tekee kaikki, oli nimike mikä vain. Kolmasosa päivästä menee siihen, että opettelee taas sen asian.
80-luvusta en tiedä, mutta 20 vuodessa on käynyt juuri noin: kaikenlaista ihmeellistä sivuhommaa kertyy, kun avustavat toimenkuvat on karsittu minimiin. Tätä ei lasketa työpanokseen, vaan ihmetellään minne se aika hurahtaa, kun valmista ei synny. Jatkuvasti on miljoona muka-tulipaloa sammutettavana niin, että suunnitelmallinen suoritus on haave vain ja syvä keskittyminen on täysin mahdotonta.
Lisäksi kaikella on tarkoituksettomasti kiire, kun koko porukka on paniikkimoodissa päällekkäisten tehtävien määrän vuoksi.
Kasarilla ainakin itse tienasin noin 5500 markkaa ja vuokran jälkeen siitä jäi 65 prosenttia muuhun. Oli varaa autoilla ja syödä hyvin. Varmasti olisin uuden pesukoneen saanut ostettua. Nyt on netto 1800 ja en saa edes uusia vaatteita ostettua.
Riippuu aivan miten sen haluaa ajatella .. Tekijöitä oli enemmän ja tehtiin enemmän porukassa
joten se soliaalisuus varmaankin jollain tasolla ainakin kevensi ponnisteluja.
Vastaavasti työolosuhteet olivat kurjemmat, työvälineet huonommat, materiaalit erinlaisia,
apulaitteita oli vähemmän eli työtä oli fyysisempaa ja ihan kaikkia hienouksia ei työpaikoilta
löytynyt. vielä 2000-luvun alussa taukotiloissa saattoi olla tupakinsavua niin paljon ettei tahtonut
eväsleipiä erottaa pöydältä =) Mutta työajalla saatettiin fyysisyyden vastapainoksi pelata korttia,
heittää tikkaa pelata pingistä. Mutta useimmat kulkivat töissä polkupyörällä tai bussilla. Lähellekään
kaikilla työläisperheillä ei ollut autoa. Itsekin ostin ensimmäisen autoni vasta 1999 ollessani 24-vuotias
aiemmin ei ollut varaa autoon. Perheissä oli vain 1 telvisio jos sitäkään. Mirkoaaltouunit ,kännykät,tietokoneet,pleikkarit jne..loistivat poissaolollaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään on vähemmän töitä ja enemmän lomaa ja vapaata. Ihmiset vaan valittaa ja draamailee enemmän.
Paiskokaa vaan hommia ja lopettakaa toi nyyhkyttäminen.
Olen tullut työelämään vasta 90-luvun alussa. Silloin tehtävät olivat tarkasti rajattuja ja hierarkia oli paikoin tosi kovaa. Toisaalta olen 30 vuoden aikana olen edennyt urallani melkoisesti ja turha hierarkia on kadonnut.
Nykyisessä hommassa minulla on arviolta noin 3-5 hengen työt, tässä kysytään sitä paineensietokykyä. En tietenkään juuri koskaan ehdi suunnitella mitään kunnolla vaan kaikki pitää tehdä kylmiltään tosi nopeasti. Usein teen 10 tuntista työpäivää sekä työmatkat päälle. AT-K-hommia siis teen.
Ennen sai töissä aina kahvia ja pullaa. Nykyisin kahvi ja maidot pitää ostaa itse, eikä sitä pullaa juuri koskaan ole. Vielö 10-15 vuotta sitten oltiin myös kahvitauot yhdessä ja ne olivar jopa puoli tuntia pitkiä. Nykyisin ehdin pitää 10 min kahvitauon kerran kuukaudessa ja silloinkin on jo kiire töihin. Enempää en enää juuri pysty venymään, eli ehkä se kova tehokkuusajattelu on se isoin ero 80- ja 90-lukuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työelä meni vituralleen 90-luvun laman jälkeen.80-luku oli tosiaan parasta aikaa.
Ei se leppoisampaa ollut, mutta se oli suomalaisten Suomi. Ei tarvinnut tehdä töitä tulijoiden eteen, jotka olisivat katsoneet itsensä liian arvokkaiksi tarttumaan luutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meno kiristyi paljon 2010-luvulla, v. 2008 laman jälkeen. Silloin kun boomerit jäivät eläkkeelle. Lienee tarkoitus, että X-polvi maksaa boomerien eläkkeet, mutta kuolee itse työhön ennen eläkeikää.
Siinä mielessä, että työntekijää arvostettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähettejäkin oli joka kerroksessa vähintään kaksi, ei varmasti työuupumus vaivannut.
Julkisella oli leppoista, yksityisellä kiireistä. Se oli silloin kuten on nytkin työpaikkakohtaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloisen kouluasteen hoitajia arvostettiin. Oli hienoa valmistua apuhoitajaksi ( myöhemmin perushoitaja), lastenhoitaja, kehitysvammaistenhoitaja ja mitä kaikkia olikaan. Nyt lähihoitajia pidetään pohjasakkana vaikka enemmän tietotaitoa ja osaamista on. 1980- luvulla, kun hain terveydenhoito- oppilaitokseen oli vaikeampi päästä opiskelemaan lastenhoitajaksi kuin sairaanhoitajaksi. Arvostus työelämässä kyllä oli niin erilaista ja vaikutti viihtyvyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Meno kiristyi paljon 2010-luvulla, v. 2008 laman jälkeen. Silloin kun boomerit jäivät eläkkeelle. Lienee tarkoitus, että X-polvi maksaa boomerien eläkkeet, mutta kuolee itse työhön ennen eläkeikää.
Markiinatalous ja pörssiyhtiöiden yleistyminen on syynä työvoiman kurjistamiseen. "Pörssiyhtiön tetävä on tehdä osinkoa osakkeenomistajille", tätä jankkaa esimiehet. En vaan ymmärrä, miksi sen työntekijän pitää se voitto tehdä oman terveydeb kustannuksella ja surkealla palkalla, jolla ei edes elä. Ja sitten vielä nykyhallitus on leikkaamassa sosiaalituet, vaikka ei se työntekijän syy ole, ettei hän saa palkkaa, joka riittäisi elämiseen. Voisko ne pörssiyhtiöt alkaa pikkuhiljaa tekemään tulosta sillä bisneksellään eikä vaan leikkaamalla työvoimakuluista.
80-luvun lopulla vein työkavereita aina autolla tilipäiväperjantaina ruokatunniksi kaljabaariin. Takaisin työmaalle palattiin viinakaupan edestä. Iltapäivällä kaikki kännissä. Mestari ei sanonut mitään, kun työt kuitenkin tehtiin.
Minä olin 80~luvulla kesätöissä toimistoapulaisena. Piti ottaa kopioita ja aakkostaa hakemusten liitteitä. Se oli hauskaa, kun työkaveri teki sitä samaa vastapäätä ja työnteko ei haitannut keskinäistä jutustelua. Hauskin työkesä! Meitä toimistoapulaisia oli kokonainen lauma 😀 Varsinaiset virkailijat saivat sitten keskittyä oikeisiin töihin, kun ke apulaiset hoidettiin kaikki avustavat hommat.
Tällä hetkellä asiantuntijatyössäni saan itse ottaa kopiot ja tulosteet, ja asentaa tarvitsemani tietokoneohjelmat. Jopa arkistointi pitää tehdä itse, aiemmin oli arkistonhoitaja tätä varten.
Informaatiotulva ei ollut niin valtava. Oli puhelin, posti ja ehkä faksi. Ei koko aikaa miljoonaa sähköpostia, teamsia ja muuta. Väitän, että se on nykyään yksiä suurimpia kuormittajia ruudun tuijottamisen lisäksi. Ja kun töiden päälle sitä ruutua tuijotetaan kotonakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli leppoisempaa.
Perustele, vertaile. Millä tavalla?
Oli se.
Minulla on yksi hieman yksinkertainen tuttava.
Ei ole saanut oikeaa työpaikkaa vuoden 1991 jälkeen. Sitä ennen oli hyvin tienaava rakennusmies ja parikymppisenä tuolloin jäi työttömäksi.
Ja tyypille ei maistu alkoholi, vaan on täysin raitis. Ei vaan ole penaalin terävin kynä.
Minä olin käytännössä koko 90-luvun työtön, ilman nettiä.
Siihen oppii kyllä. No meidän vanhempien ei tarvinnut oppia kun ei muusta tiedetty, netittömyys oli luonnollista. Sosiaalisuus on tärkeää, harrastaminen muiden kanssa. Kirjojen lukeminen.
Luin mm. Dostojevskin Idiootin kahdesti ysärillä.